Avainsana: muistiystävällisyys

Muistisairauksiin liittyvän stigman purkua taidetoiminnassa – Herttua Siniparran linna -oopperan yleisötyö

9.6.2026
Mari Heitto, Eeva Tawast, Anna Puustelli-Pitkänen

Metropolia Ammattikorkeakoulun tiimi geronomi- ja musiikin tutkinnon opiskelijoita sekä lehtoreita kehitti tänä keväänä muistiystävällistä yleisötyötä Suomen kansallisoopperan Herttua Siniparran linna -oopperan yhteyteen. Ooppera oli Béla Bartókin teoksen tunteikas uudelleentulkinta, jossa katsojat vietiin seuraamaan vanhan pariskunnan kohtaamaa dementiaa. Maksuton yleisötyö oopperan esitysviikoilla keväällä 2026 toteutettiin 120 hengen Muistojen ja musiikin iltapäivä -starttitapahtumana, ensi-iltayleisön muistiteemaan lämmittelevänä tapahtumana ja kolmena 20 osallistujan työpajana, joiden yhteydessä syvennyttiin muistiteemoihin. Yleisötyön taidetoiminnassa pyrittiin edistämään muistiystävällisyyttä sekä purkamaan muistisairauksiin liittyvää stigmaa. Muistisairaus hirvittää, joten muistisairas herkästi leimautuu? Muistisairauksia sairastavat ovat enimmäkseen yli 85-vuotiaita (41 %), mutta joka vuosi Suomessa noin 8000 työikäistäkin sairastuu muistisairauteen. (1) Käsitys muistisairauksista ”tragediana ja etenevänä alamäkenä” johtaa pahimmillaan pelkoihin ja leimautumiseen aiheuttaen merkittäviä esteitä muistisairautta sairastavien mielekkäälle osallistumiselle itselle tärkeisiin harrastuksiin, sosiaaliseen kanssakäymiseen, oman hoitonsa suunnitteluun ja päätöksentekoon. Keskustelun ja toiminnan tasolla yhteiskunnassamme tarvitaan toiveikkuutta luovia sekä ymmärrystä lisääviä kuvauksia muistisairauden kanssa elämisestä ja väärinymmärrysten korjaamista – stigman purkua. (3, 4, 5, 6) Muistisairauksiin ja niihin liittyviin pelkoihin voi nivoutua kielteinen mielikuva, stigma. Stigma syntyy Nguyen ja Li´n (2020) mukaan pääasiassa yhteiskunnan ja yhteisöjen vaikutuksesta julkisena stigmatisoitumisena, jonka taustalla on rajoittunutta ymmärrystä muistisairauksista, voimakkaita stereotypioita ja ennakkoluuloja. Nämä voivat johtaa syrjintään muistisairauksia sairastavia ja heidän perheenjäseniään kohtaan. (6) Sairastunut saattaa myös itsestigmatisoida itseään. Stigma vaikuttaa kielteisesti muistisairautta sairastavien ihmisten ja heidän perheenjäsentensä elämänlaatuun aiheuttaen häpeän tunteita, ahdistuneisuutta ja masennusta sekä alentaen toimintakykyä ja itsetuntoa. (7) Muistisairauteen liittyvän stigman purkua taidetoiminnassa Muistisairaus ei sulje pois mahdollisuutta nauttia elämästä ja ylläpitää elämänlaatua. Mahdollistaaksemme sairastuneelle ja hänen läheisilleen parempaa elämää on hyödynnettävä tunnistettuja keinoja vähentää pelkoja ja stigmaa. Stigman purussa toimivaksi aiemmissa yhteyksissä todettuja keinoja (3,6, 7–12) käytettiin oopperan esityskauden yleisötapahtumissa. Oopperan esitysviikkojen yhteyteen ajoitettuja muistiystävällisiä tapahtumia valmisteltiin kouluttamalla ennen tapahtumaa sekä työpajojen toteuttajat että oopperan henkilöstöä. Koulutetut Metropolia Ammattikorkeakoulun geronomi- ja musiikin tutkinnon opiskelijat suunnittelivat yleisötyöhön työpajoja. He olivat mukana niiden toteuttamisen lisäksi muissakin oheistapahtumissa vastaanottamassa ja ohjaamassa osallistujia sekä esittämässä tapahtumia varten harjoiteltua musiikkia. Pyrittiin tekemään tapahtumasta saavutettava ja esteetön sekä kulkemiseen että kognitiivisiin – eli tiedonkäsittelykykyihin katsomatta. Ohjausta ja opasteita tarjottiin vahvasti visuaalistaen eli esimerkiksi selkein opastekyltein sekä mallia näyttämällä. Geronomitutkinnon opiskelijoiden erityisenä tehtävänä oli kehittää toiminnasta muistiystävällistä. Musiikin tutkinnon opiskelijat sekä yhteistyökumppani Suomen kansallisooppera varmistivat taidetoiminnan laatua oopperatalon puitteissa. Musiikin osaajat havaitsivat, kuinka tärkeää on tarjota yhteismusisointiosuuksiin suurifonttiset sanat sekä miettiä osallistumisen kannalta sopivat sävellajit. Muistiliitto ja Helsingin muistiyhdistys jakoivat tapahtumien yhteydessä psykoedukatiivisesti tietoa muistiperheiden palveluista. Edistettiin sairastuneen ja hänen läheistensä osallistumisen sekä vaikuttamisen mahdollisuuksia huomioimalla heidät elämäntilanteensa kokemusasiantuntijoina. Taidetoimintapainotteisiin tapahtumiin kerättiin ennakkoilmoittautumisia, joissa kannustettiin ketä tahansa muistiystävällisemmän yhteiskunnan rakentamisesta kiinnostunutta tulemaan mukaan. Näin edistettiin tapahtumaan uskaltautuneiden muistisairaiden sekä muiden dialogia ja maailmojen avautumista: ”Ei tarvitse olla kotona häpeissään ja peloissaan”. Osallistujilta pyydettiin ideoita yhteiseen keskusteluun kehottamalla kirjaamaan jo etukäteen ylös, mikä muistisairauksissa heitä puhututtaisi. Vastaukset olivat erittäin tärkeitä, toivottiin muun muassa keskustelua matalan kynnyksen kulttuuritapahtumista, joihin on tervetullut myös muistisairaana (omaisen kanssa); tietoa siitä, millaisella musiikilla tai muilla harrastuksilla voi ylläpitää aivoterveyttä; näkemyksiä siitä, miltä ajokortin menettäminen muistisairausdiagnoosin myötä tuntuu; kokemusten jakamista siitä, miksi ammattilaisena pärjää rauhallisesti muistisairaiden kohtaamisessa, mutta henkilökohtaisessa elämässään muistisairaan läheisenä onkin tunnekuohujen vallassa. Edellä mainittujen ennakkokysymysten pohjalta käytiin starttitapahtuman Puhututtaa-osiossa keskustelua, jolla pyrittiin vähentämään yhteiskunnallisia väärinkäsityksiä ja stereotypioita muistisairaudesta sekä edistämään muistisairauksiin sairastuneiden osallistumista. Tapahtumassa myös kokemusasiantuntijat tarttuivat ilahduttavan rohkeasti mikrofoniin. Toisaalta tutkittua ja muistisairaiden kanssa työskennellessä koeteltua tietoa teemoista toivat tapahtumaan lukuisat asiantuntijat, muun muassa neuropsykologian professori Teppo Särkämö. Osallistuminen taidepainotteiseen toimintaan mahdollistettiin varmistelemalla tilojen esteettömyyttä. Muistiystävälliset ympäristöratkaisut ovat helppokäyttöisiä muistisairaille – ja kenelle tahansa. Ensi-iltatapahtumassa esiintyivät muistikuorot Unohtumattomat, Muistilangat sekä Myötätuuli. Tapahtumiin sai matalalla kynnyksellä tulla, vaikkei osallistuisi oopperaan. Oopperan pääharjoituksessa oli poikkeuksellisena ratkaisuna mahdollistettu saliin edestakainen kulku myös näytöksen aikana. Avointa kommunikaatiota, toimivia tiloja ja palautetta Työpajojen osallistujien mahdollisimman avointa kommunikointia tuettiin. Yleisökeskustelussa pyrittiin käyttämään mikrofoneja sekä tukemaan niiden käytössä. Työpajoissa validoitiin osallistujien ilmaisemia kokemuksia. Kunkin osallistujan aloitteisiin vastattiin niin, että ohjaaja suuntasi kehonsa aina kulloinkin aktiivisena olevaan tai mukaan pyydettävään osallistujaan päin. Taidetoiminnan ohjeita tarvittaessa toistettiin nolaamatta osallistujia. ”Apuohjaajat” antoivat enemmän tukea vaikkapa osallistujalle, joka ei ohjeita vaikuttanut muistavan, tai toiselle, joka tarvitsi apua istuimen kääntämisessä nähdäkseen paremmin. Taidetoiminnalla kutsuttiin esiin osallistujien erilaisia muistoja ja tunteita, joita vuorovaikutteisesti ja arvostavasti käsiteltiin ryhmäkeskustelua fasilitoiden. Keskusteluissa esiin nousi haavoittuvuus: uskallettiin sanoa vaikeat asiat ääneen ja jopa nauraa niille henkilön itsensä käännettyä kokemuksensa huumorin kielelle. Valitettavasti tilan hälyisyyteen liittyviä ongelmia havaittiin näissäkin yleisötapahtumissa. Kuulemisen osalta sopiva, ei-kakofoninen toimintaympäristö olisi erittäin keskeinen muistiystävällisissä tapahtumajärjestelyissä huomioitava, keskittymistä ja muutenkin kognitiota tukeva asia. Toisena työpajapäivänä päätettiinkin tämän vuoksi järjestää ainoastaan yksi pajaryhmä. Muita aistikanavia huomioitiin muun muassa käyttämällä visuaalisia häiriötekijöitä rajaavia sermejä, tarjoamalla taidetoiminnassa virikkeitä sekä kuulo-, näkö- että erilaisille tuntoaisteille käsillä tekemisen ja osallistujien toimintakykyyn sopeutetun liikkumisen kautta. Tapahtumien osallistujilta kerättiin palautetta, jonka mukaan taidetoimintaan osallistuminen toi iloa, sopi itselle ja/tai läheiselle ja oli tärkeää sekä hyvinvoinnin ja elämänlaadun kannalta että stigman purkamiseksi. Tämän osalta nähtiin hyvänä ratkaisuna, että työpajoihin saivat vapaasti tulla kaikki muistiystävällisyydestä kiinnostuneet, jolloin muodostuikin aivan itsestään heterogeenisiä muistisairaiden, heidän omaistensa ja asiasta kiinnostuneiden ammattilaisten, oopperakävijöiden ja oopperaproduktion tiimiläisten muodostamia työpajaryhmiä. Taidetoiminta oli suunniteltu yhtä lailla kaikille sopivaksi, eikä siinä eroteltu ketään pyytämällä kertomaan, miksi on paikalla. Ohjelma oli sama kaikille siitä huolimatta, onko sairastunut muistisairauteen vai ei. Monet osallistujat pysähtyivät lähtiessään kiittämään ja kertomaan, mikä heitä erityisesti taidetoiminnassa kosketti. Tapahtumista, musiikin vaikutuksista aivoterveyteen ja Herttua Siniparran linna -oopperan uudelleentulkinnasta viestittiin monella kanavalla, jolloin lisättiin tietoisuutta muistisairauksista yhteiskunnassa. Tapahtumat ylittivät myös uutiskynnyksen, jolloin tavoitettiin laajemmin viranomaisia ja kansalaisia sekä saatiin tämän myötä laajempaa vaikuttavuutta. Katso MTV:n uutislähetys 16.2.2026, kohdasta 8.45-. Katsominen vaatii kirjautumisen. Muistiystävällisempää yhteiskuntaa rakentamaan? Muistisairaiden määrä Suomessa tulee kasvamaan merkittävästi lähivuosikymmenten aikana. Vuoteen 2040 mennessä muistisairauksia sairastavien henkilöiden lukumäärän on arvioitu nousevan jopa 247 000:een, mikäli nykyinen sairastavuuden taso säilyy samana ja ikääntyneiden väestöosuus kasvaa ennustetusti. (1) Meidän on lisättävä tietoisuutta tilanteesta sekä kasvavana haasteena että kehitettävä yhä laajemmin väestöä tavoittavaa, aivoterveyttä tukevaa toimintaa, muistiystävällisiä ympäristöjä ja muistiystävällistä teknologiaa. Näillä sekä ennaltaehkäistään muistisairauksia että tuetaan toimintakykyä niillä meistä, joita ne oman tai läheisen sairastumisen myötä koskevat. Erilaisilla tutkimus- ja kehittämishankkeilla on löydettävä yhä enemmän tapoja saada ihmisiä esimerkiksi tässä artikkelissa kuvatun stigmoja purkavan taidetoiminnan piiriin. Muistisairaita omaisineen on tällaista toimintaa suunniteltaessa osallistettava. Näin saadaan syvällisempää ymmärrystä muistiperheen arjessa selviytymisestä, ja osataan tukea heidän mahdollisimman itsenäistä toimintakykyään. Kansallisen tason toimintakulttuurin muutoksiin on löydyttävä hallituksen tukea. Ihan koko suomalaisen yhteiskunnan tuki tarvitaan stigman purkamiseksi ja uudenlaisen ymmärryksen rakentamiseksi tulevaisuudessa, jossa muistisairaudet yleistyvät. Millaisia taide-elämyksiä sinä tarvitset ymmärtääksesi muistisairauksia syvällisemmin? Millaista aivoterveyttä tukevaa taidetta tai taideharrastusta suosittelisit muille? Miten aiot olla mukana rakentamassa muistiystävällisempää yhteiskuntaa? Kirjoittajat: Mari Heitto toimii vanhustyön lehtorina osana moniammatillista vanhustyön tutkinnon opettajatiimiä. Hän tekee väitöskirjaa muistisairauden kanssa elävien ihmisten hyvinvoinnista ja opettaa sekä täydennyskouluttaa ihmislähtöistä muistityötä. Eeva Tawast on psykologian lehtori, psykologi ja mielen hyvinvoinnin vahvistamisen sekä neuropsykiatrisen kuntoutuksen asiantuntija Metropoliassa. Hän on työskennellyt useilla psykologian sovellusaloilla, monissa taidetoimintaa soveltavassa hyvinvoinnin edistämisen hankkeissa, Psykologiliiton ammattieettisessä lautakunnassa ja täydennyskouluttajana. Anna Puustelli-Pitkänen on sosiaaligerontologi ja innostunut vanhustyön kehittämisestä, kouluttamisesta, verkostoista sekä yhteistyöstä. Hän työskentelee Metropolian geronomi- ja Applied Gerontology -tutkinnon tutkintovastaavana sekä Metropolian Ikääntymisen osaamiskeskittymän toiminnasta vastaavana kehittäjälehtorina. Lähteitä ja lisälukemista: Roitto HM, Lindell E, Koskinen S, Sarnola K, Koponen P, Ngandu T. Diagnosoitujen muistisairauksien ilmaantuvuus ja esiintyvyys Suomessa vuosina 2016–202. Duodecim. 2024;140(85):411–9. Muistisairaudet Käypä hoito -suositus. Suomalaisen Lääkäriseuran Duodecimin, Societas Gerontologica Fennican, Suomen Geriatrit -yhdistyksen, Suomen Neurologisen Yhdistyksen, Suomen Psykogeriatrisen Yhdistyksen ja Suomen Yleislääketieteen Yhdistyksen asettama työryhmä. Helsinki: Suomalainen Lääkäriseura Duodecim, 2023 [viitattu 2.4.2026]. Saatavilla internetissä: https://www.kaypahoito.fi/hoi50044 Kontos P, Grigorovich A, Dupuis S, Jonas-Simpson C, Mitchell G, Gray J. Raising the curtain on stigma associated with dementia: fostering a new cultural imaginary for a more inclusive society. Crit Public Health. 2020;1(30):91–102. Watson R, Sanson-Fisher R, Bryant J, Mansfield E. Dementia is the second most feared condition among Australian health service consumers: results of a cross-sectional survey. BMC Public Health. 2023;23(1):876. Hajek A, König HH. Fear of Dementia in the General Population: Findings from the German Socio-Economic Panel (GSOEP). J Alzheimers Dis JAD. 2020;75(4):1135–40. Nguyen T, Li X. Understanding public-stigma and self-stigma in the context of dementia: A systematic review of the global literature. Dementia. 2020 1;19(2):148–81. Burgener SC, Buckwalter K, Perkhounkova Y, Liu MF. The effects of perceived stigma on quality of life outcomes in persons with early-stage dementia: Longitudinal findings: Part 2. Dementia. 2015 Sep 1;14(5):609–32. Kim S, Anstey KJ, Mortby ME. Who displays dementia-related stigma and what does the general public know about dementia? Findings from a nationally representative survey. Aging Ment Health. 2023 Jun 3;27(6):1111–9. Pennanen M, Pulkkinen P, Uusikoski E, Kulmala J, Hammar T, editors. Yhdessä muistisairaan henkilön parhaaksi. Kansallisen muistipalvelupolku -hankkeen loppuraportti. [viitattu 2.4.2026] Saatavilla internetissä: https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-408-226-6 Wilson NA, Anstey KJ. Dementia Prevention and Individual and Socioeconomic Barriers: Avoiding “Lifestyle” Stigma. The Gerontologist. 2023;gnad130. Bacsu J‑D, Johnson S, O’Connell ME, Viger M, Muhajarine N, Hackett P, Jeffery B, Novik N, McIntosh T. Stigma Reduction Interventions of Dementia: A Scoping Review. Can. J. Aging. 2021;41(2):203–213. Herrmann LK, Welter E, Leverenz J, Lerner AJ, Udelson N, Kanetsky C, Sajatovic M. A Systematic Review of Dementia-related Stigma Research: Can We Move the Stigma Dial? Am. J. Geriatr. Psychiatry. 2018;26(3):316–331.

Hiljainen kansa puhuu – kuulemmeko me?

21.1.2026
Katarina Sjöblom

Suomussalmella viitostien kupeessa olevalla pellolla on yli kolmekymmentä vuotta seissyt Hiljainen Kansa – lähes tuhat hahmoa, jokainen erilainen, jokainen ainutlaatuinen. Kansa seisoo paikallaan, hiljaa ja läsnä, kuin odottaen että joku kuulisi heitä. Teoksen merkitystä on arvuuteltu – kuvaako teos syrjäytyneitä, mykkiä kainuulaisia vai unohdettuja? – mutta taiteilija jättää tulkinnan katsojalle. Itselleni kevätpäivänä Hiljaisen kansan kohdatessani mieleeni nousi kysymys: onko meidän hoivaympäristössämme oma hiljainen kansamme? Moni muistisairas elää arkeaan juuri näin, läsnä, mutta usein ilman omaa ääntä. Heidän tarinansa, toiveensa ja kokemuksensa voivat jäädä hoivan ja kiireen taakse. Kommunikoinnin vaikeutuessa ihmisyys ei kuitenkaan katoa, ja tarve tulla nähdyksi sekä kuulluksi säilyy. Virkolan mukaan Tom Kitwoodin uraauurtava työ tarjoaa teoreettisen perustan yksilölähtöisen hoidon toteuttamiselle muistisairaille. Kitwood kiinnitti huomiota hoivaympäristön vaikutukseen muistisairaan hyvinvoinnille, sen fyysiseen, psyykkiseen ja sosiaaliseen ulottuvuuteen. Yksilölähtöisen hoidon lisäksi hän esitteli käsitteet persoonuus sekä vahingollinen sosiaalipsykologia. (Virkola 2014: 34.) Persoonuus tarkoittaa muistisairautta sairastavien ihmisten minäkuvan tukemista kohtelemalla heitä arvokkaasti ja kunnioittavasti. Persoonuuden fokus on siinä että muistisairas on ensisijaisesti ihminen. Sen tukeminen on yksilölähtöisen hoidon keskeinen tavoite. Hennellyn, Cooneyn, Houghtonin ja O’Shean (2018) mukaan Kitwood (1997) painottaa että muistisairaan kohtelun ihmisenä ilman persoonuutta vaikuttavan negatiivisesti sairauden vaikutukseen sekä sen etenemiseen. Hoitohenkilökunnan kannalta tärkeintä on nähdä jokainen ihminen yksilönä ja voimaannuttaa häntä tukemalla sitä, mitä hän pystyy tekemään (Hobson 2019: 3). Vahingollinen sosiaalipsykologia Vahingollinen sosiaalipsykologia viittaa hoivaympäristön haitalliseen, osin tarkoittamattomaan, toimintaan mikä asiakkaan minuuden lisäksi voi vahingoittaa fyysistä hyvinvointia (Virkola 2014: 34). Nämä persoonuutta murentavat toimintamallit johtuvat usein henkilökunnan osaamisen puutteesta, eivätkä niinkään pahantahtoisuudesta. Käytösmallit syntyvät koska muistisairaat ihmiset ovat näkymättömiä ja harvoin tunnustettuja yhteiskunnassa. Mitchellin ja Agnellin mukaan Kitwood (1997) myös esitti ensimmäisenä, että hoivahenkilökunnan tulee olla roolimalleja muistisairaan kohtaamisessa, jotta muut muistisairaan kohtaavat voivat omaksua yksilökeskeisiä käytäntöjä. (Ks. Mitchell & Agnelli 2015; 47–48.) Kitwood listasi 16 vahingollisen sosiaalipsykologian piirrettä. joista tässä on kahdeksan: voimattomaksi tekeminen – estetään henkilöä käyttämästä jäljellä olevia kykyjä tai tekemästä päätöksiä eristäminen – henkilön eristäminen fyysisesti tai emotionaalisesti esineellistäminen – henkilön kohtelu esineenä, toiminnan kohteena, ei osallistujana epääminen – juoman ja ruoan saamisen aikatauluttaminen, hoivan saamisen viivyttäminen, soittokellon poisto jatkuvan soittamisen takia, palveluiden epääminen rahan säästämiseksi häiritseminen – henkilön huoneeseen meno ilman kutsua, siellä toiminnan, kuten siivoamisen, aloittaminen lupaa kysymättä keskeyttäminen – henkilön toiminnan tai ajatusten keskeyttäminen kiirehtiminen – toimiminen arkitoimien aikana liian nopeasti, ettei henkilö pysty osallistumaan tai puhua niin nopeasti, ettei puhetta ehdi prosessoida pakottaminen – henkilön pakottaminen tekemään jotakin tai osallistumaan johonkin. (Hobson 2019: 6–8.) Itse ainakin tunnistan useamman tapahtuvan työpaikallani päivittäin. Voitko sinä katsoa rehellisesti peiliin ja sanoa, ettet tunnista mitään yllä listattuja piirteitä? Validaatio – kohtaamisen kieli Validaatiomenetelmä on sosiaaliterapeutti Naomi Feilin vuosina 1963–1980 kehittämä muistisairaiden kohtaamiseen tunnetasolla tarkoitettu arvostava ja ymmärtävä vuorovaikutusmenetelmä. Tarkoituksena on luoda luottamuksellinen suhde muistisairaaseen ja kohdata hänet yksilöllisenä merkityksekkäänä tasavertaisena. Validaatiomenetelmästä löytyy yhtymäkohtia niin Erik Erikssonin kehityspsykologian vaiheista, Abraham Maslowin tarpeiden hierarkiasta, Carl Rogersin humanistisesta ja Carl Jungin analyyttisestä psykologiasta kuin Wilder Penfieldin neurotieteellisestä tutkimuksesta. (Uusitalo & Varjonen 2025: 31–32, 71–72.) Uusitalon ja Varjosen mukaan Naomi Feil (1992) on todennut, että muistisairaille on merkityksellistä kaikki mitä he tekevät, sanovat tai käyttäytyvät. Kun muistisairauden edetessä sanat ja puhuminen vähenevät tai loppuvat kokonaan, tarvitaan vuorovaikutukseen toisia menetelmiä. Keskittyminen, intensiivinen läsnäolo, rytmin käyttö, musiikki ja koskettaminen ovat sanattomia menetelmiä, joilla yhteys ja ymmärrys muistisairaaseen saadaan aikaiseksi. Muistisairaalle tuttu ja merkityksellinen musiikki on tärkeä kehollisesti, sosiaalisesti ja emotionaalisesti toimiva vuorovaikutuskeino, jolla muistisairauden myöhäisessäkin vaiheessa saadaan yhteys yksilöön. (Uusitalo & Varjonen 2025: 29, 130–131, 133.) Hyvä esimerkki musiikin voimasta on Prima ballerina Marta Cinta Gonzálezista kuvattu video, jossa hän vuosikymmenten jälkeen alkaa tanssia Joutsenlammen musiikin tahtiin muistaen elegantit liikkeet ja eleet. Tutkimusten mukaan se osa aivoista, jossa musiikilliset muistot säilötään, säilyvät taudeilta muita osia paremmin. Musiikki linkittyy tunteisiin, jolloin tunteiden herättäminen muistisairaissa herättää heidät eloon. (Brut America 2020.) Jotta musiikin kautta tavoitetaan myös omaan maailmaansa kääntyneet muistisairaat, tulee heille tärkeästä musiikista olla tieto. Tätä varten Kanta-Hämeen Muistiyhdistys kehitti Oman elämäni sävelet – musiikki muistisairaan hyvinvoinnin tukena -hankkeessa Musiikkitahto-menetelmän, jossa oma musiikillinen historia tallennetaan myöhempää käyttöä varten (Musiikki ja muisti). Oletko sinä jo täyttänyt oman musiikkitestamenttisi tai ottanut menetelmän työssäsi käyttöön? Muistiystävällinen ympäristö – ihmisyys näkyväksi Virkolan mukaan Kitwood herätti huomaamaan psykososiaalisen arkiympäristön vaikutuksen muistisairaan kokemuksiin. Muistisairaan voimavarat nostettiin keskiöön menetysten ja vajaavaisuuksien sijaan. (Virkola 2014: 35.) Ympäristö on kriittinen tekijä muistisairaiden hyvinvoinnissa ja identiteetin tukemisessa. Muistiystävällinen ympäristö ei ole vain selkeitä opasteita ja kodikkaita värejä, vaan ihmisyyttä tukeva ympäristö. Turvallinen tila, jossa tuttu musiikki, esineet ja kohtaamiset kertovat, että “minä olen tässä” ja “minä olen edelleen minä”. Kun tila kutsuu osallistumaan ja muistot saavat tilaa, ihminen tulee näkyväksi omana itsenään. Tärkeänä osana muistiystävällisyyttä ja identiteetin tukemista on hoivahenkilökunta. Tänä päivänä muistiystävällisyyden lisääntymisen edistysaskeleet ovat vaarassa, henkilömitoituksen aiheuttama kiire voi johtaa muistiystävällisyyden unohtamiseen. Hoitaja voi huomaamatta toimia tehtäväkeskeisesti ja tehokkaasti, samalla heikentäen muistisairaan henkilön kykyjä. Hoitaja napittaa paidan tai kampaa hiukset, sen sijaan että muistisairaalle annettaisiin itse mahdollisuus tehdä tai osallistua arkitoimiin. Se voi tapahtua myös kielenkäytön kautta, kun arjessa henkilöt leimataan negatiivisesti dementikoiksi tai muistisairaudesta kärsiviksi. (Harrison Dening 2024.) Loput kahdeksan Kitwoodin listaamasta 16 vahingollisesta sosiaalipsykologian piirteestä ovat: infantilisointi – henkilön kohtelu lapsena leimaaminen – viittaaminen henkilöön sopimattomasti, kuten kahden hoidettava, haastava, syötettävä, harhaileva syyttäminen – henkilön syyttäminen asioista, kutsuminen laiskaksi tai huomionkipeäksi mitätöinti – henkilön todellisuuden tai tunteiden sivuuttaminen väheksyntä – henkilölle kerrotaan jatkuvasti mitä hän ei pysty tekemään, muistutellaan virheistä, aiheutetaan arvottomuuden tunnetta pilkkaaminen – henkilökunnan nauraminen tai leikinlasku henkilön kustannuksella stigmatisointi – henkilön kohteleminen yhteisön ulkopuolisena, kuten erillisten muistisairaiden yksiköiden avulla huomiotta jättäminen – ohipuhuminen, puheeseen vastaamattomuus petollisuus – valehtelu tai harhaanjohtaminen. (Hobson 2019: 5–9.) Tunnistatko sinä näitä tapahtuvan työpaikallasi? Muistisairaus ei tee kenestäkään näkymätöntä, mutta me voimme tehdä niin, jos emme kuule. Hoivayhteisöissä elää paljon hiljaisia tarinoita, elämäntyönsä tehneitä, rakkauden kokeneita, arjen sankareita, joiden ääni on hiljentynyt mutta ei kadonnut. Semi, Salmi ja Mykkänen (2016: 33) viittaavat Kitwoodiin (1997), jonka mukaan ympäristön vastuulla on pitää yllä muistisairaan identiteettiä tunnetta ja olemassaoloa. Kun ammattilainen pysähtyy kuuntelemaan, kun musiikki tai tuttu tuoksu avaa oven menneeseen, hiljaisuus alkaa puhua. Kohti inhimillistä vaikuttamista Vanhustyön kehittämisessä tarvitaan tekoja, mutta myös asennemuutosta. Päätöksenteossa tulisi tunnistaa, että muistiystävällisyys ei ole erillinen lisäpalvelu, vaan tapa rakentaa koko yhteiskuntaa. Kun suunnittelemme palveluita, hoivayksiköitä ja kaupunkiympäristöjä, meidän tulisi kysyä: tukevatko ne ihmisen minuutta ja osallisuutta vai tekevätkö ne hänestä passiivisen vastaanottajan? Validaatio, musiikkitestamentti ja identiteettiä tukeva ympäristö ovat pieniä sanoja, mutta niissä piilee suuri vaikuttamisen mahdollisuus. Ne kutsuvat meitä rakentamaan hoivaa, joka ei ainoastaan pidä hengissä, vaan pitää ihmisyyden elossa. Kun seuraavan kerran näet Hiljaisen kansan, pysähdy miettimään hoivaympäristömme muistisairaita. Näe heidät, jotka elävät muistisairauden kanssa – yksilöinä, joilla on tarina, tahto ja tunteet. He eivät ole hiljaisia, jos me pysähdymme kuuntelemaan. Muistiystävällinen arki alkaa siitä hetkestä, kun muistamme, että jokaisessa ihmisessä elää ääni, vaikka sanat olisivat jo kadonneet. Meidän tehtävänämme on kuulla ne. Kirjoittaja Katarina Sjöblom, Metropolia Ammattikorkeakoulu, geronomi (AMK), Ikääntyneiden palvelujen kehittäminen ja johtaminen (YAMK) -opintojen avoimen AMK:n opiskelija. Lähteet Alzheimer’s Research Association 2020. Former Ballerina with Alzheimer's Performs 'Swan Lake' Dance. https://www.youtube.com/watch?v=IT_tW3EVDK8 Viitattu 3.12.2025. Brut America 2020. Ballerina with Alzheimer’s Gets Back Memory of Her Swan Lake Dance Routine. YouTube-video. https://www.youtube.com/watch?v=hvvXom7uqUI Viitattu 3.12.2025. Harrison Dening, Karen 2024. What would Tom Kitwood have thought? British Journal of Community Nursing 29 (6), 257–258. https://doi.org/10.12968/bjcn.2024.29.6.257 Viitattu 18.11.2025. Hennelly, Niamh & Cooney, Adeline & Houghton, Catherine & O’Shea, Eamon 2018. The experiences and perceptions of personhood for people living with dementia: A qualitative evidence synthesis protocol. HRB Open Research 1(18). https://pmc.ncbi.nlm.nih.gov/articles/PMC7219284/ Viitattu 17.11.2025. Hobson, Pat 2025. Enabling People with Dementia: Understanding and Implementing Person-Centred Care. Neljäs painos. E-kirja. Cham: Springer International Publishing. Mitchell, Gary & Agnelli, Joanne 2015. Person-centred care for people with dementia: Kitwood reconsidered. Nursing Standard 30 (7), 46–50. https://doi.org/10.7748/ns.30.7.46.s47 Viitattu 17.11.2025. Musiikki ja muisti. Musiikkitahto. https://www.musiikkijamuisti.fi/musiikkitahto Viitattu 7.12.2025. Niittykahvila. Tarina alkoi jo vuonna 1988. Hiljainen Kansa. https://niittykahvila.fi/hiljainen-kansa/ Viitattu 7.12.2025. Semi, Taina & Salmi, Tuija & Mykkänen, Jukka. Yötaivaan toivo. Muistiystävällinen ympäristö tilasta kokemukseen. Espoo: T & J Semi Oy. Uusitalo, Tuija & Varjonen, Tanja 2025. Muistihäviö. Nurmijärvi: Momentum Kirjat. Virkola, Elisa 2014. Toimijuutta, refleksiivisyyttä ja neuvotteluja – muistisairaus yksinasuvan naisen arjessa. Väitöskirja. Jyväskylän yliopisto. Yhteiskuntatieteellinen tiedekunta. https://urn.fi/URN:ISBN:978-951-39-5568-7 Viitattu 17.11.2025.