Avainsana: saattohoito

Kuolevalla on oikeus yksityisyyteen

13.5.2022
Lotta Surakka ja Päivi Metsojoki

Jokaiselle kuolevalle tulisi taata mahdollisuus olla yksin niin halutessaan. Kuolema on intiimi tapahtuma, joka koskettaa syvästi myös suremaan jääviä läheisiä. Kuoleman lähestyminen voi olla jo pitkään tiedossa ollut asia tai se voi tulla yllättäen. Todella monet kuolevat nykyään hoitoyksiköissä kodin sijaan. Useissa eri hoitoyksiköissä on kuitenkin edelleen käytössä jaettuja esimerkiksi kahden henkilön huoneita. Haluaisitko sinä kuolla vieraan ihmisen huonekaverina? Jo vuoden 2008 Ikäihmisten laatusuositukseen on kirjattu suositus siitä, että ympärivuorokautisiin yksiköihin tulisi mahdollistaa yksin asuminen yhden hengen huoneessa. Vanhojen yksiköiden peruskorjauksissa tulisi huomioida, että ainoastaan maksimissaan 10 % yksiköiden asuinhuoneistoista olisivat muita kuin yhden hengen huoneita. Tämä mahdollistaa ikääntyneen elämänlaadun sekä yksityisyyden kunnioittamisen. Yhden hengen huoneilla myös inhimillinen saattohoito mahdollistuisi. (Ikäihmisen laatusuositus 2008.) Yksityisyyttä kunnioittava saattohoitohuone Tämä ei kuitenkaan tarkoita, etteikö asukkaalle annettaisi tarvittaessa mahdollisuutta asua esimerkiksi puolison kanssa tai etteikö osa ikääntyneistä kokisi turvalliseksi asua toisen asukkaan kanssa samassa huoneistossa. Tämä kuitenkin on päätös, joka jokaisen tulisi saada tehdä yksilötasolla. Sosiaali- ja terveysministeriön laatimissa perustason yksiköiden palliatiivisen hoidon ja saattohoidon laatusuosituksissa ohjataan yksiköitä mm. mahdollistamaan kuolevalle rauhalliset ja yksityisyyttä kunnioittavat puitteet sekä mahdollistamaan läheisten läsnäolo (STM 2019: 187). Kuolevalle on annettava mahdollisuus olla halutessaan yksin (Seppänen & Vähäkangas & Anttonen 2020: 366). Perustason yksiköissä, kuten ympärivuorokautisissa asumispalveluissa, arvokkaaseen saattohoidon järjestämiseen voidaan varautua mm. suunnittelemalla siihen tarkoitukseen oma erillinen huone, jossa on riittävästi tilaa myös läheisille. Saattohoitoympäristöllä on väliä! Kuolevan ihmisen ja läheisten surutyötä tukee ympäristö, joka tuntuu kodinomaiselta ja tukee yksityisyyttä sekä tunteiden ilmaisua. Saattohoitoympäristön suunnittelussa on otettava huomioon mm. luontoele-mentit, valaistus, värisävyt, taide, kestävyys, muunneltavuus, ajattomuus, perheen läsnäolo, yksityisyys ja viihtyvyys (Väyrynen 2015: 12). Saattohoito ja sen viimeinen vaihe on kuolevalle erityinen ajanjakso, jolloin myös ympäristöllä on väliä. Käypä hoito -suosituksessa on myös mainittu, että läheisten huomioiminen ja tukeminen kuuluvat kokonaisvaltaiseen saattohoitoon (Käypä hoito -suositus 2019). Saattohoitohuoneen suunnittelussa tulee kiinnittää huomiota erityisesti tunnelmaan.  Hyvin suunniteltu saattohoitoympäristö auttaa kohtaamaan vaikeita tunteita ja yksilöllisiä tuen tarpeita. Yksityisyyden suojeleminen on juuri tästä syystä erityisen tärkeää. Se auttaa sekä kuolevaa, että myös läheisiä ja hoitohenkilökuntaa käsittelemään kuoleman lähestymistä. (Väyrynen 2015: 5.) Aiemmin on ajateltu, että hyvä hoiva riittää kuolevalle, ympäristöstä viis. Täytyy muistaa, että turvallinen ja kodinomainen ympäristö merkitsee eri ihmisille eri asioita. Siksi saattohoitohuoneen muunneltavuus on oleellista. Joku haluaa olla täysin yksin ja toinen tarvitsee läheisiä ympärilleen. Harvemmin kuitenkaan kukaan haluaa vieraita ihmisiä vierelleen kuoleman lähestyessä. Siksi on erityisen tärkeää, että kaikille olisi tarjolla mahdollisuus yhden hengen huoneeseen saattohoitovaiheessa. Kirjoitus on laadittu osana vanhustyön Geronomi ikäihmisten toimintaympäristöjen kehittäjänä -opintojaksoa. Kirjoittajat Lotta Surakka, geronomi, Metropolia Ammattikorkeakoulu Päivi Metsojoki, geronomi, Metropolia Ammattikorkeakoulu Lähteet Ikäihmisen laatusuositus. 2008. Sosiaali- ja terveysministeriö ja Suomen kuntaliitto. . Viitattu 31.8.2021. Käypä hoito -suositus 2019. Palliatiivinen hoito ja saattohoito. Duodecim. Viitattu 24.10.2021. Seppänen, Marjaana & Vähäkangas, Auli & Anttonen, Mirja Sisko 2020. Hyvä kuolema. Gerontologia -lehti 34(4), 2020. 363—367. Viitattu 4.9.2021. STM 2019. Suositus palliatiivisen hoidon palveluiden tuottamisesta ja laadun parantamisesta Suomessa. Palliatiivisen hoidon asiantuntijaryhmän loppuraportti. Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita 2019:68. Viitattu 4.9.2021. Väyrynen 2015. Hyvä saattohoitoympäristö on kaikkien etu. Opas suunnittelutyöhön. Karelia ammattikorkeakoulu. Viitattu 4.9.2021.

Saattohoidon vapaaehtoiset

29.9.2020
Ritva Pihlaja

Kun tiedetään, että kuolema alkaa lähestyä, tulisi meillä jokaisella olla mahdollisuus elää elämämme viimeiset viikot tai päivät hyvää elämää. Fyysiset oireet tulisi hoitaa hyvin, ja myös muista elämään kuuluvista tärkeistä asioista pitäisi huolehtia. Hyvä saattohoito toteutuu moniammatillisena yhteistyönä, jossa vapaaehtoisilla on oma erityinen roolinsa. Vapaaehtoisten rooli saattohoidossa on syytä nostaa esille nyt, kun saattohoito on noussut puheenaiheeksi Terhokodissa käytävien yt-neuvottelujen myötä. Suomi on ollut moniin Euroopan maihin vertailtuna saattohoidon kehitysmaa. Saattohoidon osaamisessa ja alueellisessa saatavuudessa todettuja puutteita on ryhdytty kuromaan kiinni sosiaali- ja terveysministeriön sekä opetus- ja kulttuuriministeriön, ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen yhteistyönä. Kehittämistyötä ovat tehneet myös Terveyden ja hyvinvoinnin laitos sekä saattohoitoa tarjoavat tahot yksityisellä ja kolmannella sektorilla. Saattohoidon vuodepaikkoja on viime vuosien kehittämistyöstä huolimatta Suomessa edelleen selvästi alle saattohoidon eurooppalaisen kattojärjestö EAPC:n kriteerien. Saattohoidon vuodepaikkoja pitäisi toisin sanoen lisätä, ei vähentää. Myös toinen tärkeä laadukkaan saattohoidon edellytys on jäänyt kehittämistyössä Suomessa vielä vaille huomiota. Kansallisella tasolla ei ole kiinnitetty huomiota siihen, mikä rooli vapaaehtoisilla on saattohoidossa ja mitä lisäarvoa vapaaehtoisten osallistuminen saattohoitoon voi tuoda. Saattohoidon vapaaehtoisia toimii muun muassa saattohoitokodeissa, sairaaloissa ja hoivakodeissa, mutta kokonaiskuvaa ilmiön laajuudesta ja merkityksestä ei Suomessa ole. Vapaaehtoiset sote-sektorilla Suomessa on totuttu siihen, että hyvinvointivaltio vastaa palvelujen organisoinnista, tulonsiirroista sekä valtaosin myös palvelujen rahoituksesta, ja että sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen tuottaminen on alalle koulutettujen ammattilaisten tehtävä. Siksi vapaaehtoisten osallistuminen saattohoitoon saattaa tuntua monista vieraalta, jopa vaaralliselta ajatukselta. Miten on mahdollista, että maallikot ilman sosiaali- tai terveydenhuollon ammattikoulutusta toimisivat parantumattomasti sairaiden, elämänsä loppuvaihetta elävien ihmisten kanssa? Siirrettäisiinkö tässä ammattilaisten tehtäviä vapaaehtoisten vastuulle? Eikö juuri tällainen vaativa hoitotyö kuulu palkatuille ammattilaisille? Eikö tällainen vapaaehtoistoiminta vaarantaisi hoidon laatua ja nakertaisi hyvinvointivaltion perusteita? Aiheesta pitää uskaltaa puhua, sillä vapaaehtoiset ovat tärkeässä roolissa silloin, kun saattohoitoa halutaan toteuttaa inhimillisesti ja ihmisläheisesti. Tutustuminen Helsingin Lassilassa toimivan Terhokodin vapaaehtoistoimintaan auttaa pohtimaan näitä kysymyksiä hiukan pidemmälle. Vapaaehtoistoiminta Terhokodissa Terhokoti on kahdestakin syystä oiva esimerkki tarkempaan tarkasteluun. Vapaaehtoisia on toiminut Terhokodissa koko sen olemassaolon ajan, yli 30 vuotta. Henkilökunta ja vapaaehtoiset muodostavat yhdessä Terhokodin työyhteisön. Kokemukset osoittavat, että tällainen yhteistyö on käytännössä mahdollista ja vapaaehtoisilla on saattohoitokodissa oma erityinen, tärkeä roolinsa. Lisäksi vapaaehtoisten selkeä rooli Terhokodin työyhteisössä kertoo siitä, että vapaaehtoistoiminnalla on oma paikkansa myös vaativan erityistason saattohoitoa tarjottaessa. Palkatun moniammatillisen henkilökunnan tehtävänä on vastata varsinaisesta hoitotyöstä. Hoitotyö edellyttää henkilökunnalta palliatiivisen hoidon ja saattohoidon erityisosaamista, kokemusta ja soveltuvuutta työskentelyyn potilaiden elämän loppuvaiheessa. Vapaaehtoiset toimivat tukihenkilöinä, turvana ja seurana potilaille ja heidän läheisilleen, aulaisäntänä ja -emäntänä sekä auttavat osastolla monissa erilaisissa arkisissa tehtävissä. Koronaepidemian aikaiset erityisjärjestelyt ovat osoittaneet, että Terhokodin arki rullaa ja potilaat saavat erinomaista hoitoa, vaikka vapaaehtoisia ei ole ollut jatkuvasti paikalla. Mutta on sanottu, että Terhokodin henki ei ole entisellään, kun vapaaehtoiset ovat poissa. Potilaiden ja heidän läheistensä vierelle ei löydy tarvittaessa kuuntelijaa ja vieressä istujaa, moni pieni toive saattaa jäädä toteutumatta, henkilökunta joutuu tihentämään askeltaan, eivätkä vapaaehtoiset ole luomassa osastolle lämmintä, rauhallista tunnelmaa pelkällä kiireettömällä läsnäolollaan. Hyvä saattohoito on sitä, että fyysisten oireiden lisäksi kyetään vastaamaan myös potilaiden ja heidän läheistensä psyykkisiin, sosiaalisiin ja ihmisen olemassaolon kysymyksiin liittyviin eksistentiaalisiin tarpeisiin. Tarjoamalla tukea, turvaa ja inhimillistä välittämistä vapaaehtoiset ovat samalla lääkärien ja hoitajien apuna. Vapaaehtoistoiminta on merkityksellistä niin potilaiden, potilaiden läheisten, henkilökunnan kuin vapaaehtoisten itsensäkin kannalta. Vapaaehtoistoiminnan koordinointi on vaativaa ammattityötä Vaativan erityistason saattohoidon ja laajan vapaaehtoisten tehtäväkentän yhdistäminen ei tapahdu sormia napsauttamalla, helposti eikä ilmaiseksi. Terhokodissa tätä työtä on tehty pitkään, huolellisesti ja pitkäjänteisesti kehittäen. Vapaaehtoistoiminnasta vastaa palkattu täysipäiväinen ohjaaja, ja koulutukseen ja perehdyttämiseen käytetään runsaasti resursseja. Toiminnan vaikuttavuutta suhteessa siihen käytettyihin resursseihin ei ole arvioitu, ja arvioiminen olisi myös vaikeaa. Vapaaehtoistoiminta on kuitenkin niin olennainen osa Terhokotia, Terhokodin henkeä ja Terhokodissa tarjotun saattohoidon laatua, että on käytännössä mahdotonta ajatella Terhokotia ilman nykyisenkaltaista vapaaehtoistoimintaa. Vapaaehtoistoiminnan ja vaativan erityistason saattohoidon yhdistäminen tarkoittaa Terhokodissa sitä, että vapaaehtoiset koulutetaan ja perehdytetään tehtäviinsä erittäin huolellisesti, palkattu henkilökunta haluaa ja osaa ottaa vapaaehtoiset toimimaan rinnalleen, vapaaehtoistoiminnalla on työyhteisössä selkeät pelisäännöt ja vapaaehtoisilla on selkeä rooli ja tehtävät, sekä toimintaa koordinoidaan huolellisesti. Saattohoidon vapaaehtoisia tarvitaan kaikille tasoille Terhokodin lisäksi myös muiden saattohoidon vapaaehtoistoimintaa koordinoivien tahojen kokemuksia ja osaamista tulisi hyödyntää, kun vastaavaa toimintaa ryhdytään kehittämään laajemmin. Valtaosa kuolemaa lähestyvistä potilaista hoidetaan Suomessa perustasolla. Perustasoon luetaan kaikki sosiaali- ja terveydenhuollon yksiköt, joissa hoidetaan kuolevia potilaita, eli esimerkiksi terveyskeskusten ja sairaaloiden vuodeosastot, kotihoiton yksiköt ja sosiaalihuollon alaisten yksiköiden tehostettu palveluasuminen. Saattohoidon osaamisen taso vaihtelee perustasolla merkittävästi. Eniten tehtävää saattohoidon kehittämisessä on siis perustasolla. Sen lisäksi, että palkatun henkilökunnan saattohoidon osaamista pitää kehittää, myös saattohoidon vapaaehtoistoiminnan kehittämisessä riittää haasteita. Perustason yksiköt ovat toimintaympäristöltään ja toimintakulttuuriltaan keskenään hyvin erilaisia, joten vapaaehtoistoiminnan sovittaminen osaksi työyhteisöä edellyttää toimintayksikkökohtaista räätälöintiä ja koulutuksen järjestämistä. Kirjoittaja Ritva Pihlaja, (geronomi AMK) -opiskelija, Metropolia Ammattikorkeakoulu Kirjoittaja suoritti geronomiopintoihin kuuluvan johtamisen ja kehittämisen harjoittelun ensimmäisen jakson Terhokodissa elo–syyskuussa 2020. Lähteet Palliatiivisen hoitotyön ja lääketieteen koulutuksen monialainen ja työelämälähtöinen kehittäminen. EduPal-hanke. https://www.palliatiivisenkoulutuksenkehittaminen.fi/ Suositus palliatiivisen hoidon palveluiden tuottamisesta ja laadun parantamisesta Suomessa 2019. Palliatiivisen hoidon asiantuntijaryhmän loppuraportti. Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita 2019: 68. Helsinki: Sosiaali- ja terveysministeriö. http://julkaisut.valtioneuvosto.fi/handle/10024/161946. Kuuden askeleen toimintamalli palliatiivisen hoidon kehittämiseen. https://thl.fi/fi/-/uusi-kuuden-askeleen-toimintamalli-palliatiivisen-hoidon-kehittamiseen-on-julkaistu>. White Paer on standards and norms for hospice and palliative care in Europa. Recommendations from the European Association for Palliative Care. EAPC update. https://www.eapcnet.eu/Portals/0/adam/Content/LmgAajW9M0Os7VYZs0ZXCQ/Text/White%20Paper%20on%20standards%20and%20norms%20for%20hospice%20and%20palliative%20care%20in%20Europe.pdf.