Tottelin tekoälyä
Kuulokkeet korville ja välittömästi uppouduin niistä tulvineeseen äänimaisemaan. Tekoälyksi esittäytyvä ääni ohjasi kulkuani ja jutteli kaikesta maan ja taivaan välillä. Osallistuin yhdessä kirjastolaisten ja parin viestinnän ihmisen kanssa RemoteHelsinki-esitykseen. Minun oli helppoa toimia tekoälyn äänen mukaan. Kuljin ”autopilotilla”: tein mitä tekoäly käski tehdä. Esitys sai minut pohtimaan kirjaston yhä kasvavaa automatisointia. Tekoäly kutsui liikennevaloja kaupungin automaattiseksi diktaattoriksi. Kirjaston diktaattori on taas sähkölukko. Omatoimiaikana se päästää sisään vain ne asiakkaat, joilla on toimiva kulkutunniste. Muut jäävät ulkopuolelle, elleivät livahda sisään edellisen asiakkaan kannoilla. Ei siis kovin tehokas diktaattori - kuten eivät ole liikennevalotkaan. Myönnän: olen joskus kävellyt päin punaista. Hälytinportti ja kamera ovat tehokkaampia diktaattoreita. Ne tallentavat tiedon, jos joku vie jotain lainaamatta ulos kirjastosta. Kauppakeskuksessa katsoin kollegoiden esitystä. Outoa miten he yhdessä tekivät jotain, mitä harva meistä tekisi normaalisti. Kohta oli minun vuoroni tanssia ja kollegat saivat vuorostaan olla yleisönä. Tottelimme tekoälyä. Se oli hauskaa! Mitä muuta kirjastossa on automatisoitu? Postiohjelma lähettää muistutusviestit asiakkaille. Työ, jonka aikaisemmin teimme itse aamuisin, on yön aikana hoidettu. Ilmoitukset noudettavista varauksista lähtevät myös automaattisesti. Lainaus ja palautus on automatisoitu. Puhumattakaan MetCat-verkkopalvelun uusista ominaisuuksista! Seuraavaksi tekoäly määräsi: "Nyt on aika pitää tauko." Istuin muiden kanssa kirkon penkkiin ja tekoäly antoi ohjeen: ”Rukoile, meditoi tai istu vaan paikallasi.” Metropoliassa suunnitellaan virtuaalikierroksia. Ne tulevat olemaan osa virtuaalikampusta. Entä tekoälyn ohjaama kierros kampuksella tai kirjastossa? Tulevaisuudessa opiskelija, uusi työntekijä tai alueen asukas astuu Metropolian kirjastoon. Hän ottaa ovelta kuulokkeet ja lähtee tekoälyn johdattamana kierrokselle. Millainen ääni on Metropolian kirjastolla? Vaihtuuko ääni ihmisen mukaan? Osaako se käydä aitoa dialogia? Ehkä se antaa asiakkaalle neuvon: ”Pysähdy. Etsi mukava tuoli. Kirjastossa voit keskittyä hetkeen ja koota voimia!” Kaisu Kuvat: copyright Remote Helsinki, kuvaaja Adriana Dobrin
MetroSport avasi taas lukuvuoden
MetroSport on Metropolian lukuvuoden avajaistapahtuma, joka on samalla liikunnan ja hyvinvoinnin tapahtuma. Opiskelijoiden ja henkilökunnan yhteinen tapahtuma järjestettiin tänä vuonna Myyrmäki-hallissa ja Energia Areenalla Myyrmäessä. Myös kirjasto oli mukana MetroSportissa, tällä kertaa kahden toimintapisteen voimin. Kirjarata oli mukana jo neljättä kertaa ja e-kirjaongintakin jo toista kertaa. Kirjaradassa idea on kiertää rata kirja pään päällä kävellen. E-kirjaonginnassa saa satunnaisen e-kirjan makean yllätyksen kera. Koska bittejä on vaikea laittaa ongintakoriin, pääsee kirjaan korissa olevan QR-koodin avulla. MetroSportin järjestää METKA eli Metropolia Ammattikorkeakoulun opiskelijakunta. Tapahtuma on suunnattu kaikille pääkaupunkiseudun korkeakouluopiskelijoille sekä korkeakoulujen henkilökunnalle. Tapahtuman tarkoitus on saada opiskelijat tutustumaan erilaisiin liikutalajeihin ja hyvinvointipalveluihin. Eikä pidä unohtaa hauskanpitoa! Hyvä fiilis tulee viimeistään kuplafudiksessa - jos uskaltaa kokeilla. Itse en kokeillut, mutta vietin tovin naureskellen kentän laidalla. Metropolian osteopaattiopiskelijat tarjosivat tapahtumassa työnäytteitä. Ihanaa :) Positia Hyvinvointipalvelut on opiskelijoiden työharjoittelupaikka, josta voi sitten varata pidemmän ajan osteopaatille tai vaikkapa jalkaterapiaan. Päivän lopuksi saimme nauttia energisten Mustan Barbaarin ja Prinssi Jusufin musiikista. Ensi vuonna taas. En malta odottaa! Odotellessa voi vaikka katsoa videon vuoden 2015 MetroSportista! Päivi Ylitalo-Kallio Lisätietoa: Metrosport Metka
Järjestelmien jättiläiset
Kirjastojen työntekijöitä on joskus sanottu tiedon jättiläisiksi. Metropolian kirjastossa työskentelee myös muutama melkein jättiläinen, nimittäin oman järjestelmätiimimme jäsenet. Nämä viisi ”jätiläistä” - Matti Elomaa, Kaija Kivikoski, Ari Penkkimäki, Saija Pyhtilä ja Päivi Ylitalo-Kallio - huolehtivat muiden töidensä ohella kirjastotoiminnan taustalla olevista verkkopalveluista ja tietojärjestelmistä. Kirjastojärjestelmä Voyager sisältää tiedot asiakkaista ja aineistoista. Noteshandler- ja Henkka-järjestelmillä hoidetaan asiakasviestejä ja laskutusta. Asiakkaidemme käyttämiä verkkopalveluita ovat MetCat, Libguides-oppaat sekä kirjaston asiakaspalvelu-chat. Tietojärjestelmät liittyvät moneen kirjaston toimintoon ja niissä tapahtuvat muutokset vaativat jätiläisten toimia. Kirjaston taustajärjestelmä Voyager toimii pääasiassa ilman jätiläisten ylläpitoa, mutta silloin tällöin lukuvuoden aikana on käytävä tekemässä muokkauksia ohjelman asetuksiin. Kesäksi, kun kirjastot ovat pitkään kiinni, lainattaville aineistoille asetetaan pitkät laina-ajat. Syksyllä jätiläiset muokkaavat ja siirtävät opiskelijajärjestelmästä uusien opiskelijoiden tiedot Voyager-kirjastojärjestelmään. Näin varmistetaan se, että uusien kirjastokorttien jakaminen olisi syksyn kiireissä sujuvaa asiakaspalvelutiskillä. Järjestelmäpäivitykset vaativat myös jätiläisten osallistumista: ennen päivityksiä on tehtävä valmisteluita ja päivityksen jälkeen on varmistettava, että palvelut toimivat jälleen. Muutoksista ja toimintahäiriöistä on myös viestittävä asiakkaillemme mm. sosiaalisessa mediassa ja Metropolian viestintäkanavien kautta. Hidasta ja nopeaa Jätiläisen työ saattaa olla hidasta ja pitkäjänteistä mutta välillä on tehtävä nopeitakin ratkaisuja. Jos huomataan, että järjestelmissä on jotain vikaa, on "korjausjoukkojen" lähdettävä heti etsimään vian syytä. Jätiläisten työhön liittyy myös vahvasti kehittämistyö eli kirjastotoiminnan uudistuksiin ja muutoksiin reagoiminen ja teknisten toteutusten miettiminen. Ensi vuonna MetCatiin tuodaan aineistotietoja toisesta kirjastotietokannasta (Taideyliopistojen Arsca-tietokanta), tähänkin muutos- ja suunnittelutyöhön jätiläiset osallistuvat. Kehitystyötä tehdään myös yhdessä muiden Suomen korkeakoulukirjastojen kanssa. Tällä hetkellä yritetään integroida Kansalliskirjaston tuottama verkkomaksamisohjelma toimimaan MetCatissa, jotta asiakkaidemme olisi mahdollista maksaa myöhästymismaksut verkossa. Tavoitteena on kehittää kirjaston verkkopalveluja entisestään. Siivousta, analysointia ja auttamista Kirjaston järjestelmätiimiläiset ovat tietokannan järjestelijöitä eli etsivät, siivoavat ja korjaavat tietokannasta tietoja. He analysoivat aineistojen käyttöä ja auttavat myös muita kirjaston työntekijöitä tässä. Jos aineistoja pitää poistaa isoja määriä, jätiläiset hoitavat asian Voyageriin kehitetyillä apuohjelmilla. Myös asiakastietoja on välillä muokattava esim. asiakasrekisteristä poistetaan asiakkaat, jotka eivät ole lainanneet viiteen vuoteen. Jätiläinen toimii kirjastossa vahvasti auttajan roolissa: jos järjestelmät eivät toimi, ei myöskään moni asia kirjaston palveluissa toimi. Jätiläinen auttaa myös ihan konkreettisesti muita kirjaston työntekijöitä, kun lainausautomaatti ei toimi tai kuitti- tai tarratulostin on heittäytynyt hankalaksi. Aina työpäivä ei suju kuin Strömsössä. Välillä saattaa tuntua siltä, että mikään ei etene tai ongelmat ovat "jättimäisiä". Onneksi tällöin tiimiläiset voivat "lyödä viisaat päät yhteen" ja ratkoa ongelmia yhdessä. Voi sitä onnistumisen tunnetta, kun asiaa on pitkään mietitty, testattu, yritetty ja sitten viimein asia saadaan päätökseen ja se toimii! Jätiläisen työssä parasta onkin muilta ja muiden kanssa yhdessä oppiminen. Saija Pyhtilä ja Ari Penkkimäki