Mikrokirjan on tuottanut Onni tulee puun takaa – hyvinvoivat ja tuottavat työpaikat metsä- ja sote-alalle -ESR-hanke. Onni tulee puun takaa -hankkeessa on yhdistetty luovasti työhyvinvoinnin ja tuottavuuden arvioinnin menetelmiä, mikä on mahdollistanut laaja-alaisen työhyvinvoinnin tarkastelun hankkeessa mukana olevissa pk-yrityksissä. Hankkeen ja hankkeessa toteutettavan yrityskohtaisen kehittämisprosessin lähtökohtana on ollut työntekijöiden kokemustieto, jota on hyödynnetty systemaattisesti. Ideana on ollut työntekijöiden aito kuuleminen ja kokemus kuulluksi tulemisesta. Hankkeessa kehitettävä toimintamalli sisältää työntekijöiden vaikutusmahdollisuuksien lisäämisen niin, että he ovat osallisena ratkaisujen kehittämisessä ja heidän kykynsä johtaa omaa työtä vahvistuu.
Kahden toisestaan poikkeavan sekä hyvin sukupuolittuneen toimialan, metsä- ja sote-alan, vertailu on tuonut esiin työhyvinvointiin vaikuttavia yhteisiä, mutta toisaalta toimialakohtaisia ja sukupuolten välisiä eroja. Vertailun avulla on mahdollista etsiä uusia työhyvinvoinnin ja tuottamisen parantamisen keinoja laajasti sekä työn muutoksessa syntyviä uusia mahdollisuuksia työhyvinvoinnin ja tuottavuuden parantamiseksi. Hankkeessa toisistaan poikkeavien alojen ”törmäyttämisen” tavoitteena on ollut vertailla sekä etsiä yhteisiä ja mahdollisia uusia voimavara- ja kuormitustekijöitä sekä työhyvinvoinnin ja tuottamisen parantamisen keinoja. Tässä on rikottu työhyvinvoinnin tutkimisen ja kehittämisen sukupuolittuneita rajoja.
Hankkeessa kehitettävä ja mallinnettava yrityskohtainen kehittämisprosessi kuvataan ja sitä kehitetään jatkuvasti yhteistyössä hankkeessa mukana olevien pk-yritysten johdon ja henkilöstön kanssa. Tarkoituksena on, että tuloksena syntyy monialainen ja laajasti sovellettava toimintatapa työhyvinvoinnin ja tuottavuuden edistämiseen. Toimintatavan mallinnus tehdään hankkeessa toteutettujen työyhteisöjen kehittämisprosessien arvioinnin, vertailun, yhteneväisyyksien ja eroavaisuuksien kuvaamisen kautta. Tämä teos on ensimmäinen askel mallin kuvaamisessa.
Hankkeessa toteutetaan ja kuvataan työhyvinvoinnin ja tuottavuuden vahvistamisen prosessi uusmaalaisissa metsä- ja sote-alalla toimivissa pk-yrityksissä. Tavoitteena on, että sekä pk-yrityksen henkilöstö että hankkeen tutkijat tuottavat yhteistoiminnallisesti kehittämisen kohteet ja määrittelevät niihin ratkaisuja, konkreettisia toimenpide-ehdotuksia ja visioivat yrityksen tulevaisuutta. Lue lisää hankkeesta: www.metropolia.fi/onni
Tikissä on Metropolian tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnan (TKI) blogi. Bloggaajat ovat ammattikorkeakoulun henkilöstöä sekä muita TKI-toiminnan asiantuntijoita. Jos haluat kirjoittaa blogiin, ota yhteyttä toimituskuntaan.
Milla Åman Kyyrö, päätoimittaja Viestinnän asiantuntija, TKI-hankkeet ja kehittäminen p. 050 342 0341 milla.amankyyro@metropolia.fi
Päivi Keränen Projektipäällikkö, Muotoilu p. 040 184 1952 paivi.keranen@metropolia.fi
Jussi Linkola Projektisuunnittelija, Hankeviestintä- ja julkaisupalvelut p. 040 184 2448 jussi.linkola@metropolia.fi
Toimituskunta toimittaa Tikissä-blogin sisällöt ennen julkaisua.
Ulla Vehkaperä
on perehtynyt Metropoliassa innovaatiotoimintaan ja -pedagogiikkaan. Hän innostuu työelämän ja opiskelijoiden kanssa yhteistoiminnassa toteutettavista opintojaksoista ja projekteista. Koulutukseltaan Ulla on toimintaterapeutti, terveystieteen maisteri, työnohjaaja ja toiminnallisten ryhmien ohjaaja. Hyvinvointialan yrittäjyys ja uusien palveluiden kehittäminen vievät hänet mennessään. Vapaa-ajalla Ullan voi löytää tilkkutöiden ja ystävien parista. Ota yhteyttä
Katri Myllylä
työskentelee Metropoliassa viestinnän lehtorina median osaamisalueella. Hän on koulutukseltaan kasvatustieteiden maisteri ja taiteen kandidaatti. Lisäksi Katri on pätevöitynyt ammatilliseksi erityisopettajaksi ja opinto-ohjaajaksi. Viestinnän ja median teoriaopetusten lisäksi hän työskentelee opinnäytetöihin ja opiskelijoiden ohjaukseen liittyvien moninaisten työtehtävien parissa. Katri toimii myös viestinnän tutkinto-ohjelmassa graafisen suunnittelun tutkintovastaavana. Muutaman vuoden ajan Katri on pendelöinyt kotoaan Tampereelta Metropolian eri toimipisteisiin, nykyisin ensisijaisesti Arabian kampukselle. Ota yhteyttä
Elina Ala-Nikkola
on osallistuvan ja luovan työotteen, ekosysteemisten työtapojen, viestinnän ja kulttuurihyvinvoinnin edistämisen kehittäjä Metropoliassa. Hän innostuu uuden äärellä olemisesta, eri alojen asiantuntijoiden kohtaamisesta ja osaamisen kehittämisestä yhdessä oppien. Hän on kulttuurituottaja (ylempi AMK), joka vapaa-ajallaan muun muassa lukee, hiihtää, kiertää museoita, kutoo islantilaisia paitoja ja nauttii musiikista. Ota yhteyttä
Johanna Holvikivi
työskentelee Metropoliassa hyvinvoinnin ja kuntoutuksen alueella opetus- ja kehittämistehtävissä. Hän on toiminut pitkään esimiehenä ja kehittänyt korkeakoulun opetusta ja laadukasta oppimista. Johanna on kiinnostunut erityisesti osaamisen johtamisesta, coachingistä ja työnohjauksesta. Hän pitää yhdessä tekemisestä ja uskoo yhteisöllisyyden voimaan. Hänen harrastuksiinsa lukeutuvat intohimoinen kirjojen lukeminen, pyöräily ja veneily. Ota yhteyttä
Jarmo Tuppurainen
työskentelee Metropolian sovelletun elektroniikan tutkimus- ja kehitysyksikkö Electriassa teknologiapäällikkönä. Pääosa hänen työtään on hankkeiden vetäminen. Julkaisutoiminnassa Jarmoa kiinnostaa erityisesti tieteen ja tekniikan kansantajuistaminen. Vapaa-aika Jarmolla kuluu perheen parissa ja aktiivisen liikunnan merkeissä. Ota yhteyttä
Kati Forsman
työskentelee Metropoliassa TKI-viestinnän parissa. Hän aikoi ensin ammattikorkeakoulun lehtoriksi, mutta viestintäasiat veivät hänet mennessään. Metropolian monialaisesta ilmapiiristä Kati nostaa innostavia sisältöjä ja tapahtumia muiden ihmeteltäväksi ja ihailtavaksi. Opiskelijoiden uudet innovaatioprojektit yllättävät Katin positiivisesti kerta toisensa jälkeen. Vapaa-ajasta Kati nauttii koiran kanssa lenkkeillen sekä tytärten taitoluisteluharrastuksen, mökkeilyn ja puutarhanhoidon parissa. Ota yhteyttä
Carita Hand
työskentelee lehtorina Metropolian terveysalalla vastuullaan gerontologisen hoitotyön sekä johtamisen opinnot. Peruskoulutukseltaan hän on sairaanhoitaja ja terveystieteiden maisteri. Näiden lisäksi hänellä on johtamisen ja tuotekehittäjän erikoisammattitutkinnot sekä muistihoitajan koulutus. Hänen ydinosaamistaan ovat muistisairaiden hoitotyö, lähiesimiestyö ja työhyvinvointi. Carita on intohimoinen uuden tiedon etsijä ja kokeilija, joka ei halua unohtaa heikommassa ja haavoittuvammassa asemassa olevia. Hän voimaantuu luonnossa. Ota yhteyttä
Pirjo Koski
työskentelee Metropoliassa hoitotyön lehtorina terveyspalveluiden osaamisalueella. Hän on koulutukseltaan terveystieteiden tohtori ja taustaltaan erikoissairaanhoitaja, kätilö ja opettaja. Pirjo opettaa Metropoliassa tutkimus- ja kehitystyön menetelmiä ja terveyden edistämistä sekä ohjaa opiskelijoiden opinnäytetöitä ja innovaatioprojekteja sekä osallistuu hankkeiden suunnitteluun. Pirjolla on pitkä oman alansa kansainvälinen työkokemus. Hän asuu puolisonsa kanssa Helsingissä ja viettää vapaa-aikaansa huvilallaan Keski-Suomessa liikkuen ja kirjoittaen. Hänen mottonsa kuuluu: "Ne jotka ovat tarpeeksi hulluja uskoakseen, että voivat muuttaa maailman, vielä tekevät sen.” — Steve Jobs. Ota yhteyttä
Milla Åman Kyyrö
on työskennellyt Metropoliassa vuodesta 2006. Hän on erikoistunut tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiohankkeiden viestintään. Tikissä-blogin päätoimittajana Milla aloitti vuonna 2018. Hän työskentelee viestinnän asiantuntijana ja Hankeviestintä- ja julkaisupalvelut -tiimin esihenkilönä. Koulutukseltaan Milla on Master of Media Management (MA) ja kulttuurituottaja (YAMK). Ota yhteyttä
Eija Raatikainen
työskentelee yliopettajana Metropolian sosiaalisen hyvinvoinnin osaamisalueella. Työnkuvaan kuuluu kansallinen ja kansainvälinen hanketyö projektityöntekijänä ja projektipäällikkönä. Eija toimii teemavastaavana (Osallisuuden ja toimijuuden vahvistaminen) Asiakaslähtöiset hyvinvointi- ja terveyspalvelut innovaatiokeskittymässä. Eija on Sosiaalipedagogisen aikakauskirjan apulaispäätoimittaja. Ota yhteyttä
Anna-Maria Vilkuna
aloitti Metropolian TKI-toiminnasta vastaavana johtajana alkuvuodesta 2016. Ammattikorkeakoulun TKI-toimintaa hän on kehittänyt eri tehtävissä yli kymmenen vuoden ajan, ja tähän työhön häntä motivoivat lahjakkaat opiskelijat, ammattitaitoiset kollegat ja monipuoliset yhteistyökumppanit. Koulutukseltaan Anna-Maria on Suomen myöhäiskeskiajasta väitellyt historian tutkija, mikä selittänee kiinnostuksen ottaa haltuun erilaisia ilmiöitä ja tarkastella niitä niin historiallisesti kuin tulevaisuusorientoituneesti. Työn, perheen ja ystävien lisäksi elämään sisältöä antavat luontoretket patikoiden, pyöräillen ja veneillen. Ota yhteyttä
Jussi Linkola
on työskennellyt tutkimus-, kehtys- ja innovaatiohankkeiden parissa eri rooleissa. Hän on suunnittellut ja toteuttanut hankkeita, toiminut viestintäsuunnittelijana, projektipäällikkönä ja viimeksi media-alan asiantuntijalehtorina. Jussi tavoittelee selkeää, täsmällistä ja saavutettavaa viestintää. Ota yhteyttä
Olen saanut kirjoittaa Tikissä-blogiin vuodesta 2018 lähtien. Matka on ollut antoisa. Koska Tikissä on nykymuodossaan vähitellen lähdössä viettämään blogialustojen hyvin ansaittuja eläkepäiviä, ajattelin kertoa hieman omien asiantuntijatekstieni kirjoittamisesta. Miksi innovaatioista kirjoittaminen on niin tärkeää?
Mistä aiheet tulevat?
TV-mainokseen asti päätynyt kirjailija Jörn Donnerin lausahdus, lukeminen kannattaa aina, pätee ainakin omalla kohdallani myös asiantuntijablogien kirjoittamiseen. Moni aihe on kummunnut siitä, että olen lukenut työhön tai harrastuksiini liittyvää kirjallisuutta, muita julkaisuja, lehtiä tai katsonut dokumentteja, teknologiasta, historiasta, startup-kehittämisestä tai vaikkapa muotoilusta. Olen jostakin niistä huomannut uuden, käsittelemättömän näkökulman tai mielestäni kiintoisan aiheen ja halunnut kirkastaa sen blogitekstiksi. Tämä ei tarkoita, että olisin suoraan referoinut jotakin aiemmin lukemaani tai näkemääni. Päinvastoin, asiantuntijablogiartikkelin kirjottamiseen saa ja täytyy käyttää aikaa. Ideasta on monta kertaa ollut pitkä matka lopulliseen tekstiin. Tietojen pitää olla oikein ja lähteiden saatavilla, jotta lukija halutessaan voi mennä syvemmälle aiheeseen. Ja erityisen haasteellista on, että kaikki pitää voida esittää tiiviissä paketissa.
Eikö innovaatioista ole kirjoitettu ja touhotettu jo ihan liikaa?
Innovaatio on käsite, jota säännöllisesti käytetään tiedotusvälineissä, kun halutaan korostaa, että talouden ja yhteiskunnan on kehityttävä. Kaupallisten innovaatioiden merkitystä korostetaan myös tämänhetkisen hallituksen ohjelmassa. Kukin tietenkin käyttäköön arkipuheissaan innovaatio-sanaa, kuten muitakin sanoja, haluamallaan tavalla. Mutta ilman yhteistä ymmärrystä siitä, että innovaatio ei ole vain hyvä idea, vaan ideasta kirkastunut keksinnöllinen tulos, jolle on hyödyntämisväylä, on vaikea kuvitella toimivaa ja tuloksellista suunnittelu- ja kehitystyötä.
Kolme toistuvaa teemaa
Pääsääntöisesti olen käsitellyt kolmea eri teemaa. Ensinnäkin innovaatioiden tunnistamiseen, niiden luomiseen ja hyödyntämiseen kuuluvia asioita: mitä tulee ottaa huomioon, kun olettaa tehneensä keksinnön, mikä innovaatio oikeasti on, mistä saa tukea ja apua, kun haluaa hyödyntää luomaansa tulosta? Toiseksi esimerkkejä muotoilun ja teknologian historiasta. Miten aikoinaan tehdyt innovaatiot usein tietämättämme vaikuttavat edelleen arkeemme ja nykypäiväämme. Ja kolmantena, alkavaa yrittäjyyttä ja edellytyksiä, joiden avulla se on mahdollista. Toisinaan olen pohtinut näiden kaikkien kolmen yhtymäkohtia. Näitä samoja teemoja olen aikeissa käsitellä jatkossakin.
Blogikirjoitusteni pyrkimys on ollut tuottaa lukijalle pieniä oivalluksia. Miten jokin innovaatioasia voi yllättävällä tavalla liittyä johonkin toiseen, näennäisesti täysin eri asiaan.
Haluan myös luoda positiivista ajattelua, että kuka vain voi olla innovaattori. Ideoida uutta, kehittää, ja tunnistaa tekemästään työstä keksinnöllisiä asioita, jotka voivat parhaimmassa tapauksessa johtaa taloudelliseen hyödyntymiseen, esimerkiksi yritystoiminnan kautta. Ja, että hän ei ole yksin ponnisteluidensa kanssa. Päinvastoin, muotoilun, teknologian ja kulttuurin innovaatioiden historia on täynnä tarinoita. Hämmästyttäviä yhteensattumia. Tekijöiden kohtaamisia, jotka muuttivat kaiken. Onnistumisia. Ja traagisia tai surkuhupaisia epäonnistumisia, vaikka tavoitteena on ollut luoda jotakin hyvää ja hyödyllistä. Värikästä yritteliäisyyttä. Hyvässä ja pahassa. Uskon, että näiden aiheiden avaaminen ja niistä kertominen kannattaa jatkossakin. Vaikka historia ei toistakaan itseään, voimme ainakin oppia jotakin edellisten innovaattoreiden onnistumisista ja eritoten, virheistä.
Tässä yhteydessä on syytä myös kiittää blogin toimituskuntaa, erityisesti päätoimittaja Milla Åman Kyyröä, jonka kanssa on ollut ilo tehdä yhteistyötä. Ilman Millan oivaltavia kommentteja ja korjausehdotuksia monet tekstini olisivat voineet olla huomattavasti turpeampia ja moniselitteisempiä.
Tämä on viimeinen blogini Tikissä-alustalla, mutta blogiseikkailuni jatkuvat - mikäli päätoimittajat niin sallivat - vuoden 2025 puolella tulossa olevilla Metropolian uusilla upeilla julkaisualustoilla. Siihen asti toivotan kaikille Tikissä-blogeja lukeville luovuuden hetkiä ja kekseliästä loppuvuotta 2024!
Kirjoittaja
Juha Järvinen työskentelee innovaatioasiantuntijana Metropolian TKI-palveluissa. Hän on koulutukseltaan taiteen tohtori ja teollinen muotoilija. Uusien innovatiivisten ratkaisujen, oivallusten ja toimintamallien löytäminen ja edistäminen innostavat häntä. Paremman tulevaisuuden kehittämiseen tähyävän päivätyön vastapainona hän harrastaa menneisyyteen liittyviä asioita, kuten sukututkimusta, keräilyä ja vanhoja autoja.
Työpaikan saamisessa tarvitaan avuksi työkaluja ja menetelmiä. Mutta miten valita toimivimmat? Tässä artikkelissa on muutamia ajatuksia työnhakuun sopivista tukikeinoista projektinhallinnan näkökulmasta. Tekoälykin on otettu avuksi.
Eikö työllistyminen olekaan projekti?
Työllistyminen voisi pintapuolisesti tarkastellen olla projekti: se vaatii työtä, yksi kerta riittää ja siinä on selkeä tavoite. Onnistuneen projektin tueksi tarvitaan SMART-menetelmää, sen tiedän kokeneena projektipäällikkönä. SMART-menetelmää käytetään projektinhallinnassa yleisesti tarkistuslistana projektin tavoitteiden kuvaamisessa. Siispä olisi hyvä tehdä työpaikkaa etsiville ohje siitä, kuinka SMART-menetelmää voi käyttää työllistymisessä.
Työllistymisprojektissa ensimmäisenä mieleeni tuleva tavoitteenasettelu on tämä: töihin pitäisi päästä, mahdollisimman nopeasti ja mahdollisimman hyvällä palkalla. Kivaa täytyy olla ja hyvä porukka. Tämä on SMART-mallin näkökulmasta hyvä tavoite sikäli, että työllistyminen on konkreettinen (Specific) ja mitattavissa oleva (Measurable) tavoite. Lisäksi vastuuhenkilökin on selvillä (Assignable). Mutta tässä tavoitteen muotoilussa olevat aikataulu-, palkka- ja laatutavoitteet ovat epämääräisiä. Ne eivät ole konkreettisia ja vaikka esimerkiksi palkka on numeroilla mitattava, ei tavoitetta ole asetettu lukuna. Siksi nämä tavoitteen osat eivät ole välttämättä realistisia (Realistic) ja tietyssä ajassa toteutettavia (Time-bound).
Tässä vaiheessa olen entistä vakuuttuneempi siitä, että SMART-mallin soveltamisesta työnhaussa on syytä tehdä ohje.
Kokeilen, kuinka pitkälle ohjeen laatimisessa pääsee tekoälyn avulla. ChatGPT 3.5 vinkkaa seuraavaa: “sen sijaan että asettaisit tavoitteen ‘haluan olla parempi kitaransoittaja’, voit tehdä sen SMART-periaatteen mukaisesti: ‘haluan oppia soittamaan kolme uutta kitarakappaletta kuukauden sisällä, käyttäen päivittäin vähintään tunti harjoitteluun’.
Mielestäni tekoälyn suosittelema esimerkki on enemmänkin toimintasuunnitelma kuin projektimääritelmä. Laatutason määrittely puuttuu ja tarvittava työmäärä on esitetty muodossa “vähintään”, kun sen pitäisi yleensä olla muotoa “enintään”.
SMART-mallin soveltaminen työllistymiseen ei siis ole ihan suoraviivainen asia, ainakaan tekoälyllä tehtynä. Joudun näin ollen toteamaan, että ohjeen laatimisesta ei selviä ilman omaa pohdintaa ja työpanosta.
Työnhaku on kaikkea paitsi yksinkertaista
Työpaikan hankkiminen ei itse asiassa sovi kovin hyvin projektiajatteluun. Erityisesti kun työpaikan saaminen osoittautuu vaikeaksi ja pitkittyy, muuttuu hakeminen prosessinomaiseksi. Samat työvaiheet toistuvat kulloiseenkin tilanteeseen sovitettuina.
Jatkuva itselle sopiva työllistyminen on lähes elämänmittainen prosessi, johon kannattaa panostaa vaikka olisikin töissä. Niin sanottuja varmoja eläkevirkoja ei enää juuri ole.
Projektinhallinnan menetelmät pyrkivät varmistamaan, että projektin toteutus onnistuu. Tärkeää onnistumiselle on projektin tavoitteen hyvä määrittely ja tässä SMART-menetelmä on erinomainen apu. Mutta projektinhallinnan menetelmien menestyksekäs hyödyntäminen edellyttää myös sitä, että lähtötilanne tunnetaan hyvin ja että ulkoisia epävarmuuksia ja riskejä voidaan hallita. Työpaikan haussa näin ei ole, sillä työmarkkinatilanne muuttuu koko ajan työpaikkojen avautuessa ja sulkeutuessa. Tähän ei työnhakija pysty käytännössä mitenkään vaikuttamaan eikä myöskään kilpailuun. Samoja työpaikkoja hakee moni muukin. Yksittäinen henkilö ei myöskään pysty tekemään työnhakua määräänsä enempää eli työnhaku on huomattavasti sekä aikataulu- että resurssirajoitteista.
Työnantajien kannalta tarkasteltuna tyypilliset rekrytointiprosessit koostuvat varsin vakiintuneista vaiheista, joilla rajataan harkittavien työnhakijoiden joukkoa. Työnhakijan on selvittävä kaikista vaiheista eteenpäin ja viimeisestä vaiheesta selvittyään hän saa työpaikan.
Työpaikan hakemiseen ja saamiseen työnhakijalle kuuluvat vaiheet voivat olla prosessinomaisia, kuten esimerkiksi kulloinkin avoinna olevien työpaikkojen etsintä ja verkostoituminen. Toiset vaiheet ovat projektinomaisia, kuten esimerkiksi hakemuksen tekeminen tiettyyn avoinna olevaan työpaikkaan.
Menetelmät ja työkalut on valittava tehtävän luonteen mukaan
Työnhakijat voivat parantaa mahdollisuuksiaan selvitä rekrytoinnin vaiheista eteenpäin sekä panostamalla yksittäiseen vaiheeseen, kun se on ajankohtainen, että investoimalla aikaansa omien valmiuksien kehittämiseen. Näitä valmiuksia ovat työnhakuun tarvittavien dokumenttien, portfolion ja sosiaalisen median sisältöjen laatu sekä kyky muokata ansioluetteloa ja hakukirjettä kunkin haettavan työpaikan vaatimuksia vastaavalla tavalla. Myös työnhaun prosessin eri vaiheiden osaaminen on tällainen valmius.
Paremmat valmiudet kasvattavat todennäköisyyttä menestyä rekrytointiprosessissa ja mahdollistavat osallistumisen useampiin rekrytointiprosesseihin samaan aikaan.
Olen oivaltanut, että työnhakijalle olisi hyödyllistä tarkastella omia työllistymisvalmiuksiaan kypsyysmalliajattelun avulla. Näin erityisesti, jos työnhaku pitkittyy. Itse asiassa myös jokaisen töissä olevan olisi hyödyllistä tarkastella työllistymisvalmiuksiaan kypsyysmallin avulla varautumistoimena ja oman uranhallinnan osana.
Nyt kun ymmärrän, mitä oikeastaan haluan, löytyvät oikeat kysymykset tekoälylle helpommin. ChatGPT:n tekstiä tiivistäen: kypsyysmalli on kehys tai työkalu, joka auttaa organisaatioita, yrityksiä tai prosesseja arvioimaan tai mittaamaan niiden nykyistä suorituskykyä tai kehitysvaihetta tietyllä alueella.
SMART- ja kypsyysmallin työnhakuun soveltuva vertailu tekoälyllä
Lopulta pääsen tekoälyn kanssa asiaan eli sanoittamaan tätä tekstiä varten vertailua SMART-mallin ja kypsyysmallin soveltuvuudesta työllistymisvalmiuksien kehittämiseen: SMART-malli soveltuu hyvin konkreettisten tavoitteiden asettamiseen ja seurantaan. Työllistymisvalmiuksien kehittämisessä se voisi auttaa yksilöä asettamaan selkeitä ja mitattavia tavoitteita, kuten hankkimaan uusia taitoja tietyllä aikataululla tai saavuttamaan tietyn tason osaamisessa.
Kypsyysmalli voi auttaa yksilöä hahmottamaan, missä vaiheessa hänen työllistymisvalmiutensa ovat ja mitä askelia tarvitaan kehittymiseen. Se voi tarjota laajemman viitekehyksen eri osa-alueiden kehittämiseen, kuten ammatillisiin taitoihin, pehmeisiin taitoihin tai verkostoitumiseen.
Hyödyllistä olisi yhdistää molemmat lähestymistavat: asettaa SMART-tavoitteita osana suurempaa kypsyysmallia, jolloin yksilö voi seurata konkreettista edistymistään samalla kun hän hakee laajempaa kehitystä työllistymisvalmiuksissaan.
Johtopäätöksenä totean, että työllistymistä tukevassa Uraohjain+-hankkeessa tehdään siis opastus sekä SMART-menetelmän että kypsyysmallin hyödyntämisestä työnhaussa. Ja tekoälyn.
Kirjoittaja
Tapani Martti (DI, AmO) on lehtori Metropoliassa ja toimii työllistymistä tukevaa palvelua kehittävässä, EU:n osarahoittamassa Uraohjain+-hankkeessa Metropolian osuuden projektipäällikkönä ja it-alan asiantuntijana.
Mistä lähtökohdista voisi yhdistää hanketoiminnan, yritysyhteistyön ja yrittäjyyshengen ammattikorkeakoulussa uudella tavalla, parantamaan hanketoiminnan tuloksellisuutta?
Olemme miettineet tätä yhdessä Metropolia Ammattikorkeakoulun Turbiini-kampusinkubaattorin ja puhtaat ja kestävät ratkaisut innovaatiokeskittymän toimijoiden kesken, käytyämme kesällä 2023 koulutuksen, jossa pääroolissa oli Ash Mauryan kehittämä Lean Canvas ja sen toteuttamiseen tarvittavat toimintatavat. Sen tarkoitus on tarjota malleja ja toimintatapoja, jotka mahdollistavat startup-yritysten kasvua ja toimintaa. Kesän kuumina iltoina jäimme miettimään, että olisiko tässä jotain sellaista, jota voisi käyttää myös hanketoiminnassa ja tukemaan yrittäjämäisen toimintatavan ja ajattelumallin leviämistä kampusinkubaattorista laajemmin Metropolian tutkimus-, kehittämis-, innovaatio- ja oppimistoimintaan (TKIO).
Hankkeiden ja startuppien yhdistävät ja erottavat tekijät
Monessa kohtaa hanketoiminnalla ja startupilla on yllättävän paljon samankaltaisia piirteitä, vaikka se voi kauempaa tarkastellen tuntua yllättävältä. Samankaltaisuuksia on rahoituksessa ja sen kestossa, tiimin koossa, tarpeessa ymmärtää kohdeyritysten tarve, tuntemattomien muuttujien määrässä ja tehtävien priorisoinnissa.
Toki on myös selkeitä eroja, kuten meidän tapauksessamme hanketoiminta osana isoa korkeakoulua ja tästä tuleva turvallisuuden taso, onnistumisen mittaamisen ja siitä tulevien seurausten ero ja hankerahoituksen viranomaishallinnasta tulevat erityispiirteet.
Käymme seuraavaksi nämä tarkemmin läpi ja tarjoamme lopuksi ideamme siitä, kuinka Lean Canvasta voisi käyttää tukemaan tuloksellista hanketoimintaa.
Rahoitus on onnistumisen edellytys
Startup-toiminnassa käytetään usein kiitoradan käsitettä, jossa lasketaan aikaa siihen, että olemassa oleva rahoitus loppuu tiedossa olevalla menorakenteella. Tästä tulee pisin mahdollinen toiminta-aika, jonka sisällä yrityksen on joko löydettävä riittävästi maksavia asiakkaita tai saatava lisärahoitusta. Hankkeet taas rahoitetaan tietyllä summalla tietyksi ajaksi ja tässä on yleensä heikosti neuvotteluvaraa. Näin syntyy yhteneväinen aikajänne, tyypillisesti pari vuotta, ja aikataulupaine saada tuloksia aikaan.
Startupin tavoite on usein ensimmäisten vuosien aikana löytää paikkansa markkinoilta sekä rakentaa siihen sopiva liiketoimintamalli. Tämän kautta yrityksen seuraava rahoituskierros mahdollistuu ja toiminta jatkaa. Hanke pyrkii siihen, että sen kehittämät toimenpiteet jäisivät elämään ja että sen tekemän kehityksen pohjalta voidaan rakentaa seuraava hanke. Ei hankkeen itsensä vuoksi, vaan ennen kaikkea sen löytämän tiedon tai osaamisen jatkojalostamiseen eteenpäin.
Työroolit ja tehtävien laaja-alaisuus
Usein hanketiimi ja startup-tiimi ovat samaa kokoluokkaa, muutamia henkilöitä, joilla on omat tehtävänsä ja osaamisensa, mitä he tuovat projektin palvelukseen. Johtuen kireästä aikataulusta ja tarpeen epäselvästä määrittelystä, tiimit joutuvat usein tekemään tehtäviä ristiin ja projektipäällikkö joutuu ottamaan saman roolin kuin toimitusjohtaja, eli tekemään tarvittaessa kaikkien tehtäviä ja myös niitä tehtäviä, joita kukaan muu ei tee, mutta tulee saada tehtyksi.
Toimiva startup tarvitsee selkeän ymmärryksen tuottamastaan palvelusta ja sen lisäarvosta asiakkaalleen saadakseen myyntiä. Toimiva hanke tarvitsee ymmärryksen tuottamastaan lisäarvosta hankkeen kohteena oleville yrityksille voidakseen onnistua saavuttamaan tavoitteet, jotka rahoittajalle on luvattu. Molemmat toimivat suuren epävarmuuden ja muuttujien keskellä.
Niin yritystä aloittaessa kuin hanketta kirjoittaessa on alustava käsitys siitä, mitä tavoitellaan ja miten. Nämä seikat ovat taipuvaisia muuttumaan, kun hankkeen käytännön toteutus alkaa. Muutokset voivat johtua toimintaympäristön muutoksista, henkilöstövaihdoksista, väärinarvioidusta tarpeesta tai teknisistä muutoksista. Tämä vaatii kykyä reagoida nopeasti muuttuviin tilanteisiin ja toimintaympäristöön.
Työsuunnitelman ositus ja tehtävien priorisointi
Molemmissa toiminnoissa on myös olennaista tehdä priorisointia tehtävien suorittamisen ja suoritusjärjestyksen suhteen. On tehtäviä, jotka tulee tehdä mahdollisimman nopeasti. Osan tehtävistä joutuu välttämättä resurssipulan takia siirtämään ajassa eteenpäin.
Eroja, onko niitä?
Metropolian kontekstissa toimittaessa meillä on varmuus siitä, että hanke pyörii annetun ajan, palkat tulevat ajallaan, toimitilat ovat tarkoituksenmukaiset ja saamme toiminnallemme Metropolian mainehyödyn. Aloittavalla yrityksellä on riskinsä kaikissa näissä osa-alueissa.
Onnistumisen mittaamisessa hankkeen ja yritystoiminnan kohdalla on eroja. Yritys mittaa onnistumista euroilla, myynnillä ja tuloksella. Mutta jos otetaan tarkasteluun Mauryan esittelemä käsite friction, joka voidaan ymmärtää kiinnostuksella, tällöin tavoitteet ovat lähempänä toisiaan.
Hanketoiminnasta ei ole tehtävissä liiketoimintakauppoja tai arvoaan kasvattaneen yrityksen myyntiä.
On kuitenkin nähtävissä, että onnistuneista hankkeista olisi mahdollista lähteä kehittämään myös yritystoimintaa, kun onnistutaan tunnistamaan tuotteen tai palvelun tarve, ja kehittämään siihen riittävän hyvin toimiva ratkaisu. Tai palvelu hanketoimintaa tekevän korkeakoulun palveluvalikoimaan. Uskomme, että tämä on mahdollisuutena kiinnostava.
Sarjan aiemmissa kirjoituksissa on esitelty Running lean -kirjasta otettuja työkaluja ja ajatusmalleja, kuten
lean canvas
UVP eli ainutkertainen arvolupaus
traction eli kiinnostus kohdeyritysten parissa
hissipuhe
90 päivän sykli.
Näiden pohjalta on mahdollista luoda ja rakentaa paremmin toimivia, enemmän yhteistyökumppaneiden tavoitteisiin osuvia hankkeita tukemaan ammattikorkeakoulun TKIO-toimintaa.
Kirjoittaja
Timo Nykopp toimii TKI-Tiimipäällikkönä Metropolian Puhtaat ja kestävät ratkaisut innovaatiokeskittymässä. Koulutukseltaan hän on Restonomi (AMK) ja kauppatieteiden maisteri.
Lähde
Ash Maurya: Running Lean: Iterate from Plan A to a Plan That Works. 3rd edition (2022), O’Reilly media.
Omaishoitoa pidetään ratkaisuna hoivakriisiin, mutta miten ratkaista omaishoitajien hyvinvointiin ja jaksamiseen liittyvät haasteet? Kokemusosaamista hyödyntämällä voidaan vahvistaa palvelujen asiakaslähtöisyyttä sekä lisätä ymmärrystä omaishoitajien tuen tarpeista. Samalla voidaan tukea kokemusasiantuntijan hyvinvointia, osallisuutta ja henkilökohtaista kasvua.
YAMK-opinnäytetyön tavoitteena oli selvittää, miten omaishoidon koulutetut kokemusasiantuntijat kokevat osallisuutensa ja mitkä tekijät vaikuttavat osallisuuden kokemukseen. Kokemusasiantuntijoiden henkilökohtaisten kokemusten lisäksi haluttiin tuoda esiin omaishoidon kokemusasiantuntijuuden merkitys ja tarkastella kokemustiedon hyödyntämismahdollisuuksia sekä palvelurakenteissa että laajemmin yhteiskunnassa.
Omaishoitajat kannattelevat hyvinvointiyhteiskuntaa
Väestön ikääntyminen haastaa totutut hoivakäytänteet ja omaishoitajilla on suuri rooli hoivavastuun kantamisessa. Omaishoito on kustannustehokas ja inhimillinen tapa huolehtia hoivaa tarvitsevista (Sosiaali- ja terveysministeriö 2006: 9). Omaishoitajat tarvitsevat jaksaakseen oikein kohdennettua tukea ja palveluita. Halosen (2021) mukaan on tärkeää kehittää omaishoitoperheille suunnattuja palveluita, mutta omaishoitajien tukeminen on moniulotteisuutensa vuoksi haastavampaa (Halonen 2021: 368).
Omaishoitajien tukipalveluiden kehittämiseen on perusteltua panostaa, sillä omaishoitajien saamilla tukipalveluilla on todettu olevan vaikutusta omaishoitajien jaksamiseen (Kehusmaa 2014: 32). Omaishoidon kokemusasiantuntijuus ja kokemusperäisen tiedon hyödyntäminen omaishoitajien tukemisessa ja palveluiden kehittämisessä on liian vähän hyödynnetty voimavara. Omaishoitajien hyvinvointiin panostaminen kannattaa, sillä tukemalla omaishoitoa voidaan myös vähentää sosiaali- ja terveyspalvelujen käyttöä (ks. Aaltonen & Edgren & Josefsson & Heikkilä & Ilmarinen 2025: 185).
Omaishoidon kokemusasiantuntijasta on moneksi
Omaishoidon kokemusasiantuntijat voivat toimia koulutuksensa jälkeen monipuolisesti kokemusasiantuntijan tehtävissä. Tyypillisimpiä tehtäviä ovat vertaistukijana toimiminen sekä kokemustiedon ja omaishoitoymmärryksen lisääminen oman tarinan kautta. Oman tarinan kertominen lisää kokemusasiantuntijan merkityksellisyyden kokemusta ja antaa kuulijoille samaistumispintaa. Henkilökohtaisten kokemusten kuuleminen voi ohjata myös päättäjiä kohti ihmisläheisempiä päätöksiä.
Omaishoidon kokemusasiantuntijoita voi työskennellä omaishoitajien tukemiseen ja palveluiden parantamiseen tähtäävissä kehittämistehtävissä. Yhteiskehittäminen onkin tärkeä väylä kokemustiedon hyödyntämiseen. Kokemusosaamiselle on käyttöä myös erilaisissa luottamus- ja vaikuttamistehtävissä.
Kokemusasiantuntijuus edistää osallisuutta ja hyödyttää sekä yksilöä että yhteiskuntaa
Omaishoidon kokemusasiantuntijakoulutus (OKA®) on prosessi, jonka aikana on mahdollista jäsentää ja käsitellä omaa kokemustaan ja saada siihen toisenlaista perspektiiviä. Kokemusasiantuntijuus antaa vaikeillekin kokemuksille merkitystä sekä vahvistaa yhteisöllisyyttä ja sosiaalisia suhteita.
Kokemusasiantuntijatoiminnalla voidaan tuoda asiakasnäkökulmaa kehittämistyöhön sekä tukea yksilön osallisuutta. Omaishoidon koulutettujen kokemusasiantuntijoiden osallisuuden kokemus muodostuu merkityksellisyyden tunteesta, myönteisestä palautteesta, tarpeellisuuden tunteesta, koetusta luottamuksesta, vaikutusmahdollisuuksista sekä yhteisöön kuulumisesta.
Kokemusosaamisella on mahdollista rakentaa osallisuutta, joka on sekä väline että itseisarvo (Hirschovits-Gerz 2025: 5). Toisin sanoen omaishoidon kokemusasiantuntijatoiminnan hyödyt ovat monitasoisia. Sen lisäksi että kokemusasiantuntijuus koetaan merkityksellisenä, kokemusasiantuntijat voivat auttaa vertaisiaan, minkä lisäksi kokemustieto voidaan nähdä vastauksena moniin kehittämistyön haasteisiin.
Anna kokemustiedolle mahdollisuus
Yhteistyö kokemusasiantuntijoiden kanssa haastaa myös ammattilaisia. Haaste kannattaa kuitenkin ottaa vastaan, sillä vaikka se vaatii uudenlaista suhtautumista ja omien asenteiden tarkastelua on se myös mahdollisuus ammatilliseen kasvuun (Hokkanen & Nikupeteri 2015: 44).
Hyödyntämällä omaishoidon kokemusasiantuntijoita osana palvelujen kehittämistä voidaan paitsi tukea kokemusasiantuntijan hyvinvointia ja osallisuutta myös edistää asiakaslähtöisyyttä ja lisätä dialogia ammattilaisten ja kokemusasiantuntijoiden välillä. Kokemustiedon hyödyntäminen voi auttaa vastaamaan moniin omaishoidon kentän haasteisiin, kuten palveluiden saavutettavuuteen, tuen riittävyyteen ja omaishoitajien jaksamiseen. Omaishoidon kokemusasiantuntijoita voi tiedustella Pääkaupunkiseudun omaishoitajat ry:ltä.
Lopuksi
Opinnäytetyö tuotti lisätietoa omaishoidon kokemusasiantuntijoiden osallisuuden kokemuksen olennaisista elementeistä. Opinnäytetyö toteutettiin laadullisena tutkimuksena, jossa hyödynnettiin monimenetelmäisyyttä. Aineisto kerättiin omaishoidon kokemusaisaintuntijoilta sähköisenä lomakekyselynä (n=15) ja teemahaastatteluilla (n=8). Aineisto analysoitiin sisällön analyysillä, lisäksi hyödynnettiin teoriaohjaavaa analyysitapaa sekä Pienet onnistumistarinat työkalua.
Opinnäytetyön tuloksia voidaan hyödyntää omaishoidon kokemusasiantuntijatoiminnan kehittämisessä. Lisäksi tulokset antavat ammattilaisille osviittaa siitä, miten tukea omaishoidon kokemusasiantuntijoiden osallisuutta. Arvostavalla kohtaamisella ja luottamuksen osoittamisella on tässä merkittävä rooli. Osallisuutta on mahdollista vahvistaa yhteisen tekemisen kautta.
Tämä kirjoitus pohjautuu opinnäytetyöhön ”Omaishoidon kokemusasiantuntijan roolit ja osallisuus” (Metropolia Ammattikorkeakoulu, 2025). Työ on kokonaisuudessaan luettavissa Theseuksessa. https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2025112429484
Kirjoittaja
Johanna Karppinen, Metropolia Ammattikorkeakoulu, sairaanhoitaja (YAMK), ikääntyneiden palvelujen kehittäminen ja johtaminen -tutkinnosta valmistuva opiskelija, joka haluaa kannustaa kaikkia ammattilaisia ja etenkin tulevia ammattilaisia kokemusosaamisen ja yhteiskehittämisen pariin.
Lähteet
Aaltonen, Mari & Edgren, Johanna & Heikkilä, Rauha & Josefsson, Kim & Ilmarinen, Katja 2025. Ikääntyneiden palvelut. Teoksessa Tynkkynen, Liina-Kaisa & Paatela, Satu & Aalto, Anna-Mari & Keskimäki, Ilmo & Nykänen, Eeva & Peltola, Mikko & Sinervo, Timo & Tammi, Tuukka & Viita-aho, Marjaana (toim.) Tilannekuvia hyvinvointialueilta – muutokset palvelujärjestelmässä sote-uudistuksen alkuvuosina. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 3/2025. 177–189. http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-408-459-8
Halonen, Ulla 2021. Miksi muistisairaiden läheiset eivät käytä palveluja? Gerontologia 35 (4), 356–371. https://doi.org/10.23989/gerontologia.109028
Hirschovits-Gerz, Tanja 2025. Kokemusosaaminen työelämän pitovoiman vahvistajana. Teoksessa Henna Harju (toim.) Kokemusosaamisen voima sosiaali- ja terveysalalla. Diak Työelämä 37 Tampere: Diakonia-ammattikorkeakoulu. http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-493-449-7
Hokkanen, Liisa & Nikupeteri, Anna 2015. Henkilökohtainen, yhteisöllinen ja rakenteistunut kokemusasiantuntijuus. Teoksessa Taina Meriluoto & Leena Marila-Penttinen & Essi Lehtinen (toim.) Osallisuuden ja kokemusasiantuntijuuden käsikirja. Helsinki: Ensi- ja turvakotien liitto.
Kehusmaa, Sari 2014. Hoidon menoja hillitsemässä. Heikkokuntoisten kotona asuvien ikäihmisten palvelujen käyttö. omaishoito ja kuntoutus. Sosiaali- ja terveysturvan tutki-muksia 131. Helsinki: Kelan tutkimusosasto. https://urn.fi/URN:ISBN:978-951-669-942-7
Sosiaali- ja terveysministeriö 2006. Omaishoidon tuki. Opas kuntien päättäjille. Sosiaali- ja terveysministeriön oppaita 2005:30. Helsinki. http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe201504225199
Palveluohjaajien työhyvinvoinnin tukeminen yhteisöllisyyden keinoin alkaa arjen pienistä kohtaamisista. Vaikka esihenkilön ja rakenteiden tuki on tarpeen, on kukin työyhteisön jäsen vastuussa yhteisöllisyyden toteutumisesta työyhteisössä. Minkälaisia keinoja ikääntyneiden palveluohjaajien yhteisöllisyyden lisäämiseksi on löydetty?
Yhteisöllisyydellä on mahdollista lisätä työhyvinvointia myös asiantuntijatyössä. Palveluohjaustyö on asiantuntijatyötä, joka perustuu asiakkaan ja palveluohjaajan väliseen luottamukseen ja vaatii moniulotteista osaamista ja yhteistyötaitoja (1).
Tämän päivän työhyvinvoinnin määritelmissä korostetaan työntekijän omaa kokemusta. Näin myös Manka ja Manka (2016) tekevät määritellessään työhyvinvoinnin kokonaisuudeksi, jossa työntekijä asenteineen on vuorovaikutuksessa organisaation, työn, johtamisen ja työyhteisön kanssa (2).
Yhteisöllisyys asiantuntijatyössä Poikajärven ja Kiljan (2021) mukaan sisältää seitsemän osa-aluetta. Ne ovat luottamus, merkitykselliset suhteet, avoin vuorovaikutus, positiivisesti eli myönteisesti poikkeava käyttäytyminen, jaettu vastuu ja yhteenkuuluvuuden tunne. (3.)
Opinnäytetyössä työyhteisön yhteisöllisyyttä tarkasteltiin voimavarana tutkien yhteisöllisyyden ilmentymistä ja tuen tarvetta palveluohjaajien työyhteisössä. Lisäksi etsittiin konkreettisia keinoja tukea palveluohjaajia yhteisöllisyyden keinoin. Kohderyhmänä oli yhden hyvinvointialueen ikääntyneiden palveluohjaajat.
Miksi yhteisöllisyys?
Työhyvinvointia vahvistamalla voidaan tukea työntekijöitä ja sitä kautta asiakkaita sekä työntekijöiden lähipiiriä. Työnantajalle henkilöstön hyvinvointi ei ole pikkuasia henkilöstökustannusten ollessa merkittävä osuus hyvinvointialueiden menoista.
Palveluohjaajien yhteisöllisyyden tuki on tarpeen. Sitä haastavat hyvinvointialueille siirtymisen jälkeinen palveluohjaajien työyhteisön hajanaisuus ja vähentyneet fyysiset tapaamiset. Työyhteisön, samoin kuin tiimien välisen yhteisöllisyyden määrä kuitenkin vaihtelee hyvinvointialueen erilaisten kokoonpanojen ja paikkakuntien välillä.
Maantieteellisten välimatkojen ei koeta olevan kurottavissa kiinni pelkästään etäyhteyksin, jolloin moni työkaveri jää toisilleen tuntemattomaksi. Uusilla työntekijöillä on suurin riski jäädä yksin. Työyhteisössä on myös hankalasti mukaan päästäviä ryhmiä. Kuitenkin palveluohjaajat ovat ystävällisiä toisia kohtaan ja apua annetaan.
Yhteisöllisyyden monenlainen tuen tarve
Palveluohjaajat toivovat yhteisöllisyyttä hyödyntävää tukea esimerkiksi fyysisten tapaamisten avulla. Kuitenkin mahdollisuutta tehdä melko vapaasti etä- ja hybridityötä arvostetaan. Osa työpalavereista toivotaan pidettävän yhdessä fyysisesti tavaten.
Etäpalavereihin kaivataan vuorovaikutusta edistäviä käytäntöjä. Niilläkin voidaan vaikuttaa kuulluksi tulemiseen ja kaikkien osallistumiseen.
Tasapuolinen tiedonkulku ja perehdytys etenkin uusiin ja muuttuviin asioivat kaipaavat kehittämistä. Kunnollisen koulutuksen antia ei voikaan väheksyä. Myös palautekäytännöt tarvitsevat vahvistusta. Palautteiden antamisen todetaan kuitenkin olevan harjoittelua vaativa taitolaji.
Vahvuuksien paremmalla hyödyntämisellä uskotaan palveluohjaajien työn mielekkyyden lisääntyvän. Oikeudenmukaisuus ja kaikkien näkökulmien arvostaminen on myös sitä, että jokaisella palveluohjaajalla on realistinen mahdollisuus ja aikaa työn kehittämiseen. Johtamisen, esihenkilötyön ja rakenteiden tukea palveluohjaajat kaipaavatkin arjen työssä. Myös lähestyttävyyttä kaivataan, sekä esihenkilön että kollegoiden.
Kannustavassa ilmapiirissä on helpompi nähdä epäonnistumiset oppimisen mahdollisuuksina. Palveluohjaajien työyhteisössä vaikuttaisi esiintyvän luottamusta pääsääntöisesti riittävästi. Vai kertovatko opinnäytetyön poikkeavat havainnot pinnan alla kuohuvista tunteista?
Yhteisöllisyyden lisäämiseksi kehittämisehdotuksia
Palveluohjaajien ideoita yhteisöllisyyden avulla tapahtuvan työhyvinvoinnin vahvistamiseksi löytyy runsaasti. Opinnäytetyön aineistosta on kerätty alla olevaan kuvaan esimerkkejä. Kehittämisehdotuksia on sijoitettu Manka ja Mankan (2016) työhyvinvoinnin osa-alueiden alle.
Kuva 1. Kehittämisehdotuksia työhyvinvoinnin tukemiseksi yhteisöllisyyden keinoin Mankaa ja Mankaa (2016) mukaillen.
Yhteisöllisyyttä voidaan edistää esimerkiksi myönteisesti poikkeavan käyttäytymisen avulla. Se perustuu pitkälti omaan haluun olla pilaamatta toisen päivää ja konkretisoituu arjen kohtaamisissa. Voi esimerkiksi lähestyä hiljaisempaakin työkaveria ja kysyä kuulumisia. Tai tervehtiä tavatessa ja kiittää hyvin sujuneesta työpäivästä.
Toinen esimerkki on lisätä yhteisöllisyyttä eri kokoonpanoilla ja eri paikoissa tapahtuvien fyysisten tapaamisten avulla. Kohtaamisia ehdotetaankin sekä työ- että vapaa-ajalle. Niitä voivat olla vaikkapa paikallisen työyhteisön pizzaperjantai ja yhteiset kahvittelut tai hyvinvointialueen tiimin kehittämistapaamiset muutaman kerran vuodessa. Tai vapaaehtoiset yhteisaktiviteetit vapaa-ajalla.
Myös esimerkiksi aktiivisen tiedonkulun merkitys tiedostetaan. Tärkeiden tietojen jakamista ehdotetaan virallista kanavaa pitkin tapahtuviksi, jotta jokainen työyhteisön jäsen saa oleelliset tiedot.
Palveluohjaajat tekevät vastuullista, melko itsenäistä työtä asiakkaiden parissa. Siihen he tarvitsevat tukea myös yhteisöllisyyden keinoin.
Kirjoittaja
Eva Marttila, sosionomi (AMK) ja vanhustyön (YAMK) tutkinto-ohjelma, Metropolia Ammattikorkeakoulu.
Kirjoitus perustuu opinnäytetyöhön ”Palveluohjaajien kokemus työyhteisön yhteisöllisyydestä – Kehittämisehdotuksia työhyvinvoinnin tueksi” (Metropolia Ammattikorkeakoulu, 2024). Opinnäytetyö toteutettiin monimenetelmällisen kehittämistutkimuksen keinoin. Aineisto kerättiin strukturoidun Webropol-kyselyn ja työpajojen avulla. Kyselyyn saatiin vastauksia 53 kpl, jolloin vastausprosentiksi muodostui 41 %. Työpajoja pidettiin kaksi, ja molempiin osallistui 8 henkilöä. Määrällinen aineisto analysoitiin tilastollisin menetelmin ja laadullinen aineisto teoriaohjaavan sisällönanalyysin keinoin. Opinnäytetyö on luettavissa Theseuksessa. https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2024120131703
Lähteet
Heikkilä, Rauha & Laulainen, Sanna & Noro, Anja & Kouvo, Antti-Jussi, & Lammintakanen, Johanna 2024. Asiakasohjaajien itsearvioitu osaaminen ikäihmisten asiakas- ja palveluohjauksessa. Gerontologia 38 (2). 124–140. https://doi.org/10.23989/gerontologia.125599 Viitattu 10.11.2024.
Manka, Marja-Liisa & Manka, Marjut 2016. Työhyvinvointi. Helsinki: Talentum Pro.
Poikajärvi, Henna & Kilja, Päivi 2021. Yhteisöllisyyden merkitys on muotoutumassa uudella tavalla. Oamk Journal 83/2021. Oulu: Oulun ammattikorkeakoulu. http://urn.fi/urn:nbn:fi-fe2021102151901 Viitattu 29.10.2024
Terveysalan ammattilaisilla on hyvät valmiudet ehkäistä muistisairauksia, ja muistisairauksien ehkäisy tulisikin integroida osaksi terveysaseman muuta toimintaa. Muistisairauksien puhkeamisen todennäköisyyteen ja sen etenemiseen voidaan vaikuttaa elintavoilla. Tulevaisuudessa terveysaseman painopiste tulisi siirtää sairauksien hoidosta kohti sairauksien ennaltaehkäisyä.
Suomessa ja maailmalla suuret ikäluokat vanhenevat. Ikääntymisen myötä kansansairaudet, kuten muistisairaudet, lisääntyvät. (Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 2019.) Joka kolmas sekunti joku sairastuu muistisairauteen jossain päin maailmaa (World Alzheimer Report 2018). Suomalainen FINGER-tutkimus todisti ensimmäisenä maailmassa, että monipuolisen elintapamuutosten avulla voidaan ennaltaehkäistä muistisairauksia tai hidastaa niiden etenemistä.
Muistisairaudet on nostettu osaksi kansansairauksia vuonna 2019 (Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 2022), minkä vuoksi muistisairauksien ehkäisy ei ole vielä ollut osana terveysasemien toimintaa. Terveysasemilla on toimintamallit muistisairauksien diagnosointiin sekä hoitoon. Muistisairauksia voidaan ehkäistä samoilla keinoilla kuin muita kansansairauksia (Rosenberg 2020: 125–126).
Kiinnostuin tekemään muistisairauksien ehkäisystä opinnäytetyön, koska halusin selvittää miten terveysalan ammattilaiset kokevat osaavansa ohjata asiakkaita muistisairauksien ehkäisyssä FINGER-tutkimuksen ”Tiedä ja Toimi” -toimintamallin mukaisesti ja miten ammattilaisten osaamista voitaisiin kehittää muistisairauksien ehkäisyssä. Aineisto kerättiin teemahaastatteluilla, ja niihin osallistui seitsemän terveysasemalla työskentelevää sairaanhoitajaa syksyllä 2023.
Terveysaseman sairaanhoitajat ovat kiinnostuneita muuttamaan työn painopistettä sairauksien ennaltaehkäisyyn, ja haluaisivat olla mukana kehittämässä toimintaa muiden toimijoiden kanssa. Tällä hetkellä terveysasematyö painottuu sairauksien hoitoon ja päivystystoimintaan. Työn painopisteen muuttaminen sairauksien ehkäisyyn vaatisi täydennyskoulutusta, rakenteellisia muutoksia sekä melko radiaaliakin muutosta sairaanhoitajien työnkuvaan.
Jokainen terveydenhuollon ammattilainen oli huolissaan tulevaisuudesta, ja näki, että ehkäisemällä muistisairauksia ja muita kansansairauksia voitaisiin parantaa yksilöiden hyvinvointia ja samalla tehdä mittavia yhteiskunnallisia säästöjä tulevaisuudessa. Muistisairauksien ehkäisy tulisi ottaa osaksi jokaisen terveysaseman toimintaa. Hyvin suunniteltu integraatioprosessi tukisi ammattilaisten ammattitaitoa, työn sujuvuutta ja parantaisi asiakkaiden yhdenvertaisuutta. Ennaltaehkäisevän työn vaikuttavuusarviointi auttaisi arvioimaan kansansairauksien ehkäisyn vaikutuksia niin ihmisten hyvinvointiin kuin kansantalouteen.
FINGER-toimintamalli osaksi terveysaseman toimintaa
Suomalainen FINGER-tutkimus on osoittanut, että tehostetulla elintapaohjauksella voidaan ehkäistä muistisairauksien puhkeamista noin 30 %. Elintapaohjaukseen tulisi sisällyttää tietoa terveellisestä ruokavaliosta, liikunnan harrastamisesta, aivojen käytöstä ja sydän- ja verisuonitautien riskitekijöistä. (Kivipelto ym. 2019.)
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos on tehnyt FINGER-tutkimusten pohjalta kaksipuolisen ”Tiedä ja Toimi” -kortin ammattihenkilöstön käyttöön. Kortin toisella puolella voidaan laskea riski muistisairauden puhkeamiselle ja toisella puolella ohjataan pääpiirteittäin, mitä tehostettu elintapaohjaus tulisi sisältää. Kaikille muistisairauden riskissä oleville tulisi aloittaa tehostettu elintapaohjaus (Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 2022).
Terveysasemalla on toimintamallit yleisimpien kansansairauksien hoitoon ja ehkäisyyn. Terveysalan ammattilaisten mielestä ”Tiedä ja Toimi” -kortin riskipisteytyslaskenta tulisi liittää osaksi terveysasemien päivittäistä toimintaa, ja tuloksien perusteella ohjata riskiryhmään kuuluvat tehostettuun elintapaohjaukseen.
Ammatillinen osaaminen ja kehittyminen
Muistisairauksien ehkäisystä ei ole puhuttu sairaanhoitajille ammattikorkeakoulussa eikä työpaikalla. Siitä huolimatta terveysalan ammattilaisilla on hyvät valmiudet ehkäistä muistisairauksia, koska heillä on perustieto terveellisestä ruokavaliosta, liikunnan harrastamisesta, kognition kehittämisestä ja sydän- ja verisuonitautien riskitekijöiden hallinnasta. Ammattilaisilla ei kuitenkaan ole tietoa niiden vaikutuksesta juuri muistisairauksien ehkäisyyn, ja tieto muistisairauksien ehkäisystä perustui itse hankkimaan tietoon.
Terveysalan ammattilaisten ammattitaitoa muistisairauksien ehkäisyssä voidaan kehittää järjestämällä säännöllisesti täydennyskoulutuksia, mahdollistamalla kollegojen välinen vuoropuhelu ja tarjoamalla kansalliset, selkeät ohjeistukset työtavoista.
Elintapamuutoksien tekeminen on muistisairauksien ehkäisyn ytimessä. Vain muutama terveysalan ammattilainen koki osaavansa tehdä hyvin elintapaohjauksia. Erityisesti toivottiin lisätietoa iän, perussairauksien ja elämäntilanteen vaikutuksista elintapamuutoksien ohjaamiseen.
Ilman motivaatiota ei synny elintapamuutoksia. Asiakkaiden onnistunut motivointi nähtiin tärkeimpänä yksittäisenä tekijänä elintapamuutoksen onnistumiselle. Juuri siksi motivoimisen eri keinot kiinnostavat sairaanhoitajia – ohjaustyyli, joka sopii toiselle, ei yleensä sovi toiselle.
Kansansairauksien ehkäisy tarvitsee innovatiivisia ratkaisuja
Terveysalan ammattilaiset kokevat sairauksien ennaltaehkäisyn tärkeäksi juuri nyt, koska väestörakenteen muutoksen myötä Suomen terveydenhuoltojärjestelmä ei tule kestämään samanlaisena tulevaisuudessa. Sairauksien ehkäisy on yhteiskunnalle edullisempaa, kuin niiden hoito.
Kansansairauksien ehkäisyn vaikuttavuus olisi merkittävämpi, jos sitä tehtäisiin yhteistyössä muiden sektoreiden kanssa. Terveysalan ammattilaiset haluaisivat tehdä yhteistyötä erityisesti kaupungin kanssa, mutta mahdollisiksi yhteistyökumppaneiksi mainittiin myös liikuntaneuvojat ja työterveys. Myös kansallinen muistipalvelupolku -hanke suosittelee muistisairauksien ehkäisyssä laajaa yhteistyöverkostoa, johon kuuluisi hyvinvointialueet, julkiset toimijat, 3.sektori, vapaaehtoiset ja yksityiset yritykset (Pennanen & Pulkkinen & Uusikoski & Kulmala & Hammar 2023: 4).
Kansansairauksien ehkäisyn aloittamisen esteenä terveysasemalla nähdään resurssien riittämättömyys. Tämänhetkisillä resursseilla terveysasemalla ei ole mahdollisuutta järjestää asiakkaille tarpeeksi vastaanottoaikoja, missä elintapaohjauksia tehdään. Sosiaali- ja terveysalan työvoimapulan vuoksi lisähenkilökunnan palkkaaminen ei välttämättä olisi ratkaisu, vaan nyt tulisi keskittyä resurssien järkevämpään kohdentamiseen ja panostamalla henkilökunnan veto- ja pitovoimaan.
Terveysalan ammattilaisilla on halua kehittää ja ideoida tulevaisuuden terveysasemapalveluita. Tällä hetkellä yritysmaailmassa erityisesti yhteiskehitysmenetelmät (Esimerkiksi: Tasavertainen osallistuminen | Agilemobile) ovat suosiossa. Yhteiskehittelymenetelmiä ei ole juurikaan terveysasemapuolella hyödynnetty (Kauppinen & Luojus 2023: 4–10). Yhteiskehitykseen tulisi osallistaa niin päättäjät, työntekijät kuin asiakkaat (Aaltonen & Hytti & Lepistö & Mäkitalo-Keinonen 2016). Nykypäivänä usein uudenlaiset innovaatiot syntyvät monen toimijan yhteistyön tuloksena (Kauppinen & Luojus 2023: 10).
Tulevaisuudessa tekoäly, tietoteknologia ja automatisaatio tulevat korvaamaan ihmistyövoimaa kaikilla eri aloilla (Kansallinen ikäohjelma vuoteen 2030: 21). Teknologian lisäämisen mahdollisuuksia tulisi tutkia yhä enemmän terveysasemapuolella. Ongelmana on, että teknologian käyttöönotto sosiaali- ja terveysalalla on hidasta alan jäykkyyden vuoksi (Kauppinen & Luojus 2023). Voisiko sosiaali- ja terveysala juuri yhteiskehittelyn avulla uudistua asiakas- ja työntekijälähtöisemmin, nopeammin ja innovatiivisemmin?
Kirjoitus perustuu opinnäytetyöhön Muistisairauksien ehkäisy terveysasemalla. Metropolia Ammattikorkeakoulu, 2024.
Kirjoittaja:
Annika Hietakangas, sairaanhoitaja (AMK), vanhustyön ylempi AMK-opiskelija, Metropolia Ammattikorkeakoulu
Lähteet:
Aaltonen, Satu & Hytti, Ulla & Lepistö, Tanja & Mäkitalo-Keinonen Tiina 2016. Yhteiskehittäminen: kaikki siitä puhuu, mutta mitä se on ja miten siinä onnistua? Turun yliopisto. Viitattu 8.12.2023.
Kansallinen ikäohjelma vuoteen 2030. Tavoitteena ikäkyvykäs Suomi. Sosiaali ja terveysministeriön julkaisuja 2020: 31. Viitattu 8.12.2023.
Kauppinen, Sami & Luojus, Satu 2023. Yhteiskehittämällä resurssiviisaita digitaalisia sosiaali-, terveys- ja hyvinvointipalveluja. Laurea-ammattikorkeakoulun erillisjulkaisu. Viitattu 12.12.2023.
Kivipelto, Miia & Kulmala, Jenni & Lehtisalo, Jenni & Solomon, Alina & Lindström, Jaana & Rautamaa, Rainer & Peltonen, Markku & Laatikainen, Tiina & Havulinna, Satu 2019. FINGER-elintapaohjelma – toimintamalli kognitiivisen toimintakyvyn tukemiseksi. Suomen Lääkärilehti 73 (4). 183–186. Viitattu 11.12.2023.
Pennanen, Marjaana & Pulkkinen, Pia & Uusikoski, Elli & Kulmala, Jenni & Hammar, Teija 2023. Yhdessä muistisairaan henkilön parhaaksi. Kansallinen muistipalvelupolku -hankkeen loppuraportti. Raportti 13/2023. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Viitattu 12.12.2023.
Rosenber, Anna 2020. Dementia prevention in at-at risk individuals. Focus on selection and engagement of target populations. Väitöskirja. Itä-Suomen yliopisto. Terveystieteiden tiedekunta. Lääketieteen laitos. Viitattu 16.1.2023.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 2019. Kansantaudit. Yleistietoa kansantaudeista. Viitattu 11.2.2023.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 2022. Kansallinen muistipalvelupolku – muistisairauksien varhaisen toteamisen kansallisen mallin kehittäminen osaksi sosiaali- ja terveyspalveluja. Viitattu 12.12.2023.
World Alzheimer Report 2018. The state of the art of dementia research: New frontiers. Alzheimer’s Disease International (ADI), London. Viitattu 8.12.2022.
Kommentit
Ei kommentteja