Avainsana: asiakaspalvelu

Työpaikkana AMK-kirjasto: Päivä asiakaspalvelussa ja numeroita

28.4.2025
Jani Bohm

Tässä kirjoitussarjassa Metropolian kirjaston työntekijät kertovat työstään ammattikorkeakoulussa. Liity seuraamme, kun paljastamme, mitä kaikkea kirjaston seinien sisäpuolella nykyään tapahtuu! Kirjaston asiakaspalvelussa on hyvin erilaisia työvuoroja. Joinakin päivinä ja joissakin kirjastoissa asiakkaita saattaa riittää jonoksi asti, kun toisinaan taas pitää melkein käydä katsomassa, ovatko kirjaston ovet kenties unohtuneet aamulla lukkoon tai ulkona satanut yhtäkkiä kolme metriä lunta, kun tiskissä saa istua kovin yksin. Keskimäärin kirjastossa kuitenkin tapahtuu aika paljon kaikenlaista, kuten tilastot meille kertovat – mutta mitä kaikkea ne kertovatkaan?Päivän ensimmäiseen asiakaspalveluvuoroon saapuja avaa tiskin tietokoneen ja kirjautuu kirjastojärjestelmään. Kirjastojärjestelmästä löytyy varausjono, joka kertoo, mitkä kirjat kyseisen kirjaston hyllyistä pitää poimia niitä varanneille asiakkaille toimitettavaksi: osa saman kirjaston varaushyllyyn, osa Metropolian muille kampuksille, osa muihin 3AMK-kirjastoihin eli Laurean ja Haaga-Helian toimipisteisiin. Meillä on kaikkiaan neljätoista kirjastoa samassa kirjastojärjestelmässä, eikä asiakkaan tarvitse välittää siitä, minkä kirjaston kirja hänellä on lainassa*, hän voi joka tapauksessa noutaa varauksensa haluamastaan 3AMK-kirjastosta ja palauttaa lainansa mihin tahansa 3AMK-kirjastoon (muutamia esim. liikuntavälineiden kaltaisia poikkeuksia lukuun ottamatta). (* paitsi siinä ikävässä, mutta onneksi harvinaisessa tapauksessa, että hän onnistuukin kadottamaan tai turmelemaan lainaamansa kirjan, jolloin se tulee korvata kyseisen niteen omistavalle kirjastolle) Metropolian kirjastoihin tehtiin vuonna 2024 n. 20 000 varausta (joista yli tuhat jäi valitettavasti noutamatta viimeiseen noutopäivään mennessä). Aamupostin mukana on aina saapunut myös Postin sinisiä laatikoita kampuskirjastosta riippuen yhdestä yli kahteenkymmeneen kappaletta. Nämäkin ovat enemmän tai vähemmän täynnä kirjoja ja muuta aineistoa, osa palautumassa omaan ”kotikirjastoonsa”, osa tästä kirjastosta noudettavaksi tilattuja varauksia. Metropolian kirjastoista lähti vuonna 2024 Postin kuljettamana yhteensä n. 24 000 nidettä (osa Metropolian sisäisiä kuljetuksia, osa 3AMK-kirjastojen välisiä). Metropolian kirjastoihin saapui muista 3AMK-kirjastoista n. 22 000 nidettä. Kirjaston lainaus- ja palautusautomaatteihinkin sekä mahdolliseen palautuslaatikkoon on edellisen asiakaspalveluvuoron päättymisen jälkeen tullut palautuksia, jotka nyt vielä kertaalleen ”piipataan” virkailijakoneella. Osa näistä hyllytetään tähän samaan kirjastoon, osa lähtee joko paluumatkalle kotikirjastoonsa tai seuraavalle varaajalle tämän valitsemaan noutokirjastoon. Posti on tuonut mukanaan myös uusimmat lehdet, jotka saapumisvalvotaan kirjastojärjestelmään ja sijoitetaan lehtihyllyyn asiakkaiden luettavaksi. Vaikka asiakaspalvelutiskissä olisikin hiljaista, niteitä silti koko ajan lainataan ja palautetaan. Asiakkaamme ovat valtaosin hyvin omatoimisia ja hoitavat nämä toiminnot pääsääntöisesti lainausautomaateilla sekä uusivat lainansa verkossa. Monet toki edelleen asioivat mieluummin ihmisen kanssa, ja he ovat erittäin tervetulleita tekemään jatkossakin niin aina kun asiakaspalveluvuoro vain on. Kirjastojen omatoimiaika on kuitenkin sen verran laaja, että on tärkeää tarvittaessa hallita myös omatoimisuus saadakseen haluamansa kirjat varmasti silloin kun niitä tarvitsee. Metropolian kirjastoissa lainataan n. 50 000 nidettä vuodessa. Lainoja uusittiin vuonna 2024 n. 170 000 kertaa, näistä n. 95 000 uusintaa Tuudon ja n. 75 000 uusintaa MetCat Finnan kautta. Metropolian opiskelijat tekevät uuden kirjastokorttinsa lähes poikkeuksetta sähköisesti Tuudossa, muut asiakkaat saavat korttinsa asiakaspalvelusta, kunhan muistavat henkilöllisyystodistuksen. Metropoliassa tehtiin vuonna 2024 n. 4 800 uutta kirjastokorttia, näistä n. 600 asiakaspalvelussa. Metropolian kirjasto palvelee asiakkaitaan asiakaspalvelutiskin lisäksi myös verkossa. Meitä voi lähestyä sähköpostitse tai MetCat Finnasta löytyvän chat-palvelun kautta, ja saammekin paljon hyvin erilaisia aiheita käsitteleviä yhteydenottoja. Monesti asia ratkeaakin etänä ilman että asiakkaan on pakko käydä kirjastossa paikan päällä. Chat-palveluun tuli vuonna 2024 n. 750 yhteydenottoa. Chatissä selvästi yleisin käsitelty aihe on varauksen peruminen, sehän ei asiakkaalta itseltään onnistu enää siinä vaiheessa, kun varaus odottaa jo noutoa. Seuraavana tulevat e-aineistoihin liittyvät kysymykset ja pulmat. Kirjaston sähköpostiin tuli vuonna 2024 n. 2 800 viestiä. Sähköpostiviestien yleisimpiä aiheita ovat opinnäytetöihin ja niiden julkaisuun liittyvät kysymykset sekä kirjaston kaukopalvelu. Lisäksi asiakaspalvelussa otetaan vastaan myöhästymismaksuja (paitsi Karamalmin kampuskirjastossa, jossa ei ole enää maksupäätettä), kirjataan hankintaehdotuksia, autetaan tiedonhaussa, paikannetaan aineistoa hyllystä, opastetaan tulostinten kanssa (vaikka ne ovatkin oikeasti helpdeskin vastuulla, eivät kirjaston), ihan vaan jutellaan mukavia sekä ennen kaikkea vastataan kysymykseen ”MISSÄ TÄÄLLÄ ON VESSA?” Kirjastossa riittää siis elämää, sykettä ja pöhinää, vaikka välillä ehkä näyttäisikin vähän huopatossutehtaalta. Ja niinä hiljaisempina hetkinä on hyvä vaikka kirjoittaa tällainen blogijuttu!

Working at a UAS library: A new journey

3.9.2024
Mihaela Laitinen

In this series of articles, Metropolia library employees talk about their work within a UAS. Join us as we reveal what's happening within the walls of the library these days!  From computers to books My name is Mihaela Laitinen and three years ago I started my work as an information services advisor at Myyrmäki campus library. My past with Metropolia UAS and library work is not recent though. I started my career in library and information services as a trainee in 2018, leaving behind a professional background in IT in Romania and Ireland. Fast forward a few years and the present finds me buzzing around the library premises creating book displays, at the customer service desk attending to our patrons, in classrooms giving orientation sessions to new students or in the office archiving theses and taking care of interlibrary loans. The versatile professional - daily duties from customer service to marketing In my current role as an information services advisor I am responsible for facilitating access to information and resources and I do that both during customer service hours and while performing various clerical duties. You can find me at the customer service desk three times a week and I also handle inquiries via the library email and chat service. I help customers create library cards, locate resources and use the library’s databases.  I also promote the library’s collection through book displays. I carry out communication and marketing duties, create content on social media and run payment reports. My customer service experience was not significant before starting my work at the library and it was mostly in written form. It came as a big change to move to face-to-face interaction (and in a foreign language), a change I welcomed, that reinforced some of my skills and developed others. Events and projects – how to create meaningful connections Apart from customer service duties, I have been involved in both internal and external projects and these past years have definitely debunked the myth that library work is only about organizing and shelving books. I joined my library colleagues in MetroSport, an annual event organized by student union METKA at the Olympic Stadium in Helsinki, which gave me the opportunity to interact with students and other Metropolia departments. KirjastoMOVE is another project I’ve been involved in, a fun event organized by and for UAS libraries, that brings along team creativity and togetherness. Collaboration and the importance of multilingualism awareness Library work creates many collaboration opportunities with internal departments and external associations. One of them is the Association of Information Specialists - INA, whose seminar I have attended recently and where, together with my team leader, I have talked about multilingualism awareness at work and the potential influence a foreign background may have on work performance. Individuals from foreign backgrounds often bring unique perspectives shaped by different cultural experiences. At the same time differences in communication styles, work ethics or expectations can create misunderstandings if not properly managed. I am glad to have had the opportunity to talk about how work practices and professional norms can vary widely between countries and how this diversity can lead to the ability to approach challenges from multiple angles. While my Finnish language skills have advanced in the past years (I am also a Finnish citizen), there is still room for growth. With this in mind, I have enrolled in a language pilot project organized for universities, aimed at international employees and focusing on clear text construction, grammatical structures and word choice. Customer service is one of those fields where use of clear and precise language is essential for effective communication. Read more about me from the Kreodi article "Tie kirjastoammattilaiseksi - töitä Metropoliassa ja opiskelua Keudassa".

Työpaikkana AMK-kirjasto: Theseus-tiimi

7.5.2024
Jani Bohm

Tässä kirjoitussarjassa Metropolian kirjaston työntekijät kertovat työstään ammattikorkeakoulussa. Liity seuraamme, kun paljastamme, mitä kaikkea kirjaston seinien sisäpuolella nykyään tapahtuu! Kun Metropolian opiskelija lataa valmiin, ohjaavan opettajan tarkastaman ja hyväksymän opinnäytetyönsä Theseukseen, se ei suinkaan plompsahda saman tien julki kenen tahansa verkonkäyttäjän luettavaksi. Theseukseen ladatut työt nimittäin käyvät vielä kirjaston Theseus-tiimiläisten valppaiden silmien ja näppärien sormien kautta tsekattavana, että työ voidaan varmasti julkaista. Opiskelijan ja opinnäytetyön valmistumisen lähestyessä ja määräpäivien painaessa päälle tilanne on ymmärrettävästi usein sen verran kuumottava, että sinänsä selkeät ja yksityiskohtaisetkin ohjeet saattavat vähän pomppia silmissä, ja kaikenlaisia täytettäviä ja ruksattavia kenttiä kuitenkin riittää aika lailla. Opinnäytetyön asiasisältöön me kirjastolla emme tietenkään ota kantaa, sen kaikenhan on tosiaan työn ohjaaja ennen latausta hyväksynyt. Sen sijaan me tarkastamme seuraavanlaisia seikkoja: Onko työ oikeassa formaatissa? Theseuksessa julkaistavan opinnäytetyön tiedostomuoto on PDF/A, joten esimerkiksi Word-tiedosto (.docx) ei kelpaa. Onko tiedosto nimetty oikein? Opinnäytetyön tiedosto nimetään tyyliin Sukunimi_Etunimi, tai useamman opiskelijan yhteistyönä tekemä työ Sukunimi_Sukunimi_Sukunimi. Ääkkösiä tai muita erikoismerkkejä ei sallita. Avautuuko työ kokonaisuudessaan normaalisti? Ovatko sisällysluettelossa mainitut liitteet mukana (ellei niille ole erikseen haettu salauslupaa ja työssä tätä mainittu)? Vastaako sivumäärä ilmoitettua? Näyttääkö työ valmiilta ja lopulliselta, eikä se ole esim. tarkastajan ”kommenttiraidalla” varustettu versio, joita joskus tulee vastaan? Eihän työhön tai sen liitteisiin ole jäänyt kenenkään puhelinnumeroita, ei työn tekijän itsensä eikä varsinkaan muiden? Joskus ne puhelinnumerot tai muut arkaluonteiset tiedot esim. työn kohteena olevasta yrityksestä tai toimipaikasta on vähän hutaisten vain peitetty mustilla palkeilla, joiden alta tiedot on edelleen kopioitavissa ja siirrettävissä esim. tekstinkäsittelyohjelmaan. Tällöinkin pyydämme toimittamaan uuden version. Ovatko opinnäytetyön ns. metatiedoissa listatut asiat kohdallaan? Tekijän nimi oikein? Työn ilmoitettu otsikko vastaa työn kansilehdellä lukevaa? Työn kieli on sama kuin on kerrottu? Tiedätkö oman koulutusalasi ja tutkinto-ohjelmasi? Onko opiskelijan koulutusala, tutkinto-ohjelma ja mahdollinen suuntautumisvaihtoehto sekä valittu että myös kirjoitettu oikein? Näissä näkee usein aika kirjavia tulkintoja, vaikka toki Metropolian tutkinto-ohjelmien valikoimakin on aika kirjava. Omiin suosikkeihini metatietoihin kirjatuista tutkinto-ohjelmista (ohjeessa lukee siis ”Kirjoita tähän tutkinto-ohjelmasi virallinen nimi”) on kuulunut mm. opparin tehneen opiskelijan etunimi, sanotaan nyt vaikkapa ”Jari”. Korjasimme tämänkin virallisempien opiskelijatietojen mukaiseksi, vaikka varmasti joku Jariakin haluaisi opiskella. Löytyykö työn URN-osoite metatiedoista omasta, asiaankuuluvasta kentästään? URN-linkki generoituu automaattisesti työtä ladatessa ja opiskelijan olisi tarkoitus ottaa se itselleen ylös tässä vaiheessa. Hänelle lähtee Theseuksen automaatti-ilmoitus sähköpostiin vasta kun työ on julkaistu, ja URN-linkin voi kuitenkin liittää valmistumisilmoitukseensa jo ennen työn julkaisua. Sen taltiointi usein unohtuu, ja niitä sitten meiltä jälkikäteen kysellään, ja me kerromme. Samassa yhteydessä saattaa toisinaan olla myös ”hirveä kiire valmistua, milloin oikein julkaisette juuri MINUN työni” -saatesanoja. (saapumisjärjestyksessähän korjauksia vaatimattomat opinnäytetyöt siis julkaistaan, ja jos parhaina Theseus-deadlinepäivinä niitä saatetaan ladata satakunta aika liukuhihnalta, niin se SINUNKIN työsi tulee sieltä julki sitten omalla vuorollaan – ei kuitenkaan esimerkiksi öisin tai viikonloppuisin) Onhan työn tiivistelmäteksti tallennettu metatietoihin? Onko se samaa kieltä kuin työkin? Jos metatietoihin on tallennettu sekä suomen- että englanninkielinen tiivistelmä, me erotamme ne tässä vaiheessa omiin kenttiinsä, jolloin suomenkielinen tiivistelmä näkyy Theseuksen suomenkielisessä käyttöliittymässä ja englanninkielinen englanninkielisessä (tai mahdollinen ruotsinkielinen ruotsinkielisessä, mutta niitä Metropoliassa näkee aika harvoin). Metatietoihin tallennettavasta tiivistelmätekstistä täytyy poistaa tavutus, koska se sotkee Theseuksen indeksoinnin. Tämä saattaa opiskelijalta ohjeista huolimatta usein unohtua, joten me korjaamme asian julkaisuvaiheessa, samoin kuin formaateista toiseen säätäessä mahdollisesti sotkeutuneet kappalejaot ja ylimääräiset rivinvaihdot. Mitä jos jotain meni silti pieleen? Itse työn eli PDF/A-tiedoston sisältöä emme pysty muokkaamaan, joten siihen tehtävät korjaukset vaativat aina uuden PDF/A:n lähettämistä. Samaten jos opiskelijalle kaikista huolellisista tarkastuksista huolimatta vasta työn julkaisun jälkeen valkenee, että työhön kuitenkin unohtui joku kiusallinen kirjoitus- tai pilkkuvirhe, jonka haluaa korjattavan, niin hän voi ottaa kirjastoon yhteyttä. Tällaiset pienet muokkaukset voidaan hoitaa yksinkertaisesti niin, että opiskelija lähettää uuden, korjatun PDF/A:n meille sähköpostin liitetiedostona ja me vaihdamme sen virheellisen tilalle, jolloin työn URN-osoite pysyy entisellään. Sitten jos sisältöön tulee suurempia muutoksia (tämän arviointi on aina tapauskohtaista) tai esim. otsikko vaihtuu, työ täytyy ladata kokonaan uudelleen. Silloin poistamme alkuperäisen latauksen Theseuksesta. Sekään ei ole järin harvinaista, että opiskelija onnistuu lataamaan työnsä Theseukseen kahteen (tai jopa viiteen…) kertaan. Silloin otamme häneen yhteyttä ja kysymme, oliko versioiden välillä kenties jotain eroja ja jos oli, niin minkä niistä hän haluaa julkaistavan. Jo julkaistun työn poistaminen Joskus tulee myös tilanteita, että meiltä pyydetään jo julkaistun opinnäytetyön poistoa Theseuksesta joko opiskelijan tai häntä ohjaavan opettajan toimesta. Työtä ei esimerkiksi oltukaan vielä arvioitu ja hyväksytty, vaan se oli ladattu Theseukseen ennenaikaisesti. Sitä tietoahan meillä ei täällä ole, vaan lähtökohtaisesti oletamme Theseukseen ladattavan ohjeistuksen mukaisesti vain töitä, jotka on jo tarkastettu ja hyväksytty. Theseus-tietokannan julkisuus on hyvä sekä opinnäytetyön tekijän, ohjaavan opettajan että työn mahdollisen tilaajayrityksen tiedostaa jo työn suunnitteluvaiheessa. Metropolialla ei ainakaan toistaiseksi ole käytössään käyttörajattua kokoelmaa, vaan Theseuksessa julkaisemamme opinnäytetyöt ovat kaikkien netin ääreen pääsevien luettavissa mistä tahansa päin maailmaa. Kaikki liike- yms. salaisuudet tulee siis sijoittaa sellaisiin liitteisiin, jotka jäävät vain työn tilaajan käyttöön. Tällöin liitteiden salaamiselle haetaan erillinen päätös ja työhön merkitään tieto siitä, miksi ne puuttuvat työn julkisesta versiosta. Salaushakemuslomake löytyy OMAn Opiskelijan oppaasta. Toisinaan opiskelijaa saattaa alkaa kaduttaa hänen opinnäytetyönsä löytyminen julkisesta tietokannasta ja saamme toivomuksen työn poistamisesta tai piilottamisesta, joskus jopa vuosia työn alkuperäisen julkaisun jälkeen. Milloin ammatillinen osaaminen on ajan myötä kehittynyt tai muuttanut muotoaan, eikä opiskelija enää koe vanhan opinnäytetyönsä sopivan yhteen nykyisen LinkedIn- tms. profiilinsa kanssa, tai milloin hän vain muista syistä haluaa minimoida Google-hakutuloksia omalla nimellään. Nykyään kaikkiin Theseuksesta poikkeaviin opinnäytetyön julkaisukanaviin pitää kuitenkin hakea erillinen lupa oppimistoiminnan johdolta (myös tähän on lomake Opiskelijan oppaassa). Metropolian mahdollisen sähköisen arkiston käyttöönottoa odotellessa se poikkeava kanava on toistaiseksi käytännössä työn painettu ja kansitettu versio, joka tulee kirjaston kokoelmaan fyysisenä kopiona lainattavaksi. Theseus-tiimissä toimiminen on kaiken kaikkiaan hyvin antoisa osa kirjastotyötämme, ja ainakin itse toivon, ettei sähköinen arkisto tule aivan täysin mullistamaan tätä tehtävää. Nyt saamme vielä olla päivittäin eturintamassa todistamassa, kuinka monialaista ja -puolista opetusta Metropolia opiskelijoilleen tarjoaakaan, kun kauttamme kulkee opinnäytetöitä koulutusalasta toiseen ja tutkinto-ohjelmien laidasta laitaan. Meille on kunnia-asia, että ne kaikki pääsevät julki ansaitsemiensa standardien mukaisesti.

Tarkista kirjaston aukioloajat myös viikon 7 lakkojen aikana

30.1.2024

Pyrimme pitämään kirjastot avoinna viikon 7 lakkojen aikana. Palveluajoissa saattaa kuitenkin olla muutoksia. Tarkista kampuskirjastojen aukioloajat MetCat Finnasta. > Katso kirjaston aukioloajat MetCat Finnasta Jos et pääse kirjastoon Uusi erääntyvät lainasi MetCat Finnassa tai Tuudo-sovelluksessa. Jos lainaa ei voi uusia tai et pääse kirjastoon palauttamaan lainoja tai noutamaan varauksia, ota yhteyttä kirjastoon chatissa tai sähköpostitse kirjasto@metropolia.fi . > Uusi lainat MetCat Finnassa

Uudistunut chat

6.10.2022

Kirjaston chat-palvelu vaihtui uudelle alustalle. Samalla chatin ulkoasu ja toiminnallisuus ovat hieman muuttuneet.  Miten muutos näkyy asiakkaalle  Asiakkaalle uusi chat näkyy lähinnä hieman muuttuneena käyttöliittymänä.   Toiminnot on pyritty pitämään mahdollisimman pitkälle ennallaan. Nappibotin suorat linkit on valittu sen perusteella, mitä meiltä useimmin kysytään.   Kun valitset Live-chatin, voit keskustella kirjaston henkilökunnan kanssa. Jos emme ole paikalla, voit lähettää meille viestin “Jätä viesti” -ominaisuuden avulla. Vastaamme viestiin 1-3 päivässä, niin pian kuin pystymme.  Uudessa chatissa on myös mahdollisuus siirtyä live-chatin aikana videopuheluun. E-aineistopulmien ratkaisemisessa tätä ominaisuutta on jo kaivattukin! Talven aikana rakennamme palveluun bottia. Emme ehkä ole bottiuskovaisia parhaasta päästä, mutta teemme kaikkemme, jotta kirjaston botista tulee mahdollisimman toimiva. Myös live-chat palvelee  edelleen arkisin.  Uuden chat-alustan nimi on eKonsultaatio ja sen toimittavat meille Flowmedik ja Elisa. Palvelu otetaan käyttöön monissa muissakin Metropolian toiminnoissa syksyn aikana.  Otamme mielellämme vastaan palautetta! Voit lähettää sitä meille vaikkapa chatin kautta! :)   Päivi Ylitalo-Kallio

Joulu ja vuodenvaihde kirjastossa

21.12.2020

Metropolian kirjasto on avoinna joulun ja vuodenvaihteen aikana seuraavasti 21. - 23.12. omatoimiaika 24.12. - 6.1.2021 suljettu 7. - 8.1.2021 omatoimiaika (jos kiinteistö on avoinna) Tarkasta kampuskohtaiset aukioloajat! Kiinteistön aukiolo vaikuttaa kirjaston omatoimiaikaan. Aukioloajoista 11.1.2021 alkaen tiedotamme myöhemmin.   Kiitos kuluneesta vuodesta, rauhaisaa vuodenvaihdetta ja onnea alkavalle vuodelle 2021! 

Poikkeustila sulki kirjastot ja siirsi palvelut verkkoon

2.4.2020
Päivi Karhumetsä

Kirjasto on suljettu Metropolian kaikilla kampuksilla 18.3.2020 lähtien toistaiseksi. Työskentelemme etänä ja palvelemme asiakkaitamme verkossa. Kaikki Metropolian kampukset ja toimipisteet on suljettu 18.3.-13.5.2020, joten emme pääse lainkaan kirjaston tiloihin. Kirjasto toimii verkossa ja etänä Tärkeimmät verkkopalvelumme MetCat Finna ja LibGuides ovat avoimesti kaikkien käytössä. Molemmissa verkkopalveluissa on chat-palvelu, jonka aukioloaikaa on lisätty poikkeustilanteen aikana. Maaliskuun eräpäivillä olevat lainat on uusittu Kaikki 2.3.2020 jälkeen olevat eräpäivät on siirretty 2.9.2020 asti uusintarajoista ja varauksista huolimatta. Tarkistathan kuitenkin MetCat Finnasta lainojesi tilanteen! Maksut Maksuja ei kerry lainoista 16.3. alkaen, kunnes palvelurajoitteet poistuvat. Huomaa, että ennen 16.3. kertyneet maksut eivät poistu. Voit maksaa nämä maksut verkossa MetCat Finnassa. Varaukset Varauksia ei voi nyt tehdä, sillä niitä ei pääse noutamaan. Jo tehdyistä, noutamattomista varauksista emme peri maksua. Poistathan tarpeettomat varauksesi MetCat Finnassa!  Jos et pääse itse poistamaan varaustasi, ole yhteydessä kirjastoon chatissa tai sähköpostilla. Lainojen palauttaminen Koska kampukset ja kirjastot ovat kiinni, ei normaali palauttaminen ei ole mahdollista. Mikäli kuitenkin haluat palauttaa lainaamasi aineiston, voit toimia seuraavasti Pakkaa palautettava aineisto muovikassiin ja kirjoita oma nimesi pakettiin Sovi Arabian, Myllypuron tai Myyrmäen kampuksen aulapalveluiden kanssa milloin käyt palauttamassa aineiston Vahtimestari pyytää nimesi listaan palautuksen yhteydessä vahvistuksesi palautuksesta Jos et pääse palauttamaan aineistoa kampukselle, voit palauttaa lainat myös postitse. Kirjaston postiosoitteet löydät Aukioloajat ja yhteystiedot -sivulta. HUOM! Vahtimestareille tai postitse palautetut lainat näkyvät edelleen omissa tiedoissasi MetCat Finnassa. Palautukset käsitellään kirjastossa vasta poikkeustilan jälkeen, kun työnteko kampuksilla voidaan jälleen aloittaa. E-aineistot apuna etäopiskelussa Kirjaston e-aineistoja (e-kirjoja, e-lehtiä ja tietokantoja) voi käyttää normaalisti  E-aineistot A-Ö-listan tai MetCat Finnan kautta. Jos tarvitset apua e-aineistojen löytämiseen tai käyttöön, ota yhteyttä kirjastoon (chat, sähköposti) Tutustu e-kirjojen käyttöohjeisiin Monet kustantajat ja palveluntarjoajat ovat avanneet e-aineistojaan laajempaan käyttöön toistaiseksi. >> Lue lisää kustantajien toistaiseksi avaamista aineistoista Jos tarvitset e-kirjaa, jota ei löydy kokoelmistamme, tee hankintaehdotus Tiedonhaun ohjaus ja neuvonta Tiedonhankintaan löytyy apua yleisestä Tiedonhaku-oppaasta sekä alakohtaisista oppaista. Kulttuuri Liiketalous Sosiaali- ja terveysala Tekniikka Tiedonhaun työpajoja järjestetään tarvittaessa verkossa. Koulutusta järjestävän henkilökunnan yhteystiedot ovat Kirjaston koulutustarjonta -sivulla. Henkilökohtaista neuvontaa on mahdollista saada verkossa tai puhelimitse. Varaa aika: kirjasto(at)metropolia.fi  

Metropolian kirjastopalvelut siirtyvät verkkoon

17.3.2020

Kirjastot suljetaan Metropolian kaikilla kampuksilla 18.3.2020 lähtien koronavirustilanteen takia. Kirjastopalvelut siirtyvät kokonaan verkkoon. Laina-ajat ja lainojen uusinta Lainojen uusintaraja on nostettu 10 kerrasta 15 kertaan. Käy uusimassa lainasi MetCat Finnassa. 1.4.2020 jälkeen uusitut lainat erääntyvät 2.9.2020. Jos et saa uusittua lainoja sen vuoksi, että niihin on varauksia ja kirjastot ovat kiinni, lainoista ei kerry maksuja. Metropolian henkilökunnalla on käytössä automaattinen uusinta. Varaukset Varauksia ei voi tehdä 17.3.klo 16.00 lähtien. Jo tehdyistä, noutamattomista varauksista emme peri maksua. Jos et enää tarvitse varaustasi, voit olla yhteydessä kirjastoon chatissa tai sähköpostilla. Maksut Maksuja ei kerry lainoista 16.3. alkaen, kunnes palvelurajoitteet poistuvat. Huomaa että tähän menneessä kertyvä maksut eivät poistu van ne tulee maksaa. Voit maksaa maksut verkossa MetCat Finnassa. Kirjastopalvelut verkossa MetCat Finna LibGuides Tavoitat kirjastohenkilökunnan sähköpostilla ja chatissa. Seuraamme koronavirustilannetta ja tiedotamme muutoksista kirjastopalveluissa myös Aukioloajat ja yhteystiedot -sivulla.

Itsepalvelu pelastaa, jos päivät ovat kiireisiä

16.1.2019

Tenttikirjat jäivät päivällä hakematta tai eräpäivä lähestymässä? Relaa, pääset kirjastoon arkisin aamusta iltaan! Itsepalvelu eli omatoimikäyttö mahdollistaa laajat aukioloajat. Omatoimiaikana kirjasto on kaikkien asiakkaiden käytössä ilman henkilökuntaa. Itsepalvelu on ollut käytössä Metropolian kirjastoissa jo usean vuoden ajan. Automaateilla lainaaminen ja palauttaminen sujuu hyvin ilman henkilökuntaakin. Omatoimiaikana kirjastojen tiloja valvovat kamerat ja hälyportit sekä tietysti kiinteistöjen vahtimestarit. Henkilökunta voi olla tekemässä muita tehtäviä, kouluttamassa tai vaikkapa vastaamassa chat-kysymyksiin verkossa. Mitä kirjastossa voi tehdä omatoimiaikana? Voit lainata, palauttaa ja noutaa varauksia. Lisäksi voit käyttää tietokoneita, lukea, työskennellä, tehdä ryhmätöitä sekä nauttia kirjaston tunnelmasta. Kirjaston kiinteitä tietokoneita voit käyttää vierailijatunnusten avulla, mikäli sinulla ei ole omia Metropolian tunnuksia. Omatoimiaikana saat vierailijatunnukset vahtimestarilta. Jos kirjastokorttisi jäi kotiin, käytä automaatilla lainaamiseen mobiilikorttia. Mihin tarvitaan asiointia palveluaikoina? Kirjastokortin voit saada vain palveluaikoina. Ajan säästämiseksi voit kuitenkin täyttää kirjastokorttihakemuksen etukäteen verkossa. Tiedon etsimisen pulmatilanteissa saat apua paikalla olevalta henkilökunnalta. Jos unohdit PIN-koodisi, saat uuden vain henkilökunnalta. Voit uusia PIN-koodin myös puhelimitse tai chatissa, paikalla olevaa henkilökuntaa ei välttämättä tarvita. Tulostusarvon lisäämisen ja lainojen myöhästymismaksut voi hoitaa verkossa, joten niissäkään asioissa ei tarvitse enää kiirehtiä paikalle kirjastoon. Milloin kirjastossa on omatoimiaika? Arkisin lukukausien aikana. Omatoimiajat vaihtelevat kampuksittain, koska kirjastot noudattavat kiinteistöjen aukioloaikoja. Omatoimiaika voi tästä syystä olla lyhyempi esim. pyhien aattoina. Arkipyhinä ja loma-aikoina kiinteistöt ovat suljettu, joten silloin ei kirjastoissa ole omatoimiaikaa.  Myllypuron väliaikaisen kirjaston tilanteesta tiedotamme myöhemmin, kun selviää miten kirjastopalvelut kampuksella saadaan järjestetyksi. Tervetuloa kokeilemaan! Kun suunnistat kohti kirjastoa, tarkista omatoimiajat etukäteen Aukioloajat ja yhteystiedot-sivulta.

Asiakkaat ja kirjasto – 10 vuotta yhdessä

18.9.2018

Metropolia täyttää 10 vuotta tänä syksynä. Saman ajan kirjasto on palvellut asiakkaitaan. Pyysimme työntekijöiltämme muistoja menneeltä vuosikymmeneltä. Saimme tarinoita kohtaamisista asiakkaiden kanssa. Tässä parhaat palat: Kirjastokortti sai pusun “Palvelutiskillä pyysin asiakkaalta kirjastokortin. Hän otti kortin suurieleisesti esille ja antoi sille mojovan pusun. Sen jälkeen hän ojensi kortin minulle. Katsoin tätä esitystä ja ajattelin hämmästyneenä: tässäpä on todellinen kirjaston ystävä!” Kirjastontäti pääsi muistoalbumiin? “Nuori miespuolinen vaihto-opiskelija palautti lainansa palvelutiskille kurssinsa päätteeksi. Ojensi kätensä kättelyyn ja kiitti hyvästä palvelusta. Otti vielä kännykkänsä taskusta ja kysyi: saanko ottaa sinusta valokuvan muistoksi? Siinäpä yli kuusikymppiseltä kirjastotädiltä meni pasmat sekaisin...” Asiakkaat työkavereina “Omatoimiaika (tai itsepalvelu kuten sitä aluksi nimitimme) muutti isosti kirjastotilan merkitystä ja omia asenteitamme. Aikaisemmin ajoimme asiakkaat ulos iltapäivisin kirjaston sulkeutuessa. Ties mitä kirjastossa olisi tapahtunut ilman valvovaa silmäämme? Aamulla avasimme oven ja useimmiten siellä oli jono oven takana. Nykyisin asiakkaat käyttävät kirjastoa omatoimisesti aamusta iltaan, lainaavat ja palauttavat automaateilla kameroiden vartioidessa kirjastoa. Aina kun tulen aamulla töihin, on paikalla aina joku aamuvirkku opiskelija. Kun lähden iltapäivällä tai illalla, jatkuu äänten sorina ryhmätyötiloissa. On kuin työskentelisimme samassa paikassa, se on mukava tunne!” Tuhma niitti “Yksi tapaus on jäänyt lähtemättömästi mieleeni. Sen takia tiedän, että kirjaston asiakaspalvelussa voi tapahtua ihan mitä vain. Asiakas tuli sanomaan, että niitti on mennyt monisteessa huonoon kohtaan. Ystävällisesti autoin häntä niitinpoistajan avulla ja niitti irtosikin. Pahaksi onneksi niitti lensi suoraan asiakkaan rintojen väliin. Siinä hän sitä sitten ravisteli pois paitansa alta. Yritin paikkailla aiheuttamaani vahinkoa huumorilla ja sanoin, että ohhoh sepäs oli tuhma niitti. Jälkikäteen sitten siunailin, että onneksi niitti ei lentänyt silmään, mutta että pitikö sen kaikista maailman paikoista juuri sinne lentää.”