Avainsana: metropolia

MyActive Campus -hanke tuo Myllypuroon matalan kynnyksen arkiliikuntaa

20.8.2020

Metropolia ja sen opiskelijakunta METKA saivat helsinkiläiseltä URLUS-säätiöltä 45.000 euron apurahan kolmivuotiseen, Myllypuron kampukselle kohdistuvaan liikuntakokeiluun. Vuoden alussa käynnistyneen MyActive Campus -hankkeen tavoitteena on luoda alusta alkaen uuteen oppimisympäristöön yhteisöllistä ja fyysiseen aktiivisuuteen houkuttelevaa toimintakulttuuria. Kun näet oheisen logon, tiedät että aktiviteetteihin on saatu ulkopuolinen rahoitus ja että hanketta koordinoidaan tunnollisesti kampuksen henkeä ja arkkitehtuuria kunnioittaen. Tätä tavoittelemme! Hankkeen lähtökohtana on ollut näkemys siitä, että liikkumisen iloa ja rentoutumisen hetkiä tulee tarjota opiskelun lomassa myös niille, jotka eivät koe itseään motorisesti lahjakkaiksi eivätkä puhku urheilullista voimaa. Tarkoituksena on luoda kampuskulttuuri, jossa rakennuksen monimuotoiset tilat, kulkuväylät ja koko Myllypuron vihreä ympäristö hyödynnetään huomaamattomasti hyvinvoinnin tueksi. On tärkeää  lisätä aktiivisuutta uusin tavoin, opiskelijoiden näkökulmasta. Silloin parhaimmillaan toiminta ei varsinaisesti edes tunnu liikunnalta. Metropolia voi olla edelläkävijä ammattikorkeakoulujen joukossa myös siinä, että se huolehtii jo osana opiskelua opiskelijoiden terveyspääoman kartuttamisesta tulevaa työelämää varten. Juuri nyt on oikea aika rakentaa suurelle, monia mahdollisuuksia tarjoavalle kampuksellemme leppoisalla tavalla energisoivia, vähän leikkimielisiäkin ja todella matalan kynnyksen liikuntamuotoja. Yleensä 100 ensimmäistä päivää ovat se aika, jolloin uusi käytäntö voi juurtua osaksi arkea. Sen jälkeen aikaikkuna sulkeutuu ja helposti palataan vanhaan toimiuntatapaan. Siksi tänä syksynä hankkeen keskiössä ovat erityisesti uudet opiskelijat, jotka ehkä ovat läsnä kampuksella enemmän kuin muut ryhmät ja jotka etsivät avoimin mielin omaa paikkaansa korkeakouluyhteisössä. Tätä on saatu aikaan? Tähän mennessä Myllypuron kampukselle on saatu: Omatoiminen rentoutumistila A4007, jossa on joogamattoja, välineitä ja yksinkertaisia jumppaohjeita opiskelijoiden käyttöön A- ja B-tornin portaiden käytön edistäminen erilaisilla käsikirjoittajan ja graafikon muotoilemilla kannustuslauseilla, teippauksilla ja tietoiskuilla Kolmet puolapuut venyttelyyn ja kevyeen voimailuun aulatiloissa A2024, A5503 ja B2002 sekä matalan kynnyksen taukoliikuntavälineet niiden yhteydessä 100 päivän hyvinvointikurssi – vapaavalintainen ohjattu 5 op verkko-opintojakso erityisesti uusille opiskelijoille (tarjolla 2. periodillaQR-koodilla merkityt ulkoilureitit ja reittikartat lyhyen tauon hyödyntämiseen ulkoilmassa Virtuaaliliikunta: 4 kpl VR-laseja ja neljä erilaista sovellusta pelaamiseen/tanssimiseen sekä perehdytyskoulutus METKA:n henkilökunnalle ja tutoreille Viiden eri opiskelijaryhmän ideoimat innovaatioprojektit arkiliikunnan edistämiseksi Myllypurossa, niiden esittely Minnofestin yhteydessä. Vastuuopettajina lehtorit Irma Gerstenmaier ja Katja Ihamäki. Innovaatioprojektien toimeenpano MyActive Campus -hankkeen projektiryhmä. Innovaatio-opiskelijoiden, opettajien ja hanketoimijoiden benchmarkingvierailu LAB-ammattikorkeakouluun Lahdessa ja tutustuminen sen matalan kynnyksen liikunta-aktiviteetteihin projektipäällikkö Markus Halosen johdolla (ks. lisää Tikissä työelämään -hanke). Tätä teemme yhdessä muiden kanssa Hanketta ideoi ja toteuttaa työryhmä, jossa on mukana Metropolian edustajana hankkeen käynnistäjä Tuire Ranta-Meyer sekä METKAn puolelta toiminnanjohtaja Pekka Petäkoski, liikuntavastaava Johanna Lindh ja tiedottaja Ilka Helo. Hankkeen projektikoordinaattorina toimii Metropolian fysioterapian opiskelija Emmi Karhu. Yhteistyötahoina hankkeella ovat: 4Towers Gaming eli Metropolian opiskelijoiden eSport-kerho Opiskelijoiden liikuntaliitto Maanpuolustuskoulutusyhdistys Helsinki liikkuu eli Helsingin kaupungin liikkumisohjelma 2018−2021  Liikuttaako? Hankkeen sivut löydät tästä linkistä: jatkossa myös lyhemmästä osoitteesta metkaweb.fi/myactive. Ota yhteyttä hankkeen yhteyshenkilöihin kaikissa kysymyksissä, ideoissa, innovaatioprojektiehdotuksissa ja mahdollisissa pulmatilanteissa:   Emmi Karhu, projektikoordinaattori emmi.karhu@metkaweb.fi Johanna Lindh, METKAn liikuntavastaava 050 355 5252 johanna.lindh@metkaweb.fi Tuire Ranta-Meyer, Metropolian edustaja 050 526 2002 tuire.ranta-meyer@metropolia.fi

Alumnisuhdetoiminta ammattikorkeakoulun mainetekijänä

23.4.2015

Ketä alumnin, joka ei ole vuosiin ollut tekemisissä entisen opinahjonsa kanssa, tulisi kontaktoida, jos tulisi jotain oleellista asiaa? Entisten opettajiensa ehkä jo siirryttyä eläkkeelle, tilanne voi olla hankala, ellei asiakaspalveluprosessia ole oppilaitoksessa mietitty alumnin näkökulmasta. Jos yhteydenotto on vaikeaa tai tuloksetonta, ensimmäinen yritys voi jäädä viimeiseksi. Kotikorkeakoulu ei ehkä koskaan saa edes tietää, että tapahtui yritys, joka johti erehdykseen. Mikä kolhu se on organisaation maineelle yksittäisen alumnin näkökulmasta? Entäpä hänen edustamiensa verkostojen piirissä? Alumnikoordinaattorin työ korkeakoulussa on monipuolista. Se on myös vaativaa. Kohdeyleisö on lähtökohtaisesti myötämielistä yhteistyön tekemiselle. Oleellisimpia kysymyksiä ovat, miksi suhdetoimintaa harjoitetaan, mitä sillä tavoitellaan ja miten sitä käytännössä toteutetaan niin, että kaikki osallistuvat osapuolet hyötyvät. Opiskelijat eivät ammattikorkeakoulussa välttämättä ole tietoisia siitä, että heistä tulee valmistuttuaan alumneja. Opettajat eivät aina ehdi tai miellä tarvetta lähteä mukaan alumnisuhdetoimintaan, vaikka ovatkin omien opiskelijoiden myöhemmästä urasta ja menestyksestä kiinnostuneita. Opettajista moni on luonut itseohjautuvasti verkostoja alumnien keskuuteen. Joskus he myös visusti varjelevat jakamasta näitä verkostoja muiden tietoisuuteen. Samoin opiskelijat luovat omia, tulevaisuuden alumniverkostojaan opintoaikanaan. Haastavinta voi olla tavoittaa alumnit sen jälkeen, kun valmistuminen on takanapäin jo joitain vuosia sitten. Korkeakouluilla on ajoittain kampanjoita, joissa alumneja toivotaan palaavan yhteistyön pariin. Mutta miksi? Ja miten? Mitä alumnien kanssa voidaan tehdä yhteistyössä niin, että siihen kannattaa molempien osapuolten tarttua? Kysykäämme alumneilta. Kysykäämme korkeakoulujen opettajilta, johdolta, opiskelijoilta. Jokainen joukkio antaa erilaisia vastauksia. Jokainen yksilö näkee yhteistyön motiivit omien suodattimiensa lävitse. Koordinaattori pähkäilee näitä näkökulmia päivittäin. Useimmissa korkeakouluissa alumniasioista vastaavia työntekijöitä on yksi. Joskus hänen toimenkuvaansa kuuluu muutakin kuin pelkät alumnisuhteet. Prosesseja tarvitaan pitämään organisaatio hyvin organisoituna, mutta suhdetoiminta on ihmistenvälistä työtä. Suhdetoiminnassa tuloksia ei saavuteta pikaratkaisuin. Tärkeää on asettaa tavoitteet, suunnitella toimenpiteet ja toteuttaa ne järjestelmällisesti. Kehittämistyössä vaaditaan kerättyä dataa, tilastoja tai palautetta. Välineitä, joiden avulla voidaan arvioida, johtivatko toteutuneet toimenpiteet tavoitteiden saavuttamiseen. Suhdetoiminta ei voi olla yhden ihmisen varassa. Ei, vaikka kaikki työvälineet olisivat kunnossa ja vastuu siirrettävissä helposti toiselle. Parasta on, jos suhdetoiminnan kehittämistä tehdään useamman henkilön voimin ja käytännön toimenpiteiden toteuttamisvastuuta jaetaan laajemminkin organisaation sisällä - ja ulkona, jossa suurin osa alumneista kuitenkin toimii omissa verkostoissaan. Ihminen tarvitsee ihmistä, onnistuakseen, menestyäkseen, kehittyäkseen. Alumnia koskettavat syyt palata takaisin vanhan oppilaitoksensa kanssa yhteistyöhön ovat löydettävissä. Omaa ammattia koskettavat tuoreet sisällöt vetävät tuoreita alumneja ja kauan sitten valmistuneita puoleensa. Miten sisällöt tarjoillaan, on toinen juttu. Tapahtumia pursuaa joka päivälle. Alumni on kiinni työelämässä. Ei ehdi, ei jaksa, ei kykene. Sekin on hyvä huomioida. Joillekin tärkeintä on nostalgia; saada kävellä vielä kerran niillä käytävillä ja luokkahuoneissa, joissa nuorempana tuli vietettyä aikaa. Tavata vanhoja opiskelukavereita. Itse asiassa jokainen tutkintoaikana istuttu luento on osa koko koulun markkinointiviestintää. Mitä niistä vuosista jää mieleen? Tekeekö mieli palata takaisin vai iljettääkö ajatuskin? Milloin nostalgiavaihe aktivoituu? Miten hyvin on tullut pidettyä yhteyttä muihin kollegoihin? Alumnisuhdetoiminta vaikuttaa jo hakuvaiheessa. Mikä on oppilaitoksen maine sieltä valmistuneiden keskuudessa? Suosittelisivatko he tutkinto-opintoja juuri meillä nuoremmillensa? Ovatko he ylpeitä alumniudestaan? Miten ylpeitä oppilaitos on alumneistaan? Miten se osoittaa arvostusta? -- Näitä pohdintoja jatketaan. Myös niitä tärkeimpiä sisältöjä, eli alumnien haastatteluja heidän työelämästään, on vireillä. Ehdotuksia haastateltaviksi saa lähettää meiliin alumni ät metropolia piste fi.

365 päivää myöhemmin

placeholder-image
25.3.2015

Mitä teit työpaikallasi vuosi sitten? Muistatko? Mistä muistat sen? Kalenterimerkintöjä, muistiinpanoja selaten? Tuleeko koskaan tunnetta, että aikajaksoja elämästäsi on kadonnut, hautautunut palavereihin ja kiireeseen? Löytyykö kadonneista muistijäljistä työn merkityksellisyyden tunnetta? Nämä kysymykset nousivat mieleeni, kun kävin läpi vuoden vanhoja tulostepinoja. Nivaskasta löytyi laatimani esitys, jossa oli yksittäinen esitysdia. Oleellisimmat kysymykset 25.3.2014: miltä alumnitoiminnan tulee näyttää (brändäys) alumnirekisterin viimeistely ja julkaiseminen AMK:n alumnitoiminnan sisäisen verkoston rakentaminen. Tämä kolmen suuremman asian lista voi tuntua vaatimattomalta, jos ei tunne reunaehtoja, yksityiskohtia ja taustaorganisaatiota. Asiat ovat ajankohtaisia yhä tänään. Kaikki kolme kokonaisuutta on otettu haltuun, mutta paikoitellen niiden hiominen jatkuu.  Niiden kuuluukin elää ja kasvaa tarpeen mukaan. Itselleni on mielekästä todeta 365 päivää myöhemmin, että tehty työ on suoritettu suunnitellusti. Vuoden kuluttua tästä nyt tehtävä työ näkyy toivottavasti laajemmin yhteisössämme, niin talon sisä- kuin ulkopuolella: alumneille, muille kumppaneille, opiskelijoille ja henkilöstölle.

Uutta Metropoliaa Myllypuroon

25.11.2014

Hybridikampus -hankkeen päätöstapahtumassa perjantaina 21.11. alumnit ja opiskelijat tekivät Metropoliaa näkyväksi paikallisesti. Käyttäjälähtöinen hybridikampus -hanke tukee Metropolian uusien kampusten suunnittelua. Osallistavan suunnittelun menetelmillä kootaan yhdessä Myllypuron ja myöhemmin Arabianrannan asukkaiden, alueen yrittäjien, muiden palveluntarjoajien sekä opiskelijoiden kanssa tarpeita ja ideoita kampussuunnittelun tueksi. Tilaisuuteen poikkesi myös paikallisia asukkaita.