Vastavalmistunut, tutkinnon suorittanut, tuore ammattilainen. Miten tahansa ihminen itsensä identifioi, valmistuttuaan opiskelijasta tulee Metropolia ammattikorkeakoulun alumni. Valmistumisen ja työelämään siirtymisen välinen ajanjakso on merkittävä nivelkohta. Miten ammattikorkeakoulu voisi tai miten sen pitäisi tukea valmistumassa olevien tai aivan vastavalmistuneiden joukkoa?
Tällä hetkellä systemaattista menettelyä vastavalmistuneiden tukemiseksi ei ole. Eivätkä kaikki tukea kaipaakaan. Kun alumni pullahtaa korkeakouluputkesta ulos, hän on omillaan. Valmistuneelle on kertynyt työkokemusta kesätöistä, työharjoittelujaksolta ja opinnäytetyön toimeksiantaja on mahdollisesti jo rekrytoinut hänet. Lisäksi tuoreella alumnilla on laajat verkostot, jotka hän on rakentanut opiskeluvuosien aikana. Hän tuntee omat alumnikollegansa, tai useammankin vuosikerran talon eri tutkinto-ohjelmien kasvatteja, parhaimmillaan verkostoissaan on myös opiskelijayhdistysaktiiveja tai esimerkiksi harrastuksen kautta kertyneitä kontakteja. Lisäksi hän on ehtinyt ottaa haltuun joukon oman alansa ammattilaisia, koska nämä ovat käyneet vierailevina luennoitsijoina tärkeillä opintojaksoilla, joista hän opiskeluaikana on ottanut kaiken irti.
Kuulostaako vieraalta? Kaikilla ei ole opiskeluvaiheessaan voimavaroja tai osaamista, he eivät kykene toimimaan sosiaalisesti taitavasti ja tunneälyään kehittäen. Pitäisi kyllä. Mutta oma elämäntilanne painaa. Eläminen maksaa. Opiskelu stressaa. Oma persoonakin on vasta kypsymässä.
Metropoliasta valmistuvat työllistyvät erinomaisesti. Silti, talouslukujen tilanteesta huolimatta, aina joku jää ulos. Kaikille ei tapahdu sulavaa siirtymistä opiskelijasta tutkinnon suorittaneeksi tai vastavalmistuneesta työntekijäksi. Ja vaikka töitä saakin, se ei välttämättä vastaakaan omia mielikuvia siitä, mitä työnteon pitäisi olla. Uran alkuvaiheissa tarjolla saattaa olla pelkkää sijaistamista, pätkää tai silpputyösuhteita.
Työelämään siirtyminen ja ammattilaisuuteen kasvamisen ensivaiheet voisivat olla paremmin ohjattavissa. Mutta kenen vastuulle ratkaisujen etsiminen ja toimintatapojen kehittäminen kuuluu, kun kyseessä ovat juuri valmistuneet? Yksilön vastuu! huutaa joku. Yhteiskunta huolehtii perusturvasta! kiljaisee toinen. Sellaista se on, syrjäytyneen arki! karjaisee kolmas. Mene vuokrafirmaan! neuvoo neljäs. Liitot on sitä varten! vihjaisee viides. Kaikki mielipiteet ovat perusteltuja. Mutta mitä, jos nämäkään huutelut eivät auta sitä yksilöä, jolla on epätietoinen ja ehkä hieman epätoivoinenkin tilanne.
Voisiko olla mahdollista, että alumnikollegat kykenisivät auttamaan? Entäpä kokeneemmat alumnit, joilla on jo vakiintunut työelämäkokemus? Uskon, että auttamishaluja löytyy. On kokeneita työelämän konkareita, jotka ovat jääneet eläkkeelle. On heitä, jotka on irtisanottu tai lomautettu. Osalla heistä on valtavat varannot voimia ja kykyä, sekä parhaimmillaan myös tulenpalava halu auttaa.
Neuvojen tarpeessa olevien ja mielellään tukea antavien ihmisten kohtaamisten mahdollistaminen saattaa ollakin pahin ongelma.
Ratkaisuna nivelkohtien tukemiseksi, korkeakoululle voisi olla eduksi kehittää toimiva alumnien mentorointiohjelma. Parhaimmillaan kevyellä ohjauksella käynnistyvät mentorointisuhteet palvelisivat monenlaisia tarpeita. Alumnit mentoroisivat tuoreempia alumneja tai vielä opiskelijastatuksella olevia, tai alumnit saisivat itselleen kokeneemman mentorin joltain itseään kiinnostavalta sektorilta, esimerkiksi yritystä perustaessaan.
Hyvä lukija. Tämä on keskustelunavaus. Mitä mieltä olette? Tulisiko Metropolia Ammattikorkeakoulun pyrkiä kehittämään ja käynnistämään mentorointiohjelma alumneille? Miten se voisi onnistua?
Sinua saattaisi kiinnostaa myös nämä
Blogi tauolla – kiitos
23.10.2017
Vuoropuheluja
Hei alumnimme
Alumnimme menestyvät maailmalla upeasti. AMK-tutkinnon suorittaneita on yli 20 000 ja YAMK-tutkinnonkin on ehtinyt tahkota kokoon monituhatlukuinen joukko. Itsekin talon alumnina olen ylpeä meistä kaikista.
Hoidin Metropolian alumnisuhdetoiminnan koordinaattorin tehtävää vuodet 2013-2016, jolloin toimintaa kehitettiin alumnisuhdetoiminnan kehittäjäverkostossa aktiivisesti. Valitettavasti erilaiset korkeakoulutukseen kohdistuneiden resurssien leikkuut veivät pohjan käytännön toteutukselta. Ideat jäivät paperille.
Metropolian alumneja ovat jokainen meillä opiskellut tai työskennellyt, myös kaikki edeltävien oppilaitostemme alumnit ovat alumnejamme.
Kaikessa yksinkertaisuudessaan Metropolian alumnipolku on seuraavanlainen:
Orientaatiojaksolla sanan "alumni" makustelu - kyllä, se olet sinä, vaikket koskaan valmistuisi tai liittyisi mihinkään alumnirekisteriin. Olet kasvatti, suojatti, saanut Metropolialta oppia.
Opintojen aikana opiskelijan ja alumnin kohtaamiset - monessa tutkinto-ohjelmassa kutsutaan alumnit kertomaan työelämän totuuksista. Muitakin mukavia kohtaamisia voi tapahtua.
Opintojen päättyessä - varmistus, että oma LinkedIn-profiili on ajantasalla ja siellä on ainakin oman ryhmän henkilöt kontakteina. Lisäksi mahdollisesti alumnirekisteriin liittyminen.
Työelämään siirtyessä alumnina kasvaminen - sijoittumiskyselyihin ja -tutkimuksiin vastaaminen, oman verkoston puitteissa ammatin ja alma materin edustaminen, oman ammatillisen identiteetin kehittäminen, ammattikorkeakoulutuksen puolesta puhuminen.
Takaisin kotiin - YAMK-opintoihin hakeutuminen, luennoitsijaksi tuleminen, tapahtumiin osallistuminen, stipendirahastoon tai varainhankintatoimintaan rahan lahjoittaminen...
Metropolialla on oma alumnirekisterinsä, käytössä kesäkuusta 2014 saakka. Sinne liittyneille lähetetään alumniuutiskirje neljästi vuodessa. Rekisteröityä voi täyttämällä e-lomakkeen. Ei maksa mitään, ei velvoita mihinkään.
Suurin joukko metropolialaisia alumneja löytyy LinkedIn -palvelusta. Meitä on siellä tällä hetkellä yli 20 000 metropolialaisuutta tunnustavaa.
Päivittelemme ajoittain Metropolian alumnit -Facebook-sivua. Metropolian Facebook-sivulta löytyvät ajankohtaisimmat alma materin kuulumiset.
Facebookin Metropolia Career -sivulla on työtarjouksien jättöpaikka. Parintuhannen seuraajan joukossa enimmälti opiskelijoita. Käy silti siellä, jos työtarjouksia etsit.
Twiittaillaankin.
Mikäli olet kiinnostunut oman tutkinto-/koulutusohjelmasi alumnitoiminnasta, ota suoraan yhteys vanhoihin opettajiin tai koulutussuunnittelijoihin. He kaipaavat usein teitä alumneja. Meillä vain ei ole välineitä tavoittaa suoraan teitä - valmistumisen jälkeen emme saa automaattisesti tietoomme uusia sähköpostiosoitteitanne. Kotiin kirjeen lähettämiseksi keinot vielä on olemassa, mutta se on tyyristä lystiä.
Mikset siis suoraan itse kysyisi, mitä tutkinto-ohjelman arkeen kuuluu ja voitko tulla jollekin opintojaksolle kertomaan oman alasi työnteon arjesta, tavataksesi entisiä opettajiasi ja nykyisiä opiskelijoita? Tällaisesta proaktiivisesta toiminnasta voi olla hyötyä sinulle ja työnantajallesi. Tutustumalla nuorempiin vuosikertoihin, on mahdollista saada tuoreita näkökulmia, jakaa oma uratarina, tai etsiä harjoittelijoita tai kesätyöntekijöitä.
Suhteet perustuvat luottamukselle ja niiden luominen alkaa jo ensimmäisestä opiskelupäivästä. Vaalikaa suhteitanne, opinahjoonne ja etenkin omiin opiskeluaikaisiin tuttaviinne. Ihmiseltä ihmiselle annettu aika on arvokkain lahja, jonka voimme kukin itseltämme toisille jakaa. Ensi vuonna Metropolia täyttää jo kymmenen vuotta. Kootkaa vanhat luokkakaverit yhteen ja skoolatkaa - meille ja teille.
Ystävyydellä. Näillä sanoin jätän tämän blogimerkinnän toistaiseksi viimeiseksi tällä palstalla.
Menestystä toivottaen!
Milla Åman
Alumnin uratarina – Juhani Kauhaniemi, automaatioinsinööri
15.3.2017
Vuoropuheluja
Valmistuin automaatioinsinööriksi Metropolian Myyrmäen yksiköstä 2015. Päädyin rakennusautomaatiosuunnittelijaksi suunnittelutoimisto Optiplan Oy:lle. Ensin pääsin työharjoitteluun, eikä aikaakaan, kun sain mahdollisuuden tehdä myös lopputyöni. Minua ilahdutti heidän positiivinen suhtautuminen harjoittelijoihin sekä panostukset työviihtyvyyteen ja valmistumisen jälkeen päädyinkin tänne vakituiseen työsuhteeseen. Minulle annettiin jo harjoitteluaikana vastuullisia tehtäviä, joissa pystyin kehittämään taitojani niin automaatiossa, projektityössä kuin kokonaisuuksien hallinnassa.
Rakennusautomaatiosuunnittelijan tehtävä on kuvata kaavioin ja toimintaselostuksin, miten rakennuksen moninaisia lämpö- vesi- ja ilmanvaihtojärjestelmiä ohjataan ja säädetään siten, että rakennus pysyy kunnossa ja siellä on viihtyisää olla.
Metropolian automaatiolinja on tekniikasta yleisesti kiinnostuneelle erinomainen valinta. Automaatio on erittäin laaja alue kattaen opintoja aina ohjelmoinnista, rakentamiseen, teollisuuteen ja logistiikkaan. Ennen Optiplanille tuloa en edes kuvitellut työskenteleväni rakennusalalla.
Metropolian automaatiolinja on kattavuudessaan kehuttava. Kun valmistumisen jälkeen päivitin ansioluetteloni ja kirjasin, mistä kaikista automaatiojärjestelmistä olin koulussa kokemusta saanut, niin listan pituus ja monipuolisuus oli vakuuttavaa.
Ja kaikille opiskelijoille, jotka epäilevät osaavatko he soveltaa oppejaan työelämässä: AMK antaa työkalut ja työelämä opettaa käyttämään niitä - hyvät työnantajat myös ymmärtävät tämän. Ole siis innokas oppimaan työelämässä ja valmis antamaan muutama extratunti työuran alussa asioiden ymmärtämiseen, niin vuoden jälkeen huomaat, mitä tarkoitan :).
Alumnin uratarina – Tomi Siebel, laatuinsinööri, Saksa
9.2.2017
Vuoropuheluja
Tomi Siebel valmistui Metropolian kone- ja tuotantotekniikan insinööriksi 2014. Asuinpaikka on Saksa, jossa Tomi työskentelee tittelillä Quality Engineer yrityksessä HP Pelzer GmbH. HP Pelzer on maailman johtava autoteollisuuden akustisten- ja eristys osien valmistaja Hän asuu Kaiserslauternissa, mutta käy töissä Wittenissä Ruhrin alueella 330 kilometrin päässä. Etäisyydet kotoa töihin ovat yleiset Saksassa. Autobahn palvelee kaikkialla. Viikonloppuisin ollaan kotona, työviikot jossain lähempänä.
Tomi Siebelin tehtävä on toimia laatuinsinöörinä Volvo-projektissa. Pelzer tekee Volvolle uuteen S90/V90-malliin takakontin sisustusta. Käytännössä Siebelin työ on projektin johtamista; PPAP-prosessin saattamista loppuun, laatuvaatimuksien ja spesifikaatioiden täyttäminen on laadunvalvonnan kulmakiviä.
Valmistumisen jälkeen Siebel muutti heti Saksaan, eikä hänellä vielä ollut työkokemusta. ”Lähetin 300 hakemusta ja sain muutaman haastattelun. Se ei ollut helpoin vaihtoehto, halusin silti tehdä niin ja se on toiminut hyvin. Aluksi oli vaikeaa, en tarkalleen tiennyt mitä pitäisi tehdä tai tarjota yrityksille. Työnhaussa meni nelisen kuukautta, aloitin lopulta pienessä, juuri perustetussa firmassa, joka teki autonosien laadunvalvontaa. Meillä oli muutamia ulkomaalaisia asiakkaita, joita yritettiin markkinoida euroopassa, joka ei onnistunut. Yritys meni konkurssiin ja siitä tuli opittua paljon kaikenlaista, yrityksen nousu ja tuho. Sen jälkeen oli helpompi löytää töitä, lähetin 20 hakemusta, tuli 5 haastattelupyyntöä: parin kuukauden päästä olin seuraavassa työpaikassa.
Täällä on laatuinsinööreille autoteollisuudessa paljon töitä, koska teollisuus perustuu alihankkijoihin. Toimiva autoteollisuus vaatii alihankkijoiden valvontaa. Projektinhallintaan, alihankkijoiden valvontaan ja laatuinsinöörin aloille löytyy töitä Saksassa”.
”Nykyiseen tehtävään päädyin hakemalla. Hain eri paikkoihin, mulle soitettiin ja kysyttiin lyhyen haastattelun jälkeen, paljonko haluan palkkaa. Yleensä Saksassa kysytään heti palkka, sitten sanotaan summa, se on ok tai ei, riippuen yrityksen kaavaillusta budjetista. Kairon taksikuskit ovat hyvä preppauskeino palkkaneuvotteluihin. Palkka- ja hintatasosta sen verran, että taso Saksassa ei houkuttele palaamaan Suomeen. Olen nyt siirtymässä projektipäälliköksi omaan projektiin. Toinen Saksassa yleinen juttu on että insinöörit työllistyy ensin rekrytointifirmojen kautta ja myöhemmin siirtyy vakituiseksi yritykseen, näin minunkin tapauksessa. Mielikuvani on, että työnteko Saksassa on tahdiltaan kovempaa kuin Suomessa."
Siebel jatkaa: ”Täällä pitää toimittaa. Ei voi taukoja pitää, jos on töitä. Jos haluaa edetä, kelloa ei voi katsoa. Kun ei ole töitä, on vapaampaa jos on tehnyt työnsä hyvin. Kun pitää tehdä töitä, on vaarallista sanoa että kello on neljä, täytyy lähteä kotiin. Varsinkin autoteollisuudessa on hektistä. Varastot on pieniä, koko ajan pitää tulla uutta tavaraa alihankkijoilta. On vaarana että tehdas pysähtyy, jos ketju ei toimi. Siksi pitää olla varautunut koko ajan.”
Siebelin mukaan työkulttuuri Saksassa riippuu kuitenkin työpaikasta. ”Kun menet haastatteluun, sun täytyy pitää siitä henkilöstä joka sua haastattelee, se on yleensä sun tuleva pomo. Jos se toimii hyvin, sopii ajattelutapa hyvin yhteen. Työpaikat, jotka olen saanut, niissä on haastattelujen jälkeen ollut ajatus, että toi meni hyvin, persoonallisuudet ovat kohdanneet hyvin. Sitten on ollut haastattelut, joiden jälkeen on ollut tunne etten haluaisi työskennellä tuolla, eikä niitä paikkoja ole mulle tarjottukaan”, Siebel summaa.
Urakehitykseensä Siebel kokee koulutuksen ja oman asenteen vaikuttaneen eniten.
”Koulutuksen avulla pääsee näihin työtehtäviin. Koulutus on pakko olla. Uskon, että uralla on paljon kiinni asenteesta. Yritän lukea paljon kirjoja, jotka auttaa itsensä kehittämiseen. Ne ovat auttaneet siihen, miten reagoida tilanteisiin ja ongelmiin. Esimerkiksi, miten pysyä positiivisena. Suosittelen kirjaa Dale Carnegie; Miten saan ystäviä, menestystä ja vaikutusvaltaa. Tärkein sisältö tuossa kirjassa on neuvottelusta, eli miten olla mukava henkilö ja saada toinen ymmärtämään sun pointti niin, että molemmat on tyytyväisiä. Eli lähinnä miten esittää asioita.”
Metropoliassa annetusta opista Siebel kokee hyötyneensä etenkin siinä, miten työskennellä hyvin ja laadukkaasti. Miten raportoida, esimerkiksi labrakursseissa ja opinnäytetyössä oppii tiettyä järjestelmällisyyttä ja laadukasta työtä.
Lisäksi kiitoksen ansaitsevat opettajat. ”He, jotka ovat olleet työelämässä. Heiltä sai tietoa, jota ei oppikirjoista saa, erityinen kiitos opinnäytetyöni ohjaajalle lehtori Jarmo Perttulalle.” Myös kieliopinnot Tomi Siebel kokee tärkeäksi anniksi. ”Saksaa olen opiskellut ammattikorkeakoulussa, on tärkeää saavuttaa tietty taso että pystyy kommunikoimaan. Arkikeskustelujen täytyy sujua. Englanti pitää olla vahva, joka tukee vaikeammissa keskusteluissa.”
Valinta lähteä opiskelemaan insinööriksi syntyi lukiossa. Nyt Siebel kuvailee: ”Tämä on ollut mahtava matka, oon nähny niin paljon, päässyt matkustamaan työn kautta niin paljon, Euroopan ulkopuolelle tapaamaan eri paikkoihin uusia ihmisiä. Toki on raskasta olla koko ajan matkustamassa, mutta toisaalta tulee nähtyä niin paljon ja on tapahtumien keskipisteessä. Teen globaalisti töitä, tapaan paljon eri kansallisuuksia töissä, kuten Kiina, Tsekki, Hollanti, Britannia, meillä on monikansallinen tiimi. Minulle kansainvälistyminen on sitä, että tunnet, että sinulla on mahdollisuus asua myös muissa maissa.”
Rekrytoitumisvinkkeinä Tomi Siebel kertoo, että jos haluaa esimerkiksi autoteollisuuteen töihin, ”kannattaa ostaa muutama kirja tietystä aiheesta, jotka kiinnostaa. Autoteollisuuden uraa havittelevan kannattaa valita teoksia APQP:stä, PPAP:sta ja FMEA:sta, edellä mainitut järjestelmät ovat konkreettista tietoa, minkä voi tuoda esille työhaastattelussa. Siitä pääsee alkuun. Sen jälkeen voi etsiä sopivan polun eteenpäin."
"Opiskelijoille haluaisin vielä sanoa, että työnteko on helpompaa kuin opiskelu, eikä menestymistä työelämässä ole syytä epäröidä. Tarttukaa rohkeasti tilaisuuksiin, mutta vasta kun koulu on suoritettu kunnialla loppuun!”
Sinua kiinnostavia artikkeleita muista blogeista
ECOLAH luo ymmärrystä kompleksisuudesta opiskeluun ja työhön
15.11.2024
Rehablogi
Yhteiskunta on jatkuvasti monimutkaistunut ja sen haasteet ovat yhä monimuotoisempia. Terveyden haasteet liittyvät tänä päivänä yhä vahvemmin globaaleihin ongelmiin, kuten esimerkiksi Covid 19:n aiheuttamat sairaudet ja rajoitustoimenpiteet, sodista johtuvat hoidon ja kuntoutuksen tarpeet, pakolaisuus, ilmastomuutoksen aiheuttamat katastrofit sekä erityisesti nuorten ahdistuneisuuden lisääntyminen. Näihin ongelmiin ei ole olemassa yksinkertaisia ratkaisuja. Sen sijaan tarvitaan tulevaisuuteen suuntautunutta poikkitieteellistä ajattelua.
“ECOLAH - Embracing a Complexity-Orientated Learning Approach in Health” oli Erasmus+ -rahoitteinen hanke, jonka tarkoituksena oli lisätä ymmärrystä, siitä kuinka yhteiskunnan erilaiset toimijat voivat osallistua monimutkaisten sosiaali- ja terveyshaasteiden ratkaisemiseen. Hankkeessa kehitetään korkeakoulupedagogiikkaa, joka tukee opettajien ja opiskelijoiden tulevaisuuteen suuntautuvien taitojen kehittämistä kompleksisten ongelmien ratkaisemisessa. (ECOLAH 2024).
ECOLAH-hanke järjesti viiden päivän intensiiviviikon Pohjois-Hollannin Ellertshaarissa, jonne osallistui Metropoliasta 6 opiskelijaa yli 40 muun opiskelijan kanssa. Viikon tarkoituksena oli ymmärtää paremmin terveyteen liittyvää kompleksisuutta (complexity) ilmiönä. Kompleksisuudella tarkoitetaan sellaisen kokonaisuuden (järjestelmän) ominaisuutta, joka koostuu monesta, toisiinsa vaikuttavasta osasta ja nämä osien vaikutukset ovat vaikeasti selitettäviä (Casti, 2012). Eli kyseessä on joukko prosesseja, jotka dynaamisesti ja jatkuvasti kehittyvät, eivätkä pelkästään ole vuorovaikutuksessa keskenään vaan saavat merkityksensä näiden vuorovaikutusten kautta (Cohn, 2013).
Ilmiötä tutkittiin viikon aikana erilaisin osallistavan oppimisen sekä luovien menetelmien avulla. Intensiiviviikkoon osallistui terveysalan korkeakouluopiskelijoita ja opettajia Hollannista, Suomesta, Romaniasta ja Portugalista sekä kaksi opettajaa Norjasta.
Haastetaan perinteisiä ajattelumalleja
Ajatusten herättäjänä opintoviikolle toimi Paul Beenen (tutkijaopettaja), joka käsitteli provokatiivisessa luennossaan nykyisen terveyspalvelujärjestelmän toiminnan ongelmia ja siihen liittyviä perinteisiä ajattelumalleja. Beenen väitti, että nykyinen terveydenhuoltojärjestelmä on diagnoosilähtöinen eikä sen kantokyky riitä tulevaisuuden tarpeisiin. Kun ympäristön ja kulttuurin aiheuttamien sairauksien määrä kasvaa, tarvitaan sosiaali- ja terveydenhoidossa koko järjestelmää koskeva ajattelun muutos:
Mitä voi tehdä toisin?
Voivatko terveydenhuollon ammattilaiset auttaa kansalaisia ottamaan itse vastuuta omasta terveydestään?
Mitä jos ammattilaiset keskittyisivät enemmän ennaltaehkäisemään sairauksia ja lisäämään kansalaisten kokonaisvaltaista hyvinvointia, esimerkiksi korostamalla inhimillistä luontoyhteyttä ja terveellisiä valintoja?
Kuva: Anna Kaipainen
Kuntoutuksen ammattilaiset työn muutoksessa
Kuntoutuksen ammattilaisina tarvitsemme muuttuvissa ja ennakoimattomissa tilanteissa luovuutta ja heittäytymistä rakentaaksemme toimivan yhteistyösuhteen kuntoutujien kanssa. Turvallinen ja luottamuksellinen yhteistyösuhde auttaa kuntoutujaa kokemaan merkityksellisyyttä, uskomaan omiin mahdollisuuksiinsa ja näkemään epäonnistumiset mahdollisuutena oppia. Intensiiviviikon hyödylliset, ajattelua avartavat luovat ja toiminnalliset harjoitteet konkretisoivat yksilön ja ympäristön eri tasojen (mikro-, meso-, ekso- makro- ja ekosysteemit) reaktiivista vaikutusta toisiinsa verkostoissa toimiessamme.
Olemme tunnistaneet harjoituksissa havaittuja kompleksisia ilmiöitä myös omassa työssämme toimiessamme laajoissa kuntoutuja- ja ammattilaisverkostoissa. Tällöin pienetkin muutokset kuntoutujan elämässä ja verkostossa voivat saada aikaan “perhosefektin”, jolla voi olla suuret myönteiset tai haitalliset vaikutukset hänen kokonaistilanteeseensa. Optimaalinen kuntoutujan verkosto elää ja muuttuu jatkuvasti hänen tarpeittensa mukana.
Reflektoiva oppimisprosessi osana toimintaa
Intensiiviviikon aamut aloitimme pareittain walk and talk -luontokävelyillä, joissa vaihtuvan parin kanssa tutustuimme eri teemoin toistemme näkökulmiin ja kulttuureihin. Vastaavaa dialogista vuorovaikutusta tarvitaan myös työelämässä työyhteisöissä ja suorassa asiakastyössä: omat normimme eivät ole ainoita oikeita, vaan on erilaisia tapoja elää ja kokea. Tätä ymmärrystä tarvitsemme erityisesti kuntoutujien kanssa tehtävässä työssä, jotta heillä on mahdollisuus kokea itsensä oman elämänsä “päähenkilöiksi” ja me ammattilaisina voimme sanoa tekevämme aidosti kuntoutujalähtöistä työtä.
Tällainen ajattelu vaatii meiltä ammattilaisilta jatkuvaa halua, herkkyyttä ja aikaa havainnoida omaa asennettamme, ihmiskäsitystämme ja toimintaamme itse reflektoiden, sekä keskustellen työyhteisöissämme, esimerkiksi jakamalla hiljaista tietoa. Tätä reflektoivaa oppimisprosessia heräteltiin intensiiviviikon aikana jokapäiväisillä henkilökohtaisilla oppimiskysymyksillä. Kompleksisuuden lisääntyessä aloimme yhä paremmin tunnistamaan, että monimuotoinen sosiaalinen ympäristö kannattaa nähdä rikkautena: jokainen – myös erilainen– ajatusmaailma on merkityksellinen ja muovaa omaa ja yhteisömme ajattelua ja toimintaa.
Kuva: Anna Kaipainen
Korkeakoulut suunnannäyttäjinä kohti terveempää ja kestävämpää tulevaisuutta
Yksi pandemian suurimmista opeista on ollut se, että emme voi luottaa pelkästään perinteisiin menetelmiin nykyisten terveysongelmien ratkaisemiseksi. Nämä ilmiöt ovat kompleksisia, ja niihin liittyy niin sosiaalisia, taloudellisia, ympäristöllisiä kuin teknisiäkin tekijöitä ja laaja joukko erilaisia toimijoita. Näitä toimijoita ovat terveydenhuollon organisaatioiden lisäksi myös poliittiset päättäjät, oppilaitokset, tutkijat, yritykset ja yhteisöt. Ymmärtääksemme näiden haasteiden monimutkaisuutta ja käsitelläksemme niitä, meidän on omaksuttava uudenlaista ajattelutapaa sekä kyettävä arvioimaan uudelleen, miten lähestymme koulutusta, oppimista ja kuinka kehitämme yhteiskuntaa. (Papanagnou, Watkins, Lundgren, Alcid, Ziring, & Marsick. 2022).
Tulevaisuuden ammattilaisilla on oltava teknisten taitojen lisäksi myös kyky ajatella kriittisesti ja luovasti monimutkaisten, usein arvaamattomien terveyshaasteiden edessä. Meneillään olevat maailman muutokset ovat vahva muistutus siitä, että terveydenhuollon työntekijöiden, poliittisten päättäjien ja opettajien sekä erityisesti seuraavan sukupolven on oltava valmiita epävarmuuteen ja opittava toimimaan nopeasti muuttuvissa tilanteissa. Avainasemassa on tietämättömyyden tilan ja uteliaisuuden vaaliminen oppimisessa. (Gheihman, Johnson, & Simpkin. 2020). Tulevaisuusajatteluun tarvitsemme luovuutta ja heittäytymistä sekä mukavuusalueelta poistumista. Verkostoissa tapahtuva kohtaava ja osallistava oppiminen on tähän yksi mahdollisuus.
Myös terveydenhuollon ammattilaisten koulutuksen täytyy muuttua. Enää pelkkä tiedon tarjoaminen ei riitä, sillä nyt on kyettävä edistämään innovaatiivista, luovaa ja systeemistä ajattelua. (Lee, Hall, Anakin & Pinnock 2021.) Sosiaali- ja terveysala muuttuu jatkuvasti: palvelujärjestelmä ei tule olemaan koskaan valmis, emmekä voi tietää, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Tulevien ammattilaisten on kyettävä työskentelemään eri tieteenalojen kanssa, tekemään yhteistyötä erilaisten sidosryhmien kanssa ja siten kehittämään yhdessä kestäviä ratkaisuja.
Korkeakouluilla on ratkaiseva rooli eri toimijoiden yhteen saattamisessa, poikkitieteellisen yhteistyön edistämisessä sekä terveemmän ja kestävämmän yhteiskunnan edellyttämien systeemisten muutosten eteenpäin viemisessä. Meidän tulee olla valmiita muokkaamaan omaa toimintaamme ja pysyttävä avoimina elinikäiselle oppimiselle.
Tämä matka vaatii yhteistyötä yli kansallisten rajojen ja tieteenalojen. Se edellyttää myös, että siirrymme lyhyen aikavälin ratkaisuista pohtimaan pitkän aikavälin strategioita, joissa pohditaan terveyshaasteiden perimmäisiä syitä ja luodaan yhdessä kestäviä polkuja tuleville sukupolville.
Olemme sitoutuneet edistämään tätä muutosta, valmistamaan tulevia ammattilaisia navigoimaan nykypäivän haasteiden monimutkaisissa kiemuroissa luottavaisesti ja luomaan terveempää ja kestävämpää yhteiskuntaa.
Kirjoittajat:
Laura Pikkola-Wickström on sosionomi, joka toimii ammatillinen kuntoutusohjaajana yksityisellä palveluntuottajalla Kelan työllisyyttä edistävässä ammatillisessa kuntoutuksessa.
Laura Wiik on toimintaterapeutti, joka työskentelee hyvinvointialueen julkisissa psykiatrian palveluissa.Laurat opiskelevat kuntoutuksen ylemmässä AMK-tutkinnossa Metropoliassa
Anna Kaipainen, projektipäällikkö, fysioterapeutti YAMK. Metropolia Ammattikorkeakoulu.
Lähteet:
Casti, J. 2012. X-Events: The Collapse of Everything.
Cohn, S., Clinch, M., Bunn, C. & Stronge, P. 2013. Entangled complexity: why complex interventions are just not complicated enough. J Health Serv Res Policy ;18(1):40–3
Gheihman, G., Johnson, M., & Simpkin, A. L. 2020. Twelve tips for thriving in the face of clinical uncertainty. Medical Teacher 2020. Scholalry Perspective. Academic Medicine, Vol. 97, No. 8, August 2022.
ECOLAH, Embraicing complexity oriented learning approach in health. 2024.
Lee, C., Hall, K., Anakin, M., & Pinnock, R. 2021. Towards a new understanding of uncertainty in medical education. Journal of Evaluation in Clinical Practice. Vol. 27 Issue 5. October 2021. Pages 1194-1204.
Papanagnou, D., Watkins, K. E., Lundgren, H., Alcid, G. A., Ziring, D., & Marsick, V. J. (2022). Informal and Incidental Learning in the Clinical Learning Environment; Learning Through Complexity and Uncertainty during COVID-19.
Oivalluksia ja oppimista yhdessä – yhteiskehittelyn mahdollisuudet lapsen kuntoutumisessa
3.6.2020
Rehablogi
Lapsen kuntoutus ja kuntoutuminen ovat yhteistoimintaa, jossa jokaisella – niin lapsella kuin aikuisella – on mahdollisuus osallistua, oivaltaa ja oppia. Asiantuntijuuden yhdistäminen luo parhaimmillaan uutta tietoa, ymmärrystä ja innovaatioita. Kirjoituksessa kuvataan yhteiskehittelyn ja kehittäjäkumppanuuden mahdollisuuksia lapsen yksilölliseen tilanteeseen ja tarpeeseen vastaavan kuntoutumisprosessin rakentamisessa.
Lasten ja perheiden palvelut kehittyvät lapsen ja perheen osallistumista korostavaan suuntaan (Valtioneuvosto 2019: 37). Kuntoutuksessa osallistuminen on yhtäältä lapsen ja perheen osallistumista kuntoutuksen palvelujärjestelmän ja ammattilaisen määrittämään toimintaan (Järvikoski ym. 2009: 22). Toisaalta osallistuminen ymmärretään lapsen osallistumisena hänen arjessaan ja hänelle itselleen merkityksellisessä toiminnassa (Palisano ym. 2011: 1–2, 10).
Kolmanneksi jäsennykseksi voisi ajatella laajempaa kehittämisosallisuutta ilmentävän kehittäjäkumppanuuden, sillä olisi luonnollista, että lasten ja perheiden osallistuminen vahvistuisi myös kuntoutuksen kehittämisessä palvelujen uudistamisen vanavedessä (Harra & Sipari & Mäkinen 2017: 150; Järvikoski ym. 2017: 79–81) (ks. kuvio 1). Kun kyse on lasten kuntoutuksesta ja kuntoutumisesta, on aiheellista miettiä, miten lapsen ja perheen osallistuminen aidosti mahdollistuu.
[caption id="attachment_2694" align="alignnone" width="498"] Kuvio 1. Osallistuminen lasten kuntoutuksessa[/caption]
Osallistumista vahvistavan toimintatavan kehittäminen motorisen oppimisen edistymiseksi
Kuntoutuksen ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon tutkimuksellisessa kehittämistyössä (Helenius 2020) tartuttiin lapsen osallistumisen vahvistamiseen niin teoriassa kuin käytännössä, kun tavoitteena oli osallistumista vahvistavan toimintatavan kehittäminen motorisen oppimisen edistymiseksi lapsen kuntoutumisessa. Kuntoutuksen ammattilaisten lisäksi tutkimuksellisen kehittämisen prosessissa oli mukana lapsia ja vanhempia, jotka oman elämänsä asiantuntijoina jakoivat heille itselleen tärkeitä asioita ja näkökulmia.
[caption id="attachment_2671" align="alignnone" width="560"] Kuvio 2. 4-vuotias lapsi kertoo taidoistaan Metku-tehtävässä. Kuva: Sari Helenius[/caption]
Työväline lapsen osallistumisen edistämiseksi ja lapselle merkityksellisen toiminnan tunnistamiseksi
Tutkimuksellisen kehittämisen prosessin ja työn tulosten mukaan erityisen tärkeäksi osoittautui lapsen osallistumista ja omien näkemysten ilmaisua vahvistavien keinojen hyödyntäminen. Lapsen osallistumista vahvistavia, lapselle merkityksellisestä toiminnasta liikkeelle lähteviä työvälineitä on kehitetty Lapsen oikeus osallistua kuntoutukseensa (LOOK) – lapsen edun arviointi -hankkeessa . LOOK-hankkeessa kehitetystä Metku-kirjasta sovellettua Metku-tehtävää (ks. kuvio 2) käytettiin Heleniuksen (2020) tutkimuksellisessa kehittämistyössä orientoivana tehtävänä lapsen ja vanhemman toiminnalliselle haastattelulle.
Metku-tehtävässä lapsi ja hänen vanhempansa tunnistivat ja kuvasivat lapselle tärkeää toimintaa lapsen osallistumiseen ja motoriseen oppimiseen liittyen. Kokemuksen perusteella Metku-tehtävä osoittautui oivalliseksi keinoksi käydä lapsen taitoihin ja osallistumiseen liittyvää keskustelua leikki-ikäisen kanssa. Vanhemmat kertoivat Metku-tehtävien tehneen näkyväksi lapsen taitojen oppimisen kehittymistä sekä motoriseen oppimiseen liittyvää toimintaa perheen arjessa. (Helenius 2020: 58–59, 65–66.)
Yhdessä kehkeytyvä oppimisprosessi
Heleniuksen (2020) tutkimuksellisessa kehittämistyössä kehittäjäkumppaneina olleet ammattilaiset, lapset ja vanhemmat kehittivät osallistumista vahvistavaa toimintatapaa motorisen oppimisen edistymiseksi lapsen kuntoutumisessa. Prosessi oli monivaiheinen, ja sillä tähdättiin ymmärryksen syventymiseen. (Helenius 2020: 14–15, 20.)
Tutkimuksellisen kehittämistyön (Helenius 2020) tulokset ja kokemus yhteiskehittelystä herätti pohtimaan yhteiskehittelyä yhtenä kuntoutumista edistävänä keinona. Tätä ovat aiemmin pohtineet muun muassa Sipari ja Mäkinen (2012) , Paalasmaa (2014) sekä Hietala ja Rissanen (2017).
Rantala ja Sipari (2018) kirjoittivat Rehablogissa perheen ja ammattilaisen yhdessä kehkeytyvästä oppimisprosessista, jossa rakennetaan uutta tietoa sekä kehitetään tapoja osallistua ja toimia lapsen kehitysympäristössä. Siparin ym. (2017: 83) kuvaus yhteistoiminta- ja kuntoutusprosessista yhdessä auttaa hahmottamaan sitä, miten yhteistoimintaprosessi rakentuu osana kuntoutusprosessia (ks. myös Siparin ym. Rehablogi).
Verkostojen potentiaali valjastetaan yhteiskehitellen
Lapsen kuntoutumista edistävässä yhteiskehittelyssä on kyse lapsen, perheen, muun lapsen lähiyhteisön ja ammattilaisten yhteistoiminnan mahdollistamasta oivaltamisesta ja oppimisesta. Tällöin lapsen kuntoutumisen kannalta tärkeät arjessa mukana olevat toimijat kehittävät yhdessä ratkaisuja lapsen osallistumisen vahvistumiseksi lapselle merkityksellisessä toiminnassa. Lapsen kuntoutumisen hahmottaminen lapsen ja perheen arjesta käsin tarjoaa oivallisen paikan syventää ymmärrystä yhteiskehittämisen mahdollisuuksista, jossa muun muassa kuntoutus ja kasvatus ovat parhaimmillaan yhtä kokonaisuutta (ks. Sipari 2008: 69).
Lasten motoristen taitojen ja osallistumisen edistäminen ovat yhteisiä teemoja, joiden parissa kasvatuksen ja kuntoutuksen ammattilaiset työskentelevät arjessa. Parhaassa tapauksessa työskentely näiden yhteisten teemojen äärellä ohjaa toimijoita lähemmäs toisiaan ja rakentaa heidän välilleen oppimisen ja oivaltamisen mahdollistavaa vuorovaikutusta, yhteyttä ja luottamusta (ks. Mönkkönen ym. 2019: 47–65). Yhteiset vuorovaikutus- ja oppimistilanteet puolestaan toimivat hedelmällisenä kasvualustana uusille yhteiskehittämisen toimintatavoille ja pyrkivät yhtäältä herättämään lapsen ympäristöissä olevaa käyttämätöntä potentiaalia. Verkostomaisessa yhteiskehittämisessä yhdistyy moninkertainen määrä tietoa ja syntyy uutta ymmärrystä. Verkostoissa tieto myös muotoutuu, juurtuu ja leviää. (Mönkkönen ym. 2019: 138–141.)
Uudenlaisten yhteiskehittämisen toimintatapojen kokeileminen ja askeleet kohti kehittäjäkumppanuutta vaativat rohkeutta, tietoisuutta ja tahtotilaa niin ammattilaisilta kuin kuntoutujiltakin mutta myös mahdollistavia palvelujärjestelmän rakenteita ja toimintatapoja. Tällä aikakaudella, kun kuntoutuksen paradigmaa luonnehditaan ekologiseksi ja valtaistavaksi ja kun osallistuminen ja osallisuus ovat vahvoja teemoja sosiaali- ja terveyspalvelujen muutoksessa, olosuhteet yhteiskehittämisen kulttuurin vahvistumiselle voisivat olla otolliset.
Kirjoittajat
Sari Helenius, fysioterapeutti YAMK, projektipäällikkö, Vantaan kaupungin sosiaali- ja terveydenhuollon toimiala, REcoRDI-hankkeen projektisuunnittelija, Metropolia Ammattikorkeakoulu
Pilvi Tuomola, fysioterapeutti YAMK, asiantuntija, Motorisen oppimisen vaikeus -yksikkö, Suomen CP-liitto ry
Nea Vänskä, TtM, lehtori, REcoRDI-hankkeen projektitoimija, Metropolia Ammattikorkeakoulu
Lähteet
Harra, Toini & Sipari, Salla & Mäkinen, Elisa 2017. Hyvää tahtova hyvinvointipalvelujen kehittäjäkumppanuus. Teoksessa: Pohjola, Anneli & Kairala, Maarit & Lyly, Hannu & Niskala, Asta (toim.). Asiakkaasta kehittäjäksi ja vaikuttajaksi. Asiakkaiden osallisuuden muutos sosiaali- ja terveyspalveluissa. Tampere: Vastapaino.
Helenius, Sari 2020. Osallistun, oivallan, opin – Osallistumista vahvistavan toimintatavan kehittäminen motorisen oppimisen edistymiseksi lapsen kuntoutumisessa.
Hietala, Outi & Rissanen, Päivi 2017. Yhteiskehittäminen uudenlaisen vastavuoroisuuden virittäjänä. Teoksessa: Pohjola, Anneli & Kairala, Maarit & Lyly, Hannu & Niskala, Asta (toim.). Asiakkaasta kehittäjäksi ja vaikuttajaksi. Asiakkaiden osallisuuden muutos sosiaali- ja terveyspalveluissa. Tampere: Vastapaino.
Järvikoski, Aila & Hokkanen, Liisa & Härkäpää, Kristiina & Martin, Marjatta & Nikkanen, Pirjo & Notko, Tiina & Puumalainen, Jouni 2009. Johdanto. Teoksessa: Järvikoski, Aila & Hokkanen, Liisa & Härkäpää, Kristiina (toim.). Asiakkaan äänellä. Odotuksia ja arvioita vaikeavammaisten lääkinnällisestä kuntoutuksesta. Kuntoutussäätiön tutkimuksia 80/2009. Helsinki: Kuntoutussäätiö.
Järvikoski, Aila & Martin, Marjatta & Kippola-Pääkkönen, Anu & Härkäpää, Kristiina 2017. Asiakkaan kehittämisosallisuus kuntoutuksessa. Teoksessa: Pohjola, Anneli & Kairala, Maarit & Lyly, Hannu & Niskala, Asta (toim.). Asiakkaasta kehittäjäksi ja vaikuttajaksi. Asiakkaiden osallisuuden muutos sosiaali- ja terveyspalveluissa. Tampere: Vastapaino.
Mönkkönen, Kaarina & Kekoni, Taru & Jaakola, Anne-Mari & Profiam Sosiaalipalvelut Oy:n henkilöstö & Pehkonen, Aini 2019. Teoksessa: Mönkkönen, Kaarina & Kekoni, Taru & Pehkonen, Aini (toim.). Moniammatillinen yhteistyö. Vaikuttava vuorovaikutus sosiaali- ja terveysalalla. Helsinki: Gaudeamus Oy.
Mönkkönen, Kaarina & Leinonen, Leena & Arajärvi, Miina & Hovatta, Anna-Elina & Tusa, Nina & Salokangas, Katri 2019. Moniammatillisen vuorovaikutuksen tarkastelua. Teoksessa: Mönkkönen, Kaarina & Kekoni, Taru & Pehkonen, Aini (toim.). Moniammatillinen yhteistyö. Vaikuttava vuorovaikutus sosiaali- ja terveysalalla. Helsinki: Gaudeamus Oy.
Palisano, Robert J. & Chiarello, Lisa A. & King, Gillian A. & Novak, Iona & Stoner, Tracy & Fiss, Alyssa 2011. Participation-based therapy for children with physical disabilities. Disability & Rehabilitation. 34(12). 1–12.
Sipari, Salla 2008. Kuntouttava arki lapsen tueksi. Kasvatuksen ja kuntoutuksen rakentuminen asiantuntijoiden keskusteluissa. Jyväskylä studies in education, psychology and social research 342. Jyväskylän yliopisto.
Sipari, Salla & Vänskä, Nea & Pollari, Kirsi 2017. Lapsen edun toteutuminen kuntoutuksessa. Osallistumista ja toimijuutta vahvistavat hyvät käytännöt. Helsinki: Kela.
Valtioneuvosto 2019. Lapsen aika. Kohti kansallista lapsistrategiaa 2040. Valtioneuvoston julkaisuja 2019:4. Helsinki: Opetus- ja kulttuuriministeriö, sosiaali- ja terveysministeriö.
Audiovisuaaliselle alalle kaivataan avoimempaa rekrytointia
1.2.2024
Tikissä
Audiovisuaalisella alalla on puhuttu viime vuosina paljon tekijä- ja osaajapulasta. Kovin pula on ollut etenkin kokeneista erityisosaajista (1). Samaan aikaan uraansa aloittelevien nuorten työntekijöiden on kuitenkin ollut vaikeaa löytää tietään työelämään. Etenkin jos kontaktiverkostot ovat jääneet opintojen aikana puutteellisiksi ja työkokemusta ammattituotannoissa ei ole kertynyt riittävästi, työllistyminen on ollut usein hyvin hankalaa.
Av-alan toimintaympäristö on muuttunut merkittävästi viimeisen viiden vuoden aikana. Ajanjaksoa ovat kuvanneet jyrkät suhdannevaihtelut laidasta laitaan. Suurista tuotantovolyymeistä, työvoimapulasta ja ylikuumenemisesta on päädytty nopeasti tilanteeseen, jossa tuotantoja siirretään, peruutetaan tai ei edes aloiteta (2). Samalla av-alan mahdollisuudet työllistää nuoria työntekijöitä ovat heikentyneet. Hankalinta työllistyminen on ollut laskusuhdanteen aikana, jolloin tuotantoja on vähän ja tuottajat välttävät kaikkia taloudellisia ja tuotannollisia riskejä – eli tuoreita, vielä vähän epävarmoja ja edelleen ammattiaan opettelevia työntekijöitä.
Tieto av-alan työpaikoista kulkee sisäpiirissä
Metropolian Re:connect – Opintojen jälkeen työelämään -ESR-hankkeessa on etsitty keinoja, joilla audiovisuaaliselle alalle valmistuneet alle 30-vuotiaat nuoret pääsevät paremmin ja nopeammin työelämään. Hankkeessa on haastateltu 25 työelämän edustajaa ja 30 vastavalmistunutta tai uransa alkuvaiheessa olevaa nuorta av-alalle työllistymisestä (3, 4).
Haastattelujen perusteella työllistymisen pullonkaula on av-alan rekrytointikäytäntöjen vanhanaikaisuus. Tällä hetkellä tieto työpaikoista kulkee pääosin vain alan sisällä ja rekrytoinnit tehdään käsinpoiminnalla. Rekrytointipäätökset perustuvat pitkälti rekrytointia tekevien henkilöiden omiin verkostoihin ja kokemuksiin tai niin kutsuttuun puskaradioon eli kollegoiden antamiin suosituksiin. Vain harvoista työpaikoista ilmoitetaan julkisissa tai puolijulkisissa kanavissa.
Merkittävin julkinen rekrytointipaikka on Facebookin TV-friikuille töitä -ryhmä, jossa haetaan tyypillisesti työntekijöitä lyhyille keikoille ja jossa työnhakijat voivat esitellä itsensä.
Työnantajat ja työntekijät näkevät rekrytoinnin eri tavoin
Haastatellut työnantajat pitävät av-alan rekrytointikäytäntöjä suhteellisen toimivina. Verkostot ja suositusjärjestelmä auttavat työnantajien näkökulmasta hallitsemaan rekrytointeihin liittyviä riskejä. Toisaalta on havaittavissa, että alan rekrytointimenetelmät ovat kuormittavia, nopeatahtisia ja tieto työpaikoista liikkuu vain verkoston sisällä. Tästä seuraa etenkin uusia työntekijöitä koskettava vaikeus päästä sisään alan työelämään.
Sen sijaan av-alaa vasta opiskelevan tai alalle juuri valmistuvan näkökulmasta työllistyminen ja rekrytointi vaikuttaa sekavalta ja sattumanvaraiselta prosessilta.
Moni äskettäin valmistunut nuori kokee alan sisäänpäin lämpiäväksi.
Suurin osa haastatelluista nuorista mainitsee, että alan työpaikoista on hyvin tai melko vaikeaa löytää tietoa. Nuoret ovat kokeneet, että työnantajiin on vaikea saada kontaktia, työpaikat ovat piilossa ja rekrytointi tapahtuu sisäpiirissä. Työhakemuksista ei anneta palautetta, kyselyihin ei vastata tai rekrytoinnissa ei keskitytä yksilön ominaisuuksiin.
Nuoret odottavat työnantajilta aktiivisuutta
Re:connect-hankkeen havaintojen mukaan av-alan rekrytointikäytäntöjä tulee kehittää ja monipuolistaa, jotta mahdollisimman monella olisi todellinen mahdollisuus hakea ja saada töitä. Hankkeen haastattelemat nuoret toivovat työnantajilta
parempaa kommunikaatiota, empatiaa ja inhimillisempiä työsuhteita
avoimempaa rekrytointikulttuuria, jotta uudet tekijät pääsisivät töihin helpommin
enemmän työmahdollisuuksia vähäisellä kokemuksella töitä hakeville.
Nuoret peräänkuuluttavat työnantajien omaa aktiivisuutta uusien tekijöiden etsimisessä. Etenkin nuoret toivovat, että työnantajat kutsuisivat työhaastatteluihin ja antaisivat palautetta, vaikka ei tulisikaan valituksi työhön.
Läpinäkyvä ja inklusiivinen rekrytointikulttuuri on myös tuotannon etu
Suljetun tuttavapiirin suosituksiin perustuva rekrytointikulttuuri on osa suurempaa ongelmaa, jossa erilaisista taustoista tulevat ihmiset eivät pääse osallisiksi tai työllisty. Av-alan epätasa-arvo ja moninaisuuden puute ovat olleet viime vuosina aiheina useissa hankkeissa ja tutkimuksissa, niin työntekijöiden, rahoituksen kuin sisältöjenkin näkökulmasta (5, 6, 7, 8, 9).
Verkostojen ja suositusjärjestelmän rinnalle olisi aika saada läpinäkyvämpiä ja inklusiivisempia toimintatapoja. Näitä voisivat olla:
julkisten tai laajasti käytettyjen rekrytointipalvelujen hyödyntäminen
somejäteistä riippumaton alan oma rekrytointialusta
ammattimaisten rekrytointiagenttien hyödyntäminen.
Rekrytoinnin ulkoistamista pidetään yleisesti liian kalliina tuotannolle, mutta samalla ollaan valmiita maksamaan rekrytointeja tekevälle omalle työntekijälle. Kun tuotantopäätöksiä tehdään hyvinkin viime hetkellä ja rekrytoinnit pitää saada hoidettua jopa parissa viikossa, ammattimainen rekrytointiagentti voisi suoriutua tehtävästä nopeammin ja tehokkaammin ja ennen kaikkea minimoida rekrytointeihin liittyviä riskejä.
Kirjoittajat
Antti-Veikko Salo on Re:connect – Opintojen jälkeen työelämään -hankkeen projektipäällikkö ja taustaltaan elokuvatuottaja.
Aura Kaarivuo on Metropolian elokuvan ja television tutkinto-ohjelman tutkintovastaava ja on toiminut Re:connect-hankkeen projektikoordinaattorina.
Lähteet
Business Finland (2021). Kotimainen av-ala kiihtyvässä muutoksessa. Pula osaajista kasvun esteenä (businessfinland.fi). Toimialaselvitys 6/2021.
Haapalainen, M. 2023. Tv-kanavat ja suoratoistopalvelut ovat rahavaikeuksissa ja hallitus poisti tuotantokannustimen. Miten käy suomalaisten tv-alan ammattilaisten? (journalisti.fi). Verkkouutinen. Journalisti 13.10.2023.
Re:connect – Opintojen jälkeen työelämään -hanke (2023 a). Kysely tuotantoyhtiöille. Re:connect – Opintojen jälkeen työelämään -hanke. Metropolia Ammattikorkeakoulu.
Re:connect – Opintojen jälkeen työelämään -hanke (2023 b). Valmistuneiden opiskelijoiden haastattelut. Re:connect – Opintojen jälkeen työelämään -hanke. Metropolia Ammattikorkeakoulu.
Diversiteetti audiovisuaalisella kentällä -työryhmä (2023). Roolihahmojen diversiteetti suomalaisissa television draamasarjoissa ja elokuvatuotannoissa vuonna 2022 (pdf). Tilasto. Helsinki: Metropolia Ammattikorkeakoulu.
Maskulin, Nina & Reinola, Kirsi (2020). Action!-hanke. Kyselyraportti täydennyskoulutustarpeista ja tasa-arvon toteutumisesta av-alalla (urn.fi). Aalto-yliopiston julkaisusarja TAIDE + MUOTOILU + ARKKITEHTUURI 4/2020.
Savolainen, Tarja (2017). Sukupuolten tasa-arvo elokuvatuotannossa – Julkisen rahoituksen jakautuminen (pdf). Cuporen verkkojulkaisuja 43. Helsinki: Cupore.
Tenkanen, Tiina (2022). Av- ja elokuva-ala vaatii tasa-arvoa ja moninaisuutta (teme.fi). Teatteri- ja mediatyöntekijöiden liiton verkkojulkaisu Meteli 6.4.2022.
Women in Film & Television Finland (2023). Mikä on WIFT Finland? (wift.fi).
Re:connect-hankkeen johtopäätökset koottuna yksiin kansiin:
Osaajapulaa ja työttömyyttä – Nuorten mutkikas tie av-alalle (theseus.fi)
Kommentit
Ei kommentteja