Tikissä

Kun raotat ammattikorkeakoulun neuvotteluhuoneen ovea, saatat kurkistaa keskelle opiskelijoiden ja yritysten yhteistä innovointia. Keskustelu käy vilkkaana. Ollaan jo suunnittelemassa, kuinka uuden mullistavan palvelun prototyyppiä voidaan testata ikäihmisten parissa ja minkä näköisenä palvelu lanseerataan. On hoppu. Opiskelijoiden opintojakson määrittämä työaika loppuu jo muutaman viikon kuluttua. Mutta opettajaa ei näy missään – vai näkyykö? Kuka paikalla olevista on opettaja? Korkeakoulutukselle on annettu tehtäväksi innovaatiokyvykkäiden ihmisten kouluttaminen. Painetta ovat kasvattaneet Euroopan komission kirjelmät oppilaitoksille (Euroopan komissio 2012; 2017), epävarmat talousnäkymät ja vaikeat yhteiskunnalliset ongelmat. Uusien innovaatioiden kehittämiseen liittyy monialainen ja verkostomainen yhteistyö, sillä tarve uusille ratkaisuille kumpuaa usein monimutkaisista ongelmista. Ammattikorkeakoulut ovat sisällyttäneet opetussuunnitelmiinsa uusia innovaatioita tavoittelevia projektiopintoja, joihin monissa oppilaitoksissa kaikki opiskelijat osallistuvat. Mutta mikä on opettajan rooli? Mitä opettajan on otettava huomioon tällaiseen toimintaan osallistuessaan, sitä fasilitoidessaan ja edistäessään? Jo innovaatio -sana aiheuttaa voimakkaita reaktioita niin hyvässä kuin pahassakin. Sanaa käytetään epämääräisesti jopa synonyyminä sanoille ”idea” tai ”keksintö”. Innovaatiot eivät ole ideoita tai keksintöjä, eivät edes koulutuksen sallivassa ilmapiirissä. Innovaatiot ovat niitä konkretisoituja, hyödyllisiä ja käyttöön vietyjä uudisteita, jotka tuottavat lisäarvoa, joskus jopa radikaalilla tavalla. Tuo lisäarvo voi olla sidoksissa uuden tuotteen, palvelun tai toimintaprosessin käyttäjän saamaan hyötyyn, mutta myös laajempaan arvoon, esimerkiksi taloudellisiin, hyvinvointia edistäviin tai sosiaalisiin arvoihin tai kestävään kehitykseen. Vaikka vakiintuneita toimintamalleja rikkovan, taloudellista hyötyä tuottavan teknologisen innovaation määritelmällä on pitkä historia, innovaatiot ovat tärkeitä kaikilla aloilla. Opetussuunnitelmatyön ja opettajan pedagogisen suunnittelemisen kannalta on tärkeää ymmärtää opiskelijan oppimista ja ammatti-identiteetin kehittymistä. Suurin osa aikaisemmasta tutkimuksesta tarkastelee korkeakoulujen ja yritysten avointa innovaatiotoimintaa yritysten näkökulmista, yritysten toimintana ja osaamisena. Monialainen yhteistyö Innovaatioiden kehittämiseen liittyy monialainen ammatillinen yhteistyö, sillä tarve uusille ratkaisuille kumpuaa usein monimutkaisista ongelmista. Patentoidut keksinnöt voivat olla mahdollisia yksin, mutta käyttöön ja hyödyksi saakka viedyt innovaatiot tarvitsevat verkostoja ja monen erilaisen ammattilaisen osaamista.  Tällaisia ongelmanratkaisuprosesseja edistää toisiaan täydentävien osaamisten hyödyntäminen.  Esimerkiksi uuden vanhuksia kulttuuritoimintaan auttavan teknisen sovelluksen kehittäminen voi vaatia osaamista ja tiivistä tiimityötä vanhustyön kulttuurituotannon ja muiden kulttuurialojen tietotekniikan tuotteistamisen ja liiketoimintasuunnittelun myynnin ja markkinoinnin opiskelijoilta ja ammattilaisilta  Kun monialaista kehittämistyötä tehdään opintojen osana, käyttöön otetaan osallistujien aikaisempaa ammattiosaamista ja halua oppia uutta. Siksi oman alan ja vähän muidenkin alojen syvä sisältöosaaminen ja sen soveltaminen ovat tärkeitä raaka-aineita kehitystyössä, mutta muutakin osaamista tarvitaan. Yksilön innovaatiokompetenssi (erotuksena yritysten kompetenssista) vaikuttaa liittyvän moniin osaamismuuttujiin, kuten  hyvään itsetuntoon itsehallintaan saavutusorientaatioon motivaatioon ja sitoutumiseen joustavuuteen ja vastuullisuuteen tulevaisuusorientaatioon luovan ajattelun taitoihin sosiaalisiin taitoihin kehittämisprojektin hallinnan taitoihin, kuten esimerkiksi johtamisen taitoihin. Lisäksi se vaikuttaa liittyvän oman ja muiden alojen sisältöosaamiseen sekä konkretisoimisen ja implementoimisen suunnittelun taitoihin, kuten  valmistamisen tuotteistamisen myynnin markkinoinnin  ja yrittäjyyden suunnittelun taitoihin (kuvio 1).   Opiskelijoiden haastava ja monipuolinen kokemus Jotta oppiminen monialaisessa innovaatioprojektissa konkretisoituu intensiivisen työskentelyn tiimellyksessä, on opiskelijoiden hyvä pitää esim. päiväkirjaa. On hyödyllistä kirjata viikoittain ylös, mitä teki ja mitä koki oppivansa. Projektin jälkeen harva enää muistaa toiminnan keskeisiä käännekohtia ja niihin liittyviä oppimiskokemuksia. Päiväkirjoista on luettavissa oppimiskokemuksen merkityksellisyyteen ja pedagogiikan toimivuuteen liittyviä asioita sekä yhteistoiminnassa ilmenneitä onnistumisia ja haasteita. Sisältöosaaminenkin näkyy. Opiskelijat vaikuttavat ymmärtävän oppimiskokemuksensa suhteessa ratkaistavissa oleviin konflikteihin ja epätavallisiin tilanteisiin, joissa he tulevat tietoisiksi omasta toimijuudestaan ja lunastavat paikkaansa yhteistyössä.  Opiskelijat osaavat hahmottaa innovaatioprosessin luonnetta ja vaiheita. Prosessi- ja menetelmäosaamisella voi olla merkittävää siirtovaikutusta työelämään. Konfliktit ja uudet tilanteet näyttävät siis oppimisen kannalta tärkeinä mahdollisuuksina, ei pedagogisen suunnittelun kannalta välteltävinä asioina. Esimerkiksi johtamisen taidot ilmenevät tiimin aktiivisen kehittämisen pyrkimyksinä sekä muiden rohkaisemisen ja valmentamisen osaamisena. (Hero & Lindfors 2019). Toisen auttaminen parhaaseen tulokseen näyttäytyy oppimisen kannalta keskeisenä: “Toimin mielestäni kannustavana tekijänä. Vaikka osasin useita asioita ennestään, en ollut sellainen ’joo, minä hoidan koska osaan ja te ette’. Päinvastoin. Kannustin jatkuvasti muita ottamaan haasteita ja tarjouduin auttamaan tarvittaessa.” (Opiskelija no. 21; Hero & Lindfors 2019) Päiväkirjoissaan opiskelijat esimerkiksi pystyivät kuvailemaan, kuinka he olivat oppineet rohkaisemaan ja valmentamaan toisiaan, muuttamaan tietoisesti asennettaan tiimin hyvinvoinnin hyväksi ja jopa luopumaan tarkoituksella johtajan asemastaan, jotta toiset voisivat oppia johtajuutta. Monialainen tiimikokoonpano voi mahdollistaa “minä”-ajattelun vaihtumisen “me”- ajatteluun. Yksilölliset erot ja osallistujien heterogeenisuus vaikuttaa johtavan positiiviseen rajojen purkamiseen yhteistoiminnassa ja käynnistävän kompetenssien kehittymistä. Opettajan rooli Monialaisen innovaatiotoiminnan suunnittelu on haastavaa ja vaatii usein eri alojen opettajien yhteistyötä. Opettajien yhteiskehittelyssä voi esiintyä jännitteitä, mutta niihin vaikuttaa löytyvän helposti ratkaisuja. Ratkaisuja tarvitaan mm. tehtävien, työtapojen, arvioinnin menetelmien ja tavoitteiden muotoilemiseen. Yhteissuunnittelussa on löydettävä ratkaisuja myös monialaisen toiminnan sääntöihin, työnjakoon ja työkaluihin, kuten prosesseihin, arviointikriteerien soveltamiseen ja teknisiin välineisiin. (Hero 2017) Opettajan tehtävänä on kiinnittää huomio oppimiseen jokaisessa vaiheessa ja auttaa sen arvioimisessa silloinkin, kun projektiin ollaan täysin uppoutuneina eikä kukaan enää muistakaan, että se on osa opintoja. Koska opettajat eivät tiedä ennalta, mitä tulee tapahtumaan ja minkälaista tukea opiskelijat voivat tarvita, hekin tarvitsevat tukea. Opettajien työtä voi helpottaa pedagogisen innovaatioprosessin vaiheistaminen ohjauksessa, vaikka opiskelijoiden näkökulmasta projekteissa eksyminen ja ennakoimattomuus verkostomaisessa toiminnassa voi olla oppimisen kannalta hyödyllistä. Tällainen prosessiymmärrys eli malli siitä, mihin saakka annetun ajan puitteissa olisi päästävä, voi helpottaa opettajan epävarmuutta (kuvio 2).   Opettajan on hyvä ymmärtää kehittämisvaiheita, niiden konkreettisia tavoitteita ja arvioinnin mahdollisuuksia. Jotta kuviossa 1 mainittu osaaminen voisi kehittyä, projektien kannattaisi alkaa aidoista, kaikille osallistujille avoimista ongelmista, joiden ratkaisemiseen tarvitaan monipuolista osaamista ja oikeita työelämän verkostoja. Käytännössä aloitustilanteessa opettaja, opiskelijat ja työelämän edustajat siis kohtaavat yhdessä avoimen haasteen. He voivat aluksi olla ymmällään eivätkä vielä tiedosta, mitä heidän pitäisi oppia, mihin he yhdessä pystyvät ja mihin suuntaan olisi lähdettävä. Alussa tarvitaan välineitä ymmärtää, mitä osaamista ryhmässä on ja mitä osaamista pitää hankkia projektin kuluessa. Tällainen näkyvästi tai piilotetusti fasilitoitu pedagoginen innovaatioprosessi voi edistää pidemmälle tai aidosti käyttöön vietyjen tuotosten kehittämistä. Opettaja voi tukea opiskelijoita tulevan hyödyntämisen tai jopa yrittäjyydenkin suunnittelemisessa, jotta opiskelijat tällaisen mahdollisuuden löytävät innovaatioprojektinsa lopussa. Opettajan ohjaustyötä voi helpottaa muutamien piilevien asioiden tarkkaileminen. Kuinka paljon opiskelijat pystyvät itsenäisesti ottamaan vastuuta? Kuinka paljon he ovat opettajan ohjaamisesta riippuvaisia? Mihin opiskelijoiden motivoituminen liittyy? Kuinka paljon konflikteja ja ristiriitaisia tilanteita opiskelijat sietävät motivaationsa hiipumatta? Opettajan rooli ei siis ole tehdä itseään tarpeettomaksi. Opettajien tulisi edistää innovaatioprosessin syvää ymmärtämistä, monitoroida ja helpottaa motivaatiota uhkaavaa liiallista ristiriitaa, tarjota innovoinnin ja arvioinnin työkaluja tiimeille, ja auttaa tunnistamaan kehittämistarpeita yksilötason innovaatiokompetenssissa. Lisäksi opettajan tulisi edistää aktiivisesti konkreettisten tuotosten syntymistä ja niiden käyttöön viemisen suunnittelua, sillä tavoitteena on konkreettinen ja hyödynnettävän tuotos, ei pelkkä ideapaperi. Opettajan on hyvä myös huomioida muutamia ennakkoedellytyksiä sille, miten innovaatioiden kehittämisen oppiminen kannattaa organisoida. Monialainen toiminta voi tukea innovaatio-oppimista, jos se mahdollistaa optimaalisesti konfliktien ja ristiriitatilanteiden syntymistä ja ratkaisemista, opiskelijoille uusia verkostoja ja tiimejä sekä tilaisuuksia tunnistaa kompetenssejaan. Tiimien rakentaminen monialaisiksi mahdollistaa toisiaan täydentävän osaamisen ja oman asiantuntijuuden tunnistamisen. Innovaatiokyvykkyyden mallia (kuvio 1) voidaan soveltaa esimerkiksi vertaiskeskustelujen suuntaamiseen ja käytännöllisten yhteistoiminnallisen arvioinnin menetelmien kehittämiseen.  Opiskelija ei ole yrityksen renki tai resurssi Innovaatio vaikuttaa käyttökelpoiselta konseptilta koulutuksen kontekstissa silloin, kun opiskelijoiden tekemien tuotosten muotoa ei haluta määritellä etukäteen. Se vaikuttaa käyttökelpoiselta myös silloin, kun opiskelijoita halutaan rohkaista luoviin ja uniikkeihin uudisteisiin, ja kun heidät halutaan valtuuttaa tavoittelemaan täysiä valmiuksiaan ja jopa ylittämään ne oppimalla lisää. Se voi olla käyttökelpoinen ilmaisu silloin, kun halutaan korostaa konkreettisia ja hyödyllisiä tuotoksia, kuten tuotteiden, palvelujen, prosessien tai muiden konkretisoitujen artefaktien kehittämisen tavoitetta. Käyttökelpoinen konsepti voi olla myös silloin, kun ymmärretään opiskelijoiden, heidän tulevaisuuden työantajiensa ja aitojen verkostojensa yhteisen autenttisen kokemuksen arvo koulurakennuksen seinien ulkopuolella. (Hero 2019) Opiskelijat eivät vain toteuta yrityksen antamaa rajattua tilaustyötä tai opettajan määräämiä tehtäviä, vaan vastaavat omalla tavallaan uudelleen muotoilemaansa avoimeen ongelmaan – johtavat itse omaa kehittämisprojektiaan ja tiimiään kuin pientä aloittavaa yritystä. Innovaatiopedagogiikka vaikuttaa käyttökelpoiselta termiltä sovellettavaksi silloin, kun tavoitteena on kuvata verkottunutta ja monialaista innovaatioiden kehittämistoimintaa tavoitteena konkretisoidun ja implementoidun, lisäarvoa tuottavan uudisteen kehittäminen sekä inhimillinen kehittyminen. Vahvuuksien, heikkouksien ja osaamisen kehittämisen tarpeiden tunnistaminen tukee yksittäisen opiskelijan oppimista osana tiimiä. Tärkein oppimiseen liittyvä muuttuja vaikuttaakin olevan matka, ei tuotos tai se, onko tuotos innovaatio annetun määritelmän mukaisesti. Ammattikorkeakouluissa opiskelijalla on oikeus kasvaa ihmisenä ja ammattilaisena täyteen mittaansa ja roimasti senkin yli, mitä opettajat voivat ennalta aavistaa. Osaaminen tulee näkyväksi autenttisissa konteksteissa, mutta vaatii toimintaan liittyvän suunnan ja tavoitteen. Työelämän tai yhteiskunnan ongelmakentästä kumpuavia avoimia haasteita tarvitaan autenttisen oppimiskokemuksen ja verkostojen takaamiseksi. Tällaisia oppimisen muotoja on mahdollista soveltaa myös vaikeiden yhteiskunnallisten, ekologisten ja sosiaalisten ongelmienkin ratkomiseen. Kun suljet neuvotteluhuoneen oven ja jatkat matkaasi, voit tehdä sen luottavaisin mielin. Koulutuksen tehtävä ei ole aliarvioida nuortemme potentiaalia. Päinvastoin – opettajat pystyvät tarjoamaan nuorillemme tilaisuuksia kehittää aitoihin ongelmiin aitoja ratkaisuja, jotka ihan aidosti otetaan käyttöön. Opettaja on osa työelämän verkostomaista tiimiä oppimisen näyttäjänä ja toiminnan fasilitaattorina. -- Teksti pohjautuu Laura-Maija Heron väitöskirjan ”Learning to develop innovations. Individual competence, multidisciplinary activity systems and student experience” lektioon. Väitöskirja tarkastettiin Turun yliopiston kasvatustieteellisessä tiedekunnassa 11. toukokuuta 2019. Metropolia ammattikorkeakoulu uudistaa kaikille yhteisen  Monialaisen innovaatioprojektin 10 op opetussuunnitelman sisältöä ja oppimistavoitteita syksyllä 2020. Uusi teksti ja nimi korostavat entistä kirjaimellisemmin monialaisuutta ja konkreettisten, hyödynnettävien sekä tulevaisuusorientoituneiden lopputuotosten kehitystavoitetta. Lähteet Euroopan komissio (2012). Rethinking education: Investing in skills for better socio-economic outcomes, PDF-tiedosto. Euroopan komissio (2017). Communication from the commission to the European parliament, the Council, the European economic and social committee and the Committee of the regions on a renewed EU agenda for higher education, PDF-tiedosto.  Hero, L.-M. (2019). Learning to develop innovations. Individual competence, multidisciplinary activity systems and student experience (väitöskirja). Annales universitatis Turkuensis 475, Faculty of Education, University of Turku, Finland. Hero, L.-M. (2017). Innovation tournament as an activity system to promote the development of innovation competence. Journal of Professional and Vocational Education 19 (4), 8–31. Hero, L.-M. & Lindfors, E. (2019). Students’ learning experience in a multidisciplinary innovation project. Education + Training 61 (4), 500–522. doi.org/10.1108/ET-06-2018-0138 Hero, L.-M., Lindfors, E. & Taatila, V. (2017). Individual innovation competence: A systematic review and future research agenda. International Journal of Higher Education 6 (5), 103–121. doi:10.5430/ijhe.v6n5p103 Kirjoittaja KT, lehtori, TKI projektipäällikkö Laura-Maija Hero toimii Metropoliassa Kulttuurituotannon lehtorina ja innovaatioprojektien valmentajana. Hero on tutkinut ja kehittänyt monialaista innovaatiopedagogiikkaa kymmenen vuoden ajan. Hän toimii Minno Effects -tutkijatiimin innostajana ja kutsuukin uusien innovaatioiden kehittämisen oppimisesta sekä vaikutuksista yhteiskunnassamme kiinnostuneet osaavat tutkijat mukaan verkostoon: laura-maija.hero@metropolia.fi.