Geroblogi

Mahdollistamme yhdessä hyvää ikääntymistä

Avainsana: iäkkäät

Miltä iäkkäiden omaishoidon tukipalvelut näyttävät omaishoitajan näkökulmasta?
1.9.2021
Soile Nenonen

Omaishoito on todettu merkitykselliseksi tekijäksi, joka mahdollistaa iäkkäiden kotona asumista. Lainsäädäntö luo pohjan omaishoidolle ja sen tukemiselle, ja omaishoito on ollut valtakunnallisesti keskeinen kehittämiskohde. Mutta onko edistystä tapahtunut riittävästi iäkkäiden omaishoitajien näkökulmasta tarkasteluna? Lainsäädäntö mahdollistaa edelleen asuinkunnasta riippuvan eriarvoisuuden Laissa omaishoidon tuesta lain tarkoitukseksi määritellään omaishoidettavan edun mukaisen hoidon toteutuminen, ja tähän pyritään riittävillä sosiaali- ja terveydenhuollon palveluilla, hoidon jatkuvuuden turvaamisella ja omaishoitajan työn tukemisella.  Omaishoitajaksi laki määrittelee omaishoitosopimuksen tehneen omaisen tai läheisen. (Laki omaishoidon tuesta 937/2005.) Lain mukaan omaishoitajan tehtävän tukemiseksi kunnan on järjestettävä tarvittaessa omaishoitotehtävää varten valmennus ja koulutus, omaishoitajien hyvinvointi- ja terveystarkastuksia sekä omaishoitajien hyvinvointia ja hoitotehtävää tukevia sosiaali- ja terveyspalveluja (Laki omaishoidon tuesta 937/2005). Laki antaa kunnille suuren harkintavallan siihen, koska, miten ja kenelle palvelut järjestetään.  Kukin kunta määrittää, mitä laissa tarkoitetaan sanalla tarvittaessa. Kunta käyttää harkintavaltaa mm. budjetoidessaan omaishoidon tuen määrärahoja ja tehdessään omaishoitosopimuksia. Omaishoidon tuki ei ole subjektiivinen oikeus, eikä siihen ole valtakunnallisesti yhtenäisiä kriteereitä. Kuntien suuren harkintavallan on todettu johtaneen siihen, että omaishoitajat ovat eriarvoisia keskenään eri kunnissa.  Tuen kriteerit ovat erilaisia eri kunnissa, ja osa omaishoidon tuen hakemuksista hylätään määrärahojen riittämättömyyden takia. (Sosiaali- ja terveysministeriö 2014.) Ensimmäisessä kansallisessa omaishoidon kehittämisohjelmassa ehdotetut lain muutokset eivät ole täysin toteutuneet, mutta omaishoitosopimuksen tehneiden omaishoitajien asemaa ja palveluja parantavia muutoksia on lakiin omaishoidon tuesta tehty vuonna 2016 omaishoitajaa tukevista palveluista, hyvinvointi- ja terveystarkastuksista sekä vapaista (vrt. Sosiaali- ja terveysministeriö 2014 ja Laki omaishoidon tuesta 937/2005). Tehdyt lainsäädännön muutokset eivät kuitenkaan ole poistaneet eri kunnissa asuvien omaishoitajien eriarvoisuutta tuen ja palvelujen saannissa. Laki omaishoidon tuesta antaa raamit vain sopimuksen tehneiden omaishoitajien palveluille, ja kunnan harkintavalta on vielä suurempi järjestettäessä ei-sopimuksen tehneiden omaishoitajien palveluja. Vallitsevasta eriarvoisuudesta kertovat mm. erot omaishoidon tuen kattavuudessa. Vain osa iäkkäidenkin omaishoitajista on omaishoitosopimuksen tehneitä. Iäkkäistä 75 vuotta täyttäneistä keskimäärin noin 5 % on omaishoidon tuen piirissä, mutta erot tuen kattavuudessa ovat suuret eri kuntien ja maakuntien välillä. (Keväjärvi & Lindholm & Reiman 2020.) Omaishoitotilanteiden moninaisuus ja yksilöllisyys edellyttävät palvelujen räätälöintiä Omaishoidosta ja sen tuesta on tehty Suomessakin lukuisia tutkimuksia ja selvityksiä. Tutkimusten ja selvitysten johtopäätökset korostavat, että omaishoitoa tukevat palvelut on räätälöitävä omaishoidettavan, omaishoitajan sekä koko perheen tarpeiden mukaan (mm. Keväjärvi & Lindholm & Reiman 2020). Omaishoitajan hyvinvointiin ja tehtävässä selviytymiseen liittyviä riskitekijöitä on tutkimuksissa tunnistettu useita, ja riskien toteutumisen ennaltaehkäisyä ja varhaista tukemista on pidetty tärkeinä palvelujen järjestämisen periaatteina. Palvelujen tulisi olla sekä omaishoidettavan että omaishoitajan tarpeisiin sovitettuja ja oikea-aikaisia. Tutkimukset ja selvitykset korostavat palvelujen jatkuvuutta, kumppanuutta ja myös omaishoitajan aitoa vaikutusmahdollisuutta palveluihin ja niiden käyttöön. Viimeisinkin Suomessa omaishoitoon liittyvä väitöstutkimus kertoo kuitenkin, että palvelujärjestelmä ei kovin hyvin vastaa omaishoitajan tarpeisiin. Ring (2021) on haastatellut tutkimuksessaan sekä omaishoitosopimuksen tehneitä iäkkäiden puoliso-omaishoitajia että omaishoidon ohjaajia. Hän toteaa tutkimuksessaan, että omaishoidon tuen palvelut ovat kapeita ja järjestelmäkeskeisiä. Omaishoitaja jää näkymättömiin ja omaishoitajan tarpeet taustalle, sillä palvelujärjestelmä keskittyy omaishoidettavaan. (Ring 2021: 10). Palvelujen räätälöinti omaishoitajan tarpeiden ja tilanteen mukaan edellyttää toimivaa ja joustavaa palvelukokonaisuutta ja palveluketjuja. Omaishoitajan tarpeet on tunnistettava ja eri toimijoiden palvelujen on vastattava tarpeisiin. Palvelukokonaisuuden toimivuus edellyttää eri toimijoiden palvelujen integrointia. Palvelut ovat toimivia, kun asiakas saa palvelut helposti, oikea-aikaisesti ja saumattomasti eri toimijoilta (Koivisto & Liukko & Tiirinki & Lyytikäinen 2020: 4). Omaishoitajat tarvitaan mukaan palvelujärjestelmän kehittämiseen Omaishoidon palvelukokonaisuuksien ja -ketjujen määrittelyllä voidaan edistää asiakkaan – eli myös omaishoitajan – palvelutarpeiden tunnistamista ja tarpeita vastaavien palvelujen kehittämistä. Palveluja voidaan tarjota oikea-aikaisesti ja ennaltaehkäisevästi vähentäen raskaampien palvelujen tarvetta. Palvelujen integrointi varmistaa sekä palvelujen vaikuttavuutta että kustannustehokkuutta. (Vrt. Koivisto ym. 2020: 4.) Palvelujen integrointi, palvelukokonaisuuksien ja -ketjujen kehittäminen on kuntien vastuulla. Se ei kuitenkaan onnistu ilman asiakkaiden mukaan ottoa kehittämistyöhön. Myös omaishoitajien tietoa ja kokemusta on hyödynnettävä, ja heidän osallistumisensa palvelujen kehittämiseen on mahdollistettava palvelujen suunnittelun ja järjestämisen sekä kehittämisen kaikilla tasoilla, jotta asiakaslähtöisyys myös omaishoitajien näkökulmasta voi toteutua omaishoidon palveluissa nykyistä paremmin. Palveluja on kehitettävä sekä omaishoitosopimuksen tehneiden että muiden omaishoitajien näkökulmasta, jotta ikääntyvän väestön kotona-asuminen mahdollisimman pitkään on mahdollista. Väestö ikääntyy, ja iäkkäiden omaishoidettavien ja heidän iäkkäiden omaishoitajiensa osuus kasvaa. Oletettavaa on, että samalla nousee myös ei-omaishoitosopimuksen piirissä olevien omaishoitajien osuus etenkin vanhempien omaishoitajien osalta; kaikkien omaishoitajien osalta omaishoitajaa koskevat sopimuksen ja tuen kriteerit eivät täyty, mutta se ei poissulje heidän tuen tarpeitaan. Kirjoitus perustuu vanhustyön YAMK-opintojen opinnäytetyönä tehtyyn tutkimukselliseen kehittämistyöhön, jonka aiheena on omaishoidon tukipalvelujen kehittämissuunnitelma. Kirjoittaja Soile Nenonen, THM, sairaanhoitaja, syyskuussa 2021 valmistuva vanhustyö (YAMK) -opiskelija, Metropolia Ammattikorkeakoulu Lähteet Keväjärvi, Marja & Lindholm, Maria & Reiman, Arto 2020. Että joku näkee mut  – Omaishoitajan hyvinvointi ja tarpeet. Kunnallisalan kehittämissäätiön Julkaisu 36 2020. https://kaks.fi/wp-content/uploads/2020/09/36_etta-joku-nakee_omaishoitajan-hyvinvointi-ja-tarpeet_versio_2.pdf Koivisto, Juha & Liukko, Eeva & Tiirinki, Hanna & Lyytikäinen, Merja 2020. Palvelukokonaisuuksien ja -ketjujen määrittelyn, ohjauksen ja seurannan käsikirja. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Ohjaus 11/2020. https://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/140708/URN_ISBN_978-952-343-581-0.pdf?sequence=1&isAllowed=y Laki omaishoidon tuesta 937/2005. https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2005/20050937 Omaishoitajaliitto 2021. https://omaishoitajat.fi/ Ring, Marjo 2021. Psykologinen sopimus omaishoidon sopimuksellisuuden ilmentäjänä. Väitöskirja. Itä-Suomen yliopiston julkaisuja yhteiskunnan ja kauppatieteiden tiedekunnan sarjassa 249. Jyväskylä. Grano Oy. https://erepo.uef.fi/bitstream/handle/123456789/25306/urn_isbn_978-952-61-3789-6.pdf Sosiaali- ja terveysministeriö 2014. Kansallinen omaishoidon kehittämisohjelma. Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita 2014:2. https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/70270/URN_ISBN_978-952-00-3483-2.pdf?sequence=1&isAllowed=y Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 2021. Omaishoito ja perhehoito. https://thl.fi/fi/web/ikaantyminen/muuttuvat-vanhuspalvelut/omaishoito-ja-perhehoito

Lue lisää

Lääkkeettömät hoitomuodot työkaluna muistisairaiden iäkkäiden iltarusko-oireilun lieventämisessä
22.6.2021
Martina Back-Osmani

On hämärtyvä iltapäivä palvelutalon muistisairaiden yksikössä. Iltapäiväkahvit on siivottu pöydiltä viimeistä murua myöten, ja hoivahenkilökunnalla on meneillään raportti. Muutama muistisairas iäkäs on jäänyt tyhjien pöytien äärelle istumaan, joku on alkanut ruuvata irti pöytälevyn alla olevaa ruuvia, joku toinen on lähtenyt vaeltamaan käytävälle ja kolmas haluaa lähteä kotiin. Tilanne saattaa kuulostaa tutulta joillekin.  Mitä iltarusko-oireilu on? Iltarusko-oireilu on muistisairaiden iäkkäiden neuropsykiatristen oireiden eli käytösoireiden ilmaantuminen ja/tai voimistuminen iltapäivällä ja alkuillasta. Iltarusko-oireilu on jo kauan tunnettu ilmiö, ja sen luultavasti tunnistavat muistisairaiden iäkkäiden kanssa työskentelevät. Iltarusko-oireiluun saattaa liittyä aikaisempi laitoshoitoon siirtyminen, nopeampi kognitiivinen heikentyminen, sekä hoitohenkilökunnalle ilmenevä suurempi hoitotaakka. (Canevelli ym. 2016.) Iltarusko-oireisiin näyttäisi kuuluvan mm. fyysistä ja psyykkistä levottomuutta, hämmentyneisyyttä, ahdistuneisuutta ja aggressiivisuutta. Se näyttäisi liittyvän häiriintyneeseen uni- ja valverytmiin, fyysiseen ja sosiaaliseen ympäristöön sekä heikentyneeseen kognitioon. Neurofysiologisesti oireilu näyttäisi johtuvan hypotalamuksen suprakiasmaattisen tumakkeen eli ”elimistön kellon” degeneraatiosta ja siihen liittyvästä melatoniinin erittymisen heikentymisestä. (Khachiyants ym. 2011.) Iltarusko-oireita esiintyy 10–25 %:lla hoitolaitoksissa asuvista muistisairaista iäkkäistä ja jopa 66 %:lla kotona asuvista. Suuren variaation voi selittää se, että iltarusko-oireilusta löytyy niin paljon määritelmiä. Yhteisymmärrykseen ei myöskään olla päästy iltarusko-oireilun ilmenemisajankohdan suhteen. Osa tutkijoista on sitä mieltä, että iltarusko-oireilua esiintyy ainoastaan iltapäivällä ja alkuillasta, toiset tutkijat sisällyttävät käsitteeseen myös öiset oireet. (Cipriani ym. 2015.) Iltarusko-oireilun lääkkeettömät hoitomuodot Lääkkeettömien hoitomuotojen hyödyntäminen iltarusko-oireilun lieventämiseksi on perusteltua, vaikka tutkimusnäyttö onkin osittain vain suuntaa antavaa. Lääkkeettömät hoitomuodot soveltuvat hyödynnettäviksi pienien riskiensä puolesta, lääkehoitojen, esimerkiksi antipsykoottien, moniin mahdollisiin haittavaikutuksiin verrattuna. Tärkeäksi on osoittautunut, että muistisairautta sairastavan iäkkään henkilökohtaiset tarpeet ja mieltymykset huomioidaan lääkkeettömiä hoitomuotoja suunniteltaessa. Eri käytösoireille löytyy tutkimustiedon perusteella kuitenkin omat tehokkaimmat lääkkeettömät hoitomuotonsa. Alla on niistä pari esimerkkiä. Musiikki ja erilaiset musiikki-interventiot lieventävät kohtalaisen tehokkaasti esimerkiksi kiihtyneisyyttä ja aggressiivisuutta, ahdistuneisuutta sekä yleisesti tarkasteltuna käytösoireiden lieventämisessä. Tärkeää on, että musiikki on kuuntelijalleen mieluisaa. Niin ryhmä- kuin yksilökohtaisestikin toteutetut interventiot sekä elävän ja nauhoitetun musiikin interventiot ovat yhtä tehokkaita yleisesti tarkasteltuna. Ryhmämusiikki-interventiot saattavat kuitenkin soveltua paremmin lievää tai keskivaikeaa muistisairautta sairastaville. Valoterapia on kohtalaisen tehokasta uneen ja nukkumiseen liittyvien ongelmien lieventämisessä ja unenlaadun parantamisessa. Etenkin aamulla annettu valoterapia on kohtalaisen tehokasta unen laadun parantamisessa ja hyvän vuorokausirytmin ylläpitämisessä. Fyysisellä aktiivisuudella ja liikunnalla näyttäisi olevan kohtalainen vaikutus mm. kiihtyneisyyteen ja aggressiivisuuteen, poikkeavaan motoriseen käyttäytymiseen sekä uneen ja nukkumiseen. Liikunta ja fyysinen aktiivisuus on tärkeä osa muistisairaan iäkkään arkea, vaikkei se lieventäisikään kaikkia käytösoireita tehokkaasti. Iltarusko-oireilun muistilista: Iltarusko-oireilu on neuropsykiatristen oireiden ilmeneminen tai voimistuminen iltapäivällä ja illalla. Kyseessä on uni- ja valverytmin häiriö. Tutkimusnäytön pohjalta voidaan todeta, että mielekkäiden aktiviteettien tekeminen lieventää käytösoireita yleisesti tarkasteltuna, vaikka se ei välttämättä ennaltaehkäise niitä. Eri käytösoireille löytyy tutkimustiedon pohjalta omat tehokkaimmat lääkkeettömät hoitomuotonsa. Tässä blogikirjoituksessa mainitut lääkkeettömät hoitomuodot eivät vaadi kattavia, aikaa vieviä ja kalliita koulutuskokonaisuuksia. Aktiviteetit kannattaa järjestää ennen kuin iltarusko-oireilu alkaa, sen aikana, säännöllisesti ja pitkäjaksoisesti. Ryhmämuotoinen toiminta ei välttämättä sovi kaikille, muistisairauden vaikeusasteesta johtuen. Hyvästä vuorokausirytmistä kannattaa pitää kiinni, esimerkiksi vähentämällä päiväunia ja varmistamalla riittävän valon saaminen päivän aikana. Lääkkeettömien hoitomuotojen hyödyntäminen saattaisi vähentää antipsykoosi-lääkkeiden käyttöä. Koska iltarusko-oireilun taustalla näyttäisi olevan mm. yksinäisyyttä, tylsistymistä, vuorokausirytmin muutoksia, kipua, janoa ja nälkää, on perusteltua yrittää vastata edellä mainittuihin tarpeisiin ensisijaisesti. Tämä voi esimerkiksi tarkoittaa sitä, että hoivahenkilökunnassa on välivuorossa oleva, nimetty iltapäivätoimintavastaava, joka huolehtii siitä, että pöydillä on tekemistä, kukaan ei joudu istumaan yksin ja taustahälinä ja muut häiriötekijät on minimoitu. Tällä on positiivisia vaikutuksia iltaruskoileville muistisairaille iäkkäille sekä heitä hoivaaville. Kirjoitus pohjautuu vanhustyön YAMK-opintojen opinnäytetyönä tehtyyn tutkimukselliseen kehittämistyöhön Muistisairaiden iäkkäiden iltarusko-oireilun lääkkeettömät hoitomuodot – systemaattinen kirjallisuuskatsaus. Kirjoittaja Martina Back-Osmani, fysioterapeutti (AMK), kesäkuussa 2021 valmistuva vanhustyö (YAMK) -opiskelija, Metropolia Ammattikorkeakoulu. Lähteet Canevelli, Marco & Valletta, Martina & Trebbastoni, Alessandro & Sarli, Giuseppe & D’Antonio, Fabrizia & Tariciotti, Leonardo & de Lena, Carlo & Bruno, Giuseppe 2016. Sundowning in Dementia: Clinical Relevance, Pathophysiological Determinants, and Therapeutic Approaches. https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC5187352/pdf/fmed-03-00073.pdf Viitattu 21.5.2021. Cipriani, G. & Lucetti, C. & Danti, S. & Nuti, A. 2015. Sundown syndrome and dementia. https://www.sciencedirect.com/science/article/abs/pii/S187876491500073X?via%3Dihub Viitattu 21.5.2021 (kirjautuminen vaaditaan). Khachiyants, Nina & Trinkle, David & Son, Sang Joon & Kim, Kye Y. 2011. Sundown Syndrome in Persons with Dementia: An Update. https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC3246134/pdf/pi-8-275.pdf Viitattu 21.5.2021.

Lue lisää

Kenen koti?
16.11.2018
Tarja Konkola ja Minna Stenberg

Huomioidaanko iäkkäiden kotikokemus ja omaehtoisuus asumisessa? Usein sen huomiointi unohtuu. Suostuisimmeko itse siihen, että ulkopuolinen järjestelisi kotimme tai että joku tulisi kotiini ilmoittamatta aikaa? Voimmeko ammattilaisina tukea iäkkään kotikokemusta? ”Pärjäsin itsenäisesti kotona, kunnes kerran kompastuin ja mursin lonkkani. Onneksi avukseni sain kotihoidon. Nämä ystävälliset, mutta kiireisen oloiset auttajat järjestelivät piirongin päälle hoitotarvikkeitaan, turvallisuuden vuoksi rullasivat matot pois ja sängyn vierelle ilmestyi portatiivi. Arjenrytmini hallinta vaikeutui, koska nämä sinisissä muovitossuissa tassuttelevat auttajat, tulevat juuri silloin, kun lempiohjelma tulee TV:stä tai ilta tee on kupissa. Omia tekemisiä on vaikeaa ajoittaa, kun ovesta voi koska tahansa astua hoitaja sisään.” Edellä kuvaamamme tilanne voisi olla todellinen monen kotihoidon asiakkaaksi tulevan iäkkään kohdalla.  Mennessämme työskentelemään iäkkään kotiin, on se hoitajalle työpaikka ja iäkkäälle koti. Tämä asetelma vaatii hienotunteisuutta sekä taitoja ja toimintatapoja, jotka vaalivat asukkaan yksityisyyttä ja kodin tuntua. Laatusuosituksessa hyvän ikääntymisen turvaamiseksi ja palvelujen parantamiseksi 2017–2019 on luettavissa pyrkimys yhdessä tekemisestä niin, että kaikessa kehittämisessä ja päätöksenteossa kuuluu iäkkäiden ääni. Iäkkäälle elämänlaatu ei ole pelkästään hoidon ja huolenpidon tarpeen arviointia ja siihen vastaamista. Tavoite on hyvän elämänlaadun, itsemääräämisoikeuden ja toimivan arjen turvaaminen. Näihin tavoitteisiin sitoudumme, kun viemme ammattilaisina apumme ikääntyneelle kotiin. Kun työskentelemme iäkkään kotona, tulee pohtia, kenen ehdoilla annamme tarvittavan avun ja tuen. Tuemmeko iäkästä säilyttämään omaa elämäntapaansa ja kunnioitamme hänen kotiaan. Vai kenties lähestymmekö tukea tarvitsevaa ikääntynyttä ns. palvelu edellä?  Jyräämmekö hoidolla, asettamillamme aikatauluilla ja kotiin viemällämme avulla iäkkään kodin tunnun ja hallinnan?   Mikä tekee kodin? Sulevi Riukulehdon ja Katja Rinne-Kosken toteuttama erillistutkimus kolmannen iän asumiskokemuksista, valottaa hyvin sitä tosiasiaa, että koti on paljon enemmän kuin rakennus. Asunnosta tulee koti vasta elettynä. Se koetaan kodiksi, koska siihen liittyy muistoja ja siellä näkyy oma kädenjälki. Kodinomaisuuden merkitystä pitkäaikaishoidon näkökulmasta ikääntyneelle on tutkinut Sirpa Nykänen pro gradu -tutkielmassa (2007) Kot` on paras paikka. Iäkkäät nostivat kodinomaisuuden tärkeimmiksi tekijöiksi sosiaaliset tekijät, kuten yhteisyyden, ihmissuhteet ja osallistumisen. Kummassakin tutkimuksessa ihmissuhteet, omaehtoisuus ja hallinta sekä toimivuus ja esteettiset tekijät muodostuivat tärkeimmiksi kodin ja kodinomaisuuden tekijöiksi. Omaehtoisuuteen liittyi mahdollisuus suunnitella ja elää oman näköisessä kodissa. Kodin tuntuun kuuluvat kokemus vapaudesta, rentoudesta ja helppoudesta.   Ikääntyneen kotikokemusta tukemassa Ammattilaisina autamme fyysisesti turvallisen ja esteettömän kodin luomisessa. Fyysisen tilan toimivuus, puhtaus ja turvallisuus ovat tärkeitä ja toimintakykyä tukevia elementtejä. Haluamme kuitenkin, että iäkkään oma hallinnan ja kodintuntu säilyvät. Geronomeina ymmärrämme, että iäkkään koti on muutakin kuin fyysisesti toiminnallinen tila. Ikääntyvälle omat tutut esineet, niiden käyttäminen ja niihin liittyvät muistot voivat siirtää kodintunnun mukanaan uuteenkin ympäristöön, esimerkiksi palvelutaloon muutettaessa. Tukiessamme ikääntynyttä tiedostamme, että hän ei ole valmiin palvelupaketin saaja. Hän on ihminen, jonka tarpeisiin meidän on pyrittävä antamaan hänen tarvitsemansa yksilöllinen tuki, oli hänen kotiympäristönsä missä tahansa. Kirjoittajat: Tarja Konkola, geronomi (AMK) -opiskelija, Metropolia Ammattikorkeakoulu Minna Stenberg, geronomi (AMK) -opiskelija, Metropolia Ammattikorkeakoulu Kuvat: Tarja Konkola

Lue lisää