Avainsana: opinto-ohjaus
Valintavalmiudet, merkitykset ja tulevaisuuskuvat nuorten koulutusvalintojen keskiössä
Yläkouluikäisten koulutusvalintoja edeltää aina oman elämän haaveiden, merkitysten ja tulevaisuuskuvien pohtiminen. Tulevaisuuskuvat voivat olla hyvin monenlaisia ja ne vaikuttavat nuoren päätöksentekoon. Tätä taustaa vasten nuoren on myös osattava kysyä, missä hän on taitava. Monet tutkijat ovat kiinnostuneet nuorten tulevaisuuteen liittyvistä toiveista ja unelmista. Nuorten tulevaisuuskasvatuksesta virisi keskustelu 1990-luvulla, jolloin tavoitteena oli kehittää tulevaisuuteen orientoitumisen valmiuksia. Tulevaisuustietoisuus on vähittäistä ymmärtämistä siitä, miten nykypäivän päätökset ja valinnat vaikuttavat toteutuvaan todellisuuteen. Tulevaisuuteen orientoituminen on ikään kuin kyky, jota oppilaat kouluissa tarvitsevat yhä enemmän. Tulevaisuusohjaus voisi olla koulujen tavoite tukea nuoria löytämään oman elämänsä suunta ja toisaalta heitä voisi myös rohkaista miettimään erilaisia valintoja. Eritoten nuorilla aikaperspektiivi on lyhyt, ja he keskittyvät vain lähivuosiin ja niiden tapahtumiin. Lyhyt aikaperspektiivi kuvastaa sitä, että nuorten oman tien löytäminen vaatii paljon voimavaroja, eikä pitkälle tulevaisuuteen yltävään ajatteluun riitä resursseja. Nuorilla yläkoululaisilla keskeinen kehitystehtävä on oman identiteetin rakentaminen, johon liittyy muun muassa ammatillisen suunnan löytyminen. Tulevaisuus ei vain tapahdu, vaan sitä tehdään, yhdessä tämän päivän valintojen kautta. Nuoret tarvitsevat valintoihinsa valintavalmiuksia. Näillä tarkoitetaan taitoja, jotka auttavat nuoria tekemään valintoja siirtymätilanteissa. Koulutuspäätös edellyttää valintavalmiuksia ja toisaalta kykyä ymmärtää omia tulevaisuuskuvia. Tulevaisuuteen katsominen edellyttää nuorelta oman elämän merkityksen löytämistä. Nuoren täytyy ymmärtää, mikä minun paikkani elämässä olisi. On mahdollista luoda tulevaisuuskuvia yhdessä nuorten kanssa. Positiivisilla tulevaisuuskuvilla on vaikutusta yksilöiden elämään. Toivon ja oman merkityksen pohtiminen lisäävät mahdollisuutta nähdä oma tulevaisuus mahdollisuuksien kautta. Tulevaisuuden työelämää ajatellen on tärkeää tukea nuoria omien kykyjen eli vahvuuksien tunnistamisessa ja kannustaa heitä aktiiviseen toimijuuteen omassa elämässään. Olennaista on, että nuorilla on elämässään tarkoitus ja tavoite. Nuoret, jotka kokevat elämällään olevan tarkoituksen ja suunnan, ovat muita todennäköisemmin tyytyväisiä ja positiivisia, heillä on todennäköisesti hyvä itsetunto ja tasapainoinen tunne-elämä. Tämän vuoksi kouluissa kannattaa tulevaisuuskasvatuksen ja vahvuuskeskeisen ajattelun avulla helpottaa nuorten valintavalmiuksia vaativien koulutuspäätösten äärellä. Näillä on olennainen vaikutus myös nuorten syrjäytymisen ehkäisyyn. Minna Saarinen Yliopistonlehtori Helsingin yliopisto
Luonteenvahvuudet urapohdinnan ytimessä
”Mä oon musamies.” On erään osallistujan kommentti, kun kysytään hänen haaveitaan. Mitäs taitoja musamies tarvitsee? ”No pitää olla hyvä räppää ja sillai.”, on vastaus. Tämä nuori tietää missä on taitava, ja tämä on tärkeä taito tulevaisuuden urapohdinnan kannalta. Tutkimuksemme Luonteenvahvuuksista valintavalmiuksiin on osa Tämä elämä -hanketta, jonka tavoitteena on tukea nuorten valintavalmiuksia positiivisen pedagogiikan ja luonteenvahvuuksien keinoin. Tämä elämä -hankkeessa tavoitellaan nuorten valintavalmiuksien kehittymistä, ja tässä tutkimuksessa lähestytään valintavalmiuksien kehitystä ja urapohdintaa positiivisen pedagogiikan viitekehyksessä. Opiskelupaikan löytäminen peruskoulun jälkeen antaa nuorelle suunnan kohti ammattia ja lopulta työelämää. Ammatti antaa nuorelle mahdollisuuden löytää oman paikkansa yhteiskunnasta ja mahdollisuuden itsenäistyä. Ilman opiskelupaikkaa jääminen voi olla riski syrjäytymiselle. Koulutuksen ulkopuolelle jää ja koulutuksen keskeyttää suuri joukko nuoria. Vahvuuksista on varmasti pitkään puhuttu. National Career development Guidelines nostaa esille opinto-ohjaajille suunnatussa mallissaan omien vahvuuksien, kykyjen, taitojen ja lahjakkuuksien merkityksen valintavalmiuksien kehityksessä jo vuonna 2004. Positiivinen pedagogiikka pohjautuu posiitiiviseen psykologiaan, joka on saanut alkunsa halusta nähdä psykologian kentällä ihmisissä hyvää. Positiivinen pedagogiikka koulukontekstissa saattaa usein upota arjen jalkoihin, mutta positiivisen pedagogiikan käyttäjien perusvire luo toimintaympäristöä, jossa jatkuvasti etsitään hyvää ja pyritään auttamaan positiivisen minäkuvan kasvussa. Oiva väline positiivisen pedagogiikan tuomiseen luokkahuoneeseen konkreettisesti on luonteenvahvuudet. Niitä on 24, ja jokaiselle löytyy itselle sopivia ja tärkeitä luonteenvahvuuksia. Positiivisen pedagogiikan ja luonteenvahvuuksien käytöllä on paljon kiistattomia hyviä tuloksia kuten akateemisen suoriutumisen kasvu ja onnellisuutta lisäävä vaikutus. Siksi luonteenvahvuudet ovatkin pikkuhiljaa juurtumassa pedagogiseen maailmaan ja varmasti myös opinto-ohjaukseen. Toteuttamassamme tutkimuksessa Luonteenvahvuuksista valintavalmiuksiin huomasimme, kuinka rikastavaa luonteenvahvuustermistön käyttö oli. Nuoren kuvaillessa osaamisiaan he usein kertoivat harrastuksistaan. Omaksuessaan luonteenvahvuuspuheen nuoren kerronta siitä, että olen hyvä jääkiekossa, muuttui pohdinnaksi, miksi olen hyvä jääkiekossa. Löytäessään pohjalta luonteenvahvuuden voi nuori monipuolisemmin käyttää sitä laajemman urapohdinnan tukena. Millaisia luonteenvahvuuksia eri ammateissa tarvitaan? Mitkä ovat minun luonteenvahvuuteni? Missä ammateissa pääsisin käyttämään omia luonteenvahvuuksiani? Mitäs musamies nyt ajattelee? Hän kuvailee, että muusikko tarvitsee luovuutta, rohkeutta ja sinnikkyyttä ja toteaa, että hän on itse sinnikäs, luova sekä kärsivällinen. Riikka Hussinki Erityisluokanopettaja Kuitinmäen koulu KM-opiskelija (erityispedagogiikka), Helsingin yliopisto Minna Saarinen Yliopistotutkija, KT, YTL, EO, Erityispedagogiikka, Helsingin yliopisto Riikka Hussingin pro gradu -tutkielma Luonteenvahvuuksista valintavalmiuksiin on luettavissa osoitteessa https://helda.helsinki.fi/handle/10138/298373
Tämä elämä -hanke vastaa tulevaisuuskasvatuksen haasteisiin
Koulumaailma on täynnä kliseitä: ”Non scholae sed vitæ discimus – Emme opiskele koulua vaan elämää varten!”, ”Lapsissa on tulevaisuus” tai vaikkapa opettajien ammattiyhdistyksen käyttämä tunnuslause: ”Elämäntyönä tulevaisuus!” Kuitenkaan tulevaisuuskasvatus-sanaa ei löydy opetussuunnitelmastamme yhtään ainoaa kertaa. Sitä ehdottivat jopa omaksi oppiaineekseen jo yli 20 vuotta sitten sekä edesmennyt, arvostettu tulevaisuustutkija Mika Mannermaa että psykologian professori emerita Lea Pulkkinen. Mannermaa ehdotti oppiaineen nimeksi ”tulevaisuusajattelua”, Pulkkinen puolestaan ”tulevaisuustietoa”. Jotain on kuitenkin muuttunut. Siinä, missä edellisestä opetussuunnitelmasta tulevaisuusnäkökulmakin puuttui lähes kokonaan, on itse tulevaisuus-sana löydettävissä nykyisestä opsistamme lähes 100 kertaa. Tulevaisuuskasvatuksen tehtävänä on auttaa lasta ja nuorta rakentamaan omaa tulevaisuuskuvaansa yhtenä maailmankuvan ulottuvuutena. Tulevaisuuskuva on mielensisäistä, näennäistä kuvaa, sillä ihmisellä ei toki voi olla muistijälkiä tulevasta. Kuitenkin pienikin lapsi pystyy kuvittelemaan elämää eteenpäin kognitiivisen ja psyykkisen työn avulla. Tulevaisuuskuvan merkitys ihmiselle on kaksisuuntainen: toisaalta se luodaan asettamalla itselle tavoitteita, ja toisaalta taas siihen pohjautuva toiminta nykyhetkessä luo tulevaisuutta. Maailma elää murroksessa. Tätä toitotetaan alalla kuin alalla. Futuristi Elina Hiltusen mukaan tulevaisuustutkijat voidaan jakaa kahteen leiriin. Niihin, jotka näkevät, että juuri nyt eletään suurta muutoksen aikaa. Ja sitten taas toisiin, jotka korostavat näissä tilanteissa, että ihmisellä on taipumus liioitella muutosta juuri omassa ajassaan. He muistuttavat meitä tulen tai kirjoitustaidon keksimisestä. Itsensä Hiltunen mieltää kolmanteen ryhmään: niihin, jotka seilaavat näiden näkemysten välillä ja kokevat muutoksen olevan samaan aikaan sekä hidasta että nopeaa. Internetin on sanottu muuttaneen ja yhä muuttavan maailmaa vähintään yhtä paljon kuin kirjapainon. Kaikki, mikä voi globalisoitua, globalisoituu ja kaikki, mikä voi robotisoitua, robotisoituu. Tulevaisuudessa voidaan ajaa joukkoliikennevälineellä, jota ohjataan maailman toiselta puolelta käsin. USA:n työministeriön mukaan 65 % lapsista tulee tulevaisuudessa olemaan työssä, jota ei vielä ole olemassakaan. Tekoäly asettaa meidät aivan uudenlaisten kysymysten äärelle. Miten voimme valmistaa koululaisia tulevaisuuteen, jota emme itsekään tunne? Mannermaan lisäksi toinen merkittävä suomalainen tulevaisuustutkija, erityisesti kasvatuksen puolelta, oli Anita Rubin. Hänen mukaansa nuoret elävät yhteiskunnassamme ristipaineessa, jossa mediassa ja koulussa toisaalta luodaan liikaakin uhkakuvia maailmasta ja tulevaisuuden haasteista, ja toisaalta taas luodaan paineita nuoren selvitä niiden kohtaamisesta yksin. Koulussa kaivataan kanssakulkijoita, aikuisia, jotka katsovat tulevaisuuteen lasten ja nuorten kanssa yhdessä, heitä kuunnellen. Tulevaisuuden äärellä olemme kaikki yhtä ensikertalaisia! Tähän haasteeseen pyrkii osaltaan vastaamaan myös Tämä elämä -hanke. Hanna Lampi Ohjaava opettaja Oppimis- ja ohjauskeskus Valteri Tämä blogiteksti koostuu osista Hanna Lammen väitöskirjan lektiota, joka esitettiin Helsingin yliopistolla 16.6.2017. Lähteet ja koko väitöskirja ovat luettavissa osoitteessa: http://urn.fi/URN:ISBN:978-951-51-3492-9
Lauantaikoulupäivästä napattua: miten tukea nuoren valintoja vanhempana?
Lasteni vuosittainen kodin ja koulun yhteistyöpäivä tarjosi tänä vuonna mahdollisuuden kuulla Taloudellisen tiedotustoimiston (TAT) puheenvuoron nuorten tulevaisuuskäsityksistä sekä taloustieteen professori Panu Kalmin luennon lasten ja nuorten taloustaitojen tukemisesta kotona ja koulussa. Lasteni touhutessa omissa talouspajoissaan istahdin auditorion penkille kahtalaisessa roolissa. Olin yläkoululaisen poikani ja alakoululaisen tyttäreni vanhempi, joka miettii omaa vanhemmuuttaan ja sitä, miten tukea lapsiaan parhaiten koulutus- ja työelämäpoluilla. Toisaalta penkillä istui herkin korvin nuorten ajatuksia tulevaisuudesta kuunteleva Tämä elämä -hankkeen projektipäällikkö, joka navigoi parhainta mahdollista kurssia yläkoulujen opinto-ohjaukseen kehitettävän Tämä elämä -konseptin valmistumiseksi. TAT:n asiantuntija kävi läpi Nuorisobarometri 2017 -julkaisun tilastoja. Niiden mukaan vanhempien tuki nuoren opintovalinnoille on kaikkein merkittävin. Myös ystävät, tutut, opinto-ohjaaja ja työelämään tutustumisjakso (TET) ovat tärkeässä roolissa nuoren tehdessä valintojaan. Lähipiirin painoarvo on vain kasvamassa. Siksi meitä, auditorion lähes kokonaan täyttäneitä vantaalaisen koulun vanhempia kannustettiin yhä tietoisemmin sanoittamaan lastemme vahvuuksia ja auttamaan lasta oppimaan itsekin tuota taitoa sekä löytämään vahvuuksista yhteyksiä työelämän tarpeisiin. Miten sitten sanoittaa vahvuuksia? Jos nuoresi on esimerkiksi hoitanut tuttavasi lapsia ja tehnyt työtä hyvin, ollut esimerkiksi aina ajoissa paikalla, kerro, mitä se nuoresta viestii. Kerro, että se osoittaa hänen olevan muun muassa luotettava, ja että tätä asiaa arvostetaan paljon työelämässä. Jos hoitolapset ovat olleet ilahtuneita nuoren tullessa paikalle, kerro tai anna nuoren itse miettiä, mitä se sanoo tämän vahvuuksista ja osaamisesta. Kenties hyvistä sosiaalisista taidoista ja reiluudesta? Ehkä luovuudesta? Jotain kivaa tekemistä nuori on varmasti keksinyt lapsille tai ratkaissut kiperiä tilanteita luovuutta käyttäen. Näitäkin vahvuuksia työelämä myös todella arvostaa. Auta myös muuntamaan ne kesätyöpaikka-hakemukseen, jolla nuori pääsee antamaan tärkeää tietoa siitä, millaisen työntekijän työpaikka tästä saa. Tulevaisuuden työpaikkoja ei voida ennustaa eikä kaikkea niihin tarvittavia taitoja. Jatko-opintoja valittaessa valitaan pikemminkin mahdollisuuksia kuin varsinaista työuraa. Siksi tärkeintä on rohkaista nuorta miettimään, miten kasvattaa osaamistaan ja mikä olisi seuraava asia tai tavoite, steppi, minkä haluaa tehdä. Kovin kauas ei vielä seiskaluokkalaisena tarvitse katsoa. Irene Alsti-Lehtonen Projektipäällikkö, Tämä elämä -hanke
Vahvuuksien pohtimista koululaistyöpajoissa
Innostuin Tämä elämä -hankkeesta heti, kun kuulin siitä. Siinä saisi soveltaa taiteen ja musiikin käyttöä erityispedagogiikkaan sekä tavata paljon uusia, erilaisia ihmisiä. Nyt ensimmäisen pilottijakson loputtua voin sanoa, että koko matka koulutuksineen, kohtaamisineen ja keskusteluineen on ollut todella opettavainen ja inspiroiva. Lähdin jokaisesta koulutuspäivästä pää täynnä ideoita harjoituksista, joita koululaisten työpajoissa voisi käyttää. Olin inspiroitunut, innostunut ja monena päivänä myös liikuttunut kaikkien vilpittömästä halusta auttaa nuoria löytämään oma polkunsa vahvuuksiensa kautta. Ryhmässämme oli todella ammattitaitoisia, taitavia ja avoimia opiskelijoita, joiden kanssa oli helppoa olla oma itsensä ja uskaltaa heittäytyä. Meidän ohjaajamme taas olivat aivan huippuammattilaisia aloillaan, ja jokaisen koulutuspäivän sisältö tuki toinen toistaan. Ohjaajiemme tuella oli helpompi ja turvallisempi mennä tekemään jotakin, jota ei ollut koskaan ennen tehnyt – ohjaamaan erittäin heterogeenistä kuudentoista hengen yläkouluryhmää. Ensimmäisenä päivänä jännitti niin, että kädet tärisivät, kun kirjoitin nuorten nimiä maalarinteipin palasiin ja toivotin heidät tervetulleiksi. Jännitys kuitenkin laukesi pian, kun pääsimme tekemään töitä ryhmän kanssa. Meille kävi työparini Veeran kanssa heti selväksi, miten aivan ihania, taitavia ja viisaita nuoria meidän ryhmässämme oli. Vaikka kaikkia aluksi hieman jännitti uudet ihmiset, niin työpajapäivän loppupuoliskolla kilpailtiin jo innokkaasti tunnetilalaulukisassa: esitimme Veeran kanssa lauluja erilaisilla tunnetiloilla ja muut arvailivat joukkueittain. Lopuksi muutama ryhmäläinenkin uskaltautui mukaan lauluun! Vahvuudet ja niiden pohtiminen oli minulle todella suuri ja tärkeä osa työpajojen suunnittelua. Teimmekin vahvuuksien pohtimisesta jokaiselle päivälle omanlaisensa lopetuksen. Ensimmäisenä päivänä huomioimme jokaisesta nuoresta yhden vahvuuden ja sanoimme sen ääneen. Oli ihanaa huomata, kuinka mukavan asian sanominen ja vahvuuksien huomioiminen sai toiset hyvälle tuulelle. Tuli sellainen olo, että tätähän pitäisi aina tehdä. Toisten kehuminen on tärkeää, ja silti usein ne pienetkin hyvät asiat unohdetaan sanoa ääneen. Opin sen, että yksilöllisellä kehulla on todellakin voimaa ja sitä pitäisi viljellä niin paljon kuin sielu sietää! Toisena päivänä nuoret saivat huomioida itse omat vahvuutensa: he saivat kirjoittaa pienelle paperinpalalle, missä olivat olleet sinä päivänä hyviä. Saimme ihania vastauksia – monenlaisia vahvuuksia. Oli hienoa nähdä, että vahvuuksia osattiin miettiä omasta itsestä, vaikkei se aina ole helppoa! Kuva: Emilia Vihanto Kolmas työpajapäivä päättyi vahvuusrinkiin, jossa jokainen sanoi ääneen oman vahvuutensa sinä päivänä. Jos joku ei keksinyt, niin kaverit auttoivat: positiivisia asioita ja vahvuuksia sateli spontaanisti eri puolilta rinkiä, ja se sai minut tuntemaan suurta ylpeyttä nuoria kohtaan. Neljännen päivän lopetus meni hiukan samalla tavalla, kun nuorten tuli kirjoittaa pareittain heidän huomaamiaan vahvuuksia toisistaan. Useat olivatkin huomanneet useamman kuin yhden vahvuuden – mahtavaa! Tämä elämä -pelin kehittäminen oli myös iso osa työpajojen ohjelmaa, ja nuoret olivat selvästi kiinnostuneita siitä. Teimme toisena päivänä musiikin peliin elementti-improvisaation keinoin, ja valitsemamme tunnetilat musiikille olivat rentouttava, iloinen ja rauhallinen. Pohdimme, mitkä soittimet tuottaisivat tämänlaisia ääniä. Yhdeltä oppilaalta tuli hieno idea äänittää oikeaa veden lotinaa. Lopputuloksena oli juuri se, mitä olimme tavoitelleet: rauhaisa ja iloinen musiikki täynnä luonnon ääniä. Oppilailta tuli myös hyviä kehitysideoita peliin, ja pelimaailma musiikkeineen oli selvästi keskustelua avaava ja mielenkiintoinen aihe nuorille. Kysyimme viimeisenä päivänä palautteessa, mikä työpajapäivissä oli ollut kivointa. Monet vastasivat, että musiikinteko. Sitä olisi saanut myös palautteen mukaan olla enemmän, samoin kuin pelin kehittämistä. Jotkut pelit ja leikit olivat olleet tylsiä, mutta kaikki olivat kuitenkin iloisia siitä, että olivat olleet ryhmässä erilaisten nuorten kanssa ja tutustuneet uusiin ihmisiin. Mitä minä opin Tämä elämä -hankkeesta? Ainakin todella arvokkaita ryhmänohjaustaitoja. Opin itsestäni uusia asioita, samoin nuorista. Opin toimimaan työparin kanssa, joka on eri alalta. Opin kuinka tärkeää on se, että toisissa huomataan hyvä ja se sanotaan ääneen niin, että kaikki muutkin kuulevat. Sain luottamusta itseeni ohjaajana. Kysyimme oppilaspalautteessa myös, mitä nuoret olivat oppineet. Yksi mieleenpainuvimmista vastauksista kuului näin: ”Opin olla rohkeampi”. Sitä minäkin opin, ja opettelen edelleen. Emilia Vihanto Musiikkipedagogiikan opiskelija, Metropolia Ammattikorkeakoulu Kuva: Emilia Vihanto
Peliä rakentamassa
Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty, kuuluu sanonta. Tämä elämä -hankkeessa pelin suunnittelussa on mukana monta kokkia eri organisaatioista omine resepti-ideoineen, johtoajatuksena kuitenkin peli, josta olisi hyötyä yläkoulujen opinto-ohjauksessa. Tietokoneella tai mobiililaitteella pelattava peli ei kuitenkaan ole edes puolivalmis pelkästä suunnittelusta, vaan se pitää myös ohjelmoida, siihen pitää tehdä grafiikat ja peliin soveltuva äänimaisema. Tässä kohtaa hanketta mukaan astuu Aalto-yliopiston Media Labin pelitiimi, joka muuttaa suunnitelmat todellisuudeksi, tai ainakin pelitodellisuudeksi. Tiimi arvioi, mitkä projektiryhmästä ja sen ulkopuolelta kumpuavista lukuisista ideoista taipuvat peliin toteuttavaksi ja toisaalta pyrkii olemaan realistinen siinä, mitä kaikkea voidaan ja ehditään resurssien puitteissa tehdä. Kun peli-idea on olemassa, kääritään hihat ja aletaan tehdä. Miten peli sitten käytännössä tehdään? Pelin teossa käytetään pelimoottoria, jonka avulla peliä voidaan kehittää nopeasti ja yhteistoiminnallisesti. Ilman pelimoottoria yleisimmätkin peleissä käytetyt toiminnot pitäisi tehdä itse, mikä hidastaisi kehitystyötä oleellisesti. Lisäksi pelimoottoreista saadaan tarvittaessa versioita eri alustoille kuten Apple- tai Android-laitteisiin. Pelin kehittämisen työnjako riippuu tiimin koosta. Siinä missä isoja pelejä voidaan tehdä kymmenien ihmisten voimin, Tämä elämä -peliä tekee tällä hetkellä kolme henkilöä: yksi koodaa, toinen tekee grafiikat ja kolmas vastaa äänistä, näin karkeasti jaotellen. Huomioon otetaan moninaisten teknisten seikkojen lisäksi pelin ensisijainen kohderyhmä (oppilaat ja opinto-ohjaajat), saavutettavuus ja tietenkin se, että pelin idea ei katoa matkan varrella. Kuten musiikin monitoimimies Otto Donner aikanaan totesi: deadline on luovuuden alku. Tässäkin hankkeessa isommat ja pienemmät deadlinet ohjaavat työskentelyä katkomalla tekemisestä turhia rönsyjä. Kun opiskelijat saapuvat koulutuspäivään tammikuun puolen välin jälkeen, on suunnitelmista, puolivalmiudesta ja prototyypeistä jo edetty ensimmäiseen pilotoitavaan versioon. Täydellinen tai lopullinen se ei ole, mutta siitä on hyvä jatkaa. Esa Onttonen Yliopisto-opettaja Aalto-yliopisto, median laitos
Yhteiskehittely toimintamuotona
Tämä elämä -hankkeessa kehitetään toimintamallia nuorten perusopetuksessa annettavan opinto-ohjauksen tueksi. Toimintamalli pohjautuu yhteisölliseen kehittämiseen eli yhteiskehittelyyn. Hankkeessa vastataan tarpeeseen luoda nivelvaiheen nuorille toisen asteen opinnoista putoamista ja syrjäytymistä ehkäiseviä, ohjattuun ja itseohjautuvaan oppimiseen soveltuvia toimintatapoja elämänhallintataitojen kehittämiseen ja hyvän elämän valintoihin. Yhteiskehittely toteutuu Tämä elämä -hankkeessa monella tasolla: moniammatillisen ja -tieteisen hankkeen asiantuntijaryhmän kehitystyö toteutuu yhteisöllisesti. Lisäksi eri oppilaitoksista mukaan tulevien opiskelijoiden toiminnassa tavoitellaan yhteisöllistä kehittämistä. Kehitettävään kohteeseen eli toimintamalliin opinto-ohjauksen tueksi sisällytetään myös yhteisöllistä toimintaa ja yhteiskehittämistä. Mitä yhteiskehittämisellä tarkoitetaan ja millainen se on toimintamuotona? Yhteiskehittäminen juontaa juurensa yritysjohtamiseen ja työkulttuurien kehittämiseen, jossa co-creation tyypillisesti tarkoittaa esimerkiksi jonkin palvelun kehittämistä yhdessä ko. palvelun loppukäyttäjien kanssa. Se voi myös viitata joukkoistamiseen (crowdsourcing) ja parveistamiseen eli yhteiskehittelyyn ja -tuottamisen niihin ilmiöihin, joita erityisesti digitaalinen kulttuuri ja erityisesti sosiaalinen media ovat osaltaan edesauttaneet. Suomessa erityisesti Yrjö Engeström on tehnyt pitkään kansainvälisestikin arvostettua yhteiskehittämiseen liittyvää tutkimusta ja teoretisointia. Yhteiskehittämisen yhteydessä puhutaan usein myös ketteryydestä, joka osaltaan viittaa kehittelytoiminnan ja suunnittelun ”normitalkoisiin” eli siihen, että aito kanssakäyminen, asiakasyhteistyö ja muutosvalmius ovat arvokkaampia asioita rajoittavien menetelmien, sopimusneuvottelujen ja suunnitelmassa pitäytymisen sijaan. Tällöin on osattava kuunnella ja arvostaa vuorovaikutukseen osallistuvien näkemyksiä, kokemuksia, ajatuksia ja arvoja. Ja tämä ei olekaan ollenkaan helppoa ja siinä mielessä ”ketterää”, mutta sitä voi oppia. Tästä hyötyvät kaikki yhteiskehittelyyn osallistuvat, sillä myös toisten eri tavoista oppia voi oppia. Toimintamuotona Tämä elämä -hanke palvelee ja auttaa nuoria kohti tulevaisuutta erityisen hyvin, jos siihen sisältyvä yhteiskehittelyn ajatus saadaan toimimaan. Mahdollisuus harjoittaa yhteiskehittelyn taitoja, saada kokemusta yhteiskehittelystä ja toimimisesta toisten, uusienkin ihmisen kanssa, kuulostaa loistavalta. Tämä elämä -toimintamalliin tulee sisältymään myös sellaisten yhteisöllisten taitojen kehittämistä, jotka tukevat ajatusta yhteiskehittelystä. Tätä on muun muassa taiteen eri keinoin toteutettavat luovat yhteisölliset, osin improvisatoriset, harjoitteet. Lähtökohtaisesti hanke kuulostaa siis kerrassaan mainiolta – jäämme innostuneena odottamaan ensi vuoden alun pilotointeja. Sara Sintonen Dosentti, yliopistonlehtori Helsingin yliopisto
Kohti ensimmäistä pilottia!
Tämä elämä -hankkeessa päästään tositoimiin vuodenvaihteen jälkeen, kun ensimmäinen pilottijakso alkaa. Tammikuussa järjestettävän kuuden päivän koulutusjakson on tarkoitus valmistaa mukaan tulevia opiskelijoita koululaistyöpajojen ohjaamiseen. Tulevaa koulutusjaksoa on suunniteltu elokuusta alkaen hankkeen monipuolisen asiantuntijatyöryhmän voimin. Mukana on ryhmäpedagogiikan, nuorisotyön, erityispedagogiikan, taiteen soveltavan käytön, musiikkipedagogiikan ja pelimusiikin asiantuntijoita. Koulutusjakson ohjelmaluonnos näyttääkin varsin mielenkiintoiselta: Maanantai 15.1. Ryhmän ohjaaminen, ryhmäytyminen Hankkeen esittely ja aikataulut Johdatus erityispedagogiikan kysymyksiin Omat toiveet ja pohdinnan aiheet Tiistai 16.1. Kehorytmiikka Elementti-improvisaatio Nuorisotyön näkökulma Opinto-ohjaajan puheenvuoro Keskiviikko 17.1. Asiaa toimintakyvystä Opinto-ohjaus Valteri-koulu Ruskiksessa Erilaisuuden ja moninaisuuden kohtaaminen Maanantai 22.1. Pelipohja ja sen käyttäminen työpajoissa Koululaistyöpajojen suunnittelua Tiistai 23.1. Koululaistyöpajojen suunnittelua Positiivinen pedagogiikka Keskiviikko 24.1. Koululaistyöpajojen suunnittelua Suunnitelmien reflektointia ryhmässä Ensimmäiseen pilottiin tulee mukaan opiskelijoita Metropolian Musiikin ja Sosiaalisen hyvinvoinnin osaamisalueilta sekä erityispedagogiikan opiskelijoita Helsingin yliopistosta. Opiskelijat muodostavat monialaisia työpareja tai -ryhmiä, ja pitävät yhteensä neljä työpajaa koululaisille tammi-helmikuun vaihteessa. Pilottiin osallistuvat koululaiset tulevat Valteri-koulu Ruskiksesta, Kannelmäen peruskoulusta, Laajasalon peruskoulusta sekä Hyökkälän koulusta Tuusulasta. Tiedossa on siis varsin monipuolista ja monialaista yhteistyötä niin asiantuntijoiden ja opiskelijoiden, kuin koululaistenkin osalta! Hanna-Maija Aarnio Projektisuunnittelija, Tämä elämä -hanke Metropolian Musiikki
Projektin alku: Tosi paljon ihan kaikkea paitsi aikaa
Neuvotteluhuoneen pöydissä istuu 11 enemmän tai vähemmän keski-ikäistä. Puhutaan nuorista. Joku saattaisi nähdä jonkinlaisen sukupolvien välisen kuilun, jonka toiselta puolelta ei kantaudu heleitä nuorten ääniä. Ei kantaudukaan, vielä. Nyt pohditaan, keskustellaan, organisoidaan sitä, minkä varaan kolmivuotinen hanke rakennetaan. Metropolian, Aalto-yliopiston sekä Helsingin yliopiston Tämä elämä -hanke jyskyttää – tai ainakin nitkuu tasaisen varmasti eteenpäin. Tänään omasta koulustaan on kertomassa Kannelmäen koulun – yhden pilottikoulun – opo. Nuoret ovat heterogeeninen ja kriittinen kohderyhmä. Sedät ja tädit eivät saa myytyä mitä tahansa. Pelistä on löydyttävä toiminnallisuutta, tavoitteita ja siitä on saatava hyötyä ja palkintoja, muuten nuorten kiinnostus lopahtaa nopeammin kuin ehtii sanoa ”Suomen rakennerahasto-ohjelma”. Nuoret, nuo tulevaisuutemme toivot, nuo meidän eläkkeidemme maksajat. Känny liimautuneena käteen. Hirmu taitavia hirmu kapealla kommunikoinnin alueella. Koirafiltterit löytyvät Snapchatistä alta aikayksikön, mutta jos ensimmäinen hakutulos googlessa ei anna vastausta, sitä ei ole olemassa. Instaan lävähtää läppää hauskalla häsällä, mutta Excel ei ole solumuistissa eikä Powerpointista löydy pointtia. Esan vastuulla on pelipohjan rakentaminen. Kohteliaasti hän toteaa ideoita ja ehdotuksia olevan ainakin riittävästi. Koodin ja grafiikan luominen eivät ole pikkujuttuja ja jotain pitäisi olla valmiina jo tammikuun ensimmäisessä pilottivaiheessa. Varmuuden vuoksi heitellään siis vähän lisää ideoita. Myös musiikin roolia pohditaan. Miten ja millä musiikki peliin tuotetaan, ketkä sen tekevät ja mikä on sen määrä ja rooli pelissä? Miten musiikilla saadaan luotua peliä ja etenkin nuoren tunteita tukevia tunnelmia? Pokemon Go? Escape roomit? Oman huoneen sisustaminen? Toimitaanko pelissä yksin vai ryhmänä? Mikä on pelin kesto? Onko sen tarkoitus jalkauttaa suorittamaan tehtäviä reaalimaailmaan? Kysymyksiä ja haasteita suunnittelussa riittää. Pitäisi suunnitella pelipohja, joka valmentaa tulevaisuuteen, jota kukaan ei tunne. Auttaa löytämään nuoren vahvuuksia ammatteihin, joita ei ehkä vielä ole edes olemassa. Pelin pitäisi kiinnostaa ja koukuttaa, saada jotain liikahtamaan sydänalassa, aktivoida tiedonhankintaan, kestää aikaa ja olla valmis mahdollisimman pian. Tätä on Tämä elämä tänään: tekeillä on pelipohja, joka toivottavasti auttaa nuorta löytämään vahvuuksiaan ja pohtimaan, kuka hän on ja mitä haluaa. Pelipohja, joka on riittävän yksinkertainen opojen käyttää opetustilanteessa. Pelipohja, joka ottaa huomioon erilaiset oppijat, heidän taustansa ja lähtökohtansa. Ensi kerralla lisäämme laserit, zombit ja vaahtokarkit. Ja jossain välissä myös ne nuoret, ei huolta. Jussi Paalanen Projektikoordinaattori, Helsingin yliopisto Musiikinopettaja, Hyökkälän koulu
Tervetuloa Tämä elämä -blogiin!
“Arvaa, mitä meillä oli tänään koulussa? No, rakennettiin yhtä peliä ja tehtiin siihen vähän pelimusaa. Ja ai niin, kelaa, meikä paukutteli tänään ekaa kertaa djembe-rumpua, kun tehtiin porukalla sellainen yksi rytmijuttu. Ihan siisti opotunti tänään. Joo-o, opotunti!” Mitä ihmettä? Pelimusiikin tekoa, pelinrakennusta, musiikkia, luovia menetelmiä. Siis siellä opotunnilla? Tämä elämä -blogissa seurataan, miten musiikilla, taiteen soveltavalla käytöllä ja pelillisyydellä voidaan tukea nuorten osallisuuden tunnetta ja lisätä sitoutumista opintoihin. Kehitämme yläkouluihin uudenlaisia, nuoria kiinnostavia ohjausmenetelmiä: oppilaan omaa maailmaa lähellä olevan Tämä elämä -mobiilipelin sekä työpajamallin. Yhteisöllinen pelisääntöjen ja -hahmojen suunnittelu ja pelinrakennus kohtauttaa nuoret. Musiikki ja taiteen soveltava käyttö tukee jatkuvuutta sekä lisää kykyä jäsentää omia tunteita, oman elämän tapahtumia ja todellisuutta. Pelillisyyttä ja luovia menetelmiä yhdistävässä oppimisympäristössä tavoitteena on vahvistaa nuoren kriittisiä elämänhallintataitoja ja lisätä ymmärrystä hyvän elämän osatekijöistä. Tunne siitä, että voi oikeasti vaikuttaa itseään koskeviin asioihin, on nuorelle äärimmäisen tärkeä. Jos koululainen ei tunne kuuluvansa kouluun tai tuntee, ettei osaa olla oikeanlainen oppija, ollaan tiellä, joka vie yksilön osallisuuden kokemista yhä kauemmaksi. Taidelähtöisiä menetelmiä ja musiikkia hyödynnetään hankkeessa siten, että ne avaavat nuorelle näkymiä maailmaan. Toisaalta luovaa itseilmaisua pääsee toteuttamaan luomalla peliin oman pelihahmon ja tekemällä peliin musiikkia tai äänimaisemaa. Hankkeessa yhdistyy musiikki- ja mediapajatyöskentely, ja sen tarkoituksena on lisätä nuoren itsetuntoa, rohkeutta ja kiinnostusta ympäröivään maailmaan. Koulujen opetussuunnitelmissa painopiste on yhä enemmän oppilaassa. Oppiminen on enenevässä määrin olennaisempaa kuin opetus. Tämä elämä -hankkeessa lähtökohtana on oppilaasta itsestään lähtevä oppiminen ja itseohjautuvaan oppimiseen kannustavien toimintapojen kehittäminen. On tärkeää oppia tekemään hyviä kysymyksiä, etsimään vastauksia ja arvioimaan tietoa. Yläkoulujen opinto-ohjaukseen sekä nuorisotyöhön kehitettävässä toimintamallissa pääroolissa on siis nuori itse. Pelinrakentamisen ja musiikin kautta nuori ohjautuu itse aktiivisesti pohtimaan ja löytämään välineitä elämänsä rakennuspalikoiden järjestämiseen, aikuisen tukemana. Näin riski syrjäytyä tai jäädä vaille peruskoulun jälkeistä jatko-opiskelupaikkaa vähenee. Hankkeen myötä nuorten kanssa toimivat ohjaajat ja opettajat saavat uusia tapoja nuoren itseilmaisun tukemiseen. Tämä elämä -blogissa seurataan tiiviisti hankkeen vaiheita. Pysy kuulolla - monenlaista mielenkiintoista on luvassa! Irene Alsti-Lehtonen Projektipäällikkö Metropolia Ammattikorkeakoulu, Musiikki
elementti-improvisaatio erityispedagogiikka esr-hanke Helsingin yliopisto hyveet kehitystyö kehorytmiikka kohtaaminen koodaus Metropolian musiikki mobiilipeli moninaisuus musiikki musiikkipedagogiikka nuoret nuorisotyö opinto-ohjaus osallisuus pelimusiikki pelinrakennus pilottikoulut QR-koodi Ruskis taiteen soveltava käyttö toimintakyky tulevaisuus tulevaisuuskasvatus tutkimus työpajat Tämä elämä tämä elämä -hanke vahvuudet Valteri-koulu vanhemmuus yhdenvertaisuus yhteisopettajuus yläkoulu yläkoulut
