Päivä jolloin kaikki muuttui − ja mikään ei muuttunut
Flunssa, covid, covid19, pandemia… kaikki alkoi keväällä 2020. Aluksi tuli nuorison Tiktok-videoita huvin vuoksi. Corona-nimiset tuotteet loppuivat, kun nimi oli hyvä. Sitten ilme vakavoitui. Italia suljettiin. Moni maa suljettiin. Uusimaa suljettiin. Alkoi rajoitusten ja sääntöjen aikakausi − ja lopulta etätyöt ja etäopiskelu. Alkoivat loputtomat kokeilut siitä, mikä alusta on paras ja soveltuvin tarpeisiimme sekä nopeutettu pakotettu digitalisaatio, joka paljasti työmaailman muutoksen tarpeen. Kun digitalisaatio muutti kaiken Jo pitkään on puhuttu, että johtaminen on murroksessa. Digitalisaatio vaatii uutta osaamista esimiehiltä ja koko yritykseltä. Toiminnan nopeus on muuttunut ja sitä kautta työmaailman vaatimukset. Digitalisaatio muuttaa prosesseja ja tuotteitakin, mutta muutos ei tapahdu hetkessä. Hankalinta usein on oppia pois vanhoista tavoista. Muutosjohtaminen nousee arvoon arvaamattomaan. Nopeat syövät hitaat ja nuoret vievät vanhemmilta työt, kun ovat ”diginatiiveja”. Näinkö se menee? Uudet startupit menestyvät, koska niillä ei ole vanhaa historian painolastia. Yrityksen kasvaessa painolastia kertyy, ja jälleen uudet tekijät valtaavat markkinat. Kun internet alkoi yleistyä, vanhat rakenteet murtuivat ja uudella teknologialla poistettiin paljon välikäsiä, jotka eivät lisänneet arvoa. Matkatoimistoala muuttui täysin eikä videovuokraamoitakaan enää löydy, ja jos löytyykin, niiden liiketoiminta on karamellien myynti. Osa yrityksistä näki ja ymmärsi muutoksen, sopeutui siihen ja sai siitä jopa uutta liiketoimintaa. Ja sitten oli useita, jotka pyristelivät vastaan − ja nyt niitä ei enää ole. Nämä neljä eivät muutu Vaikka ympäristön muutokset olivat nopeita ja vaikutuksista ei vieläkään tiedetä kaikkea, ehkä vain jäävuoren huippu, niin perusjohtamisessa ylätasolla mikään ei kuitenkaan muuttunut. Strategiaoppikirjoissa toistuvat kuuluisat sanat: Visio, Missio, Strategia, Arvot. Näiden sanojen iskostaminen niin asiakkaiden kuin työntekijöidenkin sekä muiden viiteryhmien tietoisuuteen on oleellisen tärkeätä. Nämä termit antavat toiminnalle suunnan ja syyn sekä toimintatavan, kuinka mennä eteenpäin. Jatko on ”vain” toiminnan parasta mahdollista jalkautusta tai maastoutusta. Kyse ei ole siis siitä, millä menetelmällä saamme parhaan mahdollisen lopputuloksen organisaatioomme, oli se sitten taloudellinen tulos viimeiselle riville tai nollatulosta tekevien organisaatioiden kohdalla paras mahdollinen tuotos annetuilla resursseilla. Strategian perusperiaatteet eivät ole muuttuneet digitalisaation myötä. Eivätkä ne muutukaan. Toki sanojen sisältö elää ja vaihtelee jatkuvasti, mutta silti nämä − Visio, Missio, Strategia, Arvot − toimivat suunnannäyttäjinä tulevaisuudessakin. Ainoastaan toimintakenttä ja teknologia ovat muuttuneet, mutta näin on aina ollut lähtien teollistumisen alkupäivistä. Se, joka hallitsee toimintaympäristön ja sen muutokset − arvaa parhaiten −, on menestyjä. Se, joka näkee muutoksessa mahdollisuuden, on menestyjä. Perusstrategiatyö sisältää lähtökohtaisesti samat asiat, esim. PESTEL-mallin kautta tehtävän ympäristöanalyysiin tulevaisuuteen katsoen, SWOT-analyysin joko organisaation tai tuotteiden ja palveluiden kannalta sekä Porterin viiden voiman mallin, jossa otetaan huomioon laajasti koko tilaus-toimitusketju liitäntöineen. Tärkeätä on nähdä ns. hiljaiset signaalit, eli mitä tulevaisuus mahdollisesti tuo tullessaan, mutta mitä ei vielä tilastojen valossa voida verifioida. Uusi nuorisokulttuuri, uusi tapa käyttää vaatteita tai uudet ruokatrendit… Kuten 1970-luvun liikennekasvatuksessakin jo opetettiin: ”Ennakoi tuleva tilanne”. Jos pandemiassa ja etätöissä ei organisaatio ole pärjännyt, kyse on pääosin siitä, että johtajat eivät ole osanneet johtaa. Johtajat eivät ole saaneet jalkautettua digitalisaatiota organisaatioon. Johtajat eivät ole olleet nopeita, joustavia ja motivoivia. Siis perusjohtamisessa on ollut toivomisen varaa. On ehkä nukuttu Ruususen unta: kun menee hyvin, niin mitään ei tarvitse tehdä. Nyt oli jo melkein eilen Viimeistään nyt − mieluummin jo eilen − on aika panostaa digitalisaatioon, automaatioon, robotiikkaan ja IoT:hen (Internet of Things), kuten Roboreel-hankkeessa testattiin ja kuten Roboboost-hankkeessa edelleen jatketaan. Toki virukset uhkaavat myös uudistuvaa teknologiaa, mutta ne ovat eri viruksia. Hoito ja estolääkitys tulevat eri kautta, eikä myöskään karanteeja eikä lockdown-protokollia tarvita. Uusi teknologia ei ehkä pelasta työmaailmaa, mutta se helpottaa toimintaa ja ennustettavuutta. Robotit ja automaatio toimivat, vaikka ihmiset sairastavat. Haavoittuvuus ihmisviruksille pienenee, mikä tuo varmuutta ja jatkuvuutta − siis helpottaa johtamista. Nyt jos koskaan johtajien onkin syytä pitää mielessään lause: You do not have a plan, if you do not have plan B. Kirjoittaja: Antero Putkiranta työskentelee tuotantotalouden yliopettajana Metropolia Ammattikorkeakoulussa. antero.putkiranta@metropolia.fi +358 40 169 5939 Metropolia University of Applied Sciences Finland
Lähtisitkö robotin hoiviin?
Ihmisen ja robotin välinen suhde on muuttunut aikojen kuluessa. Työkoneesta ja työkaverista on vähitellen kehkeytynyt palvelija, apuri ja kumppani. Alkujaan tuotantolinjoihin kytketyt teollisuusrobotit toimivat raskaissa töissä ja vapauttivat työntekijät ylivoimaisten ruumiillisten ponnistelujen ikeestä. Ihminen painoi ne napista käyntiin, monitoroi niiden käyttäytymistä ja huolsi niitä silloin tällöin. Askel kohti ihmisen ja robotin lähempää tuttavuutta otettiin, kun teollisuusrobottien suoja-aidat korvattiin optisilla antureilla. Teollisuusrobotit muuntuivat yhteistyöroboteiksi: ne eivät enää tarvinneet erillisiä häkkejä tai alueita toimiakseen, vaan sensorien kautta toteutetut turvatoimet tekivät ne helpommin lähestyttäviksi. Nyttemmin palveluroboteiksi kutsuttuja teollisuusrobottien jälkeläisiä on otettu avuksi esimerkiksi kirurgiaan, sairaalalogistiikkaan ja lääkejakeluun sekä päivittäisiin toimiin, kuten nostamiseen, kantamiseen siivoamiseen, syömiseen ja peseytymiseen. Sosiaaliset robotit puolestaan on tarkoitettu inhimillisen kanssakäymisen tueksi, seuraksi ja viihdykkeeksi. Sosiaalinen palvelurobotti pystyy oppimaan ja kykenee vuoropuheluun. Suuria odotuksia on ladattu robotteihin, jotka soveltuvat oma- ja monitoimisesti ihmisen tehtäviin ja olemaan suorassa kontaktissa asiakkaiden kanssa. Ihmisen suhde robotteihin on muuttumassa radikaalisti verrattuna teollisuusrobotteihin − pian robotit monitoroivat käyttäytymistä ja huoltavat ihmistä kokoaikaisesti. Samalla ne saattavat vapauttaa työntekijät mahdollisten hankalien ihmiskontaktien ikeestä. Tuotantolinjalta kosketustuotantoon Ihmisen ja robotin välisen suhteen kehitys muistuttaa hämmentävästi suden kesyttämistä pedosta seurakoiraksi. Aikaisemmin vain joidenkuiden hallittavissa olevasta ja varottavasta ”konehirviöstä” on vähitellen muotoutunut turvallinen ja lähes jokaiseen kotiin sopiva lemmikki, kuten vaikkapa robottiruohonleikkuri tai hyljerobotti Paro. Lienee syytä kysyä, mitä vaikutuksia on sillä, että aikaisemmin tehokkaaseen teollisuustyöhön kehitetyt ajatusmallit ja niiden pohjalta tuotetut teknologiat levittäytyvät hoivan piiriin, jossa keskeistä ei ole tavaroiden tuotanto vaan inhimillinen kosketus. Miten ihmisten välinen hoivasuhde ja hoivahenkilökunnan ammatti-identiteetti muuttuvat, jos ja kun aikaisemmin ihmisen antama hoiva toteutetaankin kokonaan tai osittain teknologian avulla? Vastauksia edellisiin kysymyksiin kannattaa etsiä Tuomo Särkikosken, Tuuli Turjan ja Jaana Parviaisen toimittamasta artikkelikokoelmasta Robotin hoiviin? Yhteiskuntatieteen ja filosofian näkökulmia palvelurobotiikkaan (Vastapaino 2020). Kirja tarkastelee palvelurobotiikan mahdollisuuksia ja uhkia tulevaisuuden hoivapalvelujen järjestämisessä, ja se perustuu Suomen Akatemian Strategisen tutkimusneuvoston rahoittamaan tutkimushankkeeseen ”Robotit ja hyvinvointipalvelujen tulevaisuus” (ROSE-hankkeen kotisivut) vuosilta 2015−2021. Kirja koostuu kuudesta laajasta artikkelista, joissa käsitellään muun muassa erilaisten palvelurobottien periaatteita, käyttökelpoisuutta ja hyväksyttävyyttä. Lopussa on lisäksi monipuolinen robotisaatiosanasto. Ketä kuunnellaan? Robotteja on nykyään joka paikassa, joten niihin tottuminen on tarkoituksenmukaista ja tarpeellista. Suunnitelmien mukaan robotit pitävät tulevaisuudessa huolta vanhuksista, ja yhä useampi sairaalapotilas tulee kohtaamaan sosiaalisen robotin hoitonsa aikana. Tulevaisuusnäkymän vuoksi robotit olisi hyvä kotoistaa hyvissä ajoin osaksi yhteiskuntaa ja tehdä ne niin arkipäiväisiksi, ettei niihin kohdistu pelkoja tai ennakkoluuloja siinä vaiheessa, kun kohtaamisen aika koittaa. Aivan selvää ei kuitenkaan ole, kenen ehdoilla hoivarobotiikkaa kehitetään. Päättääkö sen suunnittelusta ja käyttöönotosta esimerkiksi palveluntuottaja, hoitohenkilökunta vai asiakas? Paljon vaikuttaa se, miten teknologian hyödyntämiseen hoiva-alalla suhtaudutaan: nähdäänkö robotiikan muuttavan yhteiskuntaa ja hoiva-alaa omaehtoisesti ja vääjäämättä vai lähdetäänkö siitä, että teknologiaa kehitetään sosiaalisten ja inhimillisten tarpeiden mukaan. Kuinka paljon robotit muuttavat hoiva-alaa ja hoiva-ala robotteja? Palvelurobottien kehittymisen yhteydessä meidän tulee tarkistaa käsityksiämme paitsi roboteista myös itsestämme, sillä kaikenlainen vuorovaikutus muuntaa kaikkia vuorovaikutukseen osallistuvia. Käsitys ihmisyydestä ja jopa elämästä tulee kenties muuttumaan. Robotin hoiviin? on tärkeä kirja. Se tuo esille yhteiskuntatieteellisiä ja filosofisia näkökulmia, jotka helposti jäävät liian vähälle huomiolle robotisaatiosta käytävässä keskustelussa. Jos asioita tarkastellaan vain teknologian kehittämisen ja talouden lainalaisuuksien vinkkelistä, moni inhimillisen todellisuuden osa-alue jää kartoittamatta. Ihmisen ja robotin välisissä suhteissa kaikki niihin liittyvät näkökulmat ovat tarpeen, jotta on mahdollista ymmärtää, mistä pohjimmiltaan on kysymys ja mihin olemme menossa. Kirjoittaja: Pasi Lankinen työskentelee suomen kielen ja viestinnän yliopettajana Metropolia Ammattikorkeakoulussa. pasi.lankinen@metropolia.fi +358 40 678 4866 Metropolia University of Applied Sciences Finland
Cobotti hyppäsi kyytiin
Rakkaalla lapsella on monta nimeä: kobotti, cobotti, yhteistyörobotti tai kenties yhteistoiminnallinen robotti. Remu Aaltonen varmaan käyttäisi sanaa gobotti isolla tupla-G:llä… Suomalaiseen suuhun varmasti taipuu parhaiten sana kobotti. Yhteistoiminnalliset robotit (collaborative robots) eli kobotit ovat laitteita, jotka työskentelevät ihmisen kanssa joko suorassa kontaktissa tai turvallisesti hyvin lähellä ihmistä. Kobotit on anturoitu niin, että jos niiden liikeradalle sattuu este, kuten ihminen, se pysäyttää kobotin kaiken liikkeen, jotta ihmiselle tai ympäristölle ei aiheudu vaaraa. Suurimpana erona perinteiseen teollisuusrobotiikkaan on, että ne eivät pääsääntöisesti tarvitse ympärilleen turva-aitoja. [1.] Toinen merkittävä uusi tuuli kobotiikan lisäksi robottirintamalla ovat ns. autonomiset robotit. UGV (unmanned ground vehicle) ja UAV (unmanned aerial vehicle) ovat maalla ja ilmassa ilman kuljettajaa eteneviä robottiajoneuvoja. UAV-aluksista käytetään yleisesti nimitystä drone drooni. Navigointimenetelmien, laskenta-algoritmien ja erilaiset havaintolaitteiden nopea kehitys on mahdollistanut erilaisten autonomisten robottiajoneuvojen kehitystyön ja käytön. Autojen ja droonien lisäksi kehitetään muun muassa autonomisia laivoja, kaivoskoneita ja kuljetuslaitteita. [2.] Perinteisen teollisuusrobotiikan vuosikasvu on tällä hetkellä noin 10 %. Kobotiikan vuosikasvuksi on ennustettu peräti 40−50 %, 2018 markkina oli 065 miljardia dollaria (US) ja vuonna 2026 ennustus on 12,48 miljardia. UGV-laitteiden markkinan ennustetaan kasvavan 18,7 miljardista 54,1 miljardiin dollariin (US) vuosina 2019−2026 vuosikasvun ollessa ~25 %. Tästä kehityksestä Suomella ei ole varaa jäädä pois, sillä nämä robotiikan kehittyvät alueet tarjoavat merkittäviä mahdollisuuksia teknologian kehittäjille ja hyödyntäjille. [4; 5.] Kuva 2 Autonomisten UGV-robottien markkinan kehitys 2018−2023 [5]. Case Dimalog − Kobotti hyppäsi kyytiin Yhtenä Roboreel-hankkeen pilottikohteena toimi case Dimalog. Dimalog on Helsingissä toimiva kolmen hengen yritys, joka on erikoistunut UGV-teknologiaan. Yhteistyörobotin ja mobiilirobotin yhdistelmää kutsutaan mobiilikobotiksi tai mobiilimanipulaattoriksi. Konenäöllä varustettu mobiilikobotti avaa työtehtävien automatisoinnille aivan uusia mahdollisuuksia. Mobiilikobotti pystyy siirtymään itsenäisesti työpisteeltä toiselle, vaihtamaan työtehtävää ja esimerkiksi samalla kuljettamaan tavaraa työpisteiden välillä. [6.] Keväällä 2019 tällaisia ei ollut vielä tarjolla. Yritykselle tehtiin pilottiprojekti, jossa Omron-kobotti kiinnitettiin Omronin UGV-laitteen päälle. Metropolian koneautomaation opiskelijat Aleksi Kontturi, Juho Korhonen, Janne Lanu, Timi Puustinen tekivät tämän automatisointiprojektina. Ohjaajana ja kädet savessa mukana toimi Pilottimies-Antti. Aluksi tutkittiin muita samankaltaisia projekteja. Päädyttiin tekemään rakenne alumiiniprofiilista sen helpon muokattavuuden ja jäykän rakenteen takia. 3D-mallinnus tehtiin Catia-järjestelmällä ja simulaatiomalli Siemens NX:llä. Mobiilirobotin ja kobotin välinen kommunikointi toteutettiin digitaalisten tulo- ja lähtöliityntöjen avulla. Tehtävänä oli yhdistää Omronin valmistamat Adept LD-60 -mobiilirobotti ja TM12M- robottikäsi niin fyysisesti kuin ohjelmallisestikin. Projektissa mobiilirobotti kuljettaa kobotin työpisteelle, jossa se alkaa suorittamaan annettua työtehtävää. Tehtävän suoritettuaan kobotti lähettää tiedon mobiilirobotille, joka lähtee ajamaan kohti seuraavaa työpistettä. Ohjelmoinnissa ja liittämisessä onnistuttiin, ja Dimalogin asettamat tavoitteet saavutettiin. Suurin haaste projektissa olivat aikataulut, mikä toisaalta on oppilasprojektien tarkoituskin: oppia toimimaan oikean yritysasiakkaan kanssa. Kobotin ja UGV:n littäminen siis onnistui, ja molemmille saatiin tehtyä mallisovellukset. Tällainen konsepti saatiin todennettua toimivaksi. Toisaalta nyt käytetty kobotti oli ehkä liian suuri ko. UGV:lle, jonka vuoksi laitteistolla oli suuri kaatumismahdollisuus. Laitteiden välinen kommunikointi toteutettiin DIDO-pohjaisesti (digitaalisilla tuloilla ja lähdöillä) eikä tähän väliin ollut vielä olemassa valmista rajapintaa. Jos halutaan, että UGV:n kyytiin oheislaitteita, tulisi kehittää niiden liityntämahdollisuuksia sekä mekaanisesti että ohjelmistomielessä. Kuva 3 Projektin 3D-suunnitelmia. Kuva 4 Valmis prototyyppi. Projektia suunniteltiin jatkettavan, mutta syksyllä Omron julkaisi tuotteen, jossa tällainen ratkaisu on saatavilla ns. hyllystä. Myös muut valmistajat, kuten KUKA Robotics, ovat tehneet samanlaisia tuotteita. Eli tässäkin mielessä projektissa oltiin oikeilla jäljillä ja nähtiin tällaisten demotyylisten pilotointien tarpeellisuus, jossa uutta teknologiaa voidaan rohkeasti kokeilla ja nähdä sen hyötyjä ja mahdollisia esteitä/haittoja. Jatkossa olisi mielenkiintoista tutkia eri valmistajien tuotteiden liittämistä keskenään sekä koneturvallisuutta tällaisiin ratkaisuihin liittyen. Myös todelliset teolliset hyödyt olisi järkevää selvittää. Video 1 Video testiajoista: Video 2 Syksyllä 2019 julkaistun tuotteen promovideo: Lähteet [1] Pöysti, Camilla. 2020, Lopputyö, Saatavana osoitteessa: <http://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2020060116034>. Luettu 10.2.2021 [2] Metropolia AMK, Digi-Salama. 2021, Verkkosivusto, Saatavana osoitteessa: <https://digisalama.metropolia.fi/teknologiat/>. Luettu 15.2.2021 [3] Omron Oy, Yritysesittely, Verkkosivusto, Saatavana osoitteessa: <https://omron.fi/>. Luettu 11.5.2021 [4] Allied Market Research, Markkinatutkimus, 2020, Verkkosivusto, Saatavana osoitteessa: <https://www.alliedmarketresearch.com/industrial-cobot-market-A06074>. Luettu 30.11.2020 [5] Markets and Markets, Markkinatutkimus, 2020, Verkkosivusto, Saatavana osoitteessa: <https://www.marketsandmarkets.com/Market-Reports/mobile-robots-market-43703276.html>. Luettu 30.11.2020 [6] Dimalog Oy, Yritysesittely, Verkkosivusto, Saatavana osoitteessa: <https://www.dimalog.com/>.Luettu 11.10.2021 Kirjoittaja: Antti Liljaniemi työskentelee kone- ja autotekniikan lehtorina Metropolia Ammattikorkeakoulussa. antti.liljaniemi@metropolia.fi +358 400 240 756 Metropolia University of Applied Sciences Finland