Avainsana: syrjäytyminen

Digitaidot avaavat ikäihmisille ovia uuteen arkeen

16.4.2025
Lasse Repo ja Piia Paananen

Digipalvelut ovat nykyään arkipäivää ja jokaisella on oikeus saada apua ja tukea niiden käyttöön – iästä riippumatta. Digitaalinen osaaminen helpottaa arkea ja tarjoaa mahdollisuuksia yhteydenpitoon, asiointiin ja uuden oppimiseen. Tämä tuo haasteita, jos ei ole kokemusta tietotekniikasta. Ikä ei kuitenkaan ole este näiden taitojen oppimiselle. Digiosaaminen estää syrjäytymistä, sillä moni palvelu ja toiminto on siirtynyt kokonaan verkkoon. Digiosaaminen auttaa ikäihmisiä pysymään mukana yhteiskunnan kehityksessä. Vanhustyön keskusliiton (2024) mukaan ikääntyneiden digiosallisuuden parantamiseksi vanhusasiavaltuutettu on esittänyt kolme keskeistä toimenpidettä: Digituen koordinointi kunnille: Kunnat huolehtisivat digituen järjestämisestä, jotta jokaisella olisi tasapuolinen mahdollisuus oppia käyttämään digitaalisia laitteita ja palveluita. Toisen puolesta asioinnin ja tuetun avustamisen täsmentäminen: Lainsäädäntöä tulisi tarkentaa, jotta toisen puolesta asioiminen ja tuettu asiointi olisivat paremmin ymmärrettäviä ja turvallisia. Ei-digitaalisten palveluiden turvaaminen: On tärkeää varmistaa, että myös ilman digitaalisia laitteita toimivat saavat tarpeensa hoidettua helposti, esimerkiksi henkilökohtaisilla tapaamisilla. Nämä toimenpiteet tähtäävät siihen, että ikääntyneet voivat osallistua yhteiskuntaan yhdenvertaisesti riippumatta digitaidoistaan. Digitalisaatio vaatii kansalaisilta sähköisten palvelujen käyttöä, joten jatkuva digituki on erityisen tärkeää ikäihmisten asioinnin sujuvoittamiseksi. (Sosiaali- ja terveysministeriö 2020: 31.)  Neuvontaa on tarjolla monipuolisesti  Digitalisaatio on edennyt valtavalla vauhdilla viimeisen vuosikymmenen aikana ja suuri osa sosiaali- ja terveyspalveluistakin on siirretty hyödyntämään digitaalisia ratkaisuja. Tämä edellyttää myös toimenpiteitä liittyen ihmisten valmiuksiin käyttää näitä palveluita/ratkaisuja. Ei ole realistista olettaa, että kaikki siirtyisivät digipalveluiden käyttäjiksi ilman minkäänlaista tukea ja ohjausta. Suomessa ikäihmisille tarjotaan digitukea monin tavoin. Digi- ja väestötietovirasto tarjoaa tietoa ja tukea ikäihmisten digiosaamisen vahvistamiseksi. (Digi- ja väestötietovirasto.) Monet järjestöt, kirjastot ja kansalaisopistot tarjoavat digiopastusta eri puolella maata. Tukea on mahdollista saada tietokoneiden, tablettien ja älypuhelimien käyttöön sekä sähköiseen asiointiin. Kattavuudessa on kuitenkin alueellisia eroja, ja osa ikäihmisistä jää edelleen palveluiden ulkopuolelle. Digiopastusta tarjotaan suhteellisen monipuolisesti useamman eri tahon toimesta. Opastuksesta vastaavat niin kaupunki, kunnat kuin myös kolmannen sektorin toimijatkin ja lisäksi nämä tahot tekevät myös yhteistyötä tämän tiimoilta.  Näkyvimpinä toimijoina voidaan mainita esimerkiksi Helsingin kaupungin digituki kokonaisuus sekä ikääntyneiden digiopastukseen keskittyvä Enter ry. Kaupunki järjestää monipuolisesti digitukea ympäri Helsinkiä mm. kirjastoissa, yhteisötaloilla, yhteistyössä työväenopiston kanssa sekä puhelimitse ja etänä. Ikääntyneet, jotka eivät pääse neuvontapisteille tai eivät pysty hyödyntämään etäratkaisuja voivat saada digitukea myös kotiympäristöön. Tätä opastusta tarjotaan yhteistyössä HelsinkiMission kanssa. (Digituki Helsinki 2024.)    Yhdessä tekemällä ja kannustamalla kohti digitaalista yhteiskuntaa Kaikilla ikääntyneillä ei ole mahdollisuutta hankkia tarvittavia laitteita tai internet-yhteyttä, mikä estää heiltä digitaalisten palveluiden käytön. Lisäksi meidän tulee muistaa se, että kaikki eivät halua siirtyä digitaalisten palveluiden käyttäjiksi. Tämä tarkoittaa sitä, että meidän tulee yhteiskunnallisella tasolla toistaiseksi turvata tarvittavat palvelut myös niille ihmisille, ketkä eivät käytä digitaalisia palveluita.  Ikääntyneitä tulee lähtökohtaisesti mielestämme kannustaa kokeilemaan ja käyttämään digitaalisia palveluita. On kuitenkin huomioitava, että ilman riittävää digitukea on vaarana, osan väestöstä, erityisesti ikäihmisten, jääminen digitaalisen kehityksen ulkopuolelle. Meidän kaikkien tulisi kannustaa ikäihmisiä hyödyntämään rohkeasti tarjolla olevia digiopastuksia.  Iästä riippumatta digitaalisten taitojen oppiminen on mahdollista ja se voi rikastuttaa elämää monin tavoin, kuten helpottamalla sosiaalisten suhteiden ylläpitämistä sekä asioimista viranomaistahojen kanssa. Meidän tulisi jatkossa myös kannustaa ikäihmisiä toimimaan vertaisneuvojina toisilleen nykyistä aktiivisemmin, jolloin positiiviset kokemukset leviäisivät tehokkaammin. Lisäksi meidän tulisi huomioida digituen kehittäminen ottamalla ikääntyneitä aktiivisemmin mukaan, ja tällöin voimme saavuttaa jatkossa entistä osallistavamman ja toimivamman digitaalisen yhteiskunnan meille kaikille.  Kirjoittajat: Lasse Repo, sosionomi (AMK), ikääntyneiden palvelujen kehittäminen ja johtaminen (YAMK), Metropolia Ammattikorkeakoulu. Piia Paananen, fysioterapeutti (AMK), ikääntyneiden palvelujen kehittäminen ja johtaminen (ylempi AMK), Metropolia Ammattikorkeakoulu.    Lähteet Digi- ja väestötietovirasto.Ikäihmiset ja digitaidot. https://dvv.fi/ikaihmiset Viitattu 8.12.2024. Digituki. Helsingin kaupunki 2024. https://digituki.hel.fi/#yhteisotalo Viitattu 11.11.2024. Sosiaali- ja terveysministeriö. 2020:29. Laatusuositus hyvän ikääntymisen turvaamiseksi ja palvelujen parantamiseksi 2020–2023. https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/162455/STM_2020_29_J.pdf?se%20quence=1&isAllowed=y Viitattu 12.11.2024. Vanhustyön keskusliitto. 2024. Ajankohtaista. Ikääntyneiden digisyrjäytymisen esteeksi tarvitaan valtakunnallisia toimia.C:\Users\a12313\AppData\Local\Microsoft\Windows\INetCache\Content.Outlook\QAQU3485\< https://vtkl.fi/ikaantyneiden-digisyrjaytymisen-estamiseksi-tarvitaan-valtakunnallisia-toimia Viitattu 12.11.2024.

Etsivällä vanhustyöllä toimijuuden vahvistumista

Ikäihmisten määrän kasvu ja yhteiskunnan tahtotila tukea ikäihmisten kotona asumista haastavat kehittämään vanhuspalvelujen toimintatapoja ja sisältöjä. Vantaalla lähdettiin ehkäisemään ikäihmisten syrjäytymistä etsivän vanhustyön projektilla. Toiminnalla oli toimijuutta vahvistavia vaikutuksia, jotka tukivat ikäihmisten kotona asumista. Projektin asiakkaiden ja työntekijöiden kokemusten kautta loimme suositukset toiminnan kehittämiseen. Ikäihmisten joukko monimuotoistuu samalla kun yhteiskunnan rakenteita uudistetaan. Ennakoivan ja ennalta ehkäisevän työskentelyn tärkeys ja merkittävyys korostuvat. Vantaan ikääntyneen väestön hyvinvointisuunnitelmassa 2018–2022 nostetaan tavoitteeksi ehkäistä ikääntyneiden syrjäytymistä mm. etsivän vanhustyön keinoin. Laatusuositus hyvän ikääntymisen turvaamiseksi ja palvelujen parantamiseksi 2020–2023 suosittelee kuntien etsivän työn lisäämistä, jotta toimintakyvyltään heikoimmat ikäihmiset ja tunnistetut riskiryhmään kuuluvat henkilöt löydetään ja heitä tuetaan tarpeen mukaisesti. Myös kansallisen ikäohjelman tavoitteena on, että iäkkäiden toimintakykyisten elinvuosien määrä kasvaa ja riskiväestön tunnistamiseen ja ennalta ehkäiseviin toimiin panostetaan. Etsivän vanhustyön projekti Vantaalla Vantaan etsivän vanhustyön projekti alkoi huhtikuussa 2020 ja jatkuu vuoden 2021 loppuun. Etsivän vanhustyön projektin tavoitteena on etsiä apua tarvitsevia ikäihmisiä ja löytää ratkaisuja hankalaan tilanteeseen yhdessä asiakkaan kanssa toimijuuden vahvistamiseksi ja mielekkään kotona asumisen mahdollistamiseksi. Toimijuus on ihmisen käytössä olevaa toimintakykyä, joka näkyy yksilön osaamisena, voimisena, kykenemisenä, täytymisenä, haluamisena ja tuntemisena (Jyrkämä 2013: 422–424). Projektin yksilötyö perustuu Diakonissalaitoksen malliin ja rakentuu yksilöllisistä kotikäynneistä. Jakson pituus on enintään kuusi kuukautta. Toiminta on ikäihmisen rinnalla kulkemista. Etsivä vanhustyö perustuu kumppanuuteen asiakkaan ja työntekijän välillä. Etsivän vanhustyön vaikutukset Etsivällä vanhustyöllä oli vaikutusta ikäihmisen toimijuuden vahvistumiseen. Projektin asiakkaat kokivat heidän toimijuuttansa vahvistaneen: henkisen tuen lisääntyminen itsenäisyyden lisääntyminen elämän merkityksellisyyden lisääntyminen Henkisen tuen kokemus syntyi arvostuksen, luottamuksellisuuden ja mielenvirkeyden kokemuksesta sekä onnellisuuden ja tyytyväisyyden tunteen lisääntymisestä. Itsenäisyyden lisääntyminen koostui pystyvyyden ja motivaation lisääntymisen kokemuksesta ja haluamisen kokemuksen lisääntymisestä. Elämän merkityksellisyyden lisääntyminen näkyi asiakkaiden elämänhalun, tulevaisuuden uskon ja toivon vahvistumisen kokemuksena sekä tavoitteellisuuden kokemuksen lisääntymisenä. Etsivän vanhustyön vaikuttavat keinot Kokemuksia etsivän vanhustyön keinoista kartoitettiin projektin asiakkailta teemahaastatteluilla ja projektin työntekijöiltä työpajatyöskentelyllä. Alla vasemmalla asiakkaiden ja oikealla työntekijöiden kokemuksia etsivän vanhustyön keinoista asiakkaan toimijuuden tukemiseen.   Projektin työntekijöiden kautta saimme myös niiden asiakkaiden äänen kuuluviin, jotka eivät osallistuneet haastatteluun. Suositukset etsivän vanhustyön kehittämiseen Kehittämistyössämme keräsimme etsivän vanhustyön asiakkailta ja työntekijöiltä kokemuksia, jonka pohjalta loimme suositukset etsivän vanhustyön kehittämiseksi Vantaalla. Etsivää vanhustyötä suositellaan vakinaistettavaksi osaksi kunnan ennalta ehkäisevää palveluvalikkoa. Verkostotyötä suositellaan tiivistettäväksi tukea tarvitsevien ikäihmisten löytämiseksi ja monialaisten ratkaisujen mahdollistamiseksi. Etsivän vanhustyön työparityöskentelyä esitetään vahvistettavaksi ammattilaisten asiakaslähtöisen reflektoinnin ja itseohjautuvuuden lisäämiseksi. Suositukset sisältävät myös ikäihmisten yksilöllisyyden varmistamisen, jotta etsivän vanhustyön jakson sisältö ja kesto määräytyy ikäihmisen tarpeiden mukaisesti. Etsivä vanhustyö on ajankohtainen ja tulevaisuuden vanhustyön tarpeiden mukainen palvelu. Eettisesti ja yhteiskunnallisesti kestävien palvelujen kehittämistyössä on tärkeä kuulla sekä asiakkaita että ammattilaisia heidän kokemuksistaan palvelujen oikeasta kohdentumisesta syrjäytymisen ehkäisemiseksi. Kirjoitus pohjautuu vanhustyön YAMK-opintojen tutkimukselliseen kehittämistyöhön Etsivällä vanhustyöllä syrjäytymistä vastaan. Keskiössä ikäihmisen toimijuus. Kirjoittajat Susanne Laine, fysioterapeutti (YAMK), joulukuussa 2021 valmistunut vanhustyö (YAMK)- opiskelija, Metropolia Ammattikorkeakoulu. Sari Juvanen, terveydenhoitaja (YAMK), joulukuussa 2021 valmistunut vanhustyö (YAMK)- opiskelija, Metropolia Ammattikorkeakoulu. Lähteet Diakonissalaitos 2020. Etsivän vanhustyön toimintamalli vaikuttavaan verkostotyöhön. Työryhmä: Aalto, Satu & Mäkelä, Anna & Pohjalainen, Sini & Roti, Johanna & Sutinen, Heli (Diakonissalaitos) & Kvist, Elina (Espoon kaupunki) & Paananen, Virpi (Helsingin kaupunki) & Levänen, Reetta (Tampereen kaupunki). Julkaisuksi koonnut Sutinen, Heli. Helsingin Diakonissalaitoksen säätiö sr 2020. Viitattu 18.11.2021. Jyrkämä, Jyrki 2013. Vanheneminen, arkitilanteet ja toimijuus. Teoksessa Hekkinen, Eino & Jyrkämä, Jyrki & Rantanen, Taina (toim.). Gerontologia. Kustannus Oy Duodecim. 421–425. Kansallinen ikäohjelma vuoteen 2030. Tavoitteena ikäkyvykäs Suomi. Sosiaali- ja ter-veysministeriön julkaisuja 2020:31. Viitattu 18.11.2021. Laatusuositus hyvän ikääntymisen turvaamiseksi ja palvelujen parantamiseksi 2020–2023. Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 2020:29. Helsinki 2020. Viitattu 18.11.2020. Vantaan ikääntyneen väestön hyvinvointisuunnitelma 2018–2022. Osa Vantaan hyvin-vointiohjelmaa 2018–2022. Viitattu 18.11.2021.