Avainsana: kirjastopalvelut

Leiritiellä on uusi RFID lainaus- ja palautusautomaatti

placeholder-image
12.3.2013

  Leiritien kirjastossa siirryttiin talvilomaviikolla RFID-aikaan. Käytännössä tämä tarkoitti sitä, että kirjaston 26.000 nidettä alettiin tarroittaa RFID-tunnistetarroilla. Sitä varten saimme järjestemäntoimittaja Mikro-Väylältä kaksi konvertointiasemaa. Konvertointiasemilla työskenneltiin pareittain. Avuksi saimme henkilökuntaa muista kirjaston toimipisteistä.   Viikossa konvertoitiin noin 15.000 nidettä. Aikataulussa pysyttiin aika hyvin, vaikka tiistaina kiinteistössä syttyi tulipalo, jonka vuoksi työt täytyi lopettaa jo alkuiltapäivästä. Asiakkaan näkökulmasta suurin muutos on uusi lainaus-/palautusautomaatti. Asiakas voi nyt myös palauttaa kirjansa itse. Palautuskirjat laitetaan palautuksen jälkeen automaatin vieressä olevaan älyhyllyyn odottamaan kirjojen hyllytystä. Varatut ja muihin toimipisteisiin siirrettävät kirjat laitetaan automaatin alla olevan luukun kautta palautuslaatikkoon. Älyhylly varoittaa, jos siihen yrittää asettaa kirjan, joka ei sinne kuulu. Lainaaminen on helpompaa ja nopeampaa, kun kirjoja voi lainata tai palauttaa pieninä pinoina.   Samalla kirjastossa tehtiin myös muutama muu muutos: varattujen kirjojen hylly ja uutuuskirjat vaihtoivat paikkaa, jotta varatut kirjat saatiin lähemmäs lainausautomaattia. Toshiba-monitoimilaite siirrettiin kirjaston takaseinälle lehtilukutilan viereen.   RFID-tekniikka mahdollistaa entistä nopeamman lainaamisen ja palauttamisen. Kirjastolle tämä tarkoittaa myös pienempää hävikkiä ja nopeaa inventointia. Mahdollisuus olisi tulevaisuudessa myös ottaa opiskelijoilla käyttöön RFID-kirjastokortti, johon voitaisiin yhdistää myös esim. kopiokortti, opiskelijakortti tms. muita opiskelussa hyödynnettäviä kortteja.   Vanhat portit hälyttivät usein turhaan, mikä oli tylsää sekä asiakkaiden että henkilökunnan kannalta. Uudet portit eivät turhia hälyttele ja kun hälyttävät, henkilökunnalla on käytössä sovellus, joka kertoo mikä kirja hälytyksen aiheuttaa! Totuttelua vaati se, että uudet portit ovat paljon entisiä herkemmät, hälyttävät jo kun menee tarpeeksi lähelle. Roskakori on jo siirretty vähän kauemmas porteista.   Ihan täydellistä hyötyä emme RFID-järjestelmästä saa ennen kuin kaikkien toimipisteiden aineistot on konvertoitu. Leppävaaran kampuskirjastossa konversio tullaan toteuttamaan 2013 kesän alussa. Muut kampuskirjastot tulevat RFID-järjestelmän piiriin yksi kerrallaan lähivuosina. Tavoitteena on, että kaikissa kampuskirjastoissa olisi RFID-lainaus ja palautus neljään kampukseen siirryttäessä.       Kaija & Päivi Y-K  

Treffit Nellin kanssa

placeholder-image
15.1.2013

Kirjaston palveluiden markkinoinnista on puhuttu pitkään ja hartaasti ja nimenomaan siitä, miten saisimme huomion itseemme nuorten keskuudessa. Vaikka Kirjastolla on brändinä hyvä maine Suomessa, niin hieman tätä mielikuvaa vaivaa pölyisyys ja toiminnan historiaan tiukasti liittynyt opettavaisuus. Mielikuva nutturapäisestä kirjastotädistä istuu turhan tiukassa asiakkaidemme mielissä ja erityisesti niiden mielissä, jotka eivät palveluitamme tunne ja käytä. Ammattikorkeakoulusektorilla ongelman ydin on siinä, kuinka herätämme mielenkiinnon viesteillämme, niin ettei tulevaisuudessa opiskelijakyselyn vastauksista tarvitse lukea kommenttia siitä, että ”en tiedä mikä se (kirjastopalvelut) on” tai ”en ole tietoinen tästä (kirjastopalveluista), olen unohtanut koko paikan olemassaolon” tai ”öö mitä?”. Kuinka teemme näkymättömän näkyväksi tiloissamme, organisaatiossamme ja ympäröivässä yhteiskunnassa. Näkymätön tässä tapauksessa konkretisoituu e-aineistona, joka ei näy kirjaston hyllyillä. Miten perinteisen mielikuvan varassa toimiva asiakas löytää verkkopalvelumme? Miten näytämme tilassamme, että on muutakin kuin hyllyssä olevat kirjat? Kilpailu asiakkaiden ajankäytöstä on kova, jolloin markkinoinnissa täytyy selkeästi tuoda esille se, millaista lisäarvoa pystymme palveluillamme antamaan - miksi kannattaa käyttää kirjastoa. Meidän täytyy mennä sinne missä asiakkaamme ovat - verkkoon. Hyödyntää paremmin sosiaalista mediaa, kehittää verkkopalveluita asiakasystävällisemmiksi ja näkyä verkossa. Meidän pitää mennä myös ulos kirjaston fyysisestä tilasta. ”Uutuus-attackit” opettajien kahvihuoneeseen, hengailua opiskelijakahvilassa. Ensiaskel uudenlaiseen viestintään on nyt otettu, kun Metropolian mediatekniikan opiskelijat tekivät kirjastolle mainosvideon. Otimme asiakkaat mukaan viestinnän kehittämiseen. Kun opiskelija tekee opiskelijalle suunnatun viestin, se toivon mukaan herättää paremmin kiinnostusta vertaisten joukossa. Markkinointiviestinnän tulee aiheuttaa tunne, johon voidaan samaistua. Mainosvideon tarinan lähtökohtana on kaikille opiskelijoille samaistuttavissa oleva tilanne, kirjallisen esseen deadline. Yhteistyö opiskelijoiden kanssa sujui erinomaisesti. Kuka tai oikeastaan minkä on Nelli? Se selviää kun katsot oheisen mainosvideon "Kirjasto 24/7". Viestinnällistä uutta vuotta 2013 toivottaen Hellevi METROPOLIA - 'Kirjasto 24/7' mainosvideo from Monkey Lounge Studios on Vimeo.