Tikissä

Syrjäytymisen teema on esillä yhteiskunnallisessa keskustelussa usein kielteisessä sävyssä. Jo sanana ”syrjäytynyt” on negatiivisesti latautunut. Moni myös ymmärtää termin väärin tai puutteellisesti, joko tietämättömyyttään tai tahallaan. Ylellä nähty, paljon keskustelua herättänyt, Sami Kieksin dokumentti Logged in (Yle Areena -palvelussa) kuvaa viiden syrjässä olevan nuoren elämää. Itse dokumentti pyrkii kuvaamaan kohteitaan rehellisesti. Negatiiviset sävyt löytyvät dokumentin ympärillä käytävästä keskustelusta. Hupparihörhö Sami Kuusela kirjoittaa otsikolla Talven tärkein sarja paljasti suhtautumisemme vähäosaisiin Suomen Kuvalehden blogissa osuvasti siitä, kuinka herkästä ja jopa räjähdysalttiista teemasta puhumme, kun puhumme syrjäytymisestä tai yhteiskunnan reunalla (syrjässä) olemisesta. Kuusela kuvailee, kuinka keskustelupalstalla moukaroidaan henkisesti lyttyyn sarjassa esiintyvät nuoret miehet. Ulkonäkö, ruokavalio, terveys, paino, näkemys elämästä ja maailmasta, raha, alkoholin ja muiden päihteiden käyttö, suhteet, kaikki saavat kovasta kädestä. Kuusela huomaa terävästi, että ymmärryksen ja välittämisen sijaan perinteisen yhteiskuntakäsityksen reunamilla tai jopa ulkopuolella olevien tuomitseminen on - no, yhteiskunnallisesti - hyväksyttävää. Siinä, missä voimme taistella kovaäänisesti (ja oikeutetusti) sukupuolten välisen tasa-arvon, palkkatasa-arvon tai seksuaalisen vapautumisen puolesta, syrjäytyneet näyttävät olevan ryhmä, joka voidaan niputtaa suoraan tiettyyn hyödyttömien ja kustannustehottomien joukkoon. Samalla heidän elämänsä asettuu ikään kuin vapaan ruodinnan ja kritisoinnin alaiseksi. Syrjään työnnetyt yhteiskunnan yhteisenä ongelmana Mary T. Lathrapin runosta vuodelta 1895 (aukeaa sivustolle jamesmilson.com) tunnetuksi tulleen sanonnan mukaan ”ennen kuin tuomitset ketään, kävele kilometri hänen kengissään”. Syrjäytyminen ei ole yksi yhteen sama kuin yhden epäonnisen valinnan tulos tai epäonnisten valintojen sarja; se ei ole sairastumisesta johtuva ajautuminen, ei eksistentiaalinen kriisi, ei sosiaalisten tilanteiden pelko tai sosiaalisten suhteiden puute. Se ei ole yhtä kuin mielenterveysongelma, alkoholi-, huume- tai muu terveysongelma, luonteenpiirre tai tahdonlujuuden puute. Se voi olla kaikkia näistä, vain osa näistä, tai ei mitään näistä. Syrjäytymisessä on kyse muustakin kuin siitä, että ”pitäisi ottaa itseään niskasta kiinni”. Joskus niskaote on henkilöllä itsellään kovempi kuin ympäröivän yhteiskunnan asenne, eikä niskalenkki silti auta edes pääsemään ulos kotiovesta. Jos siis sattuu olemaan niin onnekas, että on koti, jossa pysytellä. Tehotuotantoajattelusta huolimatta joskus asiat ihan oikeasti ”vain tapahtuvat”. Erään teorian mukaan syrjäytyminen alkaa jo kohdussa (1). Joskus elämän kortit eivät vain mene tasan. Syyllisten etsiminen ja syyllistäminen ei auta ketään. Ratkaisujen etsiminen auttaa. Logged in näyttää koruttoman rehellisesti meille siivun todellisten ihmisten todellisesta elämästä. Ja vaikka heistä käytetäänkin yleisessä keskustelussa termiä syrjäytynyt, he eivät ole vain omasta tahdostaan syrjään joutuneita, ”aktiivisesti” syrjäytyneitä, vaan toimivan yhteiskunnan reunalla roikkuminen, tai sen syrjälle työntyminen, on aina monen tekijän summa. Jos yleinen keskustelu sallii näiden ihmisten elämän repostelemisen ja henkilöön käyvän hyökkäyksen heitä ja heidän elämäänsa vastaan, keskustelu heidän olemassaolonsa oikeutukselle avautuu samalla. Ja silloin ollaan vaarallisilla vesillä. Ihmisiä ei voi arvottaa heidän välinearvonsa mukaan. Pahimmassa tapauksessa syrjäytymisen kokemus voi aiheuttaa yhteiskunnalle vaarallista liikehdintää. Jatkuva osattomuuden, ”vääränlaisuuden” ja syrjään työnnetyn kokemus voi johtaa jopa väkivaltaisiin vastareaktioihin. Filosofi ja yhteiskuntateoreetikko Hannah Arendt kirjoittaa toisen maailmansodan jälkimainingeissa syntyneessä teoksessaan Totalitarismin synty, että ääriajattelijoiden massaliikehdintä lähtee syrjäytymisen kokemuksesta valtavirrasta. Vaarallinen massa ei ole yhden poliittisen puolueen tai ideologian seuraajien joukko, vaan heitä yhdistää nämä rajat ylittävä kokemus epäoikeudenmukaisuudesta, riittämättömyydestä ja siitä, että oma elämä ei ole omissa käsissä (2). Motivaatio muutokseen nousee harvoin ihmisen ulkopuolelta, mutta sisäiseen motivaatioon tarvitaan kokemus siitä, että on ihmisenä arvokas. Jo pieni lapsi hakee ryhmässä hyväksyntää ja arvostusta. Kiristyksen, väheksynnän ja kritisoinnin sijaan ihmisen kasvua itsenäiseksi toimijaksi, joka osaa ottaa vastuuta omasta elämästään, tuetaan erityisesti kiitoksella ja kannustuksella. Toisin kuin etenkin länsimaisessa yhteiskunnassa on aiemmin ajateltu, pieni lapsi syntyy maailmaan sosiaalisena ja auttamishaluisena olentona (3). Siinä missä lasta kasvattavan aikuisen tehtävä on tukea pienen ihmisen ensiaskelia kohti hyvinvoivaa aikuisuutta, yhteiskunnan tehtävä laajemmin on tukea syrjään lipuvia nuoria takaisin kohti hyvinvointia. Fjodor Dostojevski joutui nuorena Siperiaan vankileirille. Myöhemmin hän kirjoitti kokemuksiinsa pohjaten, että yhteiskunnan sivistys voidaan mitata sillä, miten se kohtelee vankejaan. Mutta ilmaisu on oikeasti laajempi. Yhteiskunnan sivistys mitataan sillä, miten se kohtelee kaikkia niitä jäseniään, jotka tarvitsevat apua elämän missä tahansa tilanteessa. Sivistys mitataan siinä, miten voimme tukea heitä, jotka tukea eniten tarvitsevat. Tämä työ myös maksaa itsensä takaisin, kun yhteiskunnan syrjään työnnetyt saavat elämänsyrjästä jälleen kiinni. Logged in näyttää meille, että keskustelu ja työ syrjään joutumisen ehkäisemiseksi on ensiarvoisen tärkeää. Oikeusministeriön asiantuntija Panu Artemjeff kirjoittaa digitaalisesta yhdenvertaisuudesta seuraavasti: ”Digitaalisten palveluiden suunnittelussa ja toteutuksessa on tärkeää huomioida eri käyttäjäryhmien mahdollisuudet käyttää niitä. Lainsäädäntö (erityisesti saavutettavuus- sekä yhdenvertaisuuslainsäädäntö), teknologiayritysten panos ja eri väestöryhmien osallisuus palveluiden suunnittelussa ovat keskiössä tämän ongelman ratkaisussa. Eriarvoisuuden muotojen tunnistaminen voisi olla osa palvelumuotoilun prosessia” (4). Miten Peili-hanke edistää ratkaisujen löytymistä? Metropolia Ammattikorkeakoulun Peili-hankkeessa kehitetään nuorten miesten syrjäytymisen ehkäisemiseksi tekoälypohjaista sovellusta. Työpajatyöskentelyissä nuorten kanssa olemme oppineet, että syrjäytyminen tai sen uhan alla oleminen johtuu moninaisista syistä. Niinpä myös syrjäytymisen ehkäisemisen keinot tulee olla moninaiset: ilmiötä ymmärtävät, tieteellisiin tutkimustuloksiin ja taustoihin paneutuvat, inhimillisesti ja eettisesti kestävät ja moniammatillista osaamista hyödyntävät. Peili-hankkeen kehitystiimissä pyritään huomioimaan kaikki nämä osa-alueet. Peilin palvelumuotoilussa sovelluksen eri käyttäjäryhmät on huomioitu siten, että kohderyhmästä kootun tiedon pohjalta on laadittu teoreettinen viitekehys, jossa käyttäjien lähtökohdat ja erilaiset haasteet on jaoteltu kolmeen pääryhmään. Nämä ovat ”en pysty” (ei luottoa omaan jaksamiseen) ”en halua” (negatiivinen identiteetti) ”en tiedä” (omat motiivit hukassa). Nämä ryhmät toimivat yläkäsitteinä ja viitekehyksenä sille, miten sovelluksen sisältöjä kohdennetaan käyttäjille heidän omista ”jumeistaan” lähtien kohti jumien purkamista ja omien kiinnostuksen kohteiden, kipinöiden, syttymistä. Palvelun suunnittelijoina meidän tehtävämme on huolehtia siitä, että tasavertaisuus ja eriarvoisuuden tunnistaminen ja ehkäiseminen toteutuvat käytännössä. Peili-hankkeessa teemme tätä työtä nuorten omista lähtökohdista käsin, heidän huoliaan kuunnellen ja yhdessä ratkaisuja etsien. Sovelluksen sisällöt rakennetaan siis tarveperustaisesti nuorten omista kysymyksistä ja toiveista käsin. Tekoälypohjainen sovellus vastaa tarpeeseen, jossa palvelut ovat helposti ja yhdenvertaisesti kaikkien saatavilla, yhdessä paikassa. Parhaimmassa tapauksessa tällainen matalan kynnyksen kaikille avoin palvelu vähentää sosiaalisen osattomuuden kokemusta. Silloin myös yhteiskunta on askeleen lähempänä tilannetta, jossa ei enää tarvitsisi puhua syrjäytyneistä, vaan siitä, miten taataan kaikille kaikissa elämäntilanteissa yhdenvertaiset mahdollisuudet.  Lähteet Kajantie, Eero – Hovi, Petteri – Eriksson, Johan – Laivuori, Hannele – Andersson, Sture – Räikkönen, Katri 2013. Alkaako syrjäytyminen jo kohdussa? Teoksessa Reivinen, Jukka – Vähäkylä, Leena. Ketä kiinnostaa? Lasten ja nuorten hyvinvointi ja syrjäytyminen. Helsinki: Gaudeamus. 23–36. Arendt, Hannah 2018 (1951). Totalitarismin synty. Tampere: Vastapaino. Mäkelä, Jukka – Sajaniemi, Nina 2013. Vertaissuhteet muovaavat lapsen aivoja. Teoksessa Reivinen, Jukka – Vähäkylä, Leena. Ketä kiinnostaa? Lasten ja nuorten hyvinvointi ja syrjäytyminen. Helsinki: Gaudeamus. 37–49. Artemjeff, Panu 2019. Seikkailua digitaalisen yhdenvertaisuuden avaruudessa. Teoksessa Digitalisaatio ja nuorisotyö. Helsinki: Verke & ENTK. 91–95. Kirjoittaja   Tiina Huhtanen on teologian tohtori, joka opiskelee sairaanhoitajaksi ja työskentelee Peili-hankkeessa terveyden edistämisen assistenttina.