Avainsana: Valteri-koulu
Tämä elämä -hanke vastaa tulevaisuuskasvatuksen haasteisiin
Koulumaailma on täynnä kliseitä: ”Non scholae sed vitæ discimus – Emme opiskele koulua vaan elämää varten!”, ”Lapsissa on tulevaisuus” tai vaikkapa opettajien ammattiyhdistyksen käyttämä tunnuslause: ”Elämäntyönä tulevaisuus!” Kuitenkaan tulevaisuuskasvatus-sanaa ei löydy opetussuunnitelmastamme yhtään ainoaa kertaa. Sitä ehdottivat jopa omaksi oppiaineekseen jo yli 20 vuotta sitten sekä edesmennyt, arvostettu tulevaisuustutkija Mika Mannermaa että psykologian professori emerita Lea Pulkkinen. Mannermaa ehdotti oppiaineen nimeksi ”tulevaisuusajattelua”, Pulkkinen puolestaan ”tulevaisuustietoa”. Jotain on kuitenkin muuttunut. Siinä, missä edellisestä opetussuunnitelmasta tulevaisuusnäkökulmakin puuttui lähes kokonaan, on itse tulevaisuus-sana löydettävissä nykyisestä opsistamme lähes 100 kertaa. Tulevaisuuskasvatuksen tehtävänä on auttaa lasta ja nuorta rakentamaan omaa tulevaisuuskuvaansa yhtenä maailmankuvan ulottuvuutena. Tulevaisuuskuva on mielensisäistä, näennäistä kuvaa, sillä ihmisellä ei toki voi olla muistijälkiä tulevasta. Kuitenkin pienikin lapsi pystyy kuvittelemaan elämää eteenpäin kognitiivisen ja psyykkisen työn avulla. Tulevaisuuskuvan merkitys ihmiselle on kaksisuuntainen: toisaalta se luodaan asettamalla itselle tavoitteita, ja toisaalta taas siihen pohjautuva toiminta nykyhetkessä luo tulevaisuutta. Maailma elää murroksessa. Tätä toitotetaan alalla kuin alalla. Futuristi Elina Hiltusen mukaan tulevaisuustutkijat voidaan jakaa kahteen leiriin. Niihin, jotka näkevät, että juuri nyt eletään suurta muutoksen aikaa. Ja sitten taas toisiin, jotka korostavat näissä tilanteissa, että ihmisellä on taipumus liioitella muutosta juuri omassa ajassaan. He muistuttavat meitä tulen tai kirjoitustaidon keksimisestä. Itsensä Hiltunen mieltää kolmanteen ryhmään: niihin, jotka seilaavat näiden näkemysten välillä ja kokevat muutoksen olevan samaan aikaan sekä hidasta että nopeaa. Internetin on sanottu muuttaneen ja yhä muuttavan maailmaa vähintään yhtä paljon kuin kirjapainon. Kaikki, mikä voi globalisoitua, globalisoituu ja kaikki, mikä voi robotisoitua, robotisoituu. Tulevaisuudessa voidaan ajaa joukkoliikennevälineellä, jota ohjataan maailman toiselta puolelta käsin. USA:n työministeriön mukaan 65 % lapsista tulee tulevaisuudessa olemaan työssä, jota ei vielä ole olemassakaan. Tekoäly asettaa meidät aivan uudenlaisten kysymysten äärelle. Miten voimme valmistaa koululaisia tulevaisuuteen, jota emme itsekään tunne? Mannermaan lisäksi toinen merkittävä suomalainen tulevaisuustutkija, erityisesti kasvatuksen puolelta, oli Anita Rubin. Hänen mukaansa nuoret elävät yhteiskunnassamme ristipaineessa, jossa mediassa ja koulussa toisaalta luodaan liikaakin uhkakuvia maailmasta ja tulevaisuuden haasteista, ja toisaalta taas luodaan paineita nuoren selvitä niiden kohtaamisesta yksin. Koulussa kaivataan kanssakulkijoita, aikuisia, jotka katsovat tulevaisuuteen lasten ja nuorten kanssa yhdessä, heitä kuunnellen. Tulevaisuuden äärellä olemme kaikki yhtä ensikertalaisia! Tähän haasteeseen pyrkii osaltaan vastaamaan myös Tämä elämä -hanke. Hanna Lampi Ohjaava opettaja Oppimis- ja ohjauskeskus Valteri Tämä blogiteksti koostuu osista Hanna Lammen väitöskirjan lektiota, joka esitettiin Helsingin yliopistolla 16.6.2017. Lähteet ja koko väitöskirja ovat luettavissa osoitteessa: http://urn.fi/URN:ISBN:978-951-51-3492-9
Oivalluksia
Psykoterapeutti Maaret Kallio kysyi keväällä ”Olisinpa tiennyt” -kampanjassa julkisuuden henkilöiltä, mitä he sanoisivat nuorille itselleen nyt. Kampanja sai suuren suosion ja levisi sosiaalisessa mediassa: Instagramista hakusanalla #olisinpatiennyt löytyy 2256 julkaisua. Menestystä niittänyt laulaja-näyttelijä Paula Vesala sanoisi itselleen näin: ”#olisinpatiennyt että minulla on merkitystä. Että en ole huono. Että minuakin voi joku rakastaa, että vaikka hajoan monta kertaa, selviän aina seuraavaan päivään…” Radio- ja tv-juontaja Anni Hautala puolestaan sanoisi: ”#olisinpatiennyt 15-vuotiaana että ei se haittaa, jos ei ole niin taitava matematiikassa, ja että kaikki kyllä aina lopulta järjestyy parhain päin. Ja että ystävät pysyy…” Suuressa osassa julkaistuista Olisinpa tiennyt -teksteissä toistuu itsensä hyväksyminen, omiin vahvuuksiin luottaminen ja luottamus tulevaan. Helpommin sanottu kuin tehty! Opettajat, mummit ja kummisedät voivat antaa elämänohjeita, mutta tärkeintä on varmasti oma oivaltaminen. Tämä elämä -hankkeessa valmistuvassa opinto-ohjauksen materiaalissa, jota nuoret ovat itse kehittämässä, on mahdollisuus juuri tähän. Oivaltaa niitä asioita, jotka ovat tulevaisuuden ja nuoren oman elämän kannalta tärkeitä. Löytää vahvuuksia, tehdä valintoja ja pohtia merkityksiä. Nämä oivallukset ovat tärkeitä kaikille toimintakyvystä riippumatta. Tulevaisuutta pohtivat kaikki nuoret. Toisilla ei kuitenkaan ole yhteiskunnassa yhtä lailla mahdollisuuksia valintoihin, vaan esimerkiksi oppimisvaikeudet tai muut toimintakyvyn rajoitteet sulkevat näitä mahdollisuuksia. Tällöin nuoren itsensä lisäksi hänen ympärillään olevien ihmisten olisi erittäin tärkeää nähdä hyvä ja löytää vahvuus. Jotain sellaista, mitä voisi lähteä kehittämään ja joka kantaisi eteenpäin vie tulevaisuus minne vain: opiskeluihin, työelämään, tuettuun työhön, toimintakeskukseen tai itsenäiseen elämään valmentaville linjoille erityisammattikouluihin. Tarvitaan myös asennemuutosta, jotta yhteiskunta ei syrjisi ketään taustan vuoksi. Edelleen tällä hetkellä pyörätuolissa istuvan, romanin tai muslimin on kantaväestöä vaikeampi saada töitä. Tämä elämä -hankkeessa suunnitellaan nyt uusia pilottityöpajoja. Oppilaiden ja mukana olleiden opiskelijoiden antamaa palautetta pidetään ensisijaisen tärkeänä ja se ohjaa hanketta kohti toista pilottikierrosta. Lisäksi arvioidaan, miten vielä paremmin saisimme nuorten ääneen kuuluviin, jotta lopputulos olisi nuorten näköinen. Hehän ovat oman elämänsä parhaimpia asiantuntijoita, ja joskus meitä aikuisia paremmin kärryillä myös siitä, kuinka työelämä ja siihen vaikuttavat tekijät tulevat tulevaisuudessa muuttumaan! Elina Huusko Konsultoiva ohjaaja Oppimis- ja ohjauskeskus Valteri Kuva: Veikko Somerpuro
Toimintakyky on asennetta ja voimavaroja
Mikä on tärkeää, kun puhutaan oppilaan toimintakyvystä? Onko se kykyä ja voimavaroja, joilla selvitään koulusta? Onko se standardi, johon verrataan kunkin yksilön suoriutumista? Onko se tavoite, jota kohti pyritään? Vai onko se tyhjänpäiväinen käsite, joka kuvastaa puutetta? Yleensä toimintakyky liitetään oppilaan fyysisiin ominaisuuksiin tai suoritteisiin. Oppilaalla, joka istuu pyörätuolissa, on nähtävissä oleva toimintakyvyn rajoite. Tämä on osa toimintakykyä, mutta toimintakyvyn käsite tulee käsittää paljon fyysistä osa-aluetta laajemmin. Maailman terveysjärjestö WHO on lanseerannut vuonna 2001 toimintakyvyn, toimintarajoitteiden ja terveyden kansainvälisen luokituksen, International Classification of Functioning Disability and Health (ICF), joka on suomennettu vuonna 2004 ja päivitetty vuonna 2015 Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen toimesta. Oppilaan tarpeet vai ympäristön esteet? Toimintakyvyllä tarkoitetaan kykyä toimia tilanteen ja olosuhteiden vaatimalla tavalla. Joissakin tilanteissa ja olosuhteissa oppilas voi olla vaikeasti vammainen, joissakin ei lainkaan. Tämän takia eri ympäristöissä tehtävät havainnot ja arviot eivät ole täysin vertailukelpoisia keskenään. Toimintakyky ei siis ole vain sitä, kuinka hyvin ruumiinosat toimivat, kuinka hyvin muisti pelaa tai oppiminen sujuu. Toimintakyky on paljon muuta. Se on asennetta ja voimavaroja sekä ympäristön tarjoamia mahdollisuuksia. Jos ALS:ia sairastaneen Stephen Hawkingin mahdollisuuksia osallistua yhteiskuntaan olisi arvioitu vain liikkumiskyvyn perusteella, miten paljon vähemmän tietäisimme maailmankaikkeudesta ja mustista aukoista? - Ihmisen toimintakyky on aina moniulotteinen. Jos jonkun on fyysisesti vaikeampi tehdä asioita, kuten esimerkiksi Stephen Hawkingin, hän saattaa silti ratkaista sen omassa elämässään monilla erilaisilla tavoilla, havainnollistaa ylilääkäri Matti Mäkelä THL:stä. Koulussa tuleekin pohtia, edistääkö oppilaan oppimisympäristö toimintakykyä vai rajoittaako se sitä, kun siellä on tuttuja ja tuntemattomia ihmisiä sekä oppimisen apuvälineineitä. (Piirros: Linda Saukkoranta / Valterin media-arkisto) Toimintakyky ilmenee sosiaalisessa vuorovaikutuksessa Sosiaalinen vuorovaikutus ilmentää oppilaan käyttäytymistä ja toimintaa. Vuorovaikutus kohdistuu sekä oppimisympäristöön että sosiaalisiin suhteisiin. Oppilas tarvitsee henkilökohtaista tukea ja motivointia niin koulutyöskentelyssä kuin urapolulle ohjaamisessakin. Hän tarvitsee kokemuksen siitä, että hänet nähdään yksilönä, omana itsenään, ja häntä arvostetaan. Vahvuuksien ja voimavarojen osuus siis korostuu. Tältä kannalta katsottuna sosiaaliset suhteet koulussa ja tukiverkot koulun ulkopuolella ovat ratkaisevia. Toimintakyky vai toimijuus? Oppilaiden vaikeuksien taustalla saattaa toisinaan olla syitä, joihin ei voi vaikuttaa. Sen sijaan perheeseen, koulunkäyntiin, sosiaalisiin suhteisiin tai harrastuksiin voidaan vaikuttaa. Arjen sujumiseen vaikuttamalla voidaan joko estää ongelmien ilmaantumista tai edistää niistä selviämistä. Ongelmiin keskittymisen sijaan tulisi panostaa oppilaiden minäkuvan ja itsetunnon vahvistamiseen ja vahvuuksien etsimiseen. Onnistuneen opinpolun rakentamiseen ja jatkon suunnitteluun tarvitaan tietoa oppilaan vahvuuksista, mielenkiinnon kohteista, yksilöllisestä toimintakyvystä ja tuen tarpeista. Näillä aineksilla ja yhteistyössä oppijan, hänen perheensä ja hänen kanssaan työskentelevien aikuisten kesken rakennetaan edellytykset aktiiviseen kansalaisuuteen ja elämänhallinnan kehittymiseen. Minna Sillanpää Ohjaava opettaja Oppimis- ja ohjauskeskus Valteri Toimintakyvyn käsite on laaja Toimintakyky voidaan määritellä eri tavoin. Se on laaja yläkäsite, joka kuvastaa yksilön edellytyksiä selviytyä jokapäiväisen elämän toiminnoista kotona, koulussa, vapaa-ajalla ja harrastuksissa – ympäristössä, jossa hän elää. Yksi tyypillisimmistä tavoista on tarkastella toimintakykyä jakamalla se kolmeen osa-alueeseen, jotka ovat fyysinen, psyykkinen ja sosiaalinen toimintakyky. Listaan voidaan lisätä myös kognitiivinen ja kokemuksellinen toimintakyky. Toimintakykyarvio.fi auttaa oppilaan tavoitteiden ja tulevaisuuden suunnittelussa Toimintakykyarvio.fi on Oppimis- ja ohjauskeskus Valterissa kehitetty palvelu toimintakyvyn kuvaamiseen. Sen tarkoituksena on selvittää oppilaan, huoltajan ja oppilaan arjessa toimivien ammattihenkilöiden yhteinen näkemys oppilaan toimintakyvystä. Toimintakykyarviosta saatavaa tietoa voidaan käyttää oppimisen ja siihen liittyvän tuen järjestämisen, oppilaanohjauksen sekä esimerkiksi pedagogisten asiakirjojen laatimisen tukena. Kun toimintakykytieto on koottu, tavoitteiden asettaminen ja opintopolun suunnittelu helpottuu. Toimintakykytieto voidaan siirtää myös toisen asteen oppilaitokseen, jotta riittävä tuki on saatavilla opintojen alusta lähtien. Toimintakykyarvio soveltuu käytettäväksi kenelle tahansa perusopetuksen oppilaalle. Lisätietoja ICF-luokituksen-paivittaminen Mitä toimintakyky on? Toimintakykyarvio.fi
Tämä elämä -hanke Valteri-koulun oppilaiden silmin
Positiivisen pedagogiikan näkökulmasta merkityksellistä on lisätä yhteenkuuluvuuden tunnetta ja osallisuutta ja näin ehkäistä sosiaalista syrjäytymistä. Joukkoon liittyminen on yksi ihmisen perustarpeista ja ihmisellä onkin luontainen taipumus jakaa, auttaa ja ottaa toiset huomioon. (Sajaniemi & Mäkelä 2014)[i] Tämä elämä -hankkeeseen kuuluvien koululaistyöpajojen tavoitteena oli omien vahvuuksien pohtiminen, pelimusiikin luominen sekä Tämä elämä -pelin esitestaus. Tärkeää oli joukkoon liittyminen ja yhdessä tekeminen. Työpajojen jälkeisenä päivänä (to 8.2.2018) tein kyselyn Valteri-koulun oppilaille siitä, millaisena he kokivat työpajatyöskentelyn. Keskeistä kyselyn tekemisessä oli vuorovaikutus, myös keskustelu ja aiheiden mieleen palauttaminen. Kaikki vastasivat mielellään ja vastausnurkkaukseen muodostui hetkittäin jopa jonoa. Kyselyä oli ilo tehdä! Palaute oli positiivista ja innostunutta. Kysymyksen, mikä pajoissa oli parasta, useimmissa vastauksissa mainittiin pelimusiikki ja Tämä elämä -peli: Musiikin tekeminen ja sen pelin pelaaminen. Muutamissa vastauksissa korostui myös vahvuuksien löytymisen tärkeys ja yhdessä tekemisen ilo: Monipuolisuus, yhdessä tekeminen. Oli kiva miettiä omia vahvuuksia, vahvuuskorttien avulla. Erään nuoren mielestä neljä pajapäivää oli aivan liian vähän: Parasta oli kaikki. Oli vähän lyhyt, olisi voinut olla pidempikin. Neljä päivää on mulle liian lyhyt, 30 päivää hyvä mulle! Kysymykseen mistä et pitänyt, suurin osa vastasi, että oli pitänyt kaikesta. Yksittäisiä mainintoja tuli siitä, että alkulämmittelystä tai pelin pelaamisesta ei pidetty. Seuraavassa kysymyksessä pohdittiinkin, miten peliä tulisi muuttaa. Kyselyn vastauksista nousi esiin monia hyviä parannusehdotuksia: Tuntuu aika tylsältä, kun pelissä on vaan niitä vahvuuksia, jotain muutakin pitäis olla. Jos on vaan vahvuuksia, niitä pitäisi olla enemmän kuin neljä. Tai: Se oli ihan kiva, mutta siinä ei ollut niin paljoa sisältöä. Jotain sellaista, että siellä ei olis ollut pelkkiä kysymyksiä, vaan olisi voinut tehdä myös muuta. Valteri-koulun oppilaat huomioivat myös toisensa pelin kehittämisen tarpeissa: Minun mielestäni se oli kehittävä ja ajatuksia herättävä. Kumminkin siinä on kehitettävää esim. näkövammaisille/heikkonäköisille. Kaksi oppilaista olisi halunnut muuttaa koko pelin: Kyllä, hauskemmaksi, esimerkiksi autopeliksi. Musiikin tekemisestä peliin pitivät lähes kaikki: Soitettiin hyvin ja biisi oli hyvä. Myös omia vahvuuksia kysyttäessä, ne olivat lähes kaikilla hyvin tiedossa: kiitollisuus, iloisuus, musiikki tai rohkeus, huumorintaju, sosiaalinen, tutustun nopeasti tai kultaisuus ja hassuttelu. Oli ilahduttavaa, että Valteri -koulun oppilaat kokivat työpajat enimmäkseen positiivisina, mutta erityisen hienoa oli myös rohkeus, jolla oppilaat toivat esiin epäkohtia ja parannusehdotuksia hankkeeseen: Tämä elämä oli tylsää. Normaalitunnit on kivempia kuin tämä. Joskus ehkä uudestaan. Kyselyn viimeisessä kohdassa sai vielä kertoa lisää, mikäli halusi: Kivat ohjaajat ja kivat lapset. Haluan nähdä koko porukan uudestaan. Kiitos kaikille <3. Jenni Valmari Erityispedagogiikan opiskelija Helsingin yliopisto Valteri-koulu Valteri-koulu Ruskis sijaitsee Helsingissä ja on yksi kuudesta Valteri-koulun toimipisteestä. Koulu toimii Opetushallituksen alaisuudessa ja on osa valtakunnallista oppimis- ja ohjauskeskus Valteria. Koulussa on mahdollista opiskella esi-, perus- ja lisäopetuksessa. Koulun oppilaat ja tukijakso- oppilaat opiskelevat ikäryhmien perusteella muodostetuissa luokkaryhmissä, joiden ohjauksesta vastaavat moniammatilliset tiimit. Valterissa opetus, oppimista tukeva kuntoutus sekä toimintakykyä edistävä ohjaus muodostavat yhdessä eheän, toisiaan täydentävän moniammatillista osaamista hyödyntävän kokonaisuuden. (www.valteri.fi/koulu/ruskis) [i] Sajaniemi, N. & Mäkelä, J. (2014). Ihminen voi hyvin joukossa. Teoksessa Uusitalo-Malmivaara, L. (toim.), Positiivisen psykologian voima, 136-159. Juva: Bookwell Oy.
elementti-improvisaatio erityispedagogiikka esr-hanke Helsingin yliopisto hyveet kehitystyö kehorytmiikka kohtaaminen koodaus Metropolian musiikki mobiilipeli moninaisuus musiikki musiikkipedagogiikka nuoret nuorisotyö opinto-ohjaus osallisuus pelimusiikki pelinrakennus pilottikoulut QR-koodi Ruskis taiteen soveltava käyttö toimintakyky tulevaisuus tulevaisuuskasvatus tutkimus työpajat Tämä elämä tämä elämä -hanke vahvuudet Valteri-koulu vanhemmuus yhdenvertaisuus yhteisopettajuus yläkoulu yläkoulut
