Avainsana: pelimusiikki
Veden alta joulupukin pajaan
Tämä elämä -hankkeen pelillistä oppimisympäristöä ja työpajakonseptia on syksyn aikana edistetty yhteistyökoulujen kanssa järjestetyissä minipiloteissa. Hyökkälän koulun marraskuun minipilotissa keskityttiin musiikin merkitykseen pelien ja elokuvien tunnetilojen synnyttäjänä. Aluksi kuunneltiin muutamia esimerkkejä leffamusasta ja keskusteltiin: mitä, kuka ja missä. Näin linkitettyjä musiikkinäytteitä kuvailtiin: ”Star Warsissa saapuminen vehreälle planeetalle, jossa alkaa kisat. Vihreää, kukkuloita kauempana. Narnia. Peter Pan.”: https://youtu.be/FcubyHwnUkw?t=1780 ”Joulupukin paja. Joku putoaa kuoppaan lopussa.”: https://www.youtube.com/watch?v=akwpxNxYvig ”Vedenalaista tai avaruus. Kauhua. Subnautica-peli.”: https://youtu.be/MGfj4VUu4ZM?t=4307 Arvon blogin lukija voi itse kuunnella näytteet ja luoda omat mielikuvansa. Oppilailla on joka tapauksessa huikea taju siitä, mitä mikäkin musiikki tarkoittaa. Katselimme myös kohtauksen Pirates of the Caribbean -leffasta, jossa samaan kohtaukseen oli ympätty erityylisiä musiikkeja: https://www.youtube.com/watch?v=rn9V0cN4NWs Sitten teoriaosuus olikin jo lähes takana ja pätevöityminen pelimusiikin tekijäksi odotti nurkan takana. Keskustelimme viidestä erilaisesta peli- tai leffamusiikin tunnelmasta ja pohdimme, miten kutakin tunnelmaa voisi kuvata oman musiikin keinoin. Tähän päädyimme (tunnelmien kuvailut oppilaiden mielipiteitä): 1. Hauska – upbeat, nopea, korkeita ääniä, yllärit, tauot, soittimet: puhallinsoitin, kitara 2. Toiminta – biitti, kulkeva, päättäväisyys, bassot, päällä kulkeva melodia, viulut, vaskisoittimet 3. Jännitys / kauhu – kasvatus, korkea piano, tauot, matala pohja, pienet iskut tai yllätykset 4. Retropeli – random-melodia, 8-bittisyna, hyvin toimiva luuppi, rytmisyys 5. Romanttinen – rauhallinen, hitaasti liikkuva, viulut, huilut, molli vai duuri? Pädit käteen ja soundtrackiä tekemään. Jokainen teki jostain hänelle arvotusta yllämainitusta tunnetilasta omaa musiikillista versiotaan. Tulosta syntyi. Matalalla murisi jousia, eeppisyyttä toi käyrätorvi ja rumpukone säksätti energiaansa. Tästä on hyvä jatkaa alkuvuoden isossa pilotissa. Musaskene on otettu haltuun. Jussi Paalanen Projektikoordinaattori, Helsingin yliopisto Musiikinopettaja, Hyökkälän koulu
Tämä elämä -hanke Valteri-koulun oppilaiden silmin
Positiivisen pedagogiikan näkökulmasta merkityksellistä on lisätä yhteenkuuluvuuden tunnetta ja osallisuutta ja näin ehkäistä sosiaalista syrjäytymistä. Joukkoon liittyminen on yksi ihmisen perustarpeista ja ihmisellä onkin luontainen taipumus jakaa, auttaa ja ottaa toiset huomioon. (Sajaniemi & Mäkelä 2014)[i] Tämä elämä -hankkeeseen kuuluvien koululaistyöpajojen tavoitteena oli omien vahvuuksien pohtiminen, pelimusiikin luominen sekä Tämä elämä -pelin esitestaus. Tärkeää oli joukkoon liittyminen ja yhdessä tekeminen. Työpajojen jälkeisenä päivänä (to 8.2.2018) tein kyselyn Valteri-koulun oppilaille siitä, millaisena he kokivat työpajatyöskentelyn. Keskeistä kyselyn tekemisessä oli vuorovaikutus, myös keskustelu ja aiheiden mieleen palauttaminen. Kaikki vastasivat mielellään ja vastausnurkkaukseen muodostui hetkittäin jopa jonoa. Kyselyä oli ilo tehdä! Palaute oli positiivista ja innostunutta. Kysymyksen, mikä pajoissa oli parasta, useimmissa vastauksissa mainittiin pelimusiikki ja Tämä elämä -peli: Musiikin tekeminen ja sen pelin pelaaminen. Muutamissa vastauksissa korostui myös vahvuuksien löytymisen tärkeys ja yhdessä tekemisen ilo: Monipuolisuus, yhdessä tekeminen. Oli kiva miettiä omia vahvuuksia, vahvuuskorttien avulla. Erään nuoren mielestä neljä pajapäivää oli aivan liian vähän: Parasta oli kaikki. Oli vähän lyhyt, olisi voinut olla pidempikin. Neljä päivää on mulle liian lyhyt, 30 päivää hyvä mulle! Kysymykseen mistä et pitänyt, suurin osa vastasi, että oli pitänyt kaikesta. Yksittäisiä mainintoja tuli siitä, että alkulämmittelystä tai pelin pelaamisesta ei pidetty. Seuraavassa kysymyksessä pohdittiinkin, miten peliä tulisi muuttaa. Kyselyn vastauksista nousi esiin monia hyviä parannusehdotuksia: Tuntuu aika tylsältä, kun pelissä on vaan niitä vahvuuksia, jotain muutakin pitäis olla. Jos on vaan vahvuuksia, niitä pitäisi olla enemmän kuin neljä. Tai: Se oli ihan kiva, mutta siinä ei ollut niin paljoa sisältöä. Jotain sellaista, että siellä ei olis ollut pelkkiä kysymyksiä, vaan olisi voinut tehdä myös muuta. Valteri-koulun oppilaat huomioivat myös toisensa pelin kehittämisen tarpeissa: Minun mielestäni se oli kehittävä ja ajatuksia herättävä. Kumminkin siinä on kehitettävää esim. näkövammaisille/heikkonäköisille. Kaksi oppilaista olisi halunnut muuttaa koko pelin: Kyllä, hauskemmaksi, esimerkiksi autopeliksi. Musiikin tekemisestä peliin pitivät lähes kaikki: Soitettiin hyvin ja biisi oli hyvä. Myös omia vahvuuksia kysyttäessä, ne olivat lähes kaikilla hyvin tiedossa: kiitollisuus, iloisuus, musiikki tai rohkeus, huumorintaju, sosiaalinen, tutustun nopeasti tai kultaisuus ja hassuttelu. Oli ilahduttavaa, että Valteri -koulun oppilaat kokivat työpajat enimmäkseen positiivisina, mutta erityisen hienoa oli myös rohkeus, jolla oppilaat toivat esiin epäkohtia ja parannusehdotuksia hankkeeseen: Tämä elämä oli tylsää. Normaalitunnit on kivempia kuin tämä. Joskus ehkä uudestaan. Kyselyn viimeisessä kohdassa sai vielä kertoa lisää, mikäli halusi: Kivat ohjaajat ja kivat lapset. Haluan nähdä koko porukan uudestaan. Kiitos kaikille <3. Jenni Valmari Erityispedagogiikan opiskelija Helsingin yliopisto Valteri-koulu Valteri-koulu Ruskis sijaitsee Helsingissä ja on yksi kuudesta Valteri-koulun toimipisteestä. Koulu toimii Opetushallituksen alaisuudessa ja on osa valtakunnallista oppimis- ja ohjauskeskus Valteria. Koulussa on mahdollista opiskella esi-, perus- ja lisäopetuksessa. Koulun oppilaat ja tukijakso- oppilaat opiskelevat ikäryhmien perusteella muodostetuissa luokkaryhmissä, joiden ohjauksesta vastaavat moniammatilliset tiimit. Valterissa opetus, oppimista tukeva kuntoutus sekä toimintakykyä edistävä ohjaus muodostavat yhdessä eheän, toisiaan täydentävän moniammatillista osaamista hyödyntävän kokonaisuuden. (www.valteri.fi/koulu/ruskis) [i] Sajaniemi, N. & Mäkelä, J. (2014). Ihminen voi hyvin joukossa. Teoksessa Uusitalo-Malmivaara, L. (toim.), Positiivisen psykologian voima, 136-159. Juva: Bookwell Oy.
Vahvuuksien pohtimista koululaistyöpajoissa
Innostuin Tämä elämä -hankkeesta heti, kun kuulin siitä. Siinä saisi soveltaa taiteen ja musiikin käyttöä erityispedagogiikkaan sekä tavata paljon uusia, erilaisia ihmisiä. Nyt ensimmäisen pilottijakson loputtua voin sanoa, että koko matka koulutuksineen, kohtaamisineen ja keskusteluineen on ollut todella opettavainen ja inspiroiva. Lähdin jokaisesta koulutuspäivästä pää täynnä ideoita harjoituksista, joita koululaisten työpajoissa voisi käyttää. Olin inspiroitunut, innostunut ja monena päivänä myös liikuttunut kaikkien vilpittömästä halusta auttaa nuoria löytämään oma polkunsa vahvuuksiensa kautta. Ryhmässämme oli todella ammattitaitoisia, taitavia ja avoimia opiskelijoita, joiden kanssa oli helppoa olla oma itsensä ja uskaltaa heittäytyä. Meidän ohjaajamme taas olivat aivan huippuammattilaisia aloillaan, ja jokaisen koulutuspäivän sisältö tuki toinen toistaan. Ohjaajiemme tuella oli helpompi ja turvallisempi mennä tekemään jotakin, jota ei ollut koskaan ennen tehnyt – ohjaamaan erittäin heterogeenistä kuudentoista hengen yläkouluryhmää. Ensimmäisenä päivänä jännitti niin, että kädet tärisivät, kun kirjoitin nuorten nimiä maalarinteipin palasiin ja toivotin heidät tervetulleiksi. Jännitys kuitenkin laukesi pian, kun pääsimme tekemään töitä ryhmän kanssa. Meille kävi työparini Veeran kanssa heti selväksi, miten aivan ihania, taitavia ja viisaita nuoria meidän ryhmässämme oli. Vaikka kaikkia aluksi hieman jännitti uudet ihmiset, niin työpajapäivän loppupuoliskolla kilpailtiin jo innokkaasti tunnetilalaulukisassa: esitimme Veeran kanssa lauluja erilaisilla tunnetiloilla ja muut arvailivat joukkueittain. Lopuksi muutama ryhmäläinenkin uskaltautui mukaan lauluun! Vahvuudet ja niiden pohtiminen oli minulle todella suuri ja tärkeä osa työpajojen suunnittelua. Teimmekin vahvuuksien pohtimisesta jokaiselle päivälle omanlaisensa lopetuksen. Ensimmäisenä päivänä huomioimme jokaisesta nuoresta yhden vahvuuden ja sanoimme sen ääneen. Oli ihanaa huomata, kuinka mukavan asian sanominen ja vahvuuksien huomioiminen sai toiset hyvälle tuulelle. Tuli sellainen olo, että tätähän pitäisi aina tehdä. Toisten kehuminen on tärkeää, ja silti usein ne pienetkin hyvät asiat unohdetaan sanoa ääneen. Opin sen, että yksilöllisellä kehulla on todellakin voimaa ja sitä pitäisi viljellä niin paljon kuin sielu sietää! Toisena päivänä nuoret saivat huomioida itse omat vahvuutensa: he saivat kirjoittaa pienelle paperinpalalle, missä olivat olleet sinä päivänä hyviä. Saimme ihania vastauksia – monenlaisia vahvuuksia. Oli hienoa nähdä, että vahvuuksia osattiin miettiä omasta itsestä, vaikkei se aina ole helppoa! Kuva: Emilia Vihanto Kolmas työpajapäivä päättyi vahvuusrinkiin, jossa jokainen sanoi ääneen oman vahvuutensa sinä päivänä. Jos joku ei keksinyt, niin kaverit auttoivat: positiivisia asioita ja vahvuuksia sateli spontaanisti eri puolilta rinkiä, ja se sai minut tuntemaan suurta ylpeyttä nuoria kohtaan. Neljännen päivän lopetus meni hiukan samalla tavalla, kun nuorten tuli kirjoittaa pareittain heidän huomaamiaan vahvuuksia toisistaan. Useat olivatkin huomanneet useamman kuin yhden vahvuuden – mahtavaa! Tämä elämä -pelin kehittäminen oli myös iso osa työpajojen ohjelmaa, ja nuoret olivat selvästi kiinnostuneita siitä. Teimme toisena päivänä musiikin peliin elementti-improvisaation keinoin, ja valitsemamme tunnetilat musiikille olivat rentouttava, iloinen ja rauhallinen. Pohdimme, mitkä soittimet tuottaisivat tämänlaisia ääniä. Yhdeltä oppilaalta tuli hieno idea äänittää oikeaa veden lotinaa. Lopputuloksena oli juuri se, mitä olimme tavoitelleet: rauhaisa ja iloinen musiikki täynnä luonnon ääniä. Oppilailta tuli myös hyviä kehitysideoita peliin, ja pelimaailma musiikkeineen oli selvästi keskustelua avaava ja mielenkiintoinen aihe nuorille. Kysyimme viimeisenä päivänä palautteessa, mikä työpajapäivissä oli ollut kivointa. Monet vastasivat, että musiikinteko. Sitä olisi saanut myös palautteen mukaan olla enemmän, samoin kuin pelin kehittämistä. Jotkut pelit ja leikit olivat olleet tylsiä, mutta kaikki olivat kuitenkin iloisia siitä, että olivat olleet ryhmässä erilaisten nuorten kanssa ja tutustuneet uusiin ihmisiin. Mitä minä opin Tämä elämä -hankkeesta? Ainakin todella arvokkaita ryhmänohjaustaitoja. Opin itsestäni uusia asioita, samoin nuorista. Opin toimimaan työparin kanssa, joka on eri alalta. Opin kuinka tärkeää on se, että toisissa huomataan hyvä ja se sanotaan ääneen niin, että kaikki muutkin kuulevat. Sain luottamusta itseeni ohjaajana. Kysyimme oppilaspalautteessa myös, mitä nuoret olivat oppineet. Yksi mieleenpainuvimmista vastauksista kuului näin: ”Opin olla rohkeampi”. Sitä minäkin opin, ja opettelen edelleen. Emilia Vihanto Musiikkipedagogiikan opiskelija, Metropolia Ammattikorkeakoulu Kuva: Emilia Vihanto
Ei autopilotti, vaan hyvässä ohjauksessa
Ensimmäinen Tämä elämä -hankkeen pilotti on takana. Neljä päivää nuoria neljästä koulusta viidessä ryhmässä tekemässä, pohtimassa ja hitaammin tai nopeammin lämpenemässä. Meidän koulumme tulee työpajoihin Tuusulanjärven kulttuurimaisemista. Joka aamu 8.15 bluetooth-kaiuttimet alkavat luukuttaa bussin takaosassa meille opettajille tuntemattomia biisejä. Lisäävät volyymia. Emme tunnista siltikään. Sipsi- ja karkkipussit rapisevat ja Juissia kuluu. Kaikki tämä opettajan luvalla, sillä harvoinhan sitä nyt susirajalta pääkaupunkiin päästään. Vantaa eristää tehokkaasti. Pajat alkavat. Ensimmäisenä aamuna teinit tarkkailevat tilanteen vaarallisuutta alta kulmien luokkakaverien välittömässä läheisyydessä. Iltapäivällä yhdessä ryhmässä on syntynyt jo lentävä lause ”kova meno”. Työpajojen päätyttyä on nähty tunteiden lämpenemisiä, kuumenemisia, draamaa ja teinikähinää. Ja paljon pohtivia, fiksuja nuoria. Tutustumisia. Spontaania auttamista ja hupaisia tilanteita. Työpajoja vetäneitä Metropolian ja Helsingin yliopiston opiskelijoita saadaan kiittää paljosta ja suuresti. Välitön asenne, huumori ja hyvä valmistautuminen kantoivat läpi pajojen. Rohkaisevat lauseet ja jokaisen oppilaan saamat henkilökohtaiset kehut oikaisevat jäykemmänkin älykännyniskan. Jos saa yläastelaisen hetkeksi kiinnostumaan, voi alkaa kesyttää nälkäisiä leijonia savannilla pelkät naudankyljykset aseenaan – vanha viidakon sananlasku. Tämä on ensimmäinen pilotti. Tämä elämä -pelin ensimmäistä versiota päästään kokeilemaan ja kommentoimaan. Kaiken kännykän ruudulta nähneet yläastelaiset ovat lahjomattomia ja suorasanaisia testaajia. Palaute on kuitenkin ollut myös positiivista ja kommenttien pohjalta on hyvä jatkaa. Koodaaja Henri ja graafikko Marie ovat testauspäivänä paikalla. Jäi hieman harmittamaan, ettei heitä esitelty, koska nämä vaatimattomat työn sankarit olisivat ansainneet isot aplodit, liputuspäivän ja nimikkoleivoksen. Aito koodari ja graafikko! Ne tyypit jotka ovat pelin ihan oikeasti saaneet heräämään elämään. Haasteena tulevissa versioissa on säilyttää pelaajan mielenkiinto, tehdä pelistä riittävän monipuolinen ja palvella perimmäistä tarkoitusta: mitkä ovat minun vahvuuteni? Ja niiden omien vahvuuksien etsimistä on työpajoissa nimenomaan harjoiteltu. Mikä parasta, nuoret ovat niitä itsestään ja toisistaan myös löytäneet. Meidän järjestäjien palauteplaverissa joku toteaa: ”Tää olisi voinut mennä ihan pieleen”. Ei mennyt. Mitä nyt bussit tulivat kouluille jo maanantaina, kun pajat alkoivat tiistaina. Tai polvi niksahti välituntipaineissa. Kas sellaista on tämä elämä! En tunnista tätäkään biisiä. Jussi Paalanen Projektikoordinaattori, Helsingin yliopisto Musiikinopettaja, Hyökkälän koulu Kuvat: Veikko Somerpuro
Peliä rakentamassa
Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty, kuuluu sanonta. Tämä elämä -hankkeessa pelin suunnittelussa on mukana monta kokkia eri organisaatioista omine resepti-ideoineen, johtoajatuksena kuitenkin peli, josta olisi hyötyä yläkoulujen opinto-ohjauksessa. Tietokoneella tai mobiililaitteella pelattava peli ei kuitenkaan ole edes puolivalmis pelkästä suunnittelusta, vaan se pitää myös ohjelmoida, siihen pitää tehdä grafiikat ja peliin soveltuva äänimaisema. Tässä kohtaa hanketta mukaan astuu Aalto-yliopiston Media Labin pelitiimi, joka muuttaa suunnitelmat todellisuudeksi, tai ainakin pelitodellisuudeksi. Tiimi arvioi, mitkä projektiryhmästä ja sen ulkopuolelta kumpuavista lukuisista ideoista taipuvat peliin toteuttavaksi ja toisaalta pyrkii olemaan realistinen siinä, mitä kaikkea voidaan ja ehditään resurssien puitteissa tehdä. Kun peli-idea on olemassa, kääritään hihat ja aletaan tehdä. Miten peli sitten käytännössä tehdään? Pelin teossa käytetään pelimoottoria, jonka avulla peliä voidaan kehittää nopeasti ja yhteistoiminnallisesti. Ilman pelimoottoria yleisimmätkin peleissä käytetyt toiminnot pitäisi tehdä itse, mikä hidastaisi kehitystyötä oleellisesti. Lisäksi pelimoottoreista saadaan tarvittaessa versioita eri alustoille kuten Apple- tai Android-laitteisiin. Pelin kehittämisen työnjako riippuu tiimin koosta. Siinä missä isoja pelejä voidaan tehdä kymmenien ihmisten voimin, Tämä elämä -peliä tekee tällä hetkellä kolme henkilöä: yksi koodaa, toinen tekee grafiikat ja kolmas vastaa äänistä, näin karkeasti jaotellen. Huomioon otetaan moninaisten teknisten seikkojen lisäksi pelin ensisijainen kohderyhmä (oppilaat ja opinto-ohjaajat), saavutettavuus ja tietenkin se, että pelin idea ei katoa matkan varrella. Kuten musiikin monitoimimies Otto Donner aikanaan totesi: deadline on luovuuden alku. Tässäkin hankkeessa isommat ja pienemmät deadlinet ohjaavat työskentelyä katkomalla tekemisestä turhia rönsyjä. Kun opiskelijat saapuvat koulutuspäivään tammikuun puolen välin jälkeen, on suunnitelmista, puolivalmiudesta ja prototyypeistä jo edetty ensimmäiseen pilotoitavaan versioon. Täydellinen tai lopullinen se ei ole, mutta siitä on hyvä jatkaa. Esa Onttonen Yliopisto-opettaja Aalto-yliopisto, median laitos
Projektin alku: Tosi paljon ihan kaikkea paitsi aikaa
Neuvotteluhuoneen pöydissä istuu 11 enemmän tai vähemmän keski-ikäistä. Puhutaan nuorista. Joku saattaisi nähdä jonkinlaisen sukupolvien välisen kuilun, jonka toiselta puolelta ei kantaudu heleitä nuorten ääniä. Ei kantaudukaan, vielä. Nyt pohditaan, keskustellaan, organisoidaan sitä, minkä varaan kolmivuotinen hanke rakennetaan. Metropolian, Aalto-yliopiston sekä Helsingin yliopiston Tämä elämä -hanke jyskyttää – tai ainakin nitkuu tasaisen varmasti eteenpäin. Tänään omasta koulustaan on kertomassa Kannelmäen koulun – yhden pilottikoulun – opo. Nuoret ovat heterogeeninen ja kriittinen kohderyhmä. Sedät ja tädit eivät saa myytyä mitä tahansa. Pelistä on löydyttävä toiminnallisuutta, tavoitteita ja siitä on saatava hyötyä ja palkintoja, muuten nuorten kiinnostus lopahtaa nopeammin kuin ehtii sanoa ”Suomen rakennerahasto-ohjelma”. Nuoret, nuo tulevaisuutemme toivot, nuo meidän eläkkeidemme maksajat. Känny liimautuneena käteen. Hirmu taitavia hirmu kapealla kommunikoinnin alueella. Koirafiltterit löytyvät Snapchatistä alta aikayksikön, mutta jos ensimmäinen hakutulos googlessa ei anna vastausta, sitä ei ole olemassa. Instaan lävähtää läppää hauskalla häsällä, mutta Excel ei ole solumuistissa eikä Powerpointista löydy pointtia. Esan vastuulla on pelipohjan rakentaminen. Kohteliaasti hän toteaa ideoita ja ehdotuksia olevan ainakin riittävästi. Koodin ja grafiikan luominen eivät ole pikkujuttuja ja jotain pitäisi olla valmiina jo tammikuun ensimmäisessä pilottivaiheessa. Varmuuden vuoksi heitellään siis vähän lisää ideoita. Myös musiikin roolia pohditaan. Miten ja millä musiikki peliin tuotetaan, ketkä sen tekevät ja mikä on sen määrä ja rooli pelissä? Miten musiikilla saadaan luotua peliä ja etenkin nuoren tunteita tukevia tunnelmia? Pokemon Go? Escape roomit? Oman huoneen sisustaminen? Toimitaanko pelissä yksin vai ryhmänä? Mikä on pelin kesto? Onko sen tarkoitus jalkauttaa suorittamaan tehtäviä reaalimaailmaan? Kysymyksiä ja haasteita suunnittelussa riittää. Pitäisi suunnitella pelipohja, joka valmentaa tulevaisuuteen, jota kukaan ei tunne. Auttaa löytämään nuoren vahvuuksia ammatteihin, joita ei ehkä vielä ole edes olemassa. Pelin pitäisi kiinnostaa ja koukuttaa, saada jotain liikahtamaan sydänalassa, aktivoida tiedonhankintaan, kestää aikaa ja olla valmis mahdollisimman pian. Tätä on Tämä elämä tänään: tekeillä on pelipohja, joka toivottavasti auttaa nuorta löytämään vahvuuksiaan ja pohtimaan, kuka hän on ja mitä haluaa. Pelipohja, joka on riittävän yksinkertainen opojen käyttää opetustilanteessa. Pelipohja, joka ottaa huomioon erilaiset oppijat, heidän taustansa ja lähtökohtansa. Ensi kerralla lisäämme laserit, zombit ja vaahtokarkit. Ja jossain välissä myös ne nuoret, ei huolta. Jussi Paalanen Projektikoordinaattori, Helsingin yliopisto Musiikinopettaja, Hyökkälän koulu