Geroblogi

Mahdollistamme yhdessä hyvää ikääntymistä

Avainsana: vanhustyö

80+20= Vähintään 20 hammasta 80-vuotiaana
8.10.2019
Aija Ahokas ja Saila Pakarinen

Sekä Suomi että Japani ovat ikääntyviä yhteiskuntia. Kasvava vanhusten määrä lisää haasteita terveydenhuollon ammattilaisten koulutukseen. Yleisen terveyden ja suun terveyden edistäminen on tärkeää, sillä suun ja hammassairauksien riski kasvaa vanhuksilla sairastavuuden sekä päivittäisten toimintojen ja kognitiivisen toiminnan heikentymisen vuoksi. Tähän haasteeseen voidaan vastata edistämällä moniammatillista lähestymistapaa vanhusten hoitotyössä ja suun terveydenhoidossa. Ainakin 20 hammasta - tavoitteena suun hyvä terveys Ikääntyneiden suun terveyden edistämiseksi on Japanissa jo vuonna 2000 perustettu valtakunnallinen toimenpideohjelma nimeltään 80+20. Tavoitteena siis on, että 80-vuotiailla olisi vähintään 20 omaa hammasta suussa. (Shinsho, F. 2001.) Tutkimusten mukaan 20 hampaalla pärjää hyvin ja silloin voi esimerkiksi syödä monipuolista ja terveellistä ruokaa, eikä proteettisia hampaiden korvaamisen ratkaisuja välttämättä tarvita. Tavoite onkin ymmärrettävä, sillä hampaattomuuteen liittyy esimerkiksi purentavaikeudet, nielemisvaikeudet, aliravitsemus sekä suun alueen kivut ja kuivan suun tuntemukset (Saarela 2014,57, Salminen ym. 2019). 1960-luvulla Suomessa laulettiin: “Ei oo lehmää, eikä lammasta, eikä suussa yhtään hammasta” Miten lauletaan tänä päivänä? Tutkimusten mukaan myös Suomen ikääntyvän väestön hampaallisuus on kasvussa, sillä vuonna 1960 laskennallisesti yli 65-vuotiailla oli 200 000 hammasta, kun vuoden 2030 arvio on yhteensä 33 000 000 miljoonaa hammasta (Nihtilä ja Siukosaari 2015). Omien hampaiden määrän lisääntyminen tarkoittaa myös suurempaa riskiä sairastua suun sairauksiin, kuten hampaiden reikiintymiseen ja ien- ja kiinnityskudossairauksiin. Uusimmat tutkimustulokset osoittavat myös kiistattomasti suun terveyden ja yleisterveyden yhteydet, kuten esimerkiksi Alzheimerin taudin ja parodontiitin yhteyden sekä iensairauksien aivoverenvuodon riskiä lisäävät vaikutukset (Dominy ym. 2019 ja Hallikainen ym. 2019). Kansainvälinen seminaari Japanissa moniammatillisen yhteistyön lujittamiseksi Metropolian Terveys ja Kuntoutus ja tutkiminen -osaamisalueet (sairaanhoidon ja suun terveydenhuollon tutkintojen edustajat) osallistuivat moniammatilliseen seminaariin Tokushiman yliopistossa Japanissa 7-8.3.2019. Seminaari toteutettiin osana Opetushallituksen Aasia-ohjelman rahoittamaa projektia ”Interdisciplinary Education in Nursing and Oral Health Care of Elderly” jota koordinoi Metropolia AMK. Kansainvälisessä ja moniammatillisessa seminaarissa opimme lähestymään monipuolisesti suun terveyden merkitystä ikäihmisille. Seminaarin keskeisenä tavoitteena oli tuottaa yhteistä ymmärrystä ja näkemystä ikäihmisten hyvinvoinnin lisäämiseksi ja osaamisen vaihtamiseksi hoitotyön käytäntöjen ja suun hoidon osalta. Seminaarin jälkeen Metropolian ja Tokushiman yliopiston Aasia-projektin jäsenet toteuttivat kyselyn liittyen seminaarin palautteeseen. Seminaariin osallistujilta pyydettiin Metropolian e-lomakkeella yleistä palautetta ja kysyttiin tyytyväisyyttä seminaariohjelmaan. Vastaajia oli yhteensä 77, joista 12 tuli Suomesta ja 65 Japanista. Sekä seminaariin osallistuneet opettajat, että opiskelijat vastasivat kyselyyn nimettöminä ja se toteutettiin englanniksi. Kyselyn tulokset jaettiin sekä Metropolian että Tokushiman yliopiston projektin kontaktihenkilöille, ja kysely raportoitiin Aasia-projektin loppuraportissa. Kysymykseen liittyen tyytyväisyyteen seminaariohjelmaan, keskiarvoksi tuli 4,38 (1= täysin eri mieltä, 5 =täysin samaa mieltä). Kysyttäessä, suosittelisiko osallistuja kollegalleen osallistumista samanlaiseen seminaariin, keskiarvoksi tuli 4,36 (1= täysin eri mieltä, 5 =täysin samaa mieltä). Eräs osallistuja vastasi, että seminaari oli menestys, sillä esitykset vastasivat projektin tavoitteisiin liittyen moniammatilliseen koulutukseen vanhusten hoitotyössä ja suun terveydenhoidossa. Hän kuvasi esityksiä laadukkaiksi ja mielenkiintoisiksi. Seminaariin osallistuvilla sairaanhoidon ja suun terveydenhuollon opiskelijoilla oli mahdollisuus oppia ei pelkästään heidän omaan alaansa liittyen, vaan myöskin toisesta ammatillisesta alueesta. “The seminar was successful, because presentations` topics were related to the aim of the project interdisciplinary education in nursing and oral health care of elderly and those were high quality and interesting for teachers with professional license.” Toisaalta, jotkut opiskelijat kokivat englannin kielen haasteelliseksi. Kuitenkin he kertoivat, että seminaari rohkaisi heitä opiskelemaan englannin kieltä lisää, jotta he voisivat tutustua aiheeseen paremmin. “It is difficult for me to understand program of this seminar, because my English proficiency is poor. But, this seminar is very interesting.” “I think that I have to study English more.” “I learned a lot of new knowledge from this seminar.” Seminaarin jälkeen totesimmekin, että Japanin ja Suomen yhteiskunnat ja julkiset sekä yksityiset sosiaali- ja terveyspalveluiden tuottajat ovat edelläkävijöitä väestön ikääntymisen tuomien haasteiden ratkaisemisessa. Seminaarin puheenvuorojen ja käydyn asiantuntijakeskustelun avulla voidaan myös vahvistaa korkeakoulutoimijoiden ymmärrystä globaalien ja paikallisten piirteiden tunnistamisesta ja toisilta oppimista sekä parhaiden käytänteiden leviämistä. Japanissa ja Suomessa väestön ikääntymien seurauksena onkin käynnistetty ja toiminnassa useita kehityshankkeita iäkkäiden hyvinvoinnin takaamiseksi. Esimerkiksi nielemisvaikeuksien sekä ikäihmisen onnistuneen ravitsemuksen ja suun terveyden yhteyden tunnistamiseen ja kuntouttamiseen on Japanissa tehty moniammatillista työtä suuhygienistien, hammaslääkärien sekä puheterapeuttien, hoitohenkilökunnan ja lääkärien yhteistyöllä. Myös Suomessa vastaavaa yhteistyötä on aloitettu. Seminaarien palkitsevinta antia olikin moniammatillinen keskustelu ja uusien oivalluksien syntyminen. Suun sairauksien merkitys yleisterveyteen ja yleissairauksiin on tutkimuksissa osoitettu kiistatta, ja erityisesti tästä sairaanhoidon opiskelijat olivat kiinnostuneita seminaarin esityksistämme. Seminaarin jälkeen eräs elokuussa 2018 Suomessa järjestetyssä hankkeen ensimmäisessä seminaarissa vieraillut japanilainen sairaanhoitaja kertoi mm. aktivoituneensa hoitamaan ikäihmisten suita. Osaamisen syventämistä kansainvälisellä yhteistyöllä Käynnissä oleva kansainvälinen yhteistyö on saanut opetushallituksen Aasia-ohjelmasta rahoituksen opiskelija- ja opettajavaihdoille sekä seminaarien järjestämiseen vuosille 2017-2019. Yhteistyö jatkuu opiskelija- ja opettajaliikkuvuuden, sairaanhoitajaopiskelijoiden terveyskäyttäytyminen -tutkimuksen sekä toisen Aasia-ohjelman rahoituksen saaneen ”The Common Risk Factor Approach” -projektin (2018-2020) muodossa. Tässä projektissa luodaan yhteistä verkko-oppimiskokonaisuutta suun terveyden ja yleisterveyden yhteyksistä, paikallisissa ja globaaleissa toimintaympäristöissä, unohtamatta terveystaloustieteen näkökulmia. Näin voidaan syventää osaamista yleisterveyden ja suun terveyden yhteyksistä ja merkityksestä myös ikääntyneiden ihmisten hyvinvoinnille ja elämänlaadulle. ”Interdisciplinary Education in Nursing and Oral Health Care of Elderly” -projekti on saanut rahoituksen Opetushallituksen Aasia-ohjelmasta. Kirjoittajat: Aija Ahokas työskentelee koulutusviennin asiantuntijana Metropolian Jatkuvan oppimisen palveluissa sekä lehtorina terveyden osaamisalueella. Hän on koulutukseltaan kasvatustieteen maisteri, sairaanhoidon opettaja ja erikoissairaanhoitaja. Hänellä on useiden vuosien ajalta työkokemusta sekä oman alansa työskentelystä ulkomailla, että toimimisesta kansainvälisissä projekteissa projektipäällikkönä. Kansainväliset verkostot, kansainvälinen yhteistyö ja koulutusvienti ovat lähellä hänen sydäntään. Saila Pakarinen työskentelee lehtorina Metropoliassa. Hän on koulutukseltaan kasvatustieteen maisteri sekä suuhygienisti (AMK). Hän innostuu erityisesti ikäihmisten suunterveyden edistämisestä sekä monialaisesta yhteistyöstä asiakkaiden kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin saavuttamiseksi. Ikäihmisten suun terveyttä hän vahvistaa muun muassa suuhygienistiopiskelijoiden kanssa Metropolian Suunhoidon opetusklinikalla. Hän on työskennellyt suuhygienistinä niin julkisella kuin yksityisellä sektorilla. Lähteet: Dominy SS, Lynch G, Ermini F, Benedyk M, Marczyk A, Konrad A, ym. (2019). Porphyromonas gingivalis in Alzheimer’s disease brains: Evidence for disease causation and treatment with small-molecule inhibitors. Science Advances 2019. Julkaistu verkossa 23.1.2019. Hallikainen J, Lindgren A, Savolainen J, Selander T, Jula A, Närhi M. ym. (2019). Periodontitis and gingival bleeding associate with intracranial aneurysms and risk of aneurysmal subarachnoid hemorrhage. Neurosurg Rev 2019. Julkaistu verkossa 10.4.2019. Nihtilä A, Siukosaari P. Vanhusten suun terveys. Duodecim, 131:36–41. Saarela, R. (2014). Oral and Nutritional Problems Among Resident in Assisted Living Facilities. Department of General Practice and Primary Health Care. Faculty of Medicine. University of Helsinki Salminen, K. S., Suominen, M. Soini H., Kautiainen, H., Savikko,N.  Saarela, R. K. Muurinen, T.S.  &  Pitkäla,K. H. (2019). Associations Between Nutritional Status and Health-Related Quality of Life Among Long-Term Care Residents in Helsinki The Journal of Nutrition, Health and Aging, 23(5):474-478. Shinsho, F. (2001). New strategy for better geriatric oral health in Japan: 80/20 movement and Healthy Japan 21. International Dental Journal, 51(3):200-6.        

Lue lisää

Ikäihmisten hoivan etiikka on ajankohtainen kysymys – miten keskustelu oikeasta ja väärästä vaikuttaa meihin?
2.10.2019
Eveliina Holmgren

Uusi lukukausi on jo kovaa vauhtia käynnissä meillä Metropoliassa, vanhustyön tutkinnoissa ja myös tässä blogissa. Kesän, loman ja työ- ja opintoajatuksista pidetyn tauon jälkeen me kaikki vanhustyön kentällä eri rooleissa toimivat (opiskelijat, opettajat, tutkijat, päättäjät, hoitotyöntekijät, suunnittelijat, omaiset jne.) pohdimme tavoitteitamme ja suunnitelmiamme tulevalle työvuodelle. Keväällä 2019 Suomessa käyty keskustelu on nostanut esiin huolen ikääntyneiden hoivasta. Keskustelu nostaa myös ikäihmisiin liittyvän opetuksen ja opiskelun suuntaviivoja koskevan keskustelun merkityksen ajankohtaisesti esille. Ikääntyneiden hoidon eri toteutustapojen muotoja ja laatua on pohdittu julkisessa keskustelussa niin talouspolitiikan kuin filosofian etiikkaan ja moraaliin liittyvistä näkökulmista, vanhustyön käytäntöjen perspektiivistä sekä lukuisista gerontologian näkökulmista. Suomessa kohujen kautta esiin noussut keskustelu heijastelee ikäihmisten hoivaan liittyvää huolta, joka ei kosketa vain Suomea vaan on laajempi kansainvälinen ilmiö. Onkin mielenkiintoista, että viime vuosikymmeneen saakka ikääntymiseen ja etiikkaan liittyvä kiinnostus on ollut melko vähäistä, mutta äskettäin noussut keskeiseksi teemaksi. Etiikassa tutkitaan hyvää, pahaa, oikeaa, väärää, moraalisen toiminnan perusteita. Huomionarvoista on, että esimerkiksi kaksi tunnettua kansainvälistä tiedejulkaisua; Bioethics ja Perspectives in Biology and Medicine rakensivat omat erityisnumeronsa ikääntymiseen liittyvän etiikan kysymysten ympärille. Näissä julkaisussa nostetaan esiin monenlaisia perspektiivejä ikääntymisen eettisiin kysymyksiin eri tieteenalojen näkökulmista. Kuten bioeetikko Søren Holm (2013) kirjoittaa, on elämän alkua ja lisääntymistä sekä elämän päättymistä ja kuolemaa käsittelevää eettistä kirjallisuutta paljon, mutta harva tutkija on ollut kiinnostunut tuosta 20–40 vuotta kestävästä ajanjaksosta, joka sijoittuu eläköitymisen ja kuoleman väliin. Lisäksi ikääntymistä käsittelevä eettinen keskustelu on ollut suhteellisen kapea-alaista; huomio on keskittynyt enemmän ikäihmisistä huolehtimisen ja nimenomaan huolehtijoiden intresseistä lähteviin ongelmiin (esim. ”Onko oikein käyttää runsaasti lääkkeellisiä keinoja rauhattomasti käyttäytyvien ikääntyneiden hoidossa?”) kuin ikääntyvien ihmisten itse esiin nostamiin eettisiin pohdintoihin (esim. ”Mitä hyvä ikääntyminen voisi olla minun kohdallani transsukupuolisena maahanmuuttajataustaisena ikäihmisenä?”) (Wareham, 2017). Yksi uusimmista ja nopeimmin kasvavista eettisistä keskusteluista liittyy teknologian käyttöön ikääntymisen prosessin tai ikääntyneiden palveluiden muokkaamisessa. Onko esimerkiksi toivottavaa, että hoivarobotit tuottavat suuren osan vanhojen ihmisten tarvitsemista hoivapalveluista (Preuß & Legal, 2017), tai millaisia positiivisia näkökulmia teknologinen kehitys voisi tuoda iäkkäiden ja robottien väliseen vuorovaikutukseen (Frennert & Östlund, 2016)? Entä onko minulla oikeutta käyttää teknologiaa oman ikääntymisprosessini hidastamiseen, väestön liikakasvusta huolimatta (ks. esim. Pijnenburg & Leget, 2007)? Jos jotakin, ajankohtainen keskustelu nostaa ikääntymisen ja ikäihmisten parissa tehdyn työn kaikissa muodoissaan esille. On ymmärretty, että ikääntymiseen liittyy monia erityisiä kysymyksiä (niin voimavaroja esiin tuovia ja ikääntymiseen liittyviä positiivisia aspekteja kuin erilaisia ongelmia), joiden ratkaisemiseksi tarvitaan ikääntymisen erityiseen elämänvaiheeseen perehtyneitä ammattilaisia. Nykyään ei siis pitäisi olla erityistä tarvetta perustella syitä sille, miksi haluaa opiskella, tutkia tai tehdä työtä juuri ikäihmisten parissa. Itse odotan innolla, millaisia ideoita esimerkiksi meillä ammattikorkeakoulussa tehtävissä ikäihmisiä, työelämän yhteiskumppaneita ja tutkimus- ja kehittämistyön tekijöitä yhdistävissä yhteistyöprojekteja syntyy! Motivoitunutta, innokasta ja iloista syyskautta! Kirjoittaja: Eveliina Holmgren, Geroblogin toimituskunnan jäsen Lähteet: Frennert, S. & Östlund, B. 2014. Review: Seven matters of concern of Social Robots and older people. International Journal of Social Robotics; 6, 299–310. Holm S. 2013. The implicit anthropology of bioethics and the problem of the aging person. Teoksessa M. Schermer & W. Pinxten W (toim.): Ethics, Health Policy and (Anti-) Aging: Mixed Blessings. Dordrecht: Springer, 59–71. Preuß, D. & Legal, F. 2017. Living with the animals: Animal or robotic companions for the elderly in smart homes? Journal of Medical Ethics 43 (6), 407–410 Pijnenburg, M. & Leget, C. 2007. Who wants to live forever? Three arguments against extending the human lifespan. Journal of Medical Ethics: 33, 585–587. Wareham, C. 2017. What is the ethics of ageing? J Med Ethics 2018; 44: 128–132

Lue lisää

Luonto on myös Sinun
27.6.2019
Johanna Juola

Metsä. Luonto. Hiljaisuus. Tätä kaikkea me suomalaiset pidämme lähes itsestäänselvyytenä. Listaan voisi lisätä vielä punaisen tuvan ja perunamaan. Mitä tapahtuu silloin kun syystä tai toisesta näistä nauttiminen ja näiden pitäminen itsestäänselvyytenä muuttuu esimerkiksi ikääntymisen tai sairastumisen myötä?  Tutkimukset osoittavat, että jo pieni, lyhyt ulkoilu säännöllisesti tuottaa mielihyvää ja vähentää masentuneisuutta. Ulkoilu ja luonnosta nauttiminen antaa siis mielihyvän tunteita, vähentää erilaisten lääkkeiden, varsinkin masennus- ja unilääkkeiden tarvetta. Minulle ulkoilu metsässä tai puistossa lisää energiaa arkeen ja voimaannuttaa. Meidän ammattilaisten tehtävä on oman näkemykseni mukaan mahdollistaa luonnosta ja ulkoilusta nauttiminen, riippumatta sairauden tai ikääntymisen mukana tuomista haasteista. Ammattilaisten asenteiden ja toiminnan muuttaminen siihen suuntaan, että luonto ja rakennettu viherympäristö voimaannuttaa niin asukkaita, potilaita kuin itse työtekijöitä, vaatii meiltä kaikilta panostusta. Tästä asennemuutoksesta ja siihen liittyvästä yhteistyöstä vapaaehtoisten kanssa on saatu jo hyviä kokemuksia Vie Vanhus ulos -kampanjassa, jossa kampanjan aikana kirjattiin yhteensä 27 975 ulkoilua. Oman kokemukseni mukaan Suomessa erilaiset laitokset ja palvelukonseptit ovat hyvin kliinisiä ja neutraaleja. Usein rakennuksen sisäpiha tai atrium ei ole yleisessä käytössä tai niiden käyttö on satunnaista. Myöskään ympärillä olevaa luontoa ei osata hyödyntää tai sen hyödyntäminen koetaan enemmän taakaksi kuin hyödyksi. Pienet muutokset ja kasvien tai vaikka pienen vesiaiheen lisääminen olisi jo hyvä alku. Kumpi kuvista houkuttelee enemmän? Kliininen, yksikertainen ja harmaa sisäpiha, jossa ei ole mahdollisuutta istua alas ja nauttia ulkoilmasta. Vai syleilevä, vehreä ja rauhallisuutta huokuva sisäpiha, jossa on mahdollisuus istahtaa alas ja kuunnella luontoa ja itseään. Viheralueiden käyttö, ylläpito ja erilaisten puutarhojen lisääminen ja rakentaminen vanhustenhuoltoon ja sairaaloiden yhteyteen maksaa itsensä takaisin nopeasti, jo pelkästään sillä, että masennus- ja unilääkkeiden käyttöä voidaan potilailla vähentää. Tämän asian puolesta puhuivat myös kaikki luennoitsijat Viherympäristöliiton ja Ikäinstituutin järjestämässä Kuntouttavan viherympäristön suunnittelu ja käyttö -seminaarissa Tiedekeskus Heurekassa Vantaalla lokakuussa 2018. Luennoitsijoiden sanoma oli ytimekkäästi sanottuna se, että luonto, viherympäristö ja sen hyödyntäminen terapeuttisesta näkökulmasta on potilaalle mielekästä, kuntouttavaa niin fyysisellä kuin henkisellä tasolla. Myös sairaalassa oloajat lyhenivät puutarhassa tehdyn terapian myötä. Huomion arvoista on myös se, että kaikki kolme luennoitsijaa olivat amerikkalaisia, ja siellä puutarhaterapia ja sen hyödyntäminen osana kuntoutusta on jo kovin paljon meitä edellä. Mietin koska Suomessa ymmärretään tämä. Suomessa voidaan mielestäni asiassa lähteä hyvinkin pienillä askeleilla eteenpäin. Hyödynnetään jo olemassa olevia mahdollisuuksia. Luonto näkyy meillä kaikille ikkunasta, joten tuodaan se lähelle. Käännetään tuolit ryhmätilassa ikkunaan päin. Avataan kesällä ikkuna tai ovi. Tuodaan tilaan viherkasveja lisäämään viihtyisyyttä. Istutetaan esimerkiksi rairuohoa keväällä ja seurataan sen kasvua. Hyödynnetään esteettömiä luontopolkuja ja puutarhoja. Ikäinstituutilla on paljon materiaalia liittyen asiaan, esimerkiksi mitä tehdä silloin kun ulos ei pääse niin miten tuoda luonto kasvien muodossa sisälle. Annetaan luonnon ja viherympäristöjen olla meille parasta terapiaa. Ja mitä tulee siihen omaan punaiseen tupaani ja perunamaahan, se on aina mukanani – muistona sydämessäni ja valokuvissa seinälläni. Kirjoittaja: Johanna Juola, Toimintaterapeutti AMK ja vanhustyön ylempi AMK -opiskelija, Metropolia Ammattikorkeakoulu. Tekstin kuvat: Johanna Juola Lähteet: Hazen, Theresia 16.10.2018. Planning of therapeutic gardens and use of horticulture for health and well-being. Saatavilla sähköisenä osoitteessa: <https://www.vyl.fi/site/assets/files/2573/finland_publish_hazen.pdf> / Luettu 18.10.2018 Ikäinstituutti, Voimaa Vanhuuteen-kampanja 11.9.-11.10.2018. Saatavilla sähköisenä osoitteessa: <http://www.vievanhusulos.fi/> / Luettu 18.10.2018 Metsähallitus 2018. Esteettömyys luontokohteilla. Saatavilla sähköisenä osoitteessa: <https://www.luontoon.fi/esteeton> / Luettu 18.10.2018 Luomus n.d. Kaisaniemen kasvitieteellinen puutarha. Saatavilla sähköisenä osoitteessa: <https://www.luomus.fi/fi/kaisaniemen-kasvitieteellinen-puutarha> /Luettu 18.10.2018 Rappe, Erja & Koivunen Taina 2017. Hoitokodin kasvit. Helsinki: Ikäinstituutti. Saatavilla sähköisenä osoitteessa: <https://www.ikainstituutti.fi/content/uploads/2017/02/HOITOKODIN_KASVIT_PDF.indd_.pdf> /Luettu 18.10.2018

Lue lisää

Vanheneminen haltuun
11.6.2019
Anniina Honkonen

Pienin askelin ja pitkin kantimin vaikuttaviin muutoksiin. Tässä muutamia näkökulmia kotiin, teknologiaan, talouteen, liikuntaan ja mielen hyvinvointiin, joita kannattaa pohtia jo nyt, vaikka eläkeikään olisi aikaa. Tietoa on paljon saatavissa eri muodoissa. Laajasta näkökulmien kirjosta huolimatta jokaisella on vapaus valita konstinsa. ”Mulla on ollu aikaa ajatella, mä oon jo kahdeksankytkuus. Mutta se vanhuus tulee hirveen nopeasti loppujen lopuks ja se on pitkä. Ja se kannattais noteerata jo aika nuorena”. Näin totesi ikinuori Aira Samulin esitellessään Hyrsylässä sijaitsevaa vanhuuden kotiaan. Vanhustyössä ja sen kehittämisessä tärkeäksi näkökulmaksi on noussut ennaltaehkäiseminen ja ennakointi. Se koskee niin palvelujen kehittämistä ja oikea-aikaista ajoittamista, koulutuksen sisällön muokkaamista tulevaisuuden tarpeisiin kuin ikääntyneen ihmisen omaa toimintaa ja ajattelutavan muutosta. Jokainen meistä voi varautua omaan vanhuuteensa, joten mitä olisi hyvä huomioida jo nyt omassa arjessaan? Koti kuntoon ja tukea teknologiaviidakkoon Yleinen tahtotila on, että Suomessa ikääntyneet asuisivat mahdollisimman pitkään omassa kodissaan. Moni ikääntynyt itsekin haluaa asua tutussa ympäristössä, tuttujen tavaroiden ympäröimänä, ja siten säilyttää itsenäisyyttään, vaikka palveluja kotiin jo tuotaisiinkin. Siksi on tärkeää pohtia ja tehdä muutoksia jo ennalta, jotta oma koti olisi myös jatkossa turvallinen paikka asua. Tästä aiheesta ovat aiemmin kirjoittaneet Metropolian geronomiopiskelijat blogikirjoituksessaan. Turvalliseen asumiseen liittyy nykypäivänä enenevissä määrin teknologia ja sen tuomat mahdollisuudet. Erinäistä turva- ja hyvinvointiteknologiaa on tarjolla paljon ja uusia ratkaisuja kehitetään koko ajan. Teknologiaviidakosta löytyy laitteita niin liikkumiseen, yhteydenpitoon ja vuorovaikutukseen, turvallisuuteen, terveyden seurantaan kuin myös ajanvietteeksi. Tietoisuus näistä teknologian mahdollisuuksista ja erilaisista ratkaisuista on kuitenkin vielä vähäistä. Toimin itse hyvinvointiteknologian parissa Laurean Teknologialainaamo®-toiminnassa. Kertoessani ikääntyneille teknologiaratkaisuista, kuten liesivahdista, paikantavista pohjallisista ja ateria-automaatista, kuulen usein tietynlaisen kommentin. En minä vielä tarvitse tällaisia. Se on tietenkin mahtava asia, mutta tässä kohtaa tulee juuri se ennakointi. Kun tietää tarjolla olevista ratkaisuista, niitä on helpompi ottaa käyttöön, kun tarve ilmenee. Vielä parempi tilanne olisi, jos teknologia olisi osa arkea jo vielä aiemmin. Uuden oppiminen vie aikaa. Esimerkiksi muistisairaan kohdalla uuden tuotteen opettelu ja käyttö eivät välttämättä onnistu enää ollenkaan. Samalla eteen tulevat eettiset kysymykset. Jos esimerkiksi paikantavan laitteen käytöstä on sovittu jo paljon ennen laitteen tarvetta, on sen käyttöönotto eettisesti helpompaa. Samalla tuote on jo tuttu eikä tuo muutoksia arkeen. Teknologian osalta voisi sanoa, että tieto ei lisää tuskaa, vaan tuo turvaa. Rahat sukanvarresta sijoituksiin Taloudellinen selviytyminen on yksi teema, jonka ikääntyneet ovat tuoneet esille hyvään ikääntymiseen kuuluvana osana.  Todellisuus on kuitenkin finanssikonserni Investiumin tekemän kyselytutkimuksen mukaan se, että suomalaisten taloudellisessa varautumisessa eläkepäivien ja vanhuuden varalle on parantamisen varaa, sillä 45 % suomalaisista ei säästä vanhuuden varalle. Haluamme siis taloudellisesti turvatun vanhuuden, mutta emme tee mitään, vaan odotamme jonkinlaista ihmettä tapahtuvaksi – jospa ne puut alkaisivatkin kasvattaa rahaa käpyjen tai omenoiden sijaan? Uskallan väittää, että monella keskipalkkaisella työikäisellä rahat uppoavat pitkälti arjen kuluihin. On talo- ja autolainoja, lasten päiväkoti- ja harrastusmaksuja, ruokamenot ja muut pakolliset laskut. Paljon ei jää siihen vanhaan kuuluun sukanvarteen. Mutta ei niin kuulemma kannattaisi tehdäkään. Investiumin hallituksen puheenjohtaja Tarkko Laitisen mukaan eläkepäiviin ei kuitenkaan kannata varautua pelkästään maksamalla asuntolainaa tai säästämällä pankkitilille. Sen sijaan Laitinen kannustaa tekemään henkilökohtaisen sijoitussuunnitelman, jota noudattamalla pystyy pitkäjänteisesti varautumaan vanhuuden varalle. Höntsäilyä tavoitteellisesti Monipuolisen liikunnan harrastaminen on tärkeää kaiken ikäisille ja sen tuomista hyödyistä on paljon näyttöä. Suomalaisen vanhuspolitiikan yksi keskeinen tavoite on ikääntyneiden ihmisten toimintakyvyn tukeminen. Eino Heikkisen ja Juhani Ilmarisen artikkelin mukaan ikääntyneillä ihmisillä jo kohtalainen fyysinen aktiivisuus ehkäisee elimistön toiminnan heikkenemistä ja lisää toimintakykyisiä elinvuosia. Liikuntaan ja terveyteen kannattaa kuitenkin kiinnittää huomiota vieläkin aiemmin, sillä työikäisessä väestössä ripeän liikunnan väheneminen liittyy työkyvyn heikentymiseen ja vastaavasti lisääntyminen työkyvyn parantumiseen. Liikunta vaikuttaa selkeästi hyvinvointiin. Mutta ei sen tarvitse olla verenmaku suussa paahtamista, höntsäilykin on parempi kuin sohvaperunana olo, kunhan sitä tekee monipuolisesti ja usein viikossa. Liikunta parantaa myös unta, ja uni sekä lepo taas tekevät hyvää niin kropalle kuin mielelle. Opi uutta, harrasta ja naura Mielen hyvinvointi onkin yksi tärkeä osa-alue vanhuuteen varautumisessa. Vappu Taipale on antanut haastattelussaan viisi vinkkiä, mitä jokainen voi tehdä jo nyt oman hyvän vanhenemisen ja mentaalisen hyvinvointinsa eteen. Nämä neuvot ovat: Liity – ihminen ei ole mitään ilman toisia ihmisiä eli sosialisoidu ja hakeudu muiden seuraan. Anna – ikääntyneellä on paljon annettavaa, jaa kokemuksesi, muistosi, tietosi, taitosi ja aikasi. Opi – ihminen oppii koko ikänsä, oppimistavat vain muuttuvat. Harrasta – tee niitä asioita, joista pidät ja jotka tuovat sinulle nautintoa ja hyvää mieltä. Naura – huumorintaju pysyy ja nauru on kokonaisvaltainen tunne, joka vaikuttaa niin fyysisesti kuin psyykkisesti. Minun elämänkulkuni, minun keinoni Pienillä askelilla voi tehdä pitkällä aikavälillä isojakin matkoja. Ennakointi ja varautuminen jo paljon ennen eläkeikää takaa sen, etteivät kaikki uudet ja suuret muutokset tule yhdellä rytinällä työelämästä pois siirryttäessä – tai jopa liian myöhään, jolloin niillä ei ole enää toivottua positiivista vaikutusta. Jotta ennakointia tapahtuisi, siitä olisi hyvä puhua avoimesti. Vanhuuteen varautuminen ei aina tarkoita suoraan hoitopaikan valintaa tai hoitotahdon ja testamentin tekoa, vaan arjen pieniä tekoja ja suunnitelmallisuutta. Mutta kuka olisi tähän oikea taho muistuttamaan ja neuvomaan asiassa? Voiko tällaista opettaa jo yläkouluikäisille nuorille? Vai pitäisikö olla kaikille 30-vuotta täyttäville yleinen kurssi aiheesta? Ja uusinta sitten 55-vuotiaana? Painotetaanko omaisten, läheisten ja vertaisten osuutta asiaan ja tiedon kulkuun? Olisiko ikääntyneiden osalta esimerkiksi seniorineuvonta oikea paikka? Tai entäs jos kehitettäisiinkin tällaisen infon jakamiseen oma applikaatio – ikään kuin vanhuuteen varautumisen to do –lista, josta voisi sitten laittaa rastin ruutuun, kun koti on apuvälineillä ja turvateknologialla sisustettu, liikunnalliset harrastukset aloitettu ja rahat sijoitettuina osakkeisiin? Vanhustyön Keskusliitossa on alkanut Vanheneminen.fi –hanke, jonka päämääränä on omaehtoisen vanhuuteen varautumisen yleistyminen ja tuleminen osaksi normaalia elämänkulun suunnittelua. Hankkeessa tullaan avaamaan vuonna 2019 vanheneminen.fi-sivusto, jonne kootaan ajantasaista tietoa esimerkiksi arjen ja asumisen turvallisuudesta sekä taloudellisesta ennakoinnista. Aiheesta on kirjoitettu myös kirjoja. Anne Kauhanen-Simanaisen Valmentaudu vanhuuteen – viisaasti: opas omaehtoiseen ikääntymiseen –kirjassa (2009) käsitellään mm. itsemääräämisoikeutta, toimeentuloa, asumista, terveyttä ja toimintakykyä sekä osallistumista ja ihmissuhteita. Kirjasta ikääntyvät saavat tukea henkistä tukea erilaisiin elämäntilanteisiin ja muutoksiin sekä tietoa oikeuksistaan. Vanhenemisen taidoista kirjoittavat myös Kaija Maria sekä Lari Junkkari vuonna 2017 julkaistussa Muutakin kuin numeroita –kirjassaan. Sirpa Taskisen Hyvillä mielin eläkkeelle –kirja (2016) on opas työelämän jälkeiseen aikaan. Erja Hautalan Seniorioppaassa (2012) käydään läpi ikääntymisen tuomia muutoksia ja annetaan ohjeita oman hyvinvoinnin edistämiseksi sekä tietoa hoidoista, palveluista ja etuuksista. Kenties nämä kaikki keinot yhdessä muodostavat sopivan ratkaisun? Tietoa etsitään useista lähteistä, niin vertaisilta kuin ammattilaisilta, kirjoista ja vaikkapa sosiaalisesta mediasta. Kun tähän vielä yhdistää jokaisen ihmisen vapauden valita oma yksilöllinen tapansa ikääntyä, alkaa ratkaisu vanhenemisen haltuun otosta muotoutua kunkin kohdalla omannäköiseksi. Rahat sukanvarressa tai sijoituksissa, juuri kuten itse haluaa ja parhaaksi näkee. Kirjoittaja: Anniina Honkonen, sosionomi amk ja vanhustyön ylempiAMK) opiskelija Metropolia Ammattikorkeakoulu sekä projektityöntekijä Teknologialainaamo®-toiminnassa Laurea-ammattikorkeakoulu. Kuvat: Anniina Honkonen Lähteet: Hautala, Erja. 2012. Senioriopas: hyvinvointi, terveys ja palvelut ikääntyville. Aplodi: Rusko. Kauhanen-Simanainen, Anne. 2009. Valmentaudu vanhuuteen – viisaasti: opas omaehtoiseen ikääntymiseen. CIM kustannus: Helsinki. Maria, Kaija & Junkkari, Lari. 2017. Muutakin kuin numeroita: vanhenemisen taidosta. Kirjapaja: Helsinki. Taskinen, Sirpa. 2016. Hyvillä mielin eläkkeelle: opas työelämän jälkeiseen aikaan. Aula & Co: Helsinki.

Lue lisää

Mitä sä oikein teet? Luottamuksen ja yhteistyön syventäminen moniasiantuntijaisessa vanhustyössä
4.6.2019
Johanna Weeman

Kysymyksen tulisi kuulua Mitä mä teen, mitä sä teet ja mitä me tehdään yhdessä. Verkostotyöskentelystä, moniammatillisuudesta ja moniasiantuntijuudesta puhutaan, mutta miten ne näyttäytyvät työntekijän ja työyksiköiden näkökulmasta? Miten organisaatiot voisivat tukea moniasiantuntijuuden kehittymistä? Yhteistyö lähtee keskinäisestä luottamuksesta. Luottamuksen rakentumista voisi tukea selkeyttämällä työnkuvia ja organisaatioiden rakenteita sekä antamalla aikaa, tiloja ja työtapoja yhteistyöhön. Vanhustyössä jokaisen työntekijän työnkuva sisältää verkostotyötä muiden tahojen kanssa. Paula Risikko korosti Uudistuva sosiaali- ja terveysala ­- seminaarin avaussanoissaan toimivaa tiedonkulkua sekä vuorovaikutustaitojen ja kunnioittavan käytöksen korostamista kaikissa portaissa (Risikko 2018). Järvensivun ym. (2010) mukaan verkostotyössä keskiössä ovat ihmisten, yksiköiden ja organisaatioiden välinen luottamus. Luottamus mahdollistaa uusia näkökulmia ja asiakkaita hyödyttäviä ratkaisuja. (Järvensivu ym. 2010: 3.) Miten mahdollistamme tämän luottamuksen rakentumisen? Kuorilehdon (2014) mukaan yksipuolisesta tiedonsiirrosta tulisi päästä keskustelevaan moniasiantuntijaiseen yhteistyöhön. Verkostotyöskentelyn haasteina voivat olla esimerkiksi epäselvät työnkuvat, organisaatiot ja rakenteet (Kuorilehto 2014: 23−30). Miten näihin haasteisiin voisi vaikuttaa? Tiedonsiirrosta kohti yhteisten ratkaisujen löytämistä Tällä hetkellä monet työyksiköt ovat vielä ammattilaisten välisen yhteistyön vaiheessa: ammattilaisilla voi olla yhteiset tavoitteet mutta työtä tehdään erillään toisistaan. (Kuorilehto 2014: 25−26.) Esimerkiksi terapeutti−hoitaja -yhteistyön haasteena voi olla yksipuolinen tiedonvaihto. Hoitajat voivat kokea terapeutit etäisiksi hahmoiksi jotka tuovat käskyjä työn arjen ulkopuolelta.  Terapeutit voivat turhautua kun koetaan että hoitajat eivät noudata annettuja ohjeita asiakkaan hoidossa. Yleisesti voi vallita ajatus, että kaikki ammattiryhmät tekevät omia salaisia temppujaan hokkus pokkus. Tehokkuuden ja ammattiosaamisen korostaminen voi johtaa siihen, että työntekijät itsekin odottavat itseltään ammattialasta kumpuavia valmiita ratkaisuja.  Moniasiantuntijaisen yhteistyön tavoitteena on ammattilaisten keskinäinen yhteistyö, jossa perehdytään toisten näkökulmiin ja opitaan yhdessä ratkaisujen löytämiseksi (Kuorilehto 2014: 25−26). Ennakko-oletukset ja epäselvä työnjako tiimityön haasteina Työyhteisöissä saattaa vallita erilaisia ennakkokäsityksiä muista ammattiryhmistä. Fysioterapeutti hieroo. Sairaanhoitaja tarkistaa haavat ja lääkkeet. Toimintaterapeutti kuntouttaa asiakkaan yläraajan ja lainaa wc-korottajan. Jokainen tuo työyhteisöön omat aiemmat kokemuksensa. Edellisissä työpaikoissa toiselle ammattiryhmälle on voinut kuulua erilaisia tehtäviä kuin nykyisessä. Työnkuvissa voi olla päällekkäisyyksiä. Toinen ammattiryhmä voi olla itselle täysin vieras. Itse en ole koskaan työskennellyt geronomin kanssa, mitä me tekisimme yhdessä? Ammattilaiset voivat itsekin olla epätietoisia omasta roolistaan muuttuvissa työympäristöissä. Omien työnkuvien selkeyttämiseksi ammattilaiset tarvitsevat johdon tukea. Samanaikaisesti työntekijän oma ammatti-identiteetti muuttuu ja kehittyy. Urallaan aloittelevat rakentavat omaa paikkaansa osaamistaan vakuutellen tai varovaisemmin seuraten. Vanhat työntekijät joutuvat ehkä muuttamaan toimintaansa vanhustyön, oman alan ja työympäristöjen jatkuvassa muutoksessa. Yhä enemmän puhutaan myös rajapinnoilla työskentelystä aiemmat tiukat raamit purkaen, tämä voi tuoda epävarmuutta työskentelyyn. Mikä kuuluu minulle, mikä sinulle? Yhteiskehittämisessä opitaan yhdessä onnistumisista ja epäonnistumisista konkreettisten kokeiluiden myötä. Selkeä vastuunjako mutta vapautus jäykistä byrokratioista ovat yhteisen toiminnan keskiössä. Vaihtelevat tunteet kuuluvat kaikkeen kehittämiseen. Miten kanavoimme negatiiviset tunteet kannustavasti toiminnaksi ja opimme olemaan avoimia uusille ideoille? (Aaltonen ym. 2016.) Yhteistyö lähtee organisaatioiden rakenteista ja prosesseista Moniasiantuntijaiseen yhteistyöhön tarvitaan selkeitä organisatorisia rakenteita ja prosesseja sekä koordinointia ja tukea ongelmanratkaisuun (Kuorilehto 2014: 23−28). Miten esimiehet näkevät alaistensa verkostot ja miten niitä mahdollistetaan? Kumppanuusyhteistyön tärkeimmän tekijän eli luottamuksen muodostuminen vaatii aikaa. Teorian mukaan yli viidentoista hengen tiimit eivät ole tehokkaita. (Kuorilehto 2014: 34−35) Suurien organisaatioiden erilliset toimitilat haastavat yhteydenpitoa. (Aaltonen ym. 2016; Kuorilehto 2014: 35.) Toimintaterapeuttina tunnistan tämän haasteen, terapeutti tekee usein työtä monelle eri osastolle tai kotihoidon alueelle eikä näin pääse aidosti tutustumaan verkostoon luottamuksen rakentamiseksi. Verkostossa johdon keskeisenä tehtävänä on edistää luottamuksen ja sitoutumisen syntymistä mahdollistamalla hyviä suhteita ihmisten välillä (Järvensivu ym. 2010: 3, 15). Yhteistyön rakenteiden suunnitteluun käytetty aika helpottaa työtä jatkossa. Ajanpuutetta koettaessa tulisi korostaa yhteistyön vaikuttavuutta asiakkaan kannalta ja nähdä yhteistyön helpottavan kaikkien työtä. Alueellinen työskentely voisi tukea yhteistyötä. (Kuorilehto 2014: 34−35). Verkostojen tapaamisissa voi hyödyntää erilaisia yhteistyön ja osallistamisen menetelmiä. Erityisesti erilaiset työpajat edistävät verkostoitumista ja kohtaamista. (Järvensivu ym. 2010: 42­, 49.) Luottamus palvelua tai ammattikuntaa kohtaan on tärkeää, mutta vahvin luottamus syntyy ihmisten välille. Siksi jokainen meistä on tärkeä ja korvaamaton omine osaamisinemme ja verkostoinemme. Aidon moniasiantuntijuuden rakentumiseksi meidän tulee rakentaa näkemys siitä, mitä me itse teemme, mitä toinen tekee ja mitä me teemme yhdessä. Moniasiantuntijaisessa yhteistyössä ja yhteiskehittämisessä ei ole valmiita ratkaisuja, vaan yhteisen luottamuksen ja sitoutumisen kautta ratkaisuja kokeillaan ja kokeiluista opitaan yhdessä. Näin tavoitellaan entistä laadukkaampia asiakasprosesseja ja laadukkaampaa vanhustyötä. Kirjoittaja: Johanna Weeman, toimintaterapeutti AMK ja vanhustyön ylempi AMK -opiskelija, Metropolia Ammattikorkeakoulu. Lähteet: Aaltonen, Satu & Hytti, Ulla & Lepistö, Tanja & Mäkitalo-Keinonen, Tiina 2016. Yhteiskehittäminen: kaikki siitä puhuu, mutta mitä se on ja miten siinä onnistua? Saatavana osoitteessa: <https://www.utu.fi/fi/ajankohtaista/uutinen/yhteiskehittaminen-kaikki-siita-puhuu-mutta-mita-se-on-ja-miten-siina>. Luettu 20.11.2018. Järvensivu, Timo & Nykänen, Katri & Rajala, Rika 2010. Verkostojohtamisen opas: Verkostotyöskentely sosiaali- ja terveysalalla. Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu. Saatavana osoitteessa: <https://www.seugolaid.fi/wp-content/uploads/2017/03/Verkostojohtamisen-opas-versio-1-0-30-12-2010.pdf>. Luettu 20.11.2018. Kuorilehto, Ritva 2014. Moniasiantuntijuus sosiaali- ja terveydenhuollon perhetyössä. Väitöstutkimus. Oulu: Oulun yliopisto. Saatavana osoitteessa: <http://jultika.oulu.fi/files/isbn9789526203966.pdf>. Luettu 10.10.2018. Risikko, Paula 2018. Eduskunnan puhemies Paula Risikon avauspuheenvuoro Uudistuva sosiaali- ja terveysala -seminaarissa 9.11.2018. Helsinki. Seminaarin ohjelma saatavana osoitteessa: <https://www.metropolia.fi/ajankohtaista/tapahtumat/?tx_ttnews%5Btt_news%5D=6380&cHash=78a01745657dcc85b1f82e7f41178c80>.

Lue lisää

Pitsipeittoja ja karamellipapereita
22.5.2019
Milja Vaipuro ja Leena Voutilainen

Tiedätkö, miksi isoäiti aina silloin tällöin unohtuu hymyillen silittelemään haalistunutta karamellipaperia vihkiraamattunsa välissä? Tiedätkö mitä ilon hetkeä se hänelle symboloi? Ymmärrätkö, miksi isoisä raivostuu joka kerta, kun hän muistaa, että auto on myyty ja häneltä on otettu ajokortti pois? Ymmärrätkö, mitä autoilu on hänelle symboloinut? Henkilökohtaisia ja kulttuurisia merkityksiä Isoäidin karamellipaperin merkitystä on mahdotonta tietää, jos siitä ei ole koskaan ollut puhetta, mutta auton voi symbolina ajatella edustavan kulttuurissamme yhteisesti jaettuja merkityksiä. Auton ja ajokortin menettämisen myötä isoisä ehkä kokee menettäneensä maskuliinisuuttaan, joka muutenkin on ikääntyessä uhattuna, sekä subjektiuttaan ja pärjäävyyttään liikkumisvapauden menettämisen myötä. Hänen kuvaansa itsestään ja asemastaan täysivaltaisena aikuisena kansalaisena on ehkä tullut särö. Voi tietysti myös olla, että auton ja ajokortin menetys symboloi hänelle jotain henkilökohtaisempaa, vaikkapa kaikkea vanhuuden mukanaan tuomaa luopumista. (Chihuri et al. 2016: 332; Ojanen 2018: 32.) Meillä jokaisella on tärkeitä esineitä ja asioita, jotka symboloivat meille jotain elämässä koettua, eivätkä ne kaikki ole meitä kannattelevia. Anopin häälahjaksi virkkaama päiväpeite on ehkä kulkenut Elsan mukana 60 vuotta kunnioituksesta puolison sukua kohtaan, mutta on aina tuonut hänen mieleensä kipeitä muistoja anopin puolelta koetuista nöyryytyksistä. Kun päiväpeite sitten levitetään sängylle muistisairaiden ryhmäkodissa, ei Elsa enää viihdykään huoneessaan. Kukaan ei ymmärrä miksi, eikä Elsa kykene enää kertomaan. Hoiva-asumisessa olisi ihanteellista, jos henkilökunta tuntisi asukkaiden elämänhistorian niin hyvin, että he kykenisivät havainnoimaan ympäristön ja esineiden yksilöllisiä merkityksiä asukkaille. Vaikka ikäihmisen hyvinvointia tukevassa symbolisessa ympäristössä on aina mukana hänen oman eletyn elämänsä tuntua, voivat merkitykset ja suhde rakkaisiin esineisiin ja asioihin muuttua, etenkin muistisairauksien edetessä. Anni on ehkä koko aikuiselämänsä kuljettanut kallista merkkilaukkua mukanaan, symbolina menestyksestään työelämässä, mutta voi tulla päivä, kun hän ei enää tiedä, mitä sillä tehdään.  Silloin tuttu laukku ei enää ilahduta ja tue hänen minäkuvaansa, vaan hämmentää. (Muistisairaudet 2015: 486; Elo – Saarnio – Isola 2011: 97.) Merkitykset talteen Meistä jokaisen kannattaa varmistaa, että saa tärkeimmät ja rakkaimmat esinesymbolinsa mukaan myös viimeiseen huoneeseensa, hoivakodissa. Sen voi tehdä vaikkapa listaamalla ne hoivatahtoonsa. Samalla voi kirjoittaa näiden esineiden tarinat auki (jos ne eivät ole jälkipolville tuttuja), jotta niiden avulla on mahdollista tukea identiteettiämme, jos ja kun se joutuu ikääntyessä uhatuksi vaikka aivotapahtuman tai muistisairauden seurauksena. Hoivatahto ei ole samalla tavalla sitova ja velvoittava kuin elämän loppuvaiheeseen liittyviä päätöksiä koskeva hoitotahto, mutta se antaa omaisille ja hoitohenkilökunnalle avaimia lukkoihimme avaamalla merkityksiämme. Moni meistä kantaa symboleja myös ihollaan. Meillä on arpia, jälkiä onnettomuuksista, raskauksista ja leikkauksista sekä nykyään yhä enemmän itse valittuja kuvia, tatuointeja. Moni ottaa tatuoinnin jonkin elämän taitekohdan muistoksi tai kunniaksi, symboliksi. Niin arpien kuin tatuointienkin tarinat ja merkitykset voisi niinikään olla hyvä kirjoittaa hoivatahtoonsa, etenkin jos ne eivät ole kenellekään muulle tuttuja, jotta muistisairaana joku voisi kertoa meille miksi meillä sellaisia on. Kirjoittajat:  Milja Vaipuro, geronomi (AMK) -opiskelija, Metropolia Ammattikorkeakoulu Leena Voutilainen, geronomi (AMK) -opiskelija, Metropolia Ammattikorkeakoulu Lähteet: Chihuri, Stanford – Mielenz, Thelma J. – DiMaggio, Charles J. – Betz, Marian E. – DiGuiseppi, Carolyn – Jones, Vanya C. – Li, Guohua 2016. Driving cessation and health outcomes in older adults. The Journal of the American Geriatrics Society. 64: 332–341. Elo, Satu – Saarnio, Reetta – Isola, Arja 2011. The physical, social and symbolic environment supporting the well-being of home-dwelling elderly people. International Journal of Circumpolar Health. 70: 1, 90-100. Saatavilla verkko-osoitteessa: <https://www.tandfonline.com/doi/pdf/10.3402/ijch.v70i1.17794>. Muistisairaudet 2015. Erkinjuntti, Timo – Remes, Anne – Rinne, Juha – Soininen, Hilkka (toim). Helsinki: Duodecim. Ojanen, Karoliina 2018. Päivätoiminta osana ikääntyneiden miesten arkea. Sosiaalityön Pro Gradu –tutkielma. Helsingin Yliopisto. Saatavilla verkko-osoitteessa: <https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/277722/Ojanen_sosiaalityo.pdf?sequence=2&isAllowed=y>. Kuvat: Pixabay ja Unsplash

Lue lisää

Omahoitaja kulkee ryhmäkodin asukkaan vierellä
9.5.2019
Sanna Kauppi, Anna Ropponen ja Sini Saarenmaa

Historia, luonteenpiirteet, mieltymykset, tavat ja huumorin luonne ovat olennaisia asioita omannäköisen arjen rakentumisessa. Jotta ryhmäkodin asukkaan toimijuus toteutuisi, hän tarvitsee avukseen jonkun, joka tuntee hänet pintaa syvemmältä. Omahoitajuutta voidaan käyttää tukemaan yksilön odotuksista lähtevän arjen rakentumista selkeyttämällä ja yhtenäistämällä omahoitajuuden toimintamallia. Käypä hoito -suosituksissa muistisairaan hoidossa merkittävänä tavoitteena on elämänlaadun turvaaminen sairauden kaikissa vaiheissa. Hoitoon kuuluu elämäntavan ja taustan vaaliminen, arvokkuuden ja sosiaalisen verkoston ylläpitäminen ja autonomian turvaaminen. Loppuvaiheessa olevan muistisairauden ympärivuorokautinen hoito vaatii paljon erityisosaamista ja resursseja. (Muistipotilaan hoidon kokonaisuus 2017.) Tämä tarkoittaa ryhmäkotiympäristössä sitä, että palkataan tarvittava määrä hoitohenkilökuntaa, jolla on riittävästi osaamista ja kiinnostusta tukea muistisairaan vanhuksen mielekästä arkea monipuolisin keinoin. Laadukkaan hoitotyön taustalla on vahva johdon tuki ja luovuuden mahdollistama ilmapiiri. Toimintamallien on joustettava asukkaiden tilanteiden mukaan ja hoitajan tilannetajuun sekä harkintakykyyn on voitava luottaa. Omahoitajaroolin syventäminen Omahoitajan tehtäviä tulisi syventää osaksi ihmisarvojen mukaista toimintakulttuuria. Hoidollisiin tarpeisiin perehtymisen lisäksi omahoitajan tärkeä tehtävä on selvittää, miten oman asukkaan mielekäs ja oman näköinen elämä mahdollistuu juuri tässä ympäristössä käytettävissä olevilla resursseilla. Hoitohistorian lisäksi tulee siis selvittää asukkaan elämänhistoria. Tähän on tärkeää varata riittävästi aikaa. Taustatyöhön panostettu työaika palkitaan moneen kertaan, kun arkiset toimet sujuvat jouhevammin ja mieliala on levollinen. Elämänhistoriaa voidaan hyödyntää asukkaan omannäköisen arjen, osallisuuden ja yhteisöllisyyden tukemiseen. Innovatiivinen mentaliteetti mahdollistaa asukkaan toiveiden ja tarpeiden toteutumisen. Jokaisella ikäihmisellä on oikeus ylläpitää omaa identiteettiä ja elämäntapaansa tarkoituksenmukaisen ympäristövuorovaikutuksen kanssa. (Pikkarainen 2007: 53.) Muun muassa Hoivakoteja kuntoon laittanut Taina Semi kuvailee, että omahoitaja tuntee vanhuksen salaisuudet. Hän on ”päämiehensä” elämän merkityksellisten asioiden tutkija. Omahoitaja varmistaa tuen antamisen asukkaalle ja huolehtii hoivan ja elämän jatkuvuudesta. Sairauden takaa opetellaan tunteman ihminen, sillä meillä on kaikilla tarina kerrottavana. (Semi 2014.) Aktiivinen tutuiksi tuleminen asukaskansion avulla Ryhmäkodissa työskentelee kolmessa vuorossa useita eri hoitajia, jolloin asukkaat ja hoitajat jäävät helposti toisilleen vieraiksi. Asukaskansiosta hoitaja voi lukea hänelle uudesta asukkaasta taustatietoa ja hyödyntää sitä vointia arvioidessa, päivittäisiä toimia tehdessä ja seurustellessa. Asukkaan esittely, elämänhistoria, toiveet ja tarpeet ovat keskiössä. Elämänhistorian tunteminen tukee laadukasta hoitoa ja aitoa kohtaamista sekä tarjoaa konkreettisia keinoja oman näköisen arjen tukemiseen ja yksilöllisyyden huomioimiseen. Omahoitaja tekee yhdessä asukkaan ja läheisen kanssa kansioon kuvauksen asukkaasta ja hänen toiveistaan, elämänhistoriastaan ja täydentävät sitä ajan kuluessa kertomuksin ja valokuvin. Asukas osallistuu kansion tekemiseen oman voinnin, halun ja toimintakyvyn puitteissa: asukas voi osallistua aktiivisena toimijana tai olla vain läsnä ja seurata. Omahoitaja suunnittelee tulevaa ja nostaa esiin mahdollisuuksia kokemuksellisuuteen “tavallista arkea” rikastuttamaan. Esim. terapiakoiran saaminen ryhmäkotiin, kesäinen retki rantaan ja varpaiden uittaminen järvessä tai reissu teatteriin herättelevät muistoja ja laajentavat elinpiiriä. Asukkaalle tärkeitten asioiden ja tekemisten toteutuminen ilmentävät psyykkistä ja sosiaalista toimintaympäristöä. Omaisia rohkaistaan toimintaan mukaan. Omahoitajan tärkeä tehtävä on luoda keinoja yhdessä asukkaan kanssa osallisuuden ja yhteisöllisyyden toteutumiseksi. Mielekkään arjen kuvaus sekä keinot sen mahdollistamiseksi asettavat myös tavoitteita tulevaisuudelle. Aikajana elämäntapahtumista sekä sukupuun kokoaminen auttavat hahmottamaan henkilön taustaa sekä toimivat muistelun tukena. Kansiossa voi olla koottuna asukkaalle mieluisia pelejä, tehtäviä, jumppia ym., joita voidaan asukkaan kanssa yhdessä toteuttaa. Muistelu tuo asukkaalle turvaa. Se on voimavara, jota kannattaa hyödyntää hoitotyössä. Muistelu toimii yhdistävänä tekijänä hoitokodin ja kodin välillä tuoden hoitokotiin kodin tuntua. (Klemola 2006: 107.) Esimiehen tuki ja työyhteisön toimintakulttuuri Esimiestyö, innovatiivisuus, rajoja ylittävä toiminta ja ratkaisukeskeisyys osana omahoitajuuden kehittämistä mahdollistavat asukkaiden mielekkään arjen sekä psyykkisen ja sosiaalisen toimintaympäristön tukemisen. Asukkaan toiveet voivat joskus vaikuttaa ensisilmäyksellä mahdottomilta toteuttaa, mutta innovatiivisella ja luovalla ajattelutavalla voidaan ratkaista haastavalta vaikuttavia asioita. Esimiehet ovat avainasemassa työyhteisön kulttuurin muutoksessa (Klemola 2006: 111). Jotta omahoitajuuden toimintakulttuuri voi kehittyä, tarvitaan esimieheltä vahvaa tukea. Omahoitajuuden toteutumisen laadun ja tasapuolisuuden varmistaminen on asukkaiden kannalta olennaista. Jos omahoitajuuden toteuttamisessa on haasteita, on tärkeää keskustella tilanteesta ja ratkoa pulmia yhdessä. Esimiehen tulee myös kannustaa työntekijää antamaan aikaa omaan asukkaaseen tutustumiseen ja ajan tasalla pysymiseen. Hoitajilla pitää siis olla aikaa toteuttaa tätä arvokasta omahoitajuuden tehtävää työajan puitteissa. Ihmisläheisemmän omahoitajuuden toimintakulttuurin juurruttamisena ja runkona toimii säännölliset palaverit, joissa käsitellään asukkaiden ajankohtaisia asioita. Omahoitajatapaamisella voidaan jakaa omia vinkkejä tai keinoja asukkaiden elämänlaadun parantamiseen. Tapaaminen pidetään hoitajien, virikeohjaajien ja esimiehen kesken, jolloin tapaaminen mahdollistaa moniammatillisen tiimin yhteistyön sekä luottamukselliset keskustelut. Asukkaiden kanssa järjestetään yhteisöpalaveri, mikä tukee koko ryhmäkodin osallisuutta ja yhteisöllisyyttä. Yhteisöpalaverissa asukas saa yhdessä omahoitajan kanssa esitellä itsensä hänelle sopivalla ja turvallisella tavalla sekä kertoa mitä hänelle kuuluu. Yhteisöpalaveri tukee asukkaiden tutustumista toisiinsa ja heille mahdollistuu kokemus yhdessäolosta ja yhdessä toimimisesta. Osallisuuden tunteen kannalta on tärkeä pystyä luomaan suhteita niin palvelutalon ihmisiin kuin kyetä säilyttämään suhteita myös ihmisiin palvelutalon ulkopuolella (Pirhonen 2017: 82). Yhteisöpalaveri edistää ryhmätoiminnan suunnittelemista, koska asukkaat voivat heti kertoa mielenkiintonsa jotakin toimintaa kohtaan. Yhteisöpalavereihin osallistuu asukkaat, hoitajat ja esimies. Esimiehelle yhteisöpalaveri on hyvä mahdollisuus seurata omahoitajuuden toteutumista ja pysyä kartalla yksikön asukkaiden kuulumisista. Seuranta toteutuu esimiehen puolelta hyvässä hengessä työntekijöitä kannustaen. Omahoitajuus on hedelmällisimmillään rajoja ylittävää innovatiivista toimintaa, jossa asukkaan toiveet ja tarpeet ovat keskiössä. Inhimilliset tekijät – asukkaan, hoitajan ja esimiehen – on nostettava kehittämistyön lähtökohdaksi. Kirjoittajat: Sanna Kauppi, geronomi (AMK) -opiskelija, Metropolia Ammattikorkeakoulu Anna Ropponen, geronomi (AMK) -opiskelija, Metropolia Ammattikorkeakoulu Sini Saarenmaa, geronomi (AMK) -opiskelija, Metropolia Ammattikorkeakoulu   Lähteet: Elo, Satu 2009. Hyvinvointia tukeva ympäristö. Teoksessa: Voutilainen, Päivi - Tiikkainen Pirjo (toim.) 2009. Gerontologinen hoitotyö. Helsinki: WSOY oppimateriaalit Oy. Klemola, Annukka. 2006. Omasta kodista hoitokotiin. Väitöskirja. Kuopion yliopisto. Viitattu 30.3.2019. Saatavilla internetissä: <http://epublications.uef.fi/pub/urn_isbn_951-27-0508-7/urn_isbn_951-27-0508-7.pdf >. Muistipotilaan hoidon kokonaisuus. Muistisairaudet. Käypä hoito -suositus. Suomalaisen Lääkäriseuran Duodecimin, Societas Gerontologica Fennican, Suomen Geriatrit -yhdistyksen, Suomen Neurologisen Yhdistyksen, Suomen Psykogeriatrisen Yhdistyksen ja Suomen Yleislääketieteen yhdistyksen asettama työryhmä. Helsinki: Suomalainen Lääkäriseura Duodecim, 2017. Viitattu 12.03.2019. Saatavilla internetissä: <http://www.kaypahoito.fi/web/kh/suositukset/suositus?id=hoi50044#s25>. Pikkarainen, Aila. 2007. Ympäristö. Teoksessa: Lyyra, Tiina-Maria - Pikkarainen, Aila - Tiikkainen, Pirjo (toim.) 2007. Vanheneminen ja terveys. Helsinki: Edita. Pirhonen Jari. 2017. Good Human Life in Assisted Living for Older People. What the residents are able to do and be. Luettu 15.3.2019. Saatavilla internetissä: <https://tampub.uta.fi/bitstream/handle/10024/101042/978-952-03-0416-4.pdf?sequence=1&isAllowed=y >. Semi, Taina 2014. Näkökulma: Omahoitaja tuntee vanhuksen salaisuudet. Viitattu 13.3.2019. Saatavilla internetissä: <https://yle.fi/uutiset/3-7685751>.

Lue lisää

Kaupunkisuunnittelua kaiken ikää ja kaiken ikäisille
5.3.2019
Helena Pekkarinen ja Nina Pellosniemi

Tulevaisuuden kaupunkia ei voida suunnitella tämän päivän ikäihmisten tarpeiden mukaan – silloin ollaan jo auttamatta myöhässä. Asuinympäristöjen ja asumisen kehittämisessä pitää pystyä vastaamaan ikääntyvän väestön muuttuviin tarpeisiin nyt ja 100 vuoden päästä. Tarvitsemme tietoa vanhenemisesta sekä reipasta asennemuutosta, jos haluamme onnistua ikäihmisten asumisen järjestämisessä. Yksi osa ratkaisua tähän haasteeseen voisi olla vanhustyön asiantuntijoiden ottaminen mukaan suunnitteluprosessiin. Tulevien ikäihmisten asuinalueita suunnitellessa tulee pitää mielessä, että suunnittelemme niitä myös tämän päivän nuorille. Voidaanko nuorten avulla oppia tuntemaan tulevaisuuden vanhuksia? Miten tämän päivän perherakenteet ja sosiaaliset tarpeet otetaan suunnittelussa huomioon? Entä millainen on ikäystävällinen asuinympäristö? Miten sellainen suunnitellaan ja rakennetaan? Nämä kysymykset ovat osa suurempaa kokonaisuutta. Haastattelimme Helsingin kaupungin kaupunginsuunnitteluarkkitehti Tytti Wiinikkaa. Wiinikan mukaan kaupunkisuunnittelussa tulee ottaa monta näkökulmaa huomioon. Tiivistettynä pääosa suunnittelutyöstä keskittyy kysymyksiin: mitä kullekin alueelle suunnitellaan ja millä aikataululla sekä miten tekemisestä viestitään kaupunkilaisille, esimerkiksi ikäihmisille? Näihin asioihin kulminoituu kaupunkisuunnittelija työn ydin. Kaupunkisuunnittelussa toimitaan joka suhteessa isossa mittakaavassa. Kaupunkisuunnitteluarkkitehdin tehtävä on miettiä koko kaupunkia. Ja nyt suunnitellaan jopa 100 vuoden päähän! Pienin mittakaava kaupunkisuunnittelijalle on rakennus. Kaikki se tila, mikä on rakennusten välissä, kiinnostaa.  Kiinnostuksen kohteena ovat myös rakennusten alimmat kerrokset. Mitä näkyy pesutuvan ikkunasta, minkälainen näkymä, millainen maisema sieltä avautuu? Kaavoitus on monivaiheinen prosessi, johon vaikuttavat muun muassa kaavojen luonne ja merkittävyys. Aiheesta kiinnostuneilla on mahdollisuus ottaa osaa suunnitteluun ja ilmaista mielipiteensä. Jos haluat tuoda mielipiteesi esille, voit osallistua kaupunkisuunnittelun järjestämiin avoimiin kuulemisiin tai vaikka ottaa suoraan yhteyttä suunnittelijaan. Rakennussuunnitteluvaihe on yksi osa suurta ja monivaiheista kaavoitusprosessia. Siinä määritellään rakennuksen tarkempi sijainti, rakenteet, mitat ja yksityiskohdat. Liian tiukka kaava asettaa tähän haastetta. Jos puolestaan asemakaavassa on hyvin tarkkaan määritelty rakennuksen ja ympäristön yksityiskohtia, saatetaan joutua tekemään huonoja ratkaisuja suunnittelun tarkemmassa vaiheessa. Viestimisen monet ulottuvuudet Viestiminen on yksi tärkeä osa-alue julkisella sektorilla. Elämme murroskautta, ja se tuo mukanaan haasteita, myös kaupunkisuunnitteluun. Tiedotusta joudutaan tekemään hyvin monikanavaisesti ja asukkaita tulee lähestyä monin eri tavoin, jotta viesti tavoittaa kaikki ikäpolvet. Monet tämän päivän vanhukset eivät käytä nettiä, mutta 20 vuoden kuluttua tilanne voi olla jo toinen. Kaikki palvelut muuttuvat kovaa vauhtia digitaaliseksi. Entä tulevaisuudessa? Miten kaupungin asukkaita informoidaan 100 vuoden päästä? Julkinen taho ei koskaan pääse eroon monikanavaisuudesta. Kuka muistaa enää faksin? Kaupunkisuunnittelussa se oli arkipäivää vielä hetki sitten. Esteettömyys on peruskauraa kaupunkisuunnittelussa − Se tulee huomioitua niin luonnostaan, että sitä ei tarvitse erikseen miettiä. Sitä ei tarvitse nostaa teemaksi: turvallinen ja terveellinen ovat kaupunkisuunnittelun lähtökohtia. Ja tämä koskee kaikkia alueen käyttäjiä, niin asukkaita kuin muitakin alueella liikkujia ja toimivia, toteaa kaupunkisuunnitteluarkkitehti Tytti Wiinikka haastattelussamme. Ikääntyneitä ei nosteta omaksi ryhmäksi, he ovat yksi käyttäjäryhmä muiden alueen käyttäjien joukossa. Ja näinhän se pitäisi ollakin. Samalla tavalla huomioidaan esimerkiksi lapset. Huomiota kiinnitetään muun muassa jalkakäytäviin. Wiinikalle suunnittelijana ja kaavoittajana on tärkeää, että kaikkien vanhuspalveluiden lähellä on aina jonkinlainen ulkoilu- tai viheralue. − Vaikka kattoterassi palvelutalon katolla. Jonkinlainen ratkaisu täytyy aina löytyä, sanoo Wiinikka. Julkisen liikenteen ja palveluiden tulee linkittyä toisiinsa, ja niiden tulee olla helposti saavutettavissa. Sote tuo tähän omat haasteensa. Kaupunkisuunnittelussa ei voida estää yksityisen yrityksen yksityiselle tontille rakentamaa toimintaa, mikäli se on asemakaavan mukaista. Kaikilla alueilla ei myöskään ole kaupungin tarjoamia vanhuspalveluita, joten myös yksityisiä toimijoita tarvitaan. Kaupungin omien palvelutalojen ja muiden vanhuspalveluiden sijainnit mietitään tarkkaan, jotta ne linkittyvät muihin alueen palveluihin. Alueen kehityksen tulee olla järkevää ja alueella tulee olla tilaa kaikenlaisille palveluille. Tämä tulee huomioida myös aikasyklissä, sillä bisneksen tekijöiden aikasykli ei yllä 100 vuoteen, vaan se on enimmilläänkin vain noin 50 vuotta. Ikääntyminen omalla asuinalueella Ikä tai ikääntyminen ei saa olla este omalla asuinalueella asumiselle tai syy sieltä poismuutolle, oli sitten kyseessä nuori tai vanha asukas. Kaikkien tulisi voida asua omalla asuinalueellaan loppuun asti, vaikka tuen tarpeet muuttuisivatkin iän myötä. Paineet sekä tarve kehittää asuinalueita ikäystävälliseksi kasvaa väestön vanhenemisen myötä. Tavoitteena on Ageing in place -ajattelu, eli suunnitellaan kaupunkia, jossa kaikki voivat elää kaikkina elämän eri ikävaiheina. Tulee muistaa, että ikääntyneiden tarpeet ovat muutakin kuin esteettömät kulkureitit. Ikääntyessä syyt muuttoon ja esteet turvalliseen asumiseen löytyvätkin usein rakennuksesta, asunnon sisältä. Joudumme hyväksymään myös kompromisseja. Puistoyksikölle kuuluvat penkit ovat tästä hyvä esimerkki. Aihe on hankala ja herättää tunteita. Penkkejä tarvitaan ja monet kaupunkilaiset niitä kaipaavat, mutta lähes yhtä usein niistä valitetaan; on pultsareita, nuorisoa ja narkkareita. Ensin penkit tuodaan ja jonkin ajan kuluttua ne kannetaan pois, koska niistä on saatu runsaasti palautetta. Kompromisseja siis tarvitaan, ei vain penkkien kohdalla, vaan kaikessa suunnittelussa ja rakentamisessa. Kaikki ikäpolvet ja kohderyhmät tulee huomioida. Täytyy myös muistaa, että Helsinki on jo aika täyteen rakennettu. Rakentaminen jo rakennettuun ympäristöön on kompromisseja. Moniammatillisuuden hyödyntäminen suunnittelussa Voisiko ympäristögerontologiaa hyödyntää kaupunkisuunnittelussa? Aihe kiinnostaa myös kaupunkisuunnittelijaa. − Maisema-arkkitehtipuolella tällaisia eri osa-alueita hyödynnetään jo, ja talon sisällä tehdään paljon yhteistyötä eri asiantuntijoiden kanssa, kertoo Wiinikka haastattelussamme. Alueen kokonaisvaltaisessa tarkastelussa sekä tulevaisuusnäkymiä hahmotettaessa myös kaupunkisuunnittelu voisi hyödyntää tällaista moniammatillisuutta. Näin voisi olla esimerkiksi selvitettäessä, mitkä ovat tulevaisuuden tarpeet tulevilla ikääntyvillä. Varsinkin uusien alueiden rakentamisessa tällaisesta yhteistyöstä voisi olla paljonkin hyötyä. Kaupunkisuunnittelussa tehdään jo ajoittain yhteistyötä esim. nuorisokeskusten, varhaiskasvatuksen sekä maahanmuuttajaorganisaation kanssa, miksi ei myös geronomin? Kirjoittajat: Helena Pekkarinen, geronomi (AMK) -opiskelija, Metropolia Ammattikorkeakoulu Nina Pellosniemi, geronomi (AMK) -opiskelija, Metropolia Ammattikorkeakoulu Teksti perustuu Tytti Wiinikan haastatteluun 10.9.2018.

Lue lisää

Luovuudella arjesta enemmän − lue mielenkiintoinen kirjoitus Tikissä-blogista
11.6.2018
Geroblogin bloggaajat

”Mitä enemmän elämämme kaventuu esimerkiksi iän tai sairauden myötä, sitä enemmän olisi tarpeen laajentaa kokemusmaailmaamme taiteen ja leikin avulla. Kokemukset itsestä luovana olentona voivat rikastaa elämää ja mielikuvitus laajentaa sen ulottuvuuksia arjen rajoitteiden ohi.” Näin kirjoittaa tuoreessa blogipostauksessaan Metropolia AMK:n lehtori, FT Laura Huhtinen-Hildén. Metropolian toteuttamassa Kohti luovaa arkea - kulttuurinen vanhustyö asiakaslähtöisyyden edistäjänä -tutkimushankkeessa selvitettiin, mikä vaikuttaa vanhustyön työntekijöiden mahdollisuuksiin hyödyntää työssään luovuutta, taidetoimintaa ja kulttuurisen vanhustyön näkökulmaa. Tutkimuksessa haastateltiin 14:ää erilaisissa vanhustyön tehtävissä toimivaa työntekijää. Haastateltujen vanhustyön ammattilaisten kokemukset kertovat, että luovuus voi olla monella tavalla läsnä iäkkään ihmisen ja yhteisön elämässä. Tärkeää vanhustyön kehittämisessä on jokaisen työntekijän oman luovuuden löytäminen ja ammattikuvan kehittäminen niin, että herkkyys, luovuus ja vuorovaikutus kuuluvat ammattitaidon ytimeen. Lauran kirjoitus on julkaistu Tikissä-blogissa 5.6.2018. Tikissä-blogi käsittelee tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoimintaa Metropoliassa.

Lue lisää

Haluamme mahdollistaa yhdessä hyvää ikääntymistä
24.4.2018
Tuula Mikkola

Geroblogi on Metropolia Ammattikorkeakoulun vanhustyön tutkintojen (geronomi AMK ja vanhustyö YAMK) yhteisen pohdinnan ja innoituksen synnyttämä blogi, jossa haluamme keskustella ja käydä vuoropuhelua ikääntymiseen, vanhustyöhön ja sen kehittämiseen liittyvistä kysymyksistä, tavoitteista, haasteista ja tulevaisuudesta. Tähän vuoropuheluun haluamme kutsua mahdollisimman monialaisesti kaikki ikääntymisestä ja vanhustyöstä eri tavoin kiinnostuneet opiskelijat, opettajat, tutkijat, ammattilaiset ja työelämän asiantuntijat sekä tietysti myös ikäihmiset, ikääntymisen ja vanhustyön kokemusasiantuntijat. Blogin sloganiksi valitsimme ”Mahdollistamme yhdessä hyvää ikääntymistä”, jossa mielestämme kiteytyy myös vanhustyön tutkintojen ideologinen sanoma ja osaaminen, jota haluamme koulutuksen keinoin tuottaa. Hyvä ikääntyminen Vanhustyön tutkinnoissa syntyvä osaaminen perustuu monitieteiseen gerontologiseen tietoon, tutkimukseen ja ymmärrykseen ikääntymisestä ja sen merkityksestä sekä yksilölle että yhteiskunnassa. Ikääntymistä voidaan tarkastella monesta näkökulmasta ja siihen liittyy monenlaisia muutoksia yksilön elämäntilanteessa. Ikääntyminen ja ikäihmisten lisääntyminen yhteiskunnassa haastaa kaikki kehittämään yhdessä ikäystävällistä yhteiskuntaa sekä tulevaisuuden yhteiskuntaa ja ikäihmisten tarpeita vastaavia palveluja. Ikääntyminen on yksilöllinen ja monimuotoinen prosessi. Meistä jokainen ikääntyy ja kokee ikääntymisen omalla tavallaan, riippuen kunkin elämänkulusta, elämätavasta, sukupuolesta ja seksuaalisesta suuntautumisesta sekä sosiaalisesta ja kulttuurisesta taustasta. Ikääntyminen merkitsee myös toimintakyvyn muutoksia sekä siihen mahdollisesti liittyvää avun, tuen ja palvelujen tarvetta. Ikääntymistä ei pidä kuitenkaan tarkastella erillisenä osana yksilön elämää ja elämänkulkua, vaan osana sen kokonaisuutta, luonnollisena elämänvaiheena, jossa kiteytyy yhteen koko ihmisen elämä, hänen kokemuksensa ja toimijuutensa. Hyvän ikääntymisen mahdollistuminen ja mahdollistaminen Hyvä ikääntyminen perustuu ihmisen omaan kokemukseen, ja sitä tulee arvioida sen pohjalta, miten ikääntyvä ihminen itse kokee oman elämänsä. Mitä hän kokee tarvitsevansa oman näköisen ja tuntuisen elämän mahdollistumiseen? Mitä ikääntyvä ihminen haluaa vielä tehdä ja mihin kykenee, sekä miten se mahdollistetaan esim. muiden ihmisten tarjoaman avun, tuen ja erilaisten palvelujen keinoin? Hyvän ikääntyminen ei mahdollistu ilman ikäihmisten osallistumista heidän oman elämänsä ja palveluidensa kehittämiseen, suunnitteluun ja toteuttamiseen. Näistä kysymyksistä ja muustakin hyvän ikääntymisen mahdollistumiseen ja mahdollistamiseen liittyvistä näkökulmista, kehittämistoiminnan tuloksista ja erilaisista palveluinnovaatioista, haluamme yhdessä eri toimijoiden kanssa keskustella ja julkaista Geroblogissa. Jos koet aiheen omaksesi ja kiinnostavaksi, tervetuloa kirjoittamaan kanssamme. Kirjoittaja: Tuula Mikkola, VTT, Yliopettaja Lähteet: Enroth, Linda & Halonen, Pauliina 2018. Pitkäikäisyys − tavoite vai taakka. Alusta. Tampereen yliopiston yhteiskunnallisen tiedekunnan verkkolehti 27.3.2018. Saatavana osoitteessa: http://alusta.uta.fi/artikkelit/2018/03/27/pitkaeikaeisyys---tavoite-vai-taakka.html. Luettu 17.42018. Saarenheimo, Marja 2017. Mitä vanhuudelle on tapahtunut? Teoksessa Pietilä, Minna & Saarenheimo, Marja 2017. Ilmeikäs arki. Tutkimus ikääntyneistä ihmisistä järjestöjen kehittämistoiminnassa. Eloisa Ikä. Helsinki: Vanhustyön keskusliitto. 8-26.

Lue lisää
Uudemmat postaukset