Avainsana: digiosaaminen

Yrittäjänaisten digiosaamista tukemassa

http://Yksi%20nainen%20istuu%20työpöydän%20ääressä,%20läppäri%20auki,%20toinen%20nainen%20seisoo%20hänen%20takanaan,%20molemmat%20katsovat%20läppäriä.
19.12.2022
Kaarina Pirilä

Yritysten digitalisoitumisella on merkitystä yrityksen menestykselle. Digitalisoituminen on kuitenkin lisännyt osaamisvaatimuksia yrityksissä, ja tähän Covid-19 pandemia toi vielä yllättäen lisää painetta. Yksinyrittäjän on oltava oppimiskykyinen muuntautuja, sillä muuta henkilöstä yrityksessä ei välttämättä ole, eikä aina ole mahdollista palkata lisää osaajia tai käyttää ostopalveluja. Tässä blogitekstissä käsitellään erityisesti yksinyrittäjänaisten digiosaamisen kehittämisen näkökulmia. Yksinyrittäjien digitaitojen kehittäminen on kriittinen menestystekijä Oman osaamisen kehittäminen, kouluttautuminen ja uusien taitojen omaksuminen - erityisesti digiosaamisessa - voi olla yksinyrittäjällä jopa tärkeämpää kuin muilla yrittäjillä. Kokonaisvaltainen digikyvykkyys auttaa ennakoimaan ja mukautumaan muutokseen ja tukee liiketoiminnan kehittämistä ja kasvattamista. Erityisesti naisyrittäjien digitaitojen kehittämiseen on syytä jatkuvasti panostaa, sillä samalla tuetaan talouskasvua ja kilpailukykyä ja vähennetään eriarvoisuutta. Yrittäjien digiosaamisen ja uudistumisen tarpeita selvitetty Vastauksena pienyrittäjänaisten digiosaamisen ja -taitojen kehittämisen tarpeeseen Metropolia ammattikorkeakoulussa on toteutettu Oon@2.0 -”Yrittäjänaisten liiketoiminnan kasvua digitalisaation ja kumppanuusverkostojen kautta” -hanketta. Sen puitteissa on toteutettu kyselytutkimuksena osaamiskartoitus, jonka tuloksista käy ilmi yrittäjien käsityksiä digiosaamisensa nykytilasta ja kehittämistarpeista. Hankkeen toimintaan osallistuneille tehtiin osaamiskartoitus, jonka avulla muodostettiin kokonaisnäkemys osallistuneiden yrittäjien oman osaamisen nykytilasta ja kehittämistarpeista, mutta myös yrityksen nykytilasta ja kehittämistarpeista. Lisäksi kartoitettiin yrittäjien kasvuhalukkuutta ja kasvun keinoja, sekä käsityksiä yrityksen keskeisimmistä kasvun esteistä. Millaisille digitaidoille yrittäjänaiset kokevat tarvetta? Kyselytuloksissa selvisi yrittäjien käsityksiä digiosaamisensa nykytilasta ja kehittämistarpeista. Kysely toteutettiin syksyn 2020 ja kevään 2022 välillä. Kyselyyn vastasi 37 yrittäjää. Vastanneet olivat keski-iältään 56 vuotta. Vanhin vastaaja oli 70-vuotias ja nuorin 22-vuotias. Vastaajien yritysten keski-ikä oli nuori, 37 % oli perustettu vuonna 2019 tai sen jälkeen. Vanhin yritys oli 40-vuotias ja nuorin vuoden. Vastaajista 76 %:lla oli ammattikorkeakoulu- tai korkeakoulututkinto (alempi/ylempi/tohtorin tutkinto). 81 % yrityksistä toimi palvelutoimialalla Oman osaamisen arviointi auttaa kehittämistarpeiden tunnistamisessa Yrittäjänaisilta kysyttiin osaamiskartoitusta varten arviota oman osaamisen nykytilasta sekä oman osaamisen kehittämistarpeesta. Näitä näkökulmia yrittäjät arvioivat 11 digitaalisuuteen liittyvän teeman kautta. Teemat olivat: Digiosaamiseni nykytila yleisesti Markkinointi sosiaalisessa mediassa Hakukonemarkkinointi Muiden digitaalisten kanavien käyttö markkinoinnissa Verkkosivujen tekeminen Verkkosivujen päivittäminen/uudistaminen Digitaaliset työvälineet ja -ympäristöt Verkkokaupan tekeminen Verkkokaupan ylläpitäminen Myynti sosiaalisen median kanavissa Yrityksen tietoturva Yrittäjät arvioivat oman osaamisensa nykytilaa asteikolla 1-10. Numero 1 tarkoitti, ettei vastaaja osaa ollenkaan ja numero 10 merkitsi vastaajan kokevan osaavan todella hyvin tai olevansa asiantuntija. Mitä suuremman arvon yrittäjä ilmoitti, sitä paremmin hän arvioi osaavansa tai hallitsevansa kysytyn asian. Oman osaamisen kehittämistarpeen yrittäjät arvioivat samojen yhdentoista teeman kautta asteikolla 1-10. Numero 1 tarkoitti, ettei kehittämiselle ole tarvetta tai sitä ei koettu tärkeänä ja 10 tarkoitti, että kehittäminen oli todella tarpeellista tai koettiin tärkeänä. Mitä korkeamman pistemäärän yrittäjä antoi, sitä tärkeämmäksi tai tarpeellisemmaksi hän koki tämän teeman kehittämistarpeen. Valtaosa kokee digitaitojensa kehittämisen tärkeänä Naisyrittäjät arvioivat oman yleisen digiosaamisen nykytilan korkeimmalle kaikista 11 arvioituna olleesta teemasta (arvosana 7.0). Kuitenkin, vastaajat jakautuivat suhteellisen tasaisesti skaalan eri päihin: toiset ilmoittivat osaavansa hyvin ja jopa erinomaisesti, toiset eivät osaa ollenkaan tai vain hyvin heikosti. Mitä matalammaksi yrittäjä arvioi oman digiosaamisensa yleisen tason, sitä matalammat arvosanat osaamiselleen hän antoi myös kaikissa muissa teemoissa. Sama ilmiö päti myös toisinpäin. Joukossa oli siis vastaajia, jotka arvioivat oman yleisen digiosaamisensa nykytilan hyväksi tai erinomaiseksi, mutta silti kokivat suhteellisen paljon yleistä kehittämistarvetta. Mielenkiintoista oli, että tämä kahtiajakautuneisuus ei näkynytkään niin voimakkaasti, kun yrittäjät arvioivat oman yleisen digiosaamisen kehittämistarvettaan. Oman osaamisen kehittämisen arvioi tärkeäksi tai todella tärkeäksi jopa 78 % vastaajista. Verkkokauppa, digi- ja hakukonemarkkinointi sekä sosiaalisen median myynti haastavimmat osa-alueet Yksimielisimpiä osaamisestaan vastaajat olivat verkkokauppaan liittyvissä teemoissa "tekeminen" ja "ylläpitäminen". Tässä yrittäjät arvioivat oman osaamisen nykytilan matalimmaksi kaikista 11 teemasta. Peräti 38 % yrittäjistä vastasi näihin molempiin teemoihin arvosanalla 1 eli ”en osaa ollenkaan”. Arvosanalla 1-5 (en osaa ollenkaan – osaan heikosti) vastasi n. 75 % vastaajista näihin molempiin teemoihin. Hyväksi tai erinomaiseksi arvioi osaamisensa vain muutama yrittäjä. Markkinointi on keskeisessä osassa yrityksien toiminnassa. Sen avulla haetaan uusia asiakkaita, mutta myös koetetaan houkutella jo olemassa olevia asiakkaita pysymään asiakkaina ja tekemään uusia ostoksia. Kuluttajat käyttävät ostoksia tehdessään aina enemmän digitaalisia kanavia ja verkkokauppoja. Yrittäjän kannattaa seurata sitä, mitä kuluttajat tekevät. Myös digitaalisen markkinoinnin hallitsemiseen kannattaa panostaa. Kyselyssä oli neljä myyntiin ja markkinointiin liittyvää teemaa: hakukonemarkkinointi muiden digitaalisten kanavien käyttö markkinoinnissa myynti sosiaalisen median kanavissa markkinointi sosiaalisessa mediassa. Näistä neljästä teemasta kolmeen ensimmäiseen yrittäjät arvioivat tarvitsevansa osaamisensa nykytilaan nähden eniten lisäosaamista ja kehittymistä. Näissä yrittäjät arvioivat oman osaamisen ja kehittämistarpeen välisen eron suurimmaksi. Noin 60 % vastaajista koki kehittämisen todella tarpeelliseksi. Yrittäjät olivat myös aika yksimielisiä teemojen kehittämistarpeesta: vain muutama vastaajista arvioi osaamisensa nykytilan hyväksi, mutta kuitenkin niin, että kehittämistarvetta edelleen oli. Myös neljännen teeman ”markkinointi sosiaalisessa mediassa” osaamisen kehittämistarve oli vastaajista noin 70 % mielestä todella tärkeää. Tämän teeman osaamisen yrittäjät arvioivat kuitenkin hallitsevansa näistä neljästä parhaiten. Verkkosivut on kerran laitettu kuntoon, mutta riittääkö se? Teemojen ”verkkosivujen tekeminen" ja ”verkkosivujen päivittäminen tai uudistaminen” kohdalla keskiarvojen mukaan tarkasteltuna kehittämistarvetta osaamisen nykytilasta ei ollut. Kun tarkasteltiin yksittäisten vastaajien antamia arvosanoja, todettiin, että noin kolmasosa vastaajista ilmoitti, että eivät osaa tällä hetkellä ollenkaan tai hyvin heikosti verkkosivujen tekemistä tai päivittämistä. Molempien teemojen kehittämistarve koettiin myös todella tärkeäksi, ”tekeminen” noin 32% ja ”päivittäminen” noin 43 % vastaajista. Kyselyyn vastanneiden yrittäjien heterogeenisuus näkyi siis myös tässä. Tietoturvan tärkeys tunnistetaan, vaikkei osaamista itsellä olisikaan Yrityksen tietoturvan kohdalla yrittäjät arvioivat oman osaamisen suhteellisen matalaksi (5.7), mutta kehittämistarvetta koettiin matalasta keskiarvosta huolimatta aika vähän. Yksittäisten vastaajien tuloksia tarkasteltaessa tilanne kuitenkin muuttuu ja vastaajien heterogeenisuus nousee esille: Noin 30 % vastaajista arvioi tietoturvaosaamisensa nykytilan hyväksi. Yli 43 % vastaajista arvioi tietoturvaosaamisensa heikoksi (ei osaa ollenkaan tai osaa heikosti). Noin 50% yrittäjistä tunnisti kuitenkin tämän teeman kehittämistarpeen tärkeäksi tai todella tärkeäksi. Vastattiinko hankkeen koulutuksilla aidosti yrittäjien tarpeisiin? Kartoitukseen ja Oon@2.0-hankkeessa järjestettyihin koulutuksiin osallistuneet yrittäjät olivat monen teeman kohdalla hyvin eri tasolla digiosaamisen nykytilan ja kehittämistarpeen suhteen. Heillä on luonnollisesti silloin myös erilaisia oppimistarpeita. Koulutukseen hakeutuneilla yrittäjillä juuri verkkokauppatoimintaan, myyntiin ja markkinointiin liittyvät arviot omasta osaamisen nykytilasta saivat heikoimmat arvosanat. Näissä teemoissa kehittämistarve oli myös suurin. Yrittäjän iällä, digiosaamisen nykytilalla ja kehittämistarpeen välillä ei ollut tilastollisesti merkitsevää riippuvuutta. Digitaalisen osaamisen taso ja kehittämistarve ovat siis siinä mielessä universaali ilmiö, eivätkä riipu iästä. Haastetta koulutuksen sisältöihin ja järjestämistapoihin tuo se, että toiset osaavat ja haluavat lisää ja toiset osallistujat ovat vielä perusteissa. Sisältöä pitää tällaisessa tapauksessa hajauttaa, ja niin hankkeessa tehtiinkin: osallistujille järjestettiin lisäpajoja tarpeen mukaan. Näyttäisi sille, että koulutuksen sisältö vastasi osallistujien kehittämistarpeita. Kirjoittaja Kaarina Pirilä työskentelee Metropoliassa yliopettajana Kuntoutus ja tutkiminen -osaamisalueella. Hän on koulutukseltaan kasvatustieteen tohtori ja optikko. Kaarina on kokenut tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnan kehittäjä sekä opinnäytetyön ohjaaja. Monipuolinen hanke- ja tutkimustyöskentely innoittaa Kaarinaa ja hän toimiikin parhaillaan Oon@2.0-hankkeessa sekä Metropolian testaus- ja tutkimuspalveluita tarjoavassa Metropolia Proof Healthissä. -- Oona 2.0 – yrittäjänaisten liiketoiminnan kasvua digitalisaation ja kumppanuusverkostojen kautta on Euroopan sosiaalirahaston (ESR) osarahoittama hanke, jota Metropolia Ammattikorkeakoulu toteuttaa Uudenmaan alueella. Hankkeessa pyritään vahvistamaan yrittäjänaisten digiosaamista, tukemaan yrityksen kehittämiseen tähtääviä digitekoja sekä vahvistamaan yrittäjien hyvinvointia ja verkostoja. Hankkeen toiminta-aika on 1.4.2020-30.6.2023.    

Sattuipas samaan aikaan! Koronaa, hanketta, yrittäjyyttä ja digiä

http://Kaksi%20bisneshenkilöä%20istumassa%20läppärin%20edessä%20työpöydän%20äärellä,%20toinen%20taputtaa%20ja%20toinen%20on%20nostanut%20kätensä%20ylös%20voitonmerkkinä.
8.3.2022
Kaarina Pirilä & Jenni Koponen

Yrittäjät ovat jo pitkään olleet oppimismatkalla kohden yhä kiihtyvämpää digitaalista sujuvuutta. Tässä kirjoituksessa mietimme koronapandemian, digitalisoitumisen, pienyrittäjän tilanteen, sukupuolen ja digikouluttautumisen yhteyksiä. Miten mennään tästä eteenpäin? Digitaalisuus ei ole pelkästään puhetta - se on toimintaa ja uusien taitojen oppimista Digitalisaation merkitys muuttui kerralla globaalisti, kun pandemia tuli arkeemme keväällä 2020. Digitalisaation valtava hetkessä tapahtunut lisääntyminen vaikutti jokaisen työhön ja työn tekemisen tapaan. Kenelläkään ei vielä tuossa vaiheessa ollut täysin käsitystä siitä, millaisen suuren muutoksen edessä myös yrittäjät, ja erityisesti pienyrittäjät, olivat. Suomen Yrittäjät ry:n teettämän tutkimuksen mukaan viidennes (18%) pienistä ja keskisuurista eli pk-yrityksistä ei ollut digitalisoinut toimintaansa lainkaan ennen korona-aikaa. Yksinyrittäjillä tilanne oli huonoin: 22 prosenttia vastanneista ei ollut digitalisoinut toimintaansa lainkaan ennen koronaa. (1) Yksinyrittäjyys on nimenomaan naisten yritystoimintaa leimaavaa. Voidaan siis olettaa, että yksin- tai pienyrittäjänaisilla tilanne oli edellä mainittuja lukuja huonompi. Ajantasalla olevan digitaalisen osaamisen merkitys kasvoi huomattavasti. Digitalisaation hyödyntäminen oli lisännyt jo aikaisemminkin osaamisvaatimuksia yrityksissä, mutta nyt moni yritys oli yllättäen täysin uuden, muuttuneen tilanteen edessä. Yritysten toimintaympäristöt muuttuivat, osin pysyvästi. Pandemian alkuvaihe korosti digivälineiden käyttöosaamista, sähköisten järjestelmien ja sovellusten käyttötaitoa sekä jaettujen ja yhteiskäyttöisten dokumenttien hallintaa. Usean vuoden ajalle suunniteltu digitaalinen kehitystyö jouduttiin yrityksissä toteuttamaan paljon suunniteltua aikaisemmin ja lyhyemmässä ajassa. Ensimmäisen muutoksen tuoma digitaalisen toiminnan kasvu toi tullessaan myös tietoturvahaasteet ja laadukkaan tiedontuotannon osaamistarpeet. Kolmannes niistä yrityksistä, joilla ei liiketoimintaa oltu digitalisoitu lainkaan ennen pandemiaa, ryhtyi kuitenkin digitalisoimaan toimintaansa pandemian aikana.  Mitä suurempi yritys, sitä kehitysmyönteisempi suhtautuminen liiketoiminnan digitalisoimisen jatkamiseen myös koronapandemian jälkeen. Yksinyrittäjien vastaukset olivat negatiivisimmat. Yritysten digitalisoitumisella on merkitystä yrityksen menestykselle. Uusien teknologioiden tuoma hyöty poikkeusaikana onkin ollut kaikkein suurinta niissä pk-yrityksissä, joiden liiketoiminnasta merkittävä osa oli digitalisoitu jo ennen koronapandemiaa. (1) Yksinyrittäjillä kehittämisen tilanne voi olla hiukan erilainen. Yksinyrittäjän on oltava oppimiskykyinen muuntautuja, joka luottaa omaan osaamiseen, sillä muuta henkilöstöä ei ole, eikä välttämättä osaavaa digikumppaniakaan. Oma kouluttautuminen voi olla yksinyrittäjälle tärkeämpää kuin yleisesti muille pk-yrittäjille. (2) Sukupuoli vaikuttaa edelleen digitaalisiin valmiuksiin ja yritystoimintaan Useissa tutkimuksissa on todettu sukupuolten välillä edelleen suuriakin eroja niin yrityksen perustamisessa ja johtamisessa kuin digiosaamisessakin. Miehet kokevat valmiudet keskimäärin naisten arvioita paremmiksi (3). Euroopan tasa-arvoinstituutin mukaan sukupuolten välistä tasa-arvoa voidaan edistää parantamalla naisten digitaitoja (4). Digitaalisten valmiuksien sukupuolinen eriytyminen alkaa usein jo varhaisessa vaiheessa lasten ja nuorten koulutuspoluilla. Digitaalinen kyvykkyys tyypillisesti kumuloituu ja jää helposti oppijan oman aktiivisuuden ja mieltymysten varaan (5). Naisyrittäjien digitaitojen kehittämiseen on syytä jatkuvasti panostaa. Samalla tuetaan talouskasvua ja kilpailukykyä sekä vähennetään sosioekonomista eriarvoisuutta. Naisten digitaalisten taitojen parantamiseen suunnatut investoinnit vauhdittavat naisten etenemistä kaikissa urakehityksen vaiheissa - siis myös yrittäjinä (4). On väitetty, että sukupuolten välinen tasa-arvo toteutuu kehittyneissä maissa nykyvauhdilla vasta 50 vuoden kuluttua. Digitaitojen kehittäminen vauhdittaisi merkittävästi tasa-arvon saavuttamista myös kehittyvissä maissa. (6.) Metropolian yrittäjänaisille suunnattu Oon@2.0 -hanke on siis ollut täysin asian ytimessä. Kohden digitaalista sujuvuutta Kun välineet ja laitteet on otettu haltuun koulutuksissa, on aika pohtia, mitä muuta digiosaaminen tarkoittaa käyttäjän näkökulmasta. Teknologia on tehokas mahdollistaja, mutta digitaalinen sujuvuus vaatii muutakin kuin pelkkää teknologiaa (7). Miten yrityksestä saadaan digitaalisesti sujuva? Digivisio 2030 -hanke on määritellyt, että digitalisaatiossa on ennen muuta kyse muutosprosessista ja sen johtamisesta. Kokonaisvaltainen digikyvykkyys auttaa ennakoimaan ja mukautumaan muutokseen ja luo pohjaa jatkokouluttautumiseen. Kyse on konkreettisesti siitä, minkälainen rooli itsellä on toimintakulttuurin muutoksessa ja miten omaa työn laatua ja tulosta voi kehittää sähköisten välineiden ja alustojen avulla. Ei tee huonoa, että ymmärtää myös, mitä konepellin alla tapahtuu. Yrittäjän näkökulmasta keskeistä on siten oman digiosaamisen johtaminen ja omien verkostojen hyödyntäminen tässä. Myös tiedolla johtaminen omassa työssä korostuu: miten hyvin tunnistan, ymmärrän ja hallitsen omaan työhöni liittyvää dataa, yhdistän tietolähteitä ja käytän analytiikkaa oman työni kehittämiseen. Muutosprosessissa on siten kyse digitaalisen ajattelumallin omaksumisesta, digitaalisesta sujuvuudesta. Mukana pysyminen vaatii sitä, että yrittäjä on oman digiosaamisensa digipäällikkö. Toimintaympäristön ja -kulttuurin muutokset tulevat olemaan suurelta osin pysyviä ja muutosten nopeus jopa kasvaa.  Ajantasaisen osaamisen hankkimisen, ylläpitämisen ja hyödyntämisen sekä uudistumisen merkitys yritystoiminnassa kasvaa jatkuvasti ja on jopa elinehto. Yksin-/pk-yrittäjät ovat erityisen tärkeä kohderyhmä. Suunnataan katsetta siis eteenpäin: kehitetään yrittäjänaisten digiosaamista tästä vielä eteenpäin kokonaisvaltaiseksi digitaaliseksi sujuvuudeksi. Yrittäjänaisten digiosaamista vahvistamassa Oon@2.0-hankkeessa Oon@2.0 -hankkeen suunnitteluvaiheessa vuonna 2019 ei ollut vielä mitään tietoa keväällä 2020 alkaneesta koronapandemiasta, jonka leviäminen ja hankkeen aloitusajankohta osuivat samaan ajanjaksoon. Yhteiskunnassa myllersi ja joka puolella kaikui sanat “digi, digi, digi…” Hankkeemme osui oivaan kohtaan. Hankkeessa kehitetään uudenlainen, kasvuhaluisten yrittäjänaisten tarpeisiin vastaava koulutuskokonaisuus, joka avaa digitalisaation tarjoamia mahdollisuuksia ja tukee kasvuhaluisten yrittäjänaisten osaamista digitalisaation hyödyntämisessä. Osana koulutusta tarjotaan tarvekartoitukseen perustuvaa yksilöllistä tukea liiketoiminnan kasvattamiseen. Naisyrittäjille suunnattavilla digikoulutuksilla on edelleen tilausta. Jatkossa voisi myös miettiä  uudentyyppistä oppimismuotoa, itsereflektiota, jossa nostetaan esiin esimerkiksi: minä digiosaajana osaamistarpeeni mistä todella on kyse, tekniikasta vai sosiaalisesta puolesta vertaismentorointia Sitran tutkimuksen (8) mukaan uuden oppiminen innostaa ja herättää uteliaisuutta sekä tuottaa yleisesti hyvinvointia. Muuttuvassa maailmassa pärjääminen on myös tärkeä syy oppimiseen. Työssä opitaan työskentelemällä kollegojen kanssa: 70 prosenttia vastaajista kertoi oppivansa työelämässä toisilta ja tekemällä töitä muiden kanssa. Yksin-/pienyrittäjänaisille suunnatussa Oon@2.0-hankkeen kumppanuusverkostotapaamisissa luotiin näitä yhdessätekemisen tilaisuuksia. Yhdessä tekemistä ja oppimista tulisi mahdollisissa jatkohankkeissa vielä lisätä. Kirjoittajat Kaarina Pirilä työskentelee Metropoliassa yliopettajana Kuntoutus ja tutkiminen -osaamisalueella. Hän on koulutukseltaan kasvatustieteen tohtori ja optikko. Kaarina on kokenut tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnan kehittäjä sekä opinnäytetyön ohjaaja. Monipuolinen hanketyöskentely innoittaa Kaarinaa ja hän toimii parhaillaan Oon@2.0-, Hyvissä Handuissa Himassa- ja Developing Student-Run Multidisciplinary Allied Health Practice Center -hankkeissa. Jenni Koponen työskentelee Metropoliassa asiantuntijana jatkuvan oppimisen asiakasryhmäkohtaisten palveluiden ja uusien oppimisratkaisujen kehittäjänä ja hanketoimijana. Jenni on työskennellyt korkeakoulukentällä pitkään opettajana, tutkijana ja pedagogisena asiantuntijana. Oppimisessa häntä kiinnostaa eniten uuden oivallus. Jenni on taustaltaan diplomi-insinööri ja kasvatustieteilijä. Lähteet Kivikoski, Jouni & Kauppinen, Tatu 2021. Pk-yritysten opit digitalisaatiosta 2020. Prior Konsultointi Oy. Suomen Yrittäjät ry. Malinen, Petri 2021. Yrittäjyyden kehityskulkuja. Suomen Yrittäjät ry. Järventaus, Jussi & Kekäläinen, Henrietta 2018. Uudistuva työ ja yrittäjyys – visioista toteutukseen. Ehdotus yrittäjyyden edistämisen strategiseksi toimenpideohjelmaksi vuosille 2018–2028. Työ- ja elinkeinoministeriön julkaisuja 27/2018. Women and Men in ICT: a Chance for Better Work–Life Balance. Sukupuolten tasa-arvo ja digitalisaatio Euroopan unionissa 2018. EIGE, EU:n sukupuolten tasa-arvoa käsittelevä tietokeskus. (eige.europa.eu) Kaarakainen, M-T. Education and Inequality in Digital Opportunities : Differences in Digital Engagement among Finnish Lower and Upper Secondary School Students 2019. Turun yliopisto. Digitaidot kaventavat sukupuolten välistä kuilua työelämässä 2016. Accenture. (epressi.com) Karhulahti, Emma & Lindh, Anne 2021. Ennen digitaalisuuteen pyrittiin – nyt sitä jo vaaditaan. (hrviesti.fi) Elinikäinen oppiminen Suomessa 2019 -tutkimus. 2020. Sitra ja Innolink. Metropolian toteuttama Oon@2.0  - yrittäjänaisten liiketoiminnan kasvua digitalisaation ja kumppanuusverkostojen kautta -hanke toteutetaan ajalla 1.4.2020-28.2.2023. Hankkeessa on tavoitteena vahvistaa uusmaalaisten pienyrittäjänaisten valmiuksia hyödyntää digitalisaation mahdollisuuksia ja saada tukea oman yrityksensä liiketoiminnan vahvistamiseen uutta digiosaamista hyödyntäen. Tavoitteena on myös luoda uudenlainen, kasvuhakuisten yrittäjänaisten tarpeisiin vastaava koulutuskokonaisuus. Oon@2.0-hanke on Euroopan sosiaalirahaston (ESR) osarahoittama hanke.

Yrittäjää digittää – tukea tuotteiden ja palveluiden kehittämiseen

28.1.2020
Mari (Lehtori) Virtanen

Viimeisten kuukausien aikana olemme viettäneet markkinoiden suurimpia ostopäiviä ja meille kaikille tuttuja kulutusjuhlia, kuten Single's Day, Black Friday ja joulu. Me olemme tilanneet ja toimittaneet, kuljettaneet ja noutaneet sekä maasta että maailmalta saapuneita tuotteitamme.  Ostokäyttäytymisessämme on helppo nähdä vähittäiskaupassa tapahtuvia muutoksia, jonka myötä monen pienyrittäjänkin markkina-alue on muuttunut globaaliksi. Verkkokaupan markkinaosuus kasvaa huikeaa tahtia ja yhä useampi ostos tehdään asiakkaan kotisohvalla. (Yle 2019.) Kivijalkaliikkeiden ohelle perustetaan uusia verkkokauppoja, kiihtyvällä nopeudella. Liiketoiminnan vieminen verkkoympäristöön on monelle pk-yrittäjälle (mikro-, pienet ja keskisuuret yritykset) elinehto, jossa keskiöön nousevat asiakaslähtöisyys asiakkaan ketterä huomioiminen positiivinen asiakaskokemus ja korkeaksi koettu tyytyväisyys.  Asiakassuosittelun, eli asiakkaan halu suositella tuotetta tai palvelua, merkitys korostuu ja voi muodostua yrityksen kriittiseksi menestystekijäksi.   Muuttuva yrittäjyys Monet tämän päivän pienyrittäjät elävät muuttuvaa arkea, kokevat digitalisaation ja globaalin markkinatalouden ja ostokäyttäytymisen aiheuttamat muutokset. Kivijalkaliikkeet vaihtuvat verkkokaupoiksi, mainoslehtiset sosiaalisen median virroiksi, paikalliset hankinnat maailmanlaajuisiksi.  Kassavirroista päätellen muutoksen mukana on pysyttävä, jos mielii liiketoiminnan kasvavan tai edes monesti pysyvän ennallaan. Liiketoimintamalleja ja yrityksen strategiaa on arvioitava uudella tavalla. On huomioonotettava uusia trendejä, kartoitettava asiakaspotentiaaleja, tunnistettava asiakkaiden unelmia ja tarpeita.  On mietittävä uusia vaikuttavia digitaalisia ratkaisuja ja otettava haltuun verkko-, media- ja graafisen tuotannon perusteita,  sosiaalisen median myynti- ja markkinointikanavia datan keräämiseen, analytiikkaan ja kertyvän tiedon hyödyntämisen perusteita osana liiketoiminnan kehittämisestä. Haastavaksi tämä muodostuu erityisesti meille, jotka ovat perustaneet yrityksensä ennen tietokoneiden, älylaitteiden ja pakettiautomaattien keksimistä, sosiaalisesta mediasta ja sen toiminnallisuuksista puhumattakaan. Meneillään oleva kehityssuunta on monen pienyrittäjän näkökulmasta valtava asia, joka pakottaa jokaisen yrittäjän kehittymään ja kehittämään. Tärkeät digi-ilmiöt pienyrittäjän näkökulmasta Digitaalisilla markkinoilla yrittäjän on hallittava ja tarvittaessa opeteltava paljon uutta, joista nostan esiin viimeisten vuosien aikana merkityksellisiksi osoittautuneita asioita. Kokemukseni sekä digitaalisten palveluiden että pienyrittäjien parissa ovat osoittaneet seuraavaa:  Yrityksen graafinen ilme ja visuaalinen yrityskuva ovat asiakkaalle ja ostokäyttäytymiselle tärkeitä. Visuaalinen yhtenäisyys, niin digitaalisissa kuin perinteisissäkin materiaaleissa, luo yrityksestä asiantuntevan ja luotettavan kuvan. Kotisivut muodostavat yrityksen digitaalisen kodin. Ilman kotisivuja ei ole näkyvyyttä digitaalisilla markkinoilla. Keskity selkeän rakenteen kehittämiseen ja laadukkaiden sisältöjen tuottamiseen. Näin teet samalla erittäin tärkeää hakukoneoptimointia.   Brändi on mielikuva yrityksestä, joka muodostuu vuorovaikutuksessa asiakkaan kanssa. Brändin vahvistaminen on pitkäjänteistä työtä, joka muodostaa yrityksen sielun ja yrittäjän tarinan.  Asiakkaan polun visualisointi ja käytettävyyden testaus on tärkeä osa kehittämistä, joka lisää ymmärrystä asiakkaan/ asiakasryhmien toimista ja valinnoista digitaalisissa ympäristöissä: Missä kanavissa asiakas liikkuu?  Mitä tietoa hän etsii ja tarvitsee ostopäätöksensä tueksi?  Miten hän sivustolla liikkuu, mitä aineistoja lukee tai katsoo?  Paljonko hän käyttää aikaa ennen mahdollista ostopäätöstä?  Löytääkö hän kaiken tarvitsemansa ostopäätöstä varten? Asiakkaan polun määrittämiseen ja käytettävyyden testaamiseen kannattaa panostaa. Pienillä toimilla voi saada merkittäviä parannuksia aikaan!  Sosiaalisen median hyödyntäminen ja monikanavainen strategia lisäävät asiakkaan tyytyväisyyttä ja sitoutumista palveluun. Parhaimmillaan homma toimii yhdistelemällä useita ostokanavia, esimerkiksi verkkokauppaa ja kivijalkaa. Tällöin asiakas saa haluamansa itselle sopivassa paikassa, itselle sopivaan aikaan, itselle sopivalla tavalla.  Monikanavainen strategia toimii hyvin sekä palveluiden, tuotteiden että tietosisältöjen markkinoimiseen.  Visuaaliset sisällöt, videot ja audiot ja niiden hyödyntäminen lisääntyvät räjähdysmäisesti. Video on tällä hetkellä yksi käytetyimmistä sosiaalisen median sisältötyypeistä ja niiden määrien ennakoidaan edelleen lähivuosien aikana kasvavan. Monien kanavien algoritmit suorivat videosisältöjen näkymistä uutisvirroissa. Monen yrittäjän potentiaalinen asiakas katsoo videoita mielellään, vaikkei tekstien merkityksen ja printtimedian katoamiseen uskokaan.  Verkkokauppa on monelle mikro- ja pienyrittäjälle kehittämisen pakollinen ja suuri haaste, joskin samalla valtava mahdollisuus. Lähes kuka tahansa voi perustaa kaupan verkkoon, ilman suuria kustannuksia. Kuten maailmalla toimivien yrittäjien markkina on globaali, se on myös meidän suomalaisten.  Erilaisten liiketoiminnallisten tavoitteiden, kuten esimerkiksi kävijämäärät, ostot, konversiot, uutiskirjeiden tilaajat tms.), mittaaminen digitaalisten kanavien analytiikan avulla auttaa kohdentamaan digitaalisen sisällöntuotannon- ja markkinoinnin toimia. Se auttaa ymmärtämään asiakkaan ostokäyttäytymistä kuten liikkumista eri kanavissa, sivustolla käytettyä aikaa ja asiakkaan sivustolla tekemiä toimia. Analytiikan avulla voidaan määrittää ja kehittää ostoprosessin vaiheita, joissa lopullinen ostopäätös jää tekemättä. Osa-alueena analytiikka on edelleen kiivaasti kehittyvä, jonka hyötyjä emme osaa vielä täysimääräisesti hyödyntää.  Apua tuote- ja palveluvirittämöstä Digitaalisen liiketoiminnan ja siihen liittyvien osa-alueiden haltuunotto on monelle yrittäjälle iso työ, joka vaatii osaamista, sitoutumista, motivaatiota ja aikaa. Tämän tukemiseksi Metropolia ammattikorkeakoulun Tuote -ja palveluvirittämössä eri alojen asiantuntijat auttavat Uudenmaan ja Päijät-Hämeen alueen mikro- ja pienyrittäjiä näiden kehittäishaasteiden konkreettisessa ratkaisemisessa.   Hankkeessa on vuoden 2019 aikana ollut mukana kymmeniä pienyrittäjiä, jotka ovat kehittäneet markkinoille uusia tuotteita ja virittäneet onnistuneesti jo olemassa olevia palveluitaan. Viimeinen ryhmä innokkaita yrittäjiä aloittaa kevään 2020 aikana. Hanke on Euroopan aluekehitysrahaston, EAKR, rahoittama ja toimii 31.12.2020 saakka, yhteistyössä Koulutuskeskus Salpauksen kanssa.  Lähteet Komulainen, M. 2018. Menesty digimarkkinoinnilla. Kauppakamari.  Saarelainen, A. 2019. Muotoilua meillekin! Muotoilu- ja brändiopas yrittäjille. Yhteistyössä Artranta ry:n kanssa. Painopalvelut Yliveto. Tuote- ja palveluvirittämö 2018-2020, Metropolia Ammattikorkeakoulu. Yle. 2019. Entistä useampi ostaa kotisohvalta: Vuosikasvu jo 20 prosenttia –vähittäiskaupalla edessä suuri myllerrys, linkki avautuu Ylen verkkosivulle. Kirjoittaja Mari (Lehtori) Virtanen toimii Metropoliassa ylemmän ammattikorkeakoulun yliopettajana, erityisesti terveydenhuollon ja terveysalan koulutuksen digitalisaation parissa. Koulutukseltaan hän on terveystieteiden tohtori ja opettaja, jota kiinnostaa teknologian soveltaminen mielekkäällä, innostavalla ja vaikuttavalla tavalla. Vapaa-ajallaan hän harrastaa graafista suunnittelua, kankaiden digipainantaa, ompelua ja verkkokauppayrittämistä. - Jos asia on sinulle ajankohtainen ja haluat mukaan (digi)kehittyvään joukkoon, lue lisää ja ilmoittaudu mukaan sivustolla https://tuotejapalveluvirittamo.metropolia.fi/