Tai onhan se ollut valmis jo tovin. Omatoimiajatkin käynnistyivät jo maaliskuussa vähän ennen kuin koko kampus ja tietyösti myös kirjasto suljettiin kokonaan koronan vuoksi.
Nyt olemme vähitellen palaamassa kohti normaalia toimintaa, ja kirjastoonkin pääsee taas omatoimiaikana arkisin klo 7.30 – 20.
Kirjasto sijaitsee kahdessa kerroksessa. Toisessa kerroksessa kirjasto ulottuu D-talon lisäksi osaan C-taloa. Ensimmäisessä kerroksessa kirjasto sijaitsee pääsisäänkäynnin yhteydessä Metkan kahvilan vieressä.
Alakerta
Ensimmäisen kerroksen kirjastoaulan tilat sijaitsevat kampuksen pääsisäänkäynnin yhteydessä Metkan kahvilan vieressä.
Alakerran kirjastoaulassa on yhteistyötiloja sekä työskentelytilaa. Lehtikaapeista löytyy kirjaston painetut lehdet.Kirjastoaulasta kirjaston toisen kerroksen tiloihin vievät portaat ovat käytössä kirjaston asiakaspalveluaikoina.
Yläkerta
Omatoimiaikana kirjastoon kuljetaan C-talon puoleisen sisäänkäynnin kautta.Kirjastosilta sijaitsee kampuksen D- ja C-talojen välissä. Sillalle on sijoitettu kirjahyllyjen lisäksi mm. esteetön lainausautomaatti. Yhteensä kirjastossa on neljä lainausautomaattia. Sillan puolelle on sijoitettu myös varatut kirjat sekä sohvia ja pöytiä työskentelyyn. Sillan kauimmassa päädyssä on ovi hiljaisen työn tilaan.
Kaikki kirjakokoelmat on sijoitettu toiseen kerrokseen.Yläkerrassa on viisi varattavaa yhteistyötilaa. Myös alakerrassa on yhteistyötiloja.Digitilassa 32 konetta. Tilassa pidetään tiedonhankinnan ohjausta, muina aikoina siellä olevat koneet ovat vapaasti metropolialaisten käytössä.Myllypurossa on lajitteleva automaatti. Lajittelu tapahtuu automaatin takana olevassa huoneessa.
Olemme erittäin ylpeitä ja iloisia uudesta kirjastosta!
Kirjasto
Bloggaajat ovat Metropolia Ammattikorkeakoulun kirjaston työntekijöitä, harjoittelijoita tai yhteistyökumppaneita. Aihepiirit liittyvät kirjaston ajankohtaisiin asioihin.
Tervetuloa seuraamaan blogia!
Blogivastaava Päivi Karhumetsä. etunimi.sukunimi(at)metropolia.fi. Ota yhteyttä
Kirjasto- ja tietopalvelut Metropolia.fi-sivustolla
Metropolia Ammattikorkeakoulun kirjasto tarjoaa ajantasaiset tiedonlähteet, miellyttävät tilat sekä apua ammattitaitoiselta henkilökunnalta. Annamme opiskelijoille erinomaiset tiedonhankintataidot opintoja ja työelämää varten. Opiskelijapalautteen mukaan kirjasto on parasta Metropoliassa!
Kirjastossa on nyt ePress lehtipalvelu, johon on hankittu seuraavat digitaaliset näköislehdet vuodeksi 2026:
Arkitektur
Elintarvike ja terveys
Glorian koti
Hyvä terveys
Kemia
Pelastustieto
Print & Media
Rakennuslehti
Riffi
Rondo Classic
Skrolli
Talotekniikka
Tiede
Tilisanomat
Tutkiva hoitotyö
Työ Terveys Turvallisuus
Uusiouutiset
Ympäristö ja terveys.
Lisäksi palvelussa on ilmaislehdet:
Hengitys
Musiikintekijä
Nuorisotyö
Telma
Palvelun käyttö
Palvelu toimii Metropolian verkossa ja sitä saavat käyttää opetus- ja opiskelutarkoitukseen Metropolian opiskelijat, henkilökunta sekä kirjaston paikallisasiakkaat. Etäkäyttö on mahdollista.
Alustalla näkyy koko ePressin lehtivalikoima. Lehdet, joihin ei ole pääsyä, näkyvät harmaana. Sanomalehdet-osiossa ilmaisjakelulehdet ovat luettavissa, mutta harmaana näkyviin sanomalehtiin ei ole pääsyä.
Yhtä lehteä voi lukea yleensä yksi käyttäjä kerrallaan. Jos lehti jää auki selaimeen, aikakatkaisu on 15 min, jonka jälkeen lehti vapautuu muille lukijoille.
Mistä löydät ePress palvelun?
Löydät palvelun verkkokirjasto MetCat Finnan ja LibGuides-sivuston kautta. Voit hakea myös lehden nimellä MetCat Finnasta.
Katso tiedot ePress palvelusta kirjaston E-aineistot oppaasta
Hae ePress palvelu verkkokirjasto MetCat Finnasta
Metropolian kirjasto toimii yhteistyössä Haaga-Helian ja Laurean kirjaston kanssa. Yhteistyön ansiosta käytössäsi on useita kampuskirjastoja ja valtava määrä aineistoja. Näillä vinkeillä pääset alkuun kirjastoon tutustumisessa.
Verkkokirjastosi on MetCat Finna
Hae Verkkokirjasto MetCat Finnasta painettuja ja e-aineistoja: kirjoja, lehtiä, nuotteja, artikkeleita, tietokantoja, opinnäytetöitä. Selaa uutuuksia, tee varauksia ja uusi lainoja. Tarkista kirjastojen aukioloajat ja yhteystiedot. Tutustu tiedonhaun ja e-aineistojen käytön oppaisiin. Kysy chatissa!
MetCat Finnassa näet Metropolian aineistojen lisäksi Haaga-Helian ja Laurean painetut aineistot. Pääset käyttämään myös Metropolian e-aineistoja palvelun kautta. Kansainvälisten e-aineistojen haulla löydät vertaisarvioituja tutkimuksia, artikkelijulkaisuja ja e-kirjoja useilta eri tieteenaloilta ja kustantajilta.
Lisensoitujen e-aineistojen käyttöoikeus on Metropolian opiskelijoilla ja henkilökunnalla. Pääset käyttämään e-aineistoja kampuksella sekä etänä kirjautumalla Metropolian verkkotunnuksillasi.
MetCat Finnan kautta löydät myös kaikki kirjaston palvelut ja ohjeet.
Tutustu MetCat Finnaan
Kirjastokortti on puhelimessa
Jos olet uusi opiskelija, voit luoda kirjastokorttisi Tuudo-sovelluksessa jo ennen kirjastokäyntiä. Metropolian opiskelijat ja henkilökunnan jäsenet saavat käyttöönsä Tuudo-mobiilisovelluksen kirjastokortin.
Tarvitset kirjastokorttia painettujen aineistojen ja esineiden lainaamiseen. Sama kirjastokortti käy Haaga-Helian, Laurean ja Metropolian kirjastoissa. Voit varata kaikkien kolmen kirjaston kirjoja MetCat Finna verkkokirjastossa ja hakea varaukset valitsemastasi kampuskirjastosta. Lainat voi myös palauttaa mihin tahansa näistä kirjastoista.
Lue kirjaston palvelut -oppaasta, miten saat itsellesi kirjastokortin
Kampuskirjastot ovat auki aamusta iltaan
Kirjastoissa voi opiskella ja asioida arkisin kampusten aukioloaikojen salliessa aamusta iltaan. Kampuskirjastojen aukioloajat muodostuvat palveluajoista ja omatoimisen käytön ajoista. Aineistojen lisäksi tarjoamme tiloja hiljaiseen työskentelyyn ja ryhmätöihin. Myllypurossa voi asioida lukukausien aikana myös lauantaisin klo 10–16.
Metropolian kirjaston lisäksi voit käyttää myös Haaga-Helian ja Laurean kampusten kirjastoja.
Katso kirjastojen aukioloajat ja yhteystiedot LibGuides-oppaasta
Saat apua verkossa ja kampuksilla
Apua asioimiseen saat sekä verkossa, että asiakaspalveluaikoina paikan päällä kirjastoissa. LibGuides-oppaista löydät tietoa kirjaston palveluista ja tiedonhausta sekä linkit kirjaston e-aineistoihin.
Tutustu kirjaston LibGuides-oppaisiin
Myös Kirjasto-Kamu auttaa
Kirjaston tekoälybotti Kirjasto-Kamu osaa vastata kirjaston käytön ja tiedonhaun kysymyksiin monilla kielillä.
Kysy Kamulta kirjastosta.
Kirjastoissa on poikkeuksia aukioloajoissa 15.12.2025 – 7.1.2026.
Aukioloajat
Näet aukioloajat MetCat Finnasta tai LibGuides-sivustolta alla olevista linkeistä.
Arabian kampuksen kirjasto
Karamalmin kampuksen kirjasto
Myllypuron kampuksen kirjasto
Myyrmäen kampuksen kirjasto
Laina-ajat
Tarkasta Tuudo-sovelluksesta tai MetCat Finnasta lainojesi eräpäivät. Lainat voi uusia molemmissa palveluissa.
Laina-aika on pidempi tauon aikana.
20.11.2025 alkaen lainatut tai uusitut 4 viikon lainat > eräpäivä 14.1.2026
4.12.2025 alkaen lainatut tai uusitut 2 viikon lainat > eräpäivä 14.1.2026
Siirry MetCat Finnaan
Kampusten aukiolo
Myös Metropolian kampuksilla on poikkeuksia aukioloajoissa. Voit tarkistaa aukioloajat kampusten omilta sivuilta.
Lue lisää Metropolian kampuksista (metropolia.fi)
Onko uusi Myllypuron kampus liian massiivinen ja vaikeasti hahmotettava aaltoilevine korkeine torneineen? Houkutteleeko rakennus astumaan sisään vai pelottaako sen suuri koko ja sokkeloinen ulkomuoto?
Myllypuron lähialueen iäkkäät näyttävät onneksi löytäneen kampukselle HyMy-kylän palveluiden houkuttamina. Tulevaisuudessa ikäihmiset tulevatkin olemaan entistä tutumpi näky HyMy-kylässä, kun geronomiopiskelijat saavat oman vastaanotto- sekä ryhmänohjaustoimintansa käyntiin.
Myllypuron kampus – uudenlainen toimintaympäristö
Metropolia Ammattikorkeakoulun Myllypuron kampus on arkkitehtuurisesti näyttävä uudisrakennus keskellä Myllypuroa. Kampuksen neljä tornia muodostavat monimuotoisen rakennuskompleksin, joka herättää taatusti mielenkiintoa, mutta voi tuntua myös pelottavalta. Kampuksen ensimmäinen osa avattiin opiskelijoille tammikuussa 2019 ja koko kampus valmistui tammikuussa 2020.
Alueen asukkaat ovat kertoneet, että kampuksen valmistumista odotettiin Myllypurossa innostuneena; kampuksen toivottiin vilkastuttavan Myllypuron keskustaa ja tuovan käyttäjiä jo olemassa oleville palveluille. Myös kampuksen tarjoamat uudet palvelut häämöttivät asukkaiden mielissä.
Kampuksen sijainti aivan Myllypuron ytimessä, metroaseman ja ostoskeskuksen vieressä, tuo kampukselle luontaisesti paljon lisäarvoa ja mahdollisuuksia lähialueen asukkaiden palveluiden tuottajana. Juuri nyt onkin tärkeä hetki tehdä kampusta ja erityisesti siellä sijaitsevaa HyMy-kylää tutuiksi alueen asukkaille.
HyMy-kylä hyvinvoinnin mahdollistajana
HyMy-kylä (Hyvinvointia Myllypurosta) on monialainen oppimis- ja kehittämisympäristö, jossa sosiaali- ja terveysalan opiskelijoilla on mahdollisuus kehittää ammattitaitoaan asiakastyön parissa ja samalla asiakkaat saavat laadukkaita palveluita huokeaan hintaan (HyMy-kylä 2020). HyMy-kylän palveluiden kehittäminen ja tunnetuksi tekeminen vaatii kaikkien toimijoiden jalkautumista alueen ihmisten pariin.
Ensimmäiset geronomiopiskelijat ovat paraikaa harjoittelussa HyMy-kylässä ja heidän tehtävänään onkin ollut kartoittaa alueen ikäihmisten ajatuksia ja toiveita geronomien tarjoamien palveluiden suhteen. Alueen ihmisillä on nyt erinomainen mahdollisuus vaikuttaa haluamiensa palveluiden sisältöihin, koska geronomiopiskelijoiden työnkuva HyMy-kylässä on vasta muotoutumassa.
Samalla kun HyMy-kylän toimintaa muodostetaan ja muokataan yhteiskehittelyn keinoin, on myös tärkeää miettiä uuden kampuksen ikäystävällisyyttä. Kampus on alun perin suunniteltu opiskelijoille ja nyt on syytä tarkastella, miltä se näyttää ja tuntuu ikäihmisen näkökulmasta. Ikäihmiset tulevat todennäköisesti myös tulevaisuudessa olemaan HyMy-kylän suurin ja merkittävin asiakasryhmä. Palvelukokemus on aina kokonaisuus, jossa on asiakaspalvelun lisäksi merkittävä rooli myös ympäristöllä - sen selkeydellä, aistiystävällisyydellä ja sujuvuudella.
Huomioita kampuksen asiakasystävällisyydestä
Myllypuron kampuksella on neljä tornia. HyMy-kylän palvelut ovat B-, C- ja D- tornien tiloissa. C- ja D- torneissa on pääsisäänkäynnit, joiden pyöröovista voi olla heikommin liikkuvan vaikea kulkea. Pyöröovien vieressä on painonapeilla avautuvat ovet, joista kulkeminen onnistuu apuvälineidenkin kanssa.
Asiakkaat voivat halutessaan vierailla myös A-tornissa, jossa on mm. kampuksen ravintola. Kaikki edellä mainitut palvelut löytyvät sisäänkäyntikerroksesta.
Sisään tultua edessä avautuvat kampuksen avarat ja korkeat aulatilat, joista toistaiseksi puuttuu opasteet. Tästä alkaa HyMy-kylän asiakkaiden haastavin vaihe, eli oikean paikan etsiminen ja löytäminen. Kaikki HyMy-kylässä työskentelevät opiskelijat ja opettajat, kuten myös aulapalvelun henkilökunta tiedostavat tämän.
Onneksi punainen väri aulapalvelun luona kiinnittää lopulta monien huomion. Aulapalvelun työntekijät ovatkin useimpien asiakkaiden ensimmäinen kontakti kampukselle saavuttuaan. Usein myös auloissa liikkuvat opiskelijat opastavat HyMy-kylän asiakkaita oikeaan suuntaan.
Ikäystävällistä ympäristöä tukevat tekijät
Akustiikan huomioiminen on erityisen tärkeää juuri korkeissa ja avarissa rakennuksissa, koska rakentamisratkaisuilla voidaan esimerkiksi vahvistaa hyötyääniä kuten puhetta, tai toisaalta vähentää meluääniä. Hyvällä äänenvaimennuksella estetään äänen kiertämistä ja kaikumista korkeissa, monta kerrosta auki olevissa tiloissa. (Kuuloliitto n.d.)
Myllypuron kampuksen suunnittelussa on kiinnitetty huomiota akustiikkaan hyödyntämällä sekä akustiikkalevyjä että pehmeitä materiaaleja, kuten sohvaryhmiä. Hyvällä akustiikan suunnittelulla kampuksen tiloista on tehty miellyttävämmät ja toimivammat erityisesti ikäihmisille, joilla voi olla monenlaisia haasteita kuulon kanssa. Myös kasvillisuudella ja viherseinällä voidaan vaimentaa tilojen kaikua sekä nostaa sisäilman happitasoa (Semi & Salmi & Mykkänen 2016: 163). Kampuksella viherseinä löytyy A-tornin ravintolasta.
Kampuksen tornit on erotettu toisistaan tehosteväreillä. Väreillä korostetaan tornien tärkeitä kohteita ja ne helpottavat asiakkaita löytämään haluttuun paikkaan. Selkeiden värien käyttö helpottaakin ikäihmisten liikkumista kampuksella, koska ikääntyessä värien erottelukyky heikkenee. Aulapalveluiden takaseinä on kirkkaan punainen ja HyMy-kylän asiakaspalvelupisteen takaseinä puolestaan kirkkaan sininen. Kampuksella on isoja ikkunoita, joista tulee luonnonvaloa sisätiloihin. Ensimmäisen kerroksen aulatiloihin auringonvalo ei kuitenkaan tule suoraan, jolloin se saattaisi aiheuttaa häikäisyvaikutuksia.
Luonnollinen valomäärä rytmittää ja lisää tilojen viihtyvyyttä. Oikeanlaiset värit ja hyvin suunnitellut valot helpottavat näkemistä ja hahmottamista. Valon tarve lisääntyy mitä vanhemmaksi ihminen tulee. (Sievänen & Sievänen & Välikangas & Eloniemi-Sulkava 2007: 20–21.)
Lattioiden pinnat ja kuvioinnit ovat suuressa roolissa varsinkin muistisairaan tilan hahmottamisessa. Voimakkaat kontrastit ja vaihtelevat kuviot lattiassa voivat näyttäytyä muistisairaalle tai huonosti näkevälle tasoeroina. (Semi & Salmi & Mykkänen 2016: 87.) Kampuksen lattioiden kuviointi on pyritty pitämään yksinkertaisena ja maltillisena.
Kaikki alkaa hyvästä kohtaamisesta
Myllypuron kampuksen HyMy-kylässä työskenteleviä on ohjeistettu huomioimaan kaikki kampukselle saapuvat, erityisesti ikäihmiset. Tämä tarkoittaa kaikkien kampuksella vierailevien ystävällistä opastamista kampuksen tiloissa heidän etsiessään oikeaa paikkaa. Aitojen asiakastilanteiden opettelu on opiskelijoiden kannalta merkittävä oppimiskokemus. Hyvät palvelukokemukset saavat asiakkaat palaamaan uudestaan ja mahdollisesti suosittelemaan HyMy-kylää myös muille alueen asukkaille.
HyMy-kylä itsessään sijaitsee B- tornissa, jonka huomiovärinä on sininen. Niin asiakaspalvelutiski kuin odotustilatkin ovat sinisävyiset. HyMy-kylän työntekijät ovat työpaikkansa asiantuntijoita ja pystyvät auttamaan lähes kaikissa HyMy-kylään liittyvissä kysymyksissä. He tuntevat oman tutkintonsa lisäksi muiden opiskelijoiden tarjoamat palvelut ja osaavat tarvittaessa konsultoida toisiaan, jotta vastaukset ja ratkaisut löytyvät kaikkiin kysymyksiin ja tilanteisiin.
Kampuksen kahvilat ja lounasravintola palvelevat kaikkia kävijöitä
Lounasravintolassa on tarjolla monipuolista ja terveellistä ruokaa arkipäivisin. Tällä hetkellä opiskelijat ovat pääsääntöisesti etäopinnoissaan, joten ravintolassa on melko väljää. Lounasaikaan tilassa voi olla ruuhkaista, koska ruoanhakulinjastot ovat valitettavan ahtaita. Jos rollaattoria tai muuta apuvälinettä käyttävä ikäihminen tarvitsee apua linjastolla asioidessaan, hänen kannattaa pyytää apua joko ravintolan henkilökunnalta tai opiskelijoilta.
D-sisäänkäynnin luona on kahvila, josta saa kevyttä lounasta, välipaloja ja leivonnaisia. Siellä liikkuminen esimerkiksi apuvälineiden kanssa on selvästi helpompaa kuin lounasravintolan puolella – kahvila on sisustettu väljästi. Lisäksi kahvilan vieressä on lehtiä luettavaksi, joten kampukselle voi tulla viihtymään pidemmäksikin aikaa.
Toiveena yhteisöllinen hyvinvointikylä
Kampuksen käytävillä tapahtuu paljon liikettä ja kohtaamisia, eikä ajoittaiselta väenpaljoudelta ja naurunremakalta voi välttyä. HyMy-kylän sijainti kampuksen keskellä liittää sen ja sen asiakkaat luontevasti osaksi kampuksen yhteisöä. Toisaalta sen sijainti tuo haasteita HyMy-kylän asiakkaille opastusten vielä puuttuessa. Onkin tärkeää, että kaikilla kampuksen opiskelijoilla on tietoa HyMy-kylästä, jotta he osaavat auttaa ja ohjata käytävillä oikeaa paikkaa etsiviä asiakkaita.
Vaikka Myllypuron kampus on iso rakennus, on esteettömyyteen ja ikäystävällisyyteen kiinnitetty jo paljon huomiota esimerkiksi ääni- ja sisustusratkaisuin. Kampuksen toimijoiden ja lähialueen asukkaiden yhteisenä toiveena on, että kaikkien ihmisten olisi helppo asioida Myllypuron kampuksella.
HyMy-kylän toimintaa kehitetään ja se laajenee jatkuvasti, joten toivommekin alueen ihmisten löytävän sankoin joukoin tutustumaan toimintaan, antamaan omia kehittämisideoita ja käyttämään monipuolisia opiskelijapalveluita.
Tekstin kuvituskuvat:
Silja Kamula, Linda Laakso, Sanna Lampi, Heidi Manninen ja Anu Mutka
Kirjoittajat
Silja Kamula, geronomi (AMK) -opiskelija, Metropolia Ammattikorkeakoulu
Linda Laakso, geronomi (AMK) -opiskelija, Metropolia Ammattikorkeakoulu
Sanna Lampi, geronomi (AMK) -opiskelija, Metropolia Ammattikorkeakoulu
Heidi Manninen, geronomi (AMK) -opiskelija, Metropolia Ammattikorkeakoulu
Anu Mutka, geronomi (AMK) -opiskelija, Metropolia Ammattikorkeakoulu
Lähteet
HyMy-kylä 2020. HyMy-kylä – Hyvinvointia Myllypurosta. Päivitetty 23.1.2020.<https://www.metropolia.fi/fi/asiakastyot-ja-palvelut/hyvinvointi-ja-terveyskyla>. Luettu 16.10.2020.
Kuuloliitto n.d. Työtilat. <https://www.kuuloliitto.fi/tyotilat/>. Luettu 2.10.2020.
Sievänen, Liisa & Sievänen, Markku & Välikangas, Katariina & Eloniemi-Sulkava Ulla 2007. Opas ikääntyneen muistioireisen kodin muutostöihin. Valaistus. Ympäristöministeriö. Helsinki: Edita Prima Oy.
Semi, Taina & Salmi, Tuija & Mykkänen, Jukka 2016. Yötaivaan toivo. Muistiystävällinen ympäristö tilasta kokemukseen. T&J Semi Oy: Geroartist.
Kirjastopalvelut edistävät monia YK:n kestävän kehityksen tavoitteita kuten tasa-arvoa, hyvää koulutusta ja vastuullista kuluttamista. Kirjaston ideaan sisältyy jo lähtökohtaisesti kestävän kehityksen kolme näkökulmaa; ekologisuus, taloudellinen ja sosiaalinen kestävyys. Nämä näkökulmat konkretisoituvat muun muassa
kirjojen lainaamisen ekologisuutena1
palveluiden taloudellisuutena asiakkaille2
kirjastotilan hyvinvointia lisäävänä paikkana3
Kirjastopalveluiden merkitys myös hyvän koulutuksen edistäjänä on todennettu useissa tutkimuksissa ja kyselyissä1,4.
Vähemmälle huomiolle on jäänyt kuinka sähköiset aineistot eli e-aineistot tukevat kestävää kehitystä. Tarkastelemme tässä kirjoituksessa kestävää kehitystä erityisesti sähköisten aineistojen näkökulmasta. Onko e-kirjan tai -lehden käyttäminen opetuksessa ja opiskelussa kestävää kehitystä edistävä teko? Millainen hiilijalanjälki on e-kirjalla? Millainen hiilikädenjälki sähköisellä kurssikirjalla tai artikkelitietokannalla voi olla? Hiilikädenjälki tarkoittaa niitä ratkaisuja ja tekoja, joilla toimija voi vähentää negatiivisia ilmastovaikutuksia1.
E-aineistojen sosiaalinen kestävyys
Tarjoamalla laadukkaita aineistoja maksutta asiakkaiden käyttöön edistämme tasavertaista mahdollisuutta hyvään koulutukseen. Opetuksen monipaikkaisuuden ja -muotoisuuden lisääntyessä ja erityisesti koronapandemian myötä ajoittain kokonaan verkossa tapahtuva opetus on kasvattanut e-aineistojen merkitystä. Sähköisessä formaatissa oleva aineisto voi olla ainut tapa saattaa tarvittavat sisällöt tasavertaisesti opiskelijoiden käyttöön.
E-aineistoihin liittyy kuitenkin sosiaalisen kestävän kehityksen näkökulmasta paradoksi. Niiden tarjoaminen edistää oppimista, mutta toisaalta vähentää sosiaalisia kohtaamisia kirjastotilassa. Siksi on entistä tärkeämpää kehittää sekä fyysistä että virtuaalista kirjastotilaa yhteisenä työskentelypaikkana, joka mahdollistaa kohtaamisia ja yhteisöllisyyden kokemusta3.
E-aineistojen taloudellinen kestävyys ja kestämättömyys
Osa e-aineistoista on vuosilisenssiltään kalliita. Hinta per latauskerta voi toisaalta olla hyvinkin halpa. Pelkkä käyttökerran hinta ei kuitenkaan voi olla perusteena aineiston hankinnalle. Osa aineistoista on pienen alan keskeisiä työkaluja sekä opetuksessa että työelämässä, jolloin ne ovat välttämättömiä hankintoja. Kuviossa 1 on esimerkkejä latauskertojen hinnoista suhteessa lisenssin vuosihintaan.
[caption id="" align="alignnone" width="620"] Kuvio 1: Esimerkkejä e-aineistojen kustannuksista 2021[/caption]
Suurin ongelma taloudellisen kestävyyden näkökulmasta on e-aineistoihin liittyvä ansaintalogiikka. Esimerkiksi yksittäisen sähköisessä formaatissa olevan oppikirjan lisenssi uusitaan vuosittain eli maksamme samasta sisällöstä yhä uudestaan. Sama nimike painettuna ostetaan kerran ja parhaimmassa tapaukset teoksen sisältö on relevantti useamman vuoden.
Olemme myös riippuvaisia suurten kansainvälisten kustantajien tarjonnasta. Näiden toimijoiden ansaintalogiikka perustuu artikkeleiden julkaisumaksuihin ja lukuoikeuksien myyntiin. Käytännössä siis korkeakoulut maksavat kahteen kertaan samasta sisällöstä: ensin sen julkaisemisesta ja sitten pääsystä aineistoon.
Asiakkaiden näkökulmasta kirjaston tarjoamat e-aineistot ovat ehdottomasti taloudellisesti kestävää kehitystä tukevia. Tämä käy hyvin ilmi ammattikorkeakoulukirjastojen yhteisen vuonna 2020 tehdyn käyttäjäkyselyn avovastauksista. Niissä kommentoitiin sitä, että ilman kirjaston tarjoamia aineistoja opiskelu ei olisi taloudellisesti mahdollista tai työskentely olisi vaikeaa.
”Kirjastossa on aineistoa, joihin opiskelijalla ei ole varaa tai joita on mahdotonta yksityishenkilönä hankkia.”
”Hankaloittaisi työskentelyä, kun tarvittavaa aineistoa pitäisi lähteä etsimään muualta tai pahimmassa tapauksessa ostaa itse netistä kalliita lehtiä tai kirjoja.”
”Kiitos kirjastolle e-materiaalista! Käytän paljon Eurocoodeja (rakennustekniikan suunnittelustandardeja) ja tutkimusjulkaisuja ja nämä on turvattava jatkossakin.”
”Vapaa pääsy muuten maksullisiin standardeihin ja e-aineistoihin on ensiarvoisen tärkeää varsinkin opinnäytetyön kannalta.”
E-aineistojen ekologisuus
E-aineistot mielletään ympäristöystävällisinä tuotteina verrattuna painettuun aineistoon. Nykyisin ympäristöön liittyvillä kysymyksillä on merkittävä painoarvo palveluiden käyttäjien tekemissä valinnoissa5.
Sähköisen aineiston ekologisuus ei ole itsestään selvää. E-aineistojen elinkaaren kasvihuonepäästöihin vaikuttavat monet tekijät aina tuotannosta jakeluun ja käytöstä käytön päättymiseen. Erilaisten tutkimustulosten vertailu on hankalaa, koska mittauksissa elinkaaren eri osa-alueita ei ole huomioitu yhdenmukaisesti.6
Esimerkiksi lukulaitteiden valmistamiseen ja aikanaan kierrättämiseen liittyvät päästöt ovat kiistanalaisia tai niitä on vaikea selvittää7. Hiilijalanjäljen mittaamisessa on keskitytty lähinnä lukulaitteisiin liittyviin päästöihin, mutta siihen vaikuttaa myös muita tekijöitä. E-aineiston hiilijalanjälki syntyy
Lukulaitteen valmistamisesta
Datansiirtoon liittyvästä infrastruktuurista
Sisällön tuottamisesta
Lukulaitteen kierrättämisestä
Lukutapahtumasta.
Hiilijalanjälkeä voidaan kompensoida hiilikädenjäljellä. Kuten jalanjälkeen, kädenjälkeenkin vaikuttavat monet eri tekijät:
E-kirjan ja -lehden tekoon ei tarvita paperin tuotantoprosessia.
E-aineiston hankinnassa jää pois painettuun aineistoon liittyvä logistiikka. E-kirjaa ei kuljeteta kustantajan ja myyjän varastoon ja sieltä kirjastoon. Myös asiakkaan kirjastomatkojen päästöt jäävät pois.
E-aineistot eivät tarvitse fyysistä säilytystilaa.
E-aineistojen lukemiseen käytettävien laitteiden, kuten iPadin, tietokoneen tai älypuhelimen käyttö myös muuhun toimintaan pienentää hiilijalanjälkeä.
Useamman asiakkaan on mahdollista saada aineisto käyttöönsä.
Mitä enemmän yksittäistä aineistoa käytetään, sen pienempi on sen hiilijalanjälki.
Kirjaston e-aineistot tutuksi
Kirjastojen e-aineistojen tarjonta on jo laajaa. Esimerkiksi Metropolia Ammattikorkeakoulun kirjastoon on reilun kahdenkymmenen vuoden ajan lisensoitu erilaisia e-aineistoja. Vuoden 2021 tilaston mukaan asiakkaidemme käytössä on 17 940 e-lehteä ja 289 338 e-kirjaa yksittäisinä nimikkeinä ja tietokantapaketteina.
Vaikka luvut ovat isoja, oman haasteensa e-aineistokokoelman kehittämiselle asettaa se, että kotimaisia, Metropolian tutkinto-ohjelmille sopivia lehtiä ja kirjoja julkaistaan vähän sähköisessä formaatissa tai niiden lisensointiehdot ovat kirjasto- ja opetuskäyttöön sopimattomat. Tarkempaa tietoa metropolialaisten käytössä olevista e-aineistoista löydät Metropolian kirjaston Libguide-oppaista.
E-aineistoja ei aina hyödynnetä kovin tehokkaasti. Yksi käytön esteistä vuonna 2020 tehdyn käyttäjäkyselyn perusteella näyttää olevan se, että sähköisten aineistojen palveluja ei tunneta tai niitä ei osata käyttää. Tämä käy ilmi mm. seuraavista kyselyn vastauksista:
”Olisi mukavaa, jos Metropolian kirjastotunnuksilla pääsisi kirjautumaan useampiin kansainvälisiin artikkeleiden julkaisupaikkoihin.” (Vastaaja viittaa artikkelitietokantoihin, joihin kirjaudutaan Metropolian tunnuksilla)
“Enemmän e-aineistoa ja sen markkinointia. Voi olla, että aineistoa jo onkin, mutta en vaan ole siitä tietoinen.”
”Enemmän työskentelytilaa ja e-kirjoja.”
”Koronakriisin aikana etenkin e-aineistojen merkitys kasvaa, joten laajemman suomenkielisen e-aineiston saatavuutta voisi vielä parantaa.”
Palautteiden perusteella yhteistyö opettajien kanssa on ensiarvoisen tärkeää. Kun e-kirjat ja -lehdet tulevat tutuksi kurssien kautta ja niiden käyttö koetaan helpoksi niihin osataan palata myöhemminkin.
E-aineiston käytön kasvu
Yleisten kirjastojen e-lehtien käyttö on lisääntynyt 100 %, e-äänikirjojen käyttö 40 % ja e-kirjan käyttö 20 %8. Koronan myötä etäopetukseen siirtyminen on kasvattanut e-aineistojen kysyntää ja käyttöä merkittävästi myös ammattikorkeakouluissa.
Olemme pyrkineet vastaamaan asiakkaiden esittämiin toiveisiin lisäämällä e-aineistojen hankintaa esimerkiksi Ellibsin e-kirjapalvelussa. Kotimaisten e-kirjojen hankintamäärä Metropolian kirjastossa on vuodesta 2018 vuoteen 2021 kasvanut 20 kirjasta 145 kirjaan ja lainausmäärä yli kymmenkertaistunut. Vuonna 2021 kotimaisia e-kirjoja lainattiin 11 259 kertaa. Muutoksesta kerrotaan tarkemmin kuviossa 2.
[caption id="" align="alignnone" width="594"] Kuvio 2: Kotimaisten e-kirjojen hankinta-, lainaaja- ja lainamäärien kehitys 2018-2021[/caption]
Metropolian kirjaston yhdeksi strategiseksi tavoitteeksi on vuodelle 2022 valittu e-aineistojen käytön lisääminen:
arvioimme nykyiset lehtitilaukset ja pyrimme lisäämään e-lehtien määrää kokoelmassamme
kurssikirjahankinnoissa siirrämme mahdollisuuksien mukaan painopistettä e-kirjoihin
markkinoimme e-aineistoa näkyvämmin.
E-aineiston käyttö on yhteinen asia
Kuten edellä on käynyt ilmi, sähköisten aineistojen hiilijalan- ja hiilikädenjälkeen vaikuttavat monet tekijät. Tällä hetkellä ei ole saatavilla yksiselitteisestä tietoa siitä, kuinka ekologisesti, taloudellisesti tai sosiaalisesti kestävää niiden käyttö on.
Uskallamme kuitenkin vetää johtopäätöksen, että painetun aineiston korvaaminen e-aineistolla on ekologisesti järkevää. Mitä enemmän e-aineistoja käytetään sitä enemmän ne edistävät kestävää kehitystä ja ovat ekologinen vaihtoehto painetulle aineistolle1,6,9.
Haasteita e-aineiston hankinnalle asettaa taloudellinen kestävyys, jos lisenssiehtoja ja mekanismeja ei saada yhteistyössä kustantajien kanssa muokattua parempaan suuntaan.
Sähköisten aineistojen hankinta ja käyttöönotto ovat muuttaneet ja muuttavat kirjaston työprosesseja ja osaamisvaatimuksia. Lisäksi käyttö opetuksessa vaatii hieman vaivannäköä myös opettajilta. Muun muassa käyttö- ja tekijänoikeuksiin liittyviin kysymyksiin sekä miten aineistoa voi hyödyntää digitaalisissa oppimisympäristöissä, kuten esimerkiksi Moodlessa, löytyy ohjeita Metropolian kirjaston Libguides-oppaasta Digitaalisten aineistojen käyttö opetuksessa.
Kestävän kehityksen periaatteiden toteutumisen näkökulmasta olisi tärkeää, että koko korkeakouluyhteisö sitoutuu e-aineistojen käyttöön entistä vahvemmin. Autamme asiakkaitamme mielellämme kaikissa e-aineistoihin liittyvissä kysymyksissä.
Kirjoittajat
Hellevi Hakala työskentelee Metropolian kirjastossa tietopalvelupäällikkönä. Hän on työskennellyt yli 30 vuotta kirjastoalalla, niin yleisissä- kuin korkeakoulukirjastoissa.
Sari Soininen työskentelee Metropolian kirjastossa tietoasiantuntijana ja e-aineistokoordinaattorina.
Lähteet
Positive Impact, 2021: Kirjastot matkalla hiilineutraaliin jakamistalouteen. Selvitys Suomen yleisten kirjastojen ilmastovaikutuksista ja kädenjäljestä (pdf). Tilaaja: Helsingin kaupunginkirjasto.
Ammattikorkeakoulukirjastojen käyttäjäkysely 2020. Metropolian kirjaston tulokset.
Hellevi Hakala & Kortelainen Maarika 2019. Tsemppiä elämään ja opintoihin. Kirjastohengailua opiskelijoiden hyvinvoinnin tukemiseksi. Signum. 51 (3), s. 21-26.
Mikkonen, A.; Klinga-Hyöty, E. & Kinnari, S. 2020. AMK-kirjastojen käyttäjäkysely 2020. Kreodi no 3.
Kuo-Lun Hsiao & Chia-Chen Chen 2016. Value-based adoption of e-book subscription services: The rolesof environmental concerns and reading habits. Telematics and Informatics. 34 (5), 434-448.
Harish K Jeswani & Azapagic Adisa 2015. Is e-reading environmentally more sustainable than conventional reading? Clean technologies and environmental policy. 17 (3), s. 803-809.
Karimaa, Emma 2018. Printti vai e-aineisto. Kestävä kirjasto -blogi.
Ritola, Maria 2021. Kirjasto digitaalisessa ajassa. Kirjastojen tulevaisuus on digissä - kohti yhteistä e-kirjastoa webinaari 28.4. 2021.
Chowdhury, Gobinda 2012. How digital information services can reduce greenhouse gas emissions. (pdf) Online Inf. Rev. 36 (4), 489–506.
Kirjaston palvelujen taidokas hyödyntäminen on osa laadukasta ammattikorkeakouluopiskelua. Kirjaston tehokas hyödyntäminen ja tiedonhankinta ovat tärkeitä oppimaan oppimisen taitoja, jotka on hyvä hallita jo opintojen alussa. Tässä kirjoituksessa kerron kirjastoon tutustumisesta Seppo-pelin avulla.
Opintojen alun infoähky
Opintojen alussa opiskelija kohtaa paljon uutta. Niin paljon, ettei kaikkea voi mitenkään omaksua. Erityisen pulmallisia ovat mielestäni perinteiseen luento-opetusmalliin toteutetut infotilaisuudet, joissa vuoron perään kerrotaan Metropolian eri toimintoihin liittyviä asioita. Suurin osa kerrotuista asioista unohtuu saman tien, kun muisti on jo kuormittunut uusien opiskelukavereiden nimistä ja siitä, miten kampuksella löytyy oikea tila. Uudenlaiseen tilanteeseen ja uusiin ihmisiin tutustuminen vie paljon energiaa.
Toiminnallisuus avuksi
Tiedämme, että sanallinen tieto sisäistetään parhaiten, kun se on oikea-aikaista ja tulee tarpeeseen. Vielä parempi, jos sen voi saman tien sitoa konkreettiseen toimintaan. Järvilehdon (2014) mukaan kuullusta tiedosta muistetaan vain noin 5 %, kun taas tekemällä opitusta 75 %. Tehokasta oppimista ei myöskään tapahdu ilman kiinnostusta ja innostusta.
Kirjastossa opintojen alun infoähkyä on pyritty ratkaisemaan kehittämällä kirjastoon tutustumista toiminnallisempaan suuntaan. Ensin puhutut infot korvattiin kirjastosuunnistuksilla, joissa ratkaistiin erilaisia tehtäviä kirjastossa paikan päällä välineinä pääsääntöisesti paperi ja kynä. Teknologian kehittymisen ansiosta voimme toteuttaa kirjastoon tutustumisen digitaalisesti ja mobiilisti Seppo-pelin avulla.
Sepon avulla pelattavassa pelissä opiskelija oppii kirjaston käyttöä vähitellen, kun peli etenee. Ymmärrys syntyy, kun asialle tai käsitteelle saa vastineen toiminnan ja kokemuksen kautta. Siten opittavat asiat jäävät paremmin muistiin. Pelaaminen on samaan aikaan leikkimielistä ja tavoitteellista, mikä edesauttaa oppimista.
Ihminen pelaa ja leikkii luonnostaan
Pelaaminen ja leikkiminen on ihmiselle lajityypillistä toimintaa. Lähes kaikki vauvasta vaariin pelaavat. Yleisessä keskustelussa pelaaminen usein viittaa digitaaliseen pelaamiseen, mutta pelaamista on hyvin monenlaista: korttipelit, pallopelit, rahapelit, sanaristikot jne. Tilastokeskuksen tutkimuksen mukaan digitaalinen pelaaminen on nelinkertaistunut 25 vuoden aikana. Pelaajabarometrin 2018 mukaan 97,8 % suomalaisista ilmoittaa pelaavansa ainakin satunnaisesti. Vuoden 2020 pelaajabarometrissä vastaava luku on peräti 98,2 %, ja digitaalisia pelejä pelaavien määrä on 78,7 %.
Pelaaminen on useimpien mielestä mielekästä. Vaikka pelaaminen on pääsääntöisesti vapaa-ajan puuhaa, pelejä ja pelillisyyttä voidaan hyödyntää myös muilla elämän osa-alueilla. Pelaajabarometrin 2020 mukaan oppimispelejä on pelannut 19 % väestöstä. Pelissä vaikean tai tylsän asian oppiminen voi olla helppoa ja hauskaa. Pakkopullasta voi muodostua mielekäs kokemus.
Kirjaston tiloihin ja perustoimintoihin tutustuminen pelin avulla tekee tilaisuudesta hauskan ja leikkisän. Pelin avulla haluamme myös kertoa, että kirjasto ei ole vakava ja hiljainen paikka, vaan myös rento ja leikkimielinen. Ensivaikutelmalla on väliä, mukavaan paikkaan palataan helpommin.
Seppo-pelialusta
Seppo on kotimainen digitaalinen pelialusta, jossa voi luoda karttapohjaisia pelejä, joita pelataan mobiililaitteilla. Seppo toimii selainpohjaisesti, eli mitään erillistä sovellusta ei tarvitse ladata. Pelilautana voi olla pelialueen GPS-kartta tai peliin tuotu kuva. Seppoa hyödynnetään monessa peruskoulussa suunnistamiseen, esimerkiksi oman poikani koulussa sitä käytettiin kevään etäopetusjakson aikana liikuntatunneilla.
Sepossa on monenlaisia tehtävätyyppejä, joista voi valita kuhunkin tehtävään parhaiten sopivan. Luovassa tehtävässä vastaus voi olla tekstiä yhdistettynä kuvaan, videoon tai audioon. Muut tehtävävaihtoehdot ovat perinteisempiä: monivalinta, valintaruutu, puuttuva sana ja yhdistä parit. Lisäksi on mahdollista luoda salamatehtäviä, lisätä aikapainetta ja lukita tehtävä avautumaan koodilla. Tehtäviin voi lisätä tekstin lisäksi tai sijaan ääntä, kuvaa ja/tai videota.
Sepossa voi käyttää hyödyksi myös pelitasoja. Tasojen avulla voi määrittää tehtävien suorittamisen järjestystä tai lisätä vaikeusastetta, kun edetään tasolta toiselle.
Seppoa pelataan paikan päällä ja etänä
Seppoa on käytetty kirjastoperehdytyksessä Metropolian kirjastossa ensimmäisen kerran jo vuonna 2017 Myyrmäen kampuksella. Sepon käyttö on laajentunut vähitellen, ja tänä syksynä kirjastoon on tutustuttu Seppo-pelin avulla lähes kaikilla kampuksilla. Myös Myllypurossa on vihdoin päästy seppoilemaan, kun uusi kirjasto on saatu käyttöön.
Kirjaston Seppo-peliä pelataan kirjaston pohjapiirrokseen sijoitettujen tehtävien avulla. Peliä pelataan pienryhmissä. Peli kestää ryhmästä riippuen puolisen tuntia, aikaa sessiolle varataan yleensä vähintään 45 minuuttia. Pelin tavoite on, että opiskelijat tutustuvat kirjaston tiloihin ja oppivat siitä, mitä kirjastossa voi tehdä ja miten. Olemme tehneet pelistä sekä kirjastossa pelattavan että etänä pelattavan version.
Kirjastossa pelattavaa peliä kutsutaan meillä “Lähisepoksi”. Siinä opiskelijat kisaavat kirjastotietäjän tittelistä. Pelin ajatus on yksinkertainen: jokaisesta oikeasta vastauksesta saa pisteitä, ja pelin voittaa se ryhmä, jolla niitä on pelin lopussa eniten. Kirjaston pelissä ryhmien keskinäinen kilpailu on ainakin toistaiseksi ollut toissijaista, riittää kun ryhmät pelaavat pelin läpi. Peli pelataan anonyymisti itse keksityn ryhmätunnuksen avulla. Pieni palkkio onnistuneen pelisuorituksen jälkeen on pohdinnassa.
Kartalle sijoitetut tehtävät suoritetaan menemällä kartan osoittamaan paikkaan kirjastossa. Osa tehtävistä avautuu vain koodilla, joka löytyy kirjastosta juuri siitä paikasta, jonne tehtävä on kartalla sijoitettu. Näin varmistetaan, että ryhmät liikkuvat kirjastossa. Pelikartalla voi edetä haluamassaan tahdissa ja järjestyksessä.
Kirjastoon tutustumisen tehtävät ovat konkreettisia kirjaston palveluihin liittyviä tehtäviä. Pelissä tutustutaan kirjaston fyysisiin tiloihin, aktivoidaan kirjastokortti opiskelijoille tarkoitetussa Tuudo-mobiilisovelluksessa, etsitään kirjoja MetCat Finnasta ja hyllystä sekä opitaan, miten kirjoja varataan.
[caption id="attachment_4946" align="alignnone" width="363"] Voit tutustua Myllypuron kirjastoon etänä Seppo-pelin avulla osoitteessa seppo.io. Pelin koodi on 2G92EB.[/caption]
Poikkeukselliset ajat vaativat uudenlaista ajattelua. Siksi kirjastossa ryhminä pelattavan pelin rinnalle on muokattu etänä pelattava peli. “Etäseppo” tarjoaa vaihtoehdon paikan päällä pelattavalle Sepolle.
Etänä pelattavassa versiossa pelaaminen ei vaadi kirjastoon tulemista. Peli on suunniteltu pelattavaksi yksin. Koska pelaajat eivät ole kirjastossa, peliin on lisätty kuvia ja tehtäviin on lisätty tietoa kirjastosta. Myös etäsepossa tehtävistä saa pisteitä, mutta siinä pelaajia ei aseteta järjestykseen.
Etäseppoa on tarjottu lähinnä vaihtoehdoksi niille ryhmille tai yksilöille, jotka eivät ole päässeet kirjastoon seppoilemaan. Peliä ei ole vielä pelattu kovin paljon. Tarkoitus on lisätä se avoimesti kirjaston verkkosivuille, jolloin kuka tahansa voi tutustua sen avulla kirjaston toimintaan.
Sepon käyttö laajenee
Kirjaston Seppoja on pelannut jo monta sataa uutta opiskelijaa, ja se on yleisesti ottaen otettu vastaan positiivisesti. Pelaaminen on koettu innostavaksi ja kivaksi tavaksi tutustua kirjastoon. Meillä on tarkoitus kehittää lisää Seppo-pelejä. Tällä hetkellä Sepon avulla on jo tehty pakopelihenkinen peli opinnäytetyövaiheen tiedonhakuun sekä aineistonhallinnan pakopeli.
Kirjastoon tutustuminen pelaamalla luo kirjastosta mielikuvaa tekemisen paikkana. Rikomme mielellämme mielikuvan kirjastosta vain kirjavarastona jo heti ensimmäisellä tutustumiskäynnillä.
Seppo-pelin avulla se onnistuu!
Kirjoittaja
Päivi Ylitalo-Kallio on informaatikko ja tiimivastaava Myllypuron ja Arabian kampusten kirjastoissa. Päivi on opiskellut mm. pelitutkimusta Tampereen yliopistossa ja käyttäjäkeskeistä suunnittelua Laureassa. Päivillä on myös ammatillisen opettajan pedagoginen koulutus. Pelaaminen, pelillistäminen ja pelien hyödyntäminen toiminnan kehittämisessä kiinnostavat Päiviä sekä ilmiöinä että välineinä.
Lähteet
Järvilehto, L. 2014. Hauskan oppimisen vallankumous. Helsinki, PS-kustannus.
Kinnunen, J., Lilja, P. & Mäyrä, F. 2019. Pelaajabarometri 2018: monimuotoistuva mobiilipelaminen. Tampere, Tampereen yliopisto. (PDF)
Kinnunen, J., Taskinen, K. & Mäyrä, F. 2020. Pelaajabarometri 2020: pelaamist koronan aikana. Tampere, Tampereen yliopisto. (PDF)
Suomen virallinen tilasto (SVT): Vapaa-ajan osallistuminen [verkkojulkaisu].
Digipelaaminen 2017. Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 15.9.2020].
Tutustu aiheeseen lisää
Seppo.io
Gee, J. 2005. Learning by Design: Good Video Games as Learning Machines. E-Learning and Digital Media, 2005, Vol. 2, no. 1.
Laukia, J., Isacsson, A., Mäki, K., Teräs, M. 2015. Katu-uskottava ammatillinen koulutus: Uusia ratkaisuja oppimiseen. [Helsinki]: Haaga-Helia ammattikorkeakoulu. (PDF)
Kommentit
Ei kommentteja