Ruudun toisella puolella
Toimiiko virtuaaliopetus musiikkileikkikoulukontekstissa? Jännitys tiivistyy. Katsomme tietokoneen näytöltä, kuinka satojen kilometrien päässä oleva lapsiryhmä asettautuu paikoilleen. He ihmettelevät omaa kuvaansa, vilkuttavat meille vasta kun pyydämme. Toimivatko yhteydet? Kuuluko ääni? Eihän viive ole liian suuri? * Odotamme kankaan alla, milloin saa alkaa laskea. Välissämme kaksi muskari-ikäistä kihertävät, eivät malttaisi odottaa. Päässä surisevat kaikki asiat, joita seuraavan viiden minuutin aikana pitäisi tehdä selkeästi, kameraan katsoen. 5-4-3-2-1. Maria kurkistaa kankaan takaa: “Maria!” Sitten on Elsan ja Sharonin vuoro, lopuksi minun. Lapset keskittyvät hienosti, paukuttavat kattiloita, laulavat vähän mukana. Klippi on purkissa. * Ensiajatukseni sanasta virtuaalimuskari: yäk. Ei vuorovaikutus toimi etänä. Ei voi silittää, ei voi kuiskata, ei katsoa silmiin. Mitä muskarista muka jää jäljelle, kun poistaa nämä? Hankkeen myötä kuitenkin oivalsin, että virtuaalimuskariin täytyy suhtautua vähän eri tavalla. Lapsi ei ole ruudun toisessa päässä yksin, vaan hänen luonaan on aikuinen, joka ottaa vastuun ihmiskontaktista, ja parhaassa tapauksessa myös ryhmä muita lapsia, joten sosiaalinen kanssakäyminen on turvattu. Virtuaalipedagogi voi vahvistaa yhteistyössä lapsen apuna olevan aikuisen kanssa musiikin peruselementtejä, kuten sykettä ja rytmejä, melodia- ja harmoniatajua, muotorakenteiden ymmärtämistä ja dynamiikan vaihtelua. Virtuaalimuskarissa voi tanssia, laulaa ja soittaa, kuten “oikeassakin” muskarissa. Virtuaaliprojektissa tehtiin kahdenlaista muskaria. Ensin kuvasimme studiolla lukuisia otoksia yksittäisistä kappaleista. Eräänä studiopäivänä mukana oli kaksi hurmaavaa lasta, Elsa ja Sharon, jotka olivat mukana otoksissa, motivoimassa lapsiyleisöä ruudun toisessa päässä. Muskarituokiota kokoiltiin sitten kotoa käsin yksittäisistä klipeistä perheiden ja lapsiryhmien mieltymysten mukaisesti, ja lapset kuulemamme mukaan tosiaan katselivat videoita. Vaatii kuitenkin aina aikuisen tukea, että lapsi toteuttaa videoilla esiteltyjä leikkejä, soittaa mukana, oppii laulun ja niin edelleen. Toinen vaihe oli livemuskarit, joissa Skypen välityksellä toteutettiin muskaria tosiaankin livenä. Tekninen säätö kesti yleensä tunnista puoleentoista, mutta joka kerralla muskari saatiin pidettyä alusta loppuun etukäteen sovittuna aikana, ja uskomatonta mutta totta: lapset tosiaan motivoituivat seuraamaan opetusta tietokoneen näytöltä. On aivan eri asia, katsooko lapsi ennalta kuvattua videota vai livestreamausta, jossa opettajalla on mahdollisuus kommentoida toimintaa. Vaikka studio-otokset olivat oikeastaan tarkemmin mietittyjä kuin livetilanteet, pienetkin lapset ymmärtävät, onko opettaja läsnä vai puhuuko hän kameralle. Normaalissa muskarityössä jännittävin elementti on kai yleensä oma tuntisuunnitelma – onko tekemistä tarpeeksi ja onko se tarpeeksi motivoivaa? Ovatko lapset väsyneitä vai jaksavatko keskittyä? Kun pitää muskaria netin välityksellä toiselle puolelle Suomea, jännitys kohdistuu aivan toisiin seikkoihin. Lapsiryhmällä on mukanaan monta aikuista, jotka auttavat toteuttamaan näytöllä heiluvan nettiopettajan ohjeita. Ja onneksi on, sillä ryhmän kaitseminen ei Skypen välityksellä oikein onnistuisi. Kaikki musiikin opettamiseen liittyvät elementit tuntuvat kuitenkin toimivan aika hyvin, kunhan vain yhteydet pelaavat. Olin projektissa mukana vain statistina, ja seurasin ihaillen Maria Mäntylän ja Saara Heimosen suunnitelmia ja opetusta. He tekivät valtavan työn suunnitellessaan otoksia ja livemuskareita, ja hoitivat opetustilanteet upeasti. Kuvauksissa oli aina hauskaa, ja yhteismusisoinnin riemu taisi välittyä myös ruudun toiselle puolelle. Onneksi sain olla mukana, sillä käsitykseni virtuaalipedagogian mahdollisuuksista laajeni huomattavasti.
Kuulkaa korpeimme kuiskintaa
Käteltyäni jokaisen lapsen ja aikuisen sisälle muskariluokkana toimivaan koulun kirjastoon oli aika aloitella tuntia. Jokainen oli löytänyt sopivan ja aloin kysellä kuulumisia. Nyt oli alkamassa perinneleikkimuskari. Ryhmä aloitti kokoontumiset tammikuussa ja nyt kesän kynnyksellä olemme hitsautuneet toimivaksi ryhmäksi. Perinneleikkimuskarin ideana on suomalaisen kansanperinnemusiikin siirtäminen sukupolvelta toiselle. Laulamme ja leikimme isovanhempienkin lapsuudesta tuttuja lauluja. Olen erityisen iloinen siitä, että ryhmämme koostuu lapsista, mummeista, ukeista, äideistä ja sisaruksista vastasyntyneen pikkuveljen kera. Isovanhemmat ovat tuoneet mukanaan spontaanisti omia lapsuusajan muistojaan, laulujaan ja runojaan, joita on otettu osaksi muskarituokiota. Luon tunneille oman musiikillisen rungon vaihtuvalla teemalla, mutta jokaisella tunnilla huomaan saaneeni siihen mukavaa lisämateriaalia esimerkiksi isovanhemman kertoman arvoituksen muodossa. Palataanpa sitten siihen kulumisten vaihteluun. Eräällä tytöllä oli paljetein koristeltu pusero päällään hameeseen yhdistettynä. Ihastelin paljettirusettia ja ylistin sen kimaltelevaa olemusta. Tytön äiti kehui paikallista kirpputoria ja sitä, miten sieltä tämäkin ihanuus löytyi. Pyysin lasta tulemaan lähemmäksi, että voin "tarkemmin" tutkia tämä kimaltelevaa kuosia joka minut aivan häikäisi. Tyttö tuli hyvin reippaasti luokseni ja yhdessä tutkailimme koristetta, jonka tyttönen tiesi olevan ommeltuna siihen puseron pintaan, ei kuulemma lähde pesussakaan irti. Hetkisen sitä ihasteltuamme pyysin tyttöä pyörähtämään hameineen, jotta näkisimme helmojen hulmuavan ja rusetin paidassa kimmeltävän. Lapsi teki työtä pyydettyä ja palasi paikoilleen. Ennen kuin ehdin kysyä seuraavan lapsen kuulumisia, riensi tytön pikkusisko luokseni "rinta rottingilla" ja esitteli hänkin uutta, samaiselta kirpputorilta hankittua puseroaan. Tutkailimme yhdessä puserossa olevan kissaa ja sen väritystä, ilmettä ja asentoa. Laskimme lapsen kanssa kissan jalat ja silmät, seurasimme hännän kaarta hänen kainaloonsa, jossa se taisi vähän kutittaakin. Silittelin lapsen luvalla kissan selkää ja kutittelin sitä korvan takaa. Tulimme siihen tulokseen, että kissa näyttää hyvin onnelliselta, kun se on päässyt mukaan muskariin. Muistuttelimme kissaa tutkiessamme suomalaista arvoitusta: tupsunenä, lankakerä, neljä tolppaa ja tanko - mikä se on? Kaikkihan sen nyt muistivat ja arvasivatkin, sehän on kissa! Pikkusisar, joka oli alkutalvesta ollut vielä aivan äidin hameen helmoista kiinnipitävä muskarilainen, palasi nyt reippaasti paikoilleen. Kuulumiset vaihdettiin kaikkien lasten ja aikuisten kanssa. Kokemamme hetki oli hieno osoitus siitä, miten tutuksi ja turvalliseksi muodostunut tilanne muskarissa saa kenties aremmankin lapsen rohkaistumaan. Kehitys sosiaalisissa sekä tietenkin musikaalisissa taidoissa on ollut vertaansa vailla tämänkin ryhmän kohdalla kevään aikana. Joillekin äideille ja mummille tämä hetki saattaa olla viikon sosiaalisin hetki ja aivan taatusti musikaalisin. Tämä kyseinen muskarihetki tapahtui Sotkamossa, joka on noin 60 km päätoimipisteestämme Kuhmosta Kajaaniin päin. Ajelen autollani Kuhmosta Sotkamoon kaksi kertaa viikossa ja lapsia on siellä noin 40. Perinneleikkimuskarin lisäksi muita teemoja ovat kantele- ja soitinrakennusmuskarit sekä omat ryhmät ikäkausittain. Lapset tulevat ryhmiin pitkästä matkasta ja lasten kuljetusta varten kuljettajina toimivat sekä isovanhemmat että erilaiset kuljetuskimpparyhmät. Vain harvoin poissaolo johtuu kyytiongelmista. Jotkut vanhemmat odottavat eteisessä muskarin päättymistä ja hoitavat siinä samalla odotellessaan omia sosiaalisia kontaktejaan. Soili Perkiön sanoin: "Sydämen käärin silkkiliinaan, liinaan piirrän tähden. Mikä on oikein mikä totta, sitä punnitsemaan lähden" Nyt Kuhmon musiikkiopiston muskariopena punnitsen ja tutkailen, mikä on oikein varhaisiän musiikkikasvatuksessa? Mikä on tärkeää, mikä totta? Mitkä virtuaalimuskarin mahdollisuudet soveltuvat Kuhmolaisille lapsille, mitkä eivät? Mikä virtuaalisessa maailmassa on sellaista, mikä ylittää ainutlaatuisen lapsen kohtaamisen juuri sillä hetkellä ja siinä paikassa, silloin kun lapsella on asiaa ja aikuisen tarve?
Ajatuksen juoksua tunturipuroilta virtuaalimaailmaan
Viisi vuotta sitten tie vei minut Espoosta Pohjois-Lappiin Ivalon kylään. En aavistanut, että tuo kesätyörupeama Lapin kesässä johtaisi minut Inarin kansalaisopiston palkkalistoille ja kehittämään Inarin kunnan varhaisiän musiikkikasvatuskenttää lähes tyhjästä. Inarin kunta on Suomen laajin kunta pinta-alaltaan, mutta asukkaita löytyy vain alle 7000. Kolmella vilkkaimmalla kylällä tarjotaan alle kouluikäisille muskareita, mutta tarjonnan ulkopuolelle jää silti runsaasti lapsia. Puhumattakaan joistakin ympäröivistä kunnista, missä ei muskaritarjontaa vielä ole ollenkaan. Vaikka itse ensi kertaa Virtuaalimuskari-hankkeesta (eli nettimuskareiden kehittämisestä) kuulleena tyrmäsin ajatuksen verkko-opetuksen toimivuudesta alle kouluikäisten kanssa, olen ollut positiivisesti yllättynyt video- ja livemuskari-kokeiluista. Musiikkiopisto Rockwayn sivuilta löytyvät muskarivideot sekä Skypen välityksellä toteutettu livemuskari ovat imaisseet lapset mukaan musiikin maailmaan. Musiikkihetket ovat tartuttaneet heihin merkittäviä musiikillisia kokemuksia lauluin ja leikein. Ne ovat myös herkistäneet lapsen kuulemaan erilaisia soundeja omassa koti- tai päivähoitoympäristössäänkin. Olemme testanneet muskarivideoita sekä livemuskaria yhdessä Inarin ja Utsjoen kuntien perheiden ja päivähoitoryhmien kanssa. Kokeilut ovat tuoneet yllätyksellistä uutta tietoa minullekin. Kävi esimerkiksi ilmi, että siili-lauluun tutustuminen tuo jotain uutta ja ihmeellistä Lapin lapsille, sillä siilithän eivät asuta pohjoisinta Suomea. Lisäksi yllätyin, miten vaikuttunut parivuotias siskontyttöni oli seuratessaan skypen välityksellä saamelaislapsen ja hänen äitinsä muskarihetkeä. Huono kuvan- ja äänenlaatu ei häntä tuntunut haittaavan, tunnelma välittyi. Lienee kuitenkin tervettä pohtia tarkkaan verkko-opetuksen ja -oppimisen roolia musiikinopetuksessa. Ruutu on koukuttava väline meille, mutta mikä määrittelee sen, että sieltä tuleva materiaali on laadukasta? Vangitseva ohjelma ei aina vastaa kehittävää ohjelmaa. Varhaisiän musiikinopettajan näkökulmasta on helppo seurata videoita tai livetilannetta ja analysoida kollegan musiikillisia sekä kokonaisvaltaisia tavoitteita. Miten auttaisimme vanhempia tunnistamaan laadukkaan opetusmateriaalin? Musiikki on myös ennen kaikkea vuorovaikutusta. Miten pystymme toteuttamaan vuorovaikutuksen valmiissa nauhoitteessa tai etänä? Kosketuskin on voimakas kommunikointiväline. Unohtamatta kosketuksen merkityksen mielihyvähormonien vapautumiseen ja sitä kautta ihmisen hyvinvointiin. Miten tuemme yhteisöllisyyttä ja vuorovaikutusta verkossa? Ääni koskettaa myös resonoinnillaan. Miten voisimme varmistaa, että kotikaiuttimista saapuvat sävelet ja soinnut soisivat rikkaina ja täyteläisinä? Kenties Virtuaalimuskareiden eli netti- ja livemuskarin ympärille rakentuva maailma on muutakin kuin ruudusta kurkistava iloinen opettaja. Voisimme toteuttaa musiikkikasvatusta koko perheessä tarjoamalla apua hyvän laitteistonkin hankinnassa. Jokainen instrumenttiharrastuksen aloittanut tai sitä seurannut tietää, että hyvälaatuinen soitin kannustaa paremmin pitkäjänteisyyteen soitto-opinnoissa. Virtuaalimuskarin, eli nettimuskarin, maailma on samaan aikaan sekä kiehtova että jännittävä. Se saavuttaa lapset, jotka muutoin jäisivät vaille varhaisiän musiikkikasvatusta. Kenties musiikkileireihin tai intensiiviskursseihin yhdistettynä se palvelisi parhaiten syrjäseutuja. Näen, että Virtuaalimuskarin avulla pystymme parantamaan kulttuuripalveluiden tarjontaa tasa-arvoisempaan suuntaan ja levittämään musiikin iloa ja siitä koituvaa hyvää oloa - kaikille. Kirjaimellisesti.
- 2016 (5)
Aluekoordinaattori Inari interaktiivinen tietotekniikka Kuhmon musiikkiopisto lapset Metropolia musiikki muskari Perinneleikkimuskari Rockway Soitinrakennusmuskari uudet oppimisympäristöt varhaisiän musiikkikasvatus verkkopedagogiikka Virtuaalimuskari Virtuaaliopetus Vuorovaikutus
Virtuaalimuskari-hanke pilotoi ja kokeilee virtuaaliopettamisen ja -oppimisen mahdollisuuksia varhaisiän musiikkikasvatuksessa.