Avainsana: verkkopalvelut

Tekniikan alan tieto haltuun!

9.9.2019
Kaisu Sallasmaa ja Päivi Karhumetsä

Tiedonhakutaidot ovat tärkeä osa opinnoissa menestymistä. Kirjasto tarjoaa tukea erilaisten tiedonlähteiden käytössä, oli kyse sitten kurssikirjan löytämisestä tai laajemman tiedonhaun tekemisestä opinnäytetyötä varten. Tiedonhakutaitoja tarvitaan korkeakouluopinnoissa ja työelämässä Korkeakoulussa opiskeleva tarvitsee kykyä ymmärtää, seurata ja arvioida kriittisesti tutkimustietoa. Vastuu omasta oppimisesta lisääntyy ja sinun täytyy itse pystyä löytämään luotettavaa tietoa opiskeltavista aihepiireistä. Tiedonhakutaidot ovat tärkeitä myös työelämässä. Tarvitset siis työkaluja tiedon hankintaan, hallintaan ja käyttöön. Tekniikan alan tiedon löytäminen on nyt entistä helpompaa! Uusi keskeinen työkalu on Metropolian kirjaston Tekniikka-opas. Se sisältää oman alasi tärkeimmät tiedonlähteet ja pääsyn niihin myös etänä. Tarjolla on runsaasti aineistoja, joita et löydä avoimesta verkosta (mm. kirjat, tietokannat, e-lehdet, tutkimusartikkelit, opinnäytetyöt). Tiedon hakeminen on nopeaa, kun käytät valmiiksi jäsenneltyjä kokonaisuuksia Olemme jäsentäneet oppaaseen tärkeimmät avoimen verkon tiedonlähteet koulutusalojen mukaan. Sinun ei välttämättä tarvitse käyttää aikaa Googlen tai muiden hakukoneiden hakutulosten seulomiseen. Usein riittää, että haet oman koulutusalasi lähteet Tekniikan oppaasta ja löydät tarvitsemasi tiedon sieltä. Päivitä osaamisesi kirjaston koulutuksissa Osallistu kirjaston tarjoamiin tiedonhaun ja tiedonlähteiden käytön koulutuksiin. Autamme sinua päivittämään tiedonhankinnan osaamisesi: pysyt kärryillä muuttuvasta tietoympäristöstä ja menestyt myös opinnoissasi paremmin! Tiedonhaun oppaasta vinkit tiedon hakemiseen, käyttöön ja arviointiin Tekniikka-oppaan viimeiseltä välilehdeltä löydät Metropolian kirjaston Tiedonhaun oppaan. Sen avulla kertaat tärkeimmät asiat opinnoissa tarvittavan tiedon hakemisesta, käytöstä ja arvioinnista. Tutustu uusiin oppaisiin! Tekniikan opas Opas englanniksi: Technology

MetCat uusiutui

17.7.2019

Metropolian kirjasto on nyt yksi 3AMK-kirjastoista. Kirjastojärjestelmä vaihtui toukokuussa yhteiseksi Haaga-Helian ja Laurean ammattikorkeakoulukirjastojen kanssa. Asiakasrekisterit ja kokoelmat yhdistyivät. Sen myötä muuttui moni asia. MetCatista MetCat Finna MetCatin aineistot kasvoivat kolminkertaiseksi ja nimikin muuttui MetCat Finnaksi. Näet nyt myös Haaga-Helian ja Laurean kirjastojen aineistot samasta paikasta! Kaikki MetCat Finnassa näkyvät painetut aineistot ovat käytettävissäsi, e-aineistoista vain Metropolian verkkoaineistot.  Liitä kirjastokortti uudelleen Järjestelmän vaihtumisen vuoksi kirjastokortin tiedot eivät siirtyneet suoraan uuteen MetCat Finnaan. Liitä kirjastokortti uudelleen MetCat Finna -tiliin, jotta saat varaukset ja lainojen uusimiset taas toimimaan. Joudut hieman näkemään vaivaa. Pahoittelemme! Tarvitset vain yhden kortin Yksi asiakkuus ja kirjastokortti riittää kolmen kirjaston kokoelmien ja palveluiden käyttöön. Osalla asiakkaistamme oli jo aiemmin kirjastokortti Metropolian lisäksi joko Haaga-Heliassa tai Laureassa. Koska asiakkaalla voi olla vain yksi kirjastokortti, on kirjastokortiksi valittu näistä yksi (viimeksi käytetyin tai lainoja/varauksia/maksuja sisältänyt kortti). Tarkistathan MetCat Finnasta, että korttisi tiedot näkyvät oikein.  Varaaminen on helpompaa Kirjastojärjestelmämme ymmärtää nyt, onko varattavasta kirjasta kappaleita hyllyssä vai ovatko ne kaikki lainassa. Sinun ei tarvitse siitä välittää, riittää kun teet varauksen haluamaasi teokseen ja järjestelmä poimii sinulle nopeimmin saatavilla olevan kappaleen. Kätevää! Varaukset voit hakea valitsemastasi Haaga-Helian, Laurean tai Metropolian kirjaston toimipisteestä. Unohtuneen pin-koodin päivitys käy nopeasti PIN-koodia tarvitset kun lainaat automaatilla tai kun liität kirjastokorttisi tiedot MetCat Finnaan. Aiemmin unohtuneen PIN-koodin on voinut päivittää vain kirjaston henkilökunnan avulla. Nyt sen voi palauttaa MetCat Finnassa sähköpostilinkin kautta nopeasti itse. Edistyksellistä! Finna Finna on käytössä useiden kirjastojen verkkopalvelujen alustana. Se korvaa vaiheittain suomalaisten kirjastojen, arkistojen ja museoiden asiakkaille suunnattuja verkkopalveluita. MetCat on aiemminkin toiminut Finna-alustalla, mutta nyt se näkyy myös nimessä.  Monien Suomen kirjastojen, arkistojen ja museoiden aineistotietoja katsot kätevästi Finna.fi:ssä. 

Kesätauot kirjastoissa

5.6.2018

Uusille kampuksille siirtymisen johdosta osa kirjastoista sulkeutuu tänä kesänä aikaisemmin. Kesätauon aikana kirjastoissa ei ole myöskään omatoimiaikaa. Kesätauot Agricolankatu suljettu 21.6.-19.8 Arabia suljettu 21.6.-19.8. Bulevardi  suljettu 1.6. alkaen toistaiseksi Leppävaara suljettu 21.6. - 19.8. Myyrmäki suljettu 9.4. alkaen toistaiseksi Sofianlehdonkatu suljettu 28.5.-19.8. Viertotie suljettu 28.5.-19.8. Tukholmankatu suljettu 11.6.-12.8. (omatoimiaika avoinna 20.6. saakka)   Eräpäivät syksyllä Kesälainojen eräpäivä on 5.9.2018. Kesälainojen eräpäivä Myyrmäen lainoissa on muuton vuoksi 17.9.2018. Verkkopalvelut ovat käytössäsi koko kesän Muistathan, että voit uusia lainojasi itse MetCat-palvelussa. Verkkopalvelumme ovat käytössäsi koko kesän. MetCat LibGuides Kirjastojen aukioloajat ja yhteystiedot Kirjaston käyttäjän opas Tavoitat meidät sähköpostilla ja puhelimella Kiireellisissä tapauksissa voit lähettää sähköpostia osoitteella kirjasto (at) metropolia.fi. Kirjaston päivystävässä palvelunumerossa 040 6452112 vastaamme siinä kirjastossa, jossa on henkilökuntaa paikalla.   Aurinkoista ja rentouttavaa kesää!

Lainaus sujuvammaksi: selkeämmät laina-ajat

26.9.2017

Kuuntelimme asiakkaiden toiveita ja  selkeytimme laina-aikoja. Toivomme, että näin asiakkaamme saavat erityisesti kurssikirjat käyttöön entistä paremmin. Nyt löydät kirjastosta neljän viikon lainoja viikon lainoja aineistoa, jota ei lainata (esim. lehdet). Nyt pystyt varaamaan ja uusimaan kaikkia lainattavia aineistoja MetCatissa. Kun teet varausta lainassa olevaan kirjaan, josta on sekä viikon että neljän viikon lainoja, valitse kumman haluat. Viikon lainan tunnistat sinisestä tarrasta. Punainen tarra kertoo, että voit käyttää kirjaa vain kirjastossa. Tarkista aina kirjan saatavuus ja paikka kirjaston hyllyissä MetCatista! Tarkemmat tiedot löydät Kirjaston käyttäjän oppaasta. Voit antaa palautetta tästä uudistuksesta sähköpostilla: kirjasto@metropolia.fi .

5 parasta vinkkiä opintojen alkuun

25.8.2017

1. Säästä rahaa Ole liikkeellä ajoissa, niin saat tarvitsemasi kirjat kirjastosta. Ilmaiseksi. Hae kirjat MetCat-palvelusta, poimi hyllystä ja lainaa automaateilla. Laina-aika on yksi viikko tai neljä viikkoa, voit uusia lainat verkossa. 2. Digitalisoidu Kirjastosta löytyy tuhansia e-kirjoja, e-lehtiä ja tietokantoja. LibGuides-palvelu sisältää oppaita, joista saat tietoa oman alasi aineistoista, vinkkejä tiedonhakuun ja infoa kirjaston tarjoamista palveluista. 3. Unohda kiire Lue kirjaston e-kirjoja ja muuta e-aineistoa vaikka kotona tai kahvilassa! LibGuides-oppaiden linkkien kautta pääset e-aineistoihin myös Metropolian verkon ulkopuolelta. 4.Kysy chatissa tai sähköpostilla Chat on avoinna arkisin kaikissa kirjaston verkkopalveluissa. Sähköpostiin (kirjasto (at) metropolia.fi) vastaamme viimeistään seuraavana arkipäivänä. 5. Kirjasto on sinun Pääset kaikkiin Metropolian kirjastoihin arkisin aamusta iltaan, myös asiakaspalveluaikojen ulkopuolella. Katso poikkeukset ja  omatoimiajat Aukioloajat ja yhteystiedot -sivulta. Tervetuloa, uudet ja vanhat opiskelijat!

Theseus ja tilastojen arvoitus

17.3.2017

Theseus on ensisijainen julkaisupaikka Metropolian opinnäytetöille. Opiskelijat tuovat kirjastoon painettuja opinnäytetöitä enää vain poikkeustapauksissa, kun työtä ei syystä tai toisesta voi julkaista verkossa. Minulta kysyttiin taannoin, mikä on Theseuksen ladatuin opinnäytetyö. Selvitin sen ja innostuin sitten tutkimaan tilastoja viime vuoden osalta hieman syvemmin.   Theseus-julkaisuarkistosta ladattiin Metropolian opinnäytetöitä n. 2,15 milj. (2 153 378) kertaa vuonna 2016. Kasvua edelliseen vuoteen oli noin 79 000 latauskertaa: vuonna 2015 Metropolian töitä ladattiin n. 2,07 milj. (2 074 356) kertaa. Suuret latausmäärät eivät yllätä, kun ottaa huomioon, että Theseuksessa on Metropolian opinnäytetöitä n. 12 200 kpl.   Olen poiminut tähän lataustilastoista mielestäni mielenkiintoisia näkökulmia: Huippumäärät näyttävät sijoittuvan opinnäytetöiden tekemisen aikoihin eli kevätlukukaudelle sekä syyskuuhun. Eniten latauksia kahmineet tutkinto-ohjelmat ovat pääsääntöisesti isoja tutkinto-ohjelmia, mikä tarkoittaa tietysti isoa määrää opinnäytetöitä. Mielenkiintoisempaa onkin katsoa latausten määrää per opinnäytetyö. Silloin  top 15:een ilmestyvät pienet ja englanninkieliset tutkinto-ohjelmat:                     Sitten vielä Top 10 Metropolian ladatuimmat opinnäytetyöt vuonna 2016: Opinnäytetyö Latauksia Web application development with Laravel PHP Framework version 4 18471 Suorien vatsalihasten erkaantuma ja vatsalihasharjoitteet synnyttäneillä naisilla : opas Naistenklinikan ja Kätilöopiston sairaalan fysioterapeuteille 14829 Building online shopping website based on ASP.NET and SQL Server 9627 Vesikiertoisen patterilämmityksen perussäätö 5729 Mitä kuvat kertovat? : kuvaopas optikolle silmänpohjalöydösten tarkastelun avuksi 4823 Kuolinpesän kiinteistön myynti ja verosuunnittelu 4432 Assessing the Influence of Fashion Clothing Advertising on Women's Consumer Behaviour in Finland; a case study of H&M 4084 Implementation of Linux GPIO Device Driver on Raspberry Pi Platform 4041 E-recruitment: A comparison with traditional recruitment and the influences of social media : A qualitative and quantitative review 3975 Design and Implementation of a Smart Home System 3942 Suuret latausmäärät eivät välttämättä kerro niinkään paljon opinnäytetyön laadusta, kuin siitä, miten mielenkiintoisesta aiheesta se on tehty. Hyvällä otsikoinnilla, tiivistelmällä ja aihetta kuvaavilla avainsanoilla opiskelija voi parantaa opinnäytetyön löytyvyyttä hakukoneissa, kuten  Googlessa. Hyviä, kirjastonkin käyttämiä avainsanoja löytyy esimerkiksi YSA:sta https://finto.fi/ysa/fi/ (Yleinen suomalainen asiasanasto).   Ja niin, se kaikkien aikojen ladatuin opinnäytetyö Theseuksessa! Se on Vaasan ammattikorkeakoulusta v. 2011 valmistuneen Maarit Karppisen työ ”Strategic marketing plan for a hotel”. http://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2011111014401 Sitä on ladattu 210684 kertaa.   -Annika Häyrynen Lisätietoa: Theseuksen tilastot: http://www.theseus.fi/simplestats/ Opinnäytetyön tallennusohje: http://libguides.metropolia.fi/valmistuvalle-opiskelijalle/theseus-opinnaytetyo   PS. Huom! Blogin kirjoittaja ei ole tilastotieteen asiantuntija ;) Mitä blogin kirjoittajan olisi kannattanut lukea? https://metropolia.finna.fi/Record/metcat.143251 https://metropolia.finna.fi/Record/metcat.142840 https://metropolia.finna.fi/Record/metcat.144337 https://metropolia.finna.fi/Record/metcat.139569    

Ebrary on nyt Ebook Central

3.3.2017

Vuoden 2017 alussa Ebrary -e-kirjapalvelu muutti nimensä Ebook Centraliksi. Monialainen Ebook Central on laajin Metropoliassa käytössä olevista e-kirjapalveluista: se sisältää tällä hetkellä yli 141000 e-kirjaa. Academic Complete -kokoelman lisäksi valikoimassa on kirjaston erikseen ostamia e-kirjoja eri kustantajilta.   Uusi ulkoasu, tuttu käyttö Palvelun käyttöliittymä on saanut uuden ulkoasun. Pääset palveluun myös MetCatin kautta. Etäkäytössä muista kirjautua Metropolian tunnuksilla.   Kirjoja voi hakea esim. kirjan nimellä tai tietyllä aiheella. Kaikki e-kirjat ovat luettavissa tietokoneen selaimella ilman erillistä lukuohjelmaa. Yhtäaikaisia lukijoita kirjalla voi olla 1, 3 tai rajaton määrä. Lukuohjelmaa tarvitset, jos haluat ladata kirjan mobiililaitteelle offline-käyttöä varten. Suuri osa kirjoista on ladattavissa. Kirjan voi ladata joko kokonaan tai luvuittain. Yhden käyttäjän lisenssillä hankittujen kirjojen lataaminen ei kuitenkaan ole mahdollista. Lisää työkaluja kirjautuneena Kun olet kirjautuneena Ebook Centraliin, valittavanasi on erilaisia työkaluja: alleviivaus-, korostus-, kirjanmerkki-, zoomaus-, tulostus- ja kopiointitoiminnot. Sivumäärä, jonka voit tulostaa ja kopioida, vaihtelee kirjoittain. Kirjautuneena voit myös tehdä viittauksia, lisätä kirjan omaan kirjahyllyysi sekä lähettää linkin kirjaan. Jos olet aiemmin tallentanut e-kirjoja Ebraryssa omaan hyllyysi, voit siirtää ne merkintöineen Ebook Centralin hyllyyn. Siirtomahdollisuus tarjoutuu, kun klikkaat Bookshelf-linkkiä käyttöliittymän ylälaidassa. Lisätietoa Tarkemmat ohjeet palvelun käyttämiseen ja kirjojen lataamiseen löydät E-kirjat -oppaasta. Muita e-kirjapalveluja Metropoliassa löydät E-aineistot A-Ö -listauksesta. -Kaija  

Varauksen tekeminen MetCatissa uudistui

23.2.2017

Moni on ehkä huomannut, että varausten tekeminen on helmikuun alusta lähtien toiminut MetCatissa vähän eri tavalla kuin aiemmin. MetCatiin on ilmestynyt valintapainikkeet: “Varaa lainassa oleva teos” ja “Varaa hyllyssä oleva kappale”. Miksi? Voyager-kirjastojärjestelmämme vuodenvaihteen päivityksen jälkeen vanha tapa tehdä varauksia ei enää toiminut kuten ennen. Aiemmin hyllyssä olevan kirjan varaaminen ei estänyt kirjan lainausta. Päivityksen jälkeen esti: jos asiakas A varasi paikalla olevaan kirjaan MetCatissa, esti se kirjan jokaisen paikalla olevan kappaleen lainauksen. Kirjaa ei voinut lainata, vaikka kirjoja olisi ollut hyllyssä kymmeniä. Melko kiusallista. Varaussysteemi tukeutui järjestelmän ominaisuuteen, jota järjestelmätoimittaja piti bugina. Bugi oli ollut järjestelmässä vuosia, joten emme osanneet aavistaa, että se “korjataan” tässä version vaihdossa. Vaan niin kuitenkin kävi. Ratkaisu löytyi rinnakkaisista systeemeistä Pari viikkoa kului pohtien ja uutta ratkaisua etsien. Ja onneksi sellainen löytyi! Nyt käytössä on (järjestelmänäkökulmasta) kaksi varaussysteemiä rinnakkain: toinen lainassa, toinen hyllyssä oleville. Lainassa olevien varaaminen Lainassa olevien varaus kohdistuu koko teokseen niin, että varaajat saavat lainasta palautuvia kappaleita siinä järjestyksessä kuin ovat varauksia tehneet.   Hyllyssä olevien varaaminen Hyllyssä oleviin kappaleisiin tehdään varaus kappalekohtaisesti. Kunkin paikalla hyllyssä olevan niteen kohdalla näkyy “Varaa hyllyssä oleva kappale”. Kun kappale on varattu, ei tekstiä näy. Varauksen voi siis tehdä vain yksi asiakas/nide. Varaustyyppien välillä on “ristiintarkastus”, joka toimii käytännössä niin, että jos niteitä on paikalla yksikin kappale, onnistuu vain hyllyssä olevien varaaminen. Jos puolestaan kaikki ovat lainassa, onnistuu vain lainassa olevien varaus. Muutaman alkuyskähdyksen jälkeen tämä vaikuttaa toimivan hyvin. Hyvin käyntiin Vaikka muutos tehtiin kesken lukuvuoden, muutos ei tunnu tuottaneen ongelmia. Ainakaan asiaan liittyviä kysymyksiä ei ole meille kirjastoon asti juuri tullut. Muutos on ollut positiivinen myös kirjaston henkilökunnan näkökulmasta. Eli vaikka muutaman viikon ajan tilanne oli kaikkea muuta kuin hyvä, tehdyt muutokset ovat olleet lopulta kallistuneet positiivisen puolelle. Erityiskiitokset Kansalliskirjastolle, joka auttoi joustavasti uuden systeemin käyttöönotossa! :) Päivi Ylitalo-Kallio P.S. Tarvittaessa varaamisessa auttavat tarkemmat ohjeet

Tervetuloa! 5 parasta vinkkiä opintojen alkuun

21.1.2017

1. Säästä rahaa Ole liikkeellä ajoissa, niin saat tarvitsemasi kirjat kirjastosta. Ilmaiseksi. Hae kirjat MetCat-palvelusta, poimi hyllystä ja lainaa automaateilla. 2. Digitalisoidu Kirjastosta löytyy tuhansia e-kirjoja, e-lehtiä ja tietokantoja. LibGuides-palvelu sisältää oppaita, joista saat tietoa oman alasi aineistoista, vinkkejä tiedonhakuun ja infoa kirjaston tarjoamista palveluista. 3. Unohda kiire Lue kirjaston e-kirjoja ja muuta e-aineistoa vaikka kotona tai kuppilassa! LibGuides-oppaiden linkkien kautta pääset e-aineistoihin myös Metropolian verkon ulkopuolelta. 4.Kysy chatissa tai sähköpostilla Chat on avoinna arkisin kaikissa kirjaston verkkopalveluissa. Sähköpostiin (kirjasto (at) metropolia.fi) vastaamme viimeistään seuraavana arkipäivänä. 5. Kirjasto on sinun Jos olet Metropolian opiskelija tai henkilökuntaa, pääset kaikkiin Metropolian kirjastoihin arkisin myös palveluaikojen ulkopuolella. Katso omatoimiajat Aukioloajat ja yhteystiedot -sivulta. Tervetuloa, uudet ja vanhat opiskelijat!

MetCatissa käyttörajoituksia vuodenvaihteessa

22.12.2016

Kirjastojärjestelmäämme päivitetään 28.12.2016-5.1.2017. Tuona aikana MetCatin toiminnassa on rajoituksia. Uusi lainat ajoissa ennen päivitystä! Päivityksen aikana MetCatissa ei voi katsoa omia lainoja tai uusia niitä tehdä varauksia kirjautua kirjastokortin tiedoilla Päivityksen aikana MetCatissa voi kirjautua Metropolian verkkotunnuksilla (haka login) tehdä aineistohakuja käyttää e-aineistoja Pahoittelemme päivityksestä aiheutuvia käyttörajoituksia. Loppiaisesta alkaen voit käyttää taas MetCatia normaalisti!