Geroblogi

Mahdollistamme yhdessä hyvää ikääntymistä

Vuosi: 2019

Luonto on myös Sinun
27.6.2019
Johanna Juola

Metsä. Luonto. Hiljaisuus. Tätä kaikkea me suomalaiset pidämme lähes itsestäänselvyytenä. Listaan voisi lisätä vielä punaisen tuvan ja perunamaan. Mitä tapahtuu silloin kun syystä tai toisesta näistä nauttiminen ja näiden pitäminen itsestäänselvyytenä muuttuu esimerkiksi ikääntymisen tai sairastumisen myötä?  Tutkimukset osoittavat, että jo pieni, lyhyt ulkoilu säännöllisesti tuottaa mielihyvää ja vähentää masentuneisuutta. Ulkoilu ja luonnosta nauttiminen antaa siis mielihyvän tunteita, vähentää erilaisten lääkkeiden, varsinkin masennus- ja unilääkkeiden tarvetta. Minulle ulkoilu metsässä tai puistossa lisää energiaa arkeen ja voimaannuttaa. Meidän ammattilaisten tehtävä on oman näkemykseni mukaan mahdollistaa luonnosta ja ulkoilusta nauttiminen, riippumatta sairauden tai ikääntymisen mukana tuomista haasteista. Ammattilaisten asenteiden ja toiminnan muuttaminen siihen suuntaan, että luonto ja rakennettu viherympäristö voimaannuttaa niin asukkaita, potilaita kuin itse työtekijöitä, vaatii meiltä kaikilta panostusta. Tästä asennemuutoksesta ja siihen liittyvästä yhteistyöstä vapaaehtoisten kanssa on saatu jo hyviä kokemuksia Vie Vanhus ulos -kampanjassa, jossa kampanjan aikana kirjattiin yhteensä 27 975 ulkoilua. Oman kokemukseni mukaan Suomessa erilaiset laitokset ja palvelukonseptit ovat hyvin kliinisiä ja neutraaleja. Usein rakennuksen sisäpiha tai atrium ei ole yleisessä käytössä tai niiden käyttö on satunnaista. Myöskään ympärillä olevaa luontoa ei osata hyödyntää tai sen hyödyntäminen koetaan enemmän taakaksi kuin hyödyksi. Pienet muutokset ja kasvien tai vaikka pienen vesiaiheen lisääminen olisi jo hyvä alku. Kumpi kuvista houkuttelee enemmän? Kliininen, yksikertainen ja harmaa sisäpiha, jossa ei ole mahdollisuutta istua alas ja nauttia ulkoilmasta. Vai syleilevä, vehreä ja rauhallisuutta huokuva sisäpiha, jossa on mahdollisuus istahtaa alas ja kuunnella luontoa ja itseään. Viheralueiden käyttö, ylläpito ja erilaisten puutarhojen lisääminen ja rakentaminen vanhustenhuoltoon ja sairaaloiden yhteyteen maksaa itsensä takaisin nopeasti, jo pelkästään sillä, että masennus- ja unilääkkeiden käyttöä voidaan potilailla vähentää. Tämän asian puolesta puhuivat myös kaikki luennoitsijat Viherympäristöliiton ja Ikäinstituutin järjestämässä Kuntouttavan viherympäristön suunnittelu ja käyttö -seminaarissa Tiedekeskus Heurekassa Vantaalla lokakuussa 2018. Luennoitsijoiden sanoma oli ytimekkäästi sanottuna se, että luonto, viherympäristö ja sen hyödyntäminen terapeuttisesta näkökulmasta on potilaalle mielekästä, kuntouttavaa niin fyysisellä kuin henkisellä tasolla. Myös sairaalassa oloajat lyhenivät puutarhassa tehdyn terapian myötä. Huomion arvoista on myös se, että kaikki kolme luennoitsijaa olivat amerikkalaisia, ja siellä puutarhaterapia ja sen hyödyntäminen osana kuntoutusta on jo kovin paljon meitä edellä. Mietin koska Suomessa ymmärretään tämä. Suomessa voidaan mielestäni asiassa lähteä hyvinkin pienillä askeleilla eteenpäin. Hyödynnetään jo olemassa olevia mahdollisuuksia. Luonto näkyy meillä kaikille ikkunasta, joten tuodaan se lähelle. Käännetään tuolit ryhmätilassa ikkunaan päin. Avataan kesällä ikkuna tai ovi. Tuodaan tilaan viherkasveja lisäämään viihtyisyyttä. Istutetaan esimerkiksi rairuohoa keväällä ja seurataan sen kasvua. Hyödynnetään esteettömiä luontopolkuja ja puutarhoja. Ikäinstituutilla on paljon materiaalia liittyen asiaan, esimerkiksi mitä tehdä silloin kun ulos ei pääse niin miten tuoda luonto kasvien muodossa sisälle. Annetaan luonnon ja viherympäristöjen olla meille parasta terapiaa. Ja mitä tulee siihen omaan punaiseen tupaani ja perunamaahan, se on aina mukanani – muistona sydämessäni ja valokuvissa seinälläni. Kirjoittaja: Johanna Juola, Toimintaterapeutti AMK ja vanhustyön ylempi AMK -opiskelija, Metropolia Ammattikorkeakoulu. Tekstin kuvat: Johanna Juola Lähteet: Hazen, Theresia 16.10.2018. Planning of therapeutic gardens and use of horticulture for health and well-being. Saatavilla sähköisenä osoitteessa: <https://www.vyl.fi/site/assets/files/2573/finland_publish_hazen.pdf> / Luettu 18.10.2018 Ikäinstituutti, Voimaa Vanhuuteen-kampanja 11.9.-11.10.2018. Saatavilla sähköisenä osoitteessa: <http://www.vievanhusulos.fi/> / Luettu 18.10.2018 Metsähallitus 2018. Esteettömyys luontokohteilla. Saatavilla sähköisenä osoitteessa: <https://www.luontoon.fi/esteeton> / Luettu 18.10.2018 Luomus n.d. Kaisaniemen kasvitieteellinen puutarha. Saatavilla sähköisenä osoitteessa: <https://www.luomus.fi/fi/kaisaniemen-kasvitieteellinen-puutarha> /Luettu 18.10.2018 Rappe, Erja & Koivunen Taina 2017. Hoitokodin kasvit. Helsinki: Ikäinstituutti. Saatavilla sähköisenä osoitteessa: <https://www.ikainstituutti.fi/content/uploads/2017/02/HOITOKODIN_KASVIT_PDF.indd_.pdf> /Luettu 18.10.2018

Lue lisää

Yksilönä sairaalapyjamassa
19.6.2019
Anne Ahokas

Mitä tapahtuu vanhuksen yksilöllisyydelle ja itsemääräämisoikeudelle, kun hän pukee päällensä sairaalapyjaman ja sulautuu vaatetuksensa puolesta muiden potilaiden joukkoon? Vanhuksen tulisi voida olla terveysaseman vuodeosastolla yksilö eikä vain potilas. Aamutossu jää kiinni maton kulmaan ja vanhus kaatuu. Ateriapalvelun ruoka ei ole maistunut vanhukselle moneen päivään ja juominenkin on unohtunut. Kaatuminen, ruokahaluttomuus, kuivuminen, vaikeus selvitä kotona ja yleinen voinnin huononeminen. Tässä vain muutama syy siihen, että vanhus ei enää selviydykään tutussa ympäristössään kotona vaan tarvitsee terveydenhuollon palveluita. Vanhus päätyy terveydenhuollon päivystykseen tai lääkärin vastaanotolle ja usein jatkohoitopaikkana on terveysaseman vuodeosasto. “Tervetuloa vuodeosastolle, tässä on hoitajakutsukello ranteeseenne. Sillä voitte hälyttää hoitajan apua. Teille varmaankin oikean kokoinen vaate on vaaleanpunainen pyjama.” Näin omat tutut vaatteet vaihtuvat sairaalavaatteisiin. Sairaalavaatteiden väritys on yhteydessä ihmisen fyysisiin mittoihin, joten sairaalavaatetta ei voi valita oman lempivärin perusteella vaan värin määrää vaatekoko. Miten käy vanhuksen yksilöllisyyden ja itsemääräämisoikeuden, kun hän saapuu vuodeosastolle? Pitääkö yksilöllisyydelle ja omalle persoonalle vuodeosastolla heittää hyvästit? Itsemääräämisoikeus Itsemääräämisoikeus ja mahdollisuus vaikuttaa omaan elämäänsä ovat tärkeitä asioita ihmisille. Sairaudet ja toimintakyvyn heikkeneminen vaikuttavat itsemääräämisoikeuden toteutumiseen ja itsemääräämisoikeus voi heikentyä tai jopa loppua kokonaan. (Koskinen 2004: 55-56.) Sirkkaliisa Heimonen toteaa, että itsemääräämisoikeuden heikentyminen tekee vanhuksesta haavoittuvan ja että muutokset itsemääräämisoikeudessa ovat uhka sairastuneen vanhuksen itsearvostukselle ja minäkuvalle (Heimonen 2010: 71). Itsemääräämisoikeus liittyy siten vahvasti mielen hyvinvointiin: vanhukselle on tärkeää kokea, että hän saa päättää ja kykenee päättämään omista asioistaan tai ainakin saa osallistua päätöksentekoon (Fried 2013: 11). Hoito vuodeosastolla Potilaiden hoito toteutuu vuodeosastolla lääkärin määräysten mukaisesti ja hoitoprosessi etenee tietyllä tavalla. Hoitomääräyksiä noudatetaan, että potilaiden terveydentila kohentuisi ja sairaalahoidon tarve väistyisi eikä hoitojakso vuodeosastolla pitkittyisi. Vuodeosastollahan ei kenenkään kuulu nykypäivän tiedon mukaan viipyä pitkiä aikoja eikä missään nimessä asua. Terveydenhuollon resurssit vaikuttavat myös hoitoon. Esimerkiksi lääkärinkierto tapahtuu silloin, kun lääkärillä on aikaa olla vuodeosastolla, eikä silloin kun potilaille sopisi parhaiten. Hoitoprosessissa vanhuksen itsemääräämisoikeus saattaa jäädä taka-alalle. Vanhuksesta voi tulla toiminnan kohde eikä hänen mielipidettään ja tahtoaan huomioida. Mitä parempi vanhuksen toimintakyky ja itseilmaisu on, sitä parempi itsemääräämisen mahdollisuus hänellä on. Liikuntakyvyttömän tai puhetta tuottamattoman vanhuksen on vaikea ilmaista omaa tahtoaan ja mielipidettään. Tällaisessa tilanteessa hoitajalta vaaditaan välittämistä, huolenpitoa sekä herkkyyttä tunnistaa vanhuksen toiveita ja vointiin liittyviä seikkoja. Kokonaisuuden hallinta ja potilasturvallisuus saattavat ajoittain syrjäyttää potilaan ilmaisemat toiveet, mutta yleensä keskustelemalla ja perustelemalla asioista päästään yhteisymmärrykseen. Yksilöllisyyden tukeminen Jari Pirhosen (2017) väitöskirjasta ilmenee, että vanhuksen persoona katoaa helposti terveydenhuollossa ja vanhuksesta saattaa tulla näkymätön. Näkymättömyyden ehkäisyssä ratkaisevaa on se, millä tavalla vanhusta päivittäin kohdellaan, ei se mitä yksikön toiminta-ajatukseen on kirjattu. (Pirhonen 2017, 151.) Miten vuodeosastolla sitten voidaan tukea vanhuksen yksilöllisyyttä ja itsemääräämisoikeutta? Hoitosuunnitelma tulisi tehdä aina yksilöllisesti ja vanhuksen yksilöllisyyttä sekä itsemääräämisoikeutta tulisi kunnioittaa päivittäisissä asioissa. Vanhukselta tulisi kysyä hoitojakson alussa ja sen aikana toiveet ruoan, leivän ja juoman suhteen. Keittiöltä tulisi voida tilata ruokia, jotka esimerkiksi huonon ruokahalun omaavalle vanhukselle maistuisivat paremmin. Peseytymisen ajankohtaa tulisi kysyä vanhukselta ja sopivasta ajankohdasta pitäisi voida neuvotella. Vanhusta tulisi kannustaa päivittäisiin toimiin sekä liikkumaan hänen oman sen hetkisen toimintakykynsä puitteissa. Vointia ja toimintakykyä pitäisi arvioida päivittäin, jolloin toimintaa sekä hoitoa voitaisiin tarpeen mukaan muuttaa. Yksilöllisyys ja itsemääräämisoikeus eivät aina toteudu On monia asioita, joissa vanhuksen yksilöllisyys ja itsemääräämisoikeus eivät vuodeosastolla toteudu. Omien vaatteet käyttämiseen liittyy ongelmia, koska vaatteiden peseminen osastolla ei onnistu ja vaatteet saattavat kadota osastolla. Toisaalta esimerkiksi muistisairaan vanhuksen poistuminen osastolta herättää ihmisten huomion helpommin, mikäli vanhus on pukeutunut sairaalavaatteisiin. Tästä näkökulmasta ajatellen sairaalapyjama tuo turvallisuutta. Huonetovereitaan ja huoneen henkilömäärää vanhus ei voi vuodeosastolla valita. Tästä seuraa usein käytännön ongelmia, jos huonetoveri on esimerkiksi rauhaton. Ruoka-ajat toteutuvat pääasiassa keittiön toiminnan kannalta sopivina ajankohtina. Ruoka voidaan toki lämmittää ja sen voi syödä myöhemmin, jos ruoka-aikana se ei maistu, mutta tiloja useiden ruoka-annosten säilyttämiseen ei osastolla kuitenkaan ole. Uusien potilaiden saapuminen osastolle iltavuoron aikana aiheuttaa usein kiirettä ja töiden kasaantumista. Kiireessä yksilöllisyyden huomioiminen jää helposti taka-alalle. Jatkohoitoon lähettämisen ajankohtaa voisi tulevaisuudessa miettiä uudelleen: voisiko potilassiirtoja ennakoida ja ajankohtaa porrastaa? Vuorovaikutus lisää yksilöllisyyden toteutumista Tärkeä yksilöllisyyttä ja itsemääräämisoikeutta tukeva asia on vuorovaikutus vanhuksen kanssa. Monet vanhukset ajattelevat edelleen, että sairaalassa tulee käyttäytyä ja toimia potilaan roolissa, jolloin vanhus ei uskalla tuoda esille omia toiveitaan ja omaa persoonaansa. Vanhuksille tulisi kertoa, että he ovat oman elämänsä asiantuntijoita ja että heillä on oikeus sekä mahdollisuus vaikuttaa omaan hoitoonsa. Kun vuodeosastohoidon tarve on väistymässä, alkaa vanhuksen jatkohoidon suunnittelu. Jatkohoitoa suunnitellaan aina jokaisen vanhuksen yksilöllisistä tarpeista lähtien. Jatkohoidon suunnittelussa vanhuksen toiveilla ja itsemääräämisoikeuden toteutumisella on suuri merkitys. Hoitotilanteissa ja hoitoneuvotteluissa ammattilaisen tulee olla aidosti läsnä ja kuunnella vanhusta. Tällöin vanhuksella on mahdollisuus ilmaista toiveensa ja tahtonsa. Hoitojaksot vuodeosastolla ovat nykyään lyhyitä, joten sen ajan vaaleanpunaisen pyjamankin kanssa yleensä pärjätään. Yksilöllisyyttä voidaan onneksi tukea vuodeosastolla monipuolisesti monissa asioissa eikä sairaalapyjama ole se tärkein asia. Kirjoittaja: Anne Ahokas, sairaanhoitaja AMK ja vanhustyön ylempi AMK -opiskelija, Metropolia Ammattikorkeakoulu. Kuva: Anne Ahokas Lähteet: Fried, Suvi 2013. Mielen hyvinvoinnin ulottuvuudet. Teoksessa Fried, Suvi & Heimonen, Sirkkaliisa & Jokinen, Pirjo (toim.): Ikääntyminen ja mielen hyvinvointi. Katsaus kirjallisuuteen. ORAITA 1/2013. 9–26. Luettu 10.9.2018. Heimonen, Sirkkaliisa 2010. Muistisairaiden ihmisten haavoittuvuus. Teoksessa Sarvimäki, Anneli & Heimonen, Sirkkaliisa & Mäki-Petäjä-Leinonen, Anna (toim.): Vanhuus ja haavoittuvuus. Helsinki: Edita. 60–89. Koskinen, Simo 2004. Ikääntyneitten voimavarat. Teoksessa Kautto, Mikko (toim.): Ikääntyminen voimavarana. Tulevaisuusselonteon liiteraportti 5. Valtioneuvoston kanslian julkaisusarja 33/2004. 25–79.  Helsinki: Valtioneuvoston kanslia. Luettu 11.9.2018. Pirhonen, Jari 2017. Hyvä elämä vanhojen ihmisten hoidossa. Väitöskirja. Tampereen yliopisto.  Gerontologia 31 (2). 147– 151. Luettu 14.10.2018.

Lue lisää

Vanheneminen haltuun
11.6.2019
Anniina Honkonen

Pienin askelin ja pitkin kantimin vaikuttaviin muutoksiin. Tässä muutamia näkökulmia kotiin, teknologiaan, talouteen, liikuntaan ja mielen hyvinvointiin, joita kannattaa pohtia jo nyt, vaikka eläkeikään olisi aikaa. Tietoa on paljon saatavissa eri muodoissa. Laajasta näkökulmien kirjosta huolimatta jokaisella on vapaus valita konstinsa. ”Mulla on ollu aikaa ajatella, mä oon jo kahdeksankytkuus. Mutta se vanhuus tulee hirveen nopeasti loppujen lopuks ja se on pitkä. Ja se kannattais noteerata jo aika nuorena”. Näin totesi ikinuori Aira Samulin esitellessään Hyrsylässä sijaitsevaa vanhuuden kotiaan. Vanhustyössä ja sen kehittämisessä tärkeäksi näkökulmaksi on noussut ennaltaehkäiseminen ja ennakointi. Se koskee niin palvelujen kehittämistä ja oikea-aikaista ajoittamista, koulutuksen sisällön muokkaamista tulevaisuuden tarpeisiin kuin ikääntyneen ihmisen omaa toimintaa ja ajattelutavan muutosta. Jokainen meistä voi varautua omaan vanhuuteensa, joten mitä olisi hyvä huomioida jo nyt omassa arjessaan? Koti kuntoon ja tukea teknologiaviidakkoon Yleinen tahtotila on, että Suomessa ikääntyneet asuisivat mahdollisimman pitkään omassa kodissaan. Moni ikääntynyt itsekin haluaa asua tutussa ympäristössä, tuttujen tavaroiden ympäröimänä, ja siten säilyttää itsenäisyyttään, vaikka palveluja kotiin jo tuotaisiinkin. Siksi on tärkeää pohtia ja tehdä muutoksia jo ennalta, jotta oma koti olisi myös jatkossa turvallinen paikka asua. Tästä aiheesta ovat aiemmin kirjoittaneet Metropolian geronomiopiskelijat blogikirjoituksessaan. Turvalliseen asumiseen liittyy nykypäivänä enenevissä määrin teknologia ja sen tuomat mahdollisuudet. Erinäistä turva- ja hyvinvointiteknologiaa on tarjolla paljon ja uusia ratkaisuja kehitetään koko ajan. Teknologiaviidakosta löytyy laitteita niin liikkumiseen, yhteydenpitoon ja vuorovaikutukseen, turvallisuuteen, terveyden seurantaan kuin myös ajanvietteeksi. Tietoisuus näistä teknologian mahdollisuuksista ja erilaisista ratkaisuista on kuitenkin vielä vähäistä. Toimin itse hyvinvointiteknologian parissa Laurean Teknologialainaamo®-toiminnassa. Kertoessani ikääntyneille teknologiaratkaisuista, kuten liesivahdista, paikantavista pohjallisista ja ateria-automaatista, kuulen usein tietynlaisen kommentin. En minä vielä tarvitse tällaisia. Se on tietenkin mahtava asia, mutta tässä kohtaa tulee juuri se ennakointi. Kun tietää tarjolla olevista ratkaisuista, niitä on helpompi ottaa käyttöön, kun tarve ilmenee. Vielä parempi tilanne olisi, jos teknologia olisi osa arkea jo vielä aiemmin. Uuden oppiminen vie aikaa. Esimerkiksi muistisairaan kohdalla uuden tuotteen opettelu ja käyttö eivät välttämättä onnistu enää ollenkaan. Samalla eteen tulevat eettiset kysymykset. Jos esimerkiksi paikantavan laitteen käytöstä on sovittu jo paljon ennen laitteen tarvetta, on sen käyttöönotto eettisesti helpompaa. Samalla tuote on jo tuttu eikä tuo muutoksia arkeen. Teknologian osalta voisi sanoa, että tieto ei lisää tuskaa, vaan tuo turvaa. Rahat sukanvarresta sijoituksiin Taloudellinen selviytyminen on yksi teema, jonka ikääntyneet ovat tuoneet esille hyvään ikääntymiseen kuuluvana osana.  Todellisuus on kuitenkin finanssikonserni Investiumin tekemän kyselytutkimuksen mukaan se, että suomalaisten taloudellisessa varautumisessa eläkepäivien ja vanhuuden varalle on parantamisen varaa, sillä 45 % suomalaisista ei säästä vanhuuden varalle. Haluamme siis taloudellisesti turvatun vanhuuden, mutta emme tee mitään, vaan odotamme jonkinlaista ihmettä tapahtuvaksi – jospa ne puut alkaisivatkin kasvattaa rahaa käpyjen tai omenoiden sijaan? Uskallan väittää, että monella keskipalkkaisella työikäisellä rahat uppoavat pitkälti arjen kuluihin. On talo- ja autolainoja, lasten päiväkoti- ja harrastusmaksuja, ruokamenot ja muut pakolliset laskut. Paljon ei jää siihen vanhaan kuuluun sukanvarteen. Mutta ei niin kuulemma kannattaisi tehdäkään. Investiumin hallituksen puheenjohtaja Tarkko Laitisen mukaan eläkepäiviin ei kuitenkaan kannata varautua pelkästään maksamalla asuntolainaa tai säästämällä pankkitilille. Sen sijaan Laitinen kannustaa tekemään henkilökohtaisen sijoitussuunnitelman, jota noudattamalla pystyy pitkäjänteisesti varautumaan vanhuuden varalle. Höntsäilyä tavoitteellisesti Monipuolisen liikunnan harrastaminen on tärkeää kaiken ikäisille ja sen tuomista hyödyistä on paljon näyttöä. Suomalaisen vanhuspolitiikan yksi keskeinen tavoite on ikääntyneiden ihmisten toimintakyvyn tukeminen. Eino Heikkisen ja Juhani Ilmarisen artikkelin mukaan ikääntyneillä ihmisillä jo kohtalainen fyysinen aktiivisuus ehkäisee elimistön toiminnan heikkenemistä ja lisää toimintakykyisiä elinvuosia. Liikuntaan ja terveyteen kannattaa kuitenkin kiinnittää huomiota vieläkin aiemmin, sillä työikäisessä väestössä ripeän liikunnan väheneminen liittyy työkyvyn heikentymiseen ja vastaavasti lisääntyminen työkyvyn parantumiseen. Liikunta vaikuttaa selkeästi hyvinvointiin. Mutta ei sen tarvitse olla verenmaku suussa paahtamista, höntsäilykin on parempi kuin sohvaperunana olo, kunhan sitä tekee monipuolisesti ja usein viikossa. Liikunta parantaa myös unta, ja uni sekä lepo taas tekevät hyvää niin kropalle kuin mielelle. Opi uutta, harrasta ja naura Mielen hyvinvointi onkin yksi tärkeä osa-alue vanhuuteen varautumisessa. Vappu Taipale on antanut haastattelussaan viisi vinkkiä, mitä jokainen voi tehdä jo nyt oman hyvän vanhenemisen ja mentaalisen hyvinvointinsa eteen. Nämä neuvot ovat: Liity – ihminen ei ole mitään ilman toisia ihmisiä eli sosialisoidu ja hakeudu muiden seuraan. Anna – ikääntyneellä on paljon annettavaa, jaa kokemuksesi, muistosi, tietosi, taitosi ja aikasi. Opi – ihminen oppii koko ikänsä, oppimistavat vain muuttuvat. Harrasta – tee niitä asioita, joista pidät ja jotka tuovat sinulle nautintoa ja hyvää mieltä. Naura – huumorintaju pysyy ja nauru on kokonaisvaltainen tunne, joka vaikuttaa niin fyysisesti kuin psyykkisesti. Minun elämänkulkuni, minun keinoni Pienillä askelilla voi tehdä pitkällä aikavälillä isojakin matkoja. Ennakointi ja varautuminen jo paljon ennen eläkeikää takaa sen, etteivät kaikki uudet ja suuret muutokset tule yhdellä rytinällä työelämästä pois siirryttäessä – tai jopa liian myöhään, jolloin niillä ei ole enää toivottua positiivista vaikutusta. Jotta ennakointia tapahtuisi, siitä olisi hyvä puhua avoimesti. Vanhuuteen varautuminen ei aina tarkoita suoraan hoitopaikan valintaa tai hoitotahdon ja testamentin tekoa, vaan arjen pieniä tekoja ja suunnitelmallisuutta. Mutta kuka olisi tähän oikea taho muistuttamaan ja neuvomaan asiassa? Voiko tällaista opettaa jo yläkouluikäisille nuorille? Vai pitäisikö olla kaikille 30-vuotta täyttäville yleinen kurssi aiheesta? Ja uusinta sitten 55-vuotiaana? Painotetaanko omaisten, läheisten ja vertaisten osuutta asiaan ja tiedon kulkuun? Olisiko ikääntyneiden osalta esimerkiksi seniorineuvonta oikea paikka? Tai entäs jos kehitettäisiinkin tällaisen infon jakamiseen oma applikaatio – ikään kuin vanhuuteen varautumisen to do –lista, josta voisi sitten laittaa rastin ruutuun, kun koti on apuvälineillä ja turvateknologialla sisustettu, liikunnalliset harrastukset aloitettu ja rahat sijoitettuina osakkeisiin? Vanhustyön Keskusliitossa on alkanut Vanheneminen.fi –hanke, jonka päämääränä on omaehtoisen vanhuuteen varautumisen yleistyminen ja tuleminen osaksi normaalia elämänkulun suunnittelua. Hankkeessa tullaan avaamaan vuonna 2019 vanheneminen.fi-sivusto, jonne kootaan ajantasaista tietoa esimerkiksi arjen ja asumisen turvallisuudesta sekä taloudellisesta ennakoinnista. Aiheesta on kirjoitettu myös kirjoja. Anne Kauhanen-Simanaisen Valmentaudu vanhuuteen – viisaasti: opas omaehtoiseen ikääntymiseen –kirjassa (2009) käsitellään mm. itsemääräämisoikeutta, toimeentuloa, asumista, terveyttä ja toimintakykyä sekä osallistumista ja ihmissuhteita. Kirjasta ikääntyvät saavat tukea henkistä tukea erilaisiin elämäntilanteisiin ja muutoksiin sekä tietoa oikeuksistaan. Vanhenemisen taidoista kirjoittavat myös Kaija Maria sekä Lari Junkkari vuonna 2017 julkaistussa Muutakin kuin numeroita –kirjassaan. Sirpa Taskisen Hyvillä mielin eläkkeelle –kirja (2016) on opas työelämän jälkeiseen aikaan. Erja Hautalan Seniorioppaassa (2012) käydään läpi ikääntymisen tuomia muutoksia ja annetaan ohjeita oman hyvinvoinnin edistämiseksi sekä tietoa hoidoista, palveluista ja etuuksista. Kenties nämä kaikki keinot yhdessä muodostavat sopivan ratkaisun? Tietoa etsitään useista lähteistä, niin vertaisilta kuin ammattilaisilta, kirjoista ja vaikkapa sosiaalisesta mediasta. Kun tähän vielä yhdistää jokaisen ihmisen vapauden valita oma yksilöllinen tapansa ikääntyä, alkaa ratkaisu vanhenemisen haltuun otosta muotoutua kunkin kohdalla omannäköiseksi. Rahat sukanvarressa tai sijoituksissa, juuri kuten itse haluaa ja parhaaksi näkee. Kirjoittaja: Anniina Honkonen, sosionomi amk ja vanhustyön ylempiAMK) opiskelija Metropolia Ammattikorkeakoulu sekä projektityöntekijä Teknologialainaamo®-toiminnassa Laurea-ammattikorkeakoulu. Kuvat: Anniina Honkonen Lähteet: Hautala, Erja. 2012. Senioriopas: hyvinvointi, terveys ja palvelut ikääntyville. Aplodi: Rusko. Kauhanen-Simanainen, Anne. 2009. Valmentaudu vanhuuteen – viisaasti: opas omaehtoiseen ikääntymiseen. CIM kustannus: Helsinki. Maria, Kaija & Junkkari, Lari. 2017. Muutakin kuin numeroita: vanhenemisen taidosta. Kirjapaja: Helsinki. Taskinen, Sirpa. 2016. Hyvillä mielin eläkkeelle: opas työelämän jälkeiseen aikaan. Aula & Co: Helsinki.

Lue lisää

Mitä sä oikein teet? Luottamuksen ja yhteistyön syventäminen moniasiantuntijaisessa vanhustyössä
4.6.2019
Johanna Weeman

Kysymyksen tulisi kuulua Mitä mä teen, mitä sä teet ja mitä me tehdään yhdessä. Verkostotyöskentelystä, moniammatillisuudesta ja moniasiantuntijuudesta puhutaan, mutta miten ne näyttäytyvät työntekijän ja työyksiköiden näkökulmasta? Miten organisaatiot voisivat tukea moniasiantuntijuuden kehittymistä? Yhteistyö lähtee keskinäisestä luottamuksesta. Luottamuksen rakentumista voisi tukea selkeyttämällä työnkuvia ja organisaatioiden rakenteita sekä antamalla aikaa, tiloja ja työtapoja yhteistyöhön. Vanhustyössä jokaisen työntekijän työnkuva sisältää verkostotyötä muiden tahojen kanssa. Paula Risikko korosti Uudistuva sosiaali- ja terveysala ­- seminaarin avaussanoissaan toimivaa tiedonkulkua sekä vuorovaikutustaitojen ja kunnioittavan käytöksen korostamista kaikissa portaissa (Risikko 2018). Järvensivun ym. (2010) mukaan verkostotyössä keskiössä ovat ihmisten, yksiköiden ja organisaatioiden välinen luottamus. Luottamus mahdollistaa uusia näkökulmia ja asiakkaita hyödyttäviä ratkaisuja. (Järvensivu ym. 2010: 3.) Miten mahdollistamme tämän luottamuksen rakentumisen? Kuorilehdon (2014) mukaan yksipuolisesta tiedonsiirrosta tulisi päästä keskustelevaan moniasiantuntijaiseen yhteistyöhön. Verkostotyöskentelyn haasteina voivat olla esimerkiksi epäselvät työnkuvat, organisaatiot ja rakenteet (Kuorilehto 2014: 23−30). Miten näihin haasteisiin voisi vaikuttaa? Tiedonsiirrosta kohti yhteisten ratkaisujen löytämistä Tällä hetkellä monet työyksiköt ovat vielä ammattilaisten välisen yhteistyön vaiheessa: ammattilaisilla voi olla yhteiset tavoitteet mutta työtä tehdään erillään toisistaan. (Kuorilehto 2014: 25−26.) Esimerkiksi terapeutti−hoitaja -yhteistyön haasteena voi olla yksipuolinen tiedonvaihto. Hoitajat voivat kokea terapeutit etäisiksi hahmoiksi jotka tuovat käskyjä työn arjen ulkopuolelta.  Terapeutit voivat turhautua kun koetaan että hoitajat eivät noudata annettuja ohjeita asiakkaan hoidossa. Yleisesti voi vallita ajatus, että kaikki ammattiryhmät tekevät omia salaisia temppujaan hokkus pokkus. Tehokkuuden ja ammattiosaamisen korostaminen voi johtaa siihen, että työntekijät itsekin odottavat itseltään ammattialasta kumpuavia valmiita ratkaisuja.  Moniasiantuntijaisen yhteistyön tavoitteena on ammattilaisten keskinäinen yhteistyö, jossa perehdytään toisten näkökulmiin ja opitaan yhdessä ratkaisujen löytämiseksi (Kuorilehto 2014: 25−26). Ennakko-oletukset ja epäselvä työnjako tiimityön haasteina Työyhteisöissä saattaa vallita erilaisia ennakkokäsityksiä muista ammattiryhmistä. Fysioterapeutti hieroo. Sairaanhoitaja tarkistaa haavat ja lääkkeet. Toimintaterapeutti kuntouttaa asiakkaan yläraajan ja lainaa wc-korottajan. Jokainen tuo työyhteisöön omat aiemmat kokemuksensa. Edellisissä työpaikoissa toiselle ammattiryhmälle on voinut kuulua erilaisia tehtäviä kuin nykyisessä. Työnkuvissa voi olla päällekkäisyyksiä. Toinen ammattiryhmä voi olla itselle täysin vieras. Itse en ole koskaan työskennellyt geronomin kanssa, mitä me tekisimme yhdessä? Ammattilaiset voivat itsekin olla epätietoisia omasta roolistaan muuttuvissa työympäristöissä. Omien työnkuvien selkeyttämiseksi ammattilaiset tarvitsevat johdon tukea. Samanaikaisesti työntekijän oma ammatti-identiteetti muuttuu ja kehittyy. Urallaan aloittelevat rakentavat omaa paikkaansa osaamistaan vakuutellen tai varovaisemmin seuraten. Vanhat työntekijät joutuvat ehkä muuttamaan toimintaansa vanhustyön, oman alan ja työympäristöjen jatkuvassa muutoksessa. Yhä enemmän puhutaan myös rajapinnoilla työskentelystä aiemmat tiukat raamit purkaen, tämä voi tuoda epävarmuutta työskentelyyn. Mikä kuuluu minulle, mikä sinulle? Yhteiskehittämisessä opitaan yhdessä onnistumisista ja epäonnistumisista konkreettisten kokeiluiden myötä. Selkeä vastuunjako mutta vapautus jäykistä byrokratioista ovat yhteisen toiminnan keskiössä. Vaihtelevat tunteet kuuluvat kaikkeen kehittämiseen. Miten kanavoimme negatiiviset tunteet kannustavasti toiminnaksi ja opimme olemaan avoimia uusille ideoille? (Aaltonen ym. 2016.) Yhteistyö lähtee organisaatioiden rakenteista ja prosesseista Moniasiantuntijaiseen yhteistyöhön tarvitaan selkeitä organisatorisia rakenteita ja prosesseja sekä koordinointia ja tukea ongelmanratkaisuun (Kuorilehto 2014: 23−28). Miten esimiehet näkevät alaistensa verkostot ja miten niitä mahdollistetaan? Kumppanuusyhteistyön tärkeimmän tekijän eli luottamuksen muodostuminen vaatii aikaa. Teorian mukaan yli viidentoista hengen tiimit eivät ole tehokkaita. (Kuorilehto 2014: 34−35) Suurien organisaatioiden erilliset toimitilat haastavat yhteydenpitoa. (Aaltonen ym. 2016; Kuorilehto 2014: 35.) Toimintaterapeuttina tunnistan tämän haasteen, terapeutti tekee usein työtä monelle eri osastolle tai kotihoidon alueelle eikä näin pääse aidosti tutustumaan verkostoon luottamuksen rakentamiseksi. Verkostossa johdon keskeisenä tehtävänä on edistää luottamuksen ja sitoutumisen syntymistä mahdollistamalla hyviä suhteita ihmisten välillä (Järvensivu ym. 2010: 3, 15). Yhteistyön rakenteiden suunnitteluun käytetty aika helpottaa työtä jatkossa. Ajanpuutetta koettaessa tulisi korostaa yhteistyön vaikuttavuutta asiakkaan kannalta ja nähdä yhteistyön helpottavan kaikkien työtä. Alueellinen työskentely voisi tukea yhteistyötä. (Kuorilehto 2014: 34−35). Verkostojen tapaamisissa voi hyödyntää erilaisia yhteistyön ja osallistamisen menetelmiä. Erityisesti erilaiset työpajat edistävät verkostoitumista ja kohtaamista. (Järvensivu ym. 2010: 42­, 49.) Luottamus palvelua tai ammattikuntaa kohtaan on tärkeää, mutta vahvin luottamus syntyy ihmisten välille. Siksi jokainen meistä on tärkeä ja korvaamaton omine osaamisinemme ja verkostoinemme. Aidon moniasiantuntijuuden rakentumiseksi meidän tulee rakentaa näkemys siitä, mitä me itse teemme, mitä toinen tekee ja mitä me teemme yhdessä. Moniasiantuntijaisessa yhteistyössä ja yhteiskehittämisessä ei ole valmiita ratkaisuja, vaan yhteisen luottamuksen ja sitoutumisen kautta ratkaisuja kokeillaan ja kokeiluista opitaan yhdessä. Näin tavoitellaan entistä laadukkaampia asiakasprosesseja ja laadukkaampaa vanhustyötä. Kirjoittaja: Johanna Weeman, toimintaterapeutti AMK ja vanhustyön ylempi AMK -opiskelija, Metropolia Ammattikorkeakoulu. Lähteet: Aaltonen, Satu & Hytti, Ulla & Lepistö, Tanja & Mäkitalo-Keinonen, Tiina 2016. Yhteiskehittäminen: kaikki siitä puhuu, mutta mitä se on ja miten siinä onnistua? Saatavana osoitteessa: <https://www.utu.fi/fi/ajankohtaista/uutinen/yhteiskehittaminen-kaikki-siita-puhuu-mutta-mita-se-on-ja-miten-siina>. Luettu 20.11.2018. Järvensivu, Timo & Nykänen, Katri & Rajala, Rika 2010. Verkostojohtamisen opas: Verkostotyöskentely sosiaali- ja terveysalalla. Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu. Saatavana osoitteessa: <https://www.seugolaid.fi/wp-content/uploads/2017/03/Verkostojohtamisen-opas-versio-1-0-30-12-2010.pdf>. Luettu 20.11.2018. Kuorilehto, Ritva 2014. Moniasiantuntijuus sosiaali- ja terveydenhuollon perhetyössä. Väitöstutkimus. Oulu: Oulun yliopisto. Saatavana osoitteessa: <http://jultika.oulu.fi/files/isbn9789526203966.pdf>. Luettu 10.10.2018. Risikko, Paula 2018. Eduskunnan puhemies Paula Risikon avauspuheenvuoro Uudistuva sosiaali- ja terveysala -seminaarissa 9.11.2018. Helsinki. Seminaarin ohjelma saatavana osoitteessa: <https://www.metropolia.fi/ajankohtaista/tapahtumat/?tx_ttnews%5Btt_news%5D=6380&cHash=78a01745657dcc85b1f82e7f41178c80>.

Lue lisää

Pitsipeittoja ja karamellipapereita
22.5.2019
Milja Vaipuro ja Leena Voutilainen

Tiedätkö, miksi isoäiti aina silloin tällöin unohtuu hymyillen silittelemään haalistunutta karamellipaperia vihkiraamattunsa välissä? Tiedätkö mitä ilon hetkeä se hänelle symboloi? Ymmärrätkö, miksi isoisä raivostuu joka kerta, kun hän muistaa, että auto on myyty ja häneltä on otettu ajokortti pois? Ymmärrätkö, mitä autoilu on hänelle symboloinut? Henkilökohtaisia ja kulttuurisia merkityksiä Isoäidin karamellipaperin merkitystä on mahdotonta tietää, jos siitä ei ole koskaan ollut puhetta, mutta auton voi symbolina ajatella edustavan kulttuurissamme yhteisesti jaettuja merkityksiä. Auton ja ajokortin menettämisen myötä isoisä ehkä kokee menettäneensä maskuliinisuuttaan, joka muutenkin on ikääntyessä uhattuna, sekä subjektiuttaan ja pärjäävyyttään liikkumisvapauden menettämisen myötä. Hänen kuvaansa itsestään ja asemastaan täysivaltaisena aikuisena kansalaisena on ehkä tullut särö. Voi tietysti myös olla, että auton ja ajokortin menetys symboloi hänelle jotain henkilökohtaisempaa, vaikkapa kaikkea vanhuuden mukanaan tuomaa luopumista. (Chihuri et al. 2016: 332; Ojanen 2018: 32.) Meillä jokaisella on tärkeitä esineitä ja asioita, jotka symboloivat meille jotain elämässä koettua, eivätkä ne kaikki ole meitä kannattelevia. Anopin häälahjaksi virkkaama päiväpeite on ehkä kulkenut Elsan mukana 60 vuotta kunnioituksesta puolison sukua kohtaan, mutta on aina tuonut hänen mieleensä kipeitä muistoja anopin puolelta koetuista nöyryytyksistä. Kun päiväpeite sitten levitetään sängylle muistisairaiden ryhmäkodissa, ei Elsa enää viihdykään huoneessaan. Kukaan ei ymmärrä miksi, eikä Elsa kykene enää kertomaan. Hoiva-asumisessa olisi ihanteellista, jos henkilökunta tuntisi asukkaiden elämänhistorian niin hyvin, että he kykenisivät havainnoimaan ympäristön ja esineiden yksilöllisiä merkityksiä asukkaille. Vaikka ikäihmisen hyvinvointia tukevassa symbolisessa ympäristössä on aina mukana hänen oman eletyn elämänsä tuntua, voivat merkitykset ja suhde rakkaisiin esineisiin ja asioihin muuttua, etenkin muistisairauksien edetessä. Anni on ehkä koko aikuiselämänsä kuljettanut kallista merkkilaukkua mukanaan, symbolina menestyksestään työelämässä, mutta voi tulla päivä, kun hän ei enää tiedä, mitä sillä tehdään.  Silloin tuttu laukku ei enää ilahduta ja tue hänen minäkuvaansa, vaan hämmentää. (Muistisairaudet 2015: 486; Elo – Saarnio – Isola 2011: 97.) Merkitykset talteen Meistä jokaisen kannattaa varmistaa, että saa tärkeimmät ja rakkaimmat esinesymbolinsa mukaan myös viimeiseen huoneeseensa, hoivakodissa. Sen voi tehdä vaikkapa listaamalla ne hoivatahtoonsa. Samalla voi kirjoittaa näiden esineiden tarinat auki (jos ne eivät ole jälkipolville tuttuja), jotta niiden avulla on mahdollista tukea identiteettiämme, jos ja kun se joutuu ikääntyessä uhatuksi vaikka aivotapahtuman tai muistisairauden seurauksena. Hoivatahto ei ole samalla tavalla sitova ja velvoittava kuin elämän loppuvaiheeseen liittyviä päätöksiä koskeva hoitotahto, mutta se antaa omaisille ja hoitohenkilökunnalle avaimia lukkoihimme avaamalla merkityksiämme. Moni meistä kantaa symboleja myös ihollaan. Meillä on arpia, jälkiä onnettomuuksista, raskauksista ja leikkauksista sekä nykyään yhä enemmän itse valittuja kuvia, tatuointeja. Moni ottaa tatuoinnin jonkin elämän taitekohdan muistoksi tai kunniaksi, symboliksi. Niin arpien kuin tatuointienkin tarinat ja merkitykset voisi niinikään olla hyvä kirjoittaa hoivatahtoonsa, etenkin jos ne eivät ole kenellekään muulle tuttuja, jotta muistisairaana joku voisi kertoa meille miksi meillä sellaisia on. Kirjoittajat:  Milja Vaipuro, geronomi (AMK) -opiskelija, Metropolia Ammattikorkeakoulu Leena Voutilainen, geronomi (AMK) -opiskelija, Metropolia Ammattikorkeakoulu Lähteet: Chihuri, Stanford – Mielenz, Thelma J. – DiMaggio, Charles J. – Betz, Marian E. – DiGuiseppi, Carolyn – Jones, Vanya C. – Li, Guohua 2016. Driving cessation and health outcomes in older adults. The Journal of the American Geriatrics Society. 64: 332–341. Elo, Satu – Saarnio, Reetta – Isola, Arja 2011. The physical, social and symbolic environment supporting the well-being of home-dwelling elderly people. International Journal of Circumpolar Health. 70: 1, 90-100. Saatavilla verkko-osoitteessa: <https://www.tandfonline.com/doi/pdf/10.3402/ijch.v70i1.17794>. Muistisairaudet 2015. Erkinjuntti, Timo – Remes, Anne – Rinne, Juha – Soininen, Hilkka (toim). Helsinki: Duodecim. Ojanen, Karoliina 2018. Päivätoiminta osana ikääntyneiden miesten arkea. Sosiaalityön Pro Gradu –tutkielma. Helsingin Yliopisto. Saatavilla verkko-osoitteessa: <https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/277722/Ojanen_sosiaalityo.pdf?sequence=2&isAllowed=y>. Kuvat: Pixabay ja Unsplash

Lue lisää

Omahoitaja kulkee ryhmäkodin asukkaan vierellä
9.5.2019
Sanna Kauppi, Anna Ropponen ja Sini Saarenmaa

Historia, luonteenpiirteet, mieltymykset, tavat ja huumorin luonne ovat olennaisia asioita omannäköisen arjen rakentumisessa. Jotta ryhmäkodin asukkaan toimijuus toteutuisi, hän tarvitsee avukseen jonkun, joka tuntee hänet pintaa syvemmältä. Omahoitajuutta voidaan käyttää tukemaan yksilön odotuksista lähtevän arjen rakentumista selkeyttämällä ja yhtenäistämällä omahoitajuuden toimintamallia. Käypä hoito -suosituksissa muistisairaan hoidossa merkittävänä tavoitteena on elämänlaadun turvaaminen sairauden kaikissa vaiheissa. Hoitoon kuuluu elämäntavan ja taustan vaaliminen, arvokkuuden ja sosiaalisen verkoston ylläpitäminen ja autonomian turvaaminen. Loppuvaiheessa olevan muistisairauden ympärivuorokautinen hoito vaatii paljon erityisosaamista ja resursseja. (Muistipotilaan hoidon kokonaisuus 2017.) Tämä tarkoittaa ryhmäkotiympäristössä sitä, että palkataan tarvittava määrä hoitohenkilökuntaa, jolla on riittävästi osaamista ja kiinnostusta tukea muistisairaan vanhuksen mielekästä arkea monipuolisin keinoin. Laadukkaan hoitotyön taustalla on vahva johdon tuki ja luovuuden mahdollistama ilmapiiri. Toimintamallien on joustettava asukkaiden tilanteiden mukaan ja hoitajan tilannetajuun sekä harkintakykyyn on voitava luottaa. Omahoitajaroolin syventäminen Omahoitajan tehtäviä tulisi syventää osaksi ihmisarvojen mukaista toimintakulttuuria. Hoidollisiin tarpeisiin perehtymisen lisäksi omahoitajan tärkeä tehtävä on selvittää, miten oman asukkaan mielekäs ja oman näköinen elämä mahdollistuu juuri tässä ympäristössä käytettävissä olevilla resursseilla. Hoitohistorian lisäksi tulee siis selvittää asukkaan elämänhistoria. Tähän on tärkeää varata riittävästi aikaa. Taustatyöhön panostettu työaika palkitaan moneen kertaan, kun arkiset toimet sujuvat jouhevammin ja mieliala on levollinen. Elämänhistoriaa voidaan hyödyntää asukkaan omannäköisen arjen, osallisuuden ja yhteisöllisyyden tukemiseen. Innovatiivinen mentaliteetti mahdollistaa asukkaan toiveiden ja tarpeiden toteutumisen. Jokaisella ikäihmisellä on oikeus ylläpitää omaa identiteettiä ja elämäntapaansa tarkoituksenmukaisen ympäristövuorovaikutuksen kanssa. (Pikkarainen 2007: 53.) Muun muassa Hoivakoteja kuntoon laittanut Taina Semi kuvailee, että omahoitaja tuntee vanhuksen salaisuudet. Hän on ”päämiehensä” elämän merkityksellisten asioiden tutkija. Omahoitaja varmistaa tuen antamisen asukkaalle ja huolehtii hoivan ja elämän jatkuvuudesta. Sairauden takaa opetellaan tunteman ihminen, sillä meillä on kaikilla tarina kerrottavana. (Semi 2014.) Aktiivinen tutuiksi tuleminen asukaskansion avulla Ryhmäkodissa työskentelee kolmessa vuorossa useita eri hoitajia, jolloin asukkaat ja hoitajat jäävät helposti toisilleen vieraiksi. Asukaskansiosta hoitaja voi lukea hänelle uudesta asukkaasta taustatietoa ja hyödyntää sitä vointia arvioidessa, päivittäisiä toimia tehdessä ja seurustellessa. Asukkaan esittely, elämänhistoria, toiveet ja tarpeet ovat keskiössä. Elämänhistorian tunteminen tukee laadukasta hoitoa ja aitoa kohtaamista sekä tarjoaa konkreettisia keinoja oman näköisen arjen tukemiseen ja yksilöllisyyden huomioimiseen. Omahoitaja tekee yhdessä asukkaan ja läheisen kanssa kansioon kuvauksen asukkaasta ja hänen toiveistaan, elämänhistoriastaan ja täydentävät sitä ajan kuluessa kertomuksin ja valokuvin. Asukas osallistuu kansion tekemiseen oman voinnin, halun ja toimintakyvyn puitteissa: asukas voi osallistua aktiivisena toimijana tai olla vain läsnä ja seurata. Omahoitaja suunnittelee tulevaa ja nostaa esiin mahdollisuuksia kokemuksellisuuteen “tavallista arkea” rikastuttamaan. Esim. terapiakoiran saaminen ryhmäkotiin, kesäinen retki rantaan ja varpaiden uittaminen järvessä tai reissu teatteriin herättelevät muistoja ja laajentavat elinpiiriä. Asukkaalle tärkeitten asioiden ja tekemisten toteutuminen ilmentävät psyykkistä ja sosiaalista toimintaympäristöä. Omaisia rohkaistaan toimintaan mukaan. Omahoitajan tärkeä tehtävä on luoda keinoja yhdessä asukkaan kanssa osallisuuden ja yhteisöllisyyden toteutumiseksi. Mielekkään arjen kuvaus sekä keinot sen mahdollistamiseksi asettavat myös tavoitteita tulevaisuudelle. Aikajana elämäntapahtumista sekä sukupuun kokoaminen auttavat hahmottamaan henkilön taustaa sekä toimivat muistelun tukena. Kansiossa voi olla koottuna asukkaalle mieluisia pelejä, tehtäviä, jumppia ym., joita voidaan asukkaan kanssa yhdessä toteuttaa. Muistelu tuo asukkaalle turvaa. Se on voimavara, jota kannattaa hyödyntää hoitotyössä. Muistelu toimii yhdistävänä tekijänä hoitokodin ja kodin välillä tuoden hoitokotiin kodin tuntua. (Klemola 2006: 107.) Esimiehen tuki ja työyhteisön toimintakulttuuri Esimiestyö, innovatiivisuus, rajoja ylittävä toiminta ja ratkaisukeskeisyys osana omahoitajuuden kehittämistä mahdollistavat asukkaiden mielekkään arjen sekä psyykkisen ja sosiaalisen toimintaympäristön tukemisen. Asukkaan toiveet voivat joskus vaikuttaa ensisilmäyksellä mahdottomilta toteuttaa, mutta innovatiivisella ja luovalla ajattelutavalla voidaan ratkaista haastavalta vaikuttavia asioita. Esimiehet ovat avainasemassa työyhteisön kulttuurin muutoksessa (Klemola 2006: 111). Jotta omahoitajuuden toimintakulttuuri voi kehittyä, tarvitaan esimieheltä vahvaa tukea. Omahoitajuuden toteutumisen laadun ja tasapuolisuuden varmistaminen on asukkaiden kannalta olennaista. Jos omahoitajuuden toteuttamisessa on haasteita, on tärkeää keskustella tilanteesta ja ratkoa pulmia yhdessä. Esimiehen tulee myös kannustaa työntekijää antamaan aikaa omaan asukkaaseen tutustumiseen ja ajan tasalla pysymiseen. Hoitajilla pitää siis olla aikaa toteuttaa tätä arvokasta omahoitajuuden tehtävää työajan puitteissa. Ihmisläheisemmän omahoitajuuden toimintakulttuurin juurruttamisena ja runkona toimii säännölliset palaverit, joissa käsitellään asukkaiden ajankohtaisia asioita. Omahoitajatapaamisella voidaan jakaa omia vinkkejä tai keinoja asukkaiden elämänlaadun parantamiseen. Tapaaminen pidetään hoitajien, virikeohjaajien ja esimiehen kesken, jolloin tapaaminen mahdollistaa moniammatillisen tiimin yhteistyön sekä luottamukselliset keskustelut. Asukkaiden kanssa järjestetään yhteisöpalaveri, mikä tukee koko ryhmäkodin osallisuutta ja yhteisöllisyyttä. Yhteisöpalaverissa asukas saa yhdessä omahoitajan kanssa esitellä itsensä hänelle sopivalla ja turvallisella tavalla sekä kertoa mitä hänelle kuuluu. Yhteisöpalaveri tukee asukkaiden tutustumista toisiinsa ja heille mahdollistuu kokemus yhdessäolosta ja yhdessä toimimisesta. Osallisuuden tunteen kannalta on tärkeä pystyä luomaan suhteita niin palvelutalon ihmisiin kuin kyetä säilyttämään suhteita myös ihmisiin palvelutalon ulkopuolella (Pirhonen 2017: 82). Yhteisöpalaveri edistää ryhmätoiminnan suunnittelemista, koska asukkaat voivat heti kertoa mielenkiintonsa jotakin toimintaa kohtaan. Yhteisöpalavereihin osallistuu asukkaat, hoitajat ja esimies. Esimiehelle yhteisöpalaveri on hyvä mahdollisuus seurata omahoitajuuden toteutumista ja pysyä kartalla yksikön asukkaiden kuulumisista. Seuranta toteutuu esimiehen puolelta hyvässä hengessä työntekijöitä kannustaen. Omahoitajuus on hedelmällisimmillään rajoja ylittävää innovatiivista toimintaa, jossa asukkaan toiveet ja tarpeet ovat keskiössä. Inhimilliset tekijät – asukkaan, hoitajan ja esimiehen – on nostettava kehittämistyön lähtökohdaksi. Kirjoittajat: Sanna Kauppi, geronomi (AMK) -opiskelija, Metropolia Ammattikorkeakoulu Anna Ropponen, geronomi (AMK) -opiskelija, Metropolia Ammattikorkeakoulu Sini Saarenmaa, geronomi (AMK) -opiskelija, Metropolia Ammattikorkeakoulu   Lähteet: Elo, Satu 2009. Hyvinvointia tukeva ympäristö. Teoksessa: Voutilainen, Päivi - Tiikkainen Pirjo (toim.) 2009. Gerontologinen hoitotyö. Helsinki: WSOY oppimateriaalit Oy. Klemola, Annukka. 2006. Omasta kodista hoitokotiin. Väitöskirja. Kuopion yliopisto. Viitattu 30.3.2019. Saatavilla internetissä: <http://epublications.uef.fi/pub/urn_isbn_951-27-0508-7/urn_isbn_951-27-0508-7.pdf >. Muistipotilaan hoidon kokonaisuus. Muistisairaudet. Käypä hoito -suositus. Suomalaisen Lääkäriseuran Duodecimin, Societas Gerontologica Fennican, Suomen Geriatrit -yhdistyksen, Suomen Neurologisen Yhdistyksen, Suomen Psykogeriatrisen Yhdistyksen ja Suomen Yleislääketieteen yhdistyksen asettama työryhmä. Helsinki: Suomalainen Lääkäriseura Duodecim, 2017. Viitattu 12.03.2019. Saatavilla internetissä: <http://www.kaypahoito.fi/web/kh/suositukset/suositus?id=hoi50044#s25>. Pikkarainen, Aila. 2007. Ympäristö. Teoksessa: Lyyra, Tiina-Maria - Pikkarainen, Aila - Tiikkainen, Pirjo (toim.) 2007. Vanheneminen ja terveys. Helsinki: Edita. Pirhonen Jari. 2017. Good Human Life in Assisted Living for Older People. What the residents are able to do and be. Luettu 15.3.2019. Saatavilla internetissä: <https://tampub.uta.fi/bitstream/handle/10024/101042/978-952-03-0416-4.pdf?sequence=1&isAllowed=y >. Semi, Taina 2014. Näkökulma: Omahoitaja tuntee vanhuksen salaisuudet. Viitattu 13.3.2019. Saatavilla internetissä: <https://yle.fi/uutiset/3-7685751>.

Lue lisää

Kun mietit tulevaa eläkeaikaasi, niin mitä itse asiassa oikein mietit?
2.5.2019
Laura Annila, Maria Fernelius ja Katja Vallinkoski

Varautuminen on viisautta, sanotaan. Ennakoimme elämässämme monia asioita: vakuutukset ovat kunnossa, syömme monipuolisesti, huolehdimme liikunnasta ja säästämme pahan päivän varalle. Tietoinen eläkeajan ennakointi näyttäytyy meille kuitenkin usein lähinnä haaveiluna ja ehkä sinä kuuluisana eläkesäästämisenä. Mitä muuta ennakointi voisi olla? Mitä konkreettista voisimme tehdä haaveittemme eteen? Toisille eläkkeelle jääminen on joutumista, toisille taas pääsemistä. Joka tapauksessa se on muutosvaihe elämässä. Muutosvaiheessa eteen tulee uuden oppimista sekä vanhojen tapojen muuttamista. Eläkkeelle jäädessä ei luovuta pelkästään työstä, vaan myös työhön liittyvistä velvollisuuksista, oikeuksista, työkavereista sekä iloista ja suruista. Palkkatulon korvautuminen eläketulolla vaikuttaa henkilökohtaiseen talouteen. Suuret elämänkriisit, kuten esimerkiksi oma sairastuminen tai puolison kuolema, ovat tietysti merkittäviä tekijöitä oman jaksamisen kannalta, mutta myös pienet tekijät voivat murentaa pystyvyyden kokemustamme. Pääsetkö aina parhaan ystäväsi luo kahville, vaikka talossasi ei ole hissiä? Miten pääset rollaattorin kanssa hakemaan aamun lehden, kun yöllä on tullut puoli metriä lunta? Millä keinoin voisit tukea tulevaisuuden minäsi osallisuutta, turvallisuutta ja hyvää vanhenemista jo nyt? Ennakoiden eläkkeelle Vanhustyön keskusliiton Vanheneminen.fi-hankkeen teettämän kyselytutkimuksen mukaan suomalaiset havahtuvat vanhuuteen varautumiseen vasta eläkeiässä. Tutkimuksessa 90 prosenttia piti varautumista erittäin tärkeänä, mutta silti hyvin vähän oli tehty toimenpiteitä sen eteen. Noin puolet oli aloittanut säästämisen, mutta vain viidennes tehnyt eläkeiän tulo- ja menoarvion, ja vain 12 prosentilla vastaajista oli edunvalvontavaltuutus laadittuna. Talous ja asuminen kuntoon Taloudellisesta näkökulmasta eläkkeelle jäänti on iso muutos, mutta eläkeaikaan voi valmistautua selvittämällä käytännön asioita ennakkoon. Tämä auttaa arvioimaan miten eläke tulee riittämään tuleviin menoihin ja antaa aikaa järjestää taloutta vakaammaksi. Kelan sivuilta löytyy kattavasti tietoa eläkkeelle siirtymiseen liittyen kuten eri eläkemuodoista sekä millaisia tukia eläkkeellä ollessa on mahdollista saada. Asumista kannattaa pohtia paitsi kulujen, myös oman ikääntymisen kannalta. Asumisratkaisuja voi arvioida esteettömyyden ja palvelujen saavutettavuuden näkökulmasta jo hyvissä ajoin. Vaikka nykyinen asunto sopii juuri tähän elämäntilanteeseen, voi ikääntyminen tuoda mukanaan muutoksia. Mikäli asunnon vaihtaminen ei tule kyseeseen, on asuntoon useimmiten tehtävissä muutoksia, joilla tiloja voi sopeuttaa paremmin vastaamaan muuttunutta elämäntilannetta. Ikäihmisille ilmaista korjausneuvontaa antaa esimerkiksi Vanhustyön keskusliiton korjausneuvonta. Hyvillä mielin eläkkeellä Ihmisillä voi lähtökohdista ja elämänkulusta riippuen olla hyvinkin erilaisia odotuksia tulevaisuudelle ja mahdollisuudet varautua ja ennakoida vaihtelevat. Yhteistä meille kaikille on tarve voida hyvin. Mielenterveys on yksi hyvinvoinnin kulmakivistä. Hyvinvoiva mieli joustaa ja auttaa sopeutumaan muutoksiin, ja myös menetyksiin, joita jokainen meistä elämänsä varrella kohtaa. Sitä voi vahvistaa läpi elämän aivan kuten fyysistäkin hyvinvointia ja fyysisen terveyden tavoin, myös mielenterveyttä voi joskus olla enemmän tai vähemmän. Erilaiset ikääntymiseen liittyvät elämäntapahtumat voivat haastaa mielen hyvinvoinnin. Useimmille meistä eläkkeelle jääminen on yksi suurimmista elämänmuutoksista, ja vaikka se yleensä lisääkin tyytyväisyyttä elämään, niin varsinkin silloin, kun eläkkeelle on pääsemisen sijaan jouduttu, voi se olla myös kriisin paikka. Mielen hyvinvointia tukee monipuolinen oman näköisen arjen turvaaminen. Vuoden 2019 aikana aukeaa sekä yksityishenkilöille että ammattilaisille tarkoitettu vanheneminen.fi –sivusto omaehtoisen vanhuuteen varautumisen tueksi. Myös erilaisia vinkkejä ja aineistoa on jo saatavilla työkaluiksi oman eläkeajan ennakointiin. Huolehtimalla mielen hyvinvoinnista sijoitat itseesi. Tämä on elämänkestävä sijoitus tulevaisuuteen ja peruskivi, josta ponnistaa – tai ottaa tukea, jos tarve vaatii. Yksilöllinen elämänkulku Meidän elämänpolkumme ovat uniikkeja jokainen. Kun ajatellaan aikaa aktiivisen työelämän päättymisen tai virallisen eläkeiän jälkeen, olemme me kaikki omassa, ainutlaatuisessa elämänvaiheessa. Tavallisesti työllä on ollut iso tai jopa varsin merkittävä rooli elämässä. Harvinaista ei ole sekään, että työkyky on voinut heikentyä jo aikaisemmassa vaiheessa elämää ja työllä on jo pidemmän aikaa ollut vain vähäinen osa elämässä. Osalla meistä elämänkulku ei ole suonut syystä tai toisesta työskentelyä eläkeikään asti. Aina valinta ei ole ollut omissa käsissämme. On viisautta ajatella pidemmälle tulevaisuuteen ja ennakoida niillä keinoin, jotka ovat juuri sinulle mahdollisia.  Elämäntilanteestasi, odotuksistasi ja haaveistasi riippumatta osoita itsellesi myötätuntoa ja hyväksyntää matkan varrella. Elä hyvää elämää juuri nyt. Me kirjoittajat olemme tulevia geronomeja, ikääntymisen ammattilaisia, jotka olemme osaltamme mahdollistamassa myös sinun hyvää vanhenemistasi. Meitä ikääntyviä on kuitenkin paljon, mitä jos lähtisit ennakointiin mukaan ja tehtäisiin tämä yhdessä? Kirjoittajat: Laura Annila, geronomi (AMK) -opiskelija, Metropolia Ammattikorkeakoulu Maria Fernelius, geronomi (AMK) -opiskelija, Metropolia Ammattikorkeakoulu Katja Vallinkoski, geronomi (AMK) -opiskelija, Metropolia Ammattikorkeakoulu Lisätietoa vanhuuteen varautumisesta: https://www.vtkl.fi/fin/kehittaminen_kit/vanheneminen_fi// https://www.kela.fi/elakelaiset-pikaopas https://www.asumisenapu.fi/asumisen-ennakointi/ https://www.keva.fi/henkiloasiakkaalle/elakkeensaajalle/uuden-elakelaisen-muistilista/ Lisätietoa mielen hyvinvoinnista: https://ikaopisto.fi https://www.mielenterveysseura.fi/fi Lähteet: Heinola, Reija & Helo, Katja 2019. Ei huolta huomisesta – vai vastuullisesti varautuen tuleviin vanhuuden päiviin? Vanhustyön keskusliitto. Vanhustyö 1/2019. Nyyti ry (n.d.). Mielenterveys on voimavara. Saatavana osoitteessa: <https://www.nyyti.fi/opiskelijoille/opi-elamantaitoa/tunne-itsesi/mielenterveys-on-voimavara/>. Luettu 29.3.2019. Suomen Mielenterveysseura (n.d.). Ikääntyminen. Muutoksia, luopumista ja elämäntaitoa. Saatavana osoitteessa:  <https://www.mielenterveysseura.fi/fi/mielenterveys/el%C3%A4m%C3%A4nvaiheet/muutoksia-luopumista-ja-el%C3%A4m%C3%A4ntaitoa>. Luettu 29.3.2019.

Lue lisää

Äidinkieli – tunnekieli myös ikääntyessä
23.4.2019
Aija Ahokas ja Katri Luukka

Suomalainen voi lähteä pois Suomesta, mutta suomalaisuus ei lähde pois suomalaisesta, vaikka maata vaihtaisi. ”Lapsuuden maisema on sydämen ja sielun maisema, joka jättää jälkeensä kaipuun kotiin – huolimatta siitä, että elettävä elämä on toisaalla, Australiassa” (Punta-Saastamoinen 2010). Suomalaisten vanhusten hoidon laadun huono taso on viime aikoina noussut lehtien otsikoihin. Keväällä 2019 sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto (Valvira) on saanut muutamassa viikossa yli sata ilmoitusta hoitoon liittyvistä epäkohdista, jotka kohdistuvat lähinnä yksityisiin hoivakoteihin ja niissä ilmenneisiin hoidon laadun puutteisiin (YLE 2019). Tämä on siis tilanne nykypäivän Suomessa, mutta millaista vanhusten hoito on Australiassa suomalaisten siirtolaisten Finncare-hoitokodissa, jossa asukkaat ovat kaksikielisiä? Tässä blogikirjoituksessamme pohdimme lähinnä äidinkielen merkitystä ikäihmisten hoidossa, ja kerromme kokemuksistamme oltuamme vapaaehtoistöissä Australian Brisbanessa sijaitsevassa Finncare-hoivakodissa marraskuussa 2018.­ Australiaan 1960-luvulla muuttaneet suomalaiset ovat nyt ikäihmisiä Vuosina 1959 ja 1969 suomalaisia muutti Australiaan ennätysmäärä, yli 2500 henkeä kumpanakin vuonna. Osa heistä palasi takaisin Suomeen (noin 40 %), mutta monet perheet jäivät Australiaan. Nykyisin heidän jälkeläisiään, lapsiaan ja lapsenlapsiaan elää eri puolilla Australiaa, pääasiassa osavaltioiden pääkaupungeissa. Vuonna 2015 suomalaisia oli Australiassa 24000 henkilöä. (Siirtolaisinstituutti 2019.) Osa ensimmäisen polven australialaisista viettää nyt vanhuuden päiviään Brisbanessa. Vuonna 1975 perustettiin Australian suomalainen lepokotiyhdistys (Nurminen 1995). Vuonna 1983 Finncare avasi ovensa iäkkäille suomalaista syntyperää oleville henkilöille, jotka olivat pääosin muuttaneet Australiaan 1950- ja 1960-luvuilla (Finncare 2018). Äidinkielen merkitys tunnekielenä Useat teoreetikot ovat vakuuttuneita siitä, että äidinkieli on tunteiden kieli (Oliva 2017). Kokaliarin (2013) laadullisessa tutkimuksessa tutkittiin terapeuttien ymmärrystä kielen roolista psykoterapiassa kaksikielisillä asiakkailla. Tutkimustulosten perusteella kaksikieliset asiakkaat tyypillisesti pyrkivät palaamaan äidinkieleensä silloin, kun he ilmaisivat vahvoja tunteitaan, unelmiaan tai traumojaan. Kieli oli tekijä, joka vaikutti myös terapiasuhteeseen, ja sillä ilmaistiin luottamusta terapeuttia kohtaan. (Kokaliari 2013.) Heikkilän ja Ekmanin tutkimuksessa (2003) selvitettiin, millainen rooli kulttuurisesti asianmukaisella hoidolla on iäkkäiden suomalaisten maahanmuuttajien toiveiden ja odotusten suhteen laitoshoidossa Ruotsissa. Tutkimustulosten perusteella iäkkäät suomalaiset maahanmuuttajat toivoivat voivansa jatkaa kotona asumista niin pitkään kuin mahdollista. Siinä vaiheessa, kun he menivät laitoshoitoon, he halusivat tuntea jatkuvuutta, tuttuutta, turvallisuutta ja toveruutta toisten kanssa. Maahanmuuttajina heidän piti valita, haluavatko he hoitopaikan lähellä nykyistä kotiaan vai kulttuurinsa mukaisessa hoitopaikassa tutussa sosiokulttuurisessa olosuhteissa. (Heikkilä & Ekman 2003.) Äidinkieli on ihmisen tunnekieli, jonka avulla tulemme ensin osaksi omaa perhettä ja sukua sekä myöhemmin osaksi koko kotimaan kieli- ja kulttuuriperintöä. Meiltä ei koskaan katoa tarve tulla kuulluksi ja päästä ilmaisemaan omia tunteita äidinkielellä. Moni Finncaren asukas harmitteli sitä, etteivät lastenlapset tai lastenlastenlapset enää osanneet suomen kieltä. Moni asukas koki, että kieli “periytyi” parhaiten sukupolvelta seuraavalle, jos äiti on suomalainen. Syystä siis puhumme käsitteestä “äidinkieli”. Finncare tarjoaa palvelujaan Brisbanessa Finncaressa on tarjolla kolmenlaisia palveluita ikääntyville asukkaille: 1) kotipalveluita (Home Services) 2) tuettuja asumispalveluita, joissa kaikilla asukkailla on omat huoneet, mukaan lukien muistisairaiden oma yksikkö (45 bed residential aged care facility) sekä 3) Finlandia Villas -asumisoikeustaloja itsenäiseen asumiseen (23 independent living villas). Lisäksi tärkeä palvelu on Poro-kahvila, josta saa suomalaisia leivonnaisia ja kotiruokaa (Finncare 2018). Asukkaat voivat olla iältään 55 vuodesta eteenpäin. Marraskuussa 2018 vanhin asukas oli 97-vuotias. Naisia on asukkaina enemmän, kuten suomalaisissa ikääntyvien palveluissakin. Keskusteluissa Finncaren henkilökunnan kanssa tuli esille, että muistisairaiden yksikössä on monta asukasta, jotka pystyvät ilmaisemaan itseään paremmin suomen kielellä, mutta valitettavasti työvuorossa olevat hoitajat ja hoitoapulaiset osaavat usein vain englantia. Tarve keskustella suomen kielellä on suuri, koska asukkaat käyttävät suomea mieluummin kuin englantia. He joko eivät osaa englantia riittävästi tai olivat unohtaneet sen. Siksi suomen kieltä puhuvia vapaaehtoistyöntekijöitä tarvitaan. Yhdessä olemisen ja keskusteluihin liittyvät kokemukset voisivat olla molemmin puolin erittäin antoisia ja opettavaisia. (Richardson & Worboyes 2018.) Finncaressa asukkaille järjestetään monipuolista päiväohjelmaa ja heidän kanssaan tehdään myös retkiä. Heille järjestetään mahdollisuuksia mm. tuolijumppaan, lautapelien pelaamiseen, bingoon ja Melbourne Capiin, katsomaan Suomi Uutisia Yle Areenasta sekä kuuntelemaan ja laulamaan ikivihreitä suomalaisia lauluja. Henkilökunta pyrkii laulamaan asukkaiden mukana suomalaisia lauluja, joiden sanat ovat painuneet syvälle asukkaiden mieleen ja sydämeen.   Asukkaat kertovat mielellään omia elämän tarinoitaan siitä, miten olivat lähteneet Suomesta maailmalle, osa jo 1940- luvulla ja osa myöhemmin. Suomalainen voi lähteä pois Suomesta, mutta suomalaisuus ei lähde pois suomalaisesta, vaikka maata vaihtaisi. “Suomi on synnyinmaani, vaikkakin koen nykyisin olevani australialainen”, totesi moni asukas. Metropolia tekee yhteistyötä Finncaren kanssa Metropolia Ammattikorkeakoulu allekirjoitti yhteistyösopimuksen hoivakodin kanssa marraskuussa 2017. Tämän jälkeen Finncaressa on ollut työharjoittelussa sairaanhoitaja-, terveydenhoitaja- ja fysioterapeuttiopiskelijoita Metropoliasta. Kiitokset Suomen Sairaanhoitajaliitolle matka-apurahasta, jonka avulla myös me suuntasimme  “Down Under” toimimaan vapaaehtoistyöntekijöinä Finncaressa. Olimme todella tervetulleita Finncareen vapaaehtoistöihin keskustelemaan asukkaiden kanssa. Meillä oli aikaa ja olimme läsnä rauhassa kuuntelemassa asukkaiden elämäntarinoita niin, että he pääsivät käyttämään omaa äidinkieltään. Jos kiinnostuit lähtemään vapaaehtoistöihin, niin ota yhteys Katri Luukkaan, tämän blogin toiseen kirjoittajaan, ja saat lisätietoa vapaaehtoistöiden mahdollisuuksista Finncaressa.   Kirjoittajat: Aija Ahokas, koulutusviennin asiantuntija/lehtori, Metropolia Ammattikorkeakoulu Katri Luukka, johtaja, jatkuvan oppimisen palvelut, Metropolia Ammattikorkeakoulu Lähteet: Finncare 2018. Finncare tuki ja hoivapalvelut. Saatavana osoitteessa: http://suomi.finncare.org.au/. Heikkilä, Kristiina & Ekman, Sirkka-Liisa 2003. Elderly Care for Ethnic Minorities – Wishes and Expectations among Elderly Finns in Sweden, Ethnicity & Health 8: 2, 135–146. Kokaliari, Efrosini ym. 2013. It Is Called a Mother Tongue for a Reason: A Qualitative Study of Therapists' Perspectives on Bilingual Psychotherapy – Treatment Implications. Smith College Studies in Social Work 83 (1). Nurminen, Erkki 1995. Australian suomalaisen lepokotiyhdistyksen historia. Fitzgerald Printing, Australia. Oliva, Maria Elena 2017. A healing journey of the bilingual self: In search of the language of the heart, Journal of Ethnic & Cultural Diversity in Social Work. Punta-Saastamoinen, Marja-Liisa 2010. Australiansuomalaiset etsivät itseään. Kulttuurisen identiteetin määrittyminen australiansuomalaisessa kirjallisuudessa. Siirtolaisuustutkimuksia A 34. Siirtolaisinstituutti. Siirtolaisinstituutti 2019. Saatavana osoitteessa: http://www.migrationinstitute.fi/fi/tietopalvelut/tilastot#quickset-fi_tietopalvelut_tilastot=1). Ylen uutiset 2019. 16.2.2019. Saatavana osoitteessa: https://yle.fi/uutiset/3-10649175. Keskustelut: Richardson Nerida, Clinical Care Coordinator, Finncare, Australia. Keskustelu 5.11.2018 . Worboyes Peter, General Manager, Finnacare, Australia. Keskustelu 5.11.2018.

Lue lisää

Yhteistoiminnallisuutta voidaan hyödyntää muistisairaan kuntoutumista edistävän hoitotyön osaamisen kehittämisessä
15.4.2019
Satu Spets

Muistisairauksien hoito ja kuntoutus ovat hyvin ajankohtaisia aiheita ja koskettavat läheisesti yhä useampaa ihmistä tai perhettä.  Muistisairaat ihmiset asuvat kotona pitkään sairauden etenemisestä huolimatta. Kodin tuttuus ja sen tarjoama turva tukevat elämänlaatua. Vanhustenpalveluiden keskittyessä asiakkaiden omaan kotiin puhutaan kotihoidosta ja sen tarjoamista palveluista ja hoivan laadusta. Kotihoidon hoitotyön ammatillisen osaamisen lisääminen muistisairaan asiakkaan kuntoutuksessa ja hoivassa on keskeinen muistisairaan asiakkaan elämänlaatua ja toimintakykyisyyttä tukeva tekijä. Ikääntyneiden kotihoito on jatkuvan tarkastelun ja kehityksen kohteena. Asiakkaan yksilöllinen kuntoutus ja hoiva on tärkeää nostaa keskusteluun samanaikaisesti. Muistisairaan asiakkaan hoitoa- ja kuntoutusta kotihoidossa yhdessä asiakkaan ja hänen perheensä kanssa toteuttavat siellä työskentelevät hoitotyöntekijät. Ikääntyneiden palveluita koskevassa laatusuosituksessa (2017) nostetaan esille kuntoutumista edistävä hoitotyö ja kotihoidon henkilöstön koulutus ja osaamisen kehittäminen. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen teettämän selvityksen mukaan kuntoutusta edistävän toimintatavan osaaminen on pääosin hyvää kotihoidon yksiköissä.  Tuloksen viittasivat kuitenkin siihen, että kotihoidon henkilöstön pitäisi nykyistä paremmin tunnistaa asiakkaiden kuntoutumisen mahdollisuudet. Henkilöstön osaamista olisi vahvistettava kuntoutussuunnitelmien tekemisessä ja kuntoutuksen tavoitteiden seurannassa sekä asiakkaan osallisuutta koko prosessissa tulisi lisätä. (Kehusmaa, Kaaren & Luoma 2017.) Vanhustyön ylempään AMK -tutkintoon kuuluvan tutkimuksellisen kehittämistyöni tavoitteena oli selvittää Helsingin itäisen kotihoidon hoitajien näkemyksiä muistisairaan kuntoutumista edistävästä hoitotyöstä sekä toteuttaa kehittämistyötä Helsingin kaupungin kotihoidossa hoitajien osaamisen lisäämiseksi. Kehittämistyötä organisoitiin moniammatillisessa kehittämistyöryhmässä, jossa suunniteltiin ammatillista osaamista lisäävät työpajat. Kehittämistyön pohjana toimivat teemahaastatteluin kerätty aineisto. Muistisairaan asiakkaan kuntoutumista edistävä hoitotyö Kuntoutumista edistävässä hoitotyössä tuetaan muistisairaan asiakkaan itsenäistä selviytymistä. Hoitotyö perustuu terveyslähtöisyyteen ja asiakkaan omaan näkemykseen kuntoutumisen tavoitteista. Hoitotyön edellytyksenä tulee olla asiakkaan sitoutuminen yhteisesti asetettuihin tavoitteisiin ja hoitajan sitoutuminen kuntoutumista edistävään työotteeseen ja päätöksentekoon. Hoitajan työtavassa korostetaan hoitajan omien asenteiden tunnistamista, vahvistetaan ammatillista tietopohjaa ja taitoa toimia yhdessä asiakkaan kanssa.   Ammatillisen taidon kehittymiseksi tarvitaan tietoa sairaudesta sekä muistisairaan asiakkaan kokemusmaailmasta. Yhdessä nämä tekijät mahdollistavat hoitajan omien asenteiden tarkkailun ja toiminnan kyseenalaistamisen. (Routasalo & Lauri 2001). Kotihoidon työntekijöiden kuntoutumista edistävää hoitotyön osaamista tulee lisätä enemmän muistisairaan osallisuutta lisäävään suuntaan. Hoitotyöntekijöiden osaamista kehittämällä tavoitellaan asiakkaan parempaa voimavarojen hyödyntämistä.  Näin tuetaan muistisairaan elämänhallintaa sekä selviytymistä arjessa. (Laatusuositus 2017: 35.) Kuntoutuminen perustuu vuorovaikutukseen ja yksilöllisiin arjesta nouseviin tavoitteisiin Muistisairaan asiakkaan hoitotyössä kohtaamisen ja vuorovaikutuksen tunnistetaan olevan edellytyksiä kuntoutumista edistävälle hoitotyölle kotihoidossa.  Onnistunut ja positiivinen vuorovaikutus mahdollistavat luottamuksellisen suhteen asiakkaan ja hoitajan välille. Nämä yhdessä tukevat asiakkaan osallisuuden ja autonomian toteutumista kaikissa yhteistyön vaiheissa. Muistisairaan asiakkaan kuntoutumisen potentiaalin tunnistaminen voi olla haastavaa.  Kotihoidossa muistisairaan asiakkaan kuntoutumisen tavoitteet kirjataan hoito- ja palvelusuunnitelmaan.  Muistisairaan kuntoutujan hoito- ja palvelusuunnitelma tulisi nähdä nykyistä enemmän myös elämän ja arjen suunnitteluna. Tällöin se olisi eräänlainen elämäntapasuunnitelma, johon kirjataan asiakkaan tavoitteet toimintakyvyn säilyttämiseksi. Suunnitelmaa tehtäessä voitaisiin hyödyntää nykyistä enemmän asiakkaan elämänhistoriaa ja sieltä nousevia mielekkäitä asioita. Ryhmätoimintojen lisäksi tavoitteet voisivat olla erilaisia arjen askareita ja osallistumista hoitotoimenpiteisiin. (Rautsiala 2004: 95–97.) Hoitotyön ja hoitajien osaamisen kehittämiseen tarvitaan uusia tuulia Kehittämistyössä tuli vahvasti ilmi, että hoitotyöntekijät toivovat lisää tietoa ja koulutusta muistisairauksista ja etenkin käytösoireisen muistisairaan asiakkaan kanssa toimimisesta. Pahimmillaan hoitajan käyttämä toimintapa voi jopa pahentaa muistisairaan käytösoireita tai vastaavasti lievittää niitä (Pietilä ym. 2010: 262).  Kehittämistyössä tuli ilmi, että hoitajan ammatillinen osaaminen ja kokemus tukevat merkittävästi muistisairaan asiakkaan hoitotyössä vuorovaikutus- ja hoitotilanteen sujumista. Kehittämistyön tulokset osoittivat, että kotihoidon hoitotyön ja hoitajien osaamisen lisäämiseksi kaivataan enemmän yhteistoiminnallisia moniammatillisuutta ja organisaation omaa asiantuntijuutta hyödyntävää koulutusta. Hoitajien pitkä työkokemus nähdään voimavarana, jota haluttaisiin hyödyntää nykyistä paremmin tiimien sisällä sekä niiden välillä.  Osaamisen vaihtumisen tulisi olla enemmän tavoitteellista arjessa tapahtuvaa työyhteisön vuorovaikutusta. Perinteistä yksilökohtaista koulutusta ei nähty niinkään hyvänä. Parasta henkilöstön kehittämistä olisi, kun osaaminen ja arkityön tekeminen yhdistetään toiminnalliseksi kokonaisuudeksi (Duffa ym. 2017: 19). Kehittämistyössä toteutetut yhteistoiminnalliset työpajat mahdollistivat hoitotyöntekijöille keskeisten teemojen työstämisen liittyen muistisairaan asiakkaan kuntoutumista edistävään hoitotyöhön.  Työpajoissa suunnittelussa ja toteutuksessa hyödynnettiin kehittämistyöryhmässä olevaa asiantuntemusta ja moniammatillista verkostoa. Moniammatillinen ja kotihoidon olemassa olevaa asiantuntemusta sekä työkemusta hyödyntävä kehittämistyöskentely on ketterää eikä vaadi suurta panostusta. Kotihoidossa kehittämistyötä ja yhteisiä asiakassuunnitelmia voitaisiin tehdä nykyistä enemmän kehittämistyössä käytettyä moniammatillista työpajamallia soveltaen.  Samalla toiminta lisää osallistujien ymmärrystä eri ammattiryhmien asiantuntijuuksista muistisairaan asiakkaan hoidossa ja kuntoutuksessa lisäten näin tulevaisuuden yhteistyömahdollisuuksia. Kirjoitus perustuu Satu Spetsin tutkimukselliseen kehittämistyöhön ”Muistisairaan asiakkaan kuntoutumista edistävä hoitotyö: Osaamisen kehittämistä Helsingin kotihoidossa” Metropolia ammattikorkeakoulu 2019. Kirjoittaja: Satu Spets, opiskelija, vanhustyön ylempi AMK -tutkinto Lähteet: Dufva, Mikko, Halonen, Minna, Kari, Mika, Koivisto, Tapio, Koivisto, Raija & Myllyoja, Jouko 2017. Kohti jaettua ymmärrystä työn tulevaisuudesta. Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja 33/2017. Kehusmaa, Sari, Erhola, Kaaren, Luoma, Minna-Liisa 2017. Kotihoidon henkilöstön kuntoutusosaamista vahvistettava. Tutkimuksesta tiivisti 20. Helsinki. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Laatusuositus 2017. Hyvän ikääntymisen turvaamiseksi ja palvelujen parantamiseksi 2017- 2019. Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 2017: 6. Helsinki. Kuntaliitto. Pietilä, Minna, Heimonen, Sirkkaliisa, Eloniemi-Sulkava, Ulla Savikko, Niina, Köykkä, Terhi, Sillanpää-Nisula, Heli, Frosti, Sonja & Saarenheimo, Marja 2010. Kohtaamisia vai ohituksia – Muistisairaiden ihmisten toiseus pitkäaikaisessa hoidossa. Gerontologia, 3. 261–264 Rautsiala, Tarja 2004. Tavoitteellinen kuntoutus osana hoito- ja palvelusuunnitelmaa. Teoksessa Heimonen, Sirkkaliisa & Voutilainen, Päivi (toim.): Dementoituvan ihmisen kuntoutuksen lupaus. 2. painos. Helsinki. Routasalo, Pirkko & Lauri, Sirkka 2001. Iäkkään henkilön kuntoututumista edistävä hoitotyön malli. Gerontologia. 3,

Lue lisää

Etäpalvelulla virkeyttä ja jaksamista omaishoitoperheiden arkeen
1.4.2019
Riikka Hautio

Suomen väestö ikääntyy ja väestörakenne muuttuu. Väestön ikääntyessä apua tarvitsevien ja toimintakykyvajeita omaavien määrä kasvaa. Lisääntyvään hoivan ja huolenpidon tarpeeseen voidaan varautua asiakaslähtöisiä palveluita sekä omaishoitoa kehittämällä. Tutkimusten mukaan omaishoitoperheiden saamat tukipalvelut ovat yhteydessä hoitajan jaksamiseen ja jaksamisongelmat koskevat erityisesti ikääntyneitä omaishoitajia. Tämä kirjoitus perustuu vanhustyön ylemmän AMK-tutkinnon tutkimukselliseen kehittämistyöhön, jonka tavoitteena oli selvittää omaishoitajien toiveita ja odotuksia etäpalvelusta sekä kehittää yhteiskehittelyn menetelmin omaishoitajien tarpeisiin vastaava asiakaslähtöinen etäpalvelu. Tutkimukselliseen kehittämistyöhön osallistui työntekijöitä Helsingin kaupungin Läntisestä omaishoidon toimintakeskuksesta ja Riistavuoren monipuolisesta palvelukeskuksesta sekä omaishoitajia yhdestä omaishoitoryhmästä. Omaishoito vähentää kodin ulkopuolisessa hoivassa vietettyä aikaa ja siten vähentää painetta lisätä julkisia sosiaali− ja terveyspalveluita. Omaishoidon vahvistamisen lisäksi tulevaisuudessa panostetaan teknologian lisäämiseen kaikilla toimialoilla. Hallituksen kärkihankkeisiin kuuluvat kaikenikäisten omaishoidon tukeminen ja kotona asumisen tukeminen sekä julkisten palveluiden käyttäjälähtöiset ja digitaaliset toimintatavat. Hoivapalveluissa asiakkaan osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuudet ovat yleensä vähäisiä. Toiminta on suunniteltu organisaatioiden toiminnan tavoitteiden ja tarpeiden pohjalta. Omaishoitajien keskeinen odotus palvelujärjestelmässä on tulla huomioiduksi, saada apua ja tietoa sekä vaikuttaa niiden sisältöön. Aiempien tutkimusten mukaan ikääntyneet eivät käytä palveluita, jos ne eivät vastaa heidän tarpeisiinsa tai jos he ovat tyytymättömiä palveluun. Etäpalvelu on uudenlaista palvelua Helsingin sosiaali- ja terveystoimialan kehittämistavoitteena on uudistaa sähköisiä, kotiin asiakkaan toimintaympäristöön vietäviä asiakaslähtöisiä palveluita. Teknologian hyödyntämisen lähtökohtana tulee olla ikääntyneen omatoimisuuden ja itsemääräämisoikeuden lisääminen ja tukeminen sekä palveluiden parantaminen. Etäpalvelulla tarkoitetaan teknologian mahdollistavaa kotiin saatavaa vuorovaikutteista palvelua, jossa asiakas ja palveluntuottaja ovat kuva- ja puheyhteydessä toisiinsa tabletin välityksellä. Yhteiskehittelyn tuloksena toteutettiin etäpalvelukokeilu, jossa omaishoitajille tarjottiin kolmen kuukauden ajan etälaitteen välityksellä sosiaaliohjaajien ja fysioterapeuttien ohjaamia liikuntatuokioita ja erilaisia keskusteluryhmiä kolmen kuukauden ajan. Etäryhmät kokoontuivat keskimäärin 2−3 kertaa viikossa. Omaishoitajat kokivat etälaitteenkäytön helpoksi ja yksinkertaiseksi, ja heillä oli hyvät mahdollisuudet osallistua etäryhmiin. He olivat sitoutuneet palvelun käyttämiseen ja osallistuminen jäi väliin vain välttämättömien menojen vuoksi. Liikuntaa ja vertaistukea etäryhmistä Omaishoitajat kokivat, että heidän tarpeitaan oli kuultu ja ne näkyivät palvelussa. Kokeilun aikana etälaite otettiin esiin keittiön pöydälle ryhmien ajaksi. Omaishoitajat kokivat etäpalvelun soveltuvan erityisen hyvin liikuntaryhmien toteuttamiseen ja ohjaajan ohjeet näkyivät siinä hyvin. He kokivat liikunnan lisääntyneen arjessa ja liikuntahetket toivat virkistystä ja jaksamista arkeen. Erilaiset teemat ja keskusteluryhmät olivat myös tärkeitä ja näkökulmia avartavia. Vertaistuen merkitys tunnistettiin henkisen tuen voimavarana ja siinä korostui oma jaksaminen. Asioiden ja tunteiden jakaminen samankaltaisessa tilanteessa olevien kanssa oli tärkeää. Erilaisista perhetilanteista riippumatta mieltä painavat asiat koettiin yhteisinä. Vertaistuen mahdollisti luottamuksellinen ilmapiiri, joka omaishoitajien mukaan syntyi muiden omaishoitajien ja heidän perhetilanteidensa tuntemisesta Etäryhmissä ryhmänohjaajan tehtävä oli olla ammattitaitoinen, asiantunteva ja turvallinen ihminen, joka samalla huolehti ryhmän kulusta. Ohjaajan tuttuudella ei ollut merkitystä. Aiempien tutkimusten mukaan luottamus palveluihin syntyy kohtaamisista työntekijöiden kanssa sekä kokemuksista palveluiden käyttämisessä. Tulevaisuuden etäpalvelu Tulosten mukaan omaishoitajien arjessa jaksamista voidaan tukea asiakaslähtöisen, tarpeisiin vastaavan etäpalvelun avulla. Mahdollisuutta ottaa yhteys palvelukeskuksen hoitajaan tai muihin omaishoitajiin pidettiin tärkeänä erityisesti virka-ajan ulkopuolella. Tulevaisuuden etäpalvelun omaishoitajat kohdentaisivat perheille, joissa kotoa pois lähteminen on vaikeutunut, tarvitaan enemmän liikuntaa tai sosiaalista kanssakäymistä. Etälaitteen käyttö jaksottaisena tarjoaisi virkistymismahdollisuuden erilaisten teemojen mukaisesti useammille käyttäjille. Etälaitteen toiminta, virheettömät kuva- ja ääniyhteys nähtiin ensiarvoisen tärkeinä. Kirjoittaja: Riikka Hautio, opiskelija, vanhustyön ylempi AMK -tutkinto-ohjelma Lähteet: Hautio, Riikka 2019. Voimavaroja omaishoitoperheiden arkeen: Asiakaslähtoistä etäpalvelua kehittämallä. Opinnäytetyö YAMK. Metropolia ammattikorkeakoulu. Saatavilla osoitteessa: <http://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-201903143032> I&O Kärkihanke (n.d). Kärkihankkeet ja säädösvalmistelu. Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa (I&O). Sosiaali- ja terveysministeriö. Saatavana osoitteessa <http://stm.fi/hankkeet/koti-ja-omaishoito>. Luettu 26.1.2019 Kehusmaa, Sari 2014. Hoidon menoja hillitsemässä -Heikkokuntoisten kotona asuvien ikäihmisten palvelujen käyttö, omaishoito ja kuntoutus. Sosiaali- ja terveysturvan tutkimuksia 131. Tampere Laatusuositus 2017. Laatusuositus hyvän ikääntymisen turvaamiseksi ja palveluiden parantamiseksi 2017-2019. Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 2017:6. Saatavana osoitteessa <http://julkaisut.valtioneuvosto.fi/handle/10024/80132>. Luettu 6.2.2019 Mikkola, Tuula 2009. Sinusta kiinni -Tutkimus puolisohoivan arjen toimijuuksista. Diakoniaammattikorkeakoulun julkaisuja A tutkimuksia 21. Diakonia ammattikorkeakoulu. Juvenes Print Oy: Tampere. Ring, Marjo, Laulainen, Sanna & Rissanen, Sari 2016. Omaishoito psykologisena sopimuksena. Gerontologia-lehti 30(4) 198−210. Valtiovarainministeriö (n.d.) Saatavilla osoitteessa <http://vm.fi/digitalisoidaan-julkiset-palvelut/> Luettu 14.1.2018. Zechner, Minna 2010. Informaalihoiva sosiaalipoliittisessa kontekstissa. Acta Universitatis Tamperensis 1543. Tampereen Yliopistopaino Oy Juvenes Print:Tampere.

Lue lisää
Uudemmat postaukset Vanhemmat postaukset