Vuosi: 2016
MetCatissa käyttörajoituksia vuodenvaihteessa
Kirjastojärjestelmäämme päivitetään 28.12.2016-5.1.2017. Tuona aikana MetCatin toiminnassa on rajoituksia. Uusi lainat ajoissa ennen päivitystä! Päivityksen aikana MetCatissa ei voi katsoa omia lainoja tai uusia niitä tehdä varauksia kirjautua kirjastokortin tiedoilla Päivityksen aikana MetCatissa voi kirjautua Metropolian verkkotunnuksilla (haka login) tehdä aineistohakuja käyttää e-aineistoja Pahoittelemme päivityksestä aiheutuvia käyttörajoituksia. Loppiaisesta alkaen voit käyttää taas MetCatia normaalisti!
Hyvää joulua!
Metropolian kirjasto on hiljentynyt joulun viettoon - hyvää joulua, tapaamme ensi vuonna!
Hyvästi, Nelli!
Nelli-portaali lakkautetaan 31.12.2016. Palvelua ei ole meillä Metropoliassa enää päivitetty pitkään aikaan, ja nyt se siis ajetaan lopullisesti alas koko Suomessa. Nelli hankittiin aikoinaan yhteishankintana suomalaisiin korkeakouluihin. Se tuli tarpeeseen, sillä 90-luvun lopulta lähtien lisääntyneet e-aineistot tarvitsivat kotipaikan. Nellissä oli nähtävillä kaikki e-aineistot, ja niitä pystyi hakemaan nimen tai aiheen mukaan. Ja onnistui jopa monihaku eli hakeminen useasta e-aineistosta samalla haulla. Nellin toiminta-ajatus oli loistava, mutta toteutus ei ollut käytettävimmästä päästä. Esimerkiksi yksi sen parhaista ominaisuuksista eli monihaku tietystä aineistotyypistä, kuten e-kirjoista tai artikkeleista, oli piilotettu niin syvälle, ettei sitä tainnut koskaan kovin moni kirjastoammattilainenkaan löytää. Korvaaja jo käytössä: MetCat Poistuvan Nellin on nyt korvannut Finna, joka tunnetaan Metropoliassa paremmin nimellä MetCat. Finna, kuten Nellikin, on Kansalliskirjaston kehittämä ja hallinnoima, ja laajasti suomalaisten kirjastojen käytössä. Finnaa käyttävät korkeakoulujen lisäksi myös monet yleiset kirjastot. Finnasta on myös kansallinen versio, jossa on laajasti sisältöjä suomalaisten kirjastojen lisäksi myös museoista ja arkistoista. Metropolian Finna eli MetCat sisältää painettujen aineistojen tietojen lisäksi myös linkkejä e-aineistoihin. Nellistä on opittu, Finnan kehityksessä on alusta asti ollut mukana käytettävyysasiantuntijoita. Hyvästi, Nelli! Päivi Ylitalo-Kallio P.S. Alla vielä ohje siitä, miten saat Nelliin tallennetut aineistot talteen Miten saan Nelliin tallentamani aineistot talteen? Kirjaudu omaan Nelli-tiliisi Kirjahyllyn sisältö 1. Mene kirjahyllyyn 2. Merkitse kaikki kirjahyllyn tietueet 3. Valitse Tallenna tai lähetä valitut tietueet 4. Valitse haluamasi muoto 5. Valitse tallenna ja tallenna tiedosto haluamaasi paikkaan Omat lehdet 1. Mene Omiin lehtiin 2. Käytä selaimesi tallennustoimintoa (usein valikossa Tiedosto -> Tallenna tai File -> Save) tallentaaksesi omat lehdet HTML-muodossa tietokoneellesi Omat aineistot (aineistojen nimet saa talteen, mutta linkit eivät enää toimi Nelli-portaalien sulkemisen jälkeen) 1. Mene Omiin aineistoihin 2. Valitse haluamasi aineistoryhmä 3. Vie osoitin aineistoryhmän sisältämien aineistojen päälle, valitse kaikki ja kopioi 4. Liitä kopioimasi aineistoryhmät haluamaasi dokumenttiin esimerkiksi tekstinkäsittelyohjelmassa ja tallenna dokumentti koneellesi 5. Tee vaiheet 2-4 kaikille haluamillesi aineistoryhmille
Stepping outside the comfort zone : international training in the library
Hey there! I’m Sarah from Germany and I did a four-week internship in the Metropolia library in Leppävaara this autumn. Beforehand I was quite nervous. It was the first time for me to travel alone and I was going to a country I had never been before with a language I don’t understand. Oh dear! All's well, that ends well The first few days were hard, I’m not going to lie. You would think that European cities are similar to each other. And they are, most of the times. But then you notice that the doors work differently than yours do at home. And you totally lose your footing. So yes, the first few days were hard. But luckily I had the nicest coworkers that I could hope for. The staff of the Metropolia library in Leppävaara helped me whenever they could. I don’t think I could have lasted the whole four weeks without them. My typically workday was from 9 am to 4 pm. Most of the times I worked at the service desk. I also did a little book exhibition about Social Media. In my spare time I did as many tourist things as I could. For example I visited Suomenlinna. It was very cold but it was worth it. I had four wonderful weeks in Finland and I only can recommend you to spend a few weeks studying or working abroad. Kind regards Sarah
331 laatikkoa : Bulen kirjasto muuttaa, osa 2
"Toiveissa on, että elokuussa kirjat pääsisivät uusiin hyllyihinsä." Toukokuussa kerroin Bulevardin kirjaston valmistautumisesta muuttoon. Kirjastohan suljettiin Bulevardi 29:ssä (Snadia-rakennus) toukokuussa vuokrasopimuksen päättyessä. Syyslukukauden alussa kirjasto oli tarkoitus avata uusissa tiloissa Bulevardin kampuksen päärakennuksessa. Ensin piti Snadia kuitenkin tyhjentää. Uuden kirjaston pystyttäminen Elokuussa jatkuivat muuttopuuhat kirjaston uusissa tiloissa päärakennuksen kellarikerroksessa. Tiloihin, jotka aiemmin palvelivat mm. henkilöstöravintolana, pystytettiin nyt uudet valkoiset kirjahyllyt tehokkaine hyllyvaloineen. Kun Bulevardin kirjasto muutaman vuoden kuluttua kampusmuuttojen myötä suljetaan lopullisesti, siirtyvät nämä hyllyt Myllypuron kampuksen kirjastoon. Elokuun viimeisellä viikolla tulevassa kirjastossa oli jo ruuhkaa: helpdeskin harjoittelijat asensivat tietokoneita, sähkömies teki viimeisiä sähkötöitä ja lainausautomaatti uusine pöytineen sekä hälytinportti asennettiin paikalleen. Kiirettä oli, sillä kirjaston kokoelman takaisinmuutto oli tilattu samalle viikolle eikä tiloihin olisi mahtunut sekä asennusporukka että muuttomiehet. Eivätkä varsinkaan kirjalaatikot! Olimme optimistisesti kuvitelleet, että laatikot pinottaisiin nätisti järjestykseen kirjahyllyjen väliin, josta sitten helposti purkaisimme kirjat hyllyihin. Muuttopäivänä totuus valkeni aika nopeasti: 331 laatikkoa eivät todellakaan mahtuneet kirjastotilaan vaan suurin osa jouduttiin kärräämään kahvilan lehtilukuhuoneeseen. Tiukille otti, että sopivat edes sinne! Muista toimipisteistä paikalle tulleiden kollegoiden avulla saimme kirjat laatikoista hyllyihin kolmessa päivässä ja uusi kirjasto avattiin 1. syyskuuta, kuten olimme keväällä luvanneetkin. Varsinaisia avajaisia viettänemme vuodenvaihteen jälkeen, kunhan kahvilan ja kirjaston yhteinen lehtilukutila valmistuu lopulliseen kuosiinsa. Lämmin kiitos kaikille muuttoprojektissa auttaneille! - Annamari
Mitä kirjastonjohtaja pohtii? KINE2016
Pomo viestii - kuuleeko kukaan? Kuinka räjäyttää jähmeät tiimirakenteet? Mitkä kirjaston säännöt voidaan heittää roskikseen? Esimerkiksi tällaisia kysymyksiä nousi esiin, kun kirjastonjohtajat saivat KINE2016 -seminaarin päätteeksi vapaasti kertoa mistä asioista haluavat keskustella yhdessä. Open Space -työpaja aloitettiin luomalla agenda. Kaikilla oli mahdollisuus kirjoittaa ajankohtainen ja merkityksellinen asia tai kysymys Post it -lapulle. Tämän jälkeen jokainen ehdottaja kertoi nimensä ja kysymyksensä kaikille sekä vei lapun agenda-seinälle. Nopeasti koossa oli 50 ryhmäkeskustelua. Ensimmäiset sessiot alkoivat klo 11.45. Noin tunnin välein alkoi aina uusia keskusteluja. Kysymyksen ehdottaja toimi ryhmän vetäjänä ja osallistujat valitsivat vapaasti mihin keskusteluun haluavat osallistua. Ryhmäkeskusteluiden periaatteet olivat näkyvillä. Osallistujat noudattivat kahden jalan lakia. Jokainen sai siis valita vapaasti ryhmän ja siirtyä milloin halusi toiseen ryhmään tai pysyä loppuun asti samassa ryhmässä. Itseohjautuvasti kukin siis osallistui keskusteluun, jossa koki olevansa hyödyksi tai oppivansa jotain uutta. Eniten keskusteluja käytiin työhön liittyvistä muutoksista: turhat työt, uusien taitojen oppiminen, toimenkuvien muutokset, resurssien väheneminen, luovuus ja kokeileminen sekä muutosstressi. Toinen suosittu teema oli työntekijöiden innostaminen: Miten innostan ja innostun itse? Johtamisen eri näkökulmat olivat myöskin esillä: itsensä johtaminen, eri-ikäisten johtaminen sekä etäjohtaminen. Lisäksi keskusteltiin ilosta, kävelykokouksista, etiikasta, palkitsemisesta, asiakaspalveluvuorojen jakoperusteista ja päättäjistä. Open Space -iltapäivän lopuksi oli yhteenveto, jossa tilaisuuden vetäjät Anu ja Jussi Promindasta kysyivät mielipiteitä ja tunnelmia. Monet kiittelivät sitä, että kerrankin oli aikaa keskustella kollegoiden kanssa. Tilaisuuden jälkeen kootussa palautteessa tuli esiin myös kriittisiä kommentteja. Osan mielestä sessioita oli liian monta. Osa taas koki, että sessiot kestivät liian kauan. Joku koki hankalaksi uudenlaisen tavan toimia: keskusteluihin piti vaan mennä mukaan, ei tehty muistiota eikä kukaan johtanut tilannetta. Kirjastonjohtaja kuten moni muukin johtaja joutuu usein pohtimaan asioita yksin. Open Space -työpaja mahdollisti keskustelut, joihin ei arjen työkiireissä ole tilaa tai paikkaa: Pidin erityisesti perjantai-iltapäivän ohjelmasta, koska siinä pääsi paitsi miettimään oppimaansa, myös pohtimaan työhön liittyviä haasteita syvemmin yhdessä muiden samojen ongelmien kanssa kamppailevien kanssa. Tällaisissa tapahtumissa saatu vertaistuki on korvaamatonta pienen kirjaston yksinäiselle esimiehelle. Kaisu Kuvat: Prominda
Tottelin tekoälyä
Kuulokkeet korville ja välittömästi uppouduin niistä tulvineeseen äänimaisemaan. Tekoälyksi esittäytyvä ääni ohjasi kulkuani ja jutteli kaikesta maan ja taivaan välillä. Osallistuin yhdessä kirjastolaisten ja parin viestinnän ihmisen kanssa RemoteHelsinki-esitykseen. Minun oli helppoa toimia tekoälyn äänen mukaan. Kuljin ”autopilotilla”: tein mitä tekoäly käski tehdä. Esitys sai minut pohtimaan kirjaston yhä kasvavaa automatisointia. Tekoäly kutsui liikennevaloja kaupungin automaattiseksi diktaattoriksi. Kirjaston diktaattori on taas sähkölukko. Omatoimiaikana se päästää sisään vain ne asiakkaat, joilla on toimiva kulkutunniste. Muut jäävät ulkopuolelle, elleivät livahda sisään edellisen asiakkaan kannoilla. Ei siis kovin tehokas diktaattori - kuten eivät ole liikennevalotkaan. Myönnän: olen joskus kävellyt päin punaista. Hälytinportti ja kamera ovat tehokkaampia diktaattoreita. Ne tallentavat tiedon, jos joku vie jotain lainaamatta ulos kirjastosta. Kauppakeskuksessa katsoin kollegoiden esitystä. Outoa miten he yhdessä tekivät jotain, mitä harva meistä tekisi normaalisti. Kohta oli minun vuoroni tanssia ja kollegat saivat vuorostaan olla yleisönä. Tottelimme tekoälyä. Se oli hauskaa! Mitä muuta kirjastossa on automatisoitu? Postiohjelma lähettää muistutusviestit asiakkaille. Työ, jonka aikaisemmin teimme itse aamuisin, on yön aikana hoidettu. Ilmoitukset noudettavista varauksista lähtevät myös automaattisesti. Lainaus ja palautus on automatisoitu. Puhumattakaan MetCat-verkkopalvelun uusista ominaisuuksista! Seuraavaksi tekoäly määräsi: "Nyt on aika pitää tauko." Istuin muiden kanssa kirkon penkkiin ja tekoäly antoi ohjeen: ”Rukoile, meditoi tai istu vaan paikallasi.” Metropoliassa suunnitellaan virtuaalikierroksia. Ne tulevat olemaan osa virtuaalikampusta. Entä tekoälyn ohjaama kierros kampuksella tai kirjastossa? Tulevaisuudessa opiskelija, uusi työntekijä tai alueen asukas astuu Metropolian kirjastoon. Hän ottaa ovelta kuulokkeet ja lähtee tekoälyn johdattamana kierrokselle. Millainen ääni on Metropolian kirjastolla? Vaihtuuko ääni ihmisen mukaan? Osaako se käydä aitoa dialogia? Ehkä se antaa asiakkaalle neuvon: ”Pysähdy. Etsi mukava tuoli. Kirjastossa voit keskittyä hetkeen ja koota voimia!” Kaisu Kuvat: copyright Remote Helsinki, kuvaaja Adriana Dobrin
MetroSport avasi taas lukuvuoden
MetroSport on Metropolian lukuvuoden avajaistapahtuma, joka on samalla liikunnan ja hyvinvoinnin tapahtuma. Opiskelijoiden ja henkilökunnan yhteinen tapahtuma järjestettiin tänä vuonna Myyrmäki-hallissa ja Energia Areenalla Myyrmäessä. Myös kirjasto oli mukana MetroSportissa, tällä kertaa kahden toimintapisteen voimin. Kirjarata oli mukana jo neljättä kertaa ja e-kirjaongintakin jo toista kertaa. Kirjaradassa idea on kiertää rata kirja pään päällä kävellen. E-kirjaonginnassa saa satunnaisen e-kirjan makean yllätyksen kera. Koska bittejä on vaikea laittaa ongintakoriin, pääsee kirjaan korissa olevan QR-koodin avulla. MetroSportin järjestää METKA eli Metropolia Ammattikorkeakoulun opiskelijakunta. Tapahtuma on suunnattu kaikille pääkaupunkiseudun korkeakouluopiskelijoille sekä korkeakoulujen henkilökunnalle. Tapahtuman tarkoitus on saada opiskelijat tutustumaan erilaisiin liikutalajeihin ja hyvinvointipalveluihin. Eikä pidä unohtaa hauskanpitoa! Hyvä fiilis tulee viimeistään kuplafudiksessa - jos uskaltaa kokeilla. Itse en kokeillut, mutta vietin tovin naureskellen kentän laidalla. Metropolian osteopaattiopiskelijat tarjosivat tapahtumassa työnäytteitä. Ihanaa :) Positia Hyvinvointipalvelut on opiskelijoiden työharjoittelupaikka, josta voi sitten varata pidemmän ajan osteopaatille tai vaikkapa jalkaterapiaan. Päivän lopuksi saimme nauttia energisten Mustan Barbaarin ja Prinssi Jusufin musiikista. Ensi vuonna taas. En malta odottaa! Odotellessa voi vaikka katsoa videon vuoden 2015 MetroSportista! Päivi Ylitalo-Kallio Lisätietoa: Metrosport Metka
Järjestelmien jättiläiset
Kirjastojen työntekijöitä on joskus sanottu tiedon jättiläisiksi. Metropolian kirjastossa työskentelee myös muutama melkein jättiläinen, nimittäin oman järjestelmätiimimme jäsenet. Nämä viisi ”jätiläistä” - Matti Elomaa, Kaija Kivikoski, Ari Penkkimäki, Saija Pyhtilä ja Päivi Ylitalo-Kallio - huolehtivat muiden töidensä ohella kirjastotoiminnan taustalla olevista verkkopalveluista ja tietojärjestelmistä. Kirjastojärjestelmä Voyager sisältää tiedot asiakkaista ja aineistoista. Noteshandler- ja Henkka-järjestelmillä hoidetaan asiakasviestejä ja laskutusta. Asiakkaidemme käyttämiä verkkopalveluita ovat MetCat, Libguides-oppaat sekä kirjaston asiakaspalvelu-chat. Tietojärjestelmät liittyvät moneen kirjaston toimintoon ja niissä tapahtuvat muutokset vaativat jätiläisten toimia. Kirjaston taustajärjestelmä Voyager toimii pääasiassa ilman jätiläisten ylläpitoa, mutta silloin tällöin lukuvuoden aikana on käytävä tekemässä muokkauksia ohjelman asetuksiin. Kesäksi, kun kirjastot ovat pitkään kiinni, lainattaville aineistoille asetetaan pitkät laina-ajat. Syksyllä jätiläiset muokkaavat ja siirtävät opiskelijajärjestelmästä uusien opiskelijoiden tiedot Voyager-kirjastojärjestelmään. Näin varmistetaan se, että uusien kirjastokorttien jakaminen olisi syksyn kiireissä sujuvaa asiakaspalvelutiskillä. Järjestelmäpäivitykset vaativat myös jätiläisten osallistumista: ennen päivityksiä on tehtävä valmisteluita ja päivityksen jälkeen on varmistettava, että palvelut toimivat jälleen. Muutoksista ja toimintahäiriöistä on myös viestittävä asiakkaillemme mm. sosiaalisessa mediassa ja Metropolian viestintäkanavien kautta. Hidasta ja nopeaa Jätiläisen työ saattaa olla hidasta ja pitkäjänteistä mutta välillä on tehtävä nopeitakin ratkaisuja. Jos huomataan, että järjestelmissä on jotain vikaa, on "korjausjoukkojen" lähdettävä heti etsimään vian syytä. Jätiläisten työhön liittyy myös vahvasti kehittämistyö eli kirjastotoiminnan uudistuksiin ja muutoksiin reagoiminen ja teknisten toteutusten miettiminen. Ensi vuonna MetCatiin tuodaan aineistotietoja toisesta kirjastotietokannasta (Taideyliopistojen Arsca-tietokanta), tähänkin muutos- ja suunnittelutyöhön jätiläiset osallistuvat. Kehitystyötä tehdään myös yhdessä muiden Suomen korkeakoulukirjastojen kanssa. Tällä hetkellä yritetään integroida Kansalliskirjaston tuottama verkkomaksamisohjelma toimimaan MetCatissa, jotta asiakkaidemme olisi mahdollista maksaa myöhästymismaksut verkossa. Tavoitteena on kehittää kirjaston verkkopalveluja entisestään. Siivousta, analysointia ja auttamista Kirjaston järjestelmätiimiläiset ovat tietokannan järjestelijöitä eli etsivät, siivoavat ja korjaavat tietokannasta tietoja. He analysoivat aineistojen käyttöä ja auttavat myös muita kirjaston työntekijöitä tässä. Jos aineistoja pitää poistaa isoja määriä, jätiläiset hoitavat asian Voyageriin kehitetyillä apuohjelmilla. Myös asiakastietoja on välillä muokattava esim. asiakasrekisteristä poistetaan asiakkaat, jotka eivät ole lainanneet viiteen vuoteen. Jätiläinen toimii kirjastossa vahvasti auttajan roolissa: jos järjestelmät eivät toimi, ei myöskään moni asia kirjaston palveluissa toimi. Jätiläinen auttaa myös ihan konkreettisesti muita kirjaston työntekijöitä, kun lainausautomaatti ei toimi tai kuitti- tai tarratulostin on heittäytynyt hankalaksi. Aina työpäivä ei suju kuin Strömsössä. Välillä saattaa tuntua siltä, että mikään ei etene tai ongelmat ovat "jättimäisiä". Onneksi tällöin tiimiläiset voivat "lyödä viisaat päät yhteen" ja ratkoa ongelmia yhdessä. Voi sitä onnistumisen tunnetta, kun asiaa on pitkään mietitty, testattu, yritetty ja sitten viimein asia saadaan päätökseen ja se toimii! Jätiläisen työssä parasta onkin muilta ja muiden kanssa yhdessä oppiminen. Saija Pyhtilä ja Ari Penkkimäki
5 parasta vinkkiä opintojen alkuun
1. Säästä rahaa Ole liikkeellä ajoissa, niin saat tarvitsemasi kirjat kirjastosta. Ilmaiseksi. Hae kirjat MetCat-palvelusta, poimi hyllystä ja lainaa automaateilla. 2. Digitalisoidu Kirjastosta löytyy tuhansia e-kirjoja, e-lehtiä ja tietokantoja. LibGuides-palvelu sisältää oppaita, joista saat tietoa oman alasi aineistoista, vinkkejä tiedonhakuun ja infoa kirjaston tarjoamista palveluista. 3. Unohda kiire Lue kirjaston e-kirjoja ja muuta e-aineistoa vaikka kotona tai kuppilassa! LibGuides-oppaiden linkkien kautta pääset e-aineistoihin myös Metropolian verkon ulkopuolelta. 4.Kysy chatissa tai sähköpostilla Chat on avoinna arkisin kaikissa kirjaston verkkopalveluissa. Sähköpostiin (kirjasto (at) metropolia.fi) vastaamme viimeistään seuraavana arkipäivänä. 5. Kirjasto on sinun Jos olet Metropolian opiskelija tai henkilökuntaa, pääset kaikkiin Metropolian kirjastoihin arkisin myös palveluaikojen ulkopuolella. Katso omatoimiajat Aukioloajat ja yhteystiedot -sivulta. Tervetuloa, uudet ja vanhat opiskelijat!