Oivalluksia, yhteisöllisyyttä ja uuden oppimista

14.11.2025

Syksyn aikana Sharing Cafe -hankkeessa on ollut aktiivista ja monipuolista toimintaa! Kävimme hanketyöntekijöiden kesken esittelemässä toimintaamme Metropolia Ammattikorkeakoulun järjestämässä Hymyä Myllyyn – HyMy-kylän lukukauden avajaistapahtumassa. Tapahtuma kokosi yhteen asiakkaat, opiskelijat, henkilökunnan ja yhteistyökumppanit tutustumaan HyMy-kylän monipuoliseen toimintaan ja verkostoitumaan hyvässä hengessä.

Avoimissa ryhmissä olemme pohtineet monipuolisesti hyvinvointia, arkea ja tulevaisuuden mahdollisuuksia. Olemme käsitelleet omaa taloutta ja sen suunnittelua. Keskustelimme rahahuolista puhumisen haasteista, mainonnan vaikutuksesta rahan käyttöön, perheen sisäisestä raha-asioiden käsittelystä sekä erilaisista säästämisen tavoista. Lisäksi pohdimme asioita, joista voi saada voimaa ja hyvinvointia ilman rahaa.

Seuraavaksi tutustuimme arjenhallinnan osa-alueisiin ja keinoihin. Osallistujat pääsivät kuvakorttien avulla pohtimaan, mitkä asiat ovat omassa arjessa kaikkein tärkeimpiä ja tukevat arjen sujuvuutta.

Kieli- ja työelämätaitojen ryhmässä syvennyimme osallistujien toivomaan aiheeseen: työelämän sanastoon. Harjoittelimme hyödyllisiä sanoja ja fraaseja keskustelun sekä erilaisten hauskojen pelien avulla. Lopuksi keskityimme työhaastatteluihin ja niissä käytettävään sanastoon. Osallistujat jakoivat omia kokemuksiaan ja ajatuksiaan työhaastattelutilanteista, mikä teki keskustelusta erityisen lämminhenkistä ja rohkaisevaa.

Metropolian sairaanhoitajaopiskelijoiden ohjaamat ryhmät saivat kiitosta!

Syksyn aikana olemme saaneet jälleen nauttia Metropolian sairaanhoitajaopiskelijoiden ohjaamista ryhmistä, jotka ovat tarjonneet monipuolisia ja kiinnostavia aiheita.

Tutustuimme Naisten oikeuksiin Suomessa ja syvennyimme oikeuksien historiaan sekä kehitykseen koulutuksen, työelämän, perheen ja yhteiskunnallisen osallistumisen näkökulmasta

Keskustelu jatkui kulttuurin vaikutuksesta hyvinvointiin. Pohdimme, mitä kulttuuri ja hyvinvointi tarkoittavat ja miten ne vaikuttavat toisiinsa. Puhuimme myös oman kulttuurin säilyttämisestä uudessa kotimaassa ja siitä, mitkä oman kulttuurin piirteet ovat erityisen tärkeitä jokaisen hyvinvoinnille.

Viimeisellä sairaanhoitajaopiskelijoiden ohjaamalla ryhmäkerralla teemana oli unen merkitys hyvinvoinnille. Aihe herätti paljon keskustelua, kysymyksiä ja kokemusten jakamista – selvästi tärkeä ja ajankohtainen teema monelle

Kiitos kaikille osallistujille aktiivisuudesta, avoimuudesta ja vahvasta ryhmähengestä. Hienoa jatkaa matkaa yhdessä!

Kommentit

Ei kommentteja

Kommentoi