Avainsana: yksinäisyys

Yhteisöllinen asuminen 2/2: Yhteisöllinen asuminen ja RAI, hyvinvointia ikääntyneille

15.12.2025
Tea Berg-Heikkilä

Yhteisöllinen asuminen tarjoaa ikääntyneille asukkailleen osallisuutta, merkityksellisiä ihmissuhteita ja turvallisuuden tunnetta. Kun arki rakentuu turvallisessa ympäristössä ja asiakas voi nauttia vuorovaikutuksellisista ihmissuhteista, niin yksinäisyys ja turvattomuus voivat vähentyä huomattavasti. RAI-arviointivälineellä on keskeinen rooli näiden tekijöiden tunnistamisessa. Se ei ole pelkästään mittari, vaan työkalu, jolla saadaan asiakkaan ääni kuuluville ja pystytään huomioimaan paremmin yksilölliset tarpeet. Tämä on Yhteisöllinen asuminen -kirjoitussarjan toinen osa. Ensimmäinen osa käsitteli RAI-arviointia turvan ja vaikuttavuuden näkökulmista. Tea Berg-Heikkilän ja Heli Talja-Salon YAMK-opinnäytetyön tavoitteena oli selvittää ikääntyneiden yhteisöllisen asumisen vaikuttavuutta RAI-arvioinnilla, erityisesti sen vaikutuksia yksinäisyyden ja turvattomuuden kokemuksiin. Opinnäytetyö on tehty kirjallisuuskatsauksena. RAI-välinen tukee ikääntyneen osallisuutta ja toimijuutta. Mittarin avulla voidaan tunnistaa muutoksia psyykkisessä, fyysisessä, sosiaalisessa ja kognitiivisessa toimintakyvyssä. Tämän avulla pystytään havaitsemaan turvattomuuden ja yksinäisyyden kokemukset mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Kun RAI-välineen tuottama tieto yhdistetään asiakaslähtöiseen palvelusuunnitteluun, niin arki voi muuttua asiakkaalle mielekkääksi ja aktiiviseksi. (Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 2024; Kehusmaa ym. 2023; Kakko ym. 2024: 5.) Yksinäisyys on moniulotteinen ilmiö Yksinäisyys voi lisätä masentuneisuutta ja heikentää monin eri tavoin mielenterveyttä. Yksinäisyydellä voi olla vaikutuksia fyysiseen toimintakykyyn. Ihminen voi olla myös vapaaehtoisesti yksinäinen, jolloin tämä ei koe yksinäisyyttä ongelmallisena. (Uusihannu 2015: 11–13.) Yksinäisyys voidaan jakaa sosiaaliseen ja emotionaaliseen yksinäisyyteen. Sosiaalinen yksinäisyys näkyy usein niin, että läheiset ihmissuhteet puuttuvat, eikä sosiaalisia kontakteja juurikaan ole. Sosiaalinen yksinäisyys voi näkyä tylsyyden ja ulkopuolisuuden kokemuksena. Emotionaalinen yksinäisyys puolestaan tarkoittaa sitä, että ihmissuhteita ei koeta riittävän merkitykselliseksi, eikä niissä ole läheisyyttä. (Tiilikainen 2016:19–23.) Yhteisöllisessä asumisessa sosiaalinen yksinäisyys voi vähentyä arjen eri toimintojen, tapahtumien ja vuorovaikutuksellisten ihmissuhteiden kautta. Jo yksi merkityksellinen ihmissuhde voi lisätä ikääntyneelle turvallisuuden ja läheisyyden tunnetta. Yhteisön tulisi perustua luottamukseen, jossa jokainen kokee itsensä arvokkaaksi ja merkitykselliseksi. Turvattomuuden tausta ja yhteisön voima Turvattomuus voi liittyä psyykkiseen tai fyysiseen kokemukseen. Se voi olla pelkoa, että kaatuu, eikä apu ole saatavilla riittävän nopeasti. Turvattomuuden taustalla vaikuttavat tekijät: läheisten menetykset vaikeus muodostaa uusia ihmissuhteita fyysiset muutokset (Uusihannu 2015: 14). Yhteisöllinen asuminen vahvistaa turvallisuuden tunteen sekä kokemuksen, kun apua on saatavilla nopeasti ja silloin, kun sitä kokee tarvitsevansa. Turvallisuuden rakentuminen yhteisön tuella Yhteisöllisyyden tunne voi kasvaa, kun asumisolosuhteet ovat turvalliset. Yhteisöllinen asuminen tarjoaa asiakkaille esteettömiä ja turvallisia sisä- ja ulkotiloja, missä voi liikkua vapaasti. Oma asunto mahdollistaa yksityisyyden ja mahdollisuuden hakeutua omaan rauhaan. Asukkailla on kuitenkin myös mahdollisuus osallistua sosiaaliseen toimintaan, mikä tukee arkea ja vähentää epävarmuuksia. (Forsman 2021: 48, 50.) Henkilökunnan läsnäolo tuo turvaa Tutkimukset osoittavat, että henkilökunnan läsnäolo ja säännölliset käynnit vahvistavat ikääntyneiden turvallisuuden kokemuksia. Tietoisuus siitä, että apua on nopeasti saatavilla vähentää turvattomuutta. Henkilökunnan ollessa läsnä ikääntyneiden arjessa lisää asukkaiden yhteenkuuluvuuden tunnetta ja tukee osallisuuden mahdollisuuksia. Nämä näyttäytyvät arjen eri vuorovaikutuksellisissa tilanteissa. (Käki 2025: 34–35; Forsman 2021: 49–50; Leppäaho ym. 2024: 8–10.) Ikääntyneille yksinäisyys ja turvattomuus ovat keskeisimpiä haasteita, jotka vaikuttavat suoraan heidän toimintakykyynsä ja hyvinvointiinsa. Yhteisöllinen asuminen tarjoaa konkreettisen vaihtoehdon näihin haasteisiin. RAI-arviointi puolestaan antaa mahdollisuuden seurata ja mitata, miten tämä asumisen vaihtoehto vaikuttavat todellisuudessa arkeen. Teksti perustuu Tea Berg-Heikkilän ja Heli Talja-Salon YAMK-opinnäytetyöhön Ikääntyneiden yhteisöllisen asumisen vaikuttavuus RAI-arvioinnilla (Ikääntyneiden palvelujen kehittämisen ja johtamisen tutkinto-ohjelma, Metropolia Ammattikorkeakoulu). Opinnäytetyö valmistui 26.11.2025 ja on luettavissa Theseuksessa. https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2025112630139 Kirjoittaja Tea Berg-Heikkilä, Metropolia Ammattikorkeakoulu, sairaanhoitaja (YAMK), ikääntyneiden palvelujen kehittäminen ja johtaminen -tutkinnosta valmistuva opiskelija, joka haluaa edistää yhteisöllisen asumisen kehittämistä ja tuoda esiin RAI-arvioinnin merkityksen vaikuttavuuden osoittamisessa. Tavoitteena on kannustaa ammattilaisia ja tulevia asiantuntijoita hyödyntämään tutkimustietoa, osallistavaa kehittämistä ja asiakaslähtöisiä toimintamalleja yksinäisyyden ja turvattomuuden vähentämiseksi. Lähteet Forsman Riina 2021. Yhteisöllisen asumisen merkitys ikäihmisen elämänlaatuun. Pro gradu -tutkielma. Lapin yliopisto. Sosiaalityön koulutusohjelma. https://lauda.ulapland.fi/bitstream/handle/10024/64766/Forsman_Riina.pdf Viitattu 25.11.2025. Kakko, Katri & Kauppinen, Sari & Havulinna, Satu 2024. Kehittyvät iäkkäiden palvelut Suomessa. Kehusmaa, Sari & Honkanen, Sari & Saukkonen, Petra (toim.). Toimintakäytännöt iäkkäiden palveluissa. Vanhuspalvelujen tila- seurannan tuloksia 2023. Terveyden- ja hyvinvoinninlaitos. Raportti 5/2024. https://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/150082/URN_ISBN_978-952-408-324-9.pdf?sequence=1&isAllowed=y Viitattu 25.11.2025. Käki, Eeva 2025. ”Yhdessä mutta yksin” – Yhteisöllisyyden merkitys ja yksinäisyyden ilmenemismuodot yhteisöllisessä asumisessa”. Pro gradu tutkielma. Itä-Suomen yliopisto. Sosiaali- ja terveyshallintotiede. Sosiaali- ja terveysjohtamisenlaitos.  https://erepo.uef.fi/server/api/core/bitstreams/e43f7181-dc6b-4c8c-8a79-1f1652d7096f/content Viitattu 24.11.2025. Tiilikainen, Elisa 2016. Yksinäisyys ja elämänkulku. Laadullinen seurantatutkimus ikääntyvien yksinäisyydestä. Väitöskirja. Helsingin yliopisto. Terveyden- ja hyvinvoinninlaitos 2024. Hyvinvoinnin- ja terveyden edistämisen johtaminen. Osallisuus yhteisestä hyvästä. Päivitetty 27.11.2024. https://thl.fi/aiheet/hyvinvoinnin-ja-terveyden-edistamisen-johtaminen/osallisuuden-edistaminen/heikoimmassa-asemassa-olevien-osallisuus/osallisuuden-osa-alueet-ja-osallisuuden-edistamisen-periaatteet/osallisuus-yhteisesta-hyvasta Viitattu 23.11.2025. Uusihannu, Seija 2015. Kotona asuvien ikääntyneiden koettu turvattomuus.  Pro gradu -tutkielma. Jyväskylän yliopisto. Terveystieteidenlaitos.  Gerontologian ja kansanterveystieteen tutkinto-ohjelma. https://jyx.jyu.fi/bitstream/handle/123456789/46090/URN:NBN:fi:jyu-201505272068.pdf Viitattu 19.11.2025.

Kuolevalla on oikeus yksityisyyteen

13.5.2022
Lotta Surakka ja Päivi Metsojoki

Jokaiselle kuolevalle tulisi taata mahdollisuus olla yksin niin halutessaan. Kuolema on intiimi tapahtuma, joka koskettaa syvästi myös suremaan jääviä läheisiä. Kuoleman lähestyminen voi olla jo pitkään tiedossa ollut asia tai se voi tulla yllättäen. Todella monet kuolevat nykyään hoitoyksiköissä kodin sijaan. Useissa eri hoitoyksiköissä on kuitenkin edelleen käytössä jaettuja esimerkiksi kahden henkilön huoneita. Haluaisitko sinä kuolla vieraan ihmisen huonekaverina? Jo vuoden 2008 Ikäihmisten laatusuositukseen on kirjattu suositus siitä, että ympärivuorokautisiin yksiköihin tulisi mahdollistaa yksin asuminen yhden hengen huoneessa. Vanhojen yksiköiden peruskorjauksissa tulisi huomioida, että ainoastaan maksimissaan 10 % yksiköiden asuinhuoneistoista olisivat muita kuin yhden hengen huoneita. Tämä mahdollistaa ikääntyneen elämänlaadun sekä yksityisyyden kunnioittamisen. Yhden hengen huoneilla myös inhimillinen saattohoito mahdollistuisi. (Ikäihmisen laatusuositus 2008.) Yksityisyyttä kunnioittava saattohoitohuone Tämä ei kuitenkaan tarkoita, etteikö asukkaalle annettaisi tarvittaessa mahdollisuutta asua esimerkiksi puolison kanssa tai etteikö osa ikääntyneistä kokisi turvalliseksi asua toisen asukkaan kanssa samassa huoneistossa. Tämä kuitenkin on päätös, joka jokaisen tulisi saada tehdä yksilötasolla. Sosiaali- ja terveysministeriön laatimissa perustason yksiköiden palliatiivisen hoidon ja saattohoidon laatusuosituksissa ohjataan yksiköitä mm. mahdollistamaan kuolevalle rauhalliset ja yksityisyyttä kunnioittavat puitteet sekä mahdollistamaan läheisten läsnäolo (STM 2019: 187). Kuolevalle on annettava mahdollisuus olla halutessaan yksin (Seppänen & Vähäkangas & Anttonen 2020: 366). Perustason yksiköissä, kuten ympärivuorokautisissa asumispalveluissa, arvokkaaseen saattohoidon järjestämiseen voidaan varautua mm. suunnittelemalla siihen tarkoitukseen oma erillinen huone, jossa on riittävästi tilaa myös läheisille. Saattohoitoympäristöllä on väliä! Kuolevan ihmisen ja läheisten surutyötä tukee ympäristö, joka tuntuu kodinomaiselta ja tukee yksityisyyttä sekä tunteiden ilmaisua. Saattohoitoympäristön suunnittelussa on otettava huomioon mm. luontoele-mentit, valaistus, värisävyt, taide, kestävyys, muunneltavuus, ajattomuus, perheen läsnäolo, yksityisyys ja viihtyvyys (Väyrynen 2015: 12). Saattohoito ja sen viimeinen vaihe on kuolevalle erityinen ajanjakso, jolloin myös ympäristöllä on väliä. Käypä hoito -suosituksessa on myös mainittu, että läheisten huomioiminen ja tukeminen kuuluvat kokonaisvaltaiseen saattohoitoon (Käypä hoito -suositus 2019). Saattohoitohuoneen suunnittelussa tulee kiinnittää huomiota erityisesti tunnelmaan.  Hyvin suunniteltu saattohoitoympäristö auttaa kohtaamaan vaikeita tunteita ja yksilöllisiä tuen tarpeita. Yksityisyyden suojeleminen on juuri tästä syystä erityisen tärkeää. Se auttaa sekä kuolevaa, että myös läheisiä ja hoitohenkilökuntaa käsittelemään kuoleman lähestymistä. (Väyrynen 2015: 5.) Aiemmin on ajateltu, että hyvä hoiva riittää kuolevalle, ympäristöstä viis. Täytyy muistaa, että turvallinen ja kodinomainen ympäristö merkitsee eri ihmisille eri asioita. Siksi saattohoitohuoneen muunneltavuus on oleellista. Joku haluaa olla täysin yksin ja toinen tarvitsee läheisiä ympärilleen. Harvemmin kuitenkaan kukaan haluaa vieraita ihmisiä vierelleen kuoleman lähestyessä. Siksi on erityisen tärkeää, että kaikille olisi tarjolla mahdollisuus yhden hengen huoneeseen saattohoitovaiheessa. Kirjoitus on laadittu osana vanhustyön Geronomi ikäihmisten toimintaympäristöjen kehittäjänä -opintojaksoa. Kirjoittajat Lotta Surakka, geronomi, Metropolia Ammattikorkeakoulu Päivi Metsojoki, geronomi, Metropolia Ammattikorkeakoulu Lähteet Ikäihmisen laatusuositus. 2008. Sosiaali- ja terveysministeriö ja Suomen kuntaliitto. . Viitattu 31.8.2021. Käypä hoito -suositus 2019. Palliatiivinen hoito ja saattohoito. Duodecim. Viitattu 24.10.2021. Seppänen, Marjaana & Vähäkangas, Auli & Anttonen, Mirja Sisko 2020. Hyvä kuolema. Gerontologia -lehti 34(4), 2020. 363—367. Viitattu 4.9.2021. STM 2019. Suositus palliatiivisen hoidon palveluiden tuottamisesta ja laadun parantamisesta Suomessa. Palliatiivisen hoidon asiantuntijaryhmän loppuraportti. Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita 2019:68. Viitattu 4.9.2021. Väyrynen 2015. Hyvä saattohoitoympäristö on kaikkien etu. Opas suunnittelutyöhön. Karelia ammattikorkeakoulu. Viitattu 4.9.2021.

Toipuuko ikäihminen pandemian aiheuttamasta hyvinvointivelasta?

21.3.2022
Hanna Paunonen

Tälläkin hetkellä kodeissa on ikäihmisiä, jotka pandemia on lukinnut sisälle. Maaliskuussa 2020 Suomessa julistettiin poikkeusolot ja yli 65-vuotiaita kehotettiin noudattamaan sosiaalista etäisyyttä muuhun väestöön sillä, he olivat erityisen alttiita covid-19 taudin vakavalle tautimuodolle. Aikaa on nyt tästä kulunut melkein kaksi vuotta. Vaikka palveluita on jo avattu, moni ei ehkä tiedä, että ikäihmisille osa palveluista on vielä suljettu tai rajoitettu. Koko pandemian ajan ikääntyneet ovat olleet erittäin huonossa asemassa. Toki taustalla on heidän suojelemisensa ja sinänsä jalo ajatus on saanut ikävän varjon ylleen. Yli puolentoista vuoden ajan ikääntyneiden sosiaalisista kohtaamispaikoista sekä kulttuuri- ja liikuntaharrastuksista ovat olleet kiinni. Ikääntyneet ovat kuuliaisesti noudattaneet suositusta eristäytyä muista ja jopa omaiset ovat vältelleet kohtaamisia. Millaisen jäljen tämä ikääntyneisiin on jättänyt? Tutkimuksissa on todettu, että ikäihmisten elämänlaadun ja hyvinvoinnin kannalta sosiaaliset suhteet ovat ehdottoman välttämättömiä. Toki niin voidaan ajatella niiden olevan meille kaikille. Sosiaaliset suhteet vahvistavat itsetuntoamme ja luovat mielen hyvinvointimme perustan. (von Faber ym. 2001.) Voidaan sanoa, että ihmiset ympärillämme toimivat niin sanottuna puskurina stressitekijöiden negatiivisille vaikutuksille. Onnistuneen ikääntymisen kannalta näyttäisi olevan merkityksellistä nimenomaan sillä millaisia sosiaalisia kontakteja ikääntyneet pystyvät ylläpitämään ja millaisia yhteisöllisiä arjen valintoja ikäihmiset arjessaan tekevät. Mietityttää kuitenkin, miten ikäihminen on pystynyt ylläpitämään tärkeitä sosiaalisia suhteitaan pandemian aikana, kun ei se ole ollut helppoa meille työssäkäyvillekään. Digillähän tästäkin selvitään Pandemia sanotaan vauhdittaneen niin kutsuttua digiloikkaa. Jokainen ikääntyneiden kanssa työskentelevä taho näytti tarjoavan jonkinlaista etäryhmä toimintaa ja erilaiset etäjumpat lisääntyivät aivan valtavasti. Olisi mielenkiintoista tietää kuinka monta prosenttia Suomen ikäihmisistä on todellisuudessa pystynyt osallistumaan digitaaliseen ryhmätoimintaan. Tiedämme Ikäteknologiakeskuksen selvityksen mukaan, että keskimäärin 34 % yli 75-vuotiaista ei käytä digitaalista laitetta lainkaan. Heillä ei ole digitaalisia laitteita, heillä ei ole osaamista tai tukea niiden käyttämiseen. Pienestä eläkkeestä johtuen ei ole edes realistista hankkia digitaalisia laitteita. Selvityksen mukaan noin 35 % ottavat digitaaliset laitteet vasta pakon edessä käyttöön mutta käyttävät vain ja ainoastaan, mikäli saavat laitteiden käyttöön apua ja tukea. Näistä kaikista yli 75-vuotiaista vain noin 27–30 % ovat rohkeita digilaitteiden käyttäjiä ja kokeilijoita. (Ikäteknologiakeskus 2019: 6,9.) Kuinka monet ikäihmiset ovat siis todellisuudessa hyötyneet tai päässeet nauttimaan etäpalveluista? Eristyneisyys on aiheuttanut sen, että monella ikäihmisellä päivittäinen aktiivisuus on romahtanut. Liikuntaryhmien jäädyttyä tauoille kaikki eivät löytäneet paikkaa harrastaa liikuntaa. Etätoimintaan jaksaa sitoutua vain hetken ja vaatii sinnikkyyttä pysyä niissä mukana yli puolentoista vuoden ajan. Toimintakyvyn heikentyminen aiheuttaa monesti ikäihmiselle kohtalokkaan kierteen. Kotiin rajautunut elämäntilanne, yksinasuminen ja liikkumisen vähentyminen kodin ulkopuolella muodostavat kehän, jonka seurauksena ikäihminen eristäytyy entisestään. Tunne siitä, että kuuluu johonkin yhteisöön lisää osallisuuden kokemusta ja lievittää yksinäisyyden kokemusta. Kokemus yhteisöön kuulumisesta rakentuu monesti pienistä arjen asioista kuten naapurisuhteista, kuulluksi tulemisesta ja omaan elämään vaikuttamisen mahdollisuuksista. (Särkelä-Kukko – Rönkä 2015:306.) Mihin menisit, jos kaikki paikat ovat kiinni? Mitä tekisit tänään, jos et saisi nähdä ketään? On vaikea kuvitella, miten ikäihminen saa päivänsä kulumaan viikosta ja kuukaudesta toiseen, kun kaikki mitä ennen teit, on suljettu. Kuukaudesta toiseen sinua kehotettiin välttämään kontakteja ja viikosta viikkoon ryhmät, joissa tapasit tuttuja, ystäviä ja kenties naapureita suljettiin. Monella ikäihmisellä on lapsia ja lapsenlapsia, jotka ovat huolehtineet kaupassakäynnistä mutta sosiaaliseksi hyvinvoinniksi se ei kuitenkaan riitä. Tutkimuksissa on käynyt ilmi, että iäkkäät saavat kyllä apua sukulaisilta silloin kuin sitä tarvitsivat mutta arjessa lasten tai lastenlasten merkitys on vähäinen. Naapureilla sen sijaan on merkittävämpi rooli iäkkäiden sosiaaliseen elämään ja sosiaaliseen hyvinvointiin (Varjakoski 2021). Kognitiolle yksinäisyys ja eristyneisyys näyttäisi olevan erittäin haitallista. Yksinäisyyden on tutkittu aiheuttavan merkittävää kognition laskua, lisäävän sairastuvuutta sekä on yhteydessä kuolleisuuteen. Sosiaalinen hyvinvointi on ainoa suojeleva tekijä ikääntyneen yksinäisyyteen. Yhdysvaltalaisessa tutkimuksessa tutkittiin yksinäisyyden fyysisiä ja henkisiä seurauksia, niiden erilaisia vaikutusmekanismeja sekä erilaisten interventioiden tehokkuutta. Tässä tutkimuksessa havaittiin, että henkilöt, jotka osallistuivat säännölliseen ohjattuun ryhmätoimintaan, muuttuivat sosiaalisesti aktiivisimmiksi, muodostivat ryhmästä ystävyyssuhteita sekä kokivat oman tarpeellisuuden tunteensa kohonneen ja koettu hyvinvointi oli lisääntynyt. Kahden vuoden seurannassa he käyttivät keskimäärin vähemmän terveydenhuollon palveluita. (Hawkley – Cavioppo 2010.) Vanhustyönkeskusliitto toteutti samankaltainen tutkimuksen, jossa tutkittiin ryhmätoiminnan vaikutuksia ja tulokset olivat samankaltaisia (Jansson – Savikko – Pitkälä 2018). Suomessa puhutaan paljon iäkkäiden yksinäisyydestä ja jopa itsemurhista. Siitä huolimatta iäkkäiden sosiaalista hyvinvointia tukevat kohtaamisen paikat olivat viimeisiä, joita aukaistiin pandemia ajassa. Miten tästä voi toipua? Ikäihmiset ovat olleet, toiset enemmän ja toiset vähemmän eristyksissä koko tämän ajan. Hollannissa julkaistiin syyskuussa 2021 tutkimus (Verhage ym. 2021) jossa todettiin, että fyysisen toimintakyvyn heikentymisen vuoksi ikäihmisten selviytyminen covid-19 tilanteessa, jossa heidät on pakotettu eristäytyneisyyteen, voi olla erityisen vaikeaa. Varsinkin tilanteessa, jossa eristäytyneisyys pitkittyy kohtuuttoman pitkäksi. Pitkittynyt kriisitilanne ja heikko psykososiaalinen tuki saattavat lisätä ahdistusta, hallinnan tunteen menetystä sekä muita mielenterveysongelmia. (Verhage – Thielman –  de Kock –  Lindenberg 2021.) Toipuminen pitkästä kuormittavasta tilanteesta ei tule olemaan helppoa. Ikääntyvien toimintakyky on laskenut pitkään kestäneen eristäytyneisyyden myötä ja yksinäisyyden kokemus on voinut monelle aiheuttaa psyykkisen hyvinvoinnin laskua, masennusta, yksinäisyyttä ja jopa kognitionlaskua. Myös muistisairaudet ovat edenneet vauhdilla. Vaikka voidaan ajatella ikääntyvien omaavan paljon voimavaroja ja elämänkokemuksen kautta tullutta resilienssiä, on meidän silti pohdittava miten voimme tukea ikääntyvien selviytymistä pandemia aikana. Ihmiset kestävät suuriakin vastoinkäymisiä, kunhan ne eivät satu lyhyellä aikavälillä sillä toipuminen vaatii aina voimavaroja. Jos vastoinkäymisten määrä kasvaa ihminen ei ehdi toipua edellisestä ja prosessi jää kesken. (Ojanen 2020:165–166.) Sosiaaliset suhteet ovat yksi merkittävin yksittäinen tekijä suojaamaan ihmistä vastoinkäymisiltä. Ikääntyvien parissa tehdyssä tutkimuksessa havaittiin, että mitä laajempi sosiaalinen verkosto ikäihmisellä oli, sen todennäköisemmin hän oli tyytyväinen elämänlaatuunsa ja sitä vähemmän näillä tutkimukseen osallistujilla oli mm. masennusoireita.  (Fuller-Inglesias ym. 2008.) Onko sinulla naapuria? Toipumisen tärkein tekijä löytyy siis sosiaalisten suhteiden vahvistamisesta, osallisuuden ja yhteisöllisyyden kokemisesta. Elämänlaadun näkökulmasta katsottuna sosiaalinen hyvinvointi ja mielenhyvinvointi nousevat merkittävään osaan. Vaikka hyvä fyysinen toimintakyky ja hyvä terveys ovat tärkeitä, ei niiden heikentyminen samalla tavalla vie ihmisen elämänlaadun kokemista alaspäin kuin esimerkiksi sosiaalisten suhteiden puuttuminen (Sarvimäki 2007:52). Tärkeään rooliin nousee myös palvelut. Palveluiden merkitys korostuu mitä enemmän iäkkäillä on tarpeita fyysisen, psyykkisen tai sosiaalisen hyvinvoinnin kentällä. Palveluilla voidaan kompensoida iäkkäiden toimintakyvyn puutoksia ja sitä kautta ikäihmiset pystyvät kokemaan elämänsä laadukkaaksi ja merkitykselliseksi. (Vaarama – Luoma – Siljander – Meriläinen 2010_159.) Tämä asettaa sosiaali- ja terveyspalveluille haasteen. Miten tulemme löytämään ne ihmiset, jotka ovat riskissä jäädä yksinäisyyden kierteeseen tai jotka sinne ovat jo joutuneet? Yksinäisyys asettaa haasteen myös meille kaikille. Jos sinulla on naapuri, on sinulla mahdollisuus olla se joku, joka välittää. Vain välittämällä toinen toisistamme voimme toipua covid-19 pandemia-ajasta. Kirjoittaja Hanna Paunonen, geronomi (AMK), vanhustyön ylempi AMK -opiskelija, Metropolian ammattikorkeakoulu Lähteet Fuller-Iglesias, Heather – Sellars, Besangie – Antonucci, Toni C. 2008. Resilience in Old Age: Social Relations as a Protective Factor. Research in Human Development, 5:3, 181–193. Hawkley, Louise C. – Cacioppo, John T. 2010. Loneliness Matters: A Theoretical and Empirical Review of Consequences and Mechanisms. The Society of Behavioral Medicine. Ikäteknologiakeskus 2019. Yli 75-vuotiaiden digiosallisuus – kokemukset, tarpeet ja motivaatio. Jansson, Anu – Savikko, Nina – Pitkälä, Kaisu 2018. Training professionals to imple-ment a group model for alleviating loneliness among older people – 10-year follow-up study. Educ Gerontol 2018;44:119–27. Ojanen, Markku 2020. Hyvän elämän rakennuspuut. Pohdintaa hyvästä elämästä ja onnellisuudesta. Aikamedia Oy. Sarvimäki, Anneli 2007. Ikäihmisten elämänlaatu hyvänä arkena. Teoksessa: Ikäinsti-tuutti 2007. Ikääntyneiden arki. Näkökulmia ikäihmisten arjen kysymyksiin. 50–62. Särkelä-Kukko, Mona – Rönkä, Kimmo 2015. Yhteisöllinen asuminen lievittää vanhojen ihmisten yksinäisyyttä. Gerontologia 4/2015 303–307. Vaarama, Marja – Luoma, Minna-Liisa – Siljander, Eero – Meriläinen, Satu 2010. 80-vuotta täyttäneiden koettu elämänlaatu. Teoksessa: Vaarama, Marja – Moisio, Pasi – Karvonen, Sakari (toim.) 2010. Suomalaisten hyvinvointi 2010. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. 151–166. Varjakoski, Hanna 2021. Ikääntyneiden naapurisuhteet ja -verkostot. Gerontologia 2/2021 s193 Verhage, M. – Thielman, L. –  de Kock, L. – Lindenberg, J. (2021). Coping of Older adults in Times of COVID-19: Considerations of Temporality Among Dutch Older Adults. The journals of gerontology. Series B, Psychological sciences and social sciences, 76(7) Von Faber, Margaret – Bootsma-van der Wiel, Annetje – van Exel, Eric – Gussekloo, Jacobijn – Lagaay, Anne M. – van Dongen, Els –Knook, Dick L.  – van der Geest, Sjaak –Westendorp, Rudi G. J.  2001 Successful Aging in the Oldest Old. American Medical Association.

Vältettävissä olevat sairaalahoitojaksot terveyden ja terveyspalvelujen eriarvoisuuden mittarina

5.10.2020
Heli Salonen

Vältettävissä olevilla sairaalahoitojaksoilla tarkoitetaan tietyistä akuuteista ja kroonisista tiloista johtuvia sairaalahoitojaksoja, jotka olisi voitu ehkäistä ennalta perusterveydenhuollon oikea-aikaisten interventioiden avulla.  Tutkimusten mukaan yksinasuminen ja matala sosioekonominen asema lisäävät vältettävissä olevaan sairaalahoitoon joutumisen riskiä erityisesti ikääntyneillä, mikä on osoitus riskien kasaantumisesta ja terveyden ja terveydenhuollon eriarvoistumisesta. Vältettävissä olevien sairaalahoitojaksojen yleisesti käytössä olevia diagnoosiluokkia ovat esimerkiksi rokotusten avulla ehkäistävissä olevat sairaudet, influenssa ja keuhkokuume, korva-, nenä- ja kurkkutauti-infektiot, hampaisiin liittyvät infektiot, astma, keuhkoahtaumatauti, sydämen vajaatoiminta, diabetekseen liittyvät komplikaatiot, verenpainetauti, tietyt ruuansulatuselinten sairaudet, aliravitsemus ja kuivuminen (Gibson, Segall & McDermott 2013). Valtaosa vältettävissä olevista sairaalahoitojaksoista Suomessa kertyy eläkeikäiselle väestölle (Manderbacka ym. 2015). Sosioekonomiset terveyserot kasaantuvat läpi elämän Sosioekonomisilla terveyseroilla tarkoitetaan sosiaalisen aseman mukaisia systemaattisia eroja terveydentilassa, toimintakyvyssä, sairastavuudessa ja kuolleisuudessa (Rotko & Kauppinen 2015). Suomalaista terveydenhuoltojärjestelmää on pitkään pidetty tasa-arvoisena, mutta viime vuosikymmeninä siinä on havaittu sosiaalista eriarvoisuutta ylläpitäviä ja sitä lisääviä rakenteellisia piirteitä (Ahola-Launonen 2016). Terveydenhuollon eriarvoisuuden on esitetty olevan seurausta julkisen terveydenhuollon resurssien leikkaamisesta ja yksityisen terveydenhuollon ja työterveyshuollon palvelujen käyttöön liittyvistä eroista (Ahola-Launonen 2016; Manderbacka ym. 2019). Perusterveydenhuollon tason on sanottu laskeneen verrattuna erikoissairaanhoitoon, työterveyshuoltoon ja yksityiseen terveydenhuoltoon (Satokangas ym. 2019). Lääkäriliiton mukaan terveyskeskukset ovat historiansa suurimmassa kriisissä (Helsingin Sanomat 29.11.2019). Ikääntyneiden yksinasuminen on lisääntynyt Väestön eliniän pitenemisen myötä ikääntyneiden yksinasuminen on lisääntynyt viime vuosikymmeninä erityisesti teollisuusmaissa (Reher & Requena 2018). Varsinkin vanhimmilla ikääntyneillä on usein vakavia pitkäaikaissairauksia ja toimintakyvyn vajavuuksia, jotka lisäävät heidän riskiään joutua vältettävissä olevaan sairaalahoitoon (Mylläri ym. 2014). Ikääntyneet joutuvat monisairastavuutensa takia käyttämään paljon lääkkeitä, joiden haitta- ja yhteisvaikutukset voivat olla arvaamattomia. Erityisesti antipsykoottisiin, masennus- ja rauhoittaviin lääkkeisiin liittyy kohonnut kaatumisriski (Caughey ym. 2018). Terveyteen äkillisesti vaikuttavien tapahtumien, kuten sydänkohtausten, aivoinfarktien ja kotitapaturmien seuraukset ovat usein vakavampia yksinasuville kuin muiden kanssa asuville (Reher & Requena 2018). Meille on kovaa vauhtia muodostumassa somaattisesti monisairaiden iäkkäiden joukko, joilla on myös etenevä muistisairaus Suomessa on sanottu olevan kolmenlaisia ikääntyneitä. Ensimmäisen joukkoon kuuluvat ne biologisesti, sosiaalisesti ja kognitiivisesti toimintakykyiset ikääntyneet, jotka pystyvät itse huolehtimaan terveydestään ja terveyspalvelujensa valinnasta. Toiseen kuuluvat muistisairaat iäkkäät, joiden tasapaino-ongelmat, käyttäytymiseen liittyvät ja mielenterveysoireet ja pidätyskyvyttömyys vaativat säännöllisiä palveluja ja jotka jo ovat asumispalvelujen tai säännöllisen kotihoidon piirissä. Kolmannen joukon muodostavat ne monisairaat ikääntyneet, joiden toimintaa rajoittavat lähinnä somaattiset sairaudet. (Finne-Soveri 2017.) On kuitenkin ilmeistä, että edellisten lisäksi on kovaa vauhtia muodostumassa neljäs joukko, johon kuuluvat somaattisesti monisairaat iäkkäät, joilla on myös etenevä muistisairaus. Muistisairauksien on havaittu lisäävän vältettävissä olevaan sairaalahoitoon joutumisen riskiä ja pidentävän sairaalassaoloaikaa (Wolf ym. 2018). Dementian ilmaantuvuus on meillä viime vuosikymmeninä pienentynyt, mutta pääosin vain parhaiten koulutetulla väestöllä (Finne-Soveri 2017). Virtsatietulehduksista johtuvat vältettävissä olevat sairaalahoitojaksot lisääntyivät Pohjois-Suomessa vuosina 1996–2013, mutta toisaalta havaittiin, että ko. diagnoosia käytettiin paljon myös epäselväksi jääneiden sairaustilojen määrittelyssä (Satokangas ym. 2019). Sosioekonomisten ja terveyshaittojen kasaantuminen näyttää lisäävän vältettävissä olevaan sairaalahoitoon joutumisen riskiä erityisesti vanhimmilla yksinasuvilla naisilla (Lumme ym. 2018a). Parhaat interventiot ovat ennaltaehkäiseviä, mutta usein asioihin puututaan vasta liian myöhään Kaikille yksinasuville ikääntyneille koti ei enää tarjoa riittävää turvaa ja hoivaa, ja niilläkin, jotka vielä ehkä pärjäävät yksin, on usein valtava tarve yhteisöllisyyteen. Erilaiset yksinasumisen vaihtoehdot kuten perhekodit ja yhteisöasuminen saattaisivat vähentää heikoimmassa asemassa olevien ikääntyneiden riskiä joutua vältettävissä olevaan sairaalahoitoon (Jansson & Lahtela 2017). Hyvin toimiva, oikea-aikainen ja tehokas perusterveydenhuolto voisi sekin auttaa tasaamaan ikääntyneiden sosioekonomisia terveyseroja, mutta pysyvä potilas–lääkärisuhde on harvojen herkkua, jos lääkärille ylipäätään pääsee ja saa äänensä kuuluviin. Päällimmäiset vaivat ehkä hoidetaan ja lääkitään, mutta kokonaisvaltainen, ennakoiva ote puuttuu. Parhaat interventiot olisivat ennaltaehkäiseviä, mutta yksinasuvien ikääntyneiden kohdalla asioihin puututaan usein vasta, kun alkaa olla liian myöhäistä. Kokonaisvaltaista geriatrista arviota ei tehdä eikä lääkitystä tarkisteta ennen kuin jotain ikävää tapahtuu. Ei siis ole ihme, että heikoimmassa asemassa olevat yksinasuvat, moni- ja muistisairaat ikääntyneet seilaavat kodin, päivystyksen ja sairaalan väliä kaatumisten, sekavuuden, kuivumisen ja erilaisten epäselväksi jäävien syiden takia (vrt. Satokangas 2019; Wuorela & Viikari 2019), kunnes laitos tai kuolema heidät korjaa. Kirjoittaja Heli Salonen, 3. vuoden geronomiopiskelija Metropolia Ammattikorkeakoulu Blogikirjoitus on Salosen vanhustyön opinnäytetyön ahotointiin liittyvä kypsyysnäyte, joka perustuu hänen pro gradu -työhönsä. Lähteet Ahola-Launonen, J. 2016. Social responsibility and healthcare in Finland. The luck egalitarian challenge to Scandinavian welfare ideals. Cambridge Quarterly of Healthcare Ethics, 25, 448–465. Caughey, G. E., Hillen, J. B., Bacon, S., Bullock, N., Bullock, V. & Kalisch Ellett, L. 2018. Implementation of medication-related indicators of potentially preventable hospitalizations in a national chronic disease management program for older patients with multimorbidity. International Journal for Quality in Health Care, 31, 133–139. Finne-Soveri, H. 2017. Muuttuva maailma, muuttuva vanhuus. Lääketieteellinen aikakauskirja Duodecim, 133, 215–219. Gibson, O.R., Segal, L. & McDermott, R. A. 2013. A systematic review of evidence on the association between hospitalisation for chronic disease related ambulatory care sensitive conditions and primary health care spending. BMC Health Services Research, 13, 336. Helsingin Sanomat 29.11.2019. Terveyskeskukset ovat historiansa suurimmassa kriisissä, sanoo Lääkäriliitto. Kotimaa. https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000006295045.html Jansson, A. & Lahtela, U. 2017. Iäkkäiden ihmisten yksinäisyys ja sen lievittäminen. Teoksessa J. Helminen (toim.) Asiakkaan moniammatillinen ohjaus sosiaali- ja terveydenhuollossa (s. 242–258). Helsinki: Edita. Lumme, S., Arffman, M., Manderbacka, K. & Keskimäki, I. 2018a. Cumulative disadvantage and ambulatory care sensitive conditions in 2009–2013 in Finland. European Journal of Public Health, 28, Issue suppl_4. cky214.272. Manderbacka K., Arffman M., Lumme S., Lehikoinen M., Ruuth I. & Keskimäki I. 2015. Perusterveydenhuollon mittatikku? Vältettävissä olevat sairaalahoitojaksot Suomessa 1996–2010. Suomen Lääkärilehti 48, 3298–3304b. Manderbacka, K., Arffman, M. , Aalto, A.-M., Muuri, A., Kestilä, L. &  Häkkinen, U. 2019. Eriarvoisuus somaattisten terveyspalvelujen saatavuudessa. Teoksessa L. Kestilä & S. Karvonen (toim.) Suomalaisten hyvinvointi 2018 (s. 207–215). Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Mylläri, E., Kirsi, T. & Valvanne, J. 2014. Miksi iäkäs ihminen lähtee päivystykseen? Laadullinen tutkimus kotona asuvien ikäihmisten päivystykseen lähtemispäätökseen vaikuttavista tekijöistä. Ikääntyneen väestön palvelut: käyttö, kustannukset, vaikuttavuus ja rahoitus. Projektin julkaisu nro 2. Helsinki: Suomen Kuntaliitto. Reher, D. & Requena, M. 2018. Living alone in later life: A global perspective. Population and Development Review, 44, 427–454. Rotko, T. & Kauppinen, T. 2016. Terveys 2015 -kansanterveysohjelman loppuarviointi. Työpaperi 8/2016. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Salonen, H. 2020. Yksinasumisen ja sosioekonomisen aseman yhteys vältettävissä oleviin sairaalahoitojaksoihin ikääntyneillä. Pro gradu. Helsingin yliopisto. Lääketieteellinen tiedekunta. https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/316089/Salonen_Heli_Pro_Gradu_2020.pdf?sequence=3&isAllowed=y. Satokangas, M., Lumme, S., Arffman, M. & Keskimäki, I. 2019. Trajectory modelling of ambulatory care sensitive conditions in Finland in 1996–2013: assessing the development of equity in primary health care through clustering of geographic areas – an observational retrospective study. BMC Health Services Research 19. Wolf, D., Rhein, C., Geschke, K. & Fellgiebel, A. 2018. Preventable hospitalizations among older patients with cognitive impairments and dementia. International Psychogeriatrics. 2018:1–9. Wuorela, M. & Viikari, L. 2019. Vanhuksen toimintakyvyn arviointi akuuttisairaanhoidossa. Lääketieteellinen aikakauskirja Duodecim, 135, 579–585.

Vapaaehtoistoiminta apuna ikääntyneen yksinäisyyteen

23.6.2020
Eila Sundell

Yksinäinen ikääntynyt kuvaa yksinäisyyden tunnetta monin eri sanoin, pakahduttavana tunteena, alakulona, kaipauksena. Miten pystymme vastaamaan ikääntyneen hätähuutoon? Ovatko yhteiskunnan tarjoamat palvelut apuna vai auttaako kolmas sektori? Monilla järjestöillä on jo yksinäisyyden torjunnan talkoissa mukana vapaaehtoisia, mutta uudet vapaaehtoiset ovat aina tervetulleita. Eläkkeelle siirtyminen voisi olla se paikka, jossa aloitetaan vapaaehtoistoiminta. Yksinäisyys tuntuu pakahduttavana tunteena rinnassa. Näin kuvaa ikääntynyt, yksin asuva yksinäisyyden tunnetta. Miten pakahduttavaa oloa rinnassa voisi helpottaa? Onko yhteiskunnan tarjoamista palveluista apua vai tuovatko kolmannen sektorin tuottamat palvelut apua yksinäisyyteen. Miten voit auttaa, jos ikääntynyt ei pääse enää kotoa liikkeelle? Ikääntyneiden yksinäisyys lisääntyy. Tiilikainen (2006) totesi tutkimuksessaan terveyden ja toimintakyvyn heikkenemisen ja ihmissuhteiden menetyksien altistavan yksinäisyyden tunteille. Yksinolo luo turvattomuutta ja pelkoa, jopa toivoa kuolemasta. Oman elämän merkityksettömyydestä ja seuran puutteesta huonokuntoisimmille ikääntyneille soisi ystävän, joka välittää, kulkee rinnalla. Vapaaehtoisista apua yksinäisyyteen Eläkkeelle siirtyminen on monelle paikka, jolloin aletaan ajattelemaan, mitä nyt voisin tehdä, olenko vielä tarpeellinen? Eläkkeelle jäänyt on edelleen hyvinkin osaava ja energinen. Heillä on edelleen paljon annettavaa eläkkeelle siirtymisestä huolimatta. He ovat suunnaton voimavara, jota kannattaa hyödyntää kolmannen sektorin toiminnassa Ystävätoimintaan tarvitaan kipeästi tekijöitä. Pienikin hetki omassa arjessa voi olla suuri apu yksinäiselle. Myötäeläminen, myötätuntoisuus ja arjessa kannustaminen ovat yksin tärkeimmistä tehtävistä, joita voimme tehdä yksinäisen ikääntyneen hyväksi. Lähimmäisen auttaminen ja tukeminen antavat paljon myös vapaaehtoistyön tekijälle. Veikkauksen julkaisemassa Inhimillisiä uutisia aivotutkija Minna Huotilainen toteaa, että aivoterveydelle parhaita ovat kuorolaulu, lautapelit ja tanssiminen sekä vapaaehtoistyö. Apuomena ry:n Laurentius-lähimmäispalvelu taistelee ikääntyneiden yksinäisyyttä vastaan. Taisteluun osallistumme monin eri keinoin: teemme ammatillisia kotikäyntejä ikääntyneiden koteihin, toteutamme yhteisöllistä seniorikahvilatoiminta, koordinoimme vapaaehtoistoimintaa. Kaiken toiminnan ja toimintaan osallistuvien kesken ytimessä on empatia, myötätunto toista ihmistä kohtaan. Vanhustyön keskusliitto loi edellytyksiä ikääntyneiden hyvälle arjelle ja mielekkäälle tekemiselle. Vanhustyön keskusliiton Ilmeikäs arki -tutkimuksessa todetaan, että järjestö- ja vapaaehtoistoiminta antavat oman merkityksensä eläkeajalle. Vapaaehtoiset tulevat toimintaan mukaan halusta auttaa ja kohdata toinen ihminen. Olla kuuntelija ja vierellä kulkija. Vapaaehtoistoiminta ei ole suorittamista, se on tekemistä suurella sydämellä. Haasteena kolmannen sektorin toiminnalle on löytää vapaaehtoisia, jotka sitoutuisivat toimintaan mukaan. Usein iäkkään kotona käy monia ihmisiä mutta vapaaehtoisen antama aika ja tuttuus ovat ikääntyneelle kullanarvoista. ”Ihminen tarvitsee ihmistä, ollakseen ihminen ihmiselle, ollakseen itse ihminen.” Näin Tommy Taberman kiteyttää osuvasti yksinäisyyden poistamista Pieni laulu ihmisestä -runossa. Voidaanko me olla ihmisiä ihmiselle ja mennä poistamaan tai ainakin lievittämään ikääntyneen yksinäisyydestä johtuvaa pakahduttavaa tunnetta rinnassa. Kirjoittaja: Eila Sundell, sairaanhoitaja (AMK) ja vanhustyö (ylempi AMK) -opiskelija, Metropolia Ammattikorkeakoulu Lähteet Huotilainen, Minna 2018. Inhimillisiä uutisia. Veikkaus. https://www.veikkaus.fi/fi/yritys#!/article/inhimillisia-uutisia/julkaisut/2018/03/syva-yksinaisyys-nayttaa-aivoissa-halytystilalta. Luettu 21.9.2019. Pietilä Minna & Saarenheimo Marja 2017. Ilmeikäs arki. Tutkimus ikääntyneistä ihmisistä järjestöjen kehittämistoiminnassa. Vanhustyön keskusliitto. https://vtkl.fi/wp-content/uploads/2019/07/Ilmeik%C3%A4s-arki.pdf. Luettu 29.10.2019. Tiikkainen, Pirjo 2006. Vanhuusiän yksinäisyys. Seuruututkimus emotionaalisesta ja sosiaalisesta yksinäisyyttä määrittävistä tekijöistä. Jyväskylän yliopisto. Tiilikainen, Elisa 2016. Yksinäisyys ja elämänkulku. Laadullinen seurantatutkimus ikääntyvien yksinäisyydestä. Akateeminen väitöskirja. Helsingin yliopisto.