Tappaako tekoäly hoivatyön inhimillisyyden?

18.11.2021
Robologin bloggaajat

Katoaako ihmisyys kun robotit ja tekoäly ottavat jalansijaa hoitoalalla ja osallistuvat yhä
enemmän hoitotyön sosiaaliseen puoleen? Onko robotin empatia ja tuki samanarvoista kuin ihmisen?

Robottien ja tekoälyn hyödyntämisellä työssä ja työpaikoilla tavoitellaan tehokkaampaa ja turvallisempaa tapaa tehdä töitä. Hoitotyössä robotteja on tarkoitus erityisesti hyödyntää mekaanisiin ja fyysistä rasitusta tuottaviin työtehtäviin. Robottien hyödyllisyys esimerkiksi lääkeannosteluissa ja tavaroiden kuljetuksessa on selkeä, sillä ne vapauttavat henkilökuntaa muihin työtehtäviin. Tekoäly tekemässä päätöksiä hoitotyössä puolestaan nähdään vielä osittain uhkana. Muilla osa-alueilla tekoälyyn ja sen tekemiin päätöksiin luotetaan, esimerkiksi karttasovellusten reittivalinnoissa tai hakukoneiden tuloksissa, sillä usein ei tiedetä päätösten olevan peräisin tekoälyltä.

Miten käy ihmisyyden, kun robotit tulevat?

Hoitotyössä tekoäly ja robotiikka nähdään usein ihmisen kaltaisena ja piirteet omaavana robottina, joka toimii yhtenä hoitajista tehden samoja työtehtäviä ja päätöksiä kuin hekin. Kuitenkaan tekoäly ei nauti samanlaista luottamusta kuin hoitajat. Hoitotyössä tekoäly ja koneet nähdään usein uhkana ihmisyydelle ja viemässä potilailta kosketuksen muihin ihmisiin.

Uskonnonfilosofian dosentti, akatemiatutkija Aku Visala [2] on pohtinut seuraavaa: “Jos ulkoistamme huolenpidon ja hoivan koneille, riistämme itseltämme ja toisiltamme moraalisen kasvun ja sitoutumisen mahdollisuuden. ”

Vievätkö koneet todellakin meiltä mahdollisuuden välittää ja ottaa kontaktia vai voiko asiaa ajatella toiselta kantilta? Kun palvelurobotit hoitavat fyysistä työtä vaativat välttämättömyydet, jää hoitajalle tai läheiselle aikaa kohdata ihminen ihmisenä, ei potilaana. Kun ei tarvitse huolehtia siitä, miten aika riittää hoitotoimenpiteiden suorittamisen lisäksi myös keskusteluun ja kanssa oloon, voimme olla todella läsnä.

Miten voisimme tuomita mahdollisuuden saada huomiota ja läheisyyttä vaikka “vain”
koneelta? Jos ihminen kokee tämän itselleen riittäväksi, eikö jokaisella ole oikeus tehdä
päätös omalla kohdallaan? Olisiko todella eettisempi ratkaisu vaatia vanhusta istumaan
yksin hoivakodissa, koska vaihtoehtona olisi tarjota “empatian ja välittämisen simulaatiota, ei aitoa välittämistä”? Vähentääkö se fakta, että koneen välittäminen on simulaatiota, sen arvoa? Lopulta kuitenkin koneen antama empatia on meidän teknologiaa kehittävien ihmisten empatiaa.

Yksilöityä hoitoa robottien turvin

Monelle vanhukselle saattaisi olla jopa helpompaa antaa koneen hoitaa tietyt työt, kuin antaa intiimiä kanssakäymistä vaativat tehtävät läheiselle. Oman toimintakyvyn heikkeneminen on oletettavasti monelle vanhukselle haastavaa hyväksyä, jolloin esimerkiksi palvelurobotiikan käyttö hoitotyössä tulisikin olla aina kohdennettua. Tällöin pystymme ottamaan huomioon kunkin potilaan tarpeet ja toiveet.

 

Ihmisen käsi ja robotin käsi kohtaavat.
Voivatko robotit tarjota avustavaa kättä, kun kyseessä on ihmisyys ja tunteet? [3]

 

 

 

 

 

 

 

 

Olisiko siis väärin tarjota yksinäiselle vanhukselle tekoälyä pitämään seuraa, kun hän on
yksinäinen tai kaipaa tekemistä? Löytyyhän tekoälyä esimerkiksi peleistä. Pelit mielletään usein nuorten ihmisten hauskanpidoksi, mutta miksi niistä eivät voisi myös vanhukset nauttia? Tekoäly voi esimerkiksi esiintyä pelikaverina. Monissa peleissä tekoäly toimii vastustajana, kuten esimerkiksi shakissa, joka haastaa loogista ajattelukykyä. Kuntoutusmuotona peli varmasti lisäisi motivaatiota ja aktivoisi vanhusta saavuttamaan omat henkilökohtaiset sekä terveyteen liittyvät tavoitteet. Yksinäiselle vanhukselle pelillä voi olla suuri vaikutus hänen mielialaansa ja vireyteen, eikä muuta tekoälyä silloin vaadita hoitotyön tukena.

Miten tekoäly terveydenhoitoaloilla tulee vaikuttamaan insinöörien ja hoitajien työhön
tulevaisuudessa? Saadaanko uusista innovaatioista tarpeeksi jossain kohtaa, vai voidaanko miettiä, kuinka pitkälle tekoäly kehittyy kyseisellä alalla? Tekoäly tulee mahdollistamaan uusia menetelmiä niin hoito- kuin tekniikan alalla. Jatkuvasti kehittyvä teknologia ja uudet mahdollisuudet johtavat myös jatkuvasti uusien eettisten pohdintojen äärelle. Kun teknologia kehittyy, täytyy tekijänkin kehittyä eikä jäädä jälkeen. Tulevaisuus on täynnä uhkia ja mahdollisuuksia, ja niistä on opittava kehittymään aina nykypäivän tilanteesta parempaan suuntaan.

Lähteet:

  1. Valpe, K. 29.1.2019. Ihmisten hyvinvointi keskiössä Tekoäly terveydenhuollossa -loppuseminaarissa. Verkkosivusto. Saatavana osoitteessa <https://jyunity.fi/wp-content/uploads/2019/01/kansansairaudet_1240x600-1024×496.jpg> Luettu 24.9.2021
  2. Rautio, Pekka. 2.5.2018. ”Kun tekoäly kehittyy, ihmisen konemaisuus on suurempi ongelma kuin koneiden ihmismäisyys”. Verkkosivusto. Saatavilla osoitteessa <https://www.helsinki.fi/fi/uutiset/opetus/kun-tekoaly-kehittyy-ihmisen-konemaisuus-suurempi-ongelma-kuin-koneiden-ihmismaisyys> Luettu 22.9.2021
  3. Pixabay. TheDigitalArtist. 10.4.2018. Verkkosivusto. Saatavilla osoitteessa <https://pixabay.com/fi/photos/yhteys-k%c3%a4si-ihmisen-robotti-3308188/> Luettu 24.9.2021

Kirjoittajat:

Hyvinvointi- ja terveysteknologian kolmannen vuoden opiskelijat Emilia Larmala, Laura
Mikluha, Miika Honni ja Nina Lamponen

Hyvinvointi- ja terveysteknologia on yksi tieto- ja viestintätekniikan tutkinto-ohjelman
ammatillisista pääaineista.

Etiikka Hoitotyö Palvelurobotiikka Robotti Tekoäly Terveydenhoito

Kommentit

Ei kommentteja

Kommentoi

Sinua saattaisi kiinnostaa myös nämä

Big-Flashin toimintamalleilla TKIO haltuun, Osa 1
15.12.2023 Robologi
Oppilaita AutoJoen kimpussa Oinride-projektissa   TKIO:lla tarkoitetaan tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnan (TKI) yhdistämistä oppimiseen ja opetukseen (O). Nopeasti muuttuva, kompleksinen toimintaympäristö vaatii TKI-toimintaan ja oppimiseen uusia toimintamalleja ja uudenlaista ajattelua. Käynnissä on ns. neljäs teollinen vallankumous, jossa fyysinen ja digitaalinen maailma yhdistyvät kyberfyysisiksi järjestelmiksi. Hanketoiminnan yleistyessä ja TKIO:n hakiessa rooliaan on minulla ollut kunnia olla mukana erilaisissa hankkeissa PalRobista ja Roboreelista Digi-Salamaan ja lopulta Big-Flashiin. Yhteistä näissä on ollut, että niissä on yhdessä yritysten ja oppilaiden kanssa haettu mallia, miten robotiikkaa ja muuta uutta teknologiaa voitaisiin parhaalla mahdollisella tavalla testata sekä soveltaa haettaessa kilpailukykyä ja vihreää siirtymää. Selkeästi on havaittu, että tällaiselle TKIO-tekemiselle tarvitaan metodiikka eli tavat toimia ja toteuttaa erikokoisia projekteja yritysten kanssa. Lisäksi on luotava fasiliteetit laajamittaisille projekteille. Aikaisemmin projekteja on toteutettu opetuslaboratorioissa, mikä on tuottanut selviä haasteita. Näihin on vastattu perustamalla projekteille tarkoitetut Garage-tilat. Roboreelissä huomattiin, ettei TKIO-toiminnassa riitä, että oppilasryhmä laitetaan hommiin omin päin. Tarvitaan kunnon toimintatapoja ja suunnitelmallista tekemistä. Digi-Salama-hanketta varten kehitettiin Salama-projektimalli, joka osoittautui erittäin toimivaksi. Hankkeessa tehtiin Uudenmaan alueella 25 Salama-projektia. Yritysten kanssa pidetyissä työpajoissa tunnistettiin, mikä on ollut toimivaa ja mitä pitää kehittää. Lisäksi todettiin, että tarvitaan jotain ennen ja jälkeen Salama-projektien. TKIO Big-Flashin tapaan Aikaisempia kokemuksia ja palautetta hyödynnettiin, kun Big-Flash-hankkeessa toteutettiin järjestelmällinen lähestymistapa yritysten kehityskohteiden löytämiseksi ja luotiin uudet projektielementit Suvituuli ja Iso myrsky. Aikaisempaa Salama-projektikonseptia kehitettiin ja se tuotteistettiin osaksi Robo ja AIoT Garage - kohtaamojen palveluita. Hankkeen tajunnan räjäyttävä osuus oli tavoite toteuttaa 122 projektia, 100 Suvituulta, 20 Salamaa ja 2 Isoa myrskyä. Liiketoiminnan digitaalinen kehittäminen sisältää kaksi osuutta, A + B. Osuus A on tarvekartoitus, jonka avulla löydetään eri yritysten kehityskohteet. Tämä pohjautuu SPIN-menetelmään (Situation, Problem, Implication, and Need-Payoff). Osuus B on teknologiatyöpaja, jossa valitaan tekninen ratkaisu valitun kehityskohteen toteuttamiseksi sekä tehdään minidemo. Tässä sovelletaan teknologiasprint- menetelmää. Suvituuli on nopea teknologiakokeilu, jonka kesto on 1–3 kuukautta. Lopputulos on simulaatio ja laboratoriossa toteutettu demo, POC (Proof of Concept). Tämän toteutuksesta vastaa 1–3 projektiryhmää palkatun projektiassistentin johdolla Metropolian ja muiden asiantuntijoiden tukemana. Salama-projektissa rakennetaan Suvituuli-projektin demo prototyyppiasteelle. Projektin tekemisestä vastaa Metropolian asiantuntija yhdessä hankkeen projektiassistentin kanssa. Ensimmäisessä vaiheessa projektista tehdään esiselvitys, jonka perusteella kirjoitetaan vaatimusmäärittely ja suunnitellaan toteutus. Toisessa vaiheessa rakennetaan laajamittainen prototyyppi, jonka perustella voidaan laskea, kannattaako projekti toteuttaa investointiprojektina. Prototyyppi testataan tuotanto-olosuhteissa yrityksessä tai niitä vastaavissa Garage-pajoissa. Iso myrsky on laajamittainen toteutusprojekti. Iso myrsky -projektien tekemisestä vastaavat Metropolian asiantuntijat yhdessä projektiassistenttien ja yrityksen edustajien sekä teknologiatoimittajien kanssa. Projektiryhmää vahvistetaan eri korkeakoulujen oppilailla. Iso myrsky -projektien toteutusta avustavia oppilasryhmiä rekrytoidaan Laureasta, Haaga-Heliasta ja Aallosta sekä Variasta. Lisäksi tukiverkostona toimivat Robotiikkayhdistyksen, Automaatioseuran ja Suomen tekoälykeskuksen asiantuntijat. Garaget ovat pajoja, joissa yritykset voivat nostaa kilpailukykyään ja vastata globaaleihin haasteisiin robotiikan, tekoälyn ja uusien teknologioiden avulla. Tavoitteenamme on olla edelläkävijä robotiikan ja uusien teknologioiden hyödyntämisessä. Metropoliassa kehitetään ja sovelletaan Industry 4.0 -teknologioita. Robotiikka (teollisuusrobotiikka, kobotiikka ja mobiilirobotiikka), digital twin -teknologia, tekoäly ja koneoppiminen sekä VR ja AR ovat uusia sovelluksia, joita hyödynnetään niin opetuksessa kuin erilaisissa hankkeissa. Tekemisen keskiössä ovat Myyrmäen kampuksen Robo ja AIoT Garaget. Ne tarjoavat fyysisen lokaation, resursseja sekä laitteistoja nopeille ja pidemmille kokeiluille sekä laajamittaisille toteutusprojekteille. Toiminnan kiihdyttämiseksi alueelle tulee testikäyttöön myös 5G-verkko. Myyrmäen kampuksen Robo Garage Mitä saatiin aikaan? Kaksi vuotta myöhemmin Big-Flash on saatu päätökseen. 84 yritystä, 106 tehtyä projektia ja 684 oppilasta myöhemmin voidaan todeta, että ilman kehitettyä Garage-konseptia ja projektimetodiikkaa ei tekemisestä olisi tullut mitään. Hankkeessa kehitetyt toimintamallit ovat antaneet selkeän selkärangan tekemiselle ja jatkavat eloaan osana Garage-palveluita. Onpa oppien pohjalta jo syntynyt kaksi jatkohankeajatustakin, joissa metodiikkaa viedään pidemmälle tavoitteena kokonaisvaltainen teknologinen tiekartta. Hieman esimakua hankkeen lopputuloksista nähdään hankkeen päätösseminaarin videossa. Mitä kaikkea kahdessa vuodessa saatiinkaan aikaiseksi, sattui ja tapahtui, siitä enemmän blogissa Big-Flashin toimimalleilla TKIO haltuun / Osa 2.   Hienoa osaamista ja yhteistyötä Robo Garagen ja Urbanfarmlabin ammattilaisten kanssa ja projektiin omistautuneiden opiskelijoiden kanssa. Kaiken kaikkiaan ylivoimaisesti tuloksiltaan korkeatasoisin projekti, vaikka opiskelijat vielä matkalla oppivatkin paljon asioita. Valmistettu Demo toimi! Jarmo Lehtonen Metagrow Oy   Kirjoittaja Antti Liljaniemi / Kone- ja autotekniikka / Robo Garage -vastaava +358 400 240 756   antti.liljaniemi@metropolia.fi Metropolia Ammattikorkeakoulu   Lisää aiheesta Autotalleissa syntyy innovaatioita – Robo Garage avattiin Myyrmäen kampuksella. 2021. Verkkoaineisto. Metropolia Ammattikorkeakoulu. https://www.metropolia.fi/fi/metropoliasta/ajankohtaista/uutiset/autotalleissa-syntyy-innovaatioita-robo-garage-avattiin-myyrmaen-kampuksella. Luettu 5.9.2023. Big Flash – Kestävästi kohti kilpailukykyä. 2023. Verkkoaineisto. Metropolia Ammattikorkeakoulu, Big-Flash. https://bigflash.metropolia.fi/. Luettu 5.9.2023. Garage – Robotiikka- ja tekoälypajat. 2023. Verkkoaineisto. Metropolia Ammattikorkeakoulu. https://www.metropolia.fi/fi/tutkimus-kehitys-ja-innovaatiot/yhteistyoalustat/garage. Luettu 5.9.2023. Liljaniemi, A., & Paavilainen, H. 2020. Using digital twin technology in engineering education–course concept to explore benefits and barriers. Open Engineering, 10(1), s. 377–385. Liljaniemi, A.; Paavilainen, H. & Tuominen, T. 2023. Digi-flash pedagogy confronts new emerging technologies-Maturity level evaluation case study. Cogent Engineering, 10(1), 2186201. Teknologiat. 2021. Verkkoaineisto. Metropolia Ammattikorkeakoulu, Digi-Salama. https://digisalama.metropolia.fi/teknologiat/. Luettu 5.9.2023. Unkari-Virtanen, L., & Huhtaniemi, M. 2023. TKIO – tulevaisuuskestävää innovointia ja osaamista. Verkkoaineisto. Metropolia Ammattikorkeakoulu. https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/802360/2023%20Taito%20110%20TKIO%20Tulevaisuuskest%c3%a4v%c3%a4%c3%a4%20innovointia%20ja%20osaamista%20Unkari-Virtanen%20Huhtaniemi%20.pdf?sequence=5&isAllowed=y. Luettu 5.9.2023.      

Garage buustaa harrastustoimintaa
4.12.2023 Robologi
Harrastustoimintaa, mobiilirobotin kokoamista Robo Garagessa  Yhteistyöalustat AIoT ja Robo Garage ovat nimensä mukaisesti autotallityyppisiä työtiloja, jotka mahdollistavat yritysprojektien lisäksi opiskelijoiden omat projektit. Autotalliprojektit syntyvät, kun muutama ystävä yhdistää voimansa ja saa inspiraation uuden asian kehittämiseen. Tällöin hyvät työtilat ja yhteishenki ovat välttämättömiä. Garage Club -toiminta pyrkii tukemaan talliprojekteja, mutta vielä tärkeämpänä tavoitteena on opiskelijoiden harrastustoiminnan kehittäminen ja ystävyyssuhteiden rakentaminen hauskan tekemisen kautta. Harrastetoiminnan väheneminen on huolestuttava trendi, joka näyttää vaikuttavan yhä useampaan korkeakouluopiskelijaan. Harrastukset tarjoavat kuitenkin mahdollisuuden uusien taitojen oppimiseen sekä vahvistavat sosiaalisia suhteita ja verkostoja. Kun opiskelijat voivat yhdistää opintonsa merkitykselliseen vapaa-ajan tekemiseen, he saavat paremman otteen ja tasapainon opiskeluun. Se antaa mahdollisuuden monelle opiskelijalle myös kehittää taitoja, jotka tukevat opintoja, ja vieläpä saman katon alla. Päivittäiset valintamme ylläpitävät hyvinvointiamme, ja siihen Garage-alustat tarjoavat niin sosiaalisen ympäristön kuin järjestystä päivään. Garagelaisten kesken käydään yhdessä syömässä ja vietetään muutenkin aikaa. Aivotyö on kuitenkin pajalla pääroolissa. Päivän askeleet taas saadaan kokoon jopa välillä robotteja pakoon juosten.       Garage tukee ja kannustaa eteenpäin Metropolian yhteistyöalustat Robo ja AIoT Garage tarjoavat opiskelijoille ainutlaatuisen mahdollisuuden yhdistää harrastustoiminta, opiskelu ja jopa työllistyminen. Näillä alustoilla opiskelijat voivat osallistua monenlaisiin harrastuksiin ja projekteihin, jotka tukevat heidän intohimon ja kiinnostuksen kohteitaan. Tilat on suunniteltu erityisesti opiskelijoiden projektityöskentelyn sekä harrastustoiminnan tueksi. Garageissa opiskelijat voivat saada tarvittaessa myös apua ja tukea. Robo-Garage keskittyy robotiikkaan, joka on kiehtova aihe nykyisessä yhteiskunnassamme. Toiminnalla yritämme tukea uuden teknologian oppimista niin projektien kuin harrastustoiminnan kautta. Samalla haluamme osoittaa kaikille kiinnostuneille, että teknologian ja robotiikan ymmärtämiseen tarvitaan vain kiinnostus ja rohkeus lähteä oppimaan, sillä Garagen väki on tässä tukena. Opiskelijoita myös kannustetaan osallistumaan myös robotiikkaan liittyviin kilpailuihin, sillä tavoitteellisuus ja kilpailuhenki edistävät ryhmähenkeä ja yhteistyön kehittymistä uusien innovaatioiden parissa.   Opiskelijoiden kertomaa “Tutustuin Garagen toimintaan kolmantena vuonna. Olin pitkään suunnitellut mekaanisen näppäimistön rakentamista, ja kampuksen automaatiolaboratoriosta minut ohjattiin Robo Garageen.” “Garageiden toiminta on tehnyt opiskelustani säännöllisempää. Vaikka minulla ei olisi luentoja, tulen tekemään yhteisiä ja omia harrasteprojekteja Garageille.” Piko, konetekniikan opiskelija “Tutustuin Robo Garageen nähtyäni ruokalan pöydällä mainoslappusen, josta kiinnostuneena lähdin katsomaan, mistä oli kyse. Kiinnostuin koulun ohella tapahtuvasta kerhotyyppisestä toiminnasta ja lähdin AutoJoe-projektiin mukaan.” “Olen saanut Garageista opiskelun ohelle harrastuksen, jonka parissa pääsen opettelemaan robotin suunnittelua, käyttöä sekä rakentamista.” Touko, elektroniikan opiskelija “Harrastaminen on vienyt paljon vapaa-aikaa mutta herättänyt myös kiinnostuksen harrastamiseen ja antanut konkreettisen kohteen, jonka parissa työskennellä, antaen siihen sekä välineet, apua, tilat ja rahoituksen. Harrastustoiminta on ollut myös täydellisenä vastapainona teoriapainotteiselle opiskelulle ja antanut mahdollisuuden soveltaa opittua.” Samuli, elektroniikan opiskelija   Yritys Oinride Oy ja Metropolian opiskelijat kokeilemassa AutoJoe-mobiilirobottia kaivosympäristössä (Oinride-yrityksen robotti)     Kirjoittaja: Daniel Korhonen Konetekniikan insinööriopiskelija, pääaineena automaatio Robo Garagen pajamestari ja harrastaja Daniel.korhonen@metropolia.fi Metropolia Ammattikorkeakoulu  

Robo Garage – yritysten ja opiskelijoiden kohtaamispaikka
15.11.2023 Robologi
Robo Garage -työpaja luotiin ja varusteltiin keväällä 2021 Metropolia Ammattikorkeakoulun TKI-toiminnan yhteistyöalustaksi hanketoimintaa ja siihen sisältyviä yritysprojekteja varten. Tarkoituksena oli luoda tila, jossa oppilaitoksen, opiskelijoiden ja yritysten välistä toimintaa voitaisiin syventää käytännön toiminnan kautta. Näin voitiin kaventaa opiskelumaailman ja työelämän sekä yritysten välistä kuilua ja kartoittaa samalla yritysten tarpeita reaalimaailman osaamisesta. Garagen tärkeä asema yhteistyö- ja projektitilana kirkastui entisestään projektien edetessä: tila toimi Big-Flash -hankkeen aikana opiskelijoille ja toimintaan osallistuneille yrityksille sekä fyysisenä että henkisenä kohtaamispaikkana, jossa saatettiin työstää ratkaisuja yhteisesti työskentelyyn kannustavassa ympäristössä. Projekteille omistettu, nykyaikaisesti ja laadukkaasti varusteltu tila toi lisää vakuuttavuutta ja yhteistyöhalukkuutta toimintaan niin yritysten kuin opiskelijoidenkin osalta.  Projekteja toteutettiinkin yli 40 viimeisen kahden vuoden aikana. Asiallinen työpaja ja osaavan henkilökunnan tuki toivat esiin Garageen kerättyä osaamista ja tietotaitoa käytännössä. Säännöiltään vapaampi ja käytännöiltään muita kampuksen laboratoriotiloja joustavampi Robo Garage mahdollisti sujuvan pitkäaikaisemmankin projektityöskentelyn, kun opiskelijat ja yritykset saattoivat jättää keskeneräisen projektinsa tilaan tietäen voivansa jatkaa samasta pisteestä seuraavalla työskentelykerralla. Projektityöskentelytila Robo Garagessa Alusta alkaen yhteistyötilaa luodessa tärkeänä tavoitteena oli pidetty mahdollisuutta oppia kokeilemalla, tekemällä ja miksei epäonnistumallakin; ei haittaa, jos komponentti kärähtää tai suunniteltu ratkaisu ei toimikaan. Jokaisesta kokemuksesta ja kokeilusta on kuitenkin mahdollista ammentaa oppeja, joita opiskelija ei välttämättä opintojen aikana tulisi muuten saamaan. Tästä hyvänä esimerkkinä toimii 3D-tulostaminen ja sen Robo Garagelle mukanaan tuomat valmistustekniset mahdollisuudet: jo muutamassa tunnissa opiskelijat voivat tehdä suunnittelemastaan tuotteesta tai osasta konkreettisen fyysisen version, jonka toimintaa kokeilla ja kehittää. Korostamalla sitä, miten toimintaan osallistumiseen ei vaadita aiempaa osaamista, ja antamalla opiskelijoille käytännön mahdollisuuksia yrittämiseen ja epäonnistumiseen osallistumisen kynnystä on saatu madallettua. Se on näkynyt myös konkreettisesti osallistujien määrässä. Jo ensimmäisestä opiskeluvuodestaan lähtien useat opiskelijat ovat osallistuneet tilan toimintaan ja antaneet arvokkaan työpanoksensa useisiin Garagen projekteihin. Opiskelijoiden harrastetoimintana toteuttama 3D-tulostettu robottikäsi Helposti lähestyttävä tila on mahdollistanut myös muunlaista yhteistyötä: Garagella järjestettävä harrastetoiminta on tuonut eri alojen opiskelijoita yhteen niin mobiilirobottien kuin droonien ja ajosimulaattorinkin merkeissä. Tätä vapaaehtoista toimintaa tukemaan on saatu myös eri alojen yrityksiä, jotka osaltaan tuovat sekä osaamista että arvokkaita kontakteja niin harrastetoimintaan osallistuville opiskelijoille kuin itse Garagen ja oppilaitoksen henkilöstölle. Opiskelijoiden osalta Garagen harrastetoiminta on synnyttänyt myös ystävyyssuhteita ja häivyttänyt alakohtaisen osaamisen rajoja: monialaisen yhteistyön kautta tietotaitoa on saatu kartutettua ja jaettua laajemmalle yleisölle kuin suppeammilla projekteilla olisi pystytty tekemään. Kokonaisuudessaan Robo Garage on antanut oivan esimerkin siitä, miten käytännön työskentelyllä ja toimintaan soveltuvalla tilalla saadaan luotua ja ylläpidettyä suhteita niin oppilaitoksen, opiskelijoiden ja yritysten kuin eri alojen osaajienkin välillä. Yhteistyö ja sen mukanaan tuomat verkostot ja mahdollisuudet ovat varmasti arvokas resurssi, jota vaalia ja kehittää tulevaisuudessakin Garage-toiminnan eri muotojen kautta. Voisivatko vastaavat tilat toimia jatkossa siltana myös eri oppilaitosten välillä jakaen osaamista ja kannustaen monialaiseen yhteistyöhön ympäri maata tai jopa maailmaa?   Kirjoittaja: Toivo Parkkonen Konetekniikan insinööri, pääaineena koneensuunnittelu Big-Flash-hankkeen projekti-insinööri

Sinua kiinnostavia artikkeleita muista blogeista

Yhteisöllisyyttä, luovuutta ja avoimuutta – Yhteinen alku lempeään hoivaan
29.5.2024 Geroblogi
Kuvittele, että voisimme parantaa muistisairaiden elämänlaatua ilman lääkkeitä. Hoito olisi lempeää, ihmistä arvostavaa ja hoitajan omaa luovuutta tukevaa. Työpaikka olisi haluttu ja sinne hakeutuisivat muistisairaiden hoidosta kiinnostuneet, parhaat hoitajat, jotka haluaisivat tehdä paikasta mahdollisimman hyvän kaikille. Voisiko tämä olla aidosti mahdollista? Lääkkeettömät menetelmät ovat psykososiaalisia, psykofyysisiä ja muita lääkkeettömiä menetelmiä ja tukimuotoja, joita voidaan hyödyntää hoitotyössä osana muistisairaan hoitoa (Hotus-hoitosuositus 2019). Niitä käytetään monesti tilanteissa, joissa pyritään tunnistamaan käytösoireita laukaisevia tekijöitä tai halutaan muokata ympäristöä ja tukea muistisairasta niin, että hän pystyy elämään omannäköistä elämää ja toimimaan arjessa mahdollisimman pitkään itsenäisesti (Muistiliitto). Lääkkeettömiä hoitomenetelmiä käytetään muistisairaiden ihmisten hoidossa mutta niiden arvoa ja merkitystä ei välttämättä tunnisteta. Muistisairaudet Käypä hoito -suosituksessa (Duodecim 2023) esitetään omaisten ja hoitavien henkilöiden tukemista, koulutusta ja ohjausta lääkkeettömiin menetelmiin. Myös Hotuksen hoitosuosituksessa (Hotus-hoitosuositus 2019) tuodaan esille työntekijöiden koulutuksen, osaamisen sekä osaamisen päivittämisen ja täydentämisen merkitys laadukkaan ja potilasturvallisen hoitotyön toteutumiseen. Käytösoireisten asiakkaiden kohtaaminen hoitotyössä kehittämishankkeessa (2015–2016, rahoittaja Työsuojelurahasto) tuotettiin tietoa siitä, että lääkkeettömät menetelmät voivat parantavat muistisairaiden ja heidän läheistensä hyvinvointia ja vähentää hoitajien työn henkistä kuormittavuutta ja lisätä työtyytyväisyyttä. Perusteet lääkkeettömien menetelmien käytölle ovat siis vahvasti olemassa.  Ulkopuolisen rahoituksen turvin (AKKE) alkoi Lempeä hoiva -hanke, jonka tarkoituksena on vahvistaa lääkkeettömiin menetelmiin liittyvää osaamista ja käyttöönottoa neljässä hoivakodissa Vantaan ja Keravan sekä Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueilla ja yksityisen palveluntuottajan hoivakodissa Vantaalla. Osallisuutta ja luovuutta tukevat aloitustilaisuudet Toiminnan alkaessa järjestimme kaikissa hoivakodeissa yhteisen aloitustilaisuuden. Halusimme lisätä avoimella viestinnällä hankkeen läpinäkyvyyttä ja sitoutumista hankkeen tavoitteiden eteenpäin viemiseen. Samalla välitimme tietoa kaikille henkilöille, jotka jollain tavalla voivat hyötyä hankkeesta. Ennen kaikkea halusimme saattaa henkilökunnan, hoivakotien asukkaat ja heidän läheisensä yhteen yhdessä pohtimaan ja keskustelemaan lempeästä hoivasta ja lääkkeettömistä menetelmistä. Aloitustilaisuudet suunniteltiin niin, että ne edistivät yhteisöllisyyttä, luovaa ajattelua ja lempeän hoivan ideologiaa. Ohjelma suunniteltiin lempeän vuorovaikutteiseksi niin, että kaikilla oli mahdollisuus osallistua keskusteluun ja tilaisuuden kulkuun omina itsenään roolistaan tai työtehtävästään riippumatta. Aloitustilaisuuksien ympäristö luotiin rauhoittavaksi epäsuoran valon ja musiikin avulla. Pienten kellojen soitto johdatti teemasta toiseen. Tilaisuudessa haluttiin rohkaista luovuuteen mikä näkyi myös fasilitoijien asuissa. Tärkeän lisän asian äärelle pysähtymiseen toivat tarjolla olevat pienet herkut. Tilaisuuksissa oli kolme osallistavaa osuutta, joihin ideoitiin innostavia menetelmiä. Ensin osallistujat saivat pohtia, mistä tekijöistä lempeä hoiva heidän mielestään muodostuu. Nämä asiat kirjattiin pilven muotoisille lapuille, jotka kiinnitettiin oksaan ja joka jäi hoivakoteihin muistoksi. Alla olevaan kuvaan on koottu näitä esiin nostettuja lempeän hoivan tekijöitä. Lempeän hoivan tekijöitä (Anniina Honkonen 2024). Seuraavaksi ilmaistiin oma mielipide liittyen lempeän hoivan väittämiin äänestämällä värilapuin. Väittämissä pohdittiin seuraavia asioita: Lempeän hoivan toteuttaminen vaatii lisää resursseja Lempeää hoivaa on vaikea toteuttaa Arvostava kohtaaminen on lempeän hoivan ydin Lempeä hoiva vaatii erityisosaamista Lempeä hoiva koskettaa myös omaisia Luovia menetelmiä voivat hyödyntää vain luovan alan ammattilaiset. Lopuksi tunnistettiin bingoa pelaamalla, minkälaisia lääkkeettömiä menetelmiä hoivayksiköissä on jo käytössä ja mitä seuraavaksi voisi kokeilla. Ihmiset osallistuivat innokkaasti työskentelyyn ja menetelmät virittivät hyvin aiheeseen liittyvään keskusteluun. Lopputulemana lisää ymmärrystä ja orastavaa innostusta Tilaisuuksien jälkeen olimme uteliaita kuulemaan osallistujien palautetta lempeästä hoivasta ja lääkkeettömistä menetelmistä mutta myös tilaisuuden ilmapiiristä, ohjelmasta ja tunnelmasta. Palaute oli kannustavaa. Omaiset antoivat kiittävää palautetta ja näkivät asian tärkeänä. He toivoivat lisää tilaisuuksia, jossa he voisivat kertoa toiveistaan, huolistaan ja tuoda esille kehittämisehdotuksia. Muistisairaat asukkaat tuntuivat olevan myös mielellään mukana. Monelle mahdollisuus osallistua oli selvästi merkityksellistä mutta joillekin suuri ihmismäärä, ja tilanteiden nopea eteneminen aiheuttivat selvästi kuormitusta eikä kaikkien keskittymiskyky riittänyt olemana paikalla koko tilaisuuden ajan. Yllättäen osa henkilökuntaan kuuluvista koki luovien menetelmien käytön hieman vieraana tai hämmentävänä. Ehkäpä hoivakodeissa ei ole riittävän usein mahdollista järjestää tapahtumia, joissa heittäydytään mielikuviin ja osallistutaan yhdessä tekemiseen. Hankkeen aloitustapahtumat ovat tehneet lempeän hoivan ja lääkkeettömien menetelmien hyödyntämisen näkyvämmäksi hoivakodeissa. Tällaiset tapahtumat eivät ainoastaan lisää ymmärrystä hankkeen tavoitteista, vaan myös vahvistavat yhteisöllisyyttä ja luovaa ajattelua. Laaja tiedottaminen, osallistava ohjelma ja avoin keskusteluilmapiiri ovat luoneet vahvan perustan lempeän hoivan tavoitteiden edistämiselle. Lempeä Hoiva ei ole vain hankkeen nimi, vaan se on asenne ja lähestymistapa, joka ohjaa jokapäiväisessä työssä. Lempeällä otteella voidaan vaikuttaa positiivisesti jokaisen asukkaan elämään ja luoda hoivakoteihin ilmapiiri, jossa jokainen tuntee itsensä arvostetuksi ja kuulluksi.   Kirjoittajat Carita Hand, terveysalan lehtori, asiantuntija, Lempeä hoiva -hanke, Metropolia Ammattikorkeakoulu. Anniina Honkonen, TKI-asiantuntija, projektipäällikkö Lempeä hoiva -hanke, Laurea AMK. Marja Immonen, asiantuntija, Lempeä hoiva -hanke, Haaga-Helia ammattikorkeakoulu. Johanna Kauranen, asiantuntija, Lempeä hoiva -hanke, Haaga-Helia ammattikorkeakoulu. Sanna Soini, hoitotyön lehtori, asiantuntija, Lempeä hoiva -hanke, Laurea AMK. Piia Tiilikallio, TKI-asiantuntija, projektipäällikkö Lempeä hoiva -hanke, Laurea AMK . Kati Ylikahri, terveysalan lehtori, asiantuntija, Lempeä hoiva -hanke, Metropolia Ammattikorkeakoulu.   Lähteet Duodecim 2023. Muistisairaudet Käypä hoito -suositus. Viitattu 19.4.2024. Muistisairaudet (kaypahoito.fi) Hotus-hoitosuositus 2019. Muistisairaan henkilön päivittäistoiminnoista suoriutumisen tukeminen - Lääkkeettömät menetelmät hoitotyössä. Hoitotyön tutkimussäätiön asettama työryhmä Parisod H., Haapala O., Okkonen E., Saarnio R. & Tuomikoski A. Helsinki: Hoitotyön tutkimussäätiö. Viitattu 19.4.2024. https://www.hotus.fi/wp-content/uploads/2019/12/hoitosuositus-muistisairaat.pdf  Käytösoireisten asiakkaiden kohtaaminen hoitotyössä kehittämishanke (2015-2016). Dementiakoti Villa Tapiola Oy. Rahoittaja Työsuojelurahasto. Viitattu 17.4.2024. https://oma.tsr.fi/api/projects/ebfe04ad-f7ad-4bf1-9732-72ade95bdb8a/attachment/9261189e-367e-47b2-871b-e7434628278e Muistiliitto. Lääkkeetön hoito. Viitattu 14.4.2024. Lääkkeetön hoito :: Muistiliitto

Digitalisaatio ikääntyneiden hoivapalveluissa
28.4.2022 Geroblogi
Ikääntyneiden määrä kasvaa, eikä hoitajia riitä kaikille ja kaikkialle. Olemmeko valmiita ottamaan vastaan digitalisaation tuomat mahdollisuudet? Entä jos joku ehdottaisi, että uusi työkaverisi onkin robotti? Olemmeko valmiita ottamaan ne osaksi työyhteisöä? Digitalisaation merkitys terveyspalveluissa Valtioneuvosto visioi vuonna 2016, että vuonna 2020 Suomessa otettaisiin laajamittaisesti käyttöön digitalisaatio, automatisaatio ja robotiikka kaikilla yhteiskunnan toimialoilla, myös terveydenhuollossa. Ajatuksena oli, että vuoteen 2025 mennessä saataisiin erilaisia ratkaisuja terveydenhuollon haasteisiin, kuten resurssien riittävyyteen. (Valtioneuvosto 2016.) Myös EU on linjannut vuonna 2019, että yksi tehokas tapa investoida terveyteen on investoida digitalisaatioon. Kuten muissakin palveluissa, on tärkeää arvioida tällaisten digitaalisten terveyspalvelujen vaikutuksia. Päätökset uusien digitaalisten terveyspalvelujen hyväksymisestä, käytöstä tai korvaamisesta terveydenhuoltojärjestelmän eri tasoilla, perustuvat niiden näyttöön suorituskyvystä.  Terveydenhuoltojärjestelmän laajojen tavoitteiden saavuttaminen, mukaan lukien laatu, saavutettavuus, tehokkuus ja tasapuolisuus, ovat tavoitteita, joiden perusteella voidaan arvioida uusia digitaalisia terveyspalveluja.  (EU 2019: 4.) Digitalisaatio ikäihmisten hoidon ja hoitajien tukena Sosiaali- ja terveysministeriön sekä Kuntaliiton laatusuositus vuosille 2020–2023 luonnoksen mukaan väestöstä vuonna 2018 oli 65 vuotta täyttäneitä noin 20 % ja ennusteen mukaan vuonna 2030 heitä olisi noin 26 % koko väestöstä. Myös iäkkäämmän ikäryhmän eli 75–85 vuotta täyttäneiden osuus kasvaa. (Sosiaali- ja terveysministeriö 2020: 12.) Eliniän kasvaessa, myös muistisairauksien määrä kasvaa. Muistisairaudet itsessään eivät kuitenkaan ole lisääntyneet, vaan eliniän kasvu ja sairauksien diagnosoinnin parantuminen on nostanut lukua. Tämä muistisairauksien määrän kasvu tuo omat haasteensa ikäihmisten hoidon kehittämiseen. (Remes 2018.) Terveydenhuollossa automaatio ja robotiikka on jaettu erilaisiin kokonaisuuksiin, joita ovat esimerkiksi potilaiden omahoitoon liittyvä automatiikka, lääketieteen robotiikka ja hoitotyöntekijöiden työtä tukevaan robotiikkaan. Hoitotyöntekijöiden työpanosta pyritään kohdentamaan niihin tehtäviin, joissa tarvitaan hoitajan ammattitaitoa sekä henkilökohtaista olemista ihmisenä ihmiselle. (Kangasniemi 2016: 40–­­42). Näin ollen muissa työtehtävissä voidaan ottaa avuksi työtä tukevaa robotiikkaa. Digitalisaation käytön lisääntyessä hoitotyössä, on syytä pohtia miksi ja mihin tarkoitukseen teknologiaa käytetään, ja osataanko sen käyttöä arvioida, mutta myös millainen teknologinen osaaminen hoitotyön ammattilaisilla on. (Moisanen & Lintula 2020: 69). Digitalisaation teknisen osaamisen merkitys hoitotyössä korostuu, jotta pystytään tarjoamaan palveluita tehokkaasti, laadukkaasti ja turvallisesti. Robotiikka hoitotyössä Hoitotyöntekijöille tehdyissä tutkimuksissa on selvitetty, miten he suhtautuvat robotiikkaan. Pääsääntöisesti niihin suhtaudutaan myönteisesti, mutta niihin liittyy myös pelkoja. (Kangasniemi 2016: 40–42; Kyrki 2015: 3). Tutkimuksissa osoitettiin, että hoitajat kokevat yleisesti pelkoa teknologiaa kohtaan. He kokevat, että hoidettavan yksityisyys häviää, robotit tekevät puolesta tai ne eivät tunnista sairauksien oireita. Pelätään myös töiden lisääntymistä. Toisaalta pelättiin myös sitä, että robotit vievät kaiken työn, tulee massatyöttömyyttä. Tämä pelko on kuitenkin tutkimusten mukaan turha. (Kauhanen 2016: 10.) Hoitohenkilökunnan asenteilla katsotaan olevan suuri merkitys digitalisaatiota ja robotiikkaa kohtaan liittyvässä kehittämisessä. Asenteilla on joko estävä tai edistävä vaikutus. Tähän vaikuttaa muun muassa henkilökohtainen arvomaailma sekä periaatteet, jotka ohjaavat ammattietiikkaa. Hyväksyttävinä robottien käyttötapoina katsottiin fyysisesti raskaissa työtehtävissä avustaminen. Hyväksyminen oli positiivisempaa myös, jos oli jo aikaisempaa kokemusta roboteista. Roboteilla ei kuitenkaan katsottu voivan korvata hoitajan ja hoidettavan vuorovaikutustilanteita. (Moisanen 2020: 73.) Hoiva-alalla puhutaan kutsumuksesta, joka ohjaa henkilöitä hakeutumaan alalle. Ihmisläheisyys, auttamisenhalu ja empatia ohjaavat kutsumukselliseen hoivatyöhön, ja tämän kutsumuksen katsotaan osittain katoavan robotiikan myötä. Henkilöt, jotka näkevät robotiikan myönteisenä asiana hoivatyössä ja sen kehittymisessä, kokevat kutsumuksen uudella tavalla. Heille robotiikka tarjoaa uusia malleja toteuttaa työtään ja kehittää ammatti-identiteettiään. (Turja 2020: 167–168.) Työkaverina robotti Entäpä sitten se robotti työkaverina, ollaanko siihen valmiita? Tutkimusten mukaan valmiita ollaan, tietyin edellytyksin. Tarvitaan kuitenkin erilaisia kokeiluja, joissa ensin testaajina ovat innokkaimmat kokeilijat. Seuraavissa vaiheissa kokeiluja jalkautetaan niille, jotka ehkä vasta pohtivat mahdollisia hyötyjä, ja tästä kokeilua jatketaan taas eteenpäin heille, jotka suhtautuvat asiaan kriittisemmin. On helpompaa ottaa digitalisaatiota ja robotiikkaa käyttöön, kun on ensin testattu ja niistä saatu tieto avoimesti kerrottu uusille käyttäjille. Jotta robotit halutaan ottaa käyttöön, niiden on oltava helppokäyttöisiä ja niiden on oltava hyödyllisiä oman työn kannalta. (Kyrki ym. 2015: 7.) Kirjoitus pohjautuu kirjoittajan Vanhustyön  YAMK-opintojen opinnäytetyöhön, jonka aiheena oli Digitalisaatio ikääntyneiden hoivapalveluissa – Henkilöstön ja johtamisen näkökulma. Kirjoittaja: Päivi Isokoski-Salonen, Vanhustyön YAMK, Metropolian Ammattikorkeakoulu Lähteet: Valtioneuvosto 2016. Valtioneuvoston periaatepäätös älykkäästä robotiikasta ja automatisaatiosta 2016. Valtioneuvoston_paatos_robotiikasta0900908f804c90b7.pdf. Viitattu 1.10.2020. European Union, 2019. ASSESSING THE IMPACT OF DIGITAL TRANSFORMATION OF HEALTH SERVICES Report of the Expert Panel on effective ways of investing in Health (EXPH). Luxembourg: Publications Office of the European Union. Viitattu 1.2.2021 Kangasniemi, Mari, Pietilä, Anna-Maija, Häggman-Laitila, Arja 2016. Automatiikka ja robotiikka hoitotyöntekijöiden työn muutoksessa. Tutkiva hoitotyö. Hoitotieteellinen aikakauslehti 2/2016. Kauhanen, Antti 2016. Teoksessa: Andersson, Cristina, Haavisto, Ilkka, Kangasniemi, Mari, Kauhanen, Antti, Tikka, Taneli, Tähtinen Lauri, Törmänen, Antti. Robotit töihin, koneet tulivat – mitä tapahtuu työpaikoilla? EVA Raportti 2/2016. Helsinki. 2016. Kyrki, Ville, Coco, Kirsi, Hennala, Lea, Laitinen, Arto, Lehto, Paula, Melkas, Helinä, Niemelä, Marketta, Pekkarinen, Satu 2015. Robotit ja hyvinvointipalvelujen tulevaisuus. ROSE-konsortio. Strateginen tutkimus. Tilannekuvaraportti 2015. Suomen Akatemia. Moisanen, Kirsi, Lintula, Leila 2020. Teoksessa, Laanterä, Sari, Sauders, Hannele (toim.), Sosiaali- ja terveysalan ammattilaisten geneerinen osaaminen. Kirjallisuuskatsaus. Viitattu 16.8.2021. Remes, Anne 2018. Muistipotilaan laadukas hoito tulevaisuudessa – mahdoton haaste yhteiskunnalle? Lääketieteellinen aikakauskirja Duodecim 2018; 134 (24): 2507–8. Sosiaali- ja terveysministeriö ja Kuntaliitto 2020. Laatusuositus 2020-2023.Viitattu 10.10.2020. Turja, Tuuli 2020. Teoksessa Särkikoski, Tuomo, Turja, Tuuli, Parviainen, Jaana (toim.), 2020. Robotin hoiviin? Yhteiskuntatieteen ja filosofian näkökulmia palvelurobotiikkaan. Tampere: Vastapaino.        

Kuolemansuru on menetyskokemuksen kanssa elämistä myös ammattilaiselle
28.1.2022 Geroblogi
Hoivatyössä kohdataan paljon vakavasti sairaita, kärsiviä ja kuolevia ihmisisä. Se synnyttää tarpeen tarkastella myös omaa henkilökohtaista suhtautumista suruun. Perinteisesti ajatellaan, että hoiva- ja hoitotyötä ammatikseen tekevä on se, joka kykenee jättämään omat tunteensa taka-alalle, tukemaan surevaa surun kohdatessa ja hoitamaan surun kohdatessa siihen tilanteeseen liittyvät käytännön asiat. Suomessa vuonna 2020 kuoli 55 500 henkeä. Suurin osa kuolemista aiheutui verenkiertoelimistön sairauksista tai kasvaimista, seuraavaksi eniten muistisairauksista. Näihin syihin kuoli lähes 60% suomalaisista (Tilastokeskus 2021). Suurin osa kuolemista tapahtuu edelleen sairaaloissa tai hoivalaitoksissa, joten hoiva- ja hoitotyön ammattilainen mitä todennäköisemmin kohtaa kuolemaa jossain uransa vaiheessa. Kuolema voi tapahtua tilanteessa, jossa on vasta äskettäin tavannut kuolevan henkilön tai se liittyy tilanteeseen, jossa on hoitanut henkilöä pitkään ennen tämän kuolemaa ja tullut hänen kanssaan siksi hyvinkin läheiseksi. Kuolemaan rinnastettavaa surua voidaan tuntea myös ennen varsinaista kuolemaa. Erityisesti muistisairaita ihmisisä hoitavat ihmiset kokevat emotionaalisesti ja fyysisesti ilmenevää surua, joka liittyy sairauden etenemiseen, sairastuneen psykologiseen kuolemaan ennen varsinaista fyysistä kuolemaa. (Lindauer, A. & Harvath, T. 2014.) Omaisten ja ystävien kuolemansuru on sallittua mutta onko se ammattilaiselle hyväksyttyä. Onko kuoleman kohtaaminen ammattilaiselle helpompaa, ja onko ammattilaisena lupa surra. Tasapainoilu omien tunteiden ja ammatillisuuden välillä ei ole aina helppoa. Surun tunnistaminen ja sen käsittely liittyy osana ammattilaisena kasvuun. Työyhteisöissä surua tulisi ymmärtää, jotta surevia voitaisiin siellä paremmin tukea ja auttaa. (Wisekal, A. 2015.) Surulla on monet kasvot Suru on intensiivinen ja pitkäkestoinen mielipahan tunne, joka johtuu jostakin menetyksestä tai muusta ikävästä tapahtumasta (Poijula, S.2002). Se on luonnollinen reaktio menetykseen ja johtuu tavallisesti läheisen kuolemasta, parisuhteen päättymisestä, työttömäksi joutumisesta tai sairastumisesta (Mielipalvelut Oy 2018). Suru käsittää tunteita, asenteita ja käyttäytymisen. Jokainen kokee surun yksilöllisesti, reaktiot suruun ja niiden kesto vaihtelevat. Persoonallisuus, aikaisemmat menetykset, menetyksen luonne ja surevan saama tuki tai sen puute vaikuttavat suruun. (Poijula, S.2002.) Surra voi vaikka kukaan ei ole kuollut. Kun puhutaan kuolemansurusta, siihen liittyy yleensä surullisuuden lisäksi monenlaisia muitakin tunteita kuten esimerkiksi kaipuuta, vihaa, katkeruutta, syyllisyyttä, ahdistusta, helpotusta tai iloa (Surevan kohtaaminen hanke – tukea ja tietoa surevia työssään kohtaaville 2021.) Ihmiset voivat ilmaista suruaan eri tavoin. Itkeminen ja puhuminen eivät ole ainoita surun ilmaisemisen muotoja. Kaikki eivät pysty tai halua ilmaista tunteitaan muille. Surun purkaminen toimintaan voi olla toisille luontevampi keino helpottaa tilannettaan. (Mielipalvelut Oy 2018.) Surevan kohtaamisessa ammattilaista auttavat ymmärrys siitä, mitä suru on. Lisäksi ammattilaiselle on tärkeää oman suru- ja kuolemasuhteen käsitteleminen ja selkeyttäminen (Surevan kohtaaminen hanke – tukea ja tietoa surevia työssään kohtaaville 2021.) Tulemme kaikki todennäköisesti kohtaamaan omassa elämässämme kuolemansurun. Kuolemansuru on kokonaisvaltainen ja moniulotteinen menetyskokemus, elämäntapahtuma, jota ei tarvitse suorittaa tai työstää tietyssä ajassa pois. Suremisen voidaan ajatella olevan menetyskokemuksen kanssa elämistä. (Pulkkinen, M. 2017.) Kuolemansuru hoivan arjessa Hoivaa antavien rooli on kuoleman kohdatessa kaksijakoinen: heidän tulisi olla vahvoja ja tukea muita mutta toisaalta hoidettavan menettäminen tuo esille paljon omia tunteita. Surusta selviytymiseen ei vaikuta pelkästään potilaan tai asiakkaan sen hetkiseen kuolemantilanteeseen liittyvät asiat, vaan kaikki se, mitä on tapahtunut ennen surukokemusta ja mitä tapahtuu tilanteen jälkeen (Adwan, J. 2014). Tutkittaessa sairaanhoitajien tunnekokemuksia, suurin tunteita aiheuttava asia liittyi juuri kuolevien hoitoon (Kostka, A. ym. 2021).  Oma elämäntilanne ja kokemukset ovat mukana silloin, kun saattohoitotyötä tehdään (Saattohoitoseminaari 2021). Kuolemaan liittyvät tunnereaktiot voivat näyttäytyä hoitajalla monin tavoin: suruna, masennuksena, itkuisuutena, jopa syyllisyytenä. Muistot kuolevan ihmisen hoidosta eivät unohdu, vaan siihen voi liittyviä vahvoja tunteita vielä vuosienkin päästä. Silti on mielenkiintoista, että joillain hoivan antajilla on edelleen sellainen käsitys, että suru tai kuoleman äärelle pysähtyminen on osoitus epäammattimaisuudesta. (Gerow, L. ym. 2010.) On todettu, että mikäli ammattilainen ei saa tukea surukokemukseensa, se voi heijastua hänen ihmissuhteisiinsa, itsearvostukseensa, tunteiden ilmaisuun ja sillä voi olla vaikutusta jopa ruokahaluun (Wisekal, A. 2015).  Oireet voivat ilmetä myös emotionaalisina ja fyysisinä oireina kuten päänsärkynä, väsymyksenä ja masennuksena. Altistuminen potilaiden kärsimykselle ja kuolemalle saattaa altistaa hoitajan stressille ja uupumukselle. (Adwan, J. 2014.)  Akuutissa tilanteessa fysiologinen stressireaktio voi ilmetä sydämen tykytyksenä, rytmihäiriöinä, jäsenten puutumisena, huimauksena, suun kuivumisena tai palan tunteena kurkussa (Surevan kohtaaminen hanke – tukea ja tietoa surevia työssään kohtaaville 2021). Tutkimusten mukaan hoitajat käyttävät kuolemantilanteissa erilaisia selviytymiskeinoja, jotka välttämättä eivät ole pidemmällä tähtäimellä kovin tehokkaita. Yhtenä keinona on kuvitteellisen “suojaverhon” asettamien itsensä ja kuolevan ihmisen väliin, jolloin suhde kuolevaan muodostuu etäisemmäksi ja menettämisen tunteesta ei muodostu niin suuri. On todettu, että puhumisen välttäminen ja kuolemaan liittyvien asioiden lokerointi voivat aiheuttaa hoitajissa uupumusta sekä fyysisiä ja emotionaalisia ongelmia. Kuolemaan liittyvien tunteiden käsittelemättä jättäminen voi aiheuttaa henkisen trauman, joka siirtyy tuleviin vastaaviin tilanteisiin. Toisaalta hyvä kokemus kuolemantilanteessa kantaa myönteisellä tavalla eteenpäin. (Gerow, L. ym. 2010.) Voisiko työyhteisössä kuolemaan liittyvän surun ajatella toisin? Suru koskettaa kaikkia ammattilaisia (Wisekal, A. 2015). Kuolemansurusta tulee puhua, koska sillä on todettu olevan yhteyttä sekä työuupumukseen että huonompaan työtyytyväisyyteen. Nämä molemmat heikentävät yksilön kykyä suoriutua työstään. Ammattilaisten surukokemuksissa on pureuduttu usein niihin tunteisiin, joita suru herättää ja yritetty tarjota selviytymiskeinoja surusta yli pääsemiseksi. (Adwan, J. 2014.) Suru on kuitenkin kokonaisvaltainen kokemus, josta surevalle jää aina jälki. Surua ei voi suorittaa eikä sillä ole määriteltyä aikaa.  (Pulkkinen, M.  2021). Myös ammattilaisella on lupa surra ja käyttää suruun oma tarvitsemansa aika. Parhaimmillaan työyhteisö voisi kantaa surussa tarjoamalla apua ja tukea, sillä tunteiden jakaminen kuolemasta auttaa työntekijöitä selviytymään (Adwan, J. 2014.) Esimerkiksi Terhokodissa vaikeita tilanteita puretaan ja henkilöstön jaksamisesta huolehditaan muun muassa säännöllisellä työnohjauksella, moniammatillisilla kokouksilla ja suullisilla raporteilla (Tarjanne-Lekola, H. 2021). Mari Pulkkinen toi Metropolia amk:ssa pidetyssä Saattohoitoseminaarissa* esille lohdun sanat: “Nyt ei tarvitse olla vahva” tai “Mä hoidan tämän sun puolesta”. Ne sanat voisivat päteä myös työyhteisöissä. Itsestä huolehtiminen, työyhteisöstä saatu vertaistuki ja käytännön tuoma kokemus edistävät ammattilaista kehittymään paremmaksi surevan kohtaamisessa (Surevan kohtaaminen hanke – tukea ja tietoa surevia työssään kohtaaville 2021; Wisekal, A. 2015.) *Saattohoitoseminaari Kuoleman surun kohtaaminen järjestettiin Metropolia ammattikorkeakoulun HyMy-kylän, Soccan Gerometro-verkoston ja Luksia hyvinvointipalveluiden yhteistyönä 10.11.2021. Luentoalustusten jälkeen aihetta käsiteltiin Erätauko-keskustelun (Sitra) aikana, johon kaikki seminaariin osallistuneet osallistuivat. Keskustelun aikana tuli ilmi, että aihe on tärkeä ja sitä tulee jatkaa. Kirjoittajat Carita Hand, , TtM, Metropolia Ammattikorkeakoulu, Terveys osaamisalue.  Hän työskentelee terveysalan lehtorina opetusalueenaan gerontologinen hoitotyö ja johtaminen. Lisäksi hän toimii erilaisissa vastuu- ja kehittämistehtävissä oman opetustyönsä lisäksi. Jaana Porrassalmi-Hintikka, geronomiopiskelija, Metropolia Ammattikorkeakoulu, Hyvinvointi osaamisalue. Hän on kiinnostunut vanhustyöstä ja saattohoidosta ja ollut mukana järjestämässä Kuoleman surun kohtaaminen -saattohoitoseminaaria.   Lähteet Adwan, J. 2014. Pediatric Nurses´Grief Experience, Burnout and Job Satisfaction. Journal of Pediatric Nursing 29, 329-336. Gerow, L., Conejo, P., Alonzo, A., Davis, N., Rodgers, S., Williams Domian, E. 2010. Creating a Curtain of Protection: Nurses’ Experiences of Grief Following Patient Death. Journal of Nursing Scholarship 42(2), 122-129. Tarjanne-Lekola, H. 2021. Kohti suremisen taitoa. – saattohoitoseminaari toi ymmärrystä kuoleman suruun. Socca blogi 2021. Kostka, A., Borodzicz, A. & Krzeminska, S. 2021. Feelings and emotions of nurses related to dying and death of patients – A pilot study. Psychology Research and Behavioral Management 2021:14, 705-717. Lindauer, A. & Harvath, T. 2014. Pre-death grief in the context of dementia caregiving: a concept analysis. Journal of Advanced Nursing 70(10: 2196-207). Mielipalvelut Oy 2018. Mitä suru on? Miten surua tulisi käsitellä?  Poijula, S. 2002. Surutyö. 2. painos. Helsinki: Kirjapaja Oy. Pulkkinen, M. 2017. Surun sylissä. Suomalaisten kokemuksia menetyksestä. Helsinki: Kustantamo S&S. s. 265. Pulkkinen, M.  2021. Surusta sydämellä. Luentomateriaali. Saattohoitoseminaari Kuoleman surun kohtaaminen. Metropolia Amk, Hymy-kylä. Saattohoitoseminaari Kuoleman surun kohtaaminen 2021, keskustelumateriaali. Metropolia Amk, Hymy-kylä. Surevan kohtaaminen hanke – tukea ja tietoa surevia työssään kohtaaville 2021. Tilastokeskus 2021. Kuolemansyyt 2020.  Wisekal, A. 2015. A Concept Analysis of Nurses´Grief. Clinical Journal of Oncology Nyrsing 19(5), 103-107.