Avainsana: Ikäystävällinen ympäristö

Ikäystävällinen elinympäristö tukee kotona asumista

2.5.2023
Mari Niskakoski, Ursula Kvist ja Heidi Laine

Elämä jatkuu, vaikka toimintakyky muuttuu. Ihminen tulisi nähdä muutenkin kuin toimintakykynsä kautta. Suomi ikääntyy ja toimivat ympäristöt koskevat meitä kaikkia. Ympäristö, joka mahdollistaa omatoimisen ikääntymisen, on hyvä ympäristö ihan kaiken ikäisille. Ihmisen toimintamahdollisuuksia ei pidä rajoittaa sen perusteella, minkä ikäinen ihminen on, vaan eri-ikäisiä tulisi kannustaa toimimaan yhdessä. On kaikkien etu, että ikäihmiset osallistuvat aktiivisesti kaikkeen yhteiskunnalliseen toimintaan. Ikääntyneiden palveluita tulisi tarkastella kokonaisuutena. Ikääntyneet säilyvät pidempään toimintakykyisinä ja omatoimisina, kun edellytykset aktiiviseen toimijuuteen luodaan jo varhaisessa vaiheessa. Iäkkäälle hyvä ympäristö on toimiva myös muille. (Sosiaali- ja terveysministeriö 2015: 5–7.) Yksin asuvien yli 65-vuotiaiden määrä lisääntyy kaikista nopeimmin. Terveys ja elämänlaatu ovat yksinasuvilla usein huonompia kuin perheellisillä. Lähiympäristössä liikkuminen ja ympäristön mahdollistamat sosiaaliset kontaktit ovat terveyden ja hyvinvoinnin kannalta erittäin tärkeitä. Iäkkäiden hyvinvointia voidaan lisätä muokkaamalla asuinympäristöä esteettömäksi sekä lisäämällä mahdollisuuksia muiden ihmisten tapaamiseen. (Jolanki ym. 2017: 9.) Sektorirajat ylittävä yhteistyö – vastaus ikääntyneiden tarpeisiin Suomessa vanhuspolitiikka korostaa ikääntyneen kotona asumista silloinkin, kun toimintakyvyssä on jo haasteita (Laatusuositus 2020:12).  Asuinympäristöllä on suuri vaikutus siihen, miten hyvin se mahdollistaa iäkkään hyvän elämän kotona. Kotona asuminen itsessään ei saisi olla ainoa lähtökohta, vaan tärkeää olisi myös huomioida, että kotona asuessa myös elämänlaatu säilyy hyvänä. Toimintakyvyn heikkenemisen ennalta ehkäisy nähdään yhteiskunnassa erittäin tärkeänä, mutta siihen tarvittaisiin enemmän panostamista eri toimijoilta. Oman kokemuksemme mukaan ennaltaehkäisevää palvelua tarvittaisiin lisää myös julkiselle sektorille. Julkisten palveluiden piiriin päästäkseen yleensä iäkkäällä on monesti jo merkittäviä haasteita toimintakyvyssä. Tukipalveluita, etenkin niitä, jotka eivät ole lakisääteisiä on karsittu resurssien puutteiden sekä koronan vuoksi. Järjestöt ja yksityiset palveluntuottajat tarjoavat paljon erilaista ennaltaehkäisevää tukea, mutta myös muita toimijoita ja yhteistyötä eri toimijoiden välillä tarvittaisiin. Yritykset voisivat myös lähteä mukaan kehittämään toimintaansa ikäystävälliseen suuntaan. Ikääntyvät ovat suuri joukko palveluiden käyttäjiä, johon yritystenkin kannattaa satsata, eikä se kuitenkaan karsi muita palveluiden käyttäjiä pois. Ikäystävällisyys voidaan huomioida esimerkiksi suurimmissa kaupoissa tuotteiden sijoittelulla. Kaupan sisällä voisi olla lähelle kassoja sijoitettuna osasto, josta löytyy tavallisimmat peruselintarvikkeet, jolloin kaupassa käynti ei edellytä pitkää kävelymatkaa. Käytäville olisi hyvä sijoitella penkkejä, jotta ostosten lomassa voi pysähtyä lepäämään. Henkilökohtaisen palvelun lisääminen taas helpottaisi ikääntyneiden asiointia esimerkiksi pankissa. Yritykset voisivat myös aktiivisesti pyrkiä yhteistyöhön esimerkiksi ikääntyneille palveluja tarjoavien järjestöjen kanssa, ja siten mahdollistaa esimerkiksi kaupassa käynnin yhteydessä sosiaalista tai palveluohjauksellista toimintaa. Esteetön elinympäristö kotona asumisen mahdollistajana Ikääntyneiden kotona asumisen tukeminen on tärkeää niin ikääntyvän väestön kuin yhteiskunnankin kannalta. Asuinympäristöjen kehittäminen ikäystävällisiksi on tärkeää, koska se mahdollistaa ikääntyneiden liikkumisen sekä palveluiden saamisen ja siten tukee hyvinvointia ja yhteisöllisyyttä. Ikääntyvien asuinympäristön ja asumisen kehittämisessä tarvitaan monia toimijoita, mutta ennen kaikkea asenteiden muutosta. (Ympäristöministeriö 2020.) Esteetön elinympäristö, lähipalvelut ja helppokäyttöinen julkinen liikenne mahdollistavat omatoimisen vanhuuden ja sosiaalisen vuorovaikutuksen. Toimintakyvyn heikkenemistä ehkäiseviä keskeisiä tekijöitä ovat terveellinen ruokavalio, liikunta ja sosiaalinen aktiivisuus. Esteetön elinympäristö on tehokas keino terveyden edistämisessä ja sairauksien ennaltaehkäisemisessä. (Sosiaali- ja terveysministeriö 2015: 7–11.) Ikääntyneen toimintakyvyn heikennettyä kotiin on tarjolla erilaisia palveluita. Ikääntynyt voi selvitä hyvin kotonaan palveluiden turvin, mutta yksinäisyydestä kärsii merkittävä osa suomalaisista ikäihmisistä. Tehdäänkö omasta kodista ikääntyneelle vankila, josta ei ole poispääsyä? Mielestämme julkisen sektorin tulisi tarjota jo ennen toimintakyvyn laskua palveluita, jotka suuntautuvat kotoa ulos, jolloin mahdollistuisivat liikunta ja sosiaaliset suhteet. Esteettömän ympäristön ja toimivien palveluiden tuella voisi pitää yllä toimintakykyä ja ennen kaikkea hyvää elämänlaatua. Esteettömyys tulisi huomioida kaikilla yhteiskunnan osa-alueilla, koska silloin emme sulje pois isoa osaa yhteiskuntamme jäsenistä. Kirjoittajat Metropolia Ammattikorkeakoulun geronomiopiskelijat Mari Niskakoski, Ursula Kvist ja Heidi Laine Lähteet Jolanki, Outi & Leinonen, Emilia & Rajaniemi, Jere & Rappe, Eija & Räsänen, Tiina & Teittinen, Outi & Topo, Päivi 2017. Asumisen yhteisöllisyys ja hyvä vanhuus. Valtioneuvoston selvitys- ja julkaisusarja 47/2017. Viitattu 18.2.2023. Laatusuositus 2020. Laatusuositus hyvän ikääntymisen turvaamiseksi ja palvelujen parantamiseksi 2020–2023. Tavoitteena ikäystävällinen Suomi. Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 2020:29. Helsinki: Sosiaali- ja terveysministeriö. Viitattu 25.3.2023. Sosiaali- ja terveysministeriö 2015. Yksitoista teesiä ikääntymisestä. Kokeneet ja viisaat -asiantuntijaryhmän muistio 26.8.2015. Viitattu 26.2.2023. Ympäristöministeriö 2020. Ikääntyneiden asumisen toimenpideohjelma vuosille 2020-2022. Viitattu 18.2.2023.

Ikäystävällinen ympäristö liikuttaa

7.3.2022
Tanja Marjomaa ja Johanna Huiko-Lahtinen

Johanna Huiko-Lahtinen ja Tanja Marjomaa selvittivät opinnäyte­työssään, miten liikuntakeskuksia tulisi kehittää, jotta ne innostaisivat ikääntyviä asiakkaita jatkamaan aktiivista harjoittelua myös ikävuosien karttuessa. Väestörakenteen muuttuessa on tärkeää tunnistaa, millainen ympäristö palvelee mahdollisimman hyvin kaikenikäisiä liikunnan harrastajia. Viime vuo­sikymmeninä ikänormien merkitys on vähentynyt, mikä näkyy elämäntyylien muutoksena ja nuoruuden ihannoimisena. Entistä useampi ikääntyvä haluaa elää omannäköistä elämää hyvinvoinnistaan huolehtien. Eri liikuntamuotojen yhdisteleminen ja paikallaanolon välttäminen edistävät terveyttä ja hyvinvointia. Monipuolisella liikuntaharjoittelulla jokainen iästä riippumatta voi vaikuttaa kokonaisvaltaisesti toimintakykyynsä ja hyvinvointiinsa. Jostain syystä ikääntyvät henkilöt eivät ole kuitenkaan löytäneet liikuntakeskuspalveluja harjoittelunsa tueksi. Myös osalle kyselyymme vastanneista liikuntakeskusten erilaiset harjoittelumahdollisuudet olivat jääneet vieraiksi. Tieto, vuorovaikutus ja viihtyisä ympäristö lisäävät aktiivisuutta Kyselymme mukaan aiemmin omaksutulla liikunnallisella elämäntavalla ja terveyden edistämiseen liittyvällä tietoisuudella on ikää suurempi vaikutus lajivalintoihin ja liikunta-aktiivisuuteen. Tieto hyvinvoinnin edistämisestä ja mahdollisuudesta vaikuttaa toimintakyvyn säilymiseen oli monille tärkeä liikkeelle saava voima. Vastauksissa korostui myös vaihtelun merkitys liikuntamotivaation ylläpitämiselle. Ryhmäliikuntatuntien ja kuntosaliharjoittelun yhdistäminen tekee harjoittelusta monipuolista ja innostavaa, lisää sosiaalisia suhteita sekä tarjoaa mahdollisuuden liikkua suositusten mukaisesti itselle mieluisalla tavalla. Vastauksissa toivottiin monipuolisia helposti lähestyttäviä liikuntapalveluja, joiden suunnittelussa huomioidaan eri-ikäisten tarpeet ja tavoitteet kokonaisvaltaisesti. Monet kiinnittävät huomiota myös tilojen viihtyisyyteen. Siisti ympäristö osoittaa arvostusta asiakkaita ja kanssaharjoittelijoita kohtaan sekä vahvistaa turvallisuudentunnetta. Harjoittelun turvallisuuteen liittyi myös se, että liikuntakeskuksessa on helppo liikkua ja sieltä löytyvät ergonomiset helppokäyttöiset laitteet. Ikääntyvien asiakkaiden kannalta viihtyisyyttä lisääviksi tekijöiksi nousivat myös tilaan sopiva valaistus ja miellyttävä äänimaisema, jotka auttavat hahmottamaan muuten nopeatempoista ympäristöä. Lisäksi toimintaympäristön suunnittelussa tulisi huomioida sosiaalinen ulottuvuus ja osallistumista tukevat palvelut; neuvonta, ohjaus ja vuorovaikutus. Kyselymme tulokset osoittivat, että terveystiedon jakaminen ja yhteisöllisyyden kokemuksen vahvistaminen ovat keskeisessä asemassa ikäystävällisen ympäristön muodostumisessa ja esteiden purkamisessa. Iäkkäämmät vastaajat kaipasivat muita enemmän kannustusta ja muita ihmisiä harjoittelunsa tueksi. Liikuntakeskuksissa henkilökunnalla on merkittävä rooli vahvistaa asiakkaiden turvallisuuden ja yhteisöllisyyden kokemusta sekä harjoitteluvarmuutta. Vuorovaikutustilanteet sekä ohjaajan erityisosaaminen ja ohjaustapa muodostavat asiakkaalle liikuntaelämyksen sekä palveluille ominaista vaihtelua. Miellyttävät liikuntakokemukset lisäävät motivaatiota ja tavoitteisiin sitoutumista. Ikääntyvien ryhmät ovat aiempaa vaativampia asiakkaita Ympäristösuunnittelulla ja räätälöidyillä palveluilla voidaan lisätä ikääntyvän väestön liikkumista terveyttä edistävälle tasolle. Ikääntyvät asiakkaat eivät välttämättä koe tarvetta ulkonäkökeskeisille palveluille, vaan heitä houkuttelevat liikuntaympäristöt tarjoavat yhdenvertaisuuden kokemuksen muiden asiakkaiden kanssa. Palvelu, joka auttaa asiakasta tunnistamaan tarpeensa ja saavuttamaan tavoitteensa, sitouttaa hänet yhteisen onnistumisen kautta toimintaan myös tulevaisuudessa. Aidon asiakasymmärryksen luominen edellyttää kuitenkin halua ja kykyä samastua asiakkaan asemaan ja tavoitella yhteisyyden tunnetta. Lisätietoa Huiko-Lahtinen, Johanna & Marjomaa, Tanja 2021. Ikäystävällinen ympäristö. Liikuntakeskukset ikääntyvien ihmisten terveyttä edistämässä. Helsinki: Metropolia Ammattikorkeakoulu. Opinnäytetyöhön liittyvään kyselyyn vastasi 167 yli 65-vuotiasta liikuntakeskusasiakasta. Aineiston analysoinnissa yhdisteltiin määrällisiä ja laadullisia tutkimusmenetelmiä. Kirjoittajat Johanna Huiko-Lahtinen, geronomi AMK, valmistunut  Metropoliasta joulukuussa 2021 Tanja Marjomaa, geronomi AMK, valmistunut  Metropoliasta jouluna 2021 Lähteet Cerin, Ester & Nathan, Andrea & Cauwenberg, Jelle van & Barnett, Anthony 2019. Neighbourhood built environment and older adults’ physical activity. Teoksessa Lane, Anna P. (toim.): Urban Environments for Healthy Ageing: A Global Perspective. Routledge Advances in Sociology. Oxfordshire, UK; New York, USA: Routledge Taylor & Francis Group. 69–88. Dufva, Mikko 2020. Megatrendit 2020. Sitran selvityksiä 162. Helsinki: Sitra. Hänti, Sirpa 2021. Asiakkaista ansaintaan. Asiakaskeskeinen liiketoimintamalli. E-kirja. Helsinki: Alma Talent. Laine, Antti & Vehmas, Hanna 2020. Fitness in Finland: Department Stores of Healthy Life Styles. Teoksessa: Scheerder, Jeroen & Vehmas, Hanna & Helsen, Kobe (toim.): The Rise and Size of the Fitness Industry in Europe. Fit for the Future? Lontoo, UK: Palgrave Macmillan / Springer Nature. 177–198. Ruuskanen, Timo 2019. Perinteinen kävelylenkkeily edelleen suosituin koko kansan liikuntaharrastus. Tieto & Trendit. Julkaistu 18.4.2019. Helsinki: Tilastokeskus. Saarenheimo, Marja & Pietilä, Minna & Maununaho, Sonja & Tiihonen, Arto & Pohjolainen, Pertti 2014. Ikäpolvien taju: elämänkulku ja ikäpolvet muuttuvassa maailmassa. Elämänkulku ja ikäpolvet -hanke 2011–2013. Helsinki: Vanhustyön keskusliitto. Sippola, Petra 2019. Tavaramerkki liikuntapalvelun tuotteistamisessa: kun jumppa ei ole enää pelkkää jumppaa. Acta Wasaensia 422. Vaasan yliopisto. UKK-instituutti 2020. Liikkumisen suositus yli 65-vuotiaille. Päivitetty: 28.10.2020. UKK-instituutti 2020. Liikunta parantaa muistisairaan liikkumis- ja toimintakykyä sekä kotona että laitoksessa. Päivitetty: 12.11.2020.