Avainsana: Palvelurobotiikka
Tappaako tekoäly hoivatyön inhimillisyyden?
Katoaako ihmisyys kun robotit ja tekoäly ottavat jalansijaa hoitoalalla ja osallistuvat yhä enemmän hoitotyön sosiaaliseen puoleen? Onko robotin empatia ja tuki samanarvoista kuin ihmisen? Robottien ja tekoälyn hyödyntämisellä työssä ja työpaikoilla tavoitellaan tehokkaampaa ja turvallisempaa tapaa tehdä töitä. Hoitotyössä robotteja on tarkoitus erityisesti hyödyntää mekaanisiin ja fyysistä rasitusta tuottaviin työtehtäviin. Robottien hyödyllisyys esimerkiksi lääkeannosteluissa ja tavaroiden kuljetuksessa on selkeä, sillä ne vapauttavat henkilökuntaa muihin työtehtäviin. Tekoäly tekemässä päätöksiä hoitotyössä puolestaan nähdään vielä osittain uhkana. Muilla osa-alueilla tekoälyyn ja sen tekemiin päätöksiin luotetaan, esimerkiksi karttasovellusten reittivalinnoissa tai hakukoneiden tuloksissa, sillä usein ei tiedetä päätösten olevan peräisin tekoälyltä. Miten käy ihmisyyden, kun robotit tulevat? Hoitotyössä tekoäly ja robotiikka nähdään usein ihmisen kaltaisena ja piirteet omaavana robottina, joka toimii yhtenä hoitajista tehden samoja työtehtäviä ja päätöksiä kuin hekin. Kuitenkaan tekoäly ei nauti samanlaista luottamusta kuin hoitajat. Hoitotyössä tekoäly ja koneet nähdään usein uhkana ihmisyydelle ja viemässä potilailta kosketuksen muihin ihmisiin. Uskonnonfilosofian dosentti, akatemiatutkija Aku Visala [2] on pohtinut seuraavaa: “Jos ulkoistamme huolenpidon ja hoivan koneille, riistämme itseltämme ja toisiltamme moraalisen kasvun ja sitoutumisen mahdollisuuden. ” Vievätkö koneet todellakin meiltä mahdollisuuden välittää ja ottaa kontaktia vai voiko asiaa ajatella toiselta kantilta? Kun palvelurobotit hoitavat fyysistä työtä vaativat välttämättömyydet, jää hoitajalle tai läheiselle aikaa kohdata ihminen ihmisenä, ei potilaana. Kun ei tarvitse huolehtia siitä, miten aika riittää hoitotoimenpiteiden suorittamisen lisäksi myös keskusteluun ja kanssa oloon, voimme olla todella läsnä. Miten voisimme tuomita mahdollisuuden saada huomiota ja läheisyyttä vaikka “vain” koneelta? Jos ihminen kokee tämän itselleen riittäväksi, eikö jokaisella ole oikeus tehdä päätös omalla kohdallaan? Olisiko todella eettisempi ratkaisu vaatia vanhusta istumaan yksin hoivakodissa, koska vaihtoehtona olisi tarjota “empatian ja välittämisen simulaatiota, ei aitoa välittämistä”? Vähentääkö se fakta, että koneen välittäminen on simulaatiota, sen arvoa? Lopulta kuitenkin koneen antama empatia on meidän teknologiaa kehittävien ihmisten empatiaa. Yksilöityä hoitoa robottien turvin Monelle vanhukselle saattaisi olla jopa helpompaa antaa koneen hoitaa tietyt työt, kuin antaa intiimiä kanssakäymistä vaativat tehtävät läheiselle. Oman toimintakyvyn heikkeneminen on oletettavasti monelle vanhukselle haastavaa hyväksyä, jolloin esimerkiksi palvelurobotiikan käyttö hoitotyössä tulisikin olla aina kohdennettua. Tällöin pystymme ottamaan huomioon kunkin potilaan tarpeet ja toiveet. Olisiko siis väärin tarjota yksinäiselle vanhukselle tekoälyä pitämään seuraa, kun hän on yksinäinen tai kaipaa tekemistä? Löytyyhän tekoälyä esimerkiksi peleistä. Pelit mielletään usein nuorten ihmisten hauskanpidoksi, mutta miksi niistä eivät voisi myös vanhukset nauttia? Tekoäly voi esimerkiksi esiintyä pelikaverina. Monissa peleissä tekoäly toimii vastustajana, kuten esimerkiksi shakissa, joka haastaa loogista ajattelukykyä. Kuntoutusmuotona peli varmasti lisäisi motivaatiota ja aktivoisi vanhusta saavuttamaan omat henkilökohtaiset sekä terveyteen liittyvät tavoitteet. Yksinäiselle vanhukselle pelillä voi olla suuri vaikutus hänen mielialaansa ja vireyteen, eikä muuta tekoälyä silloin vaadita hoitotyön tukena. Miten tekoäly terveydenhoitoaloilla tulee vaikuttamaan insinöörien ja hoitajien työhön tulevaisuudessa? Saadaanko uusista innovaatioista tarpeeksi jossain kohtaa, vai voidaanko miettiä, kuinka pitkälle tekoäly kehittyy kyseisellä alalla? Tekoäly tulee mahdollistamaan uusia menetelmiä niin hoito- kuin tekniikan alalla. Jatkuvasti kehittyvä teknologia ja uudet mahdollisuudet johtavat myös jatkuvasti uusien eettisten pohdintojen äärelle. Kun teknologia kehittyy, täytyy tekijänkin kehittyä eikä jäädä jälkeen. Tulevaisuus on täynnä uhkia ja mahdollisuuksia, ja niistä on opittava kehittymään aina nykypäivän tilanteesta parempaan suuntaan. Lähteet: Valpe, K. 29.1.2019. Ihmisten hyvinvointi keskiössä Tekoäly terveydenhuollossa -loppuseminaarissa. Verkkosivusto. Saatavana osoitteessa <https://jyunity.fi/wp-content/uploads/2019/01/kansansairaudet_1240x600-1024x496.jpg> Luettu 24.9.2021 Rautio, Pekka. 2.5.2018. ”Kun tekoäly kehittyy, ihmisen konemaisuus on suurempi ongelma kuin koneiden ihmismäisyys”. Verkkosivusto. Saatavilla osoitteessa <https://www.helsinki.fi/fi/uutiset/opetus/kun-tekoaly-kehittyy-ihmisen-konemaisuus-suurempi-ongelma-kuin-koneiden-ihmismaisyys> Luettu 22.9.2021 Pixabay. TheDigitalArtist. 10.4.2018. Verkkosivusto. Saatavilla osoitteessa <https://pixabay.com/fi/photos/yhteys-k%c3%a4si-ihmisen-robotti-3308188/> Luettu 24.9.2021 Kirjoittajat: Hyvinvointi- ja terveysteknologian kolmannen vuoden opiskelijat Emilia Larmala, Laura Mikluha, Miika Honni ja Nina Lamponen Hyvinvointi- ja terveysteknologia on yksi tieto- ja viestintätekniikan tutkinto-ohjelman ammatillisista pääaineista.
Lähtisitkö robotin hoiviin?
Ihmisen ja robotin välinen suhde on muuttunut aikojen kuluessa. Työkoneesta ja työkaverista on vähitellen kehkeytynyt palvelija, apuri ja kumppani. Alkujaan tuotantolinjoihin kytketyt teollisuusrobotit toimivat raskaissa töissä ja vapauttivat työntekijät ylivoimaisten ruumiillisten ponnistelujen ikeestä. Ihminen painoi ne napista käyntiin, monitoroi niiden käyttäytymistä ja huolsi niitä silloin tällöin. Askel kohti ihmisen ja robotin lähempää tuttavuutta otettiin, kun teollisuusrobottien suoja-aidat korvattiin optisilla antureilla. Teollisuusrobotit muuntuivat yhteistyöroboteiksi: ne eivät enää tarvinneet erillisiä häkkejä tai alueita toimiakseen, vaan sensorien kautta toteutetut turvatoimet tekivät ne helpommin lähestyttäviksi. Nyttemmin palveluroboteiksi kutsuttuja teollisuusrobottien jälkeläisiä on otettu avuksi esimerkiksi kirurgiaan, sairaalalogistiikkaan ja lääkejakeluun sekä päivittäisiin toimiin, kuten nostamiseen, kantamiseen siivoamiseen, syömiseen ja peseytymiseen. Sosiaaliset robotit puolestaan on tarkoitettu inhimillisen kanssakäymisen tueksi, seuraksi ja viihdykkeeksi. Sosiaalinen palvelurobotti pystyy oppimaan ja kykenee vuoropuheluun. Suuria odotuksia on ladattu robotteihin, jotka soveltuvat oma- ja monitoimisesti ihmisen tehtäviin ja olemaan suorassa kontaktissa asiakkaiden kanssa. Ihmisen suhde robotteihin on muuttumassa radikaalisti verrattuna teollisuusrobotteihin − pian robotit monitoroivat käyttäytymistä ja huoltavat ihmistä kokoaikaisesti. Samalla ne saattavat vapauttaa työntekijät mahdollisten hankalien ihmiskontaktien ikeestä. Tuotantolinjalta kosketustuotantoon Ihmisen ja robotin välisen suhteen kehitys muistuttaa hämmentävästi suden kesyttämistä pedosta seurakoiraksi. Aikaisemmin vain joidenkuiden hallittavissa olevasta ja varottavasta ”konehirviöstä” on vähitellen muotoutunut turvallinen ja lähes jokaiseen kotiin sopiva lemmikki, kuten vaikkapa robottiruohonleikkuri tai hyljerobotti Paro. Lienee syytä kysyä, mitä vaikutuksia on sillä, että aikaisemmin tehokkaaseen teollisuustyöhön kehitetyt ajatusmallit ja niiden pohjalta tuotetut teknologiat levittäytyvät hoivan piiriin, jossa keskeistä ei ole tavaroiden tuotanto vaan inhimillinen kosketus. Miten ihmisten välinen hoivasuhde ja hoivahenkilökunnan ammatti-identiteetti muuttuvat, jos ja kun aikaisemmin ihmisen antama hoiva toteutetaankin kokonaan tai osittain teknologian avulla? Vastauksia edellisiin kysymyksiin kannattaa etsiä Tuomo Särkikosken, Tuuli Turjan ja Jaana Parviaisen toimittamasta artikkelikokoelmasta Robotin hoiviin? Yhteiskuntatieteen ja filosofian näkökulmia palvelurobotiikkaan (Vastapaino 2020). Kirja tarkastelee palvelurobotiikan mahdollisuuksia ja uhkia tulevaisuuden hoivapalvelujen järjestämisessä, ja se perustuu Suomen Akatemian Strategisen tutkimusneuvoston rahoittamaan tutkimushankkeeseen ”Robotit ja hyvinvointipalvelujen tulevaisuus” (ROSE-hankkeen kotisivut) vuosilta 2015−2021. Kirja koostuu kuudesta laajasta artikkelista, joissa käsitellään muun muassa erilaisten palvelurobottien periaatteita, käyttökelpoisuutta ja hyväksyttävyyttä. Lopussa on lisäksi monipuolinen robotisaatiosanasto. Ketä kuunnellaan? Robotteja on nykyään joka paikassa, joten niihin tottuminen on tarkoituksenmukaista ja tarpeellista. Suunnitelmien mukaan robotit pitävät tulevaisuudessa huolta vanhuksista, ja yhä useampi sairaalapotilas tulee kohtaamaan sosiaalisen robotin hoitonsa aikana. Tulevaisuusnäkymän vuoksi robotit olisi hyvä kotoistaa hyvissä ajoin osaksi yhteiskuntaa ja tehdä ne niin arkipäiväisiksi, ettei niihin kohdistu pelkoja tai ennakkoluuloja siinä vaiheessa, kun kohtaamisen aika koittaa. Aivan selvää ei kuitenkaan ole, kenen ehdoilla hoivarobotiikkaa kehitetään. Päättääkö sen suunnittelusta ja käyttöönotosta esimerkiksi palveluntuottaja, hoitohenkilökunta vai asiakas? Paljon vaikuttaa se, miten teknologian hyödyntämiseen hoiva-alalla suhtaudutaan: nähdäänkö robotiikan muuttavan yhteiskuntaa ja hoiva-alaa omaehtoisesti ja vääjäämättä vai lähdetäänkö siitä, että teknologiaa kehitetään sosiaalisten ja inhimillisten tarpeiden mukaan. Kuinka paljon robotit muuttavat hoiva-alaa ja hoiva-ala robotteja? Palvelurobottien kehittymisen yhteydessä meidän tulee tarkistaa käsityksiämme paitsi roboteista myös itsestämme, sillä kaikenlainen vuorovaikutus muuntaa kaikkia vuorovaikutukseen osallistuvia. Käsitys ihmisyydestä ja jopa elämästä tulee kenties muuttumaan. Robotin hoiviin? on tärkeä kirja. Se tuo esille yhteiskuntatieteellisiä ja filosofisia näkökulmia, jotka helposti jäävät liian vähälle huomiolle robotisaatiosta käytävässä keskustelussa. Jos asioita tarkastellaan vain teknologian kehittämisen ja talouden lainalaisuuksien vinkkelistä, moni inhimillisen todellisuuden osa-alue jää kartoittamatta. Ihmisen ja robotin välisissä suhteissa kaikki niihin liittyvät näkökulmat ovat tarpeen, jotta on mahdollista ymmärtää, mistä pohjimmiltaan on kysymys ja mihin olemme menossa. Kirjoittaja: Pasi Lankinen työskentelee suomen kielen ja viestinnän yliopettajana Metropolia Ammattikorkeakoulussa. pasi.lankinen@metropolia.fi +358 40 678 4866 Metropolia University of Applied Sciences Finland