Tikissä

Tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminnan sydämessä Tilaa RSS-syöte

Syrjäytymisvaarassa olevia nuoria yhä enemmän
23.10.2018
Marianne Sipilä

Käytännössä ja tutkimuksissa käy ilmi, että itsenäistymisen kynnyksellä olevien nuorten ongelmat ovat lisääntyneet selvästi. Yhä useampi nuori on vaarassa syrjäytyä. Nuorten itsenäistymisprosessi venyy, eivätkä he saa otetta koulutuksesta tai työstä. Tärkeää onkin löytää keinoja nuorille, joilla ei ole vielä vakavia mielenterveyteen tai päihteisiin liittyviä ongelmia. Syrjäytymisen taustatekijöitä on tutkittu Syrjäytymisellä tarkoitetaan erilaisia yhteiskunnallisen huono-osaisuuden muotoja, joka voi olla seurausta muun muassa työttömyydestä, köyhyydestä, mielenterveysongelmista, alkoholisoitumisesta tai joutumisesta yhteiskunnallisten vaikutusmahdollisuuksien ulkopuolelle. Erityisen altis syrjäytymiselle nuori on elämänsä muutosvaiheissa, kuten koulun, opiskelun tai työsuhteen päättyessä. (STM 2012.) Työ- ja elinkeinoministeriön (2012) mukaan vanhempien alhainen koulutustaso ja perheen huono-osaisuus ovat helposti periytyvää. Aikuisuuden selviytymisen kannalta haavoittuvaisempia ryhmiä ovat yksinhuoltajaperheiden ja terveysongelmista kärsivien vanhempien lapset sekä asiakkuus lastensuojelussa. (TEM 2012.)  Lisäksi syrjäytymiseen vaikuttavat vanhempien sosioekonominen tausta ja koulutus, perhetausta, koulutausta, vieraskielisyys, asumismuoto ja sukupuoli (Myrskylä 2012). Lasten hyvinvointi eriytyy vanhempien koulutustason, sosioekonomisen aseman, toimeentulon ja psykiatrisen sairastavuuden mukaan. Lisäksi perheen toimeentulo-ongelmilla ja köyhyydellä on tapana kasaantua ja periytyä. (Paananen ja Gissler 2014) Suomen kuudesta suurimmasta kaupungista nuorilla toimeentulotuen ylisukupolvisuus on yleisintä Oulussa (22 %) ja Vantaalla (21 %) (Sutela ym. 2016). Myös Mustonen ja kumppanit (2013) tutkiessaan perhetaustan, nuoruusiän, aikuistumisvaiheen, ja aikuisuuteen liittyvien erilaisten riskitekijöiden yhteyksiä sekä mielenterveyteen että psykososiaaliseen hyvinvointiin sekä mielenterveyden ja hyvinvoinnin ongelmilta suojaavia tekijöitä, löysivät nuoren kasvuun, kehitykseen ja kasvuympäristöön liittyviä riskitekijöitä, jotka saattavat uhata nuoren hyvinvointia ja vaikuttavat pitkälle elämään. Perheen matalalla sosioekonomisella taustalla oli selkeä yhteys alempaan koulutustasoon aikuisuuteen asti. Kokemus peruskoulun käymisestä kantaa pitkälle tulevaisuuteen Kuronen (2010) tutki erilaisten koulunkäyntiä hankaloittavien tekijöiden, sekä koulu- ja oppimiskokemuksien yhteyttä jatkokoulutukseen hakeutumiseen ja muuhun elämään. Aineisto perustui ammatillisesta koulutuksesta syrjäytymisvaarassa olevien nuorten (n=22) koulutuselämänkertoihin. Tutkimuksessa nuorten koulutuselämänkerroista nousi esiin neljä kategoriaa koulunkäyntiä varjostavista piirteistä: jännittäjät, levottomat, kiusatut ja yläasteella kyllästyneet. Jännittäjien koulunkäyntiin liittyi epäonnistumisia, kuormittumisen kokemuksia ja psyykkistä haavoittuvuutta, joka monella johti masennukseen. Levottomille ominaista oli vilkkaus, aktiivisuus, lyhytjänteisyys ja oma tahto. He myös kokivat leimautumista esimerkiksi häiriköksi tai laiskaksi. Levottomien koulukokemuksille tyypillistä oli itsensä erilaiseksi tunteminen, epäonnistumiset, kouluympäristön ja luokkatilanteiden ikäviksi kokeminen, sekä kiinnostuksen katoaminen koulutyöstä. Kiusatut kärsivät myös alakuloisuudesta, pahoinvoinnista ja masennuksesta. Heillä kokemuksista voimakkaimpina nousivat esiin kiusaaminen, sen vaikutukset ja seuraukset.  Tällöin kouluviihtyminen kärsi ja kiusaaminen koettiin identiteettiä muuttavana kokemuksena. Yläasteella kyllästyneet näkivät itsensä luovuttajina tai sitten vastaavasti suorittajina. Luovuttajien alakoulun ongelmattomuuden jälkeen yläkoulussa tapahtui nopea muutos huonompaan. Viihtyminen ja sosiaalinen yhteenkuuluvuus tulivat tärkeäksi. Asenne muuttui välinpitämättömäksi ja rajojen testaus lisääntyi. Koska kouluaineet eivät motivoineet, putosivat keskiarvot ja koulusuhde muuttui kielteiseksi. Tällöin epäonnistumisten seurauksena asema marginaalissa vahvistui. Myös suorittajilla yläkouluun siirtymisessä lukijatyypeistä tuli menijöitä. Muu elämä kiinnosti enemmän, kaverit ja vastakkainen sukupuoli muuttuivat entistä tärkeämmiksi. Alakoulussa kehitetyt hyvät taidot, oma vastuu ja velvollisuudentunto kannattelivat kohtuullisen tason säilymisen. Luovuttajille ominaista oli pohjalle luisuminen välinpitämättömyyden takia, kun taas suorittajille ominaista oli kokemus pakonomaisesta ponnistelusta kohtuullisen koulumenestyksen saavuttamiseksi. Koulunkäyntiin liittyvät kokemuksilla oli siis vahva vaikutus myöhempään elämänkulkuun. (Kuronen 2010.) Tulevaisuussuuntautuneisuus ja käytännön arjen sujuminen Tutkimusten mukaan jopa 20-25 % nuorista kärsii jostain mielenterveyden häiriöstä ennen aikuisikää ja noin puolella psyykkinen oireilu jatkuu vielä aikuisiällä. Yleisimpiä nuorten mielenterveysongelmia ovat mieliala-, ahdistuneisuus-, käytös- ja päihdehäiriöt. (Aalto-Setälä ja Marttunen 2007) Psykiatrista erikoissairaanhoitoa tai lääkitystä mielenterveysongelmiin 21- ikävuoteen mennessä on saanut noin joka viides (Paananen ym. 2012.)  Siksi on tärkeää painottaa ennaltaehkäisyä ennen tilanteen pahentumista. Yksi keino on opetella oman elämän hallintaa ja suunnitella tulevaisuutta. Usein eri ongelmista kärsivillä nuorilla arki takkuaa, koska elämänhallinta on pahasti hukassa. Käytännössä esimerkiksi itsenäinen rahankäyttö on monille hankalaa. Jos muut ovat aina huolehtineet asioista, taitoa ei ole tarvinnut koskaan opetella. Lisäksi tärkeää on löytää syy lähteä kotoa liikkeelle aamuisin, sillä joskus jopa postilaatikollakin käynti voi tuntua ylivoimaiselta. Joidenkin nuorten kohdalla aloitetaan ihan alusta. Opetellaan tunnistamaan tunteita, keskustelemaan omista asioista tai suunnittelemaan oman päivän ohjelmaa.  Metropolia AMK on aloittanut projektin Niko 97  syrjäytymisvaarassa oleville nuorille yhteistyössä järjestöjen kanssa. Projektissa kehitetään kohderyhmän kanssa ratkaisuja syrjäytymisuhan alla olevien nuorten miesten seksuaali- ja lisääntymisterveyden ja sosiaalisten taitojen edistämiseen. Järjestöistä mukana on Kohtaus ry , joka on ruohonjuuritasolla toimiva organisaatio, jonka tarkoituksena on tuottaa yhdessä 18-29-vuotiaiden aikuisten kanssa monimuotoista yhteisöllistä toimintaa. Lisäksi mukana ovat mm. Loisto Setlementti ry:n Poikien talo ja Sexpo-säätiön tukipuhelin sekä nettineuvonta. Projektin tavoitteena on vähentää nuorten ei-toivottua yksinäisyyttä, syrjäytymistä ja mielenterveysongelmia sekä tukea nuorten aikuisten kokonaisvaltaista hyvinvointia. Päämääränä on kaventaa terveyseroja vahvistamalla syrjäytymisuhan alla olevien nuorten miesten seksuaaliterveystietoja, sosiaalisia taitoja sekä kykyä tunnistaa ja sanoittaa tunteita ja tarpeita. Samalla tuetaan miesten ystävyys- ja seurustelusuhteiden syntymistä, mielenterveyttä ja väkivallattomuutta. Projekti tukee julkisen ja järjestöjen yhteistyötä seksuaali- ja lisääntymisterveyden toimintaohjelman 2017-2020 (SELI) mukaisesti sekä kuntien ennaltaehkäisevää terveyden edistämistä. Niko 97 -projektissa on aloitettu nuorten kanssa ryhmä ”Miesten vuoro”, jossa pohditaan heille tärkeitä teemoja. Hanketoiminnan sydän on Kohtaus ry:n kaupunkiolohuone, jossa nuoret tapaavat toisiaan ja/tai työntekijöitä. Suurin osa vertaistoiminnasta on tavallista ajanvietettä; keskustelua, pelaamista, lehtien lueskelua tai yhteistä oleilua. Olohuone toimii tilana, jossa ei tarvitse olla yksin. Sekin auttaa, kun tietää, että muut ovat samanlaisessa tilanteessa. Lähteet Aalto-Setälä, T. ja Marttunen, M. 2007. Nuoren psyykkinen oireilu häiriö vai normaalia kehitystä. Duodecim. Klemetti, Reija; Raussi-Lehto, Eija (toim.) (2013). Edistä, ehkäise, vaikuta - Seksuaali- ja lisääntymisterveyden toimintaohjelma 2014-2020. THL. Opas 33. http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-302-174-7 Kuronen, I. 2010. Peruskoulusta elämänkouluun - Ammatillisesta koulutuksesta syrjäytymisvaarassa olevien nuorten aikuisten tarinoita peruskoulusuhteesta ja elämänkulusta peruskoulun jälkeen. Väitöskirja. Koulutuksen tutkimuslaitos. Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto. https://jyx.jyu.fi/dspace/bitstream/handle/123456789/37594/978-951-39-38901.pdf?sequence=1 Mustonen, U., Huurre, T., Kiviruusu, O., Berg, N.; Aro, H. ja Marttunen, M. 2013. Elämänkulku, mielenterveys ja hyvinvointi.  Seurantatutkimus 16- vuotiaista tamperelaisnuorista 22-, 32-, 42- vuotiaina (TAM- projekti). Tampere: Terveyden ja hyvinvointilaitos. http://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/114509/URN_ISBN_978-952-245-9626.pdf?sequence=1 Myrskylä, P. 2012. Hukassa - Keitä ovat syrjäytyneet nuoret? Eva-analyysi. Vol.9. http://www.eva.fi/wp-content/uploads/2012/02/Syrjaytyminen.pdf Paananen R ja Gissler M. Hyvinvointi ulottuu yli sukupolvien. Teoksessa Lammi-Taskula J ja Karvonen S (toim.) Lapsiperheiden hyvinvointi 2014. Helsinki: Terveyden ja hyvinvointilaitos, 2014. Paananen, R., Ristikari, T., Merikukka, M., Rämö, A. ja Gissler, M.  2012. Lasten ja nuorten hyvinvointi Kansallinen syntymäkohortti 1987 tutkimus.  Terveyden ja hyvinvointilaitos.  http://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/102984/THL_RAPO52_2012_web.pdf?sequence=1 Sosiaali- ja terveysministeriö. 2012. Syrjäytymisen ja köyhyyden ehkäiseminen.  http://www.stm.fi/hyvinvointi/osallisuuden_edistaminen/syrjaytymisen_ja_koyhyyden_ehkaiseminen Sutela E, Törmäkangas L, Toikka E, Haapakorva P, Hautakoski A, Hakovirta M, Rasinkangas J, Gissler M ja Ristikari T. Nuorten hyvinvointi ja syrjäytymisen riskitekijät Suomen kuudessa suurimmassa kaupungissa. Helsinki; Terveyden ja hyvinvointilaitos, 2016. Työ- ja elinkeinoministeriö. 2012. Nuorten yhteiskuntatakuu 2013. Raportti. No. 8/2012. http://www.tem.fi/files/32290/TEMrap_8_2012.pdf    

Lue lisää

Työelämäyhteistyö luo työhyvinvointia
16.10.2018
Anna-Maria Vilkuna

Piakkoin julkaistaan Crazy Town Oy:n tekemä selvitys ”Korkeakoulujen yritysyhteistyön tilannekuva”. Sain tilaisuuden tutustua etukäteen tähän selvitykseen, jonka havainnot ja tulokset ovat Metropolia Ammattikorkeakoulussa hyvin ajankohtaisia. Toimeksianto selvitykselle tuli työ- ja elinkeinoministeriöltä (TEM) ja opetus- ja kulttuuriministeriöltä (OKM). Jotta mukaan saatiin näkökulmia erilaisista ympäristöistä, koottiin tietoa Tampereella, Kuopiossa ja Kotkassa. Yhteensä yli 1000 korkeakoulujen henkilökunnan ja heidän työelämäkumppaniensa (sisältäen yritykset sekä julkisen ja kolmannen sektorin) edustajaa jakoi aiheesta näkemyksiään. Tavoitteena selvityksessä oli tuoda työelämäyhteistyön tarkastelu yksilöiden eli korkeakoulujen tutkijoiden ja muun henkilöstön tasolle – miten he tekevät yhteistyötä, mikä heitä motivoi, kannustaa ja millaisia ovat mielletyt yhteistyön esteet. Millainen on työelämäyhteistyötä tekevä korkeakoulun työntekijä Selvityksen tulokset muodostavat moninaisen kuvan työelämäyhteistyötä tekevästä korkeakoulun työtekijästä: Hän tekee työelämäyhteistyötä monin eri tavoin ja ymmärtää, kuinka työelämäyhteistyö tukee opetusta ja tutkimus- ja kehitystoimintaa. Työelämäyhteistyössä häntä motivoi etenkin yhteiskunnallinen vaikuttaminen, osaamisen soveltaminen käytäntöön ja asiantuntiajana kehittyminen. Tämä siitäkin huolimatta, että hän ei koe työelämäyhteistyön juuri parantavan hänen omaa asemaansa korkeakoulussa. Hänellä on usein työkokemusta myös korkeakoulun ulkopuolelta. Merkittävimpinä esteinä työelämäyhteistyölle hän kokee ajan ja rahoituksen puutteen, mutta ei anna niiden lopulta estää yhteistyötä, sillä hän osaa yhdistää työelämäyhteistyön osaksi pääasiallista työtään. Hän näkee, että korkeakoulun työelämäyhteistyö hyödyntää monia eri tahoja, myös häntä itseään. Hän puhuu työelämäkumppaneiden kanssa samaa kieltä ja osaa muotoilla yhteiset tavoitteet, ja häneen luotetaan. Innovaatiokeskittymät uudistamassa työelämäyhteistyötä Metropoliassa teemme suurta uudistusta, jonka keskeinen tavoite on työelämäyhteistyön vahvistaminen. Uudistumisen ytimessä ovat innovaatiokeskittymät, jotka rakentuvat yhteiskunnallisesti merkittävien ilmiöiden ympärille. Innovaatiokeskittymissä eri alojen ja sektoreiden toimijat yhdessä Metropolian opiskelijoiden ja henkilöstön tekevät ilmiöön liittyvissä ekosysteemeissä monipuolista yhteistyötä haasteiden ratkaisemiseksi. Verkostomaisessa ja moninäkökulmaisessa yhteistyössä syntyy tutkimustietoa, uutta osaamista, uusia ratkaisuja ja uutta liiketoimintaa. Näin otamme yhä vahvemman roolin yhteiskunnan kestävän kasvun ja uudistumisen vauhdittajana yhteistyössä työelämän kanssa. Työelämän ja korkeakoulun yhteistyön muodot Innovaatiokeskittymät uudistavat merkittävästi korkeakoulumme toimintatapoja. Korkeakoulujen yritysyhteistyön tilannekuva -selvityksessä on tunnistettu opetuksen, tutkimuksen, osaamisen siirron ja hallinnon tasoilla 14 erilaista työelämän ja korkeakoulun välistä yhteistyön muotoa. Nämä antavat kiinnostavan viitekehyksen, kun kehitämme Metropoliassa innovaatiokeskittymiin perustuvaa toimintamallia.   Opiskelijat työelämäyhteistyön lähettiläiksi Työelämäyhteistyölle saatavilla olevan työajan sekä rahoituksen puute koetaan korkeakouluissa yhteistyön suurimmaksi esteeksi. Selvityksen huomio on kuitenkin myös se, että kokeneet työelämäyhteistyön tekijät osaavat yhdistää yhteistyön osaksi opetus- ja tutkimustehtäviä. Aikaa järjestetään sellaiselle tekemiselle, joka on merkityksellistä. Vastaavasti kokemattomille työelämäyhteistyö näyttäytyy opetus- ja tutkimustehtävistä erillisenä asiana. Etenkin ammattikorkeakouluissa opiskelijavetoinen yritysyhteistyö on vahvaa: opiskelijoiden tekemät projektit, opinnäytteet ja harjoittelut ovat volyymiltään selvityksen mukaan suurin yhteistyön muoto. Metropoliassa opiskelijoiden käynnistämiä työelämäsuhteita syntyy runsaasti myös innovaatioprojekteissa. Opetukseen kytkeytyvä yhteistyö voisi toimia monelle henkilökunnan jäsenelle luontevana väylänä myös muuhun yhteistyöhön. Meidän tulee nykyistä systemaattisemmin hyödyntää opiskelijoiden harjoittelun aikana tai opinnäytteessään aukaisemia väyliä ja keräämiä havaintoja yritysten kehittämistarpeista. Mitä vahvemmat suhteet opettajilla ja muulla korkeakoulun henkilöstöllä on korkeakoulun ulkopuolella, sitä parempi on ymmärrys työelämän tarpeista ja sitä enemmän on yhteistä toimintaa. Onnistumiset jossakin yhteistyön muodossa ruokkivat henkilöstön muuta yhteistyötä työelämän kanssa. Henkilökunnalle kannustimia työelämäyhteistyöhön Työelämäyhteistyötä aktiivisesti tekevät eivät usko sen parantavan heidän asemaansa korkeakoulun sisällä. Tämä on yksi selvityksen havainnoista ja paljastaa sen, kuinka vähän suoria kannustimia työelämäyhteistyön tekeminen yksilön näkökulmasta tällä hetkellä tarjoaa. Yhteistyötä tehdään ennen kaikkea siksi, että se nähdään itselle ja muille hyödylliseksi ja merkitykselliseksi. Näin on mahdollisuus vaikuttaa yhteiskuntaan, olla mukana ratkaisemassa ongelmia sekä soveltaa ja kehittää omaa osaamistaan. Työelämäyhteistyön tekeminen ja työn merkityksellisyys liittyvät toisiinsa, joten korkeakoulun johdon tulee luoda henkilökunnalle kannustimia työelämäyhteistyöhön. Rahallisten kannustimien lisäksi halukkaille työelämäyhteistyön tekijöille tulee ammattikorkeakoulussa tarjota akateemisesta urasta poikkeavia urapolkuja. Myös henkilöstön liikkuvuus ja yrittäjyys ovat mielenkiintoinen ja vielä hyödyntämätön yhteistyön muoto. Esimerkiksi työelämävaihtoon on jo periaatteessa luotu rakenteet, mutta periaatteet eivät ole riittävät selkeät ja niitä ei tunneta. Yrittäjyys ei vielä näy henkilöstöpoliittisena tai strategisena valintana. Innovaatiokeskittymissä tavoitteena onkin luoda henkilöstölle vaihtoehtoisia työelämäyhteistyötä painottavia polkuja ja niitä tukevia kannustimia korkeakoulun sisällä.  

Lue lisää

Ohjaaja ja ryhmä auttavat oppimaan
9.10.2018
Anita Ahlstrand & Päivi Rahmel

Jokaiselle meistä on tärkeää saada tulla huomioiduksi omana ainutlaatuisena itsenään. Ryhmässä toimiminen ja siitä syntyvä yhteenkuuluvuuden tunne edesauttavat ihmisen kokemusta omasta arvokkuudestaan.  Siten toimiva ryhmä voi tukea esimerkiksi ihmisen motivaatiota uuden oppimiseen. Toimiva ryhmä ei kuitenkaan aina synny itsestään. Ammattitaitoinen ryhmän ohjaaja tukee ryhmän muodostumista ja toimintaa. Tässä blogissa pureudumme tarkemmin siihen, mitä tämä tarkoittaa käytännössä. Ryhmä luo tunteen kuulumisesta johonkin Jotta ihminen voi hyvin, tarvitaan toimintaa ja vuorovaikutusta ympäristön kanssa. Tunne yhteenkuulumisesta syntyy, kun ihminen tuntee itsensä tärkeäksi osaksi ryhmää tai yhteisöä. Kokemus siitä, että on tullut huomioiduksi omana itsenään, on tärkeässä roolissa tasapainoisen identiteetin muodostumisen kannalta. Yhteenkuuluvuuden tunne auttaa ihmistä luomaan kuvaa itsestään toimintakykyisenä ja pystyvänä yksilönä. Ryhmän koheesion ollessa vahva ryhmä pystyy myös hyödyntämään jäsentensä vahvuudet ja yhteisen potentiaalinsa parhaalla mahdollisella tavalla. Ohjaajan merkitys ryhmässä Osallistuminen johonkin toimintaan, vaikka yhdessä pelaamiseen, ei kuitenkaan automaattisesti tue yhteenkuuluvuuden tunteen syntymistä. Ohjaaja voi tukea ryhmän toimintaa ja jatkuvaa  ryhmäytymistä. On tärkeää ymmärtää, että uusi ryhmä hakee muotoaan jonkin aikaa ja suhteet ryhmässä elävät ja muuttuvat jatkuvasti. Ohjaaja voi myös tukea suhteiden syntymistä ja muuntumista ryhmän työskentelyn edetessä. Ryhmän toiminta luo vähitellen erilaisia rooleja ja sääntöjä. Ryhmä myös muokkaa jäsentensä käyttäytymistä ja toimii eräänlaisena oman toiminnan ja vuorovaikutuksen peilinä mahdollistaen jäsentensä kehittymistä. Ryhmäprosessista huolehtiva ohjaaja on tietoinen näistä muutoksista ja auttaa ryhmäläisiäkin tunnistamaan toimintansa sääntöjä, omia roolejaan ja niiden muutoksia ryhmässä. Ohjaajaa tarvitaan ryhmän tukena monellakin tapaa, erityisesti turvallisuuden tunteen luomisessa ja tavoitteellisen toiminnan luotsaamisessa. Myös toiminnan arvioinnissa tai ristiriitatilanteiden selvittämisessä ohjaajan on hyvä olla aktiivisesti mukana. Ristiriitoja ei tarvitse pelätä. Ne vievät ryhmän toimintaa eteenpäin, jos ne osataan kohdata. Usein auttaa pelkkä kuuntelu ja jännitteen toteaminen. Ryhmä ratkoo itse tilanteita, ja kun ristiriidat on tunnistettu, ne saavat olla olemassa ja ihmiset voivat ilmaista niiden herättämiä kokemuksia. “Onko pakko osallistua” Ryhmän ohjaamisen haasteena on se, että kaikki eivät innostu kaikesta eivätkä välttämättä osallistu toimintaan samalla tavalla. “Onko pakko osallistua” on kysymys, joka esitetään varmasti jokaiselle ohjaajalle. Tässä ei ole kyse siitä, että oma ohjaus olisi epäonnistunut, vaan ryhmäläisten tulisi voida osallistua toimintaan eri tavoin. Jo ryhmän toiminnan seuraaminen sivusta aktivoi ihmisen aivoja. Sivustaseuraaja eläytyy monella tapaa toisten tekemiseen ja aivot ikään kuin virittyvät ja valmistautuvat osallistumiseen. Siten sivusta seuraajakin osallistuu omalla tavallaan toimintaan. Joku ryhmästä voi myös tarvita enemmän aikaa alkuun pääsemiseen ja mukaan tulemiseen. Riittävän ajan antaminen tukee ihmisen motivaatiota ja sitoutumista toimintaan. Kun on mahdollisuus onnistua ryhmässä, kokea yhdessä toimimisen iloa ja vaikuttaa toiminnan kulkuun, vahvistuvat ryhmän ja sen jäsenten motivaatio ja yhteiseen toimintaan sitoutuminen. Kepeli-harjoitteet tukevat ryhmän muodostumista Metropolia Ammattikorkeakoulun koordinoimassa Kepeli-hankkeessa on kehitetty harjoitteita, jotka perustuvat vuorovaikutteiseen, elämyksiä ja kokemuksia painottavaan toimintaan. Niillä voidaan mainiosti tukea ryhmän muodostumista, kehittymistä  ja uuden toimintakulttuurin luomista. Keholliset ja pelilliset harjoitteet auttavat tutustumaan toisiin ja ymmärtämään erilaisuutta sekä luomaan turvallista ilmapiiriä. Harjoitteiden avulla voidaan myös ennakoida jännitteiden syntymistä ja ilmaista omia tunteita sekä opetella tunnistamaan toisten tunnetiloja.  Yli 100 erilaista Kepeli-harjoitetta löydät sivulta http://kepeli.metropolia.fi/harjoitteita/ Suosittelemme tutustumaan myös näihin ryhmän ohjaamisesta ja käyttäytymisestä kertoviin postauksiin: Minna Lamppu: Ryhmänohjaus ja pedagoginen ammattitaito - yhteisiä löytöretkiä Tämä blogipostaus on julkaistu ensimmäisen kerran Kepeli-hankkeen omassa blogissa Kirjoittajat: Anita Ahlstrand LitM, erikoistunut psykomotoriikkaan, soveltavaan liikuntaan, erityispedagogiikkaan ja tuotekehittämiseen, työskentelee Metropolia Ammattikorkeakoulussa lehtorina Liikkuminen ja toimintakyky sekä Sosiaalinen hyvinvointi osaamisalueilla. Hänellä on pitkä kokemus eri ikäisten ja erilaisten ihmisten voimavaralähtöisestä ohjaamisesta ja työskentelystä ryhmälähtöisten ja kehollisten työtapojen äärellä. Hänen voimavaransa kumpuavat ihmisläheisestä työstä, luovuuden ja kehollisten työtapojen monista mahdollisuuksista sekä arjen pienistä onnistumisista. Päivi Rahmel KM,TO, psykodraama- ja tarinateatterikouluttaja TEP, työskentelee Metropolia Ammattikorkeakoulussa kulttuuripalveluiden lehtorina. Hänellä on pitkä kokemus ryhmälähtöisten ja toiminnallisten työtapojen ohjaamisesta erilaisissa pedagogisissa ympäristöissä  ja organisaatioiden kehittämiskonteksteissa. Hänen intohimon kohteenaan ovat ihmiset ja heidän luovien mahdollisuuksiensa kätilöinti draamallisten ja tarinallisten työtapojen äärellä. Lähteet: Lehtonen, H. 2006. Keinot käyttöön arjen areenoilla. Helsinki: Suomen Mielenterveysseura. Honneth, A. 2012. The I in We. Studies in Theory of Recognition. Cambridge: Polity. Müller, K. 2007. Aivokutinaa. Helsinki: Työterveyslaitos. Nivala, E. & Ryynänen, S. 2013. Kohti sosiaalipedagogista osallisuuden ideaalia. Sajaniemi, N., Suhonen, E. , Nislin, M. & Mäkelä, J.E. 2015. Stressin säätely. Kehityksen, vuorovaikutuksen ja oppimisen ydin. Jyväskylä: PK-kustannus.

Lue lisää
Uudemmat postaukset Vanhemmat postaukset