Geroblogi

Mahdollistamme yhdessä hyvää ikääntymistä Tilaa RSS-syöte

Julkisen liikenteen käyttäjäksi pääkaupunkiseudulla ei siirrytä muitta mutkitta
22.11.2018
Mirja Kuhalampi ja Riika Walden

Kokenut auton käyttäjä saattaa autosta luopuessaan yllättyä siitä, että julkisen liikenteen käyttäjäksi ei välttämättä siirrytä noin vain bussiin tai raitiovaunuun nousemalla ja käteisellä maksamalla.  Siirtyminen julkisliikenteen maailmaan saattaa vaatia yksilöltä samankaltaisia taitoja kuin organisaatioiden muutosprosesseihin sopeutuminen. Tavoite parhaimmillaan on selviytyä voittajana muutoksessa. Raitiovaunut ja junat pääkaupunkiseudulla vaativat ennakkoon lunastettua lippua, kun taas busseissa matkan voi maksaa käteisellä. ”Siis mitä?” kysyy varsinkin ikääntynyt autosta luopuja. Häntä alkaa askarruttaa ohjeiden runsaudessa moni käytännön kysymys esimerkiksi siitä, miten ja mistä matkakortti hankitaan? Entä mikä on Reittiopas? Lippuautomaattien toimintaan perehtyminen on oma tieteenlajinsa. Entä missä voidaan maksaa kuljettajalle? Missä matkalippu tai -korttimaksu täytyy olla jo valmiina ennen kulkuneuvoon astumista? Kattavan tiedon saanti saattaa edellyttää pitkäkestoistakin seikkailua verkkosivujen syövereissä. Uutta ja muuttuvaa Tilapäisesti lisävaateita pääkaupunkiseudun julkismatkailijaksi ryhtymisessä aiheuttaa uusi vyöhykejako. Matkakorttien puolen vuoden vaihto-operaatio on jo käynnistynyt, ja se aiheuttanee lisätoimenpiteitä vain korttia jo käyttäville. Nyt asiakkaaksi ryhtyvä saa jo uudistetun matkakortin, kunhan löytää tiensä HSL:n palvelupisteeseen. R-kioskeillakin apua ja ohjeistusta saa HSL-matkailuun. Muutosvaiheen alussa korttien vaihto uusiin ainakin Helsingin Rautatieasemalla näytti kuitenkin takkuilevan tietojärjestelmäongelmien vuoksi, ja asiakas jäi uutta korttia vaille. Tietoa uuteen vyöhykemalliin perustuviin lipputaksoihin on HSL:n verkkosivuja helpommin löydettävissä muun muassa Helsingin Sanomien artikkelista. Myönteisesti ajatellen keväällä HSLn palvelujen käyttäjäksi siirtyvä asiakas välttyy koko siirtymävaiheesta ja voi opetella vain yhden matkakortti-, lippu- ja vyöhykesysteemin. Esteettömyys alkaa palvelujen käyttöönoton opastamisesta Sosiaalisen osallistumisen yhtenä mahdollistajana iän karttuessa on esteetön ja turvallinen ympäristö, johon julkinen liikennekin kuuluu. Esteettömyyden tulisi alkaa jo helposti saatavasta ohjauksesta julkisen liikenteen käyttöä aloitettaessa. Pääkaupunkiseudun julkisesta liikenteestä vastaavan HSL:n verkkosivut tarjoavat napakasti ja monipuolisesti tietoa palveluistaan. Siitä huolimatta oikean tiedon löytäminen esimerkiksi palvelujen käyttäjäksi ryhtymisestä on hankalaa. Onko tiedon saanti ja palvelun käytön ohjeistus esteetöntä silloin, kun se on saatavilla kattavasti vain verkosta? Pääkaupunkiseudun julkisen liikenteen esteettömyys on kehittynyt vuosi vuodelta. Kun julkisen liikenteen käyttöönoton perusteet alkavat olla hallinnassa, itse liikkumista helpottavat muun muassa matalalattiabussit pysäkkien elektroniset näyttötaulut portaattomat siirtymiset kulkuneuvoihin kuulutukset seuraavista pysäkeistä. Olisi kuitenkin tärkeää kiinnittää huomiota palvelujen ja välineiden nykyistä helpompaan käyttöönottoon myös ikäihmisten näkökulmasta. Esimerkiksi matkakorttien lukulaitteiden käytön logiikka näyttää tuottavan päänvaivaa työikäisillekin, jotka satunnaisesti käyttävät julkista liikennettä. Jos ihminen jää miettimään, mitä valintaotsaketta painaa, lukulaite palautuu aloituskohtaan. Näyttöruudun tahti on monelle matkustajalle liian nopea. Liikkumisen vapaus takaisin Kun ajokortti jää hyllylle esimerkiksi lääkärin kehotuksesta, ihminen saattaa kokea ajokortin menetyksen myös vapauden ja itsenäisyyden menetyksenä. Kynnys muihin kulkuvaihtoehtoihin siirtymiseen voi olla korkea. Ilman omaisen, läheisen tai ystävän tukea julkisen liikenteen käyttämisen opettelu jää usealta ikäihmiseltä tekemättä. Sosiaalinen ympäristö kaventuu ja osallisuuden kokemus vähenee, kun liikkuminen kodin ulkopuolella vaikeutuu. Tämä lisää yksinäisyyden kokemusta ja saattaa aiheuttaa esimerkiksi masennusta. On syytä kiinnittää huomiota siihen, miten voidaan tukea kotona asuvan ikäihmisen omatoimista liikkumista ja osallistumista kodin ulkopuolisiin tapahtumiin ja päivittäisiin asiointeihin julkisilla kulkuneuvoilla. Perehtyminen julkisen liikenteen käyttäjäksi on hyvä aloittaa heti, kun ikäihminen joutuu luopumaan omasta autostaan. Silloin omalla autolla kulkeneen ihmisen motivaatio ja toimintakyky itsenäiseen liikkumiseen ja asiointiin kodin ulkopuolella on vielä vahvaa. Maailman terveysjärjestön (WHO:n) Global Age-friendly Cities oppaan mukaan esimerkiksi Portlandissa ja Melvillessä järjestetään ikäihmisille kursseja ja informaatiotilaisuuksia julkiseen liikenteen käyttöönoton opastamiseksi. Vastaavanlaista mallia voisi ainakin kokeilla myös pääkaupunkiseudulla esimerkiksi HSL:n ja kolmannen sektorin yhteistyökumppanin kanssa. Mielenkiintoista olisi nähdä, miten säännöllisesti toteutettavat, pienet opastetut kierrokset julkista liikennettä käyttäen vetäisivät väkeä Kirjoittajat: Mirja Kuhalampi, geronomi (AMK) -opiskelija, Metropolia Ammattikorkeakoulu Riika Walden, geronomi (AMK) -opiskelija, Metropolia Ammattikorkeakoulu

Lue lisää

Kenen koti?
16.11.2018
Tarja Konkola ja Minna Stenberg

Huomioidaanko iäkkäiden kotikokemus ja omaehtoisuus asumisessa? Usein sen huomiointi unohtuu. Suostuisimmeko itse siihen, että ulkopuolinen järjestelisi kotimme tai että joku tulisi kotiini ilmoittamatta aikaa? Voimmeko ammattilaisina tukea iäkkään kotikokemusta? ”Pärjäsin itsenäisesti kotona, kunnes kerran kompastuin ja mursin lonkkani. Onneksi avukseni sain kotihoidon. Nämä ystävälliset, mutta kiireisen oloiset auttajat järjestelivät piirongin päälle hoitotarvikkeitaan, turvallisuuden vuoksi rullasivat matot pois ja sängyn vierelle ilmestyi portatiivi. Arjenrytmini hallinta vaikeutui, koska nämä sinisissä muovitossuissa tassuttelevat auttajat, tulevat juuri silloin, kun lempiohjelma tulee TV:stä tai ilta tee on kupissa. Omia tekemisiä on vaikeaa ajoittaa, kun ovesta voi koska tahansa astua hoitaja sisään.” Edellä kuvaamamme tilanne voisi olla todellinen monen kotihoidon asiakkaaksi tulevan iäkkään kohdalla.  Mennessämme työskentelemään iäkkään kotiin, on se hoitajalle työpaikka ja iäkkäälle koti. Tämä asetelma vaatii hienotunteisuutta sekä taitoja ja toimintatapoja, jotka vaalivat asukkaan yksityisyyttä ja kodin tuntua. Laatusuosituksessa hyvän ikääntymisen turvaamiseksi ja palvelujen parantamiseksi 2017–2019 on luettavissa pyrkimys yhdessä tekemisestä niin, että kaikessa kehittämisessä ja päätöksenteossa kuuluu iäkkäiden ääni. Iäkkäälle elämänlaatu ei ole pelkästään hoidon ja huolenpidon tarpeen arviointia ja siihen vastaamista. Tavoite on hyvän elämänlaadun, itsemääräämisoikeuden ja toimivan arjen turvaaminen. Näihin tavoitteisiin sitoudumme, kun viemme ammattilaisina apumme ikääntyneelle kotiin. Kun työskentelemme iäkkään kotona, tulee pohtia, kenen ehdoilla annamme tarvittavan avun ja tuen. Tuemmeko iäkästä säilyttämään omaa elämäntapaansa ja kunnioitamme hänen kotiaan. Vai kenties lähestymmekö tukea tarvitsevaa ikääntynyttä ns. palvelu edellä?  Jyräämmekö hoidolla, asettamillamme aikatauluilla ja kotiin viemällämme avulla iäkkään kodin tunnun ja hallinnan?   Mikä tekee kodin? Sulevi Riukulehdon ja Katja Rinne-Kosken toteuttama erillistutkimus kolmannen iän asumiskokemuksista, valottaa hyvin sitä tosiasiaa, että koti on paljon enemmän kuin rakennus. Asunnosta tulee koti vasta elettynä. Se koetaan kodiksi, koska siihen liittyy muistoja ja siellä näkyy oma kädenjälki. Kodinomaisuuden merkitystä pitkäaikaishoidon näkökulmasta ikääntyneelle on tutkinut Sirpa Nykänen pro gradu -tutkielmassa (2007) Kot` on paras paikka. Iäkkäät nostivat kodinomaisuuden tärkeimmiksi tekijöiksi sosiaaliset tekijät, kuten yhteisyyden, ihmissuhteet ja osallistumisen. Kummassakin tutkimuksessa ihmissuhteet, omaehtoisuus ja hallinta sekä toimivuus ja esteettiset tekijät muodostuivat tärkeimmiksi kodin ja kodinomaisuuden tekijöiksi. Omaehtoisuuteen liittyi mahdollisuus suunnitella ja elää oman näköisessä kodissa. Kodin tuntuun kuuluvat kokemus vapaudesta, rentoudesta ja helppoudesta.   Ikääntyneen kotikokemusta tukemassa Ammattilaisina autamme fyysisesti turvallisen ja esteettömän kodin luomisessa. Fyysisen tilan toimivuus, puhtaus ja turvallisuus ovat tärkeitä ja toimintakykyä tukevia elementtejä. Haluamme kuitenkin, että iäkkään oma hallinnan ja kodintuntu säilyvät. Geronomeina ymmärrämme, että iäkkään koti on muutakin kuin fyysisesti toiminnallinen tila. Ikääntyvälle omat tutut esineet, niiden käyttäminen ja niihin liittyvät muistot voivat siirtää kodintunnun mukanaan uuteenkin ympäristöön, esimerkiksi palvelutaloon muutettaessa. Tukiessamme ikääntynyttä tiedostamme, että hän ei ole valmiin palvelupaketin saaja. Hän on ihminen, jonka tarpeisiin meidän on pyrittävä antamaan hänen tarvitsemansa yksilöllinen tuki, oli hänen kotiympäristönsä missä tahansa. Kirjoittajat: Tarja Konkola, geronomi (AMK) -opiskelija, Metropolia Ammattikorkeakoulu Minna Stenberg, geronomi (AMK) -opiskelija, Metropolia Ammattikorkeakoulu Kuvat: Tarja Konkola

Lue lisää

Pop up -vapaaehtoistoiminta, osallisuuden mahdollistaja?
25.6.2018
Eveliina Holmgren ja Eveliina Perttu

Lähtisitkö mukaan vapaaehtoistoimintaan, jos osallistuminen olisi helppoa, eikä velvoittaisi sinua mihinkään? Oletko kuullut pop up -vapaaehtoistoiminnasta? Perinteisesti vapaaehtoistyö on nähty pyyteettömänä, kenties sitovanakin valintana, johon yksilö käyttää omaa vapaa-aikaansa. Kuitenkin käsitteen määrittely on muuttunut ja muuttumassa: Laimio ja Välimäki (2011: 10) määrittelevät vapaaehtoistoiminnan olevan yksilön ”omasta halusta lähtevää, palkatonta toimintaa, jota tehdään omia arvoja vastaavan yhteisön hyväksi. Se on merkki halusta osallistua ja vaikuttaa ja sen tulisi olla kaikkien kansalaisoikeus.” Vapaaehtoistyö voidaan siis nähdä yksilön oikeutena, osallistumisen ja vaikuttamisen mahdollistajana ja yksilön omien arvojen määrittelemänä toimintana, jossa vapaaehtoistyön tekijä hyötyy vapaaehtoistyöstä yhtä lailla kuin taho, johon työtä tehdään.   Joka kolmas suomalainen tekee vapaaehtoistyötä Suomessa tehdään paljon vapaaehtoistyötä: joka kolmas suomalainen (yhteensä 1,4 miljoonaa suomalaista) osallistuu vapaaehtoistyöhön. Suurimmat vapaaehtoistoiminnan toiminta-alat ovat liikunnan ja urheilun, lasten ja nuorison sekä seniorien ja vanhusten parissa tehty vapaaehtoistyö. Vuonna 2015 minimipalkalla (10 e/h) mitattuna vapaaehtoisten toiminnan arvo oli 2,95 miljardia euroa. (Vapaaehtoistyö Suomessa 2010 ja 2015.) Vapaaehtoistyö on sekä yksilöiden että yhteiskunnan kannalta tärkeää, ja siksi EU:ssa on pyritty edistämään vapaaehtoistyöhön osallistumisen mahdollisuuksia lainsäädännöllisellä tasolla. Myös Suomessa valtiovarainministeriö asetti vuonna 2015 työryhmän selvittämään vapaaehtoistyön lainsäädännön kehittämistarpeita, tarkoituksena kehittää vapaaehtoistoiminnan yleisiä edellytyksiä (Valtiovarainministeriö 39/2015). Vapaaehtoistyön osallistumisen suurimpana esteenä pidetään ajan puutetta (Vapaaehtoistyö Suomessa 2010 ja 2015). Kuitenkin 25–34-vuotiaista suuri osa (65 %) ja myös joka kolmas 65–79-vuotias (29 %) olisi valmis pyydettäessä tekemään vapaaehtoistyötä. Keskeisenä haasteena on ollut kehittää sellaisia uusia vapaaehtoistyön muotoja, jotka sopisivat sekä 2000-luvun käsitykseen vapaaehtoistyöstä että ihmisten nykyiseen elämäntyyliin ja arkeen. Yhdysvaltalainen Jeremy Baras (2016) on kehittänyt suositun pop up -ilmiön ympärille uudenlaisen tavan toteuttaa vapaaehtoistyötä. Pop up -tapahtumina pidetään satunnaisesti järjestettäviä tapahtumia, jotka mahdollistavat ihmisten osallistumisen kulloiseenkin toimintaan. Pop up -vapaaehtoistoiminnalla tarkoitetaan toimintaa, johon vapaaehtoisen on helppo hypätä mukaan, osallistua sen ajan, kun itse haluaa, ja nähdä oman tekemisen vaikutukset nopeasti (Laimio & Välimäki 2011).   Opinnäytetyö: yksilöllisiä motiiveja vapaaehtoistyöhön osallistumiselle Suomessa Siskot ja Simot -järjestö on pop up -vapaaehtoistyön edelläkävijä. Siskojen ja Simojen pop up -tapahtumiin – aina pihatalkoista tanssiaisiin – osallistuu satoja vapaaehtoisia vuosittain. Vapaaehtoinen voi valita itselleen tapahtumista sopivimmat. Metropolia Ammattikorkeakoulun geronomiopiskelijoiden Eveliina Pertun ja Joni Tammisalon opinnäytetyössä haastateltiin varttuneempia vapaaehtoistyön tekijöitä. Opinnäytetyön tarkoituksena oli kartoittaa vapaaehtoisten kokemuksia osallisuudesta, motivaatiosta sekä Siskot ja Simot -järjestön heille tarjoama tuesta. Opinnäytetyössä selvisi, että useat vapaaehtoiset olivat haaveilleet jo työelämässä ollessaan vapaaehtoistyöhön osallistumisesta, mutta osallistumisen motiivit olivat yksilöllisiä. Opinnäytetyö koskettaa yhteiskunnallisesti ajankohtaisesti aihetta sekä potentiaalisesti vapaaehtoistyöhön osallistuvaa ihmisryhmää: eläkkeelle jääneet henkilöt nähdään yhtenä sellaisena ryhmänä, jolla voisi olla paljon mahdollisuuksia, potentiaalia ja kiinnostusta vapaaehtoistyön toteuttajina.   Psyykkistä, sosiaalista ja fyysistä hyvinvointia Pop up -vapaaehtoisten parissa osa koko vahvaa me-henkeä (esim. tapahtumiin aktiivisesti osallistuvat), kun taas toiset kokivat olevansa irrallisia. Kuitenkin esille nousi se, että pop up -tapahtumissa muodostui erilaisia tuttavuus- ja ystävyyssuhteita niin vapaaehtoisten ja autettavien välille kuin myös vapaaehtoistenkin kesken. Haastatellut vapaaehtoiset kokivat vahvasti, että antaessaan toisille he saivat jotakin myös itselleen: esimerkiksi psyykkistä, sosiaalista ja fyysistä hyvinvointia. Omalla toiminnallaan he mahdollistavat myös vastapuolelle tunteen yhteisöllisyydestä ja tuovat lisää sisältöä näiden elämään. Osa toteutti pop up -vapaaehtoistyössä omia vahvuuksiaan ja mielenkiinnon kohteitaan (esim. laulamista eri tapahtumissa), osa taas haki jatkuvuutta työuran jälkeiseen elämään ja oman asiantuntemuksen käyttöön. Opinnäytetyössä havaittiin myös vapaaehtoistyöntekijöiden koulutuksen merkitys: esimerkiksi muistikuntoutujan kohtaamisessa lyhyetkin koulutustilaisuudet voivat auttaa vapaaehtoistyön onnistumisessa, vaikkei työhön osallistuminen sinänsä vaadi erillistä koulutusta. Yhteenvetona opinnäytetyössä todetaan, että Siskot ja Simot -järjestö on onnistunut rakentamaan pop up -tapahtumineen ympärilleen paljon yhteisöllisyyden tunnetta ja keräämään ihmisiä yhteen tekemään yhteistä hyvää. Keikkatyyppinen vapaaehtoistyö, järjestön tarjoama tuki sekä monipuolinen pop up -tyyppinen toiminta näyttävät olevan niitä avaintekijöitä, jotka saavat vapaaehtoiset osallistumaan mielellään (ja liikaa sitouttamatta) mukaan vapaaehtoistyöhön. Varttuneempien vapaaehtoistyöntekijöiden kokemukset osoittavat, että vapaaehtoistyö voi antaa paljon sekä työn tekijöille että työn tuloksesta nauttijoille. Kirjoittajat: Eveliina Holmgren, psykologian lehtori, Metropolia Ammattikorkeakoulu Eveliina Perttu, geronomi (AMK) -opiskelija, Metropolia Ammattikorkeakoulu Lähteet Baras, J. 2016. PopUp Republic – How to start your own successful pop-up space, shop and restaurange. New Jersey: John Wiley & sons. Laimio, A. & Välimäki, S. 2011. Vapaaehtoistyötoiminta kehittyy. Jyväskylä: Kopijyvä Oy. Perttu, E., & Tammisalo, J. 2018. Elä tätä päivää, uneksi huomisesta, opi eilisestä: Vapaaehtoisten osallisuuden kokemukset ja motivaatiotekijät Siskojen ja Simojen pop up -tapahtumissa. Metropolia Ammattikorkeakoulu, Vanhustyön koulutusohjelma, opinnäytetyö. Valtiovarainministeriön raportti – 39/2015. Vapaaehtoistyö, talkootyö, naapuriapu - kaikki käy. Vapaaehtoistoiminnan koordinaatiota ja toimintaedellytysten kehittämistä selvittävän työryhmän loppuraportti. Vapaaehtoistyö Suomessa 2010 ja 2015. 2015. Tilastoaineisto.

Lue lisää
Uudemmat postaukset Vanhemmat postaukset