Vuoropuheluja

Niko Ekholm työskentelee tällä hetkellä tutkimuskemistinä Thermo Fisher Scientificillä. Työ on käytännössä laboratoriotöitä ja niihin liittyvää menetelmänkehitystä. ”Meillä on aika tiivis tiimi, toki jokaisella on omia työtehtäviä. Jokaisella on pieni pala kakkua siitä kaikesta. Meillä on tosi hyvä tiimihenki!” Miten päädyit töihin Thermo Fisher Scientificille? Aloitin siellä syyskuun 2015 alusta tutkimusteknikkona, ja matkan varrella nimike muuttui tutkimuskemistiksi vastaamaan suorittamaani ylempää korkeakoulututkintoa. Päädyin sinne tavallaan kahta kautta: LinkedInissä huomasin heidän rekrytointi-ilmoituksen ja sitten on Suomen Massaspektriaseura, jonka sähköpostilistan ilmoituksien kautta sain myös saman ilmoituksen ja päätin hakea. Mitä teit ennen nykyistä tehtäviä? Kemistiksi täydensin erillisvalinnan kautta, tein gradua, kesätöitä ja sellaista. Metropolian jälkeen hain erillisvalinnassa yliopistolle, mutta päädyin välissä vuodeksi kokopäivätöihin, ja parin vuoden ajan olinkin sitten sekä osa-aikaisesti kaksissa töissä ja suoritin opintoja. Oli aika rankkaa. Mitä jäi käteen Metropolian opinnoista? Käytännön labrakokemus oli arvokasta. Yliopistossa saa kyllä teoriapuolen tiedot, labroja siellä on tosi vähän ja kuitenkin monesti pitäisi mennä käytännön labratyöhön tai olla ainakin käsitys myös käytännössä. Hyvin harva haluaa kemian kandidaattia yliopistolta rekrytoida, juuri puuttuvan käytännönkokemuksen vuoksi. Laboratorioanalyytikkoja koulutetaan Metropoliassa, mutta monet työnantajat eivät tunnista tätä vieläkin suhteellisen uutta AMK-tutkintoa. Ilmeisesti monessa ammattikorkeakoulussa se on valitettavasti lakkautettu tai mennyt insinööripuolen opinnoiksi. Työnantajien ymmärrys laboratorioanalyytikon osaamisesta ja sen kautta arvostus vaihtelee. Kun haetaan laboranttia, usein mieluummin kuitenkin otetaan laboratorioanalyytikko. Miten neuvoisit valmistumassa olevia työelämään siirtymisessä? Itsellä on tarkoitus tietysti edetä uralla, mutta ihan hetkeen en aio kokonaisia tutkintoja tehdä tämän opintoputken jälkeen. Jos työnantaja haluaa, että käyn jotain kursseja osaamista päivittämässä. Sehän on ihan virkistävää. Uralle siirtymisessä auttaa, kun verkostoituminen aloittaa heti opintojen alussa. Se ei välttämättä tarkoita muuta, kuin että juttelee ihmisten kanssa ja heille jää naama mieleen. Ekan opiskeluvuoden jälkeen kannattaa heti rohkeasti hakea kesätöitä vaikka olisi epävarma, että saako juuri sen työn. En tiedä, onko tämä tyypillinen suomalainen ongelma, mutta moni itse karsii itsensä jo ennen hakuja pois. Itse olen ainakin hakenut kaikkiin hommiin, mitkä vähänkään kiinnostaa. Ei ole minun ongelma hakuvaiheessa, jos en täytä aivan kaikkia työnantajan ilmoitukseen listaamia vaatimuksia. Voihan se olla, että jos en hae, joku toinen saa sen homman, vaikka hänellä on minua vähemmän täytettyjä vaatimuksia. Kaikkeen on mahdotonta valmistautua. Oma LinkedIn -profiili kannattaa perustaa heti opiskelujen alussa ja alkaa kerätä hiljalleen verkostoa sinne. Projektityöskentelytaitoja on hyvä harjoitella, niitä tarvitaan melkein joka työssä. Ja jos englanti tuntuu vaikealta, pitää sitä heti ryhtyä parantamaan. Tärkeää on myös hankkia esiintymiskokemusta ja -varmuutta. Rekrytointeja tehdään nykyisin myös videohaastatteluina. Sosiaalisesta luonteesta huolimattavideolle puhuminen ei tuntunut itselle luontevalta, mutta sain silti paikan! Treenata voi vaikka vloggaamalla. Pitää olla valmis menemään omalle epämukavuusalueelle. Olen ollut erilaisissa töissä, nykyään tehdään kaikkialla kovalla paineella, kiireiset deadlinet on joka paikassa. Toisille se sopii paremmin kuin toisille. Ylipäänsä oma aktiivisuus vaikuttaa työnsaantiin eniten. Pitää tutustua ihmisiin. Myös erilaiset yhdistykset ja seurat on hyviä paikkoja tavata alan ihmisiä. Nykyisin tosin osassa niistä on aika vähän nuoria mukana. Kannattaa kokeilla sitä kauttakin.