Avainsana: yrityshautomo

Sukupuolijakautunut yrittäjyysinto

http://Ryhmävalokuva,%20taustalla%20vaaleansininen%20kangas,%20näkyvillä%20valaisimen%20jalusta,%207%20nuorta%20aikuishenkilöä%20poseeraa%20arkivaatteissa%20seisten%20ja%20korkeilla%20tuoleilla%20istuen.
14.6.2024

Viimeisten viikkojen aikana on uutisoitu useista kasvuyrittäjyyteen liittyvistä teemoista – sukupuolten noustessa keskustelussa pintaan.  Syyt sukupuolijakautuneeseen yrittäjyysintoon sekä pääoman sijoittumiseen ovat monisyiset – korjattavaa löytyy niin yhteiskunnan rakenteista, asenteista kuin arvovalinnoista. Helsingin Sanomat uutisoi 26.5. miesten kahmivan valtaosan Suomen innovaatiorahoista. Uutisen mukaan Business Finlandin innovaatiotuista noin 87 prosenttia myönnettiin miesten edustamille hankkeille. Vain viidesosa hakemuksista tuli naisilta. Talouselämän viikonlopun kannessa (22/2024) paistatteli otsikko ”Liian vähän naisia – Sandra Lounamaa ja Meri-Tuuli Laaksonen kertovat miksi yrittäjäksi kannattaa ryhtyä.”  Helsingin Sanomat uutisoi 4.6. Kasvuyritystapahtuma Slushin entisten johtajien perustaneen oman yrityksen, ja sitä rahoittamassa ovat Suomen startup-yhteisön kärkikaarti eli ”Slush-mafia”. Uutisessa mainittiin yksi nainen. Tekninen ja teknologinen kiinnostus sukupuolittunutta jo peruskoulussa Yksi selitys löytyy matemaattis-teknillisten ja insinööritieteiden (STEM-aineiden) suosiosta poikien keskuudessa. Useat innovaatiot liittyvät juuri teknologiaan ja teknologia-ala on miesvaltainen. Tämän lisäksi oman osansa vyyhdistä saavat perhevapaiden jakaantuminen pääsääntöisemmin äideille niin, että he ovat pidempään poissa työelämästä. Mother in Business -verkoston toiminnanjohtaja Annica Moore toteaa Talouselämän artikkelissa naisten olevan myös varovaisempia riskien ottamisen suhteen. Miksi yrittäjien sukupuolijakaumaan kannattaa kiinnittää huomiota? Valtion taloudellisten tutkimuskeskuksen (VATT) mukaan liian suuri osuus lahjakkaista naisista ei päädy innovaatiotoimintaan mukaan ja tämä hidastaa tuottavuuskasvua. Innovaattorit kehittävät innovaatioitaan usein omalle kohderyhmälleen ja naisten poissaolo luo näkyvät seuraukset – esimerkiksi naisten sairauksia tutkitaan vähemmän ja OECD on kiinnittänyt huomiota suomalaisen terveydenhuollon eriarvoisuuteen. Talouselämän haastattelemat Lounamaa sekä Laaksonen kuuluttavat roolimallien perään. Lounamaan ja Laaksosen perustaessa yhteistä yritystä, he osasivat nimetä yhden menestyneen naiskasvuyrittäjän. Myös Helsingin kaupungin selvityksessä tärkeimmäksi syyksi tyttöjen ja nuorten naisten startup-yrittämisen tielle nousivat esikuvien ja tiedon puute. Yrityshautomotoiminnalla kannustusta ja onnistumisen tunnetta Helsingin kaupunki on tukenut vuodesta 2021 alkaen Helsingin korkeakoulujen kampuksilla tapahtuvaa yrityshautomotoiminnan kehittämistä. Metropolia Ammattikorkeakoulussa yrittäjyyden ensiaskeliin kannustaa yrityshautomo Turbiini. Turbiini keskittyy yrittäjyyskasvatukseen ja hautomotoiminta on esiasteista, mukaan voi tulla ilman ideaakin, mikäli yrittäjyys kiinnostaa. Suoria prosenttilukuja osallistujien sukupuolten mukaan ei ole, mutta karkeasti voisi sanoa, että erityisesti sosiaali- ja terveysalaan keskittyvän esihautomo-ohjelman osallistujista niukka enemmistö on naisia. Yhtenä toimenpiteenä panostamme sukupuolten tasa-arvon edistämiseen roolimallien avulla.  Valtaosa tapahtumiemme puhujista ovat olleet naisia. Pinnan alla kuplii, sillä emme varsinaisesti ole valinneet puhujia pelkästään sukupuoleen katsoen, vaan katseemme ovat kohdistuneet mielenkiintoisiin yrittäjiin sekä ilmiöihin, kuten Hoiwa Oy:n Fadumo Aliin sekä valtakunnallisen aseman naisten sijoitusinnon lähteenä olevaan Mimmit sijoittaa -mediaan. Pohjatyöllä on suuri merkitys, sillä yrittäjyydestä ei tarvitse maalailla pelottavaa kaiken vievää mörköä vaan yrittäjyys voidaan tuoda lähemmäs opiskelijoita, yhtenä varteenotettavana uravaihtoehtona. Vaikka puhe naisyrittäjyydestä tuntuu vanhanaikaiselta, on silti tärkeää liputtaa sukupuolten tasa-arvon edistämisen puolesta ja tapoja tähän ovat – rakenteellisten muutosten lisäksi - kannustaminen, ensimmäisten askelien helpottaminen sekä esikuvien valottaminen. Pystyvyyden tunteeseen vaikuttaa myös se, että vertaisesi ovat saavuttaneet asioita, joista haaveilet. Ja mitä riskeihin tulee – hautomo-ohjelmissa korostetaan myös sitä, että liian varhaisella tai kestämättömällä idealla ei kannata lähteä eteenpäin. Sekin on tulos, kun toteaa jonkin asian toimimattomaksi. Kirjoittaja Sara Jokiniemi  toimii viestintäasiantuntijana yrityshautomo Turbiinissa. Hän on kasvatustieteilijä, jonka sydän sykkii viesteille, joiden ääreen haluat pysähtyä. Jokiniemi on työskennellyt yrittäjyyskasvatuksen lisäksi kestävyys- ja vastuullisuusteemojen äärellä.   

Mikrorahoituksella vauhtia yritystoiminnan kehittämiseen

http://Valikoima%20kokoelmia%20lähikuvassa,%20kaatuneet%20pöydälle%20kallellaan%20olevasta%20lasipurkista.
19.1.2024
Juha Järvinen

Piinallinen alkavan yritystoiminnan ongelma on usein se, että tuotetta tai palvelua ei päästä kunnolla kokeilemaan, koska tiimillä ei ole mahdollisuuksia esimerkiksi alustavan prototyypin valmistukseen. Jää arvailtavaksi, kuinka moni potentiaalinen idea on vuosien varrella jäänyt puolitiehen tuen puuttuessa, vaikka tarvittava tukisumma olisi ollut vaatimaton. Mikrorahoitus Mikrorahoitus-käsite syntyi 1970-luvulla. Se tarkoitti rahoitusta, jonka tavoitteena oli tukea kehitysmaissa toimivia alle 10 työntekijän mikroyrityksiä ja heikommassa asemassa olevia. Tuki oli suunnattu niille, jotka haluaisivat kehittää liiketoimintaa, mutta joilla ei eri syistä ole ollut mahdollisuutta saada rahoitusta pankeista. Mikrolainoilla ja -rahoituksilla on myös EU-alueella edelleen tärkeä merkitys työllisyyden ja sosiaalisen yhdenvertaisuuden kehittäjänä. (1) Sittemmin käsitettä on alettu käyttää myös muista, vastikkeettomista pienistä tukimuodoista, joilla voidaan edistää esim. alkavien yritysten kehittämistä. Alkuvaiheen ideoilta on puuttunut sopiva tuki Yritystoiminnan aloittaminen epävarmuuksia täynnä olevan konseptin ympärille on riskialtista. Tilanne on kuin epätoivoisella kesätyön hakijalla, joka ei pääse työhön, koska ei ole aiempaa kokemusta, ja kokemusta ei voi saada, koska ei pääse työhön. Aiempina vuosina Metropolia on ollut mukana Keksintösäätiön rahoittamassa Tuoteväylä-palvelussa, jonka tavoitteena oli löytää lupaavat ideat ja keksinnöt, joilla on mahdollisuuksia kasvuun ja kansainväliseen liiketoimintaan. Tuloksellisesti toiminut palvelu lakkautettiin vuonna 2014, jolloin alkavien yritysten neuvontapalvelu siirtyi ELY-keskuksiin. Uusia vastaavia tukimuotoja ei toiveista huolimatta kuitenkaan saatu tilalle. Helppokäyttöisten, matalan kynnyksen tuki-instrumenttien puute on ollut korkeakoulujen innovaatiotoiminnalle merkittävä haaste. Ennen kuin tiimi voi päästä esimerkiksi Business Finlandin monipuolisten rahoitusmuotojen äärelle, sen pitää voida todentaa idean kannattavuus ja toimivuus ja aloittaa oikea yritystoiminta. Metropolian Turbiini -yrityshautomo-ohjelman palvelupaletissa on uusi, Turbiini-ohjelman läpikäyneille tiimeille tarkoitettu tukimuoto, mikrorahoitus Nanobuusti. Tarkoituksena on, että Metropolian yrityshautomo Turbiinissa toimintansa ensiaskeleita ottavien tiimien matka ei pysähdy esimerkiksi siinä vaiheessa, kun pitäisi kehittää prototyyppi, rakentaa malli tai tehdä kevyt selvitys liiketoiminnan mahdollisuuksista. Nanobuusti-tuki voi tässä kohdin tarjota mahdollisuuden eteenpäin. Buustia prototypointiin ja kokeiluihin Nanobuustilla voidaan hankkia esimerkiksi asiantuntijapalveluita kaupallisen potentiaalin arviointiin. Tukea voidaan käyttää alustaviin markkina- ja kilpailuselvityksiin, liiketoimintasuunnitelman sparraukseen tai vaikkapa prototyypin rakentamiseen tarvittaviin tarvikkeisiin. Nanobuustin avulla voidaan rakentaa siltaa hautomotoiminnassa syntyvien yrityskonseptien ja ulkomaailman välille. Sen avulla tiimi voi vankentaa näkemyksiään ja selvittää, mihin suuntaan sen kannattaa jatkaa. Joskus voi olla niinkin, että konseptin edistäminen ajatellussa muodossaan ei vielä ole kannattavaa. Varhaisessa vaiheessa tunnistettu ongelma tai kehittämiskohde liiketoimintakonseptissa tai tuoteideassa on huomattavasti edullisempaa oikaista, kun tiimi on vielä korkeakoulumaailmassa. Sen sijaan, että tiimi perustaisi yrityksen teknisesti tai liiketaloudellisesti kannattamattomalle pohjalle. Esimerkiksi alustavan prototyypin toteuttamalla tiimi voi hyvissä ajoin tutkailla, mitä tai miten johonkin markkinoilla tunnistettuun ongelmaan kannattaisi rakentaa ratkaisu. Ja olisiko heidän oivalluksensa juuri se, joka ongelman ratkaisisi? Nanobuustin hakuprosessissa on varmistettu riittävä yksinkertaisuus. Alkuun pääsee, kun ensin käy asian läpi Turbiinin asiantuntijan kanssa. Näin varmistetaan, että tuelle on perusteltu tarve ja koko. Turbiini huolehtii palveluntarjoajan kanssa tehtävistä sopimuksista ja laskutuksesta. Nanobuustin tarkoitus on olla helppokäyttöinen työkalu, joka auttaa eteenpäin. Näin tiimi voi mahdollisimman paljon keskittyä oman konseptinsa kehittämiseen Nanobuustin tukemana, ilman hallinnollista tekemistä. Kirjoittaja Juha Järvinen työskentelee innovaatioasiantuntijana Metropolian TKI-palveluissa. Hän on koulutukseltaan taiteen tohtori ja teollinen muotoilija. Uusien innovatiivisten ratkaisujen, oivallusten ja toimintamallien löytäminen ja edistäminen innostavat häntä. Paremman tulevaisuuden kehittämiseen tähyävän päivätyön vastapainona hän harrastaa menneisyyteen liittyviä asioita, kuten sukututkimusta, keräilyä ja vanhoja autoja. Lähde Microfinance in the European Union: Market analysis and recommendations for delivery options in 2021–2027. Final report. 2020 (europa.eu). European Commission Directorate-General for Employment, Social Affairs and Inclusion