Kategoria: Opiskelijat
Väliaikainen kirjasto Myllypurossa
"Onpas tää pieni!" "Missä kaikki kirjat on?" "En ole ikinä nähnyt näin pientä kirjastoa!" Muun muassa tällaisia spontaaneja huudahduksia on kuulunut Myllypuron väliaikaisessa kirjastossa. Ja onhan väliaikaisen kirjaston sijoittaminen kahvilan yhteyteen varmasti melko poikkeuksellinen ratkaisu. Näin olemme kuitenkin saaneet kirjaston palvelut jo kampuksen ensimmäisessä käyttöönottovaiheessa myös Myllypuroon. Lainaus ja palautus Lainaus ja palautus, sekä varausten nouto toimivat kahvilan viereisessä tilassa (A1013). Käytävältä löytyy palautuslaatikko, johon voi palauttaa silloin, kun lainaus- ja palautustila on suljettu. Kokoelmat kahvilassa Kirjasto toimii osittain yhteisissä tiloissa Sodexon kahvilan kanssa. Kirjakokoelmat on sijoitettu lähes kokonaan kahvilan puolelle. Kirjastoon tuotiin muuton yhteydessä osa Sofianlehdonkadun kokoelmista. Tukholmankadun kokoelmat löytyvät pääosin Vanhalta viertotieltä. Agricolankadun kirjaston kokoelmat puolestaan Leppävaarasta. Osa lakkautettujen kirjastojen kokoelmista on varastossa. Näin siksi, että syksyllä muutettiin samaan aikaan pois useasta kirjastosta, mutta tilalle ei vielä saatu yhtään uutta kirjastotilaa. Kokoelma muokkautuu käytön mukaan Kokoelma kasvaa ja muokkautuu käytön mukaan, Myllypuroon palautettavat lainat jätetään pääosin Myllypuroon. Myllypurossa kirjastolla on kuitenkin käytössä hyvin rajallinen tila, joten kokoelmat eivät voi kasvaa kovin suuriksi. Tee varaus MetCatissa Myllypuroon mahtuu vain vähän kokoelmia, mutta MetCatin kautta käytössäsi on kaikki Metropolian painetut aineistot. Vain varauksen päässä. Haluatko lainata kirjoja Myllypurosta? Silloin kaikkein järkevintä on etsiä sopivia kirjoja MetCatista ja tehdä niihin varaukset. Kun laitat varauksen noutopaikaksi Myllypuron, kirja saapuu noudettavaksi yleensä parin päivän sisällä. Noutoilmoituksen saat sähköpostiisi. Aukioloajat Kirjaston asiakaspalvelu on avoinna ma, ke, pe klo 10-15 ti, to klo 10-17 Omatoimiaikaa ei vielä ole. Uusi kirjasto D-taloon Uusi kirjasto valmistuu aikanaan kampuksen D-taloon. Päivi Ylitalo-Kallio >> MetCat >> Myllypuron kampuksen kirjaston aukioloajat ja yhteystiedot
Itsepalvelu pelastaa, jos päivät ovat kiireisiä
Tenttikirjat jäivät päivällä hakematta tai eräpäivä lähestymässä? Relaa, pääset kirjastoon arkisin aamusta iltaan! Itsepalvelu eli omatoimikäyttö mahdollistaa laajat aukioloajat. Omatoimiaikana kirjasto on kaikkien asiakkaiden käytössä ilman henkilökuntaa. Itsepalvelu on ollut käytössä Metropolian kirjastoissa jo usean vuoden ajan. Automaateilla lainaaminen ja palauttaminen sujuu hyvin ilman henkilökuntaakin. Omatoimiaikana kirjastojen tiloja valvovat kamerat ja hälyportit sekä tietysti kiinteistöjen vahtimestarit. Henkilökunta voi olla tekemässä muita tehtäviä, kouluttamassa tai vaikkapa vastaamassa chat-kysymyksiin verkossa. Mitä kirjastossa voi tehdä omatoimiaikana? Voit lainata, palauttaa ja noutaa varauksia. Lisäksi voit käyttää tietokoneita, lukea, työskennellä, tehdä ryhmätöitä sekä nauttia kirjaston tunnelmasta. Kirjaston kiinteitä tietokoneita voit käyttää vierailijatunnusten avulla, mikäli sinulla ei ole omia Metropolian tunnuksia. Omatoimiaikana saat vierailijatunnukset vahtimestarilta. Jos kirjastokorttisi jäi kotiin, käytä automaatilla lainaamiseen mobiilikorttia. Mihin tarvitaan asiointia palveluaikoina? Kirjastokortin voit saada vain palveluaikoina. Ajan säästämiseksi voit kuitenkin täyttää kirjastokorttihakemuksen etukäteen verkossa. Tiedon etsimisen pulmatilanteissa saat apua paikalla olevalta henkilökunnalta. Jos unohdit PIN-koodisi, saat uuden vain henkilökunnalta. Voit uusia PIN-koodin myös puhelimitse tai chatissa, paikalla olevaa henkilökuntaa ei välttämättä tarvita. Tulostusarvon lisäämisen ja lainojen myöhästymismaksut voi hoitaa verkossa, joten niissäkään asioissa ei tarvitse enää kiirehtiä paikalle kirjastoon. Milloin kirjastossa on omatoimiaika? Arkisin lukukausien aikana. Omatoimiajat vaihtelevat kampuksittain, koska kirjastot noudattavat kiinteistöjen aukioloaikoja. Omatoimiaika voi tästä syystä olla lyhyempi esim. pyhien aattoina. Arkipyhinä ja loma-aikoina kiinteistöt ovat suljettu, joten silloin ei kirjastoissa ole omatoimiaikaa. Myllypuron väliaikaisen kirjaston tilanteesta tiedotamme myöhemmin, kun selviää miten kirjastopalvelut kampuksella saadaan järjestetyksi. Tervetuloa kokeilemaan! Kun suunnistat kohti kirjastoa, tarkista omatoimiajat etukäteen Aukioloajat ja yhteystiedot-sivulta.
Maksa verkossa!
Nyt voit maksaa myöhästymismaksut myös verkossa! Viime vuosina kirjaston kysytyin palvelu, johon on pitänyt tarjota eioota, on ollut myöhästymismaksujen maksaminen verkossa. Olemme valmistelleet palvelua vuosikausia. Aina on tullut viivästyksiä, milloin mistäkin syystä. Mutta nyt se on täällä! Vihdoin! Miten Kirjaudu MetCatiin Siirry Oman tilin Maksut-sivulle Valitse: Siirry maksamaan Maksun suorituksen jälkeen palaa MetCatiin, jotta maksu rekisteröityy Faktat Palvelun tarjoaa Paytrail Minimimaksu on 0,60 €, maksimi 50 € Voit maksaa vain jo palautettujen tai uusittujen lainojen myöhästymismaksuja Päivi Ylitalo-Kallio
Asiakkaat ja kirjasto – 10 vuotta yhdessä
Metropolia täyttää 10 vuotta tänä syksynä. Saman ajan kirjasto on palvellut asiakkaitaan. Pyysimme työntekijöiltämme muistoja menneeltä vuosikymmeneltä. Saimme tarinoita kohtaamisista asiakkaiden kanssa. Tässä parhaat palat: Kirjastokortti sai pusun “Palvelutiskillä pyysin asiakkaalta kirjastokortin. Hän otti kortin suurieleisesti esille ja antoi sille mojovan pusun. Sen jälkeen hän ojensi kortin minulle. Katsoin tätä esitystä ja ajattelin hämmästyneenä: tässäpä on todellinen kirjaston ystävä!” Kirjastontäti pääsi muistoalbumiin? “Nuori miespuolinen vaihto-opiskelija palautti lainansa palvelutiskille kurssinsa päätteeksi. Ojensi kätensä kättelyyn ja kiitti hyvästä palvelusta. Otti vielä kännykkänsä taskusta ja kysyi: saanko ottaa sinusta valokuvan muistoksi? Siinäpä yli kuusikymppiseltä kirjastotädiltä meni pasmat sekaisin...” Asiakkaat työkavereina “Omatoimiaika (tai itsepalvelu kuten sitä aluksi nimitimme) muutti isosti kirjastotilan merkitystä ja omia asenteitamme. Aikaisemmin ajoimme asiakkaat ulos iltapäivisin kirjaston sulkeutuessa. Ties mitä kirjastossa olisi tapahtunut ilman valvovaa silmäämme? Aamulla avasimme oven ja useimmiten siellä oli jono oven takana. Nykyisin asiakkaat käyttävät kirjastoa omatoimisesti aamusta iltaan, lainaavat ja palauttavat automaateilla kameroiden vartioidessa kirjastoa. Aina kun tulen aamulla töihin, on paikalla aina joku aamuvirkku opiskelija. Kun lähden iltapäivällä tai illalla, jatkuu äänten sorina ryhmätyötiloissa. On kuin työskentelisimme samassa paikassa, se on mukava tunne!” Tuhma niitti “Yksi tapaus on jäänyt lähtemättömästi mieleeni. Sen takia tiedän, että kirjaston asiakaspalvelussa voi tapahtua ihan mitä vain. Asiakas tuli sanomaan, että niitti on mennyt monisteessa huonoon kohtaan. Ystävällisesti autoin häntä niitinpoistajan avulla ja niitti irtosikin. Pahaksi onneksi niitti lensi suoraan asiakkaan rintojen väliin. Siinä hän sitä sitten ravisteli pois paitansa alta. Yritin paikkailla aiheuttamaani vahinkoa huumorilla ja sanoin, että ohhoh sepäs oli tuhma niitti. Jälkikäteen sitten siunailin, että onneksi niitti ei lentänyt silmään, mutta että pitikö sen kaikista maailman paikoista juuri sinne lentää.”
Tervetuloa uudet ja vanhat opiskelijat!
Opiskelijan viisi parasta vinkkiä syksyn alkuun: 1. Säästä rahaa Ole liikkeellä ajoissa, niin saat opiskelussa tarvitsemasi kirjat kirjastosta. Ilmaiseksi. Hae kirjat MetCat-palvelusta, poimi hyllystä ja lainaa automaateilla. Kaikkien kirjastojemme kirjat ovat käytössäsi! Laina-aika on yksi viikko tai neljä viikkoa, voit uusia lainat verkossa ja palauttaa mihin tahansa kirjastoistamme. 2. Käytä e-aineistoja Kirjastosta löytyy tuhansia e-kirjoja, e-lehtiä ja tietokantoja. LibGuides-palvelu sisältää oppaita, joista saat tietoa oman alasi aineistoista, vinkkejä tiedonhakuun ja infoa kirjaston tarjoamista palveluista. 3. Unohda kiire Lue kirjaston e-kirjoja ja muuta e-aineistoa vaikka kotona tai kahvilassa! LibGuides-oppaiden linkkien kautta pääset e-aineistoihin myös Metropolian verkon ulkopuolelta. 4. Kysy chatissa tai sähköpostilla Chat on avoinna arkisin kaikissa kirjaston verkkopalveluissa. Voit aina otta yhteyttä myös sähköpostilla (kirjasto (at) metropolia.fi). 5. Kirjasto on käytössäsi aamusta iltaan Pääset kaikkiin Metropolian kirjastoihin arkisin aamusta iltaan, myös asiakaspalveluaikojen ulkopuolella. Lue lisää Aukioloajat ja yhteystiedot -sivulta. Mukavaa syksyn alkua!
Kesätauot kirjastoissa
Uusille kampuksille siirtymisen johdosta osa kirjastoista sulkeutuu tänä kesänä aikaisemmin. Kesätauon aikana kirjastoissa ei ole myöskään omatoimiaikaa. Kesätauot Agricolankatu suljettu 21.6.-19.8 Arabia suljettu 21.6.-19.8. Bulevardi suljettu 1.6. alkaen toistaiseksi Leppävaara suljettu 21.6. - 19.8. Myyrmäki suljettu 9.4. alkaen toistaiseksi Sofianlehdonkatu suljettu 28.5.-19.8. Viertotie suljettu 28.5.-19.8. Tukholmankatu suljettu 11.6.-12.8. (omatoimiaika avoinna 20.6. saakka) Eräpäivät syksyllä Kesälainojen eräpäivä on 5.9.2018. Kesälainojen eräpäivä Myyrmäen lainoissa on muuton vuoksi 17.9.2018. Verkkopalvelut ovat käytössäsi koko kesän Muistathan, että voit uusia lainojasi itse MetCat-palvelussa. Verkkopalvelumme ovat käytössäsi koko kesän. MetCat LibGuides Kirjastojen aukioloajat ja yhteystiedot Kirjaston käyttäjän opas Tavoitat meidät sähköpostilla ja puhelimella Kiireellisissä tapauksissa voit lähettää sähköpostia osoitteella kirjasto (at) metropolia.fi. Kirjaston päivystävässä palvelunumerossa 040 6452112 vastaamme siinä kirjastossa, jossa on henkilökuntaa paikalla. Aurinkoista ja rentouttavaa kesää!
Kiitos palautteesta!
Metropolian kirjastolle annettu palaute ei jää arkistoihin pölyttymään. Olemme aina valmiita muuttamaan palvelujamme asiakkaiden toivomaan suuntaan. Metropolian yhteisten palveluiden kyselyssä helmikuussa 2018 saimme opiskelijoilta eniten palautetta seuraavista asioista: Tilat Kirjastolta toivotaan ryhmätyötiloja, joissa voi keskustella, hiljaista työskentelytilaa, tietokoneita sekä ylipäätään parempia ja isompia tiloja. On ymmärrettävää, että väliaikaisista ja riittämättömistä kirjastotiloista tulee palautetta. Kun siirrymme uusille kampuksille, moni asia onneksi muuttuu. Saamme paremmat tilat ja toivottavasti myös laajemmat omatoimiajat. Kurssikirjat ja e-aineistot Kurssikirjoja toivottiin lisää kuten niin monessa kyselyssä aikaisemminkin. Uutta oli se, että e-kirjoja pyydettiin paljon rinnalle. Yleensäkin e-aineistoja toivottiin lisää ja niiden maksullisuutta kommentoitiin. Palautteen johdosta kiinnitämme erityistä huomiota e-aineistojemme löydettävyyteen ja lisäämme myös ohjeistusta. Tukea tiedon löytämiseen Tiedotusta ja opastusta kirjastopalveluista toivottiin enemmän. Haluttiin käyttöliittymää, jolla voi hakea monesta eri paikasta. MetCat on toivotun kaltainen verkkopalvelu, josta voi hakea monesta eri paikasta sekä e-aineistoja että painettujen aineistojen saatavuustietoja. Osa vastaajista koki, että tiedonhaun ohjaus oli ollut liian aikaisin tai hankalaan ajankohtaan. Olemme paraikaa suunnittelemassa tiedonhaun tueksi verkkokursseja, jotka ovat käytössä opiskelijoille ajasta ja paikasta riippumatta. Tiedottaminen oikeiden kanavien kautta on olennaista, jotta opiskelijat pystyvät hyödyntämään kirjastoa opinnoissaan. Kehitämme tiedottamista edelleen yhteistyössä opiskelijoiden ja tutkinto-ohjelmien kanssa. Muistathan, että voit antaa meille palautetta ympäri vuoden! Voit antaa palautetta monella tavalla: verkkolomakkeella, chatissä tai paikan päällä kirjastossa. Päivi ja Maarit
Asiakas kysyy – kirjasto vastaa verkossa ja palvelupisteillä
Chat, sähköposti, palvelupyyntö, e-lomakkeet – kirjaston tavoittaa nykyisin helposti verkon välityksellä. Samanaikaisesti myös kirjastojen palvelupisteissä riittää asiakkaita ja puhelin soi. Osalle asiakkaista perinteinen fyysinen asiakaspalvelu on tärkeää. Toiset ottavat mieluummin yhteyttä chatillä tai täyttävät e-lomakkeen. Onko aika jo ajanut ohi palvelupisteiden? Halusimme saada kokonaiskuvan Metropolian kirjaston asiakaspalvelusta ja samalla eväitä kehittämiseen. Selvitimme asiakaspalvelua kirjaston palvelupisteissä. Tarkastelimme lisäksi chatin ja palvelupyyntöjärjestelmän viestien määrää ja sisältöjä. Minkä verran eri palvelukanavia käytetään? Minkälaisia asioita niissä hoidetaan? Mitä asioita hoidetaan paikan päällä? Chatin käyttö lisääntynyt Kirjaston selvitys toi esille, että asiakas valitsee sen yhteydenottotavan mikä kulloinkin on helposti saatavilla ja sopii tilanteeseen. Yksi tarkastelumme tulos on se, että chat-keskustelujen määrä on kasvanut merkittävästi. Vuoden 2015 aikana kasvua oli yli 30 %. Seuraavana vuonna käyttö lisääntyi noin 10 %. Samanaikaisesti palvelupyyntöjärjestelmän viestien kasvu on pysynyt maltillisena, kuten oheisesta kuvasta hyvin näkyy. Asiakas on jatkossakin keskiössä Haluamme jatkossakin, että asiakkaat saavuttavat meidät helposti ja vaivattomasti. Meidän on siis jatkuvasti syytä kuunnella asiakasta vähän vielä tarkemmin. Näin osaamme tarjota opiskelijoille, henkilökunnalle sekä muille asiakkaille oikean palvelun oikeassa paikassa, kun välineet muuttuvat ja tietoympäristö kehittyy. Lue lisää Kreodi-verkkolehdestä Mitä muuta selvisi kirjaston asiakaspalvelusta? Lue juttumme ammattikorkeakoulukirjastojen Kreodi-verkkolehdestä: Mitä kirjaston asiakaspalvelu on? Metropolia teki tutkimuksen kirjaston asiakaspalvelusta. Ari Penkkimäki Kaisu Sallasmaa Päivi Karhumetsä
5 vinkkiä opinnäytetyön tiedonhakuun
1. Aloita aiheesta Kun sinulla on opinnäytetyön aihe selvillä, voit miettiä näkökulmia ja lähestymistapoja tiedon hakemiseen. Tällöin hakusanojen valitseminen on helpompaa. 2. Käy töihin Aloita tiedon hakeminen yksinkertaisesti. Kirjoita hakulaatikkoon yksi sana. Rajaa sen jälkeen hakutulosta. Valitse tarkempia hakusanoja. Näin erityisesti, kun etsit ulkomaisista tietokannoista artikkeleita. 3. Hyväksy turhautuminen Kun joudut jumiin, rauhoitu. Turhautuminen on normaalia ja kuuluu prosessiin. Mieti mitä voisit tehdä toisin. Jokin toinen näkökulma aiheeseen? Jokin muu tietokanta? Ehkä kokeilet jonkun toisen kirjaston verkkopalvelua. 4. Poraudu dataan Löysitkö superhyvän teoksen? Tarkista ovatko tekijät kirjoittaneet jotain muuta. Katso myös kirjan lähdeluettelo. Ehkä siellä on sinunkin aiheeseen sopivia teoksia. Sama juttu muiden tekemien opinnäytteiden kohdalla. 5. Pidä kirjaa Viimeisimpänä mutta ei vähäisimpänä vinkkinä. Tallenna kaikkien vähänkin kiinnostavien kirjojen ja artikkeleiden tiedot. Se helpottaa lähdeluettelon laatimista. Tärkeimmät tiedonlähteesi MetCat, Metropolian kirjaston verkkopalvelu LibGuides, Metropolian kirjaston verkko-oppaat Theseus, ammattikorkeakoulujen opinnäytetyöt ja julkaisut verkossa Aalto-Finna, Aalto-yliopiston verkkopalvelu Helka, Helka-kirjastojen yhteinen kokoelmaluettelo
Kuvista kiinni – Sallitut kuvien käyttötavat avoimissa verkkojulkaisuissa
Kuvien käyttö- ja tekijänoikeudet tuntuvat usein mutkikkailta. Voinko käyttää netistä löytämääni kuvaa opinnäytetyössäni? Blogiin ottamassani kaupunkikuvassa näkyy ihmisiä, saankohan julkaista sen? ImagOA-opas* on koottu korkeakoulujen avoimen julkaisemisen tueksi. Opas kertoo kuva-aineistojen käyttö- ja tekijänoikeuksista, esittelee avoimia digitaalisia kuva-aineistoja ja ohjeistaa omien aineistojen jakamisen muiden käyttöön CC-lisenssein. Kuvien sallittua käyttöä tarkastellaan korkeakoulujen opetusmateriaalien, opinnäytetöiden, julkaisujen ja taiteellisen toiminnan näkökulmasta. Kissa pöydälle: ImagOA-opas käytännössä Kokeilin ImagOA-opasta kuvien tekijänoikeuspulmien ratkomisessa. Ideoin kuvitteellisen blogijutun ”Kissat kanssakulkijoina” ja valitsin siihen kuvat. Tutkin kuva kuvalta valitsemieni otosten käyttömahdollisuuksia avoimessa verkkojulkaisussa. Kuva-arkistot, CC-lisenssit ja viittauskäytännöt: Kissa mukana arjen askareissa Kuva: Tuntematon. Kissa mukana kalareissulla. Espoon kaupunginmuseo. CC BY-ND. Aloitan etsimällä kuvia Suomen arkistojen, kirjastojen ja museoiden yhteisestä palvelusta Finnasta, josta valitsen kuvan ”Kissa mukana kalareissulla”. Kuvatietojen mukaan kuva on lisensoitu CC BY-ND-lisenssillä. Tarkistan ImagOAsta, mitä se tarkoittikaan? Innostuin lisensoimaan myös oman kuvani Mikosta ja Paavosta Miten viittaisin valitsemaani kuvaan? ImagOA-oppaassa esitellään kuvien viittauskäytäntöjä tieteellisessä esityksessä, mutta se tuntuu blogijuttuun liian raskaalta? Kevyemmän tavan löysin lopulta oppaan etusivun videolta, jossa vinkattiin myös hyvän viittaustavan muistisääntö: Title, Author, Source, License (eli TASL + linkitys). Sitaatti ja kuvasitaatti: Kissa muusana Haluaisin blogiini kuvan pianisti Wanda Landowskasta, joka kuvattiin usein kissansa kanssa. Googlen kuvahaun linkit vievät Pinterestiin, mutta palvelun luonteen vuoksi kuvien laillista alkuperää on lähes mahdotonta todentaa. Europeanasta (Euroopan digitaalinen kulttuuriperintö) löydän Landowskaa ja kissaa esittävän kuvan, joka on edelleen tekijänoikeuksien alainen ja jonka lainaaminen vaatii julkaisuluvan tekijänoikeuden omistajalta. Voisinko käyttää kuvaa sitaattioikeudella? Sitaattioikeus kun mahdollistaa pienten lainausten tekemisen ilman erillistä lupaa tekijältä. Pienen etsiskelyn jälkeen löydän ImagOA-oppaasta lainaamisen poikkeuskäytännöistä kertovan sivun, joka kertoo tarkemmin siteerausoikeudesta tekijänoikeuslain 22. pykälän (sitaatti) ja 25. pykälän (kuvasitaatti) nojalla. Koska juttuni ei ole arvosteleva tai tieteellinen esitys, kuvasitaatti ei tule kysymykseen. Lain 22. pykälä onkin hankalampi tulkittavaksi. Kaipaisin enemmän tapausesimerkkejä pykälän soveltamisesta. Luovun sitaatista, varmuuden vuoksi. Europeanaan tallennetun kuvan voin kuitenkin linkittää tekstiini, koska kuvalinkki vie laillisesti julkistettuun lähteeseen, eivätkä kuvan käyttöehdot kiellä jakamista. Julkaisuluvan hankkiminen: Tapaus Reissukissa-Pessi Kuva: Reissukissa Pessi ja Koirajengi. © Tuula Ojala-Nurmi (2017). Jutussani on vaikea ohittaa julkkikseksi noussutta Pessi-kissaa, joka kiertää kansallispuistoja ja vaeltaa Lapissa yhdessä perheensä ja Koirajengin kanssa. Reissukissan blogi ja Instagram ovat täynnä hienoja kuvia maastoretkiltä. Kuvissa ei näytä olevan kopioinnin sallivaa CC-lisenssiä, joten en saa valmistaa niistä leikkaustyökalulla kopiota juttuuni ilman kuvaajan suostumusta. Pyydänkin kuvaajalta lupaa yhden kuvan kopiontiin juttuani varten. Seuraavana aamuna lupaviesti on jo postilaatikossani: ”Ilman muuta voit käyttää jotain blogimme kuvaa tuohon tarkoitukseen.” Tämähän sujui helposti. Toimintaympäristömme on muuttunut yhä monimediaisemmaksi, ja kuvien jakamisesta on tullut arkipäivää. Muuttuneessa ympäristössä toimimiseen tarvitsemme uusia taitoja. ImagOA-kokeiluni päällimmäiset mietteet muotoilen kysymykseksi itselleni: ”Tiedänkö riittävästi kuvasta ja sen julkaisukontekstista, jotta voi jakaa kuvan?” Jos en ole aivan varma, tiedän minne palata. Maarit *ImagOA - Avoin tiede ja kuvien käyttö -hanke toteutettiin yhteistyössä Suomen yliopistojen rehtorineuvosto UNIFIn, Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto Arenen, Aalto-yliopiston ja Taideyliopiston kanssa. Metropolian Mediakeskus Valovirta osallistui oppaan visuaalisen ilmeen tekemiseen. ImagOA http://libguides.aalto.fi/imagoa Reissukissa-Pessi ja Koirajengi-blogi http://reissukissa-pessi.blogspot.fi/