Sharing Cafe- hankkeen ensimmäinen vuosi eteni monien innostavien kohtaamisten siivittämänä kohti hankkeen tavoitteita. Olemme onnistuneet luomaan toimivia yhteistyön muotoja hankkeen toteuttajien Metropolia Ammattikorkeakoulun ja African Care ry:n työtekijöiden välille – ja mikä tärkeintä, hanketta on rakennettu alusta asti yhdessä osallistujien kanssa. Osallistujien näkemykset ja kokemukset ovat olleet korvaamaton kompassi toiminnan kehittämisessä. On ollut ilo huomata, että tieto ryhmätoiminnasta on levinnyt ja olemme saaneet avoimeen ryhmään lähes joka kerta uusia osallistujia! Avoin ryhmä näyttääkin toimivan väylänä osallistua hankkeen muuhun toimintaan.
Ryhmätoiminnan lisäksi yksilöllinen ohjaus on ollut oleellinen osa toimintaamme. Yksilöllisessä ohjauksessa yhdistyvät kokemukseen perustuva osaaminen, kielellinen ja kulttuurinen osaaminen sekä formaali osaaminen – kokonaisuus, joka on auttanut ratkomaan monenlaisia arjen pulmia sekä tukemaan työ- ja opintopolkujen rakentamista.
Ensimmäinen vertaisohjaajakoulutus päättyi lokakuun lopussa. Vertaisohjaajaksi kouluttautui 5 naista ja palaute koulutuksesta oli erittäin positiivista. Koulutuksen päättymistä juhlistettiin todistuksilla ja kakkukahveilla. Uusia innokkaita osallistujia on jo ilmoittautunut ja kouluttajat odottavatkin jo seuraavaan vertaisohjaajakoulutuksen aloittamista!
Yhteistyö Itä-Helsingin maahanmuuttaneiden perheiden kanssa työskentelevien toimijoiden kanssa on ollut innostavaa. Asiantuntijuuden ja kokemusten jakaminen sekä yhteistyön rakentaminen eri tahojen välillä koetaan tärkeäksi. Kutsumme kaikki Itä-Helsingin maahan muuttaneiden perheiden parissa toimivat mukaan tähän uuteen verkostoon, joka kulkee nimellä: OVI-verkosto – Osallisuuden voimaa Itä-Helsingistä. Kun kohtaamme, avautuu uusia mahdollisuuksia.
Opiskelijayhteistyö on muodostunut tärkeäksi osaksi toimintaamme. Olemme saaneet arvokkaita kokemuksia sairaanhoitaja- ja toimintaterapeuttiopiskelijoiden ohjaamista ryhmistä. Lisäksi olemme tehneet yhteistyötä Hymy-kylässä aikuisneuvolan kanssa. Uusimpana ja suosittuna tapahtumana sairaanhoitajaopiskelijat ovat järjestäneet pop up -mittauksia ja tarjonneet terveysneuvontaa.
Matkan varrella on saavutettu paljon, mutta tehtävää riittää yhä. Yksi tulevaisuuden tavoitteistamme on tehdä yhteistyötä myös hankkeen toimintaan osallistuvien puolisoiden kanssa. Toistaiseksi heitä ei ole tavoitettu, mutta onneksi suunnitelmat puolisoille suunnatusta ryhmätoiminnasta ovat jo hyvällä mallilla.
Ensi vuonna Sharing Cafen toiminta jatkuu jo tutuksi tulleella toiminnalla. Uutena ja innostavana haasteena edessä odottavat julkaisusarjan sekä Innokylään julkaistavan toimintamallin kirjoittaminen. Kokemuksia, tarinoita ja oppeja on kertynyt runsaasti – nyt on aika nostaa ne näkyviksi!
Tämän blogin kirjoittivat Unna African Carelta ja Anna Metropolialta.
Kommentit
Ei kommentteja