Arvot ohjaavat käyttäjälähtöistä kehittämistä

Muistisairaudet yleistyvät väestömme ikääntyessä. Kotona asuville muistiperheille tarvitaan yhä enemmän sekä muistisairaan että hänen omaishoitajansa hyvinvointia tukevia palveluita. Molemman osapuolen kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin keskiössä ovat arjessa jaksaminen, mielen hyvinvointi ja koettu elämänlaatu. Näiden vahvistamiseen musiikkitoiminta ja muu taide tarjoavat runsaasti mahdollisuuksia. Etänä toteutettu, aktiivista osallistumista tukeva ja ammattimaisesti ohjattu taiteesta ammentava vertaisryhmätoiminta on hyvä mahdollisuus muistiperheille, joille lähiosallistuminen on vaikeaa. Uusia säveliä etsimässä -hankkeessa on jo kaksi vuotta ohjattu maksuttomia omaishoitoperheiden musiikkitoimintaryhmiä. Neljässä seitsemästä ryhmästä on muistisairaita omaishoidettavia omaishoitajineen. Osassa on myös muista syistä, kuten aivoverenkiertohäiriön jälkeen, omaishoitoa tarvitsevia aikuisia osallistujia. Hanke tarjoaa monitaiteista musiikkitoimintaa myös erityislasten omaishoitoperheille, mutta tässä artikkelissa keskitytään neljässä muistiperheryhmässä kertyneisiin kokemuksiin toiminnan hyvinvointivaikutuksista. Musiikin mahdollisuuksista neurologisessa kuntoutuksessa on vakuuttavaa näyttöä (esim. Särkämö, Pitkäniemi & Siponkoski 2022). Musiikin lisäksi muitakin taiteita hyödynnetään viikoittain kokoontuvien ryhmien osallistujien mielen hyvinvoinnin tukemisessa. Kaksi aikuisten ryhmistä päätettiin toteuttaa etänä, sillä hankkeessa on luvattu koronasuluistakin oppien pilotoida uudella tavalla saavutettavaa, verkossa tapahtuvaa, monitaiteista ryhmätoimintaa. Etäohjauksen haasteet erityisesti muistisairaiden kohtaamisessa tiedostettiin hyvin, mutta toiminnan onnistumiset ovat olleet rohkaisevia. Muistisairaan aivoterveyttä tulee edistää Jopa kolmasosalla eläkeikäisistä on heikentynyt tiedonkäsittely (MCI eli lievä kognitiivinen heikentymä) tai dementia. Lievätkin kognitiiviset eli tiedonkäsittelyn puutokset esimerkiksi muistissa, oppimisessa, ongelmanratkaisussa ja toiminnan ohjauksessa häiritsevät huomattavasti toimintakykyä modernissa (tieto)työelämässä ja eläkeiässäkin alati muuttuvan teknologian ohjailemassa arjessa. Laaja-alaista kognitiivista heikentymää eli dementiaa on noin 1%:lla 60-64-vuotiaista, 7%:lla 85-89-vuotiaista ja joka neljännellä 85-89-vuotiaalla - vanhuuden eri ikäryhmät huomioiden kenties joka kymmenennellä eläkeikäisellä. Kun suomalaisväestö harmaantuu, muistisairauksien esiintyvyys kasvaa huomattavasti. (Karrasch, Hokkanen, Hänninen & Hietanen 2020; Vasama 2022). Kaikenlainen koulutus – elinikäinen oppiminen – riittävä stressistä palautuminen sekä liikunta, laadukas uni sekä ravinto ja muukin aivoterveydestä huolehtiminen pienentää dementiariskiä (Vasama 2022; Erkinjuntti, Remes, Rinne & Soininen 2015; FINGER 2022). Muistisairaskin hyötyy aivoterveyttä parantavasta ja ylläpitävästä toiminnasta. Esimerkiksi musiikkitoiminnassa voidaan tarjota tutkitusti tehokkaita, muistisairauden etenemistä jarruttavia virikkeitä (Särkämö 2021). Tämä lisää toimintakykyisempää aikaa muistisairaalle ja vapauttaa omaishoitajan voimavaroja. Yleisimmät muistisairaudet ovat Alzheimerin tauti, vaskulaariset dementiat (aivoverenkiertoperäiset laaja-alaiset kognitiiviset oireistot), Lewyn kappale -tauti, otsa–ohimolohkorappeuma ja Parkinsonin tautiin usein sairauden pitkään jatkuessa liittyvä muistisairaus (Karrasch ym. 2020; Muistisairaudet: Käypä hoito -suositus 2021). Mikään muistisairauksista ei ole este ryhmämuotoiseen musiikkitoimintaan osallistumiselle. Toki muistisairauden edetessä on yksilöllisen oirekuvan ja vuorovaikutusvalmiuksien mukaan arvioitava, kuinka suuri hyöty toiminnasta on muistisairaalle. Käyttökelpoisinta tietoa muistisairaan toimintakyvystä ja osallistumisen hyödystä on hankkeesta saadun kokemuksen perusteella muistisairaalla itsellään ja sairauden edettyä pitkälle omaishoitajalla. Molemmat osallistuvat Uusia säveliä etsimässä -hankkeen ryhmäkerroille yhdessä, mutta ovat tilanteen mukaan tervetulleita ryhmään myös erikseen. Omaishoitajat hahmottavat hyvin aivoterveyden edistämisen tärkeyden sekä muistisairaalla että itsellään. Muistisairas hyötyy musiikkitoiminnasta, vaikkei muistaisi siihen osallistuneensa Kiintoisaa on, että muistisairas itse voi hyötyä toiminnasta, vaikkei muistaisi siihen osallistuvansa. Muistisairas voi esimerkiksi oppia uusia taitoja, vaikkei muistaisi niitä harjoitelleensa. Muistisysteemejä on useita, ja osa niistä toimii tiedostamattomalla tasolla. (Squire 2004.) Muistisairas saattaa olla paremmalla mielellä toiminnan aikana ja sen jälkeen, vaikkei jälkikäteen tietoisesti muistaisi toimintaan osallistuneensa. Tämä on ilmeistä Uusia säveliä etsimässä -ryhmissä. Muistisairaat osallistujat saattavat kertoa eri kerroilla elämästään samat tarinat tai hämmentyä kesken toiminnan ihmettelemään, mitä oltiin tekemässä. Silti heidät on saatu hyvällä ohjaajaresurssilla ja omaishoitajien osaavalla avulla aina uudelleen mukaan osallistumaan. Hyvä kohtaaminen ja eri ryhmäkerroilla tehty toisto esimerkiksi alku- ja loppulaulujen osalta palkitsee. Ryhmäkertojen lisääntyessä muistisairas osallistuja tulee ryhmään uudelleen mielellään ja viimeistään alkulaulun aikana hymyilee tunnistaen tilanteen jollain tasolla mukavaksi. Eri tapaamiskertojen teemoittaminen (luonto, matkailu, urheilu, juhlapyhät jne.) auttaa muistisairaita osallistujia orientoitumaan sekä hahmottamaan toiminnan merkitystä: harjoituksesta toiseen vaikkapa luontoteemainen ”tarina jatkuu”. Uusia säveliä etsimässä -hankkeen muistiperheryhmissä osallistujina ovat muistisairaat omaishoitajineen. Toiminta suunnitellaan tukemaan molempien osapuolten mielen hyvinvointia. Todennäköisesti omaishoidettava hyötyy ryhmätoiminnasta jo välillisesti, mikäli hänen omaishoitajansa on ryhmässä ja sen jälkeen hyvällä mielellä. Ryhmän jokainen jäsen kohdataan yksilönä ja hänelle sopivaa ohjausta soveltaen, onnistumisia mahdollistaen. Osallistujille tarjotaan mahdollisuus tulla nähdyksi ja kuulluksi omana itsenään sairaudesta, toimintakyvystä tai osallistujastatuksesta (omaishoidettava vai -hoitaja) riippumatta. Pyritään myös tukemaan osapuolten vuorovaikutusta – unohtamatta omaishoitajien jaksamisen tukemista. [caption id="attachment_3219" align="alignnone" width="620"] Kuva: Pixabay[/caption] Monitaiteinen toiminta omaishoitajan tukena Uusia säveliä etsimässä -omaishoitoperheryhmissä on ammennettu toimintaan sisältöä musiikin lisäksi muistakin taiteista, kuten kirjallisuudesta (osallistujien lempirunot), teatterista, elokuvista, kuvataiteesta (taideteoksista nauttiminen, äänimaisemien luominen maalauksiin ja oman kädenjäljen tuottaminen), tanssitaiteesta jne. Kulttuurihyvinvoinnin (Rosenlöf & Lilja-Viherlampi 2019) keinoina on ryhmissä käytetty myös eri aisteja aktivoivia toimintamuotoja. On ammennettu vaikkapa ruokakulttuurista (jouluherkkujen haistelu tai maistelu), eri maiden kulttuureista tai luontosuhteesta (tunnustelupussien luontoelementtien tutkiminen). Ryhmissä on huomattu, että tuoksut, konkreettinen koskettaminen, vaikkapa instrumenttien ”hypistely”, asentotuntoaistimukset (rekiajelujumppa joululaulun tahtiin) sekä muitakin aisteja monipuolisesti aktivoivat menetelmät saattavat paitsi herätellä muistisairaan osallistumaan paremmin, myös antaa eväitä omaishoitajien luovuuteen sekä aikaansaada kaikissa myönteisiä tunteita. Esimerkiksi matkailuteemaisilla kerroilla osallistujien matkamuistojen moniaistinen ihailu on aivan ilmeisesti nostanut mieleen hyviä muistoja sekä hauskoja kommelluksia, joihin muut osallistujat ovat voineet samaistua. Kulttuurihyvinvoinnin pohjana on yksilön oma taide- ja kulttuurisuhde (Kulttuurihyvinvointi 2022). Ryhmiin osallistuvien omaishoitajien osalta näitä on tutkittu heidän nuoruusvuosiltaan tai nykyisestä lempimusiikistaan koostetussa ”levyraadissa”, urheilukulttuuriin liittyviä muistoja aktivoivissa ”onnistumisten olympialaisissa”, sesonkiruokavinkkien jakamisessa sekä 1940–1970-lukujen teoksista kootussa elokuvamusiikkibingossa. Kaikkiin näihin on osallistunut omaishoidettava omaishoitajineen, jolloin on myös arvostettu heidän yksilöllisiä näkemyksiään – kulttuurisuhteen yksilöllisyyttä ja moninaisuutta. Tutkimusnäyttöä musiikin ja muiden taiteiden hyvinvointivaikutuksista elämänlaatuun on koottu vakuuttavasti esimerkiksi WHO:n julkaisuissa (Fancourt & Finn 2019). Taiteiden ja luovan toiminnan merkitys ainakin välittömästi ryhmäpäivinä osallistujien mielialalle sekä ryhmädynamiikalle on ilmeinen. Keskustelu jatkuu ohjatun Uusia säveliä etsimässä -ryhmätoiminnan lopuksi yhteisen kahvittelun merkeissä mm. kulttuurivinkkien, kerran teemaan liittyvien ajatusten, elämänkaareen liittyvän muistelun sekä omaishoitajien toisilleen tarjoaman vertaistuen sisällöillä. Etäryhmistäkin ilahduttavia kokemuksia Hankkeen suunnitteluvaiheessa jännitettiin muistisairaille ajatellun etäryhmätoiminnan onnistumisen mahdollisuuksia. Sekä muistisairaat että heidän omaishoitajansa ovat tilastoista päätellen (Omaishoitajuus 2022) ja myös käytännössä hankkeen ryhmissä valtaosin eläkeikäisiä. Muistiperheiden etäryhmien osallistujina on siis senioreita, jotka todennäköisesti viihtyvät nuorempia suomalaisia vähemmän ”liveruuduilla”, eivätkä ole ehkä kaikista nohevimpia videolähetysruutujen toiminnallisuuksien käytössä. Pelättiin, että pidemmälle edenneet muistisairaudet saattaisivat olla yhteydessä suurempaan hämmennykseen ruudulla tapahtuvan toiminnan ja ohjauksen suhteen. Huolta oli myös vaskulaariseen dementiaan ja pitkälle edenneisiin muistisairauksiin usein liittyvien kielellisen ilmaisun ja ymmärtämisen pulmien (Laine 2020) osalta: miten enemmän sanattoman kommunikaation väyliä käyttävää osallistujaa ymmärretään etänä? Entä miten heikkonäköinen muistisairas osallistuja ymmärtää ruudulla mallinnetun ohjeen – saadaanko hänet osallistumaan etänä ilman ”tavallista” vuorovaikutusta tai kädestä pitäen ohjaamista? Toisaalta luotettiin siihen, että omaishoitajat ovat usein varsin kyvykkäitä käyttämään etäyhteyden mahdollistavia laitteita tai oppimaan esimerkiksi mikrofonin vaientamista eri toimintojen mukaan ryhmän aikana. Ohjeita etäyhteyden toimintojen käyttöön annetaan sekä suullisesti että piirretyillä tai etäruudulla jaetuilla kuvasymboleilla. Vantaan etäryhmässä pilotoidaan myös kotihoidossa käytössä olevaa etäyhteystablettia, jossa kaikki toiminnot voidaan toteuttaa osallistujien puolesta ohjaajien toimesta. Etätoimintana toteutetuissa Uusia säveliä etsimässä -musiikkitoimintaryhmissä on huomattu, ettei tekniikka ole este osallistumiselle. Toki toimintaan ovat varmastikin ohjautuneet ne muistiperheet, joissa omaishoitaja ei ole lähtökohtaisesti vierastanut ruudulla tapahtuvaa etäkohtaamista. On myös tehty kokemuksien karttuessa huomioita rajoitteista, jotka ovat ominaisia juuri etätoiminnalle: ajoittaiset kuuluvuusongelmat erityisesti musiikin toistossa, johon kuitenkin voi tietyin säädöin vaikuttaa; pienien viiveiden aiheuttama hämmennys kommunikaatiossa ja yhteismusisoinnissa; etätilanteen dynamiikan vaikutus eri yksilöiden osallistumiseen jne. Etänä toteutettavan digitaalisen hoidon suurimpia hyötyjiä ovat henkilöt, jotka eivät pääse lähihoitoon, kokevat stigmatisoitumista toimintarajoitteensa vuoksi sekä syystä tai toisesta jännittävät harjoituksiin osallistumista samassa tilassa muiden kanssa (Puolakanaho 2021). Koronarajoitusten aikana alkaneen Helsingin etäryhmän sekä vasta tänä syksynä alkaneen Vantaan etäryhmän kokemukset ovat olleet pääosin ilahduttavia. Osallistumaan ovat päässeet nekin omaishoitoperheet, jotka eivät muuten kyenneet vaikkapa koronarajoitusten vuoksi tai jaksaneet omaisen pitkälle edenneen muistisairauden tai liikuntaesteiden vuoksi lähteä lähitoimintaan. Osallistujat ovat kertoneet tehneensä joitain ryhmien harjoitteita myös muulla ajalla: on katsottu elokuva, jonka musiikki ryhmässä herätti hyviä muistoja tai etsitty runoja lyriikkateemaiselle ryhmäkerralle. Osallistujat ovat nauttineet etänä toteutetuista musiikkiharjoituksista ja toivemusiikin toteuttamisesta elävänä taiteena. Toisille harjoitusten jälkeen viriävä keskustelu on vaikuttanut tärkeämmältä. Etä- vai lähiryhmään? Muistiperheiden musiikkitoimintaryhmissä on sekä lähi- että etätoteutuksissa annettu ryhmäkertojen väleille pieniä kotitehtäviä, joita on tehty vaihtelevalla innolla. Omaishoitaja on avainasemassa muistamaan ja jaksamaan tehtävän, mutta tehtävät on suunniteltu niin, että niiden tekeminen on vuorovaikutuksellista ja mahdollista myös muistisairaille. Myös etäryhmiin on syntynyt vähitellen tietynlainen dynamiikka, joka useimmiten innostaa kaikkia osallistumaan, mutta joskus saattaa myös jarruttaa osallistumista. Ainakin yksi omaishoitoperhe on halunnut etäryhmää kokeiltuaan lopulta kuitenkin siirtyä hankkeen lähiryhmään. Muistiperheiden etäryhmien osallistujien spontaanin palautteen perusteella ohjaajat ovat onnistuneet etätoiminnan suunnittelussa hienosti. Ohjaajien keskinäisessä työnohjauksessa on vaihdettu onnistumisen kokemuksia ja vinkkejä toimivimmista harjoitteista. Kun omaishoitaja on ihmetellyt ohjaajille: ”Miten olette saaneet nuo meidän miehetkin puhumaan tai soittamaan”, on onnistuminen huomattu ja analysoitu, miten toiminnasta saatiin mukaansatempaavaa. Taiteen moninaiset mahdollisuudet omaishoitoperheiden hyvinvoinnin tukemisessa kerätään yhteen loppupalautteita analysoiden sekä hankkeeseen liittyvän seurantatutkimuksen keinoin. Vaikuttavuuden arvioinnissa yhtenä menetelmänä hyödynnetään positiivisen mielenterveyden SWEMWBS-mittaria (Pasanen, Tamminen, Martelin & Solin 2021). Toiminnasta kerättyä tietoa koostetaan hankkeessa vuoden 2023 aikana. Kenties aineistosta hahmottuu myös vastaus sille, millaisille muistiperheille voidaan suositella jatkossa etäryhmään osallistumista. Ryhmiä ohjanneena psykologina käsitykseni on, että lähiosallistuminen on antoisampaa ja sitouttavampaa, mikäli se on mahdollista, mutta etäosallistuminen madaltaa mukaan tulemisen kynnystä. Molempia toimintamuotoja on väestön ikääntyessä kehitettävä.   Kirjoittaja Eeva Tawast on psykologi ja Metropolia Ammattikorkeakoulun psykologian lehtori. Uusia säveliä etsimässä -hankkeen (2021–2023) asiantuntijana hän keskittyy omaishoitajien mielen hyvinvoinnin tukemiseen ja omaishoitoperheiden voimavarojen vahvistamiseen.   Lähteet Erkinjuntti, Timo, Remes, Anne, Rinne, Juha & Soininen, Hilkka 2015. Muistisairaudet. Helsinki: Kustannus Oy Duodecim. Fancourt, Daisy & Finn, Saoirse 2019. What is the evidence on the role of the arts in improving health and wellbeing? A scoping review. Copenhagen: WHO Regional Office for Europe. Health Evidence Network (HEN) synthesis report 67. FINGER 2022. THL:n tutkimushanke, ks. esim. https://thl.fi/fi/tutkimus-ja-kehittaminen/tutkimukset-ja-hankkeet/finger-tutkimushanke Karrasch, Mira, Hokkanen, Laura, Hänninen, Tuomo & Hietanen, Marja 2020. Normaali ikääntyminen ja muistisairaudet. Teoksessa Jehkonen, Mervi, Saunamäki, Tiia, Hokkanen, Laura & Akila, Ritva 2020 (toim.) 2020. Kliininen neuropsykologia. Helsinki: Duodecim. Kulttuurihyvinvointi 2022. Turun amk:n tki-toiminnan tutkimusryhmä. Laine, Matti 2020. Kielelliset häiriöt. Teoksessa Jehkonen, Mervi, Saunamäki, Tiia, Hokkanen, Laura & Akila, Ritva 2020 (toim.) 2020. Kliininen neuropsykologia. Helsinki: Duodecim. Muistisairaudet. Käypä hoito -suositus. Suomalaisen Lääkäriseuran Duodecimin, Societas Gerontologica Fennican, Suomen Geriatrit -yhdistyksen, Suomen Neurologisen Yhdistyksen, Suomen Psykogeriatrisen Yhdistyksen ja Suomen Yleislääketieteen Yhdistyksen asettama työryhmä. Helsinki: Suomalainen Lääkäriseura Duodecim, 2021 (viitattu 21.11.2022). Omaishoitajuus 2022. Muistiliiton omaishoitajuutta käsittelevä verkkosivusto. Pasanen, Tytti, Tamminen, Nina, Martelin, Tuija & Solin, Pia 2021. Positive mental health of Finnish people living alone: The Role of circumstantial factors and leisure-time activities. International Journal of Environmental Research and Public Health 2021; 18. Puolakanaho, Anna-Mari 2021. Digitaalisen hoidon hyödyt. Esitys Terveyspsykologian päivillä 5.11.2019. Rosenlöf, Anna-Mari & Lilja-Viherlampi, Liisa-Maria 2019. Kulttuurihyvinvointia luovalla twistillä. Talk-magazine 2019: 12–15. Särkämö, Teppo 2021. Musiikilla jarrutetaan muistisairauksien etenemistä. Särkämö, Teppo, Pitkäniemi, Anni & Siponkoski, Sini-Tuuli 2022. Musiikki neurologisessa kuntoutuksessa. Teoksessa Louhivuori, Jukka, Saarikallio, Suvi & Toiviainen, Petri (toim.) 2022. Musiikkipsykologia. Jyväskylä: Eino Roiha -säätiö, s. 575-601. Squire, Larry 2004. Memory systems of the brain: a brief history and current perspective. DOI: 10.1016/j.nlm.2004.06.005 Vasama, Tanja 2022. Kolmasosalla yli 65-vuotiaista on heikentynyt tiedonkäsittely tai dementia, arvioi tutkimus. HS Tiede 26.10.2022.  

Saavutettavuudella tarkoitetaan mahdollisuutta yhdenvertaiseen osallisuuteen elämän eri tilanteissa monenlaisille ihmisille (Saavutettavuuskriteeristö 2019). Kuntoutuksen järjestäjän näkökulmasta kuntoutuksen laaja-alaisuus ja tarve ihmisen yksilöllisen ainutlaatuisuuden huomioimiseen edellyttää saavutettavia toimintatapoja ja työvälineitä. Tämä voi tarkoittaa yksinkertaisimmillaan saavutettavaa palvelua kuten verkkoasiointia ja lopulta esteetöntä kulkua toimitiloihin, jossa itse kuntoutus tapahtuu ts. saavutettavaa kuntoutusta. Saavutettavuutta on syytä tarkastella laajemmin, jolloin hedelmällisenä lähtökohtana voi olla näkemys kuntoutujasta aktiivisena osallistujana omaan kuntoutumiseensa. Kun kuntoutuja omassa arjessa on keskiössä, se edellyttää yhteistyötä kuntoutujan, hänelle merkityksellisten ihmisten ja kuntoutuksen ammattilaisten kanssa ja sen tunnistamista, että kuntoutuminen toteutuu suurelta osin itsenäisesti tai lähiympäristön tukemana (Autti-Rämö & Salminen 2016). Tällöin näkökulma saavutettavuuteen muuttuu; kuntoutus voi parhaimmillaan olla on yhdenvertaisen osallisuuden mahdollistamista yhteistoiminnassa. ”Verkostoyhteistyöllä vauhtia tekoälypohjaisten virtuaaliteknologioiden saavutettavuuteen kuntoutuksessa” -hankkeessa pureudutaan teknologioita hyödyntävän kuntoutuksen saavutettavuuteen. Saavutettavuus on kaikkialla Käsitteenä saavutettavuus liitetään nykyisin usein verkkosivuihin ja verkkosisältöihin. Erityisesti näin ollut vuoden 2016 lokakuun jälkeen, jolloin Euroopan parlamentti julkaisi saavutettavuusdirektiivin (Direktiivi (EU) 2016/2102). Sen tehtävä on varmistaa, että jokainen pystyy käyttämään julkisia mobiili- ja verkkopalveluita. Direktiivin pohjana on kansainvälinen W3C:n saavutettavuusohjeistus (WAI 2021) Web Content Accessibility Guidelines (WCAG), johon kuuluvia kriteerejä saavutettavan verkkopalvelun pitää täyttää. Saavutettavuus koskeekin tässä yhteydessä erityisesti sisältöjä ja sitä, miten niihin päästään. Saavutettavuus itsessään ei ole vaikea asia, mutta välillä kuulee puhuttavan samoista asioista eri käsitteillä. On hyvä pitää mielessä, että puhekielessä termejä esteettömyys ja saavutettavuus käytetään toistensa synonyymeinä, vaikka ne tarkoittavat hieman eri asioita. Englannin kielessä käytetään molemmissa tapauksissa sanaa accessibility, mutta esteettömyydestä käytetään myös sanaa barrier free. Saavutettavuus on osa esteettömyyttä eri tilanteissa. Käsitteenä esteettömyys liitetään yleensä fyysisen esteen tai rajoitteen huomioonottamiseen, ja erityisesti rakennettuun ympäristöön liittyy esteettömyysmääräyksiä, -ohjeita ja -suosituksia. Toisaalta vuorovaikutuksessakin voidaan puhua esteettömyydestä, jolloin tarkoitetaan kommunikoinnin fyysisten, kielellisten ja asenteellisten esteiden huomioonottamista. Tässä tärkeää on se, että vastavuoroisessa kommunikoinnissa mahdollistuvat yksilölliset ilmaisutavat. (Kommunikoinnin esteettömyys, 2021.) Saavutettava sisältö on osa rakennettua ympäristöä. Esimerkiksi koulu voidaan nähdä fyysisenä oppimisympäristönä, mutta toisaalta se on myös ympäristö, jossa käytetään digitaalisia oppimisympäristöjä. Liikenneympäristöissä infonäyttöjen, mainos- tai opastaulujen sisältöjen saavutettavuus voi olla riippuvainen myös ympäristön esteettömyydestä (Avellan 2021). Saavutettavuus pitää siis liittää laajemmin digitaalisiin palveluihin ja niiden käyttöön niin julkisella kuin yksityiselläkin sektorilla (viestintä, dokumentointi ja muut palvelut). Samoin kuntoutuksessa voidaan hyödyntää digitaalisia sisältöjä ja käyttää jopa digitaalisia kuntoutusympäristöjä. Laki, direktiivit ja erilaiset sopimukset puhuvat laajemmin yhdenvertaisuudesta ja tasavertaisuudesta. Pyrkimys yhdenvertaisuuteen on täydellinen erottelun ja syrjinnän vastakohta, jokaisen perusoikeus. Syrjintäkielto koskee myös tuotteiden ja palveluiden tarjontaa. Näin käsitteet esteettömyys ja saavutettavuus liittyvät siis näiden toteutumiseen yhteiskunnassa. Muu muassa YK:n vammaissopimuksen (2006) artikla 9 käsittelee esteettömyyttä ja saavutettavuutta. Toisin sanoen voidaan sanoa, että esteettömyys ja saavutettavuus ovat yhdenvertaisuuden pohja, ja ne voidaan nähdä laajemmin yhdenvertaisuuden mahdollistajana kaikkialla yhteiskunnassa. Saavutettavuudella on siis selkeä sosiaalinen arvopohja.   Saavutettavuudella tarkoitetaan kuntoutuksen yhteydessä myös asenteiden avoimuutta tai monimuotoisuuden huomiointia kuntoutustoiminnan käytänteissä. Käytännössä keskeistä on varmistaa kaikille yhdenvertainen pääsy fyysiseen ympäristöön, esteettömän liikkumisen mahdollistaminen ja saavutettava viestintä, mukaan lukien erilaisten teknologiaa hyödyntävien tuotteiden ja palveluiden saavutettavuus, sekä sosiaalinen ympäristö. (Töytäri & Kanto-Ronkanen 2016.) Näihin toimiin sisältyy erilaisten esteiden – myös ei-aineellisten – tunnistaminen ja poistaminen. Jos näitä ei huomioida, monet kuntoutujat jäävät palveluiden, ja jossain tilanteissa myös kokonaan toiminnan ulkopuolelle. Ergonomia- ja käytettävyyssuunnittelussa keskeistä on ihmisen ja toimintaympäristön vuorovaikutuksien ymmärtäminen (Väyrynen ym. 2004), johon sisältyy nykyään myös esteettömyyden ja saavutettavuuden huomioiminen. Saavutettava kuntoutus rakentaa saavutettavuutta Kun luomme kuntoutuspalveluja ja kehitämme teknologiaa kuntoutukseen, esteettömyys ja saavutettavuus nousevat tärkeäksi näkökulmaksi kuntoutuksen järjestäjän ja kuntouttajan näkökulmasta. Saavutettavuus tulee ottaa huomioon kaikessa suunnittelussa, toiminnassa ja palautteenannossa sekä arvioinnissa. Saavutettavuudessa toteuttamisessa esim. kuntoutuksen palvelujen tai toiminnan osalta on huomioitava seuraavia näkökulmia: saatavuus, esteettömyys, yhdenvertaisuus, ymmärrettävyys ja helppokäyttöisyys. Saavutettavuus tulee nähdä koko toiminnan läpi kulkevana yhdenvertaisuusperiaatteena ja -tavoitteena. Esteettömyyttä ja saavutettavuutta voidaan tarkastella fyysisen, psyykkisen ja sosiaalisen toimintakyvyn näkökulmista, mutta oleellista on myös sosioekonominen saavutettavuus. Sillä tarkoitetaan tässä yhteydessä esimerkiksi sitä, miten avustajat (läheiset, kuntoutuksen ammattilaiset), kuntoutumista tukevat palvelut (esim. tulkkipalvelut) ja toiminta ja apuvälineen käyttö on huomioitu kuntoutumisen kokonaisuudessa. Saavutettavan kuntoutuksen toteutumista voi tarkastella käytettyjen toimintatapojen ja työvälineiden kautta. Jos saavutettava kuntoutus on yhdenvertaisen osallisuuden mahdollistamista yhteistoiminnassa niin sitä tukevat kuntoutumisprosessissa tapahtuva vastavuoroinen oppiminen kuntoutujan, kuntoutujan toimintaympäristön ihmisten ja ammattilaisten välillä. Yhteisen oppimisen kohteena voi olla toimintaympäristön erittely, eli mitkä toimintaympäristön fyysiset, sosiaaliset ja asenteelliset tekijät edistävät tai estävät yhdenvertaisen osallisuuden mahdollistumista (ICF: Toimintakyvyn, toimintarajoitteiden ja terveyden kansainvälinen luokitus 2013) ja toisaalta yhteisen oppimisen kohteena voi olla myös tavoitteellisen kuntoutusprosessin tavoitteen asettaminen vuorovaikutuksessa ammattilaisten kanssa. (Lintula & Paalasmaa 2020.) Kuntoutuksen tuloksellisuus voikin näyttäytyä paitsi kuntoutujan tavoitteiden saavuttamisena, mutta myös muutoksina kuntoutujan toimintaympäristöissä – saavutettavuuden vahvistumisessa. Saavutettavuus toteutuu parhaimmillaan erilaisissa tilanteissa ja ympäristöissä riippumatta ihmisen toiminta- ja työkyvystä. Tällöin kuntoutuminen on luonteeltaan saavutettavuutta rakentava, kun se mahdollistaa yhdenvertaisen osallisuuden erilaisissa tilanteissa ja ympäristöissä riippumatta ihmisen ominaisuuksista. Osallisuus konkretisoituu osallistumiseksi itselle merkitykselliseen toimintaan. Kuntoutuksessa hyödynnetään moniasiantuntijuutta, johon jokaisella kuntoutumista tarvitsevalla ihmisille on oikeus (Hietala 2016; Jeglinsky & Kukkonen 2016). Ydinkysymyksiä ovat kuntoutujan oma osallistuminen kuntoutumiseensa ja vaikuttaminen toimintaympäristöihin tekijöihin. Parhaimmillaan sosiaalisen ympäristön on omaksuttava riittävät tiedot, ymmärrys, taidot sekä asenteet ja motivaatio, jotta kuntoutuja voi osallistua yhdenvertaisena jäsenenä (Wiman 2012). Jos pohditaan esimerkiksi nuoren erityistä tukea tarvitsevan opiskelijan osallisuutta ja toimijuutta erilaissa yhteisöissä ja ylipäätään yhteiskunnassa, keskeistä on tulla hyväksytyksi. Kuntoutuminen voi tapahtua vain hänen sosiaalisessa ympäristössään, mutta myös ympäristön tulee tukea saavutettavaa kuntoutusta. Ympäristön tulee mahdollistaa erilaisten ihmisten osallisuus ja toimijuus. Tämä on jatkuva ja vuorovaikutteinen prosessi, joka tapahtuu esteitä poistamalla ja tarpeellisia erityisjärjestelyitä tekemällä, tuomalla kuntoutus ihmisten luo, yksilölle merkityksellisen toiminnan ja osallistumisen äärelle. Älykkäät virtuaaliteknologiaratkaisut mahdollistavat saavutettavaa kuntoutumista, mutta oleellista myös on ymmärtää laaja-alaisemmin esteettömyys ja saavutettavuuskysymyksiä. Kokemusta oman elämän hallinnasta voidaan vahvistaa yleisesti tukemalla ihmisen valintoja ja päätöksentekoa tukien osallisuutta. Saavutettavuus on tässä yhteydessä moninaisuuden ja kykyjen arvostamista voimavarana, ja jokaisen ihmisen kuulluksi tulemista.  Lopuksi Olemme halunneet tässä tuoda esille saavutettavuuden ja siihen liitettävän esteettömyyden käsitteitä, erityisesti kuntoutuksen näkökulmasta. Toisaalta on hyvä myös pohtia miten kuntoutus edistää saavutettavuutta. Jokaisen on hyvä tiedostaa, että saavutettavuudella on eri merkityksiä eri yhteyksissä. Tässä puhutaan myös yhdenvertaisen osallistumisen mahdollistamisesta, jota voidaan siis tarkastella kahdesta näkökulmasta. Ensinnäkin kuntoutuja tulee kyetä hyödyntämään erilaisia palveluita omassa kuntoutumisessaan ja toisaalta ensiarvoista on kuntoutujan osallistuminen oman kuntoutumisensa suunnitteluun, toteutumiseen ja arviointiin. Päämäärä on molemmissa sama, toimintakykyisuus, osallisuus ja toimijuus omassa arjessa. Kirjoittajat Tero Avellan työskentelee väitöskirjatutkijana Tampereen yliopistossa informaatioteknologian ja viestinnän tiedekunnassa. Hän tutkii esteettömyyttä ja saavutettavuutta tulevaisuuden yhteiskunnassa, sekä tähän liittyvää ihmisten ja teknologian välistä vuorovaikutusta. Pekka Paalasmaa, FT, yliopettaja, Metropolia Ammattikorkeakoulu.   Lähteet Autti-Rämö, I. & Salminen A.-L. 2016. Kuntoutumisen hyvät käytännöt. Teoksessa Ilona Autti-Rämö, Anna-Liisa Salminen, Marketta Rajavaara, Aarne Ylinen (toim.): Kuntoutuminen. Helsinki: Kustannus Oy Duodecim, 14–15. Avellan, T. 2021. Esteettömyys ja saavutettavuus joukkoliikenteessä – erityisryhmien näkökulmia. Esitys Älypysäkki-hankkeen toisessa työpajassa 11.2.2021. Direktiivi (EU) 2016/2102 2016. Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi (EU) 2016/2102, annettu 26 päivänä lokakuuta 2016, julkisen sektorin elinten verkkosivustojen ja mobiilisovellusten saavutettavuudesta. Hietala, O. 2016. Kokemusasiantuntija kuntoutumisen tukena. Teoksessa Ilona Autti-Rämö, Anna-Liisa Salminen, Marketta Rajavaara, Aarne Ylinen (toim.): Kuntoutuminen. Helsinki: Kustannus Oy Duodecim, 388-392. ICF: Toimintakyvyn, toimintarajoitteiden ja terveyden kansainvälinen luokitus 2013.Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL. Jeglinsky, I. & Kukkonen, T. 2016. Moniammatillinen yhteistyö kuntoutuksessa. Teoksessa Ilona Autti-Rämö, Anna-Liisa Salminen, Marketta Rajavaara, Aarne Ylinen (toim.): Kuntoutuminen. Helsinki: Kustannus Oy Duodecim, 393–401. Kommunikoinnin esteettömyys 2021. Papunet. Lintula, L. & Paalasmaa, P. 2020. Osaamista kuntoutukseen kuntoutujan parhaaksi. Helsinki: Metropolia Ammattikorkeakoulu. Saavutettavuuskriteeristö 2019. Saavutettavuuskriteeristö: Väline korkeakoulun saavutettavuuden arviointiin. United Nations 2006. General Assembly resolution 61/106, Convention on the Rights of Persons with Disabilities, A/RES/61/106 (13 December 2006). W3C Web Accessibility Initiative (WAI) 2021. Web Content Accessibility Guidelines (WCAG) Overview. Töytäri, O. & Kanto-Ronkanen, A. 2016. Apuvälineet ja ympäristön esteettömyys. Teoksessa Ilona Autti-Rämö, Anna-Liisa Salminen, Marketta Rajavaara, Aarne Ylinen (toim.): Kuntoutuminen. Helsinki: Kustannus Oy Duodecim, 347–363. Väyrynen, S., Nevala, N. & Päivinen, M. 2004. Ergonomia ja käytettävyys suunnittelussa. Helsinki: Teknologiainfo Teknova Oy. Wiman, R., 2012. Kumpaa pitää kuntouttaa – ihmistä vai yhteiskuntaa? Teoksessa V. Karjalainen, & I. Vilkkumaa (toim.) Kuntoutus kanssamme: ihmisen toimijuuden tukeminen. Helsinki: STAKES, 81–92.  

Lasten ja nuorten emotionaalinen ja fyysinen turvallisuus on keskeistä liikunta- ja urheiluharrastamisessa. Kansainvälisessä Kidmove-hankkeessa tarkastelimme, mitä tarvitaan nuorten turvallisen harjoittelun edistämiseksi ja mitä yhteistyötä nuoren, perheen, urheiluseuran sekä kuntoutuksen asiantuntijoiden välillä tulee kehittää. Huoli lasten ja nuorten lisääntyneistä urheiluvammoista Lasten ja nuorten urheiluvammat ovat lisääntyneet (Faude ym. 2013; Finch ym. 2014; Smith ym. 2016). Tutkimusten mukaan taustalla on mm. kova ja yksipuolinen kuormitus sekä liian varhainen erikoistuminen tiettyyn lajiin (Meyer ym. 2016). Samaan aikaan vammoille altistavana tekijänä on katsottu olevan lasten monimuotoisen liikkumisen ja fyysisen aktiivisuuden vähentyminen arjessa (Launay 2015). Loukkaantumisriski kasvaa harjoittelumäärien ja intensiteetin lisääntymisen myötä (Räisänen 2018). Wright:n (2017) arvion mukaan puolet urheiluvammoista ovat rasitusvammoja, joista suurin osa olisi ennaltaehkäistävissä. Lapsilla ja nuorilla on oikeus osallistua vapaa-ajan toimintaan ja oikeus suojeluun kaikelta kaltoin kohtelulta (Lapsen oikeudet; Unicef 2018). Huomiota onkin kiinnitettävä sekä fyysiseen että emotionaaliseen turvallisuuteen junioriurheilussa. Mitä tulisi tehdä urheiluvammojen ehkäisemiseksi ja nuorten turvallisen harjoittelun edistämiseksi? Kuntoutusalan asiantuntijoiden näkökulmia lasten ja nuorten turvalliseen urheilu- ja liikuntaharrastamiseen Kidmove-hankkeessa haastattelimme kolmea kuntoutuksen asiantuntijaa, kahta fysioterapeuttia ja yhtä jalkaterapeuttia, jotka työskentelevät nuorten urheilijoiden parissa ja yhteistyössä nuorten urheilijoiden seurojen kanssa. Haastattelussa selvitettiin, mitä tarvitaan nuorten turvallisen harjoittelun edistämiseksi ja mitä korkeakoulun ja seurojen yhteistyöverkostot voisivat mahdollistaa. Tyypilliset urheiluvammat varioivat lajin mukaan. Kovatehoisten pallopelien sekä lajivaatimuksilta ja harjoitusmääriltä vaateliaan kilpailu-urheilun lisäksi myös extreme-urheilu ja seikkailulajeissa on kasvanut loukkaantumis- tai rasitusvammariski. (Caine ja Purcell 2016.) Haastateltavat asiantuntijat kuvasivat, että tyypillisesti fysio- tai jalkaterapiaan hakeutuva nuori urheilija harrastaa ohjatusti monta kertaa viikossa. Tavallisesti yli 16-vuotiailla on valikoitunut jo yksi laji pääasialliseksi urheilumuodoksi. Nuorten urheilijoiden tyypillisiä vaivoja tai syitä hakeutua fysioterapiaan ovat erityisesti alaraajojen erilaiset kiputilat tai rasitusvammat. Näitä ovat esimerkiksi Osgood-Schlatterin tauti, kantapään kiputilat tai akillesjänteen kipu, joista tavallinen on Haglundin kyhmyn ärtyminen (ks. Saarikoski 2016). Jalkaterapiaan tai pohjallisarvioon hakeutuu hyvin tyypillisesti pallopelejä, yleisurheilua tai luistelua harrastavia nuoria, joilla kuormitus jalkaterille ja alaraajoille on lajissa korkea. Asiantuntijoiden mukaan hyvin yleistä on myös hakeutua vastaanotolle joko valmentajan, vanhemman tai nuoren epävarmuuden tai huolen takia. Nuori tai läheinen kaipaa asiantuntijan suositusta siitä, miten kivun, oireen tai muun haasteen kanssa tulisi edetä. Nuorten turvallisen harjoittelun edistämiseksi tärkeää on nuorten urheilijoiden, vanhempien, valmentajien ja urheiluseuratoimijoiden ymmärrys urheiluvammoille altistavista tekijöistä ja niiden ehkäisystä käytännössä. Ennaltaehkäisyn merkitystä korostaa myös se, että aikaisemmat vammat lisäävät riskiä vammojen uusiutumiselle. Asiantuntijoiden mukaan nuorten kiputilojen ja oireiden taustalla ovat usein kasvuun ja kuormitukseen liittyvät asiat kuten liian yksipuolinen harjoittelu, liian nopea kuormituksen lisäys ja/tai kova kuormitus suhteessa yksilölliseen kasvun ja kehityksen vaiheeseen ja nuoren kokonaistilanteeseen sekä palautumiseen (Cayne ja Purcell 2016; Meyer ym. 2016). Kuntoutusalan asiantuntijat kiinnittävät huomiota esimerkiksi nuoren kehon ja alaraajojen linjaukseen, lihasvoimaan ja kehonhallintaan, rasitustiloihin ja mahdolliseen vammaan. Asiantuntijan mukaan esimerkiksi jalkapallojunioreiden polvivaivat, jotka eivät ole seurausta tapaturmista, juontavat juurensa usein lapsen tai nuoren kasvun, liian kovan rasituksen ja liian yksipuolisen harjoittelun yhdistelmään ja heikkoon kehon ja liikkeen hallintaan. Asiantuntija totesi haastattelussa, että jos nuorella urheilijalla on heikot reisi-, pakara- ja polvea ympäröivät lihakset eli urheilijan niin kutsuttu ”tukipaketti” ei ole kunnossa, on urheilijan keho jatkuvasti kovilla harjoitellessa. Erikoistuminen yhteen lajiin liian varhain voi myös tehdä lasten ja nuorten liikunnasta liian yksipuolista, mikäli tähän ei erityisesti kiinnitetä harjoittelussa huomiota (Meyer ym. 2016). Asiantuntijat kuvailivat kuntoutusta nuorten urheilijoiden kanssa palkitsevaksi, sillä oireet ja nuoren tilanne kohenevat usein nopeasti oikeanlaisella kuntoutuksella ja asiaan tarttumalla riittävän aikaisessa vaiheessa. Koska ongelmat yleensä huomataan melko nopeasti joko valmentajan, vanhemman tai nuoren itsensä toimesta, niin suurempaa vauriota tai ongelmaa ei tavallisesti ehdi syntyä. Haastateltavat korostivat, että nuoren ilmaisemaan kipuun on kiinnitettävä huomiota ja nuoria olisi hyvä opettaa itse arvioimaan ja seuraamaan oman kehon olotilaa ja vointia sekä kertomaan mahdollisista kivuista tai oireista ennen niiden pahenemista. Harkittua harjoittelua ja laadukasta liikettä Haastateltujen asiantuntijoiden mukaan junioriurheilussa, niin kuin urheilussa yleensä, paras tapa ehkäistä vammoja ja vaurioita on tuki- ja liikuntaelimistön hyvä hallinta sekä laadukas ja monipuolinen harjoittelu. Tämä on havaittu myös tutkimuksissa. Esimerkiksi Pasanen (2009) tutki, että naissalibandyn pelaajien lihashermojärjestelmän aktivointi alkulämmittelyssä sekä liiketaitoja ja kehon hallintaa kehittävä laadukas harjoittelu ehkäisivät ilman kontaktia tapahtuneita alaraajojen urheiluvammoja. Haastateltujen asiantuntijoiden mukaan kehon hallintaan ja liikkeen laatuun ja tukilihasten aktivointiin tulisi keskittyä jo nuorena juniorina ennaltaehkäisevällä otteella. Esimerkiksi juoksutekniikkaan ja kehon koordinaatioon on hyvä kiinnittää huomiota. Liikkeen laadun lisäksi Meyer ym. (2016) korostavat, että ikätasoisesti sopivat ja monipuolisesti kehoa kuormittavat harjoitusmenetelmät, kuormituksen yksilöllinen harkinta ja nuoren omien kokemusten ja näkemysten huomiointi harjoittelussa ovat keskeisiä turvallisen urheilun edistämiseksi ja vammojen ehkäisemiseksi (Meyer ym. 2016). Vammojen taustalla olevat syyt voivat liittyä myös harjoitteluympäristöön ja välineisiin, kuten kenkiin, mikä tulisi huomioida myös toiminnassa (Layney 2015). Huomio lapsen ja nuoren kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin Haastateltavien mukaan valmentajien ja lasten vanhempien tulisi turvallisen urheilun edistämiseksi kiinnittää huomiota lapsen kokonaisvaltaiseen jaksamiseen ja hyvinvointiin. Mitä nuorempi lapsi on kyseessä, sitä suurempi vanhemman roolin tulisi olla. Terveellinen ravinto sekä urheilun, koulun ja levon tasapaino ovat tärkeitä. Huomiota olisi syytä kiinnittää palautumiseen harjoittelusta ja siihen, miten lapsi jaksaa arjessa. Uni on palautumisessa tärkeimpiä tekijöitä ja esimerkiksi varsinkin nopeasti kasvavilla teineillä hyvä nukkumisalusta on hyvä varmistaa lapsen ja nuoren unenlaadun turvaamiseksi. Myös säännöllinen unirytmi ovat merkittäviä palautumiseen vaikuttavia tekijöitä. Jos nuori nukkuu viikonloppuisin pitkään tarkoituksenaan kuitata viikon aikana kertyneet univelat, niin voi nuoren elimistö mennä sekaisin eikä palautumista tapahdukaan. Nuorella energiaa tulisi riittää urheilun lisäksi myös kasvamiseen, koulunkäyntiin ja muuhun vapaa-aikaan. Avainasemassa on suunnitelmallisuus sekä oikeanlaiset harjoitusmäärät ja –ajat, vanhempien tuki ja nuoren oma aktiivisuus näistä asioista huolehtimisessa. Haastateltu asiantuntija korosti, että lasten ja nuorten yksilöllisen kasvun ja fyysisen sekä henkisen kehityksen vaiheen huomiointi on olennaista junioreiden harjoittelussa. Tämä vaatii valmentajilta, mutta myös vanhemmilta lasten ja nuorten kasvun ja kehityksen perusteiden tuntemista. Esimerkiksi kasvupyrähdyksen huippu eli PHV tarkoittaa ikää, jolloin nuoren kasvu on suurimmillaan (Lloyd ym. 2014). Nopea kasvu vaikuttaa nuoren hermolihastoimintaan, fyysiseen suoriutumiseen (Lloyd ym. 2014) sekä lisäten rasitusta kehon rakenteissa kuten ligamenteissa ja luu-jänne-liitoksissa sekä lihas-jänne-liitoksissa (Difiori 2010). Nopean kasvun vaiheessa olevilla nuorilla on todettu suurempaa vamma-alttiutta (Kujala 2016). Valmennuksessa on tärkeää tunnistaa nuorten urheilijoiden herkkyyskaudet ja ne kehitysvaiheet, jolloin rasitusta tulee keventää ja mukauttaa nuoren tarpeisiin. Nuoria voi ohjata myös itse tunnistamaan omaa kehitysvaihettaan ja mahdollisesti myös sitä, minkälainen kehitysvaihe on myöhemmin tulossa. Tällöin nuoren on helpompi kuunnella omaa kehoaan, tunnistaa omia tarpeitaan ja toteuttaa oikeanlaista tekniikka-, kehonhallinta-, koordinaatio- ja voimaharjoittelua. Fyysisen turvallisuuden lisäksi huolehdittava myös emotionaalisesta turvallisuudesta Nuorten turvallinen urheilu- ja liikuntaharrastus käsittää paitsi fyysisen turvallisuuden niin myös emotionaalisen turvallisuuden. Emotionaalinen eli henkinen turvallisuus tarkoittaa sitä, että lapsi ja nuori saa kokea olevansa hyväksytty ja arvokas omana itsenään ja tuntea olonsa turvalliseksi. Tällöin ympäristö on vapaa kiusaamisesta, painostuksesta ja epäasiallisesta käytöksestä. Turvallinen valmennusympäristö, lapsen ja nuoren tarpeisiin vastaava positiivinen valmennus, vanhempien tuki ja kannustus, mahdollisuus vaikuttaa, ilo ja kokemus yhteisöön kuulumisesta, pystyvyydestä ja oppimisesta edistävät myös nuorten motivaatiota osallistua (Bailey ym. 2013; Tiirikainen ja Konu 2013). Kannustava ja hyväksyvä ilmapiiri harjoituksissa sekä valmentajan myönteinen vuorovaikutus nuorten kanssa ja läsnäolo turvallisena aikuisena on keskeistä (Niemelä ym. 2020). Merkityksellistä on, että aikuiset ja joukkuetoverit osoittavat arvostusta ja luottamusta myös epäonnistumisen hetkinä. Emotionaalisen turvallisuuden takaamiseksi tärkeässä osassa on lasten ja nuorten, vanhempien ja valmentajien sekä muiden seuratoimijoiden yhteistyö. Tärkeää on kehittää toimintaa yhdessä lasten ja nuorten kanssa heidän tarpeitaan vastaavaksi (Kokko ja Martin 2019). Nuorilla tulee olla mahdollisuus vaikuttaa ja ilmaista näkökulmiaan sekä kehittämisideoitaan turvallisen ja mielekkään harjoittelun edistämiseksi (Lönnqvist ym. 2020). Uusista yhteistyöverkostoista osaamista ja voimavaroja Usein vapaaehtoistyöntekijöinä toimiville seuratoimijoille ja nuorten urheilijoiden valmentajille turvallisen urheilun edistäminen ja hyvien käytänteiden selvittäminen, käyttöönotto ja mahdollisten vammoille altistavien riskitekijöiden tunnistaminen voi olla haastava kokonaisuus. Olisikin tärkeää kehittää monialaista yhteistyötä, jotta urheiluseurat ja kuntoutuksen asiantuntijat voisivat yhdessä edistää lasten ja nuorten turvallista harjoittelua. Monet kuntoutusalan ammattilaiset tekevät tiivistä yhteistyötä urheiluseurojen kanssa. Pääasiassa fysiikkavalmentajat, fysioterapeutit ja seurojen yhteistyö muiden ammattilaisten kanssa on järjestetty kilpatoiminnassa ja aikuisten puolella. Kuitenkin yhteistyön mahdollistuminen laajemmin eri-ikäisten urheilijoiden parissa edistäisi osaamisen jakamista ja rikastamista urheilu- ja rasitusvammojen ennaltaehkäisemiseksi ja niistä kuntoutumiseksi. Muun muassa fysioterapeuttien osaamista voisi enemmän hyödyntää ikä- ja kehitystason huomioivan harjoittelun suunnittelussa, yksilöllisten tarpeiden tunnistamisessa, liikkeen hallinnan ja laadun edistämisessä sekä sopivan kuormitustason räätälöinnissä. Haastateltujen asiantuntijoiden mukaan tärkeää olisi saada fysioterapeuttien ja muiden ammattilaisten osaaminen seuroihin pidempinä toimintaa kehittävinä prosesseina eikä vain vammojen sattuessa tai yksittäisinä luentoina. Asiantuntijat näkivät yhteistyön korkeakouluopiskelijoiden ja urheiluseurojen välillä hyödyllisenä. Opiskelijat voisivat esimerkiksi osallistua harjoituksiin, kiinnittää huomiota nuorten yksilöllisiin tarpeisiin, mutta myös kehittää harjoittelua ja toimintaa laajemmin. Opiskelijoiden opintoihin kuuluvien työelämäharjoitteluiden ja joidenkin opintojaksojen valjastaminen yhteistyöhön seurojen kanssa mahdollistaisi pidempien yhteistyöprosessien rakentamisen. Myös eri lajiseurojen välinen yhteistyö mahdollistaisi lajien välisen osaamisen ja tietotaidon yhdistelyn ja uusien harjoitusideoiden luomisen monipuolisen harjoittelun edistämiseksi. Kidmove-hanketta rahoittaa vuosina 2019-2020 Euroopan Unionin Erasmus+ Sport –ohjelma. Metropolia AMK:n koordinoiman Kidmove-hankkeen kansainvälisessä kehittäjäverkostossa kehitetyt materiaalit (videot, artikkelit ja blogi-kirjoitukset) urheilijalähtöisistä valmennuskäytännöistä junioriurheilussa ovat tutustuttavissa hankkeen kotisivujen kautta ja alla olevien linkkien kautta. Nuorten turvallisen harjoittelun ja urheiluvammojen ehkäisy mahdollistuu, kun yhdistetään uudella tavalla nuorten, valmentajien, vanhempien ja kuntoutuksen asiantuntijoiden osaaminen sekä mahdollistetaan korkeakoulujen ja urheiluseurojen uudistava yhteistyö. Metropolia Ammattikorkeakoulun Innovaatiokeskittymä ja HyMy-kylä toivottavat tervetulleeksi seurat, yritykset ja nuoret urheilijat yhteistyöhön. Esimerkkejä Kidmove-hankkeen materiaaleista: Ahlstrand A, Anttila P. (Toim.) 2020. KIDMOVE - Athlete Centered Coaching Practices. https://www.theseus.fi/handle/10024/345474 Videoita Kidmove-hankkeen hyvistä valmennuskäytännöistä löytyvät alla olevista linkeistä ja Kidmoven youtube-kanavalta (https://www.youtube.com/channel/UC6IokxCymGaNTOpuprIyysg): • Kidmove-hanke: https://www.youtube.com/watch?v=2CgX_7TaCJ4 • Keep your feelers up: https://www.youtube.com/watch?v=_DP9ZyMiZwE • Enabing participation in junior coaching: https://www.youtube.com/watch?v=BKsxzz-b2oM • Mentoring model to support the sports coach: https://www.youtube.com/watch?v=m-z6cgkE6zQ Kirjoittajat Maria Tuononen valmistuu pian fysioterapeutiksi (AMK) Metropolia Ammattikorkeakoulusta ja on osallistunut Kidmove-hankkeen kehittämistoimintaan. Marian sydäntä lähellä on tehdä työtä lasten ja nuorten hyvinvoinnin edistämiseksi. Nea Vänskä on fysioterapian ja kuntoutuksen lehtori Metropolia Ammattikorkeakoulussa. Hän toimii tutkijana Kidmove-hankkeen kehittäjätiimissä. Niklas Virtanen toimii HJK:n liigajoukkueen valmennustiimissä sekä johtaa HJK:n suorituskyky-yksikön toimintaa koko HJK:n organisaatiossa. Pohjakoulutukseltaan Niklas on fysioterapeutti, jota kuitenkin ohjaa intohimo kehittää pelaajia sekä ennaltaehkäistä vammoja ennemmin kuin kuntouttaa niitä. Lähteet Bailey R, Cope E, Pearce G. 2013. Why do children take part in, and remain involved in sport? Implications for children’s sport coaches. International Journal of Coaching Science 7(1):56-75.   Caine D, Purcell L. 2016. The exceptionality of the young athlete. Teoksessa Caine D, Purcell L. (toim.) Injury in pediatric and adolescent sports. Epidemiology, treatment and prevention. Springer: 3-16.   DiFiori JP. 2010. Evaluation of Overuse Injuries in Children and Adolescents. Current Sports Medicine Reports; 9(6): 372-378. doi: 10.1249/JSR.0b013e3181fdba58   Faude O, Rößler R, Junge A. 2013. Football injuries in children and adolescent players: are there clues for prevention? Sports Medicine. Sep;43(9).   Finch CF, Wong Shee A, Clapperton A. 2014. Time to add a new priority target for child injury prevention? The case for an excess burden associated with sport and exercise injury: population-based study. BMJ Open 2014:4(7):e005043.   Kokko S, Martin L. (toim.). 2019. Lasten ja nuorten liikuntakäyttäytyminen Suomessa. Liitu-tutkimuksen tuloksia 2018. Valtion liikuntaneuvoston julkaisuja: 1.   Korhonen T. Urheiluvalmentajien näkemyksiä tasa-arvon ja turvallisuuden edistämisestä urheiluseuroissa. 2019. Kujala U. 2016. Rasitusvammat. Teoksessa: Vuori I, Taimela S & Kujala U. Liikuntalääketiede. Helsinki, Duodecim: 580–599. Lapsen oikeudet. Sopimus kokonaisuudessaan. Lloyd RS, Oliver JL, Faigenbaum AD, Myer GD & De Ste Croix M. 2014. Chronological age vs. biological maturation: Implications for exercise programming youth. Journal of strength and conditioning research 28(5): 1454–1464. Lönnqvist M, Vänskä N, Helander M. 2020. ”Mitä isot edellä, sitä pienet perässä” – miksi nuorten urheilijoiden on tärkeää osallistua ja vaikuttaa omassa harrastuksessaan. Valmentajat 2: 34-36. Meyer GD, Jyanthi N, DiFiori JP, Kiefer AW, Faigenbaum AD, Logerstedt D, Micheli LJ. 2016. Sports Specialization, Part II: Alternative Solutions to Early Sport Specialization in Youth Athletes. Sports Health Jan-Feb;8(1):65-73. Niemelä M, Kuhlefelt S, Ahlstrand A, Anttila P. 2020. Keep your feelers up! – enabling coach.   Pasanen K. 2009. Floorball injuries: epidemiology and injury prevention by neuromuscular training. Tampere. University of Tampere.   Räisänen A. 2018. Adolescent Sports Injuries. Frontal plane knee control as an injury risk factor and a screening tool. Tampere, University of Tampere.   Saarikoski R. 2016.Lasten alaraajoissa ilmenevät rasitusvammat ja vammojen ehkäisy. Terveyskirjasto, Duodecim, Terveet jalat, 22.12.2016.   Smith NA, Chounthirath T, Xiang H. 2016. Soccer-Related Injuries Treated in Emergency Departments: 1990-2014. Pediatrics. Oct;138(4).   Tiirikainen M, Konu A. 2013. Miksi lapset ja nuoret katoavat liikunta- ja urheiluseuroista murrosiässä? Verkkojulkaisussa: Miksi murrosikäinen luopuu liikunnasta? Valtion liikuntaneuvoston julkaisuja 2013:3.   Unicef 2018. Children’s Rights in Sport Principles   Wright, Edna H. 2017. Prevention of Overuse Injuries in High School Athletes. Doctor of Nursing Practice Scholarly Projects. 28.