Vuoropuheluja

Vastavalmistunut, tutkinnon suorittanut, tuore ammattilainen. Miten tahansa ihminen itsensä identifioi, valmistuttuaan opiskelijasta tulee Metropolia  ammattikorkeakoulun alumni. Valmistumisen ja työelämään siirtymisen välinen ajanjakso on merkittävä nivelkohta. Miten ammattikorkeakoulu voisi tai miten sen pitäisi tukea valmistumassa olevien tai aivan vastavalmistuneiden joukkoa? Tällä hetkellä systemaattista menettelyä vastavalmistuneiden tukemiseksi ei ole. Eivätkä kaikki tukea kaipaakaan. Kun alumni pullahtaa korkeakouluputkesta ulos, hän on omillaan. Valmistuneelle on kertynyt työkokemusta kesätöistä, työharjoittelujaksolta ja opinnäytetyön toimeksiantaja on mahdollisesti jo rekrytoinut hänet. Lisäksi tuoreella alumnilla on laajat verkostot, jotka hän on rakentanut opiskeluvuosien aikana. Hän tuntee omat alumnikollegansa, tai useammankin vuosikerran talon eri tutkinto-ohjelmien kasvatteja, parhaimmillaan verkostoissaan on myös opiskelijayhdistysaktiiveja tai esimerkiksi harrastuksen kautta kertyneitä kontakteja. Lisäksi hän on ehtinyt ottaa haltuun joukon oman alansa ammattilaisia, koska nämä ovat käyneet vierailevina luennoitsijoina tärkeillä opintojaksoilla, joista hän opiskeluaikana on ottanut kaiken irti. Kuulostaako vieraalta? Kaikilla ei ole opiskeluvaiheessaan voimavaroja tai osaamista, he eivät kykene toimimaan sosiaalisesti taitavasti ja tunneälyään kehittäen. Pitäisi kyllä. Mutta oma elämäntilanne painaa. Eläminen maksaa. Opiskelu stressaa. Oma persoonakin on vasta kypsymässä. Metropoliasta valmistuvat työllistyvät erinomaisesti. Silti, talouslukujen tilanteesta huolimatta, aina joku jää ulos. Kaikille ei tapahdu sulavaa siirtymistä opiskelijasta tutkinnon suorittaneeksi tai vastavalmistuneesta työntekijäksi. Ja vaikka töitä saakin, se ei välttämättä vastaakaan omia mielikuvia siitä, mitä työnteon pitäisi olla. Uran alkuvaiheissa tarjolla saattaa olla pelkkää sijaistamista, pätkää tai silpputyösuhteita. Työelämään siirtyminen ja ammattilaisuuteen kasvamisen ensivaiheet voisivat olla paremmin ohjattavissa. Mutta kenen vastuulle ratkaisujen etsiminen ja toimintatapojen kehittäminen kuuluu, kun kyseessä ovat juuri valmistuneet? Yksilön vastuu! huutaa joku. Yhteiskunta huolehtii perusturvasta! kiljaisee toinen. Sellaista se on, syrjäytyneen arki! karjaisee kolmas. Mene vuokrafirmaan! neuvoo neljäs. Liitot on sitä varten! vihjaisee viides. Kaikki mielipiteet ovat perusteltuja. Mutta mitä, jos nämäkään huutelut eivät auta sitä yksilöä, jolla on epätietoinen ja ehkä hieman epätoivoinenkin tilanne. Voisiko olla mahdollista, että alumnikollegat kykenisivät auttamaan? Entäpä kokeneemmat alumnit, joilla on jo vakiintunut työelämäkokemus? Uskon, että auttamishaluja löytyy. On kokeneita työelämän konkareita, jotka ovat jääneet eläkkeelle. On heitä, jotka on irtisanottu tai lomautettu. Osalla heistä on valtavat varannot voimia ja kykyä, sekä parhaimmillaan myös tulenpalava halu auttaa. Neuvojen tarpeessa olevien ja mielellään tukea antavien ihmisten kohtaamisten mahdollistaminen saattaa ollakin pahin ongelma. Ratkaisuna nivelkohtien tukemiseksi, korkeakoululle voisi olla eduksi kehittää toimiva alumnien mentorointiohjelma. Parhaimmillaan kevyellä ohjauksella käynnistyvät mentorointisuhteet palvelisivat monenlaisia tarpeita. Alumnit mentoroisivat tuoreempia alumneja tai vielä opiskelijastatuksella olevia, tai alumnit saisivat itselleen kokeneemman mentorin joltain itseään kiinnostavalta sektorilta, esimerkiksi yritystä perustaessaan. Hyvä lukija. Tämä on keskustelunavaus. Mitä mieltä olette? Tulisiko Metropolia Ammattikorkeakoulun pyrkiä kehittämään ja käynnistämään mentorointiohjelma alumneille? Miten se voisi onnistua?