Ei autopilotti, vaan hyvässä ohjauksessa
Ensimmäinen Tämä elämä -hankkeen pilotti on takana. Neljä päivää nuoria neljästä koulusta viidessä ryhmässä tekemässä, pohtimassa ja hitaammin tai nopeammin lämpenemässä. Meidän koulumme tulee työpajoihin Tuusulanjärven kulttuurimaisemista. Joka aamu 8.15 bluetooth-kaiuttimet alkavat luukuttaa bussin takaosassa meille opettajille tuntemattomia biisejä. Lisäävät volyymia. Emme tunnista siltikään. Sipsi- ja karkkipussit rapisevat ja Juissia kuluu. Kaikki tämä opettajan luvalla, sillä harvoinhan sitä nyt susirajalta pääkaupunkiin päästään. Vantaa eristää tehokkaasti. Pajat alkavat. Ensimmäisenä aamuna teinit tarkkailevat tilanteen vaarallisuutta alta kulmien luokkakaverien välittömässä läheisyydessä. Iltapäivällä yhdessä ryhmässä on syntynyt jo lentävä lause ”kova meno”. Työpajojen päätyttyä on nähty tunteiden lämpenemisiä, kuumenemisia, draamaa ja teinikähinää. Ja paljon pohtivia, fiksuja nuoria. Tutustumisia. Spontaania auttamista ja hupaisia tilanteita. Työpajoja vetäneitä Metropolian ja Helsingin yliopiston opiskelijoita saadaan kiittää paljosta ja suuresti. Välitön asenne, huumori ja hyvä valmistautuminen kantoivat läpi pajojen. Rohkaisevat lauseet ja jokaisen oppilaan saamat henkilökohtaiset kehut oikaisevat jäykemmänkin älykännyniskan. Jos saa yläastelaisen hetkeksi kiinnostumaan, voi alkaa kesyttää nälkäisiä leijonia savannilla pelkät naudankyljykset aseenaan – vanha viidakon sananlasku. Tämä on ensimmäinen pilotti. Tämä elämä -pelin ensimmäistä versiota päästään kokeilemaan ja kommentoimaan. Kaiken kännykän ruudulta nähneet yläastelaiset ovat lahjomattomia ja suorasanaisia testaajia. Palaute on kuitenkin ollut myös positiivista ja kommenttien pohjalta on hyvä jatkaa. Koodaaja Henri ja graafikko Marie ovat testauspäivänä paikalla. Jäi hieman harmittamaan, ettei heitä esitelty, koska nämä vaatimattomat työn sankarit olisivat ansainneet isot aplodit, liputuspäivän ja nimikkoleivoksen. Aito koodari ja graafikko! Ne tyypit jotka ovat pelin ihan oikeasti saaneet heräämään elämään. Haasteena tulevissa versioissa on säilyttää pelaajan mielenkiinto, tehdä pelistä riittävän monipuolinen ja palvella perimmäistä tarkoitusta: mitkä ovat minun vahvuuteni? Ja niiden omien vahvuuksien etsimistä on työpajoissa nimenomaan harjoiteltu. Mikä parasta, nuoret ovat niitä itsestään ja toisistaan myös löytäneet. Meidän järjestäjien palauteplaverissa joku toteaa: ”Tää olisi voinut mennä ihan pieleen”. Ei mennyt. Mitä nyt bussit tulivat kouluille jo maanantaina, kun pajat alkoivat tiistaina. Tai polvi niksahti välituntipaineissa. Kas sellaista on tämä elämä! En tunnista tätäkään biisiä. Jussi Paalanen Projektikoordinaattori, Helsingin yliopisto Musiikinopettaja, Hyökkälän koulu Kuvat: Veikko Somerpuro
Nyt on hyvä combo — täältä tullaan koulut!
Opiskelijoille suunnattu koulutusjakso on pärähtänyt käyntiin! Tämä elämä -hanke järjestää koulutuksen, joka antaa valmiudet työpajojen pitämiseen Valterin Ruskis-koululla. Koululla on nuoria, joilla on jokin erityisen tuen tarve. Sinne saapuu myös muita 7. - 8.-luokkalaisia nuoria: Hyökkälän, Kannelmäen ja Laajasalon peruskoululaisia. Mukana on toki lisäksi opettajia ja opinto-ohjaajia, onhan kyseessä yläkoulujen opinto-ohjaukseen ja ilmiöoppimisen tueksi kehitettävä Tämä elämä -toimintakonsepti. Työpajoissa pakat sekoitetaan, herkin korvin tutustutetaan nuoret toisiinsa ja viedään heitä kohti omien ja toistensa vahvuuksien löytämään oppimista — musiikin, taiteen ja pelillisyyden keinoin. Kaiken kaikkiaan tähän mielenkiintoiseen nelipäiväiseen osallistuu 80 nuorta. Pilotti toteutetaan 30. - 31.1. ja 6. - 7.2.2018. Palataanpa vielä meneillään olevaan koulutusviikkoon: Mitä syntyy, kun yhdistetään osaavat, innokkaat, luovat, rohkeat musiikkipedagogiikan, sosiaalisen hyvinvoinnin ja erityispedagogiikan opiskelijat Metropoliasta ja Helsingin yliopistolta? No tietysti huippujengi, täydellinen combo! Meillä on porukka, joka tuo ennakkoluulottomasti osaamisensa monialaisen musiikki-erityispedagogiikka-peli -keitoksen raaka-aineeksi. Porukka, joka kehittää uteliaana pedagogisia taitojaan kasvussaan tulevaisuuden ammattilaiseksi. Tämä joukko on heittäytymässä rohkeasti sinne kuuluisaan kylmään veteen. Mutta lämpimin tekstiilein ja hyvin välinein varustettuina! Miksikö? Heidät on ryhmäytetty taidolla, viety pehmeästi mutta varmasti olennaisen äärelle: itsensä ja toisten kohtaamisen teemoihin. He ovat saaneet itse tekemällä todeta, miten jo yksinkertaisista kehorytmiikan ja elementti-improvisaation paloista rakennetaan soivaa musiikillista vuorovaikutusta. On pureuduttu nuorten kohtaamisen kysymyksiin ja oivallettu jälleen lisää oman aitouden tärkeydestä ja merkityksestä. Erityispedagogiikasta aiemmin tietämätön tietää jo vaikka mitä, kiitos taitavien erkkapeda-opiskelijoiden ja Valterin asiantuntijoiden! On annettu välineitä, kannustettu ajattelemaan, pohtimaan, uskomaan itseensä. Välikiitokset siis koko kouluttajatiimille, aivan huippua sekin! Eikä tämä tähän vielä lopu, homma jatkuu heti tällä viikolla! Irene Alsti-Lehtonen projektipäällikkö, Tämä elämä -hanke Metropolia Ammattikorkeakoulu
Peliä rakentamassa
Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty, kuuluu sanonta. Tämä elämä -hankkeessa pelin suunnittelussa on mukana monta kokkia eri organisaatioista omine resepti-ideoineen, johtoajatuksena kuitenkin peli, josta olisi hyötyä yläkoulujen opinto-ohjauksessa. Tietokoneella tai mobiililaitteella pelattava peli ei kuitenkaan ole edes puolivalmis pelkästä suunnittelusta, vaan se pitää myös ohjelmoida, siihen pitää tehdä grafiikat ja peliin soveltuva äänimaisema. Tässä kohtaa hanketta mukaan astuu Aalto-yliopiston Media Labin pelitiimi, joka muuttaa suunnitelmat todellisuudeksi, tai ainakin pelitodellisuudeksi. Tiimi arvioi, mitkä projektiryhmästä ja sen ulkopuolelta kumpuavista lukuisista ideoista taipuvat peliin toteuttavaksi ja toisaalta pyrkii olemaan realistinen siinä, mitä kaikkea voidaan ja ehditään resurssien puitteissa tehdä. Kun peli-idea on olemassa, kääritään hihat ja aletaan tehdä. Miten peli sitten käytännössä tehdään? Pelin teossa käytetään pelimoottoria, jonka avulla peliä voidaan kehittää nopeasti ja yhteistoiminnallisesti. Ilman pelimoottoria yleisimmätkin peleissä käytetyt toiminnot pitäisi tehdä itse, mikä hidastaisi kehitystyötä oleellisesti. Lisäksi pelimoottoreista saadaan tarvittaessa versioita eri alustoille kuten Apple- tai Android-laitteisiin. Pelin kehittämisen työnjako riippuu tiimin koosta. Siinä missä isoja pelejä voidaan tehdä kymmenien ihmisten voimin, Tämä elämä -peliä tekee tällä hetkellä kolme henkilöä: yksi koodaa, toinen tekee grafiikat ja kolmas vastaa äänistä, näin karkeasti jaotellen. Huomioon otetaan moninaisten teknisten seikkojen lisäksi pelin ensisijainen kohderyhmä (oppilaat ja opinto-ohjaajat), saavutettavuus ja tietenkin se, että pelin idea ei katoa matkan varrella. Kuten musiikin monitoimimies Otto Donner aikanaan totesi: deadline on luovuuden alku. Tässäkin hankkeessa isommat ja pienemmät deadlinet ohjaavat työskentelyä katkomalla tekemisestä turhia rönsyjä. Kun opiskelijat saapuvat koulutuspäivään tammikuun puolen välin jälkeen, on suunnitelmista, puolivalmiudesta ja prototyypeistä jo edetty ensimmäiseen pilotoitavaan versioon. Täydellinen tai lopullinen se ei ole, mutta siitä on hyvä jatkaa. Esa Onttonen Yliopisto-opettaja Aalto-yliopisto, median laitos
elementti-improvisaatio erityispedagogiikka esr-hanke Helsingin yliopisto hyveet kehitystyö kehorytmiikka kohtaaminen koodaus Metropolian musiikki mobiilipeli moninaisuus musiikki musiikkipedagogiikka nuoret nuorisotyö opinto-ohjaus osallisuus pelimusiikki pelinrakennus pilottikoulut QR-koodi Ruskis taiteen soveltava käyttö toimintakyky tulevaisuus tulevaisuuskasvatus tutkimus työpajat Tämä elämä tämä elämä -hanke vahvuudet Valteri-koulu vanhemmuus yhdenvertaisuus yhteisopettajuus yläkoulu yläkoulut
