Varaston kätköistä: Lutherin siveysoppia ja halpahintaista ruokaa

Kuvittele, että voisimme parantaa muistisairaiden elämänlaatua ilman lääkkeitä. Hoito olisi lempeää, ihmistä arvostavaa ja hoitajan omaa luovuutta tukevaa. Työpaikka olisi haluttu ja sinne hakeutuisivat muistisairaiden hoidosta kiinnostuneet, parhaat hoitajat, jotka haluaisivat tehdä paikasta mahdollisimman hyvän kaikille. Voisiko tämä olla aidosti mahdollista? Lääkkeettömät menetelmät ovat psykososiaalisia, psykofyysisiä ja muita lääkkeettömiä menetelmiä ja tukimuotoja, joita voidaan hyödyntää hoitotyössä osana muistisairaan hoitoa (Hotus-hoitosuositus 2019). Niitä käytetään monesti tilanteissa, joissa pyritään tunnistamaan käytösoireita laukaisevia tekijöitä tai halutaan muokata ympäristöä ja tukea muistisairasta niin, että hän pystyy elämään omannäköistä elämää ja toimimaan arjessa mahdollisimman pitkään itsenäisesti (Muistiliitto). Lääkkeettömiä hoitomenetelmiä käytetään muistisairaiden ihmisten hoidossa mutta niiden arvoa ja merkitystä ei välttämättä tunnisteta. Muistisairaudet Käypä hoito -suosituksessa (Duodecim 2023) esitetään omaisten ja hoitavien henkilöiden tukemista, koulutusta ja ohjausta lääkkeettömiin menetelmiin. Myös Hotuksen hoitosuosituksessa (Hotus-hoitosuositus 2019) tuodaan esille työntekijöiden koulutuksen, osaamisen sekä osaamisen päivittämisen ja täydentämisen merkitys laadukkaan ja potilasturvallisen hoitotyön toteutumiseen. Käytösoireisten asiakkaiden kohtaaminen hoitotyössä kehittämishankkeessa (2015–2016, rahoittaja Työsuojelurahasto) tuotettiin tietoa siitä, että lääkkeettömät menetelmät voivat parantavat muistisairaiden ja heidän läheistensä hyvinvointia ja vähentää hoitajien työn henkistä kuormittavuutta ja lisätä työtyytyväisyyttä. Perusteet lääkkeettömien menetelmien käytölle ovat siis vahvasti olemassa.  Ulkopuolisen rahoituksen turvin (AKKE) alkoi Lempeä hoiva -hanke, jonka tarkoituksena on vahvistaa lääkkeettömiin menetelmiin liittyvää osaamista ja käyttöönottoa neljässä hoivakodissa Vantaan ja Keravan sekä Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueilla ja yksityisen palveluntuottajan hoivakodissa Vantaalla. Osallisuutta ja luovuutta tukevat aloitustilaisuudet Toiminnan alkaessa järjestimme kaikissa hoivakodeissa yhteisen aloitustilaisuuden. Halusimme lisätä avoimella viestinnällä hankkeen läpinäkyvyyttä ja sitoutumista hankkeen tavoitteiden eteenpäin viemiseen. Samalla välitimme tietoa kaikille henkilöille, jotka jollain tavalla voivat hyötyä hankkeesta. Ennen kaikkea halusimme saattaa henkilökunnan, hoivakotien asukkaat ja heidän läheisensä yhteen yhdessä pohtimaan ja keskustelemaan lempeästä hoivasta ja lääkkeettömistä menetelmistä. Aloitustilaisuudet suunniteltiin niin, että ne edistivät yhteisöllisyyttä, luovaa ajattelua ja lempeän hoivan ideologiaa. Ohjelma suunniteltiin lempeän vuorovaikutteiseksi niin, että kaikilla oli mahdollisuus osallistua keskusteluun ja tilaisuuden kulkuun omina itsenään roolistaan tai työtehtävästään riippumatta. Aloitustilaisuuksien ympäristö luotiin rauhoittavaksi epäsuoran valon ja musiikin avulla. Pienten kellojen soitto johdatti teemasta toiseen. Tilaisuudessa haluttiin rohkaista luovuuteen mikä näkyi myös fasilitoijien asuissa. Tärkeän lisän asian äärelle pysähtymiseen toivat tarjolla olevat pienet herkut. Tilaisuuksissa oli kolme osallistavaa osuutta, joihin ideoitiin innostavia menetelmiä. Ensin osallistujat saivat pohtia, mistä tekijöistä lempeä hoiva heidän mielestään muodostuu. Nämä asiat kirjattiin pilven muotoisille lapuille, jotka kiinnitettiin oksaan ja joka jäi hoivakoteihin muistoksi. Alla olevaan kuvaan on koottu näitä esiin nostettuja lempeän hoivan tekijöitä. Lempeän hoivan tekijöitä (Anniina Honkonen 2024). Seuraavaksi ilmaistiin oma mielipide liittyen lempeän hoivan väittämiin äänestämällä värilapuin. Väittämissä pohdittiin seuraavia asioita: Lempeän hoivan toteuttaminen vaatii lisää resursseja Lempeää hoivaa on vaikea toteuttaa Arvostava kohtaaminen on lempeän hoivan ydin Lempeä hoiva vaatii erityisosaamista Lempeä hoiva koskettaa myös omaisia Luovia menetelmiä voivat hyödyntää vain luovan alan ammattilaiset. Lopuksi tunnistettiin bingoa pelaamalla, minkälaisia lääkkeettömiä menetelmiä hoivayksiköissä on jo käytössä ja mitä seuraavaksi voisi kokeilla. Ihmiset osallistuivat innokkaasti työskentelyyn ja menetelmät virittivät hyvin aiheeseen liittyvään keskusteluun. Lopputulemana lisää ymmärrystä ja orastavaa innostusta Tilaisuuksien jälkeen olimme uteliaita kuulemaan osallistujien palautetta lempeästä hoivasta ja lääkkeettömistä menetelmistä mutta myös tilaisuuden ilmapiiristä, ohjelmasta ja tunnelmasta. Palaute oli kannustavaa. Omaiset antoivat kiittävää palautetta ja näkivät asian tärkeänä. He toivoivat lisää tilaisuuksia, jossa he voisivat kertoa toiveistaan, huolistaan ja tuoda esille kehittämisehdotuksia. Muistisairaat asukkaat tuntuivat olevan myös mielellään mukana. Monelle mahdollisuus osallistua oli selvästi merkityksellistä mutta joillekin suuri ihmismäärä, ja tilanteiden nopea eteneminen aiheuttivat selvästi kuormitusta eikä kaikkien keskittymiskyky riittänyt olemana paikalla koko tilaisuuden ajan. Yllättäen osa henkilökuntaan kuuluvista koki luovien menetelmien käytön hieman vieraana tai hämmentävänä. Ehkäpä hoivakodeissa ei ole riittävän usein mahdollista järjestää tapahtumia, joissa heittäydytään mielikuviin ja osallistutaan yhdessä tekemiseen. Hankkeen aloitustapahtumat ovat tehneet lempeän hoivan ja lääkkeettömien menetelmien hyödyntämisen näkyvämmäksi hoivakodeissa. Tällaiset tapahtumat eivät ainoastaan lisää ymmärrystä hankkeen tavoitteista, vaan myös vahvistavat yhteisöllisyyttä ja luovaa ajattelua. Laaja tiedottaminen, osallistava ohjelma ja avoin keskusteluilmapiiri ovat luoneet vahvan perustan lempeän hoivan tavoitteiden edistämiselle. Lempeä Hoiva ei ole vain hankkeen nimi, vaan se on asenne ja lähestymistapa, joka ohjaa jokapäiväisessä työssä. Lempeällä otteella voidaan vaikuttaa positiivisesti jokaisen asukkaan elämään ja luoda hoivakoteihin ilmapiiri, jossa jokainen tuntee itsensä arvostetuksi ja kuulluksi.   Kirjoittajat Carita Hand, terveysalan lehtori, asiantuntija, Lempeä hoiva -hanke, Metropolia Ammattikorkeakoulu. Anniina Honkonen, TKI-asiantuntija, projektipäällikkö Lempeä hoiva -hanke, Laurea AMK. Marja Immonen, asiantuntija, Lempeä hoiva -hanke, Haaga-Helia ammattikorkeakoulu. Johanna Kauranen, asiantuntija, Lempeä hoiva -hanke, Haaga-Helia ammattikorkeakoulu. Sanna Soini, hoitotyön lehtori, asiantuntija, Lempeä hoiva -hanke, Laurea AMK. Piia Tiilikallio, TKI-asiantuntija, projektipäällikkö Lempeä hoiva -hanke, Laurea AMK . Kati Ylikahri, terveysalan lehtori, asiantuntija, Lempeä hoiva -hanke, Metropolia Ammattikorkeakoulu.   Lähteet Duodecim 2023. Muistisairaudet Käypä hoito -suositus. Viitattu 19.4.2024. Muistisairaudet (kaypahoito.fi) Hotus-hoitosuositus 2019. Muistisairaan henkilön päivittäistoiminnoista suoriutumisen tukeminen - Lääkkeettömät menetelmät hoitotyössä. Hoitotyön tutkimussäätiön asettama työryhmä Parisod H., Haapala O., Okkonen E., Saarnio R. & Tuomikoski A. Helsinki: Hoitotyön tutkimussäätiö. Viitattu 19.4.2024. https://www.hotus.fi/wp-content/uploads/2019/12/hoitosuositus-muistisairaat.pdf  Käytösoireisten asiakkaiden kohtaaminen hoitotyössä kehittämishanke (2015-2016). Dementiakoti Villa Tapiola Oy. Rahoittaja Työsuojelurahasto. Viitattu 17.4.2024. https://oma.tsr.fi/api/projects/ebfe04ad-f7ad-4bf1-9732-72ade95bdb8a/attachment/9261189e-367e-47b2-871b-e7434628278e Muistiliitto. Lääkkeetön hoito. Viitattu 14.4.2024. Lääkkeetön hoito :: Muistiliitto

Ikääntyneiden määrä kasvaa, eikä hoitajia riitä kaikille ja kaikkialle. Olemmeko valmiita ottamaan vastaan digitalisaation tuomat mahdollisuudet? Entä jos joku ehdottaisi, että uusi työkaverisi onkin robotti? Olemmeko valmiita ottamaan ne osaksi työyhteisöä? Digitalisaation merkitys terveyspalveluissa Valtioneuvosto visioi vuonna 2016, että vuonna 2020 Suomessa otettaisiin laajamittaisesti käyttöön digitalisaatio, automatisaatio ja robotiikka kaikilla yhteiskunnan toimialoilla, myös terveydenhuollossa. Ajatuksena oli, että vuoteen 2025 mennessä saataisiin erilaisia ratkaisuja terveydenhuollon haasteisiin, kuten resurssien riittävyyteen. (Valtioneuvosto 2016.) Myös EU on linjannut vuonna 2019, että yksi tehokas tapa investoida terveyteen on investoida digitalisaatioon. Kuten muissakin palveluissa, on tärkeää arvioida tällaisten digitaalisten terveyspalvelujen vaikutuksia. Päätökset uusien digitaalisten terveyspalvelujen hyväksymisestä, käytöstä tai korvaamisesta terveydenhuoltojärjestelmän eri tasoilla, perustuvat niiden näyttöön suorituskyvystä.  Terveydenhuoltojärjestelmän laajojen tavoitteiden saavuttaminen, mukaan lukien laatu, saavutettavuus, tehokkuus ja tasapuolisuus, ovat tavoitteita, joiden perusteella voidaan arvioida uusia digitaalisia terveyspalveluja.  (EU 2019: 4.) Digitalisaatio ikäihmisten hoidon ja hoitajien tukena Sosiaali- ja terveysministeriön sekä Kuntaliiton laatusuositus vuosille 2020–2023 luonnoksen mukaan väestöstä vuonna 2018 oli 65 vuotta täyttäneitä noin 20 % ja ennusteen mukaan vuonna 2030 heitä olisi noin 26 % koko väestöstä. Myös iäkkäämmän ikäryhmän eli 75–85 vuotta täyttäneiden osuus kasvaa. (Sosiaali- ja terveysministeriö 2020: 12.) Eliniän kasvaessa, myös muistisairauksien määrä kasvaa. Muistisairaudet itsessään eivät kuitenkaan ole lisääntyneet, vaan eliniän kasvu ja sairauksien diagnosoinnin parantuminen on nostanut lukua. Tämä muistisairauksien määrän kasvu tuo omat haasteensa ikäihmisten hoidon kehittämiseen. (Remes 2018.) Terveydenhuollossa automaatio ja robotiikka on jaettu erilaisiin kokonaisuuksiin, joita ovat esimerkiksi potilaiden omahoitoon liittyvä automatiikka, lääketieteen robotiikka ja hoitotyöntekijöiden työtä tukevaan robotiikkaan. Hoitotyöntekijöiden työpanosta pyritään kohdentamaan niihin tehtäviin, joissa tarvitaan hoitajan ammattitaitoa sekä henkilökohtaista olemista ihmisenä ihmiselle. (Kangasniemi 2016: 40–­­42). Näin ollen muissa työtehtävissä voidaan ottaa avuksi työtä tukevaa robotiikkaa. Digitalisaation käytön lisääntyessä hoitotyössä, on syytä pohtia miksi ja mihin tarkoitukseen teknologiaa käytetään, ja osataanko sen käyttöä arvioida, mutta myös millainen teknologinen osaaminen hoitotyön ammattilaisilla on. (Moisanen & Lintula 2020: 69). Digitalisaation teknisen osaamisen merkitys hoitotyössä korostuu, jotta pystytään tarjoamaan palveluita tehokkaasti, laadukkaasti ja turvallisesti. Robotiikka hoitotyössä Hoitotyöntekijöille tehdyissä tutkimuksissa on selvitetty, miten he suhtautuvat robotiikkaan. Pääsääntöisesti niihin suhtaudutaan myönteisesti, mutta niihin liittyy myös pelkoja. (Kangasniemi 2016: 40–42; Kyrki 2015: 3). Tutkimuksissa osoitettiin, että hoitajat kokevat yleisesti pelkoa teknologiaa kohtaan. He kokevat, että hoidettavan yksityisyys häviää, robotit tekevät puolesta tai ne eivät tunnista sairauksien oireita. Pelätään myös töiden lisääntymistä. Toisaalta pelättiin myös sitä, että robotit vievät kaiken työn, tulee massatyöttömyyttä. Tämä pelko on kuitenkin tutkimusten mukaan turha. (Kauhanen 2016: 10.) Hoitohenkilökunnan asenteilla katsotaan olevan suuri merkitys digitalisaatiota ja robotiikkaa kohtaan liittyvässä kehittämisessä. Asenteilla on joko estävä tai edistävä vaikutus. Tähän vaikuttaa muun muassa henkilökohtainen arvomaailma sekä periaatteet, jotka ohjaavat ammattietiikkaa. Hyväksyttävinä robottien käyttötapoina katsottiin fyysisesti raskaissa työtehtävissä avustaminen. Hyväksyminen oli positiivisempaa myös, jos oli jo aikaisempaa kokemusta roboteista. Roboteilla ei kuitenkaan katsottu voivan korvata hoitajan ja hoidettavan vuorovaikutustilanteita. (Moisanen 2020: 73.) Hoiva-alalla puhutaan kutsumuksesta, joka ohjaa henkilöitä hakeutumaan alalle. Ihmisläheisyys, auttamisenhalu ja empatia ohjaavat kutsumukselliseen hoivatyöhön, ja tämän kutsumuksen katsotaan osittain katoavan robotiikan myötä. Henkilöt, jotka näkevät robotiikan myönteisenä asiana hoivatyössä ja sen kehittymisessä, kokevat kutsumuksen uudella tavalla. Heille robotiikka tarjoaa uusia malleja toteuttaa työtään ja kehittää ammatti-identiteettiään. (Turja 2020: 167–168.) Työkaverina robotti Entäpä sitten se robotti työkaverina, ollaanko siihen valmiita? Tutkimusten mukaan valmiita ollaan, tietyin edellytyksin. Tarvitaan kuitenkin erilaisia kokeiluja, joissa ensin testaajina ovat innokkaimmat kokeilijat. Seuraavissa vaiheissa kokeiluja jalkautetaan niille, jotka ehkä vasta pohtivat mahdollisia hyötyjä, ja tästä kokeilua jatketaan taas eteenpäin heille, jotka suhtautuvat asiaan kriittisemmin. On helpompaa ottaa digitalisaatiota ja robotiikkaa käyttöön, kun on ensin testattu ja niistä saatu tieto avoimesti kerrottu uusille käyttäjille. Jotta robotit halutaan ottaa käyttöön, niiden on oltava helppokäyttöisiä ja niiden on oltava hyödyllisiä oman työn kannalta. (Kyrki ym. 2015: 7.) Kirjoitus pohjautuu kirjoittajan Vanhustyön  YAMK-opintojen opinnäytetyöhön, jonka aiheena oli Digitalisaatio ikääntyneiden hoivapalveluissa – Henkilöstön ja johtamisen näkökulma. Kirjoittaja: Päivi Isokoski-Salonen, Vanhustyön YAMK, Metropolian Ammattikorkeakoulu Lähteet: Valtioneuvosto 2016. Valtioneuvoston periaatepäätös älykkäästä robotiikasta ja automatisaatiosta 2016. Valtioneuvoston_paatos_robotiikasta0900908f804c90b7.pdf. Viitattu 1.10.2020. European Union, 2019. ASSESSING THE IMPACT OF DIGITAL TRANSFORMATION OF HEALTH SERVICES Report of the Expert Panel on effective ways of investing in Health (EXPH). Luxembourg: Publications Office of the European Union. Viitattu 1.2.2021 Kangasniemi, Mari, Pietilä, Anna-Maija, Häggman-Laitila, Arja 2016. Automatiikka ja robotiikka hoitotyöntekijöiden työn muutoksessa. Tutkiva hoitotyö. Hoitotieteellinen aikakauslehti 2/2016. Kauhanen, Antti 2016. Teoksessa: Andersson, Cristina, Haavisto, Ilkka, Kangasniemi, Mari, Kauhanen, Antti, Tikka, Taneli, Tähtinen Lauri, Törmänen, Antti. Robotit töihin, koneet tulivat – mitä tapahtuu työpaikoilla? EVA Raportti 2/2016. Helsinki. 2016. Kyrki, Ville, Coco, Kirsi, Hennala, Lea, Laitinen, Arto, Lehto, Paula, Melkas, Helinä, Niemelä, Marketta, Pekkarinen, Satu 2015. Robotit ja hyvinvointipalvelujen tulevaisuus. ROSE-konsortio. Strateginen tutkimus. Tilannekuvaraportti 2015. Suomen Akatemia. Moisanen, Kirsi, Lintula, Leila 2020. Teoksessa, Laanterä, Sari, Sauders, Hannele (toim.), Sosiaali- ja terveysalan ammattilaisten geneerinen osaaminen. Kirjallisuuskatsaus. Viitattu 16.8.2021. Remes, Anne 2018. Muistipotilaan laadukas hoito tulevaisuudessa – mahdoton haaste yhteiskunnalle? Lääketieteellinen aikakauskirja Duodecim 2018; 134 (24): 2507–8. Sosiaali- ja terveysministeriö ja Kuntaliitto 2020. Laatusuositus 2020-2023.Viitattu 10.10.2020. Turja, Tuuli 2020. Teoksessa Särkikoski, Tuomo, Turja, Tuuli, Parviainen, Jaana (toim.), 2020. Robotin hoiviin? Yhteiskuntatieteen ja filosofian näkökulmia palvelurobotiikkaan. Tampere: Vastapaino.        

Hoivatyössä kohdataan paljon vakavasti sairaita, kärsiviä ja kuolevia ihmisisä. Se synnyttää tarpeen tarkastella myös omaa henkilökohtaista suhtautumista suruun. Perinteisesti ajatellaan, että hoiva- ja hoitotyötä ammatikseen tekevä on se, joka kykenee jättämään omat tunteensa taka-alalle, tukemaan surevaa surun kohdatessa ja hoitamaan surun kohdatessa siihen tilanteeseen liittyvät käytännön asiat. Suomessa vuonna 2020 kuoli 55 500 henkeä. Suurin osa kuolemista aiheutui verenkiertoelimistön sairauksista tai kasvaimista, seuraavaksi eniten muistisairauksista. Näihin syihin kuoli lähes 60% suomalaisista (Tilastokeskus 2021). Suurin osa kuolemista tapahtuu edelleen sairaaloissa tai hoivalaitoksissa, joten hoiva- ja hoitotyön ammattilainen mitä todennäköisemmin kohtaa kuolemaa jossain uransa vaiheessa. Kuolema voi tapahtua tilanteessa, jossa on vasta äskettäin tavannut kuolevan henkilön tai se liittyy tilanteeseen, jossa on hoitanut henkilöä pitkään ennen tämän kuolemaa ja tullut hänen kanssaan siksi hyvinkin läheiseksi. Kuolemaan rinnastettavaa surua voidaan tuntea myös ennen varsinaista kuolemaa. Erityisesti muistisairaita ihmisisä hoitavat ihmiset kokevat emotionaalisesti ja fyysisesti ilmenevää surua, joka liittyy sairauden etenemiseen, sairastuneen psykologiseen kuolemaan ennen varsinaista fyysistä kuolemaa. (Lindauer, A. & Harvath, T. 2014.) Omaisten ja ystävien kuolemansuru on sallittua mutta onko se ammattilaiselle hyväksyttyä. Onko kuoleman kohtaaminen ammattilaiselle helpompaa, ja onko ammattilaisena lupa surra. Tasapainoilu omien tunteiden ja ammatillisuuden välillä ei ole aina helppoa. Surun tunnistaminen ja sen käsittely liittyy osana ammattilaisena kasvuun. Työyhteisöissä surua tulisi ymmärtää, jotta surevia voitaisiin siellä paremmin tukea ja auttaa. (Wisekal, A. 2015.) Surulla on monet kasvot Suru on intensiivinen ja pitkäkestoinen mielipahan tunne, joka johtuu jostakin menetyksestä tai muusta ikävästä tapahtumasta (Poijula, S.2002). Se on luonnollinen reaktio menetykseen ja johtuu tavallisesti läheisen kuolemasta, parisuhteen päättymisestä, työttömäksi joutumisesta tai sairastumisesta (Mielipalvelut Oy 2018). Suru käsittää tunteita, asenteita ja käyttäytymisen. Jokainen kokee surun yksilöllisesti, reaktiot suruun ja niiden kesto vaihtelevat. Persoonallisuus, aikaisemmat menetykset, menetyksen luonne ja surevan saama tuki tai sen puute vaikuttavat suruun. (Poijula, S.2002.) Surra voi vaikka kukaan ei ole kuollut. Kun puhutaan kuolemansurusta, siihen liittyy yleensä surullisuuden lisäksi monenlaisia muitakin tunteita kuten esimerkiksi kaipuuta, vihaa, katkeruutta, syyllisyyttä, ahdistusta, helpotusta tai iloa (Surevan kohtaaminen hanke – tukea ja tietoa surevia työssään kohtaaville 2021.) Ihmiset voivat ilmaista suruaan eri tavoin. Itkeminen ja puhuminen eivät ole ainoita surun ilmaisemisen muotoja. Kaikki eivät pysty tai halua ilmaista tunteitaan muille. Surun purkaminen toimintaan voi olla toisille luontevampi keino helpottaa tilannettaan. (Mielipalvelut Oy 2018.) Surevan kohtaamisessa ammattilaista auttavat ymmärrys siitä, mitä suru on. Lisäksi ammattilaiselle on tärkeää oman suru- ja kuolemasuhteen käsitteleminen ja selkeyttäminen (Surevan kohtaaminen hanke – tukea ja tietoa surevia työssään kohtaaville 2021.) Tulemme kaikki todennäköisesti kohtaamaan omassa elämässämme kuolemansurun. Kuolemansuru on kokonaisvaltainen ja moniulotteinen menetyskokemus, elämäntapahtuma, jota ei tarvitse suorittaa tai työstää tietyssä ajassa pois. Suremisen voidaan ajatella olevan menetyskokemuksen kanssa elämistä. (Pulkkinen, M. 2017.) Kuolemansuru hoivan arjessa Hoivaa antavien rooli on kuoleman kohdatessa kaksijakoinen: heidän tulisi olla vahvoja ja tukea muita mutta toisaalta hoidettavan menettäminen tuo esille paljon omia tunteita. Surusta selviytymiseen ei vaikuta pelkästään potilaan tai asiakkaan sen hetkiseen kuolemantilanteeseen liittyvät asiat, vaan kaikki se, mitä on tapahtunut ennen surukokemusta ja mitä tapahtuu tilanteen jälkeen (Adwan, J. 2014). Tutkittaessa sairaanhoitajien tunnekokemuksia, suurin tunteita aiheuttava asia liittyi juuri kuolevien hoitoon (Kostka, A. ym. 2021).  Oma elämäntilanne ja kokemukset ovat mukana silloin, kun saattohoitotyötä tehdään (Saattohoitoseminaari 2021). Kuolemaan liittyvät tunnereaktiot voivat näyttäytyä hoitajalla monin tavoin: suruna, masennuksena, itkuisuutena, jopa syyllisyytenä. Muistot kuolevan ihmisen hoidosta eivät unohdu, vaan siihen voi liittyviä vahvoja tunteita vielä vuosienkin päästä. Silti on mielenkiintoista, että joillain hoivan antajilla on edelleen sellainen käsitys, että suru tai kuoleman äärelle pysähtyminen on osoitus epäammattimaisuudesta. (Gerow, L. ym. 2010.) On todettu, että mikäli ammattilainen ei saa tukea surukokemukseensa, se voi heijastua hänen ihmissuhteisiinsa, itsearvostukseensa, tunteiden ilmaisuun ja sillä voi olla vaikutusta jopa ruokahaluun (Wisekal, A. 2015).  Oireet voivat ilmetä myös emotionaalisina ja fyysisinä oireina kuten päänsärkynä, väsymyksenä ja masennuksena. Altistuminen potilaiden kärsimykselle ja kuolemalle saattaa altistaa hoitajan stressille ja uupumukselle. (Adwan, J. 2014.)  Akuutissa tilanteessa fysiologinen stressireaktio voi ilmetä sydämen tykytyksenä, rytmihäiriöinä, jäsenten puutumisena, huimauksena, suun kuivumisena tai palan tunteena kurkussa (Surevan kohtaaminen hanke – tukea ja tietoa surevia työssään kohtaaville 2021). Tutkimusten mukaan hoitajat käyttävät kuolemantilanteissa erilaisia selviytymiskeinoja, jotka välttämättä eivät ole pidemmällä tähtäimellä kovin tehokkaita. Yhtenä keinona on kuvitteellisen “suojaverhon” asettamien itsensä ja kuolevan ihmisen väliin, jolloin suhde kuolevaan muodostuu etäisemmäksi ja menettämisen tunteesta ei muodostu niin suuri. On todettu, että puhumisen välttäminen ja kuolemaan liittyvien asioiden lokerointi voivat aiheuttaa hoitajissa uupumusta sekä fyysisiä ja emotionaalisia ongelmia. Kuolemaan liittyvien tunteiden käsittelemättä jättäminen voi aiheuttaa henkisen trauman, joka siirtyy tuleviin vastaaviin tilanteisiin. Toisaalta hyvä kokemus kuolemantilanteessa kantaa myönteisellä tavalla eteenpäin. (Gerow, L. ym. 2010.) Voisiko työyhteisössä kuolemaan liittyvän surun ajatella toisin? Suru koskettaa kaikkia ammattilaisia (Wisekal, A. 2015). Kuolemansurusta tulee puhua, koska sillä on todettu olevan yhteyttä sekä työuupumukseen että huonompaan työtyytyväisyyteen. Nämä molemmat heikentävät yksilön kykyä suoriutua työstään. Ammattilaisten surukokemuksissa on pureuduttu usein niihin tunteisiin, joita suru herättää ja yritetty tarjota selviytymiskeinoja surusta yli pääsemiseksi. (Adwan, J. 2014.) Suru on kuitenkin kokonaisvaltainen kokemus, josta surevalle jää aina jälki. Surua ei voi suorittaa eikä sillä ole määriteltyä aikaa.  (Pulkkinen, M.  2021). Myös ammattilaisella on lupa surra ja käyttää suruun oma tarvitsemansa aika. Parhaimmillaan työyhteisö voisi kantaa surussa tarjoamalla apua ja tukea, sillä tunteiden jakaminen kuolemasta auttaa työntekijöitä selviytymään (Adwan, J. 2014.) Esimerkiksi Terhokodissa vaikeita tilanteita puretaan ja henkilöstön jaksamisesta huolehditaan muun muassa säännöllisellä työnohjauksella, moniammatillisilla kokouksilla ja suullisilla raporteilla (Tarjanne-Lekola, H. 2021). Mari Pulkkinen toi Metropolia amk:ssa pidetyssä Saattohoitoseminaarissa* esille lohdun sanat: “Nyt ei tarvitse olla vahva” tai “Mä hoidan tämän sun puolesta”. Ne sanat voisivat päteä myös työyhteisöissä. Itsestä huolehtiminen, työyhteisöstä saatu vertaistuki ja käytännön tuoma kokemus edistävät ammattilaista kehittymään paremmaksi surevan kohtaamisessa (Surevan kohtaaminen hanke – tukea ja tietoa surevia työssään kohtaaville 2021; Wisekal, A. 2015.) *Saattohoitoseminaari Kuoleman surun kohtaaminen järjestettiin Metropolia ammattikorkeakoulun HyMy-kylän, Soccan Gerometro-verkoston ja Luksia hyvinvointipalveluiden yhteistyönä 10.11.2021. Luentoalustusten jälkeen aihetta käsiteltiin Erätauko-keskustelun (Sitra) aikana, johon kaikki seminaariin osallistuneet osallistuivat. Keskustelun aikana tuli ilmi, että aihe on tärkeä ja sitä tulee jatkaa. Kirjoittajat Carita Hand, , TtM, Metropolia Ammattikorkeakoulu, Terveys osaamisalue.  Hän työskentelee terveysalan lehtorina opetusalueenaan gerontologinen hoitotyö ja johtaminen. Lisäksi hän toimii erilaisissa vastuu- ja kehittämistehtävissä oman opetustyönsä lisäksi. Jaana Porrassalmi-Hintikka, geronomiopiskelija, Metropolia Ammattikorkeakoulu, Hyvinvointi osaamisalue. Hän on kiinnostunut vanhustyöstä ja saattohoidosta ja ollut mukana järjestämässä Kuoleman surun kohtaaminen -saattohoitoseminaaria.   Lähteet Adwan, J. 2014. Pediatric Nurses´Grief Experience, Burnout and Job Satisfaction. Journal of Pediatric Nursing 29, 329-336. Gerow, L., Conejo, P., Alonzo, A., Davis, N., Rodgers, S., Williams Domian, E. 2010. Creating a Curtain of Protection: Nurses’ Experiences of Grief Following Patient Death. Journal of Nursing Scholarship 42(2), 122-129. Tarjanne-Lekola, H. 2021. Kohti suremisen taitoa. – saattohoitoseminaari toi ymmärrystä kuoleman suruun. Socca blogi 2021. Kostka, A., Borodzicz, A. & Krzeminska, S. 2021. Feelings and emotions of nurses related to dying and death of patients – A pilot study. Psychology Research and Behavioral Management 2021:14, 705-717. Lindauer, A. & Harvath, T. 2014. Pre-death grief in the context of dementia caregiving: a concept analysis. Journal of Advanced Nursing 70(10: 2196-207). Mielipalvelut Oy 2018. Mitä suru on? Miten surua tulisi käsitellä?  Poijula, S. 2002. Surutyö. 2. painos. Helsinki: Kirjapaja Oy. Pulkkinen, M. 2017. Surun sylissä. Suomalaisten kokemuksia menetyksestä. Helsinki: Kustantamo S&S. s. 265. Pulkkinen, M.  2021. Surusta sydämellä. Luentomateriaali. Saattohoitoseminaari Kuoleman surun kohtaaminen. Metropolia Amk, Hymy-kylä. Saattohoitoseminaari Kuoleman surun kohtaaminen 2021, keskustelumateriaali. Metropolia Amk, Hymy-kylä. Surevan kohtaaminen hanke – tukea ja tietoa surevia työssään kohtaaville 2021. Tilastokeskus 2021. Kuolemansyyt 2020.  Wisekal, A. 2015. A Concept Analysis of Nurses´Grief. Clinical Journal of Oncology Nyrsing 19(5), 103-107.