Perjantaina 13.9.2024, osana Helsinki Design Week -ohjelmaa, Marina Barboza, innovaation ja luovuuden moniottelija, saapui Metropolian Arabian kampukselle jakamaan uratarinansa. “Pinnan alla kuplii – Puheenvuoro luovuuden ja muotoilun merkityksestä urapolulla” -nimellä kulkenut aamukahvitilaisuus veti paikalle runsaan joukon innokkaita kuulijoita, jotka olivat valmiita sukeltamaan syvälle luovuuden ja innovaatioiden teemoihin.
Luovuus ja rohkeus – Menestyksen avaimet
Marina Barboza, startup-neuvonantaja ja Venturuksen innovaatiopäällikkö, matkusti Braziliasta Suomeen 90 Day Finn -ohjelman kautta tutustuakseen suomalaisen kulttuurin innovaatioympäristöön. Hänen puheensa keskittyi luovuuden rooliin henkilökohtaisessa ja ammatillisessa kasvussa – muistuttaen kuulijoita siitä, että, vaikka toisin usein luullaan, innovaatio on aina ihmislähtöistä, ei tuotelähtöistä.
Marina jakoi tarinoita monisyisestä urapolustaan, joka alkoi startup-maailmasta ja johdatti hänet matkan varrella muun muassa oman korumerkin perustamiseen. Hän toi esiin, kuinka luovat menetelmät, kuten palvelumuotoilu, ovat olennainen osa innovaatioiden syntyä, erityisesti startup-yrityksissä. Lisäksi hän korosti rohkeuden merkitystä: meidän kaikkien pitäisi uskaltaa seurata intohimojamme, ja tehdä työtä omien unelmiemme eteen. Hän siteerasi puhuttelevasti Suzy Kassemia:
”Fear kills more dreams than failure ever will.”
Tämä muistutti kuulijoita siitä, että unelmien toteuttamisessa pelko on usein suurempi este kuin epäonnistumisen mahdollisuus.
Monimuotoisuudesta voimaa
Marina nosti esille myös monimuotoisuuden merkityksen innovaatioissa. Hänen mukaansa jokaisen ihmisen tausta ja kokemus tuovat arvokasta lisäarvoa organisaatioille.
Yrityksissä on tärkeää edistää yrittäjähenkistä ajattelutapaa, joka mahdollistaa kaikkien ainutlaatuisten vahvuuksien hyödyntämisen. Toisin sanoen, innovaatioiden tulevaisuus on yhteisöllisyyden ja yhteistyön varassa. Tämä ajatus jäi erityisesti kuulijoiden mieleen.
Pelko on usein suurempi este unelmien toteuttamisessa kuin epäonnistumisen mahdollisuus, Marina korostaa.
Tukea luoville urapoluille
Tilaisuus päättyi kahden eri organisaation puheenvuoroihin, joissa esiteltiin yrittäjyyden tukipalveluja luoville henkilöille. Sara Jokiniemikertoi Kampushautomo Turbiinin tarjoamista palveluista, jotka auttavat opiskelijoita kehittämään omia yritysideoitaan. Taina Seitsarapuolestaan esitteli Helsingin kaupungin yritysneuvonnan palveluita, jotka tukevat uusia yrittäjiä heidän matkallaan kohti menestystä.
Kaiken kaikkiaan tapahtuma oli innostava ja antoi osallistujille arvokkaita näkemyksiä siitä, kuinka luovuus ja rohkeus voivat toimia avaimina ammatilliseen menestykseen.
Onnistunutta yhteistyötä DCIB-hankkeen mahdollistamana
Marina Barbozan puheenvuoron ympärille luotu tapahtuma sai alkunsa DCIB-hankkeen kautta orgaanisesti syntyneestä yhteistyökuviosta Metropolia Ammattikorkeakoulun ja Helsingin kaupungin välillä. Yhteistyöllä pyritään mahdollistamaan koulutuksen ja työelämän tuomista lähemmäksi toisiaan, ja madaltamaan kynnystä tulevaisuuden luovien osaajien astumisessa työelämään. Marinan keynote-puhe toimi todistetusti erinomaisena inspiraationa ja kannustuksena opiskelijoille ja muille yksilöille, jotka pohtivat omia tulevaisuuden uramahdollisuuksiaan ja ryhtymistä yrittäjäksi. Kansainväliset uratarinat, ja kansainvälisten toimijoiden osoittama arvostus suomalaista osaamista kohtaan valavat selvästi uskoa ja intoa myös kotikentän sisällä.
Marinan onnistunut puheenvuoro toimi katalysaattorina sille, että pyrimme tuomaan Metropolian Arabian kampukselle 90 Day Finn -ohjelmaan osallistuneita luovia osaajia myös tulevina vuosina.
Psst! Toinen 90 Day Creative Finn -osallistuja, Diego Vazquez Lozano (toimitusjohtaja ja Detachment East Ltd perustaja), on tavattavissa kulttuurin ja luovan alan toimijoille suunnatussa Uudenmaan Kulttuurifoorumi -tapahtumassa 24.9.! Diego osallistuu Kulttuurifoorumin Fireside-chattiin, jossa hän kertoo itsestään ja kokemuksistaan. Voit tutustua Diegoon tarkemmin täältä.
Artikkelin kuvat: Meeri Lehto / Digital Creative Industries and Beyond -hanke
Meeri Lehto
on kulttuurituottaja (AMK) ja luovan alan asiantuntija, joka syttyy poikkialaisesta ajattelusta ja ongelmanratkaisusta. Hän pohtii mielellään tulevaisuuden skenaarioita ja pyrkii löytämään mahdollisuuksia sieltä, missä niitä ei välttämättä helposti näe. Vuosien 2024–2026 aikana Meeri toimii projektituottajana Digital Creative Industries and Beyond -hankkeessa, työskennellen pääasiassa hankkeen viestinnän ja tapahtumien tuottamisen parissa. DCIB-blogissa Meeri antaa hankkeelle äänen, jakaa tapahtumien ja pilottien kuulumisia sekä tuo esiin hankkeen asiantuntijoiden näkökulmia. Ota yhteyttä
Marraskuussa 2023 käynnistyi Metropolia Ammattikorkeakoulun, Helsingin kaupungin ja Aalto-yliopiston yhteinen kolmivuotinen hanke (EU:n osarahoittama Digital Creative Industries and Beyond (DCIB) -hanke), jonka keskeisimpänä tavoitteena on vahvistaa ja edistää digitaalisten luovien alojen osaamista, kestävyyttä ja ekosysteemejä. Hankkeen toimenpiteisiin lukeutui av-alan ekologiseen kestävyyteen painottuvan kartoituksen toteuttaminen sekä audiovisuaalisen (av-)alan ammattilaisille suunnatun ekokoordinoinnin pilottiohjelman tuottaminen ja käynnistäminen. Näiden toimenpiteiden parissa hankkeessa työskenteli palkittu elokuvantekijä, tuottaja ja kestävän av-tuotannon asiantuntija Kaisa ”Kaika” Astikainen.
Kaika aloitti hankkeessa marraskuussa 2023 ja hän tarttui heti tuumasta toimeen: kevään 2024 aikana hän toteutti kattavan ”Ekokoordinointi kotimaisella av-kentällä” -kartoituksen, jonka tulosten pohjalta hän loi ja toteutti syksyllä 2024 uuden, av-alan ammattilaisille suunnatun ekokoordinoinnin pilottiohjelman. Pilotti ei jäänyt kuitenkaan yksittäiseksi kokeiluksi, vaan se loi pohjan hankkeen kahdelle seuraavalle samanteemaiselle pilotille. (Lue lisää ekokoordinoinnin pilottiohjelmasta täältä.)
Kartoituksella ymmärrystä alan tarpeisiin ja hidasteisiin
“Ekokoordinaattorit kotimaisella av-alalla” -kartoituksen tavoitteena oli selvittää kotimaisen av-alan kokemuksia ja näkemyksiä liittyen alan ekologiseen kestävyyteen ja ekokoordinaattoreiden eli kestävyysasiantuntijoiden rooliin tuotannoissa.
Kartoitus kokosi yhteen ajatuksia ja näkökulmia kotimaisen av-kentän kestävyyskehityksen tarpeista ja hidasteista sekä työantajilta että työntekijöiltä. Kartoituksen lomakekyselyyn vastasi 47 ammattikentän toimijaa, minkä lisäksi Kaika syvähaastatteli viittä eri toimenkuvissa työskentelevää alan ammattilaista.
Kattava kuvaus ekokoordinoinnin pilottiohjelmaan johtaneista kartoituksen tuloksista ja vastanneiden kiinnostavista lainauksista löytyy ”Konkretiaa vihreään siirtymään: av-alan tilannekartoitus” -artikkelista. Artikkelin on kirjoittanut Kaisa ”Kaika” Astikainen yhteistyössä Taku Kaskelan kanssa ja se julkaistiin vertaisarvioituna artikkelina Metropolia Ammattikorkeakoulun Metrospektiivi-alustalla 30. huhtikuuta 2025.
Lue kartoituksen tuloksista Metrospektiivistä
Tuloksena ekokoordinoinnin pilottiohjelma
Kartoituksen pohjalta toteutettu ekokoordinoinnin pilottiohjelma järjestettiin DCIB-hankkeen kautta kolmena syksynä vuosien 2024, 2025 ja 2026 aikana. Ensimmäisen pilottiohjelman suunnitteli ja veti Kaisa ”Kaika” Astikainen ja vuosien 2025 ja 2026 pilottiohjelmat ohjasi av-alan ja koulutuksen asiantuntija Taku Kaskela.
Pilottiohjelmat ovat saaneet runsaasti positiivista palautetta. Voit lukea tarkemmin saaduista palautteista ja näkökulmista alla olevien linkkien kautta.
Lue vuoden 2026 ekokoordinoinnin pilottiohjelmaa esittelevä artikkeli
Lue vuoden 2025 ekokoordinoinnin pilotista kertova LinkedIn-julkaisu
Lue vuoden 2024 ekokoordinoinnin pilottiohjelmasta kirjoitettu artikkeli
Digital Creative Industries and Beyond -hanke
Av-alan kartoitus ja ekokoordinoinnin pilottiohjelma toteutetaan osana Metropolia Ammattikorkeakoulun, Helsingin kaupungin ja Aalto-yliopiston yhteistä Digital Creative Industries and Beyond (DCIB) -hanketta (2023–2026). DCIB on EU:n osarahoittama hanke, joka on osa pääkaupunkiseudun HEVinnovations-ohjelmaa sekä kansallista Innokaupungit-verkostoa.
Mikäli haluat kuulla lisää hankkeen toteuttamista digitaalisten luovien alojen osaamista, kestävyyttä ja ekosysteemejä vahvistavista ja edistävistä toimenpiteistä, kehotamme sinua seuraamaan hanketta LinkedInissä ja tilaamaan hankkeen uutiskirje.
Lisätietoja DCIB-hankkeen Metropolian osatoteutuksesta tarjoaa projektipäällikkö Eeva Jäntti: eeva.jantti (at) metropolia.fi
Syksyllä 2026 Metropolian Arabian kampuksella käynnistyy kolmas ja viimeinen audiovisuaalisen (av-) alan ammattilaisille suunnattu ekokoordinoinnin pilottiohjelma. Pilotti on osa EU:n osarahoittamaa Digital Creative Industries and Beyond (DCIB) -hanketta, joka päättyy marraskuussa 2026.
Ekokoordinoinnin pilottiohjelman tavoitteena on koota yhteen av-alan ammattilaiset, jotka haluavat olla etulinjassa rakentamassa kestävämpää av-alaa ja uutta, vastuullisempaa toimintakulttuuria. Nyt kun av-ala on siirtymässä vaiheeseen, jossa “ekotekeminen” muuttuu vapaaehtoisesta lisästä yhä enemmän välttämättömyydeksi, kestävyysosaamiseen panostaminen on ajankohtaisempaa kuin koskaan.
"Kestävyysosaamiseen panostaminen on ajankohtaisempaa kuin koskaan.”– Taku Kaskela, av-alan ja koulutuksen asiantuntija
Pilottiohjelma kokoaa alan muutoksentekijät
Ekokoordinoinnin pilottiohjelman luoja ja ensimmäisen pilotin (2024) vetäjä, av-alan kestävyysasiantuntija Kaisa ”Kaika” Astikainen on kiteyttänyt, että “ekologinen kestävyys ei ole vain trendikäs lisä tuotantoihin, vaan se on välttämättömyys.” Samaa viestiä on jatkanut vuosien 2025 ja 2026 pilottien vetäjä, koulutuksen ja audiovisuaalisen kentän asiantuntija Taku Kaskela: “Kestävyysmurros ei voi odottaa seuraavia tekijäsukupolvia. Se vaatii työtä nyt.”
Ekokoordinoinnin pilottiohjelma on luotu juuri tähän tarpeeseen: se kasvattaa av-alan ammattilaisten kestävyysosaamista ja muodostaa kestävyysajattelijoiden verkoston, levittäen ja vakiinnuttaen kestävämpiä toimintatapoja koko kentälle.
Pilottiohjelma on käytännönläheinen kokonaisuus, jossa:
syvennytään av-alan kestävyyteen vetäjän ja vierailevien luennoitsijoiden johdolla,
yhteiskehitetään konkreettisia työkaluja ja toimintamalleja tuotantojen arkeen, sekä
rakennetaan kestävyystekemiseen sitoutuneiden ammattilaisten verkostoa.
Ohjelma ei johda tutkintoon tai tiettyyn nimikkeeseen, mutta se vahvistaa osallistujan kestävyysosaamista tavalla, jota av-alalla jo nyt arvostetaan, ja jota kotimaiset ja kansainväliset vaatimukset tulevat edellyttämään. Moni aikaisempi osallistuja onkin hyödyntänyt oppeja mm. ekokoordinaattorin/ekomanagerin tehtävissä, tuotantoyhtiöiden vastuullisuustyössä ja omien palveluidensa uudelleen suuntaamisessa.
Aiempien pilottien osallistujat ovat kuvanneet kokemusta näin:
“Olin hieman skeptinen aluksi – mietin, onko tämä vain viherpesua. Mutta ryhmässä kaikki olivat aidosti sitoutuneita ja motivoituneita. Tämä oli paljon enemmän kuin osasin odottaa.”
“Koin tämän inspiroivaksi, hyödylliseksi ja motivoivaksi. Viikon aikana heti huomasi miten joku juttu täällä oli jäänyt maanantailta mieleen, ja sitä pystyi hyödyntää omassa tekemisessä heti.”
“Tunsin ensimmäistä kertaa, että en ole yksin näiden kysymysten kanssa. Meillä on yhteinen suunta ja halu tehdä toisin.”
Moni aiempi osallistuja on nostanut yhdeksi merkittäväksi anniksi juuri vertaistuen: yksin pohtimisen sijaan kestävyysmurrosta on kannateltu yhdessä. WhatsApp-ryhmät ja yhteistyökuviot ovat jatkuneet pilottien jälkeenkin.
Ammattitaitoisten vetäjien ohjauksen lisäksi osallistujat ovat päässeet tapaamaan ja ammentamaan tietoa monilta av-alan kestävyysteemojen asiantuntijoilta pilottien aikana. Esimerkiksi vuoden 2025 pilotissa Thomas Brennan Tukholman taideyliopistolta luennoi jälkituotannon kestävyysaspekteista, ja vuoden 2024 pilotissa vieraili Suomen ehkä kuuluisin ekomanageri Nina Erwes. Ninan inspiroiva vierailu sai pilottiin osallistuneen Elvira Schirmerin tekemään videohaastattelun Ninasta, jossa Nina vastaa ekomanagerin työnkuvaan liittyviin kysymyksiin.
Osallistujat ovat kuvailleet ekokoordinoinnin pilottiohjelmaa “voimauttavaksi” ja “suunnannäyttäjäksi” omalle uralle. Moni on löytänyt uuden roolin tai vahvistanut jo olemassa olevaa asiantuntijaprofiiliaan pilotin avulla.
Vuonna 2024 ekokoordinoinnin pilottiohjelman ihka-ensimmäisellä tapaamiskerralla järjestettiin ekoasioihin liittyvä leikkimielinen tietovisa. Tunnelma oli iloinen ja innostunut. (Kuvat: Meeri Lehto)
Ekokoordinoinnin pilottiohjelman sisältö
Ekokoordinoinnin pilottiohjelman ensimmäisen, vuoden 2024 toteutuksen rakensi Kaisa “Kaika” Astikainen tekemänsä av-alan kartoituksen pohjalta, ja näihin materiaaleihin myös vuoden 2025 ja 2026 pilotit pohjautuvat. Syksyn 2026 kokonaisuuden vetää av-alan ja koulutuksen asiantuntija Taku Kaskela, ja tapaamiskertojen aikana kuullaan myös useiden muiden av-alan kestävyysasiantuntijoiden puheenvuoroja.
Ekokoordinoinnin pilottiohjelmassa käsitellään mm. seuraavia teemoja:
Miten alan tekijät voivat ohjata toimintaansa kestävämmälle pohjalle, työnkuvasta riippumatta?
Miten tuotannon suunnittelussa ja toteutuksessa voi huomioida kestävyysnäkökulmaa?
Miltä osin av-alan toiminta on, tai ei ole, kestävällä pohjalla?
Mitkä ovat av-alan kestävän toiminnan haasteita ja mahdollisuuksia?
Mitä työkaluja on tarjolla kestävämpien tuotantojen avuksi?
Minkälaisia kestävyysstandardeja ja -vaatimuksia alalla on?
Pilottiohjelman tavoitteisiin on kirjattu, että pilotin jälkeen osallistuja:
tunnistaa oman työnsä ja toimintakenttänsä keskeiset kestävyyshaasteet ja osaa etsiä niihin realistisia ratkaisuja
pystyy mahdollistamaan ekologisemman toiminnan omassa roolissaan (oli kyseessä tuotanto, jälkituotanto, kalustopuoli, markkinointi tai jokin muu av-alan osa-alue)
osaa käyttää keskeisiä työkaluja (laskurit, suunnittelupohjat, ohjeistukset) osana tuotannon arkea
ymmärtää, miten ekologinen, sosiaalinen ja taloudellinen kestävyys kietoutuvat yhteen av-alalla
kykenee toimimaan vastuullisemmin tuotantojen ja tuotantoyhtiöiden päättävissä tehtävissä
voi tarjota tuotantojen vastuullisuuteen liittyviä palveluja – esimerkiksi ekokoordinaattorina/ekomanagerina.
Kaikki AV-alan ammattilaiset ovat tervetulleita
Ekokoordinoinnin pilottiohjelmaan voivat hakea kaikki av-alan ammattilaiset, taustasta ja roolista riippumatta. Pilotin suunnittelussa ja toteutuksessa huomioidaan osallistujien ammatilliset taustat. Tavoitteena on, että jokainen löytää konkretiaa juuri omaan työhönsä.
Syksyn 2026 ekokoordinoinnin pilottiohjelma koostuu seitsemästä tapaamiskerrasta aikavälillä 31.8.–19.10.2026, joista syyslomaviikko 42 on taukoviikko. Tapaamiset ovat maanantai-iltaisin klo 17.00–20.00 Metropolian Arabian kampuksella osoitteessa Hämeentie 135 D. Koska verkostojen luominen on yksi pilottiohjelman tärkeimmistä prioriteeteista, ennen jokaista tapaamista on varattu puoli tuntia aikaa verkostoitumiselle kahvin tai teen äärellä.
Työskentely on pääosin työpajamaista, dialogista, sekä osallistujien kokemuksiin nojaavaa. Tapaamiskerroilla kuullaan asiantuntijoiden puheenvuoroja, keskustellaan, ratkotaan käytännön tilanteita ja jaetaan osaamista puolin ja toisin.
Kaikkien pilottiohjelmaan hakevien tulee ilmoittaa y-tunnus, jonka kautta he osallistuvat pilottiohjelmaan. Y-tunnus on pakollinen EAKR-projektin rahoitusehtojen vuoksi. Osallistuminen pilottiohjelmaan on maksutonta, mutta yrityksille de minimis -alaista etuutta (arvo n. 3000 €).
Yhteiskuva niistä vuoden 2024 ekokoordinoinnin pilottiohjelman osallistujista, jotka pääsivät paikalle kuvanoton hetkellä. (Kuva: Meeri Lehto)
Joulukuussa 2024 DCIB-hanke järjesti ekokoordinointi-teemaisen aamukahvitilaisuuden, jossa pilottiohjelman osallistujat pääsivät esittelemään ekoteemaisia projektejaan. Kuvassa ohjaaja Iris Olsson kertoo yleisölle dokumenttituotantoon tekemästään Green Memosta. (Kuva: Meeri Lehto)
Yhteystiedot
Jos sinulla herää kysyttävää hakukelpoisuuteen tai ohjelman sisältöön liittyen, ole yhteydessä:
Eeva Jänttiprojektipäällikkö, DCIB-hankeeeva.jantti(at)metropolia.fip. 044 383 1656
Digital Creative Industries and Beyond -hanke
Ekokoordinoinnin pilottiohjelma toteutetaan osana Metropolia Ammattikorkeakoulun, Helsingin kaupungin ja Aalto-yliopiston yhteistä Digital Creative Industries and Beyond (DCIB) -hanketta (2023–2026). DCIB on EU:n osarahoittama hanke, joka on osa pääkaupunkiseudun HEVinnovations-ohjelmaasekä kansallista Innokaupungit-verkostoa.
Lisätietoja DCIB-hankkeen Metropolian osatoteutuksesta tarjoaa projektipäällikkö Eeva Jäntti: eeva.jantti (at) metropolia.fi
Tämän artikkelin on kirjoittanut Digital Creative Industries and Beyond (DCIB) -hankkeen järjestämään ekokoordinoinnin pilottiohjelmaan vuonna 2024 osallistunut freelance videoeditoija Elvira Schirmer. Artikkeli on julkaistu ensimmäisenä Luova Dimension verkkosivuilla 25.6.2025.
Syksyllä 2024 EU:n osarahoittama Digital Creative Industries and Beyond (DCIB) -hanke järjesti ekokoordinoinnin pilottiohjelman Metropolian Arabian kampuksella, joka oli ensimmäinen laatuaan. Se opetti luovien alojen ammattilaisia, yrityksiensä edustajina, av-alan ekologiseen kestävyyteen ja antoi valmiuksia toimia tuotannoissa esimerkiksi ekokoordinaattoreina. Pilotin aikana esiteltiin APFI:n (Audiovisual Producers Finland) julkaisemat tilastot suomalaisten av-tuotantojen ekologisuudesta, sekä niistä tehty havainto, jonka mukaan AV-alan korkeimmat päästöarvot syntyvät nimenomaan logistiikasta. Tilastot oli julkaistu syksyllä 2024, ja ne sisälsivät dataa vuonna 2023 toteutetuista, päästönsä laskeneista kotimaisista tuotannoista.
Tästä havainnosta minä, Elvira Schirmer, sain idean toteuttaa anonyymin kyselyn, jolla halusin kerätä alan asiantuntijoilta ideoita siitä, miten alamme logistiikkaa voisi optimoida ekologisemmaksi. Julkaisin kyselyni “Miten muuttaisit AV-alan logistiikkaa ympäristöystävällisemmäksi?” marraskuussa 2024 Facebook-ryhmissä “TV-friikuille töitä” sekä “Lavastus, rekvi, puku, maski, järjestäjät ja scoutit”. Näistä kanavista arvelin löytyvän asiasta tietäviä alan osaajia, ja olin onnekseni oikeassa: kyselyyn vastasi lyhyessä ajassa yhteensä 11 henkilöä.
Osallistuin ekokoordinoinnin pilottiohjelmaan, koska sydämeni sykkii ekologisille arvoille, ja yksi unelmani on päästä tekemään aktiivisesti töitä AV-alan ekologisen siirtymän puolesta. Valmistuin elokuva- ja tv-linjalta TAMKista 2020 leikkaajaksi ja olen sen jälkeen tehnyt videoeditoijan ja tuotantoassistentin töitä. Pilottiohjelman innostamana päivitin myös Albert-koulutukseni ja olen osallistunut AV-alan näkökulmasta järjestettyihin, ympäristöä käsitteleviin etäluentoihin ja seminaareihin.
Tässä tekstissä on listattuna logistiikkakyselyni kysymykset ja niihin tulleista vastauksista poimittuja ideoita ja huomioita. Toivottavasti ne auttavat ja innostavat logistiikan suunnittelua ympäristöystävällisempään suuntaan.
“Vuonna 2023 yhteensä 14 tuotantoa laski niiden hiilidioksidipäästöt, jotka olivat yhteensä 755 tCO2e. – – Valtaosa päästöistä eli 78 % syntyi jälleen liikkumisesta: siinä missä vuoden 2022 tuotantojen logistiikkapäästöt syntyivät lentämisestä, nyt valtaosa muodostui maantieliikenteestä.” (APFI 2024)
Kysymys 1: Onko mielestäsi olemassa nykyistä ympäristöystävällisempiä toimintatapoja tuotantojen logistiikassa, mitkä olisivat realistisia toteuttaa?
Yksi tärkeimpänä esille noussut huomio oli se, että ympäristönäkökulma voitaisiin huomioida tuotannoissa nykyistä paremmin yksinkertaisesti käyttämällä enemmän aikaa ennakkosuunnitteluun. Sama asia tuntuu monesti nousevan muidenkin ekotekojen tielle tuotannoissa.
Käytännöllinen idea vastauksista oli se, että tuotantoon tulisi nimittää ihminen, joka suunnittelee etukäteen yhteisiä kyytejä ja kuljetuksia. Yhteiskyydeillä voitaisiin välttää turhaa ajamista, kun saataisiin autot mahdollisimman täyteen. Vastaajan mukaan tämä kannattaisi tehdä, vaikka se tarkoittaisi eri osastojen sekoittamista. Myös isojen kalustoautojen, jotka saastuttavat eniten, edestakaista ajoa tulisi välttää. Vastauksista nousi usein ilmi myös se, että kun autoja kuitenkin vuokrataan, niin silloin tulisi suosia sähkö-, biokaasu-, tai vähintään hybridiautoja. Kyselyssä tästä ei huomautettu, mutta on varmaan sanomattakin selvää, että varsinkin lentoliikennettä tulisi välttää sen suurien päästöjen vuoksi.
Eräs vastaaja huomautti, että kotimaisiin tuotantoihin kuvataan välillä turhaan kohtauksia ulkomailla, sekä palkataan eri kaupungista työntekijöitä, kun voitaisiin rekrytoida työryhmää sieltä, missä kuvataan. Tämä voisi vähentää paljonkin päästöjä logistiikasta, kuin myös elvyttää eri kaupunkien työllisyyttä AV-alalla.
Tällä hetkellä on ilmeisesti tapana tukea työntekijöiden oman auton käyttöä rahallisesti. Yksi hyvä huomio vastauksissa mielestäni oli se, että autoedun ja kilometrikorvauksien sijaan rahan voisi antaa työntekijöille kannustimen muodossa, jos he käyttäisivät työmatkaan ekologisempaa tapaa, kuten joukkoliikennettä tai polkupyörää. Rahallinen kannustus tähän suuntaan voi olla yksi tapa saada ihmisten ajattelua ja sitä kautta toimintatapoja muuttumaan.
Varsinkin tuttujen mutta ympäristölle haitallisten toimintamallien koetaan olevan usein ekotekojen tiellä sekä kyselyyn vastanneiden, että sen ulkopuolellakin käymieni keskustelujen perusteella. Yksi vastaaja nostikin esille sen, että usein ihmiset ovat tottuneet tulemaan paikalle omalla autollaan, varsinkin kun saavat siitä korvausta. Kaikilla ei toki ole omaa autoa, ja näissä tapauksissa tuotannolla menee joka tapauksessa rahaa vuokra-autoihin, joilla haetaan työryhmän jäseniä kuvauksiin.
Ekosetti Euroissa -julkaisu, sivu 6, Audiovisual Producers Finland (APFI).
Kysymys 2: Miten työryhmän jäseniä voisi kannustaa liikkumaan ekologisemmin tuotannoissa?
Useat vastaajat ehdottivat jo ensimmäisen vastauksen kohdalla tullutta ideaa, että tuotannon puolesta voitaisiin kustantaa joukkoliikenteen lippuja työntekijöille. Omiin kokemuksiin viittaavaksi huomioksi nousi se, että julkisten kulkuvälineiden käyttö useinmiten kuitenkin pidentää ihmisten työpäivää reippaastikin, joten myös sitä pitäisi kompensoida.
Tärkeä huomio kyselyyn vastanneilta oli myös se, että aikataulut sekä lokaatiot voisi pyrkiä suunnittelemaan niin, että ne ovat mahdollisimman saavutettavia julkisilla kulkuneuvoilla tai polkupyörällä. Samoin niiden tekijöiden miettiminen, mitkä estävät, hankaloittavat ja näin ollen houkuttelevat yksityisautoilun suuntaan, ja mitkä puolestaan voivat kannustaa kohti pyöräilyä ja muuta kestävää liikkumista?
Oman kokemukseni mukaan olen pitänyt työkeikoille matkustamisesta julkisilla sen takia, että silloin pystyy esimerkiksi nukkumaan tai vastailemaan viesteihin ajamiseen keskittymisen sijasta, eikä tarvitse miettiä parkkeeraamista. Vakituisempiin töihin puolestaan pyöräilemällä pystyy yhdistämään hyötyliikunnan ja ulkoilun. Ainakin itseäni se piristää hyvin aamuisin ennen pitkää päivää, ja illalla taas rauhoittaa. Näiden lisäksi julkisilla sekä pyörällä kulkeminen saastuttaa selvästi vähemmän ja tulee luultavasti paljon halvemmaksi kuin yksityisautoilu.
Oiva idea vastauksista oli myös se, että tuotanto voisi myös jotenkin pienesti palkita ekologisimmin toimineen työntekijän tai siihen muita innokkaasti kannustaneen työntekijän. Tuotanto voisi heti myös kertoa ekologisista tavoitteistaan koko työryhmälle. Tästä oli puhetta myös ekokoordinoinnin pilottiohjelmassa. Siellä meille esiteltiin, miten kyseiset tavoitteet voi selkeyttää helposti työryhmälle esimerkiksi Green Memon avulla. Ihmiset voisivat tämän jälkeenkin jakaa myös omia ajatuksiaan ja vinkkejään siitä, miten optimoida oman osastonsa tekemistä, sekä keskustella tuotannon lopuksi, että miten siinä onnistuttiin. Optimaalista toki olisi, että tuotannolla olisi oma ekokoordinaattori tai -manageri, joka voisi muun muassa käydä esituotantovaiheessa eri osastojen kanssa läpi kaikki ne asiat, joita voidaan tehdä ekologisemmin, sekä tehdä loppukoonnin tilastointia ja mahdollista ympäristösertifikaattia varten.
Optimaalista toki olisi, että tuotannolla olisi oma ekokoordinaattori tai -manageri, joka voisi muun muassa käydä esituotantovaiheessa eri osastojen kanssa läpi kaikki ne asiat, joita voidaan tehdä ekologisemmin, sekä tehdä loppukoonnin tilastointia ja mahdollista ympäristösertifikaattia varten.
Kysymys 3: Mikä on mielestäsi suurin haaste ympäristötekojen tiellä tuotannoissa?
Graafi ”Mikä on mielestäsi suurin haaste ympäristötekojen tiellä tuotannoissa?” -kysymyksen vastauksista.
Vastaukset vaihtoehdoittain aukikirjoitettuina:
Aikataulut: 36,4%
Välinpitämättömyys: 27,3%
Budjetti: 18,2%
Tottumus: 9,1%
Muu > suunnittelu ja koordinointi: 9,1%
Tietämättömyys: 0%
Vastausten perusteella suurimmaksi haasteeksi koetaan aikataulut. Se viittaa luultavasti jo ensimmäisessä kysymyksessä ilmitulleeseen asiaan, että ennakkosuunnitteluun ei ole tarpeeksi aikaa, tai ettei ekologisille valinnoille kuten julkisten valitsemiselle yksityisautoilun sijaan, jätetä tarpeeksi aikaa.
Tietämättömyys-vaihtoehtoa ei valittu lainkaan. Mielestäni tämä viittaa siihen, että tuotannon suhteen tehdään epäekologisia päätöksiä tietoisesti. Syynä tähän voi olla se, että kyseisten päätösten koetaan olevan helpoimpia, edullisimpia tai tiettyihin toimintamalleihin ollaan vain totuttu. Ekologiset toimintatavat saattavat olla kuitenkin totuttuja halvempia. Tämä kannattaa tarkistaa esimerkiksi Ekosetti euroissa -exceltaulukon laskurilla.
Vallitsevassa ilmastokriisissä on mielestäni kuitenkin tärkeintä tarkastella vuosia vallinneita ajatusmalleja ja toimintatapoja uudelleen. Ovatko ne todella kannattavia, vaikka niiden muuttaminen vaatisikin enemmän aikaa tai rahaa? Haluammeko jatkaa epäekologisia toimintatapoja, vaikka olemme jo alkaneet itse kokea ja kuulla muualtakin maailmalta niiden seurauksista?
“Toki monet autot helpottaa työn sujuvuutta, mutta usein myös parahdetaan paikalle viidellä autolla, kun kolmekin riittäisi. Tähän tietenkin tarvittaisi osaston oma koordinoija tai työaikasuunnittelijan, joka yleensä puuttuu. – – Ongelmana voi olla myös se, että ihmiset ovat tottuneet liikkumaan omalla autolla eikä näin edes halua yhdistää kyytejä tai kuljetuksia.” – Kyselyn vastaaja 1
Sähköauto latauksessa.
Kysymys 4: Voisiko sinusta toimia, että tuotantojen kuljetuksia joissa olisi tilaa avattaisiin ulkopuolisille ihmisille ostettavaksi?
Ajatuksenani tässä oli pääasiassa pitkät matkat. Jos esimerkiksi kalustoa kuljetettaisiin Etelä-Suomesta Lappiin, ja sitä ajaisi yksi ihminen, voisiko joku tuotannon ulkopuolinen ostaa esimerkiksi tavallisen bussilipun sijaan pääsyn kyseiseen kuljetukseen? Mutta tätä ei koettu vastanneiden keskuudessa toimivaksi. Pääasiallisesti sen takia, että tällaisen pelättäisiin hidastavan tai muuten vaikeuttavan tuotantoa tarpeettomasti.
Kaiken kaikkiaan, olen kiitollinen kaikille kyselyyni vastanneille. Minusta he nostivat esiin konkreettisia ja toteutettavissa olevia tapoja, joilla pystyttäisiin optimoida tuotantojen logistiikkaa ekologisemmaksi. Se toi minulle innostusta siitä, että alamme suurimmille päästöille on todella jotain tehtävissä.
Olen kiitollinen myös siitä, että pääsin viime vuonna osallistujaksi ekokoordinoinnin pilottiohjelmaan, josta tämä koko idea sai alkunsa. Toivon sen olevan itselleni vasta ensimmäinen askel tiellä, jolla pääsisin vaikuttamaan alamme kestävämpään tulevaisuuteen.
Kiitos myös kaikille niille ihmisille, joiden avulla sain tämän tekstin julkaistua. Toivon, että se tavoittaa av-alan tuotantojen ihmisiä, ja että pääsemme näkemään seuraavissa tilastoissa pienempiä päästölukemia.
Ekokoordinoinnin pilottiohjelmassa tutustuimme myös italialaiseen Green Film Rating systeemiin, jossa summataan, että mitä vähemmän matkoja ja ajoneuvoja, sen parempi (2024, s. 5). Ehkä se voisi olla hyvä nyrkkisääntö AV-alan logistiikan optimointiin?
Yhteenveto
Käytä aikaa ennakkosuunnitteluun tai palkkaa tuotantoon ekokoordinaattori tai -manageri
Nimitä ihminen, joka suunnittelee etukäteen yhteisiä kyytejä ja kuljetuksia:
Autot mahdollisimman täyteen, vaikka se tarkoittaisi osastojen sekoittamista
Isojen kalustoautojen edestakaista ajon välttäminen
Lentoliikenteen välttäminen
Suosi sähkö-, biokaasu- tai vähintään hybridiautoja
Rekrytoi työryhmää sieltä, missä kuvataan
Älä kuvaa ulkomailla, jos kuvaukset ovat toteutettavissa Suomessa
Tarjoa autoedun ja kilometrikorvauksien sijaan joukkoliikenteen lippuja työntekijöille, mahdollisuuksien mukaan aikakompensaation kera
Suunnittele aikataulut ja lokaatiot niin, että ne ovat mahdollisimman saavutettavia julkisilla kulkuneuvoilla tai polkupyörällä
Palkitse ekologisimmin toiminut tai siihen muita innokkaimin kannustanut työntekijä tuotannon lopuksi
Lähteet
Toiset tilastot kotimaisten audiovisuaalisten tuotantojen ekologisuudesta osoittavat jälleen: suurimmat päästöt logistiikasta. 4.9.2024. APFI, Audiovisual Producers Finland. Viitattu 20.6.2025. https://apfi.fi/ajankohtaista/toiset-tilastot-kotimaisten-audiovisuaalisten-tuotantojen-ekologisuudesta-osoittavat-jalleen-suurimmat-paastot-logistiikasta/
Ekosetti Euroissa – Kurkistus tuotannon ekologisuuden ekonomiaan. 4.2.2025. Kaisa Astikainen ja Anne Puolanne. Viitattu 22.6.2025. https://ekosetti.fi/ekowpnew/wp-content/uploads/2025/02/EkosettiEuroissa_FIN.pdf
Green Film Rating system for sustainable film production. 2024. Green Film-sivusto. Viitattu 21.6.2025. Sivu 5. Suora lainaus: “The principle on which this should be based is to use the smallest number of vehicles and trips possible. ” https://www.green.film/wp-content/uploads/2024/08/GreenFilm_RatingSystem_Edition_3_2024.pdf
kirjoittaja
Tämän artikkelin on kirjoittanut DCIB-hankkeen toteuttaman ekokoordinoinnin pilottiohjelmaan osallistunut freelance videoeditoija Elvira Schirmer.
Elviran sydän sykkii ekologisille arvoille, ja yksi hänen unelmistaan on päästä tekemään aktiivisesti töitä AV-alan ekologisen siirtymän puolesta.
Elvira valmistui Tampereen ammattikorkeakoulun (TAMK) elokuva- ja tv-linjalta leikkaajaksi vuonna 2020, ja on toiminut valmistumisensa jälkeen av-kentällä videoeditoijana ja tuotantoassistenttina.
Ekokoordinoinnin pilottiohjelmalle jatkoa syksyllä 2025
DCIB-hankkeen toteuttama ekokoordinoinnin (kestävyyskoordinoinnin) pilottiohjelma on suunnattu kaikille av-alan ammattilaisille, jotka ovat kiinnostuneita lisäämään tietotaitoaan kestävästä kehityksestä, erityisesti ekologisesta kestävyydestä, mutta kokonaisuudessa käsitellään alan kestävää kehitystä myös sosiaalisesta ja taloudellisesta näkökulmasta.
Pilotin aikana kuullaan av-alan kestävyyteen liittyviä tietoiskuja useilta av-alan ammattilaisilta, opitaan ja kehitetään keinoja sekä toimintamalleja av-alan ekologisen, sosiaalisen ja taloudellisen kestävyyskehityksen vahvistamiseksi, sekä rakennetaan alan kestävyysosaajien verkostoa.
Pilotin sisältö pohjautuu viime vuoden kokonaisuuden suunnittelijan ja vetäjän, av-alan vankan kestävyysasiantuntijan Kaisa ”Kaika” Astikaisen tuottamiin materiaaleihin. Tämän vuoden pilotin vetää koulutuksen & av-alan asiantuntija Taku Kaskela.
Digital Creative Industries and Beyond (DCIB) -Hanke
Digital Creative Industries and Beyond (DCIB) -hanke on Metropolia Ammattikorkeakoulun, Helsingin kaupungin ja Aalto-yliopiston yhteishanke, jonka tavoitteena on vahvistaa digitaalisten luovien alojen osaamista, kestävyyttä ja ekosysteemejä. Hanke on EU:n osarahoittama, ja osa kansallista Innokaupungit-verkostoa ja HEVinnovations-ekosysteemiä.
Lisätietoja DCIB-hankkeesta tarjoaa projektipäällikkö Eeva Jäntti: eeva.jantti (at) metropolia.fi
Artikkelia muokattu 5. elokuuta 2025 klo 14.12: Artikkelista poistettu maakaasun maininta listauksessa, jossa kerrotaan ekologisempia vaihtoehtoja polttoaineelle. Jatkettujen selvitysten mukaan maakaasu ei olekaan polttoainetta ekologisempi vaihtoehto.
Kommentit
Ei kommentteja