Avainsana: lukeminen
Mielenterveyspäivän lukuvinkit
Luettiinko sinulle lapsena iltasatuja? Pystymme hyvin ymmärtämään lapsille lukemisen hyvää tekevät vaikutukset. Lukeminen illalla toimii ihan kaiken ikäisillä ja on kannatettavaa puuhaa aikuisillekin. Lukeminen on oiva tapa valmistaa itseään nukkumaan, sillä keskittynyt lukeminen rentouttaa. Lukeminen on hyvä keino rauhoittua päivän kiireistä. Kannattaa ottaa tavaksi. Jos satut yöllä heräämään etkä saakaan enää unta, sopii lukeminen siihenkin hyvin. Lukeminen on hiljaista puuhaa, joten sitä voi tehdä häiritsemättä muita. Eikä kirjan seurassa olokaan ole niin yksinäinen, vaikka sattuisi olemaan hereillä ypöyksin. Yöllä kamalat ajatukset ovat kamalampia kuin päivällä kirkkaassa valossa. Siksikin on hyvä, jos yöllä voi ahdistavien ajatusten miettimisen sijaan, vaikka lukea jotain. Lukiessa myös huomaa helposti, jos alkaa väsyttää. Silloin on sopiva hetki kömpiä sänkyyn takaisin. Lukemisen hyvinvointia lisäävä vaikutus voi tulla luetusta sisällöstä. Teksti, johon voi samaistua auttaa elämässä eteenpäin. Myös kirjoitetut sanat kannattelevat ihmistä vaikeuksissa ja antavat parhaimmillaan kaivattua lohtua. Tekstikin voi antaa vertaistukea ja tunteen siitä, että maailmassa on joku, joka on kokenut saman kuin sinä. Apua antava teksti voi olla yhtä hyvin kaunokirja tai tietokirja. Kirjavinkit Opiskelijoiden mielenterveyspäivän antimiksi koostimme tähän muutamia kirjavinkkejä. Keräsimme ne yhteisöllisesti omilta kollegoilta. Pyysimme ehdotuksia kirjoista, jotka voisivat antaa toivoa, lohtua tai oivalluksia. Juoksu on parasta terapiaa: poista stressi ja ahdistus - elä onnellisemmin (Scott Douglas, 2019) Kirja kertoo, miten stressi, masennus ja ahdistus voitetaan juoksulenkki kerrallaan. Sisältää vinkkejä mielenterveyttä edistävään juoksuharrastukseen:) Stressi, palautuminen ja hyvinvointi - Ihmisen mahdollisuudet vaikuttaa kehon- ja mielentilaan (Harri Peltomaa, 2015) Tiivis (131 sivua), mutta kattava tietopaketti fyysisen ja psyykkisen kuormituksen aiheuttamasta stressistä ja palautumiskeinoista Valomerkki (Anna-Leena Härkönen, 2017) Romaani kertoo masennuksesta ja ahdistuksesta, mutta kirjassa on paljon tummasävyistä huumoria ja ironiaa Härkösen tyyliin. Härkönen osaa myös välttää turhan synkistelyn. Keskivaikea vuosi (Pauliina Vanhatalo, 2017) Kirja seuraa masennusdiagnoosin jälkeistä elämää vuoden ajan. Kirjassa pohditaan mikä on diagnoosia ja sairautta, mikä taas ihmisen omaa persoonallisuutta. Unisatuja rauhattomille aikuisille: tyynnyttäviä tarinoita, jotka auttavat laskemaan kierroksia ja nukkumaan paremmin (Kathryn Nicolai, 2020 Kokoelma tyynnyttäviä tarinoita, jotka auttavat laskemaan kierroksia ja nukkumaan paremmin. Oli ongelmana sitten nukahtamisvaikeudet, heräily kesken unien tai levottomuus päivän kiireiden keskellä, Kathryn Nicolai tarjoaa lempeän, luonnollisen ja tehokkaaksi todistetun tavan rauhoittaa mieli ennen unta Lisätietoa kampanjasta Opiskelijoiden mielenterveyspäivä -kampanjan järjestää Nyyti ry yhdessä Opiskelijahyvinvointiverkoston kanssa. Lue lisää kampanjasta Nyyti ry:n verkkosivuilta
Äänikirjat oppimisen tukena
On luonnollista, että opiskelu vaikeutuu, kun ammattiopistoista ja lukioista siirrytään korkeakouluopintojen pariin. Tunne opiskelun vaikeutumisesta voi johtua myös luki- tai oppimisvaikeudesta, jota ei ole aiemmin huomattu. Voi olla hyvä konsultoida Metropolian erityisopettajia ja kysyä mahdollisuutta päästä vaikkapa lukitestiin. Kirjasto auttaa asioissa omalta osaltaan. Kun avuksi otetaan äänikirjat, korkeakouluopinnoissa eteneminen voi helpottua. Celian äänikirjapalvelut Metropolian opiskelijoille Metropolia on yhteistyössä Celia-kirjaston kanssa. Celia on saavutettavan kirjallisuuden asiantuntijakeskus, joka tuottaa ja välittää esim. kurssikirjoja saavutettavassa muodossa, muun muassa äänikirjoina. Jokainen luki- tai oppimisvaikeuksista kärsivä opiskelija voi kääntyä kirjaston puoleen päästäkseen käyttämään Celian kirjatarjontaa. Myös muut sairaudet tai vammat voivat tehdä tavallisen kirjan lukemisesta vaikeaa, jolloin henkilö voi hyvinkin olla oikeutettu Celian asiakkuuteen. Celia-yhteyshenkilö tekee rekisteröinnin Celia sijaitsee fyysisesti Itäkeskuksessa, mutta metropolialaiset pääsevät liittymään äänikirjapalvelun käyttäjiksi Metropolian kirjastoissa. Jokaiselta neljältä kampukselta löytyy kirjastolainen, jonka kanssa opiskelija voi suorittaa rekisteröitymiseen tarvittavan lyhyen alkukeskustelun. Celian asiakkaaksi haluavan tulee ottaa yhteyttä oman kampuksen yhteyshenkilöön ja sopia hänen kanssaan tapaamisaika. Tuon lyhyen tapaamisen aikana hänelle tilataan tunnukset Celian äänikirjapalveluun Celianetiin. Yhteystiedot löytyvät Kirjaston käyttäjän oppaan Lukemisesteiselle-sivulta. Sovellus omalle laitteelle ja kuuntelu voi alkaa Celian palveluiden kaksi keskeisintä osaa ovat Celianet-äänikirjapalvelu ja maksuton Pratsam Reader-sovellus. Asiakas saa sekä Celianet-tunnuksen että Pratsam Reader-tunnuksen sähköpostiin heti, kun hänet on liitetty Celian äänikirjapalvelun käyttäjäksi. Pratsam Readerin salasana on eri kuin Celianetin salasana. Pratsam Readerilla kirjan kuuntelu onnistuu sekä suoratoistona että offline-kuunteluna. Celian äänikirjoja voi käyttää tietokoneella, tabletilla ja älypuhelimella. Celia tarjoaa myös kattavan valikoiman kaunokirjallisuutta, joten äänikirjoista on iloa opintojen ohella myös vapaa-ajalla. Metropolian e-kirjoja voi myös kuunnella Monelle lukemisesteiselle hyvä kirjamuoto ovat äänikirjat. Metropoliaan hankitut e-kirjat ovat hyvä lisä Celian äänikirjojen rinnalla, sillä käyttäjät voivat muuntaa e-kirjojen tekstin puhesynteesiohjelmien avulla ääneksi. Niinpä Metropoliaan ostettu e-kirja voi taipua myös kuunneltavaksi kirjaksi. PDF ja EPUB-tiedostomuodot toimivat yleisesti ottaen parhaiten. Onneksi moni e-kirjamme on jompaa kumpaa tiedostomuotoa. Palveluntuottajat kertovat vaihtelevasti kirjojensa saavutettavuudesta ja saavutettavuus voi vaihdella yhden ja saman e-kirjapalvelun sisälläkin. Usein e-kirjan saavutettavuus täytyy selvittää kirjakohtaisesti. Muista Adobe Digital Editions ja Ebook Central Celian näkövammaisille korkeakouluopiskelijoille teettämässä kyselyssä hyvää palautetta on saanut Adobe Digital Editions- ohjelmaan ladattavat e-kirjat. Käyttäjien tyytyväisyyden ymmärtää, sillä Adobe Digital Editions toimii yleensä hyvin ruudunlukuohjelmien kanssa. Osaa Metropolian e-kirjoista on mahdollista käyttää Adobe Digital Editions-ohjelmassa. Adobe Digital Editions-lukuohjelma avaa sekä EPUB- että PDF-muotoisia kirjoja. Hyväksi e-kirjapalveluksi kyselyssä mainitaan Ebook Central, joka myös löytyy Metropoliasta. Ebook Centralissa on erillinen saavutettavuustila Accessibility mode, joka tukee ruudunlukuohjelmien käyttöä. Ebook Centralista e-kirjan kappale on mahdollista ladata omalle laitteelle PDF:änä ja kokonaisen e-kirjan voi ladata Adobe Digital Editions-ohjelmaan. Lähteet: Saavutettavat e-aineistot. FinELib, Aineistopäivä 19.4.2016, Kirsi Ylänne, Celia. Celia Lisätietoa: Kirjaston käyttäjän opas: Lukemisesteiselle E-kirjat opas E-kirjat opas: Ebook Central Kirsti Kujala