Mitä lapsesi tekisi? Entä Nao?
Saimme tehtäväksemme Nao-humanoidirobotin ohjaamisen koko perheen tv-ohjelmassa “Mitä lapsesi tekisi?” Kuvausprojektit ovat minulle ja lehtori Timo Tuomiselle täysin vieraita, joten keikka oli jo siinäkin mielessä kiinnostava. Ohjelman tuottajana toimi ITV Studios Finland. Robotti oli mukana useassa jaksossa. Osuutemme kuvattiin viikossa Vallilan studiolla. Olimme paikalla useita tunteja päivässä, kun kuvausryhmä teki kaksi viikkoa ympäripyöreitä päiviä. Heidän tehtäviinsä kuului lavasteiden pystytystä, purkua ja korjausta, lapsien ja vanhempien vastaanottamista, viihdyttämistä ja haastatteluja. Minä söin ohjaamossa karkkia ja toivoin, että Nao toimii kameroiden pyöriessä. Ja toimihan se. Tuottajien vastusteluista huolimatta suosittelimme robotin toiminnan pitämistä mahdollisimman yksinkertaisena. Olisi ollut harmillista, jos hyvä kohtaus olisi mennyt pieleen Naon pudotessa hyllyltä tai sen alkaessa puuhastella omiaan. Päädyimme asettamaan robotin istumaan, ja se heilutti käsiään samalla kun näyttelijän ääni kuului kaiuttimesta. Robotti houkutteli tekemään asioita, joita ei normaalisti tehtäisi – vaikkapa syömään kakkua. Robotti juontajana Lapsien reaktioita kuvatessa ei ole toista ottoa. Suurin osa lapsista innostui robotista, ja heidän reaktionsa olivat rehellisiä sekä välittömiä. Naon liikkeet muistuttivat ihmisen liikkeitä, ja robotin koko on lapsille sopiva. Tuotantoyhtiöllä ja koko kuvaustiimillä oli vankka kokemus takanaan. Kaikki tiesivät mitä tekivät, eikä draamaa syntynyt, jos jokin asia ei mennyt kuten oli suunniteltu. Tekninen toteutus hoitui hämmästyttävän pienen porukan toimesta, studioon kätkettyjä kameroita sai ohjailtua tabletiltakin. Kokonaisuudessaan projekti oli mielenkiintoinen, ja mielelläni osallistun vastaavanlaisiin tuotantoihin uudestaan. Virkistävää oli nähdä käytännössä, kuinka idea suunnitellaan ja toteutetaan käytännössä. Päässäni alkoi pyörimään ideoita lastenohjelmista, joissa robotti on isäntänä tai juontajana. Lapset eivät näe robottia kuten aikuiset. Mahdollisuudet ovat rajattomat! Jussi Lauri & Timo Tuominen Kirjoittaja: Timo Tuominen työskentelee automaatiotekaniikan lehtorina Metropolia Ammattikorkeakoulussa. Kirjoittaja: Jussi Lauri on Metropolia Ammattikorkeakoulun automaatiotekniikan opiskelija.
Synnyttävätkö robotteja unelmat, osingot vai ihmisten tarpeet?
Tsekin kielen sana robota tarkoittaa taksvärkkiä, ilmaista työtä ja raatamista. Kirjailija Karel Čapek otti sanan käyttöön veljensä Josefin suosituksesta näytelmäänsä R.U.R. ja liitti siten nimensä ikiajoiksi robotiikan historiaan. Vuonna 1920 ilmestyneestä näytelmästä robotti levisi vähitellen myös suomen kieleen, vaikka vähältä piti, ettemme nykyään tutki ja kehitä robottereita. Kun näytelmä esitettiin Suomessa ensimmäisen kerran vuonna 1924, suomennoksen pohjana käytettiin saksankielistä versiota. Kuitenkin jo 1940-luvulla Outsiderin eli Aarne Haapakosken science fiction -tarinoissa seikkaili robotti nimeltä Atorox. R.U.R eli Rossum’s Universal Robots on ”kollektiivinen draama, jossa on alkukomedia ja kolme näytöstä” (suomentanut Eero Balk, Savukeidas 2009). Alkunäytöksen ja muiden näytösten välissä robotit kehittyvät kymmenessä vuodessa ”vähäpuheisista, liikkeiltään kulmikkaista, kasvoiltaan ilmeettömistä ja tuijottavista” koneihmisistä entistä ihmismäisemmiksi, ihmisten kaltaisiksi. Ikävä kyllä robotit ymmärtävät ihmismäisyyden nimenomaan vihaksi toista ihmistä kohtaan ja ryhtyvät järjestelmällisesti tuhoamaan ihmiskuntaa. Kirjoittamisaikanaan ensimmäisen maailmansodan tuhojen herättämä ajatus ei ole kovin vieras vieläkään: kuinkahan paljon sodankäynnin robotisoimiseen käytetään varoja? Hypehöpinöiden kallis hinta Čapekin näytelmän ensi-illasta on noin sata vuotta, mutta sen kysymyksenasettelut ovat yhä ajankohtaisia. Isä ja poika Rossumin unelmat ihmisen kaltaisista roboteista ovat osin toteutuneet. Niistä ainakin yksi – saudiarabialainen Sophia – on saanut jo maansa kansalaisuuden ja kertonut haluavansa perheen. Rossumien robottien tarkoitus on poistaa inhimillistä kurjuutta. Robottitehtaan pääjohtaja Domin pohtii, mihin koneellinen taksvärkki voi parhaimmillaan johtaa: ”Niin, he (ihmiset) jäävät työttömiksi. Mutta silloin ei olekaan mitään työtä. Kaiken tekevät elävät koneet. Ihminen tekee vain sen, mistä pitää. Hän elää vain kehittääkseen itseään. - - - Et ole enää työläinen, et ole enää kirjuri, et enää kaiva hiiltä etkä seiso vieraan koneen ääressä. Et enää tuhlaa sieluasi työhön, jonka olet kironnut.” Robotit eivät kuitenkaan pysy lestissään vaan nousevat kapinaan. Tehtaan kaupallinen johtaja Busman esittää käsityksen tilanteeseen johtaneista syistä: ”Me sen kuin vain kiisimme kysyntävyöryn harjalla ja höpisimme samalla – tekniikasta, sosiaalisesta tasa-arvosta, edistyksestä, hyvin kiinnostavista asioista. Aivan kuin nuo höpinät olisivat ohjanneet vyöryn suuntaa. Sillä aikaa kaikki vain eteni omalla painollaan, nopeammin, nopeammin, aina vain nopeammin.” Lopulta robottien kehitystä eivät enää ohjanneetkaan ihmisten tarpeet vaan tehtaanomistajien rahanahneus, ja ahneellahan on tunnetusti tietynlainen loppu. Karel Čapekin R.U.R. on pysäyttävä ja kysymyksiä herättävä puheenvuoro robotisaatio-, tekoäly- ja digitalisaatiokeskusteluun. Olisiko mahdollista, että nykyäänkin kehitysusko sokaisee ja robotteja tehdään enemmänkin voiton kuin käyttäjien todellisten tarpeiden pohjalta? Tehdäänkö asioita siksi, että ne voidaan tehdä – vai siksi, että ne ovat järkeviä tai eettisesti kestäviä? Voiko kyseistä rajaa ylipäänsä havaita? Kaiken teknologisväritteisen huomisuskon huumassa tarvitsemme samaa viisautta, jonka Čapek ilmaisi artikkelissaan näytelmänsä ilmestymisvuonna: ”On tärkeää, että tulevaisuutta parannellaan ajatuksissa ja suunnitelmissa, mutta vielä tärkeämpää on, että nykyisyyttä parannellaan teoissa ja elämässä”. Kirjoittaja: Pasi Lankinen työskentelee suomen kielen ja viestinnän yliopettajana Metropolia Ammattikorkeakoulussa.
Tunnetko jo Paron?
Paro on japanilaisen professori Takanori Shibatan kehittämä hyljerobotti, ja se on tarkoitettu terapia- ja hoivarobotiksi. Paro on valittu kahdesti maailman terapeuttisimmaksi robotiksi Guinness World Recordsin mukaan. Paro on käytössä Suomen lisäksi ainakin Tanskassa, Ruotsissa, Norjassa, Hollannissa, Saksassa, Japanissa ja USA:ssa. Uusimman version, yhdeksännen sukupolven Paron (MCR-900) toiminta-aika on 5–8 tuntia ja akun käyttöikä 2–3 vuotta. Paro painaa 2,5 kiloa ja on sylikoiran kokoinen. Sen turkki on entistä antibakteerisempi. Lisäksi turkissa ja kuonossa on kosketusta, valoa, ääntä, lämpötilaa ja asentoa mittaavia sensoreita. Paron voi ohjelmoida esimerkiksi tunnistamaan käyttäjänsä ja myös oman nimensä. Sensorien avulla se reagoi ihmisen kosketukseen ja käytökseen; se esimerkiksi uikuttaa silityksestä ja ulvahtaa lyönnistä. Äänenvoimakkuutta säädetään näppäinten avulla. Paroa myy Suomessa Innohoiva – Robokeskus Oy, ja sen saa omaksi 4000–5000 eurolla. Käyttöönottokoulutus on lisäksi hinnoiteltu erikseen. Paroa voi myös vuokrata kuukaudeksi 350 euron hintaan, joka sisältää käyttöönottokoulutuksen. Miksi juuri Paro? Terapiaeläimistä ovat saaneet suurta apua esimerkiksi traumatisoituneet ihmiset ja kiintymyssuhdehäiriöistä kärsivät lapset ja nuoret. He ovat usein kokeneet ihmissuhteissa pettymyksiä, jolloin suhtautuminen ihmisiin saattaa olla varauksellista. Eläimen läsnäolon on todettu myös edistävän sydänterveyttä; sepelvaltimotaudin varhaisien riskitekijöiden tutkimuksessa lemmikin omistaneilla miehillä oli alhaisemmat systolisen verenpaineen, kolesteroli- ja rasva-arvot. On tutkittu, että lasten verenpaine ja syke ovat olleet alhaisempia luettaessa koiralle kuin perheen ulkopuoliselle aikuiselle. Lisäksi eläimen läheisyyden on todettu vaikuttavan hermoston toimintaan ja sitä kautta koko hyvinvointiin. Hermostossa vaikuttava kiintymyshormoni oksitosiini vähentää pelkoa, lisää mielihyvän, turvallisuuden ja luottamuksen tunnetta, mikä taas vähentää stressihormoni kortisolin erittymistä. Parossa on paljon samaa kuin oikeissa eläimissä, joita hyödynnetään terapiatyössä. Paro saattaa olla monelta osin jopa parempi. Eläinavusteisessa terapiassa mahdollisia ongelmia voivat olla esimerkiksi pelot eläimiä kohtaan, allergiat sekä eläinten tartuttamat taudit. Robottina Paro sietää paremmin karkeamotoriikan vaikeuksia ja näin ollen ronskimpia otteita. Terapia- ja hoivarobottina hylje on hyvä eläin, sillä harvalla on ennakkoasenteita sitä kohtaan. Lähteet: Haapamatti Kirsi 2017. Hylje- ja kissarobotti pitävät seuraa – Mieltä hoitavia robotteja on käytössä Suomessa kymmeniä. Maaseudun tulevaisuus. https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/ihmiset-kulttuuri/hylje-ja-kissarobotti-pit%C3%A4v%C3%A4t-seuraa-mielt%C3%A4-hoitavia-robotteja-on-k%C3%A4yt%C3%B6ss%C3%A4-suomessa-kymmeni%C3%A4-1.175418 Hirvasnoro Tarja 2018. Olet sinä söpö vekotin!” Robotti Paro hoivaa vanhuksia, mutta mitä tekee Pepper? Kodinkuvalehti 1/2018. https://www.kodinkuvalehti.fi/artikkeli/lue/olet-sina-sopo-vekotin-robotti-paro-hoivaa-vanhuksia-mutta-mita-tekee-pepper Innohoiva Robokeskus oy 2018. Tuotteet- Paro Hyljerobotti http://www.innohoiva.fi/tuote/paro-hyljerobotti/ Ruotsalainen Minna 2014. Karvainen kaveri hyväksyy ehdoitta ja innostaa. Sydänliitto. https://sydan.fi/karvainen-kaveri-hyvaksyy-ehdoitta-ja-innostaa/ Sinkkonen Jari 2013. Lapsen yksilökehitys ja suhde eläimiin. Teoksessa Ikäheimo Kaija (toim.). Karvaterapiaa. Eläinavusteinen työskentely Suomessa. Helsinki: Solution Models House. Kirjoittaja: Jenni Nurmisto työskentelee hoitotyön opettajana Omniassa.