Ryhmätoiminta työkyvyn ja unelmakartan rakentajana

21.3.2025

Sharing Cafe -hankkeessa käynnistettiin suljettu ryhmätoiminta, jonka tarkoituksena on pohtia syvällisemmin omaa työkykyä ja siihen liittyviä tekijöitä. Suljetut ryhmät kokoontuvat neljä kertaa African Caren tiloissa Itiksessä. Jokaisella ryhmäkerralla laadimme unelmakarttaa, joka auttaa visualisoimaan tavoitteita ja unelmia kunkin kerran aiheen mukaisesti. Unelmakartta toimii inspiraationa ja muistutuksena siitä, mihin suuntaan osallistujat haluavat elämäänsä viedä. Kaikki ryhmässä käytetty materiaali kerätään portfolioon, joka toimii arvokkaana työkaluna tulevaisuudessa. Portfolion avulla osallistujat voivat seurata omaa kehitystään. Kevään aikana on tarkoitus toteuttaa kaksi kertaa suljettu ryhmätoiminta, joista kevään ensimmäinen päättyi tällä viikolla. Oman työkyvyn mittari Ensimmäisellä ryhmäkerralla keskityimme oman työkyvyn mittarin täyttämiseen. Tämä mittari auttaa osallistujia arvioimaan omia taitojaan, resurssejaan ja haasteitaan. Kävimme huolellisesti läpi mittarin kysymykset, ja jokainen osallistuja sai mahdollisuuden pohtia omaa arviota työkyvystään ja siihen liittyvistä tekijöistä. Tämä prosessi herätti monipuolista keskustelua ja itsetutkiskelua, ja monet osallistujat jakoivat omia kokemuksiaan ja haasteitaan. Tavoitteena oli, että jokainen saisi selkeämmän kuvan omasta työkyvystään ja siitä, mihin suuntaan haluaisi kehittyä. Vahvuuksien tunnistaminen Toisella ryhmäkerralla siirryimme vahvuuksien tunnistamiseen. Keskustelimme siitä, miksi omien vahvuuksien tunnistaminen on tärkeää, ja miten ne voivat vaikuttaa työelämässä ja arjessa. Osallistujat saivat jakaa omia vahvuuksiaan ja pohtia, miten ne voivat auttaa heitä saavuttamaan tavoitteitaan. Tämä ryhmäkerta oli erityisen innostava, sillä se loi positiivista energiaa ja yhteisöllisyyttä. Osallistujat tukivat toisiaan ja nostivat esiin toistensa vahvuuksia, mikä lisäsi itseluottamusta ja rohkeutta. Odotukset ja identiteetti Kolmannella ryhmäkerralla pohdimme ja keskustelimme omista ja muiden odotuksista itseä kohtaan. Koemme odotuksia monilta tahoilta, kuten yhteiskunnan, perheen ja muiden läheisten taholta. Pohdimme erityisesti omaa identiteettiä ja mitkä asiat siihen vaikuttavat. Tarkastelimme, kuinka identiteetti voi määrittyä omien ja muiden odotusten mukaan. Päätöskahvit ja unelmakartan viimeistelyä Viimeisellä ryhmäkerralla teimme verkostokartat ja viimeistelimme unelmakarttoja. Täytimme oman työkyvyn mittarin seurantaosion ja vertasimme tuloksia ryhmätyöskentelyn alussa tehtyyn arvioon omasta työkyvystä. Porukalla pohdimme ja arvioimme, kuinka oma työkyky ja valmiudet ovat muuttuneet tai kehittyneet ryhmätyöskentelyn aikana. Olemmeko oppineet jotain vahvuuksistamme tai tunnistaneet uusia asioita omasta identiteetistä? Olemmeko tietoisempia omista ja muiden odotuksista itseämme kohtaan? Ja mikä tärkeintä, pohdimme, oliko nämä vaikuttaneet arvioon työkyvystä. Aktiivista työskentelyä ja keskustelua Ryhmissämme on ollut aktiivista työskentelyä ja hyvää keskustelua. Suljettu ryhmätoiminta on ollut matka kohti itsensä löytämistä ja vahvistamista. Olemme yhdessä oppineet, kasvaneet ja unelmoineet.

Opinto- ja hyvinvointitapahtuma Myllypuron kampuksella: Yhteistä tekemistä ja tutustumista opiskeluelämään

Sharing Cafe -hanke järjesti yhdessä MoniNainen -arki - hankkeen kanssa Metropolian Myllypuron kampuksella vauhdikkaan opinto- ja hyvinvointitapahtuman.  Tapahtuman tavoitteena oli tarjota maahanmuuttajataustaisille naisille paitsi tietoa korkeakouluopinnoista ja ammatillisista mahdollisuuksista, myös tilaisuuden kokea hyvinvointia edistäviä aktiviteetteja. Päivän ohjelma tarjosi monenlaista tekemistä Tapahtuman alussa osallistujille tarjottiin aamupalaa, joka loi mukautuvan ja rentoutuneen ilmapiirin heti alkajaisiksi. Sen jälkeen päästiin osallistumaan moniin eri aktiviteetteihin, jotka vaihtelivat keppijumpasta rentoutusharjoitukseen. Keppijumppa oli erityisesti mukautettu kaikille sopivaksi ja tarjosi hauskan tavan aktivoida kehoa lempeästi. Rentoutusharjoitus puolestaan antoi osallistujille mahdollisuuden kokea rauhaa ja hyvinvointia. Opiskelijat jakoivat tietoa ja osaamista Tapahtuman aikana Metropolian optometristi-, geronomi- ja sairaanhoitajaopiskelijat kertoivat omista tutkinto-ohjelmistaan ja millaista on opiskella ammattikorkeakoulussa. He keskustelivat uramahdollisuuksista ja opiskelun arjesta, antaen osallistujille käytännönläheistä tietoa siitä, mitä korkeakouluopiskelu on. Opiskelijat suorittivat myös erilaisia mittauksia, jotta vieraat saivat tuntuman siitä, miten opiskelijat soveltavat oppimaansa käytäntöön. Simulaatiotiloihin tutustuminen Päivän kohokohta oli ehdottomasti simulaatiotiloissa tehty kierros. Osallistujat pääsivät näkemään, miten Metropolian opiskelijat harjoittelevat käytännön taitojaan simulaatiotiloissa, joissa erilaiset hoitotilanteet voidaan mallintaa turvallisesti ja opettavaisesti. Vieraat pääsivät myös tutustumaan simulaatioambulanssiin, joka antoi konkreettisen käsityksen siitä, millaista on työskennellä ensihoidossa ja millaista välineistöä alalla käytetään. Lapsille omaa ohjelmaa Lapsivieraat pääsivät nauttimaan omista aktiviteeteistaan, kuten piirtämisestä ja leluilla leikkimisestä. Tämä tarjosi paitsi hauskaa tekemistä myös mahdollisuuden lapsille osallistua yhteisöön omalla tavallaan, samalla kun aikuiset saivat tietoa ja tukea opintoihin ja hyvinvointiin liittyen. Lapset olivat innoissaan sisätilassa olevasta ambulanssista ja sen vilkkuvaloista! Päivä oli täynnä iloa ja yhteisöllisyyttä Tapahtuma oli kaiken kaikkiaan onnistunut ja täynnä positiivista energiaa. Osallistujat nauttivat ohjelmasta ja saivat arvokasta tietoa niin opintoihin kuin hyvinvointiin liittyen. Tunnelma oli lämmin ja yhteisöllinen, ja oli ilahduttavaa nähdä eri taustoista tulevien ihmisten nauttivan yhteisestä päivästään. Metropolian opiskelijat, henkilökunta ja osallistujat loivat yhdessä mukautuvan ja kannustavan ympäristön, joka edisti yhteisön hyvinvointia ja avasi uusia mahdollisuuksia opintoihin ja ammatteihin liittyen. Tämä tapahtuma oli erinomainen esimerkki siitä, miten korkeakoulu voi tukea monikulttuurisuutta ja tarjota konkreettisia välineitä maahanmuuttajataustaisille yhteisöille.

Motivaatio, terveys ja ystävänpäivän iloa

13.2.2025

Aloitimme alkuvuoden tarkastelemalla motivaation eri ulottuvuuksia. Keskustelimme siitä, mikä saa meidät liikkeelle ja miten erilaiset motivaation muodot vaikuttavat arkeemme, sekä millaisia tapoja on vahvistaa motivaatiota. Vertailimme sisäistä ja ulkoista motivaatiota. Sisäinen motivaatio tulee omasta halustamme ja kiinnostuksestamme, kun taas ulkoinen motivaatio liittyy ulkoisiin palkkioihin tai paineisiin. Jokainen pääsi pohtimaan Motivaatioportaat- tehtävän avulla omaa motivaatiotaan ja siihen liittyviä tekijöitä. Terveystarkastus osana arkea Terveys on toinen tärkeä teema, jota käsittelemme ryhmissä kevään aikana. Keskustelemme terveydestä laajemmin ja sen vaikutuksesta kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin. Erityisesti nostimme esiin säännöllisten terveystarkastusten merkityksen. Ohjasimme HyMy-kylän aikuisneuvolan terveystarkastukseen ryhmäläisiä, ja tämä herätti mielenkiintoista pohdintaa terveydestä huolehtimisen tärkeydestä. Yhteinen keskustelu auttoi ymmärtämään, kuinka tärkeää on käydä säännöllisesti tarkastuksissa, vaikka ei tuntisikaan itseään sairaaksi. Ystävänpäivän luovuutta ja hyvää tunnelmaa Tällä viikolla valmistimme ystävänpäiväkortteja yhdessä. Tämä oli erinomainen tilaisuus paitsi luovuuden ilmaisemiseen myös yhteisöllisyyden vahvistamiseen. Korttien askartelu sai aikaan iloisia keskusteluja ja naurua ryhmässä. Ystävänpäivän kortit eivät olleet vain kauniita käsitöitä, vaan myös tapa tuoda esiin ystävällisyyttä ja huolenpitoa toisistamme. Hyvää tunnelmaa ja monipuolista keskustelua Olemme saaneet runsaasti uusia osallistua Sharing Cafen avoimiin ryhmiin. Ryhmissä keskustelut ovat avoimia ja pohdimme paljon opiskeluun ja työskentelyyn liittyviä asioita ja mahdollisuuksia. Osallistujat ovat tuoneet esiin haaveitaan ja  ja keskustelu oli rikasta ja monipuolista. Ryhmässä vallitsi lämmin ja kannustava ilmapiiri, jossa kaikki saivat äänensä kuuluviin. Se, että jokaisella oli mahdollisuus jakaa ajatuksiaan ja kuulla muiden mielipiteitä, loi tilaa uusille ideoille ja oivalluksille. Avoimen ryhmämme toiminta on ollut monipuolista ja antoisaa. Olemme pohdiskelleet syvällisesti motivaatiota, keskustelleet terveydestä ja nauttineet luovuuden hetkistä yhdessä. On ollut ilo seurata, kuinka ryhmän jäsenet jakavat toistensa ajatuksia ja tukevat toinen toistaan. Jatkamme matkaa yhdessä, vahvistamme motivaatiotamme ja pidämme huolta niin mielestä kuin kehosta.