Omaishoito on ratkaiseva osa suomalaista hyvinvointijärjestelmää. Se mahdollistaa monille ikääntyneille ja sairaille elämisen omassa kodissaan. Omaishoito tulisi nähdä koko yhteiskuntaa tukevana voimavarana, jonka avulla säästetään yhteiskunnan resursseja ja mahdollistetaan hoidettavien kotona asuminen (Kaivolainen 2011: 1).
Omaishoito on suomalaisten hyvinvointipalvelujen kulmakivi. Se mahdollistaa monille ikääntyneille ja sairaille turvallisen asumisen kotona. Silti tämä järjestelmä ei toimi ilman omaishoitajien riittävää tukea. Tässä kuvioon astuu lyhytaikaishoito, jonka tehtävänä on tarjota omaishoitajille hengähdystaukoja. Mutta mitä tapahtuu, kun yhteistyö lyhytaikaishoidon ja omaishoitajien välillä ei toimi?
Tämä kysymys oli keskiössä YAMK-opinnäytetyössäni, jossa tarkastelin sitä, miten voimme parantaa omaishoitoperheiden ja lyhytaikaishoitoyksiköiden välistä yhteistyötä ja luottamusta. Tulokset osoittavat, että vaikka tavoitteet ovat yhteiset, matka sujuvaan yhteistyöhön on vielä kesken.
Suomalaisen hoitotyön haasteet
Opinnäytetyöni keskeiset löydökset osoittavat, että suurimmat yhteistyön haasteet liittyvät tiedonkulun epäselvyyksiin, hoitohenkilökunnan vaihtuvuuteen ja joustamattomiin palvelukäytäntöihin. Omaishoitajat kokivat, että heidän antamansa tiedot hoidettavien erityistarpeista jäivät usein huomiotta, mikä heikensi luottamusta hoitoyksiköihin. Lyhytaikaishoidon resurssien puute johti tilanteisiin, joissa hoidettavien toimintakyky heikkeni hoitojaksojen aikana. Esimerkiksi hoidettavan lääkemuutokset tai erityisruokavaliot eivät aina välittyneet hoitohenkilökunnalle. Eräs haastateltava kertoi, kuinka hän joutui lähes päivittäin tarkistamaan, että kaikki oli hoitojakson aikana tehty oikein.
Tiedonkulun puutteet eivät ole vain käytännön ongelmia ne syövät luottamusta. Kun omaishoitaja ei voi olla varma, että hänen läheisensä tarpeet huomioidaan, hän saattaa jättää lyhytaikaishoidon käyttämättä. Tämä taas johtaa siihen, että omaishoitajat eivät saa kaipaamaansa lepoa ja uupuvat entisestään. Tutkimukset osoittavat, että tiedonkulku ja palveluiden joustamattomuus ovat suurimmat yhteistyön esteet lyhytaikaishoidon ja omaishoitajien välillä. Esimerkiksi hoitajien vaihtuvuus heikentää hoidon jatkuvuutta, mikä lisää omaishoitajien kuormitusta. Tämä ongelma ei ole yksittäinen poikkeus, vaan se kuvastaa laajempaa tarvetta kehittää palvelujärjestelmiä (Juntunen & Salminen 2011: 3).
Kun lyhytaikaishoito ei vastaa omaishoitajien tarpeisiin, seuraukset ovat kauaskantoiset. Vapaapäivistä kieltäytyminen, stressin kasvu ja uupumus ovat asioita, jotka vaarantavat omaishoitajien hyvinvoinnin. Tässä kohtaa palveluiden joustavuus ja selkeä tiedonkulku nousevat keskiöön.
Tiedonkulku on luottamuksen perusta
Omaishoitajat ovat hoidettaviensa parhaita asiantuntijoita, mutta tämä tieto ei aina tavoita lyhytaikaishoitoyksiköitä. Yksinkertaisetkin asiat, kuten erityisruokavaliot tai lääkemuutokset, voivat jäädä huomioimatta. Tämä lisää omaishoitajien taakkaa, sillä heidän on varmistettava, että hoitokäytännöt pysyvät yhdenmukaisina. (Harju & Ramadan, 2021.) Selkeät viestintäkäytännöt, kuten kirjalliset ohjeet ja säännölliset keskustelut hoitohenkilökunnan kanssa, voisivat merkittävästi parantaa tilannetta.
Toinen suuri ongelma, joka korostui opinnäytetyössäni, oli hoitajien vaihtuvuus. Useat omaishoitajat kertoivat, että jokaisella hoitojaksolla oli uusi hoitaja, joka ei tuntenut hoidettavaa. Tämä johti tilanteisiin, joissa omaishoitajan piti aina aloittaa alusta: kertoa hoidettavan tarpeista, rutiineista ja erityisohjeista. Se lisäsi stressiä tilanteessa, jonka pitäisi tarjota helpotusta.
Vakiohenkilöstö, joka tuntee hoidettavan, tekee yhteistyöstä sujuvampaa ja rakentaa luottamusta. Yhteistyö on vuorovaikutusta. Hoitohenkilökunnan tulee kuunnella omaishoitajia, mutta myös antaa heille palautetta. Kun omaishoitajat tietävät, miten hoitojakso on sujunut, he voivat luottaa siihen, että heidän läheisensä on ollut hyvässä hoidossa.
Joustavat käytännöt tukevat jaksamista
Opinnäytetyön haastatteluissa kävi ilmi, että lyhytaikaishoidon hoitojaksot suunniteltiin usein hoitopaikan resurssien, ei perheiden tarpeiden mukaan. Tämä jäykkyys heikentää omaishoitajien mahdollisuuksia käyttää palveluita silloin, kun he niitä eniten tarvitsevat.
Lyhytaikaishoito ei ole vain omaishoitajan lepohetki. Se on myös mahdollisuus kuntouttaa ja tukea hoidettavan hyvinvointia. Tässä joustavat palvelut ovat avainasemassa. Hoitojaksojen pituus ja ajankohta tulisi suunnitella perheiden yksilölliset tarpeet huomioiden, ei pelkästään hoitoyksikön resurssien perusteella.
Kohti parempaa yhteistyötä
Palautteen antaminen ja saaminen nousi haastatteluissa merkittäväksi teemaksi. Monet omaishoitajat kertoivat, että hoitojaksojen jälkeen heille annettiin vain yleisluonteisia kommentteja, kuten ”kaikki meni hyvin”. Tämä jätti heidät kaipaamaan tarkempaa tietoa siitä, miten hoidettava pärjäsi ja miten hoito voisi seuraavalla kerralla olla vielä parempaa. Käytännön esimerkkinä voisi toimia toimintamalli, jossa omaishoitajat osallistuvat hoidon suunnitteluun aktiivisesti. Näin he voivat varmistua siitä, että hoito vastaa heidän odotuksiaan ja tarpeitaan. (Voutilainen & Tiikkainen & Särkikangas 2019.)
Opinnäytetyöni tulokset antavat selkeitä kehitysehdotuksia, joita hyvinvointialueet voivat hyödyntää. Kyse ei ole vain palveluiden parantamisesta, kyse on omaishoitajien jaksamisesta ja heidän läheistensä hyvinvoinnista. Kun yhteistyö toimii, koko yhteiskunta voittaa. Omaishoito ja lyhytaikaishoito ovat yhdessä enemmän kuin osiensa summa. Ne täydentävät toisiaan ja tukevat perheiden jaksamista. Tästä yhteistyöstä hyötyvät kaikki: omaishoitajat, heidän läheisensä ja yhteiskunta kokonaisuudessaan.
On selvää, että sujuva tiedonkulku, henkilöstön jatkuvuus ja joustavat käytännöt ovat ratkaisuja, jotka voivat vahvistaa luottamusta ja parantaa hoidon laatua. Nyt on aika ottaa nämä opit käyttöön ja rakentaa yhdessä toimivampaa järjestelmää.
Kirjoitus perustuu vanhustyön (YAMK) opinnäytetyöhön Miten lisätä yhteistyötä ja luottamusta omaishoitoperheiden ja lyhytaikaishoidon välillä (Metropolia Ammattikorkeakoulu, 2025). Opinnäytetyö toteutettiin laadullisen tapaustutkimuksen keinoin, ja siinä haastateltiin omaishoitoperheitä teemahaastatteluiden avulla. Opinnäytetyö on luettavissa Theseuksessa. https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-202501161444
Kirjoittaja
Sara Mikander, geronomi (AMK), ikääntyneiden palvelujen kehittäminen ja johtaminen (ylempi AMK), Metropolia Ammattikorkeakoulu.
Lähteet
- Harju, H. & Ramadan, F. 2021. Omaishoidon monet kasvot. Vanhustyö-lehti (1).
- Juntunen, K. & Salminen, A.-L. 2011. Omaishoitajan jaksamisen ja tuen tarpeen arviointi. COPEindeksi suomalaisen sosiaali- ja terveyshuollon käyttöön. Sosiaali- ja terveysturvan selosteita 78.
- Kaivolainen, M. 2011. Omaishoitaja asiakkaana. Teoksessa Kaivolainen, M. ym. (toim.). Omaishoito. Tietoa ja tukea yhteistyöhön. Helsinki: Duodecim.
- Voutilainen, P., Tiikkainen, P. & Särkikangas, M. 2019. Omaishoitajien kokemuksia ja tuen tarpeita: Kyselytutkimus Pohjois-Suomessa. Gerontologia 33 (3), 153–168.
Kommentit
Ei kommentteja