Avainsana: kyselyt
8,72/10 – Metropolian kirjasto saa kiitosta opiskelijoilta
Keväällä 2025 toteutettu AMK-kirjastojen käyttäjäkysely keräsi Metropoliassa 1345 vastausta, joista suurin osa tuli opiskelijoilta. Tulokset kertovat, että kirjasto nähdään tärkeänä osana opiskelua ja oppimista. Myös kehitystoiveita nousi esiin. Palvelut tukevat opiskelua Kirjastopalvelut saivat opiskelijoilta hyvän arvosanan: 8,72 / 10. E-aineistojen käyttö on kasvanut ja ohittanut painettujen kirjojen lainaamisen. Käyttäjät toivovat lisää e-kirjoja ja parempaa näkyvyyttä aineistojen saatavuuteen. Tilat ja saavutettavuus Kirjastotilat koetaan pääosin viihtyisiksi ja opiskeluun sopiviksi. Toiveissa korostuivat laajemmat omatoimiaukioloajat, erityisesti viikonloppuisin, sekä paremmat ryhmätyötilat. Karamalmin kampuskirjastolle toivotaan parempia tiloja, nykyiset tilat eivät vastaajien mukaan täytä korkeakoulukirjastolle asetettuja odotuksia. Henkilökunta ja ohjaus saavat kiitosta Kirjaston henkilökuntaa kiitetään asiantuntevasta ja ystävällisestä palvelusta. Tiedonhaun ohjaus koetaan hyödylliseksi, mutta kaikki eivät tunnista osallistuneensa siihen – viestintää aiotaan selkeyttää. Avoin tiede ja tapahtumatoiveet Avoimen tieteen palveluiden tunnettuus on kasvanut, mutta opiskelijoille ne ovat vielä melko vieraita. Palautteessa toivottiin myös lisää tapahtumia, kuten kirjailijavierailuja, hyvinvointiteemoja ja kirjoittamistyöpajoja. Kehitämme kirjastoa palautteesi pohjalta – kiitos, kun vaikutat! Lue laajempi artikkeli käyttäjäkyselyn tuloksista Metrospektiivissä
Vastaa kyselyyn ja vaikuta kirjastopalveluihin!
AMK-kirjastojen kansallinen käyttäjäkysely toteutetaan 17.3.-20.4.2025 koko maassa. Kyselyn tulokset auttavat kirjastoasi arvioimaan ja kehittämään palveluitaan. Mielipiteesi on tärkeä! Vastaamalla voit osallistua myös Lippu.fi -lahjakorttien (á 100 €) ja muiden palkintojen arvontaan. Vastaa kyselyyn osoitteessa: https://link.webropol.com/s/usersurvey2025
Luetko kirjaston painettuja lehtiä? Vastaa kyselyyn!
Keräämme tietoa painettujen lehtien käytöstä Metropolian kirjastossa. Vastaa kyselyyn, jos olet viimeisen puolen vuoden aikana lukenut jotain kirjaston painettua lehteä. Arabian kampuksen lehtikysely (Goole Forms) Karamalmin kampuksen lehtikysely (Google Forms) Myllypuron kampuksen lehtikysely (Google Forms) Myyrmäen kampuksen lehtikysely (Google Forms) Kysely on avoinna maalis-huhtikuun ajan. Kirjaston laajempi lehtikokoelma on verkossa. Löydät e-lehtikokoelman MetCat Finnan kautta .
Vastaa kyselyyn ja vaikuta kirjastopalveluihin!
Samalla voit osallistua urheilukellon ja muiden palkintojen arvontaan. AMK-kirjastojen kansallinen käyttäjäkysely toteutetaan 19.9.-14.10.2022 koko maassa. Kyselyn tulokset auttavat kirjastoasi arvioimaan ja kehittämään palveluitaan. Mielipiteesi on kirjastolle tärkeä! Siirry kyselyyn (sivustolla webropolsurveys.com)
Vastaa opiskelijakyselyyn ja voit voittaa!
Anna palautetta Metropolian yhteisistä palveluista: Opiskelija- ja hakijapalveluista Kirjastosta Kansainvälisistä palveluista Opiskeluhyvinvointipalveluista Kyselyyn vastaaminen vie n. 10 min. Vastaa palautekyselyyn opiskelijoille (e-lomake) Kysely on avoinna huhtikuun ajan. Vain Metropolian opiskelijoille. Jos jätät yhteystietosi, voit voittaa leffalippuja!
Mitä lehtiä haluaisit lukea Metropolian kirjastossa?
Sinulla on nyt mahdollisuus vaikuttaa kirjaston lehtitilauksiin. Haluamme tietää, mitä painettuja lehtiä sinun mielestäsi kirjaston lehtikokoelmasta tulisi löytyä. Kyselystä tulleita toiveita ja ideoita käytämme lehtitilausten tukena. Jättämällä yhteystiedot osallistut kahvila-lahjakortin (5 kpl á 25 €) arvontaan. Vastaa kyselyyn Arabian kampuksen lehtikysely (Goole Forms) Karamalmin kampuksen lehtikysely (Google Forms) Myllypuron kampuksen lehtikysely (Google Forms) Myyrmäen kampuksen lehtikysely (Google Forms) Kysely on avoinna 27.9.-11.10.2021
Kiitos käyttäjäkyselyyn vastanneille!
AMK-kirjastojen kansallinen käyttäjäkysely toteutettiin 9.3. – 15.4.2020. Lämmin kiitos kaikille vastaajille, tuloksista meille on paljon apua palvelujen kehittämisessä. Kyselyn pääpalkinto, Oura-älysormus, osui Savoniaan. Metropolian kyselyyn vastaajien kesken arvoimme lisäksi seitsemän pienempää palkintoa. Arvonnan voittajille on ilmoitettu. Onnea kaikille voittajille! Kyselyn tuloksia Kyselyn tuloksista käy ilmi, että kirjaston uudet tilat on otettu hyvin käyttöön ja niihin ollaan tyytyväisiä. Kirjastot ovat vastaajien mielestä viihtyisiä ja niissä on hyvin tilaa opiskeluun ja ryhmätöihin. Kiitosta saivat myös 3AMK yhteistyön myötä kasvaneet kokoelmat sekä ystävällinen ja osaava henkilökunta. Asteikolla 0-10 kirjasto saa arvosanan 8,4 ja kirjaston palveluita suositellaan keskiarvolla 8,8. Esimerkkejä saamastamme palautteesta ”Aina toimiva ja luotettava kirjasto, muuta ei tarvita.” ”Kirjasto on korkeakoulun sydän” ”Kirjastoa on helppo käyttää” ”Kaikki toimii ja löytyy” ”Siellä tuntee olevansa aina tervetullut! Kyselyn perusteella kirjaston palvelut koetaan erittäin tärkeiksi (4,7 / 5) ja palveluihin ollaan tyytyväisiä (4,5 / 5). Kirjasto on paikka, joka on tärkeä opiskelulle ja opinnoissa edistymiselle. Palautteen mukaan opinnot vaikeutuisivat merkittävästi, jos kirjaston aineistoja, työskentelytiloja ja osaavaa henkilökuntaa ei olisi. "Kirjasto on ehdoton osa opetusta!" ”Opinnoissa on vaikea menestyä käyttämättä kirjaston palveluita.” "Ilman kirjastoa olisi katastrofi!" Kehitystoiveita Huolimatta siitä, että uudet tilat saivat paljon kiitosta, saimme myös kehittämistoiveita. Meiltä toivottiin mm. laajempia omatoimiaikoja lisää rauhallisia ja hyviä ryhmätyötiloja ergonomisia sähköpöytiä enemmän suomenkielisiä e-kirjoja enemmän kursseilla tarvittavia kirjoja (mahdollisuutta pitää kurssikirja koko kurssin ajan) myöhästymismaksuttomuutta henkilökunnalle Kiitos arvokkaasta palautteesta! Voit aina antaa palautetta kirjastolle myös verkossa. MetCat Finnan palautelomake
Vastaa kyselyyn ja vaikuta kirjastopalveluihin!
Vastaa käyttäjäkyselyyn ja osallistu Oura-älysormuksen ja muiden palkintojen arvontaan. AMK-kirjastojen kansallinen käyttäjäkysely toteutetaan 9.3. - 15.4.2020 koko maassa. Mielipiteesi on tärkeä! Kyselyn tulokset auttavat meitä arvioimaan ja kehittämään palveluitamme. Metropolian kyselyyn vastanneiden kesken arvotaan myös kolme kierrätysmateriaalista tehtyä reppua ja neljä ensiapupakkausta. Edellisen kyselyn perusteella tapahtunutta Saimme edellisessä, vuonna 2017 pidetyssä kyselyssä paljon palautetta tiloista, aineistoista, aukioloajoista ja koulutuksistamme. Kaikkiin näihin on tehty sen jälkeen parannuksia. Tilat Muutto uusille kampuksille on loppusuoralla. Kohta kirjaston tilat kaikilla kampuksilla ovat uudet ja upeat. Arabiassa ja Myyrmäessä kirjasto on ollut valmis jo tovin, ja tiloihin ollaan tyytyväisiä. Kirjastossa on ryhmätyötiloja ja eri äänitason sallivia alueita. Myös aivan hiljaiselle työskentelylle on omat huoneensa. Myllypurossa kirjaston uudet tilat kahdessa kerroksessa on otettu kokonaisuudessaan käyttöön, ja melkein kaikki uudet hyllyt ja kirjat on saatu paikoilleen. Omatoimiaika on otettu käyttöön 9.3. Toivottavasti pääset tutustumaan kirjaston uusiin tiloihin ennen vastaamista! Karamalmin suunnitelmat ovat valmiina ja kirjasto avataan syyslukukauden alussa. Kirjaston kokoelma tulee koostumaan pääasiassa tieto- ja viestintätekniikan sekä tuotantotalouden aineistoista, jotka löydät toistaiseksi Myyrmäestä. Aineistot Viime keväänä yhdistimme painetut aineistot Haaga-Helian ja Laurean kirjastojen kanssa. Nyt löydät kaikkien kolmen organisaation kirjat MetCat Finnasta. Lisensoitujen e-aineistojen käyttöoikeudet ovat edelleen korkeakoulukohtaiset. Kampusten ulkopuolella tapahtuva etäkäyttö edellyttää kirjautumista korkeakoulun verkkotunnuksilla. Suurinta osaa lisensoiduista e-aineistoista on mahdollista käyttää paikallisesti kampuksilla. Voit asioida missä tahansa 3AMK-kirjastossa: palauttaa, lainata, noutaa varauksia, jutella henkilökunnan kanssa. Yhdistymisestä onkin tullut kiitosta ja olemme uuteen toimintamalliin tyytyväisiä. Aukioloajat Kirjastossa on kaikilla kampuksilla käytössä omatoimiaika. Se mahdollistaa kirjaston käytön myös silloin, kun henkilökuntaa ei ole paikalla. Omatoimiaika noudattaa kiinteistön aukioloaikoja ja se on käytössä aina kun mahdollista. Muistathan, että voit käyttää myös Haaga-Helian ja Laurean kirjastoja! Apua tiedon hakemiseen Edellisessä kyselyssä toivottiin myös enemmän ja oikea-aikaista apua tiedonhakuun. Olemme parantaneet yhteistyötä opettajien kanssa, jotta tiedonhankinnan ohjausta olisi tarjolla juuri silloin kun sitä tarvitaan. Olemme tehneet kaikille avoimen Tiedonhaun verkko-oppaan sekä Tiedonhaun perusteet -verkkokurssin, jonka metropolialaiset voivat suorittaa itsenäisesti. Myllypurossa on tarjolla avoimia tiedonhaun työpajoja sekä tiedonhankintaklinikka. Voit harjoitella tiedonhakuun liittyviä asioita myös pakopelin muodossa. Voit aina kysyä neuvoa myös asiakaspalvelupisteiltä, chatissa tai sähköpostitse! Ps. Käythän vastaamassa tämänkertaiseen kyselyyn! Jäämme mielenkiinnolla odottamaan mitä mieltä olet.
Kerro meille, meitä kiinnostaa!
Miltä tuntui olla tänään kirjastossa? Haluamme tietää, miltä sinusta tuntui viettää aikaa kirjaston tiloissa Arabian ja Myyrmäen kampuksilla? Opiskelitko vai oleskelitko muuten vaan? Millainen fiilis tiloista jäi? Toimiiko kaikki, oliko tunnelma hyvä? Oheisten linkkien tai kuvien kautta pääset vastaamaan. Voit jättää mielipiteesi myös kirjastoissa oleville kirjoitustauluille. Kysely on avoinna 18.-29.3. Sana on vapaa! Tell us, we are interested! How did it feel to be in the library today? We want to know how you enjoyed the library in Arabia Campus or Myyrmäki Campus. Did you study or were you just hanging around? What did you think of the facilities? Does everything work well? Please use the links below to answer the survey. You can also leave your opinion on the writing boards in the libraries. The survey is open from 18 to 29 March. Word is free! Arabian kampuksen kysely / Arabia Campus survey Myyrmäen kampuksen kysely / Myyrmäki Campus survey
2512 kertaa kiitos!
Meille on kirjastossa tärkeää kuulla, mitä sanottavaa asiakkailla on palveluistamme. Varsinkin nyt, kun olemme suunnitelleet uusia kirjastoja peräti kolmelle kampukselle. Haluamme, että uudet kirjastomme palvelevat asiakkaittemme tarpeita. Tietoa kyselyn avulla Kysyimme muiden ammattikorkeakoulukirjastojen kanssa yhteisvoimin asiakkaiden mielipiteitä kirjastojen palveluista ja tiloista. Verkkokysely toteutettiin keväällä 2017. Metropolian kirjasto sai peräti yli 2500 vastausta, mikä on loistava juttu. Kiitämme kaikkia vastanneita! 84% vastaajista piti Metropolian kirjaston palveluja kokonaisuutena melko tai erittäin hyvänä. Haluamme kuitenkin kehittyä ja siksi perehdyimme vastauksissa tarkemmin sanallisiin palautteisiin. Työstimme vastauksia työpajassa, jossa ryhmittelimme palautteita aiheen mukaisesti. Sen jälkeen jaoimme lajitellut palautteet niille tahoille kirjastossa, jotka voivat parhaiten niitä hyödyntää, kun kehittävät kirjaston palveluja. Tiloja koskevat palautteet menivät kirjaston kampussuunnitteluryhmälle Verkkopalveluja koskevat palautteet verkkopalvelukoordinaattorille Kokoelmia koskevat palautteet hankinnan ja luetteloinnin suunnitteluryhmälle ja niin edelleen. Näin toimimalla haluamme varmistaa, että palautteista nousevat kehittämistarpeet huomioidaan kirjaston kehittämistyössä ja toimintamme kehittyy paremmin vastaamaan asiakkaidemme tarpeita. Näihin asioihin asiakkaamme haluavat muutosta Kirjaston kyselyjen vastauksissa on muutama kestoaihe, näin myös tänä vuonna. Näitä on muun muassa Lisää hiljaista työskentelytilaa Lisää ryhmätyötilaa Lisää tietokoneita Lisää kurssikirjoja Pidemmät aukioloajat Tänä vuonna palautteissa kaivattiin myös verkkomaksamismahdollisuutta. Toivomme, että kun pian toimimme neljällä kampuksella uusissa tai uudistuneissa kirjastotiloissa, ainakin tiloihin, laitteisiin ja aukioloaikoihin kohdistuva tyytymättömyys vähenee. Myös verkkomaksu on valmisteilla, julkaisuajankohdasta ei vielä ole tarkkaa tietoa. Yleisiä sanallisia palautteita on nähtävillä kirjastoissa vielä lokakuun ajan. Muistathan, että voit antaa meille palautetta ympäri vuoden! Voit antaa palautetta monella tavalla: verkkolomakkeella, chatissä tai paikan päällä kirjastossa. Päivi Karhumetsä & Päivi Ylitalo-Kallio