Metropolian ensimmäisen lukuvuoden opiskelijat ja kokeneet alumnit kohtasivat tiedonvaihdon merkeissä, työelämästä keskustellen.
Leppävaaran kampuksella lehtori Ilkka Kylmäniemi oli sisällyttänyt mediatekniikan insinööriopiskelijoiden koodausopintoihin työpaikkavierailun EVTEKistä samalle alalle valmistuneen alumni Jani Tiihosen toimistolle.
MTV Oy:n Katsomo-palvelun vastaavana tuottajana toimiva Tiihonen oli vain yhden Skype-puhelun päässä Pasilassa.
Parinkymmenen minuutin mittainen vierailu sisälsi mielenkiintoisen piipahduksen Maikkarin studioilla webbikameran välityksellä. Osallistujat kävelytettiin läpi televisiostudioiden ja ajankohtaistoimituksen, esiteltiin studioiden robottikameroille ja lopulta iloisen tervehdyksensä vilkutteli säämies Pekka Pouta.
Tiihonen kertoi urastaan nettividoiden maailmassa. Nykyistä työtä ovat edeltäneet monipuolinen työkokemus erilaisista media-alaa ja verkkojakelua yhdistäneistä tehtävistä. Sekä lukio- että ammattikorkeakouluopinnot ovat vieneet kohti omia urasuunnitelmia, mutta kiinnostus ja harrastuneisuus av-tuotantoon ja nettivideoihin on syntynyt jo lapsuudessa.
Tiihonen kokee, että hänellä on vielä ammatillisia ambitioita toteuttamatta. Suurimpana niistä elokuvan ohjaaminen. Opiskelijoille Tiihonen vakuuttaa, että koulut kannattaa käydä. Ei välttämättä arvosanojen ja papereiden vuoksi, vaan siksi, että koulusta saa valmiuksia oman osaamisen kehittämiseen. Tiihonen olisi itse kiinnostunut palaamaan opiskelijaksi, koska hän haluaisi nähdä, mihin suuntaan teknologia ja oma ala ovat kehittymässä.
Etäyhteyden järjestäminen vaikutti vaivattomalta, kun molemmissa päissä oltiin tottuneita Skypenkäyttäjiä. Opiskelijat eivät keksineet paljonkaan kysyttävää, ehkä siksikin, että Tiihosen esitys oli sangen kattava. Ensimmäisen vuosikurssin opiskelijoille kysymys saattoi olla vielä etäinen, mutta heille vakuutettiin, että työllistyminen on mahdollista, jos on hyvä tyyppi. Se puolestaan puntaroidaan työhaastattelussa. Haastatteluun pääsemiseksi toki CV:n on hyvä olla kunnossa, mutta asenne ratkaisee.
Alumni Nuppu Stenros mentoroi opiskelijoita.
Muutama tunti myöhemmin, Arabianrannan kampuksella. Stadiasta valmistunut alumni Nuppu Stenros ja Metropolian alumnikoordinaattori, yhteistyössä kulttuurituotannon opiskelijakunnan Kutu OK:n kanssa, ovat järjestäneet ensimmäisen vuoden opiskelijoille mahdollisuuden keskustella työelämästä ja työllistymisestä.
Stenros on kulttuurituottaja, jolla on kymmenen vuoden ajalta monipuolinen työkokemus. Toimittuaan syksyllä Metropoliassa järjestetyn työelämätapahtuma Bootcampin panelistina hän koki, että oman alan opiskelijoille pitäisi päästä kertomaan vielä lähemmin tuottajan uran menestystekijöistä ja valamaan myönteistä asennetta nuoriin.
Paikalla Tuottamolla oli viisitoista aiheesta kiinnostunutta. Stenros kertoi omista näkemyksistään, kulttuurituottajan työllistymisen monipuolisista mahdollisuuksista ja urakehityksen ongelmakohdista, sekä keskustelutti paikalla olleita teemoista.
Puolentoista tunnin kasvokkaistapaaminen pienryhmässä toimi epävirallisena mentorointihetkenä, jolloin valmistunut ammattilainen ja vasta alaa opiskelevat ovat samalla tasolla, oppimassa toinen toisiltaan.
Keskustelut ovat rehellisiä, mikään kysymys tai vastaus ei ole liian hölmö. Ryhmässä purskahdetaan monta kertaa nauruun. Tilanne koetaan vapautuneena ja antoisana. Se kirvoittaa lopuksi kommentin osallistujalta: ”Tällaisia tilaisuuksia lisää!”
Tuire Ranta-Meyer
on toiminut korkeakoulutuksen parissa johtajana ja asiantuntijana yli 30 vuotta. Hänet tunnetaan niin Metropolian kulttuurialan perustajana ja johtajana kuin korkeakoulujen yhteiskunnallisen vaikuttavuuden puolestapuhujana. Hän on myös Suomen johtava Erkki Melartin-tutkija, vertaisarvioidun tieteellisen kausilehden päätoimittajana, useiden yhdistysten ja valtuuskuntien puheenjohtaja tai luottojäsen. Hän innostuu mahdottomalta tuntuvista haasteista ja harrastaa mitä vain viulunsoitosta vintageen − mutta ei pelaa koripalloa eikä suosi avantouintia. Tuire on valmistunut sekä musiikin että filosofian maisteriksi ja väitellyt tohtoriksi Jyväskylässä. Vuodesta 2010 alkaen hänellä on ollut dosentuuri Jyväskylän yliopistossa. Metropoliassa hän toimii yhteistyöstä ja verkostoista vastaavana johtajana. Ota yhteyttä
Hei alumnimme
Alumnimme menestyvät maailmalla upeasti. AMK-tutkinnon suorittaneita on yli 20 000 ja YAMK-tutkinnonkin on ehtinyt tahkota kokoon monituhatlukuinen joukko. Itsekin talon alumnina olen ylpeä meistä kaikista.
Hoidin Metropolian alumnisuhdetoiminnan koordinaattorin tehtävää vuodet 2013-2016, jolloin toimintaa kehitettiin alumnisuhdetoiminnan kehittäjäverkostossa aktiivisesti. Valitettavasti erilaiset korkeakoulutukseen kohdistuneiden resurssien leikkuut veivät pohjan käytännön toteutukselta. Ideat jäivät paperille.
Metropolian alumneja ovat jokainen meillä opiskellut tai työskennellyt, myös kaikki edeltävien oppilaitostemme alumnit ovat alumnejamme.
Kaikessa yksinkertaisuudessaan Metropolian alumnipolku on seuraavanlainen:
Orientaatiojaksolla sanan "alumni" makustelu - kyllä, se olet sinä, vaikket koskaan valmistuisi tai liittyisi mihinkään alumnirekisteriin. Olet kasvatti, suojatti, saanut Metropolialta oppia.
Opintojen aikana opiskelijan ja alumnin kohtaamiset - monessa tutkinto-ohjelmassa kutsutaan alumnit kertomaan työelämän totuuksista. Muitakin mukavia kohtaamisia voi tapahtua.
Opintojen päättyessä - varmistus, että oma LinkedIn-profiili on ajantasalla ja siellä on ainakin oman ryhmän henkilöt kontakteina. Lisäksi mahdollisesti alumnirekisteriin liittyminen.
Työelämään siirtyessä alumnina kasvaminen - sijoittumiskyselyihin ja -tutkimuksiin vastaaminen, oman verkoston puitteissa ammatin ja alma materin edustaminen, oman ammatillisen identiteetin kehittäminen, ammattikorkeakoulutuksen puolesta puhuminen.
Takaisin kotiin - YAMK-opintoihin hakeutuminen, luennoitsijaksi tuleminen, tapahtumiin osallistuminen, stipendirahastoon tai varainhankintatoimintaan rahan lahjoittaminen...
Metropolialla on oma alumnirekisterinsä, käytössä kesäkuusta 2014 saakka. Sinne liittyneille lähetetään alumniuutiskirje neljästi vuodessa. Rekisteröityä voi täyttämällä e-lomakkeen. Ei maksa mitään, ei velvoita mihinkään.
Suurin joukko metropolialaisia alumneja löytyy LinkedIn -palvelusta. Meitä on siellä tällä hetkellä yli 20 000 metropolialaisuutta tunnustavaa.
Päivittelemme ajoittain Metropolian alumnit -Facebook-sivua. Metropolian Facebook-sivulta löytyvät ajankohtaisimmat alma materin kuulumiset.
Facebookin Metropolia Career -sivulla on työtarjouksien jättöpaikka. Parintuhannen seuraajan joukossa enimmälti opiskelijoita. Käy silti siellä, jos työtarjouksia etsit.
Twiittaillaankin.
Mikäli olet kiinnostunut oman tutkinto-/koulutusohjelmasi alumnitoiminnasta, ota suoraan yhteys vanhoihin opettajiin tai koulutussuunnittelijoihin. He kaipaavat usein teitä alumneja. Meillä vain ei ole välineitä tavoittaa suoraan teitä - valmistumisen jälkeen emme saa automaattisesti tietoomme uusia sähköpostiosoitteitanne. Kotiin kirjeen lähettämiseksi keinot vielä on olemassa, mutta se on tyyristä lystiä.
Mikset siis suoraan itse kysyisi, mitä tutkinto-ohjelman arkeen kuuluu ja voitko tulla jollekin opintojaksolle kertomaan oman alasi työnteon arjesta, tavataksesi entisiä opettajiasi ja nykyisiä opiskelijoita? Tällaisesta proaktiivisesta toiminnasta voi olla hyötyä sinulle ja työnantajallesi. Tutustumalla nuorempiin vuosikertoihin, on mahdollista saada tuoreita näkökulmia, jakaa oma uratarina, tai etsiä harjoittelijoita tai kesätyöntekijöitä.
Suhteet perustuvat luottamukselle ja niiden luominen alkaa jo ensimmäisestä opiskelupäivästä. Vaalikaa suhteitanne, opinahjoonne ja etenkin omiin opiskeluaikaisiin tuttaviinne. Ihmiseltä ihmiselle annettu aika on arvokkain lahja, jonka voimme kukin itseltämme toisille jakaa. Ensi vuonna Metropolia täyttää jo kymmenen vuotta. Kootkaa vanhat luokkakaverit yhteen ja skoolatkaa - meille ja teille.
Ystävyydellä. Näillä sanoin jätän tämän blogimerkinnän toistaiseksi viimeiseksi tällä palstalla.
Menestystä toivottaen!
Milla Åman
Valmistuin automaatioinsinööriksi Metropolian Myyrmäen yksiköstä 2015. Päädyin rakennusautomaatiosuunnittelijaksi suunnittelutoimisto Optiplan Oy:lle. Ensin pääsin työharjoitteluun, eikä aikaakaan, kun sain mahdollisuuden tehdä myös lopputyöni. Minua ilahdutti heidän positiivinen suhtautuminen harjoittelijoihin sekä panostukset työviihtyvyyteen ja valmistumisen jälkeen päädyinkin tänne vakituiseen työsuhteeseen. Minulle annettiin jo harjoitteluaikana vastuullisia tehtäviä, joissa pystyin kehittämään taitojani niin automaatiossa, projektityössä kuin kokonaisuuksien hallinnassa.
Rakennusautomaatiosuunnittelijan tehtävä on kuvata kaavioin ja toimintaselostuksin, miten rakennuksen moninaisia lämpö- vesi- ja ilmanvaihtojärjestelmiä ohjataan ja säädetään siten, että rakennus pysyy kunnossa ja siellä on viihtyisää olla.
Metropolian automaatiolinja on tekniikasta yleisesti kiinnostuneelle erinomainen valinta. Automaatio on erittäin laaja alue kattaen opintoja aina ohjelmoinnista, rakentamiseen, teollisuuteen ja logistiikkaan. Ennen Optiplanille tuloa en edes kuvitellut työskenteleväni rakennusalalla.
Metropolian automaatiolinja on kattavuudessaan kehuttava. Kun valmistumisen jälkeen päivitin ansioluetteloni ja kirjasin, mistä kaikista automaatiojärjestelmistä olin koulussa kokemusta saanut, niin listan pituus ja monipuolisuus oli vakuuttavaa.
Ja kaikille opiskelijoille, jotka epäilevät osaavatko he soveltaa oppejaan työelämässä: AMK antaa työkalut ja työelämä opettaa käyttämään niitä - hyvät työnantajat myös ymmärtävät tämän. Ole siis innokas oppimaan työelämässä ja valmis antamaan muutama extratunti työuran alussa asioiden ymmärtämiseen, niin vuoden jälkeen huomaat, mitä tarkoitan :).
Tomi Siebel valmistui Metropolian kone- ja tuotantotekniikan insinööriksi 2014. Asuinpaikka on Saksa, jossa Tomi työskentelee tittelillä Quality Engineer yrityksessä HP Pelzer GmbH. HP Pelzer on maailman johtava autoteollisuuden akustisten- ja eristys osien valmistaja Hän asuu Kaiserslauternissa, mutta käy töissä Wittenissä Ruhrin alueella 330 kilometrin päässä. Etäisyydet kotoa töihin ovat yleiset Saksassa. Autobahn palvelee kaikkialla. Viikonloppuisin ollaan kotona, työviikot jossain lähempänä.
Tomi Siebelin tehtävä on toimia laatuinsinöörinä Volvo-projektissa. Pelzer tekee Volvolle uuteen S90/V90-malliin takakontin sisustusta. Käytännössä Siebelin työ on projektin johtamista; PPAP-prosessin saattamista loppuun, laatuvaatimuksien ja spesifikaatioiden täyttäminen on laadunvalvonnan kulmakiviä.
Valmistumisen jälkeen Siebel muutti heti Saksaan, eikä hänellä vielä ollut työkokemusta. ”Lähetin 300 hakemusta ja sain muutaman haastattelun. Se ei ollut helpoin vaihtoehto, halusin silti tehdä niin ja se on toiminut hyvin. Aluksi oli vaikeaa, en tarkalleen tiennyt mitä pitäisi tehdä tai tarjota yrityksille. Työnhaussa meni nelisen kuukautta, aloitin lopulta pienessä, juuri perustetussa firmassa, joka teki autonosien laadunvalvontaa. Meillä oli muutamia ulkomaalaisia asiakkaita, joita yritettiin markkinoida euroopassa, joka ei onnistunut. Yritys meni konkurssiin ja siitä tuli opittua paljon kaikenlaista, yrityksen nousu ja tuho. Sen jälkeen oli helpompi löytää töitä, lähetin 20 hakemusta, tuli 5 haastattelupyyntöä: parin kuukauden päästä olin seuraavassa työpaikassa.
Täällä on laatuinsinööreille autoteollisuudessa paljon töitä, koska teollisuus perustuu alihankkijoihin. Toimiva autoteollisuus vaatii alihankkijoiden valvontaa. Projektinhallintaan, alihankkijoiden valvontaan ja laatuinsinöörin aloille löytyy töitä Saksassa”.
”Nykyiseen tehtävään päädyin hakemalla. Hain eri paikkoihin, mulle soitettiin ja kysyttiin lyhyen haastattelun jälkeen, paljonko haluan palkkaa. Yleensä Saksassa kysytään heti palkka, sitten sanotaan summa, se on ok tai ei, riippuen yrityksen kaavaillusta budjetista. Kairon taksikuskit ovat hyvä preppauskeino palkkaneuvotteluihin. Palkka- ja hintatasosta sen verran, että taso Saksassa ei houkuttele palaamaan Suomeen. Olen nyt siirtymässä projektipäälliköksi omaan projektiin. Toinen Saksassa yleinen juttu on että insinöörit työllistyy ensin rekrytointifirmojen kautta ja myöhemmin siirtyy vakituiseksi yritykseen, näin minunkin tapauksessa. Mielikuvani on, että työnteko Saksassa on tahdiltaan kovempaa kuin Suomessa."
Siebel jatkaa: ”Täällä pitää toimittaa. Ei voi taukoja pitää, jos on töitä. Jos haluaa edetä, kelloa ei voi katsoa. Kun ei ole töitä, on vapaampaa jos on tehnyt työnsä hyvin. Kun pitää tehdä töitä, on vaarallista sanoa että kello on neljä, täytyy lähteä kotiin. Varsinkin autoteollisuudessa on hektistä. Varastot on pieniä, koko ajan pitää tulla uutta tavaraa alihankkijoilta. On vaarana että tehdas pysähtyy, jos ketju ei toimi. Siksi pitää olla varautunut koko ajan.”
Siebelin mukaan työkulttuuri Saksassa riippuu kuitenkin työpaikasta. ”Kun menet haastatteluun, sun täytyy pitää siitä henkilöstä joka sua haastattelee, se on yleensä sun tuleva pomo. Jos se toimii hyvin, sopii ajattelutapa hyvin yhteen. Työpaikat, jotka olen saanut, niissä on haastattelujen jälkeen ollut ajatus, että toi meni hyvin, persoonallisuudet ovat kohdanneet hyvin. Sitten on ollut haastattelut, joiden jälkeen on ollut tunne etten haluaisi työskennellä tuolla, eikä niitä paikkoja ole mulle tarjottukaan”, Siebel summaa.
Urakehitykseensä Siebel kokee koulutuksen ja oman asenteen vaikuttaneen eniten.
”Koulutuksen avulla pääsee näihin työtehtäviin. Koulutus on pakko olla. Uskon, että uralla on paljon kiinni asenteesta. Yritän lukea paljon kirjoja, jotka auttaa itsensä kehittämiseen. Ne ovat auttaneet siihen, miten reagoida tilanteisiin ja ongelmiin. Esimerkiksi, miten pysyä positiivisena. Suosittelen kirjaa Dale Carnegie; Miten saan ystäviä, menestystä ja vaikutusvaltaa. Tärkein sisältö tuossa kirjassa on neuvottelusta, eli miten olla mukava henkilö ja saada toinen ymmärtämään sun pointti niin, että molemmat on tyytyväisiä. Eli lähinnä miten esittää asioita.”
Metropoliassa annetusta opista Siebel kokee hyötyneensä etenkin siinä, miten työskennellä hyvin ja laadukkaasti. Miten raportoida, esimerkiksi labrakursseissa ja opinnäytetyössä oppii tiettyä järjestelmällisyyttä ja laadukasta työtä.
Lisäksi kiitoksen ansaitsevat opettajat. ”He, jotka ovat olleet työelämässä. Heiltä sai tietoa, jota ei oppikirjoista saa, erityinen kiitos opinnäytetyöni ohjaajalle lehtori Jarmo Perttulalle.” Myös kieliopinnot Tomi Siebel kokee tärkeäksi anniksi. ”Saksaa olen opiskellut ammattikorkeakoulussa, on tärkeää saavuttaa tietty taso että pystyy kommunikoimaan. Arkikeskustelujen täytyy sujua. Englanti pitää olla vahva, joka tukee vaikeammissa keskusteluissa.”
Valinta lähteä opiskelemaan insinööriksi syntyi lukiossa. Nyt Siebel kuvailee: ”Tämä on ollut mahtava matka, oon nähny niin paljon, päässyt matkustamaan työn kautta niin paljon, Euroopan ulkopuolelle tapaamaan eri paikkoihin uusia ihmisiä. Toki on raskasta olla koko ajan matkustamassa, mutta toisaalta tulee nähtyä niin paljon ja on tapahtumien keskipisteessä. Teen globaalisti töitä, tapaan paljon eri kansallisuuksia töissä, kuten Kiina, Tsekki, Hollanti, Britannia, meillä on monikansallinen tiimi. Minulle kansainvälistyminen on sitä, että tunnet, että sinulla on mahdollisuus asua myös muissa maissa.”
Rekrytoitumisvinkkeinä Tomi Siebel kertoo, että jos haluaa esimerkiksi autoteollisuuteen töihin, ”kannattaa ostaa muutama kirja tietystä aiheesta, jotka kiinnostaa. Autoteollisuuden uraa havittelevan kannattaa valita teoksia APQP:stä, PPAP:sta ja FMEA:sta, edellä mainitut järjestelmät ovat konkreettista tietoa, minkä voi tuoda esille työhaastattelussa. Siitä pääsee alkuun. Sen jälkeen voi etsiä sopivan polun eteenpäin."
"Opiskelijoille haluaisin vielä sanoa, että työnteko on helpompaa kuin opiskelu, eikä menestymistä työelämässä ole syytä epäröidä. Tarttukaa rohkeasti tilaisuuksiin, mutta vasta kun koulu on suoritettu kunnialla loppuun!”
Omaishoito on ratkaiseva osa suomalaista hyvinvointijärjestelmää. Se mahdollistaa monille ikääntyneille ja sairaille elämisen omassa kodissaan. Omaishoito tulisi nähdä koko yhteiskuntaa tukevana voimavarana, jonka avulla säästetään yhteiskunnan resursseja ja mahdollistetaan hoidettavien kotona asuminen (Kaivolainen 2011: 1).
Omaishoito on suomalaisten hyvinvointipalvelujen kulmakivi. Se mahdollistaa monille ikääntyneille ja sairaille turvallisen asumisen kotona. Silti tämä järjestelmä ei toimi ilman omaishoitajien riittävää tukea. Tässä kuvioon astuu lyhytaikaishoito, jonka tehtävänä on tarjota omaishoitajille hengähdystaukoja. Mutta mitä tapahtuu, kun yhteistyö lyhytaikaishoidon ja omaishoitajien välillä ei toimi?
Tämä kysymys oli keskiössä YAMK-opinnäytetyössäni, jossa tarkastelin sitä, miten voimme parantaa omaishoitoperheiden ja lyhytaikaishoitoyksiköiden välistä yhteistyötä ja luottamusta. Tulokset osoittavat, että vaikka tavoitteet ovat yhteiset, matka sujuvaan yhteistyöhön on vielä kesken.
Suomalaisen hoitotyön haasteet
Opinnäytetyöni keskeiset löydökset osoittavat, että suurimmat yhteistyön haasteet liittyvät tiedonkulun epäselvyyksiin, hoitohenkilökunnan vaihtuvuuteen ja joustamattomiin palvelukäytäntöihin. Omaishoitajat kokivat, että heidän antamansa tiedot hoidettavien erityistarpeista jäivät usein huomiotta, mikä heikensi luottamusta hoitoyksiköihin. Lyhytaikaishoidon resurssien puute johti tilanteisiin, joissa hoidettavien toimintakyky heikkeni hoitojaksojen aikana. Esimerkiksi hoidettavan lääkemuutokset tai erityisruokavaliot eivät aina välittyneet hoitohenkilökunnalle. Eräs haastateltava kertoi, kuinka hän joutui lähes päivittäin tarkistamaan, että kaikki oli hoitojakson aikana tehty oikein.
Tiedonkulun puutteet eivät ole vain käytännön ongelmia ne syövät luottamusta. Kun omaishoitaja ei voi olla varma, että hänen läheisensä tarpeet huomioidaan, hän saattaa jättää lyhytaikaishoidon käyttämättä. Tämä taas johtaa siihen, että omaishoitajat eivät saa kaipaamaansa lepoa ja uupuvat entisestään. Tutkimukset osoittavat, että tiedonkulku ja palveluiden joustamattomuus ovat suurimmat yhteistyön esteet lyhytaikaishoidon ja omaishoitajien välillä. Esimerkiksi hoitajien vaihtuvuus heikentää hoidon jatkuvuutta, mikä lisää omaishoitajien kuormitusta. Tämä ongelma ei ole yksittäinen poikkeus, vaan se kuvastaa laajempaa tarvetta kehittää palvelujärjestelmiä (Juntunen & Salminen 2011: 3).
Kun lyhytaikaishoito ei vastaa omaishoitajien tarpeisiin, seuraukset ovat kauaskantoiset. Vapaapäivistä kieltäytyminen, stressin kasvu ja uupumus ovat asioita, jotka vaarantavat omaishoitajien hyvinvoinnin. Tässä kohtaa palveluiden joustavuus ja selkeä tiedonkulku nousevat keskiöön.
Tiedonkulku on luottamuksen perusta
Omaishoitajat ovat hoidettaviensa parhaita asiantuntijoita, mutta tämä tieto ei aina tavoita lyhytaikaishoitoyksiköitä. Yksinkertaisetkin asiat, kuten erityisruokavaliot tai lääkemuutokset, voivat jäädä huomioimatta. Tämä lisää omaishoitajien taakkaa, sillä heidän on varmistettava, että hoitokäytännöt pysyvät yhdenmukaisina. (Harju & Ramadan, 2021.) Selkeät viestintäkäytännöt, kuten kirjalliset ohjeet ja säännölliset keskustelut hoitohenkilökunnan kanssa, voisivat merkittävästi parantaa tilannetta.
Toinen suuri ongelma, joka korostui opinnäytetyössäni, oli hoitajien vaihtuvuus. Useat omaishoitajat kertoivat, että jokaisella hoitojaksolla oli uusi hoitaja, joka ei tuntenut hoidettavaa. Tämä johti tilanteisiin, joissa omaishoitajan piti aina aloittaa alusta: kertoa hoidettavan tarpeista, rutiineista ja erityisohjeista. Se lisäsi stressiä tilanteessa, jonka pitäisi tarjota helpotusta.
Vakiohenkilöstö, joka tuntee hoidettavan, tekee yhteistyöstä sujuvampaa ja rakentaa luottamusta. Yhteistyö on vuorovaikutusta. Hoitohenkilökunnan tulee kuunnella omaishoitajia, mutta myös antaa heille palautetta. Kun omaishoitajat tietävät, miten hoitojakso on sujunut, he voivat luottaa siihen, että heidän läheisensä on ollut hyvässä hoidossa.
Joustavat käytännöt tukevat jaksamista
Opinnäytetyön haastatteluissa kävi ilmi, että lyhytaikaishoidon hoitojaksot suunniteltiin usein hoitopaikan resurssien, ei perheiden tarpeiden mukaan. Tämä jäykkyys heikentää omaishoitajien mahdollisuuksia käyttää palveluita silloin, kun he niitä eniten tarvitsevat.
Lyhytaikaishoito ei ole vain omaishoitajan lepohetki. Se on myös mahdollisuus kuntouttaa ja tukea hoidettavan hyvinvointia. Tässä joustavat palvelut ovat avainasemassa. Hoitojaksojen pituus ja ajankohta tulisi suunnitella perheiden yksilölliset tarpeet huomioiden, ei pelkästään hoitoyksikön resurssien perusteella.
Kohti parempaa yhteistyötä
Palautteen antaminen ja saaminen nousi haastatteluissa merkittäväksi teemaksi. Monet omaishoitajat kertoivat, että hoitojaksojen jälkeen heille annettiin vain yleisluonteisia kommentteja, kuten "kaikki meni hyvin". Tämä jätti heidät kaipaamaan tarkempaa tietoa siitä, miten hoidettava pärjäsi ja miten hoito voisi seuraavalla kerralla olla vielä parempaa. Käytännön esimerkkinä voisi toimia toimintamalli, jossa omaishoitajat osallistuvat hoidon suunnitteluun aktiivisesti. Näin he voivat varmistua siitä, että hoito vastaa heidän odotuksiaan ja tarpeitaan. (Voutilainen & Tiikkainen & Särkikangas 2019.)
Opinnäytetyöni tulokset antavat selkeitä kehitysehdotuksia, joita hyvinvointialueet voivat hyödyntää. Kyse ei ole vain palveluiden parantamisesta, kyse on omaishoitajien jaksamisesta ja heidän läheistensä hyvinvoinnista. Kun yhteistyö toimii, koko yhteiskunta voittaa. Omaishoito ja lyhytaikaishoito ovat yhdessä enemmän kuin osiensa summa. Ne täydentävät toisiaan ja tukevat perheiden jaksamista. Tästä yhteistyöstä hyötyvät kaikki: omaishoitajat, heidän läheisensä ja yhteiskunta kokonaisuudessaan.
On selvää, että sujuva tiedonkulku, henkilöstön jatkuvuus ja joustavat käytännöt ovat ratkaisuja, jotka voivat vahvistaa luottamusta ja parantaa hoidon laatua. Nyt on aika ottaa nämä opit käyttöön ja rakentaa yhdessä toimivampaa järjestelmää.
Kirjoitus perustuu vanhustyön (YAMK) opinnäytetyöhön Miten lisätä yhteistyötä ja luottamusta omaishoitoperheiden ja lyhytaikaishoidon välillä (Metropolia Ammattikorkeakoulu, 2025). Opinnäytetyö toteutettiin laadullisen tapaustutkimuksen keinoin, ja siinä haastateltiin omaishoitoperheitä teemahaastatteluiden avulla. Opinnäytetyö on luettavissa Theseuksessa. https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-202501161444
Kirjoittaja
Sara Mikander, geronomi (AMK), ikääntyneiden palvelujen kehittäminen ja johtaminen (ylempi AMK), Metropolia Ammattikorkeakoulu.
Lähteet
Harju, H. & Ramadan, F. 2021. Omaishoidon monet kasvot. Vanhustyö-lehti (1).
Juntunen, K. & Salminen, A.-L. 2011. Omaishoitajan jaksamisen ja tuen tarpeen arviointi. COPEindeksi suomalaisen sosiaali- ja terveyshuollon käyttöön. Sosiaali- ja terveysturvan selosteita 78.
Kaivolainen, M. 2011. Omaishoitaja asiakkaana. Teoksessa Kaivolainen, M. ym. (toim.). Omaishoito. Tietoa ja tukea yhteistyöhön. Helsinki: Duodecim.
Voutilainen, P., Tiikkainen, P. & Särkikangas, M. 2019. Omaishoitajien kokemuksia ja tuen tarpeita: Kyselytutkimus Pohjois-Suomessa. Gerontologia 33 (3), 153–168.
Työelämä ja oppilaitokset ovat tehneet vuosikausia yhteistyötä, jossa saavutettujen hyötyjen on usein katsottu olevan riittäviä ja näin tuttuja yhteistyön tapoja on jatkettu pitkiäkin aikoja. Perinteisen yhteistyön hyödyt näyttäytyvät kuitenkin helposti pistemäisinä sekä työelämälle että opiskelijoille. Kehittäjäkumppanuus tuo yhteistyöhön uusia ulottuvuuksia mahdollistamalla monien eri toimijoiden, kuten asiakkaiden, työntekijöiden, opiskelijoiden sekä opettajien sekä muiden verkostotoimijoiden tasa-arvoisen kuulluksi tulemisen, asiantuntijuuden hyödyntämisen sekä vaikuttamismahdollisuuksien näkyväksi tekemisen.
Unesco on vuonna 1986 määritellyt kehittäjäkumppanuuden yhdessä työskentelyksi (working together), jossa jokaisella kehittäjätiimin jäsenellä on olennaista tietoa ja yhteiset tavoitteet määritelty, yhteistyö on vastavuoroista sekä työskentelyssä vallitsee molemminpuolinen kunnioitus. Määritelmä on edelleen ajankohtainen ja paikkansapitävä sote-alan kehittämisessä, joka tähtää eri toimijoiden aktiiviseen rooliin myös kehittämistyössä. Kehittäjäkumppanit voivat olla palveluiden käyttäjiä tai heidän läheisiään, sekä palvelujen tuottajia ja järjestäjiä, jotka ovat ammattilaisia tai vapaaehtoisia toimijoita. Jotta kehittäjäkumppanuus toteutuisi, on kehittämisprosessin rakennuttava suunnitelmallisesti yhteistoiminnassa ja sen tulee hyödyttää kaikkia kehittämisessä mukana olevia osapuolia. (Harra, Sipari & Mäkinen 2017:147.)
Kumppanuudesta voidaan puhua Maijasen ja Haikaran (2014: 12–13) mukaan silloin, kun toiminnan rakenteet ja prosessit ovat mahdollisimman matalahierarkkisia ja pidemmälle aikajänteelle määrittyviä. Tavoitteiden tulee olla yhdessä jaettuja, ja päätöksenteon tulee toteutua yhteisesti. Kumppanuudessa toimijoiden välillä vallitsee luottamus ja toiminta tuottaa synergiaetuja ja lisää yhteistä hyvää. Kumppanuus edellyttää myös sitä, että vastuu tuloksista ja seurauksista tulee olla jaettuja. Maijasen ja Haikaran (2014: 13) mukaan haasteellisinta kumppanuuden toteutumisessa on toimijoiden motivoiminen.
Euroopan sosiaalirahaston rahoittaman Hyvissä handuissa himassa -hankkeen päätavoitteena on vahvistaa Helsingin kaupungin Itäisen kotihoidon, Metropolia Ammattikorkeakoulun ja Stadin ammatti- ja aikuisopiston keskinäistä kehittäjäkumppanuutta ja kumppanuutta opintojen työelämälähtöisyyden lisäämiseksi. Hanke on tarjonnut Metropolian hanketyöntekijöille ja sisäisille asiantuntijoille mahdollisuuden kehittää toimintatapoja ja kumppanuutta tukevia malleja sekä koordinoida kehittäjäkumppanuuden rakentumista. Tutkimuskirjallisuudessa todetaankin, että yleensä silloin kun organisaatiot ovat valmiita kumppanuuden vaatimiin panostuksiin, voidaan itsessään puhua jo kumppanuudesta (Maijanen & Haikara 2014: 13).
Kumppanuuden vahvistaminen vaatii aikaa, yhdessä toimimista ja synergiaa
Kumppanuuden saavuttaminen on oman aikansa vievä, hitaasti etenevä pitkäkestoinen prosessi. Kumppanuutta onkin kuvattu toimijoiden pitkäkestoisena liittoumana (Engeström 2006, 19 Maijasen & Haikaran 2014, 15 mukaan). Kertaluonteista tai pienimuotoista yhteistyöstä ei siis voida pitää kumppanuutena (Maijanen ja Haikara 2014: 13). Työelämäyhteistyö kotihoidon ja ammattikorkeakoulun välillä on perinteisesti ollut nimenomaan lyhytaikaista tai pienimuotoista. Esimerkkejä tästä ovat opiskelija–ohjaaja-parityöskentelylle rakentuvat harjoittelut, opinnäytetyöt ja kertaluonteiset pienet projektit. Nämä kaikki perinteiset yhteistyön tavat ovat hyviä ja tärkeitä, mutta kehittäjäkumppanuuden ja kumppanuudessa toimimisen tietoiseen rakentamiseen tarvitaan uudenlaisia toimintatapoja (Harra, Sipari & Mäkinen 2017: 147).
Ensimmäinen askel kumppanuutta tavoiteltaessa on se, että kukin toimija selkiyttää oman perustehtävän ja tavoitteet sekä sen, missä asioissa ja tehtävissä tarvitaan kumppanuutta ja millaista kumppanuutta haetaan. (Viirkorpi 2004, 13. Maijasen & Haikaran 2014, 13 mukaan.) Hanketta valmisteltaessa prosessissa tunnistettiin eri osapuolten tavoitteita ja yhteiset rajapinnat hankkeen tavoitteelle ja kumppanuudelle löytyivät myös helposti. Kaikkia näitä yhteisiä tavoitteita ja toiveita yhdisti luonnollisesti tärkein – iäkkään ihmisen paras. Kotihoito tekee työtä kotona asuvan, usein iäkkään ihmisen hyvinvoinnin ja terveyden tukemiseksi ja edistämiseksi, samoin kuin oppilaitoksissa tehdään työtä sen eteen, että sieltä valmistuu työelämään osaavia ammattilaisia, jotka toimivat työssään tukien iäkkään ihmisen hyvän elämän toteutumista perustellun tiedon varassa. Molemmissa tilanteissa asiakas nähdään oman elämänsä asiantuntijana ja aktiivisena toimijana.
Oli selvää, että kumppanuutta tarvittaisiin tuomaan oppilaitoksia ja kotihoitoa lähemmäksi toisiaan. Kotihoito toivoi voivansa ratkoa tulevaisuudessa esimerkiksi kehittämishaasteitaan tai asiakas-casejaan teoriaan peilaten yhteistyössä asiakkaan ja opiskelijoiden kanssa. Tämä tuki myös Helsingin kaupungin strategiaa, jossa kaupungista pyritään luomaan elinikäisen oppimisen innovatiivinen kokeilukaupunki. Kotihoito toivoi myös tulevaisuuden työelämätaitoja omaavia osaajia, jotka pitävät kotihoitoa kiinnostavana työpaikkana. (Hyvissä handuissa himassa -hankesuunnitelma 2018.)
Oppilaitokset tarvitsivat kumppanuutta edistämään pitkäkestoisempaa työelämäyhteistyötä sekä vahvistamaan 2. asteen ja AMK-opiskelijoiden yhteistyötä työelämässä. Tällöin yhteistyötä opittaisiin tekemään jo opintojen aikana ja näin yhteistyö voisi olla luontevaa myös valmistumisen jälkeen työelämässä. Yhtenä tärkeänä tavoitteena onkin vahvistaa opiskelijoiden tulevaisuuden työelämätaitoja, joita ei täysin saavuteta nykyisillä toimintamalleilla, Tulevaisuuden tärkeiksi työelämätaidoiksi hankkeessa on tunnistettu monialainen kumppanuusosaaminen, konsultatiivinen osaaminen ja asiakas- ja ihmislähtöinen kehittämisosaaminen. (Hyvissä handuissa himassa -hankesuunnitelma 2018.)
Olennaista kumppanuudessa on lisäarvon syntyminen eri osapuolille. Lisäarvo perustuu ennen kaikkea osapuolten yhteisten etujen etsimiseen ja tämän myötä oppimiseen (Mustakangas ym. 2003, 62). Hankkeen lähtökohdat on rakennettu lisäarvon tuottamiselle hankkeessa mukana oleville toimijoille. Hankkeen toiminnan aikana eri toimijat (työelämä, opiskelijat, asiakkaat ja opettajat) ovat oppineen monialaisuuden ja kumppanuuden hyödyistä, mitkä puolestaan ovat lisännet motivaatiota tällaisen toimintatavan juurruttamiselle.
Kumppanuuteen vaaditaan aina vuorovaikutusta ja luottamusta. Työyhteisössä, kuten muissakin inhimillisissä vuorovaikutustilanteissa, luottamus on kaiken perusta. Työyhteisössä luottamusta synnyttää osallistava ja oikeudenmukainen johtaminen, toimiva ryhmätyö ja työntekijöiden itsenäisyyden korostaminen. (Piippo, Sankelo, Valtanen & Sinervo 2015: 154.) Luottamus on sitä tärkeämpää, mitä enemmän työntekijät ovat riippuvaisia toisistaan ja mitä haastavampi on koko organisaation tehtävä. Hyvä luottamus edistää työilmapiiriä ja työntekijöiden jaksamista. Työntekijät ovat sitoutuneita työhönsä ja se luo turvallisuuden tunnetta. Luottamus edellyttää toimijoiden keskinäistä yhteistyötä, kommunikointia, sitoutumista ja yhteistä tavoitetta. (Raatikainen 2015: 150.)
Kun luottamus vahvistuu, yhteistyö voi kehittyä kumppanuudeksi. (Piippo, Sankelo, Valtanen & Sinervo 2015: 153–154.) hyvät vuorovaikutussuhteet rakentuvat ajan myötä positiivisten kokemusten kautta ja tutustumalla toisiin.
Hankkeessa luottamusta on lähetty rakentamaan kotihoidon ja oppilaitosten toimijoiden välille hanketoimijoiden jalkautumisella kotihoitoon, opiskelijoiden asiakaslähtöisen monialaisen tiimiharjoittelun kautta, missä opiskelijat integroituvat ryhmänä osaksi kotihoidon tiimiä sekä erilaisin yhteiskehittelytyöpajoin kohtauttamalla eri toimijoita yhteisten teemojen äärellä.
Kehittäjäkumppanuudestako ratkaisu sote-alan tulevaisuuden haasteisiin?
Sosiaali- ja terveyspalvelut ovat suuressa muutoksessa sote-uudistuksen ja suurten ikäluokkien ikääntymisen johdosta. Voisiko työelämän ja oppilaitosten tiiviimpi, pitkäjänteisesti rakennettu kehittäjäkumppanuus tuoda mukanaan ratkaisuja ja uusia avauksia tähän? Voitaisiinko yhdessä tunnistettuja ja synergiaa tuottavia toimintatapoja kehittää yhdessä vastaamaan hankalaan ja vaativaan sosiaali- ja terveyspalveluiden muutokseen?
Tavoitteena sote -alalla on asiakkaan hyvän elämän edistäminen ja tukeminen. Tähän päästään parhaiten, kun toimitaan kumppanuudessa monialaisesti asiakkaiden sekä ammattilaisten ja opiskelijoiden kesken avoimessa, kehittävässä, arvostavassa ja luottamusta rakentavasta ilmapiirissä. Kehittäjäkumppanuus ei ole yksin työskentelyä. Se vaatii jokaiselta toimijalta ymmärrystä kumppanuudesta ja omasta roolista, aitoa panostusta ja sitoutumista, halua tunnistaa toisen taidot ja osaaminen, tasa-arvoisuutta, toisen kunnioitusta ja hyvää vuorovaikutusta.
Hanke jatkaa motivoituneine toimijoineen tämän tärkeän ja innostavan aiheen äärellä helmikuuhun 2022, joten vielä on hyvin aikaa jatkaa kehittäjäkumppanuuden rakentamista kotihoidon ja oppilaitosten välille kumppanuuden lähtökohdista käsin ja luoda hankkeessa luvattuja tuotoksia kaikkien kehittäjäkumppanuudesta ja uudenlaista osaamista vahvistavista toimintatavoista kiinnostuneiden käyttöön.
Kirjoittajat
geronomitutkinnon lehtori sekä kolme geronomiopiskelijaa
Mari Heitto on Hyvissä handuissa himassa -hankkeen projektipäällikkö ja geronomitutkinnon tutkintovastaava. Yhtenä tutkinnon opettajatiimin jäsenenä hänen työnsä on edistää geronomiopiskelijoiden tietojen, taitojen ja asenteiden vahvistumista vastaamaan tulevaisuuden osaamistarpeisiin ikäihmisten palveluissa. Geronomitutkinnossa opetus perustuu kumppanuusajatteluun ja projektioppimiseen, joka toteutuu tiiviissä työelämäyhteistyössä.
Henna Karvonen on pitkään toiminut vanhustyössä, mutta kotihoito on tuntematon osa-alue. Moniammatillinen yhteistyö, joka on oleellinen osa kehittäjäkumppanuutta, on Hennan inspiraatio ja mielenkiinnon kohde. ”Tehokkaalla ammatillisella yhteistyöllä parannamme vanhusten elämänlaatua ja hyvinvointia myös tulevaisuudessa.”
Mari Koskinen on alanvaihtaja vakuutusmaailmasta. Hän on tottunut moniammatilliseen työskentelyyn aiemmalla urallaan ja tämän takia moniammatillisuuden kehittäminen myös sote-alalla kiinnostaa häntä.
Anu Mutka on fysioterapeutti, jolle vanhukset ovat aina olleet ainut oikea asiakasryhmä. Täydellinen väsyminen monialaisen yhteistyön toimimattomuuteen ja sote-alan hierarkkisiin rakenteisiin pakotti etsimään uutta polkua rakkaan vanhustyön saralta. “Kehittäjäkumppanuus on nyt se unelma, jota kohti kuljen silmät tähtinä ja sydämeni palolla!!!”
Lähteet
Harra, Toini, Sipari, Salla & Mäkinen Elisa 2017. Hyvää tahtova hyvinvointipalvelujen kehittäjäkumppanuus. Teoksessa Pohjola, Anneli, Kairala, Maarit, Lyly Hannu & Niskala, Asta (toim.): Asiakkaasta kehittäjäksi ja vaikuttajaksi. Asiakkaiden osallisuuden muutos sosiaali- ja terveyspalveluissa. Tampere: Vastapaino. 147–164.
Maijanen H. Haikara P. 2014. Kumppanuuskäsikirja – näkökulmia monitoimijaisen yhteistyön kehittämiseen. Kaakkois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskuksen julkaisuja A. 8:2014.
Piippo, Jukka, Sankelo, Merja, Valtanen, Elisa & Sinervo, Timo 2015. Luottamuksen merkitys innovatiivisuudelle ja luovuudelle. Teoksessa Saarisilta, Jaana & Heikkilä, Johanna (toim.): Yhdessä innovoimaan -osallistuva innovaatiotoiminta ja sen johtaminen sosiaali- ja terveysalan muutoksessa. Osuva-tutkimushankkeen loppuraportti. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Raportti 4/2015. Tampere: Juvenes Print – Suomen Yliopistopaino Oy. 153–166
Raatikainen, Eija 2015. Lujita luottamusta. Asiakassuhteen rakentaminen sosiaali- ja terveysalalla. PS-kustannus. Juva.
Strandman, Kristiina & Palo, Miia 2017. Dialogi yhteiskehittämisen ytimessä. Teoksessa: Pohjola, Anneli, Kairala, Maarit, Lyly Hannu & Niskala, Asta (toim.): Asiakkaasta kehittäjäksi ja vaikuttajaksi. Asiakkaiden osallisuuden muutos sosiaali- ja terveyspalveluissa. Tampere: Vastapaino. 129–146.
Työtä tekevälle riittää. Ei työt tekemällä lopu. Kukapa ei joskus olisi kuullut suomalaisia sananlaskuja työstä. Jokaisella ihmisellä on oikeus työhön, sen vapaaseen valintaan sekä oikeudenmukaisiin ja tyydyttäviin työehtoihin ja suojaan työttömyyttä vastaan. Näin todetaan Yhdistyneiden kansakuntien ihmisoikeuksien yleismaailmallisen julistuksen 23. artiklan ensimmäisessä kohdassa. (YK 2023: 26–27).
Sananlaskuista, julistuksista ja hallitusohjelmista huolimatta Suomessa oli syyskuussa 2024 työ- ja elinkeinoministeriön julkaiseman työllisyyskatsauksen mukaan 279 700 työtöntä työnhakijaa (Työ- ja elinkeinoministeriö 2024). Millaiset vaikutukset työttömyydellä on yksilöön, yhteisöön ja yhteiskuntaan ja mitkä ovat ne toimet, jotka edistävät työllistymistä?
Työelämän ulkopuolella on henkilöitä henkilökohtaisista ja yksilöllisistä syistä johtuen. Ohjautuminen työllistymistä edistävien palveluiden tai kuntoutuksen pariin on myös yksilöllistä perustuen henkilön tarpeisiin, arviointiin sekä tarjolla oleviin mahdollisuuksiin ja tukitoimiin. Julkisten työvoimapalveluiden järjestämisvastuu siirtyi kunnille vuoden 2025 alusta alkaen.
Hallituksen tarkoituksena on uudistaa työvoimapalveluiden toimintaa velvoittaen hyvinvointialueet, kunnat ja Kela yhteistyöhön paikallisesti, jotta asiakas saa mahdollisuuksien mukaan samasta lähipalvelupisteestä tarpeelliset palvelut, tuet sekä hoidettua niihin liittyvät velvoitteet. Suunnitelmissa on laajentaa työvoimaviranomaisten sekä palveluntuottajien mahdollisuuksia hyödyntää tietoa toiminnan vaikuttavuuden ja työnhakijoiden palveluohjauksen tehostamiseksi. Pyrkimyksenä on keventää työvoimapalveluiden lakisääteistä palveluprosessia kohdentamaan rajallisia resursseja toteutumaan asiakaslähtöisemmin ja tarkoituksenmukaisemmin. Työelämän vastaanottokykyisyyttä on tarkoitus vahvistaa, jotta esimerkiksi osatyökykyiset, maahanmuuttajat, ikääntyneet henkilöt ja matalan koulutustason tehtävissä toimivien työllistyminen paranee. (Hallitusohjelma 2023; Eduskunta 2022.)
Yhdessä työskentely edistää osallisuutta ja sosiaalista vahvistumista
Työhön kuntoutumista ja työllistymistä edistävien palveluiden taustalla toimivassa palvelujärjestelmässä vastuutoimijoiden toimintaa ohjaa lainsäädännölliset velvollisuudet, lainsäädäntöä tarkentavat asetukset sekä järjestämistä ja toteuttamista suuntaavat ohjeet. Ohjeita soveltavan vastuutoimijan harkinta ohjaa asiakkaan palveluun, huolehtien tarvittavien palveluiden hankinnasta. (Lampinen & Pikkusaari 2011: 97–98.) Palveluntuottajina työllistymistä edistämässä ovat muun muassa kolmannen sektorin toimijat, jotka osaltaan tarjoavat asiakkaille kehittymisen mahdollisuuksia ja valmiuksia siirtyä kohti työelämää.
Työllistymistä edistävissä palveluissa asiakas on tasavertainen kumppani ja oman elämänsä asiantuntija. Asiakkaan tarpeiden ja tavoitteiden lähtökohtien mukaisesti kuntoutuksen, valmennuksen, tulee toteutua hänen toimintaympäristössään. (Järvikoski & Härkäpää 2011: 49–52.)
Tavoitteista ja sisällöistä keskusteleminen sekä yhteinen päätöksen teko, jaettu valta ja vastuu valmistavat asiakasta itsenäiseen päätöksen tekoon. Osallisuus on osa laajempaa toimijuutta. Toimijuudessa asiakas nähdään tietoisena ja aktiivisena toimijana, ottaen kantaa itseään koskeviin asioihin ja pyrkien vaikuttamaan niihin toiminnallaan ja valinnoillaan. (Karhula & Sellman & Sipari & Ylisassi 2022: 280–282.) Tutkimuksellisen kehittämistyön tulosten mukaan asiakkaan sosiaalinen vahvistuminen (kuva 1) edistää työllistymistä edistävien tavoitteiden saavuttamista.
Kuva 1. Sosiaalinen vahvistuminen asiakkaan työllistymistä edistävien tavoitteiden saavuttamista edistävässä yhteistoiminnassa (Kinnunen 2016: 20 mallia mukaillen).
Motivaatio, tavoitteellisuus ja suunnitelmallisuus ohjaavat prosessia
Työelämään kuntoutumisen mahdollistaa suunnitelmallinen ja tavoitteellinen prosessinomaisesti toteutuva valmennuksellinen yhteistoiminta. Prosessissa asiakkaan rooli nähdään aktiivisena toimijana, joka toimii yhteistyössä asiantuntijoiden kanssa. (Karhula & Sellman & Sipari & Ylisassi 2022: 279; Autti-Rämö & Salminen, Rajavaara & Melkas 2022: 13.) Asiakkaan ja asiantuntijoiden yhdessä määrittelemien tavoitteiden ympärille rakentuvat verkostot ja yhteistoimijuus mahdollistaen tavoitteellisen ja suunnitelmallisen prosessin tavoitteiden saavuttamiseksi. (Sipari & Mäkinen 2014: 168–170.)
Suunnitelmallisuudessa päätökset muodostuvat yhteistoiminnassa, jolloin asiakas ja asiantuntijat tekevät päätökset yhdessä. Asiakkaan voimavarat ja valmiudet vaikuttavat hänen osallisuutensa tasoon tavoitteen laatimisessa. (Karhula ym. 2022: 280–281.) Prosessin ja yhteistyön onnistuminen edellyttää asiakkaan motivaatiota, halukkuutta, sitoutumista ja valmiutta.
Yhteisymmärrys tukee tavoitteen asettelua
Tutkimuksellisen kehittämistyön tulosten (kuva 2) mukaan vuorovaikutus on merkittävin elementti työllistymistä edistävässä valmennuksessa. Tulosten perusteella valmennuksen yhteistoiminta edellyttää asiakkaan ja asiantuntijan välille luottamuksellisen vuorovaikutussuhteen syntymistä. Tämä vaatii asiakkaan kuulemisen ja hänen kokonaistilanteen hahmottamisen. Tutkimuksellisen kehittämistyön tulokset kuvaavat, että asiakkailla on ollut mahdollisuus osallistua tavoitteiden asetteluun ja laatia suunnitelmaa yhdessä asiantuntijoiden kanssa tavoitteen saavuttamiseksi. Tuloksista nousi esiin myös mahdollisuus tavoitteiden seurantaan ja niiden päivittämiseen. Yhdessä työskentely on vuorovaikutusta, joka toteutuu yksilö- ja ryhmävalmennuksissa. Vuorovaikutus toimii välineenä yhteisymmärryksen kehittymiselle.
Tutkimuksellisen kehittämistyön tulos osoittaa, että vuorovaikutuksessa kehittyvä yhteisymmärrys tukee asiakkaan motivaatiota. Tulosten perusteella asiakkaat hyötyivät merkittävimmin yhteistoiminnassa työllistymistä edistävän tavoitteen saavuttamiseksi sisäisestä ja ulkoisesta motivaatiosta, asiantuntijoiden tarjoamasta tuesta ja tavoitteiden mukaisesta, suunnitelmallisesta työskentelystä. Tulokset osoittavat, että motivoitunut asiakas tunnistaa tarpeet valintoja tehdäkseen. Tutkimuksellisen kehittämistyön tulosten perusteella voidaan todeta, että vuorovaikutus yhteistyöverkoston kanssa on merkityksellistä yhteistoiminnassa, jotta asiakas sitoutuu toimintaan ja hyötyy moniasiantuntijuudesta entistä monialaisemmin.
Kuva 2. Asiakkaan työllistymistä edistävien tavoitteiden saavuttamista edistävät yhteistoiminnan ydintekijät.
Tutkimuksellisen kehittämistyön tulokset kuvaavat teoriataustaa vahvistaen, että kuntoutuminen opiskelu- ja työelämään on muutosprosessi, jossa asiakkaan työllistymistä edistävien tavoitteiden saavuttaminen on yksilöllistä. Työelämävalmiuksien kehittyminen vaatii asiakkaan nykytilanteen arviointia, asiakkaan tahtoa asettaa ja suunnata asettamiaan tavoitteita kohti sekä sitoutua toimintaan oman itsensä vuoksi. Voimavarat prosessissa tulee huomioida, jotta asiakkaalla on aktiivisesti toimien mahdollisuus saavuttaa tavoitteet. Tavoitteellisessa toiminnassa tuen merkitys tavoitteiden saavuttamiseksi on merkittävä. Tulosten mukaan asiakkailla on ollut mahdollisuus hyödyntää valmennusta, ja sitä on ollut heille riittävästi tarjolla.
Tutkimuksellisen kehittämistyön tuloksen perusteella asiakkaan työllistymistä edistävien tavoitteiden saavuttaminen edellyttää palveluverkoston hahmottamista sen hyödyntämiseksi sekä toimivia ja laajoja yhteistyöverkostoja, joiden parissa työskennellään aktiivisesti. Kuten E. N. Setälä on sanonut: ”Kaikki ihmistyö on yhteistyötä.”
Kirjoitus perustuu tutkimukselliseen kehittämistyöhön, jonka tarkoituksena oli kehittää asiakkaiden ja yksilövalmentajien yhteistoimintaa asiakkaan työllistymistä edistävien tavoitteiden saavuttamiseksi. Tutkimuksellinen kehittämistyö Yhteistoiminnalla kohti asiakkaan työllistymistä edistävien tavoitteiden saavuttamista – kuvaus asiakkaan työllistymistä edistävien tavoitteiden saavuttamista edistävän yhteistoiminnan ydintekijöistä (Metropolia Ammattikorkeakoulu, 2024) on luettavissa Theseuksesta. (https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2024113031544)
Kirjoittaja
Päivi Aro, toimintaterapeutti (YAMK), kuntoutuksen tutkinto-ohjelma, Metropolia Ammattikorkeakoulu. Kirjoittaja työskentelee palveluesihenkilönä Sotek-säätiöllä.
Lähteet
Autti-Rämö, Ilona & Salminen, Anna-Liisa & Rajavaara, Marketta & Melkas, Susanna 2022. Kuntoutumisen edellytykset. Teoksessa Autti-Rämö, Ilona & Salminen, Anna-Liisa & Rajavaara, Marketta & Melkas, Susanna (toim.). Kuntoutuminen. Helsinki: Duodecim. 13–14.
Eduskunta 2022. Hallituksen esitys HE 207/2022. Viitattu 2.10.2023.
Järvikoski, Aila & Härkäpää, Kristiina 2011. Kuntoutuksen perusteet. Näkökulmia kuntoutukseen ja kuntoutustieteeseen. Helsinki: WSOYpro.
Karhula, Maarit & Sellman, Jaana & Sipari, Salla & Ylisassi, Hilkka 2022. Kuntoutuksen tavoitteet ja sisällön rakentuminen. Teoksessa Teoksessa Autti-Rämö, Ilona & Salminen, Anna-Liisa & Rajavaara, Marketta & Melkas, Susanna (toim.). Kuntoutuminen. Tallinna: Duodecim. 279–282.
Kinnunen, Riitta 2016. Työpajatoiminnan ja etsivän nuorisotyön vaikuttavuus. Työkaluna sosiaalisen vahvistumisen Sovari-mittari. Valtakunnallinen työpajayhdistys ry. Viitattu 24.10.2024.
Lampinen, Pauliina & Pikkusaari, Suvi 2011. Työ(hön)valmennus pintaa syvemmältä. Helsinki: VATES-säätiö.
Sipari, Salla & Mäkinen, Elisa 2014. Kehittäjäkumppanuus vaatii uudenlaista osaamista. Metropolia ammattikorkeakoulun julkaisusarja. Aatos-artikkeli 13/2014. Viitattu 12.11.2023. 168–170.
Työ- ja elinkeinoministeriö 2024. Työllisyyskatsaus syyskuu 2024. Viitattu 24.11.2024.
Valtioneuvosto. Orpon hallituksen hallitusohjelma 20.6.2023. Vahva ja välittävä Suomi. Helsinki: Valtioneuvoston julkaisuja 2023: 58. Viitattu 1.10.2023.
Yhdistyneet kansakunnat. Ihmisoikeuksien yleismaailmallinen julistus. Viitattu 10.12.2023.
Kommentit
Ei kommentteja