Tämä elämä -hanke Valteri-koulun oppilaiden silmin
Positiivisen pedagogiikan näkökulmasta merkityksellistä on lisätä yhteenkuuluvuuden tunnetta ja osallisuutta ja näin ehkäistä sosiaalista syrjäytymistä. Joukkoon liittyminen on yksi ihmisen perustarpeista ja ihmisellä onkin luontainen taipumus jakaa, auttaa ja ottaa toiset huomioon. (Sajaniemi & Mäkelä 2014)[i] Tämä elämä -hankkeeseen kuuluvien koululaistyöpajojen tavoitteena oli omien vahvuuksien pohtiminen, pelimusiikin luominen sekä Tämä elämä -pelin esitestaus. Tärkeää oli joukkoon liittyminen ja yhdessä tekeminen. Työpajojen jälkeisenä päivänä (to 8.2.2018) tein kyselyn Valteri-koulun oppilaille siitä, millaisena he kokivat työpajatyöskentelyn. Keskeistä kyselyn tekemisessä oli vuorovaikutus, myös keskustelu ja aiheiden mieleen palauttaminen. Kaikki vastasivat mielellään ja vastausnurkkaukseen muodostui hetkittäin jopa jonoa. Kyselyä oli ilo tehdä! Palaute oli positiivista ja innostunutta. Kysymyksen, mikä pajoissa oli parasta, useimmissa vastauksissa mainittiin pelimusiikki ja Tämä elämä -peli: Musiikin tekeminen ja sen pelin pelaaminen. Muutamissa vastauksissa korostui myös vahvuuksien löytymisen tärkeys ja yhdessä tekemisen ilo: Monipuolisuus, yhdessä tekeminen. Oli kiva miettiä omia vahvuuksia, vahvuuskorttien avulla. Erään nuoren mielestä neljä pajapäivää oli aivan liian vähän: Parasta oli kaikki. Oli vähän lyhyt, olisi voinut olla pidempikin. Neljä päivää on mulle liian lyhyt, 30 päivää hyvä mulle! Kysymykseen mistä et pitänyt, suurin osa vastasi, että oli pitänyt kaikesta. Yksittäisiä mainintoja tuli siitä, että alkulämmittelystä tai pelin pelaamisesta ei pidetty. Seuraavassa kysymyksessä pohdittiinkin, miten peliä tulisi muuttaa. Kyselyn vastauksista nousi esiin monia hyviä parannusehdotuksia: Tuntuu aika tylsältä, kun pelissä on vaan niitä vahvuuksia, jotain muutakin pitäis olla. Jos on vaan vahvuuksia, niitä pitäisi olla enemmän kuin neljä. Tai: Se oli ihan kiva, mutta siinä ei ollut niin paljoa sisältöä. Jotain sellaista, että siellä ei olis ollut pelkkiä kysymyksiä, vaan olisi voinut tehdä myös muuta. Valteri-koulun oppilaat huomioivat myös toisensa pelin kehittämisen tarpeissa: Minun mielestäni se oli kehittävä ja ajatuksia herättävä. Kumminkin siinä on kehitettävää esim. näkövammaisille/heikkonäköisille. Kaksi oppilaista olisi halunnut muuttaa koko pelin: Kyllä, hauskemmaksi, esimerkiksi autopeliksi. Musiikin tekemisestä peliin pitivät lähes kaikki: Soitettiin hyvin ja biisi oli hyvä. Myös omia vahvuuksia kysyttäessä, ne olivat lähes kaikilla hyvin tiedossa: kiitollisuus, iloisuus, musiikki tai rohkeus, huumorintaju, sosiaalinen, tutustun nopeasti tai kultaisuus ja hassuttelu. Oli ilahduttavaa, että Valteri -koulun oppilaat kokivat työpajat enimmäkseen positiivisina, mutta erityisen hienoa oli myös rohkeus, jolla oppilaat toivat esiin epäkohtia ja parannusehdotuksia hankkeeseen: Tämä elämä oli tylsää. Normaalitunnit on kivempia kuin tämä. Joskus ehkä uudestaan. Kyselyn viimeisessä kohdassa sai vielä kertoa lisää, mikäli halusi: Kivat ohjaajat ja kivat lapset. Haluan nähdä koko porukan uudestaan. Kiitos kaikille <3. Jenni Valmari Erityispedagogiikan opiskelija Helsingin yliopisto Valteri-koulu Valteri-koulu Ruskis sijaitsee Helsingissä ja on yksi kuudesta Valteri-koulun toimipisteestä. Koulu toimii Opetushallituksen alaisuudessa ja on osa valtakunnallista oppimis- ja ohjauskeskus Valteria. Koulussa on mahdollista opiskella esi-, perus- ja lisäopetuksessa. Koulun oppilaat ja tukijakso- oppilaat opiskelevat ikäryhmien perusteella muodostetuissa luokkaryhmissä, joiden ohjauksesta vastaavat moniammatilliset tiimit. Valterissa opetus, oppimista tukeva kuntoutus sekä toimintakykyä edistävä ohjaus muodostavat yhdessä eheän, toisiaan täydentävän moniammatillista osaamista hyödyntävän kokonaisuuden. (www.valteri.fi/koulu/ruskis) [i] Sajaniemi, N. & Mäkelä, J. (2014). Ihminen voi hyvin joukossa. Teoksessa Uusitalo-Malmivaara, L. (toim.), Positiivisen psykologian voima, 136-159. Juva: Bookwell Oy.
Vahvuuksien kautta uusiin vahvuuksiin!
Muistan omilta kaukaisilta opiskeluajoiltani erään opettajani lausahduksen ”vaikeuksien kautta uusiin vaikeuksiin”. Niinpä. Sitähän se oli, kun siltä kannalta asioita katsoi. Onneksi niin ajat kuin ajatustavatkin ovat saaneet tällä välin uusia suuntia, ja nykyään voi katsoa myös missä onnistutaan, missä ollaan vahvoilla ja mikä tukee hyvinvointia. Mikä tekee ihmiselle hyvää ja mikä tekee ihmisestä hyvän? Nämä kaksi kysymystä mielessään Aristoteles rakensi hyve-etiikan, jonka perusajatukselle nykyinenkin hyveajattelu pohjaa. Hyveet ovat niitä ominaisuuksia ja luonteenpiirteitä, jotka tekevät ihmisestä hyvän niin ihmisenä kuin jossakin tehtävässä tai roolissa. Hyveiden toteuttamisen ja niiden harjoittelun välineitä ovat luonteenvahvuudet. (Hyveistä ja luonteenvahvuuksista lisää alalaidan linkeistä.) Vahvuudet ovat myös Tämä elämä -hankkeen perusajatuksena, ja niiden huomaamista ja käytännön toteuttamista nuoret harjoittelivat Metropolian musiikkipedagogiikan ja Helsingin yliopiston erityispedagogiikan opettajaopiskelijoiden vetämissä työpajoissa. Kerron, kuinka opettajaopiskelijat kulkivat vahvuuksien kautta uusiin vahvuuksiin koko viiden viikon pilottijakson ajan. Käytän kuvauksessani VIA (Values In Action) -luokituksen mukaisia luonteenvahvuuksia (linkki sivun alalaidassa). Koululaistyöpajojen vetäminen oli opiskelijoillemme hyppy tuntemattomaan. Siihen tarvittiin kosolti rohkeutta. Uuteen oppimisen mahdollisuuteen opiskelijat suhtautuivat uteliaasti, innokkaina ja toiveikkaasti. Taidokkaat pedagogit suhtautuivat vaatimattomasti omiin taitoihinsa mutta kannustivat kaksin verroin toisiaan. Sisukkaasti opiskelijamme ponnistelivat jännittävän ensimmäisen ohjauskerran läpi ja pian esiin astuikin johtajuus, jolla he huolehtivat ryhmistään ja olivat hyvinä esimerkkeinä innostavasta ryhmässä olemisen tavasta. Ryhmätyötaitojaan opiskelijat käyttivät taitavasti sekä oman opiskelijaryhmän kesken kuin myös ohjatessaan koululaisryhmiä. Ystävällisesti ja huomaavaisesti he valitsivat sanansa siten, etteivät loukanneet ketään ja kohtelivat kaikkia reilusti ja tasapuolisesti. Itsesäätelyn ansiosta opiskelijat pysyivät suunnitelmissaan ja sinnikkyydellä he veivät loppuun aloittamansa opetustuokion, vaikka ujous ja pieni epävarmuus pidättelikin alkuun nuorten ryhmäläisten osallistumista. Sosiaalisesti älykkäinä vetäjät aistivat herkästi millaisella mielellä ryhmässä oltiin ja osasivat rauhoittaa tai innostaa ryhmäänsä tarpeen mukaan. Ohjaustilanteissa käytettiin myös huumoria, joka loi vapautunutta tunnelmaa ryhmään. Uutta ja erilaista tekemistä keksittiin luovasti jokaiselle tapaamiskerralle. Myötätuntoisesti ohjaajat ymmärsivät koululaisten haasteen osallistua ventovieraiden kanssa samaan ryhmään. Arviointi- ja näkökulmanottokyvyllään ohjaajat puntaroivat ryhmissä tapahtuneiden sattumusten hyviä ja huonoja puolia. Vaikka kaikki suunnitelmat eivät aina menneet täysin nappiin, rakkaudella ja anteeksiantavaisuudella korjattiin nekin pienet nyrjähdykset. Kauneuden ja erinomaisuuden arvostamisen vahvuutta käyttäen opiskelijat kertoivat liikuttuneina nähneensä nuorissa paljon osaamista ja kauniita pieniä tekoja. Kiitollisuus tehtyä ja opittua kohtaan tuntui vahvasti pilottijakson viimeisessä opiskelijoiden tapaamisessa. Raili Honkanen-Korhonen Lehtori Metropolian Musiikki Lisää näistä aiheista voi lukea: http://www.hyveetelamassa.fi http://positiivinenpedagogiikka.fi/luonteenvahvuudet http://positiivinenpedagogiikka.fi https://www.viacharacter.org/survey/Account/Login?ReturnUrl=%2Fsurvey%2FReports%2FMyReports Kuvat: Veikko Somerpuro
Vahvuuksien pohtimista koululaistyöpajoissa
Innostuin Tämä elämä -hankkeesta heti, kun kuulin siitä. Siinä saisi soveltaa taiteen ja musiikin käyttöä erityispedagogiikkaan sekä tavata paljon uusia, erilaisia ihmisiä. Nyt ensimmäisen pilottijakson loputtua voin sanoa, että koko matka koulutuksineen, kohtaamisineen ja keskusteluineen on ollut todella opettavainen ja inspiroiva. Lähdin jokaisesta koulutuspäivästä pää täynnä ideoita harjoituksista, joita koululaisten työpajoissa voisi käyttää. Olin inspiroitunut, innostunut ja monena päivänä myös liikuttunut kaikkien vilpittömästä halusta auttaa nuoria löytämään oma polkunsa vahvuuksiensa kautta. Ryhmässämme oli todella ammattitaitoisia, taitavia ja avoimia opiskelijoita, joiden kanssa oli helppoa olla oma itsensä ja uskaltaa heittäytyä. Meidän ohjaajamme taas olivat aivan huippuammattilaisia aloillaan, ja jokaisen koulutuspäivän sisältö tuki toinen toistaan. Ohjaajiemme tuella oli helpompi ja turvallisempi mennä tekemään jotakin, jota ei ollut koskaan ennen tehnyt – ohjaamaan erittäin heterogeenistä kuudentoista hengen yläkouluryhmää. Ensimmäisenä päivänä jännitti niin, että kädet tärisivät, kun kirjoitin nuorten nimiä maalarinteipin palasiin ja toivotin heidät tervetulleiksi. Jännitys kuitenkin laukesi pian, kun pääsimme tekemään töitä ryhmän kanssa. Meille kävi työparini Veeran kanssa heti selväksi, miten aivan ihania, taitavia ja viisaita nuoria meidän ryhmässämme oli. Vaikka kaikkia aluksi hieman jännitti uudet ihmiset, niin työpajapäivän loppupuoliskolla kilpailtiin jo innokkaasti tunnetilalaulukisassa: esitimme Veeran kanssa lauluja erilaisilla tunnetiloilla ja muut arvailivat joukkueittain. Lopuksi muutama ryhmäläinenkin uskaltautui mukaan lauluun! Vahvuudet ja niiden pohtiminen oli minulle todella suuri ja tärkeä osa työpajojen suunnittelua. Teimmekin vahvuuksien pohtimisesta jokaiselle päivälle omanlaisensa lopetuksen. Ensimmäisenä päivänä huomioimme jokaisesta nuoresta yhden vahvuuden ja sanoimme sen ääneen. Oli ihanaa huomata, kuinka mukavan asian sanominen ja vahvuuksien huomioiminen sai toiset hyvälle tuulelle. Tuli sellainen olo, että tätähän pitäisi aina tehdä. Toisten kehuminen on tärkeää, ja silti usein ne pienetkin hyvät asiat unohdetaan sanoa ääneen. Opin sen, että yksilöllisellä kehulla on todellakin voimaa ja sitä pitäisi viljellä niin paljon kuin sielu sietää! Toisena päivänä nuoret saivat huomioida itse omat vahvuutensa: he saivat kirjoittaa pienelle paperinpalalle, missä olivat olleet sinä päivänä hyviä. Saimme ihania vastauksia – monenlaisia vahvuuksia. Oli hienoa nähdä, että vahvuuksia osattiin miettiä omasta itsestä, vaikkei se aina ole helppoa! Kuva: Emilia Vihanto Kolmas työpajapäivä päättyi vahvuusrinkiin, jossa jokainen sanoi ääneen oman vahvuutensa sinä päivänä. Jos joku ei keksinyt, niin kaverit auttoivat: positiivisia asioita ja vahvuuksia sateli spontaanisti eri puolilta rinkiä, ja se sai minut tuntemaan suurta ylpeyttä nuoria kohtaan. Neljännen päivän lopetus meni hiukan samalla tavalla, kun nuorten tuli kirjoittaa pareittain heidän huomaamiaan vahvuuksia toisistaan. Useat olivatkin huomanneet useamman kuin yhden vahvuuden – mahtavaa! Tämä elämä -pelin kehittäminen oli myös iso osa työpajojen ohjelmaa, ja nuoret olivat selvästi kiinnostuneita siitä. Teimme toisena päivänä musiikin peliin elementti-improvisaation keinoin, ja valitsemamme tunnetilat musiikille olivat rentouttava, iloinen ja rauhallinen. Pohdimme, mitkä soittimet tuottaisivat tämänlaisia ääniä. Yhdeltä oppilaalta tuli hieno idea äänittää oikeaa veden lotinaa. Lopputuloksena oli juuri se, mitä olimme tavoitelleet: rauhaisa ja iloinen musiikki täynnä luonnon ääniä. Oppilailta tuli myös hyviä kehitysideoita peliin, ja pelimaailma musiikkeineen oli selvästi keskustelua avaava ja mielenkiintoinen aihe nuorille. Kysyimme viimeisenä päivänä palautteessa, mikä työpajapäivissä oli ollut kivointa. Monet vastasivat, että musiikinteko. Sitä olisi saanut myös palautteen mukaan olla enemmän, samoin kuin pelin kehittämistä. Jotkut pelit ja leikit olivat olleet tylsiä, mutta kaikki olivat kuitenkin iloisia siitä, että olivat olleet ryhmässä erilaisten nuorten kanssa ja tutustuneet uusiin ihmisiin. Mitä minä opin Tämä elämä -hankkeesta? Ainakin todella arvokkaita ryhmänohjaustaitoja. Opin itsestäni uusia asioita, samoin nuorista. Opin toimimaan työparin kanssa, joka on eri alalta. Opin kuinka tärkeää on se, että toisissa huomataan hyvä ja se sanotaan ääneen niin, että kaikki muutkin kuulevat. Sain luottamusta itseeni ohjaajana. Kysyimme oppilaspalautteessa myös, mitä nuoret olivat oppineet. Yksi mieleenpainuvimmista vastauksista kuului näin: ”Opin olla rohkeampi”. Sitä minäkin opin, ja opettelen edelleen. Emilia Vihanto Musiikkipedagogiikan opiskelija, Metropolia Ammattikorkeakoulu Kuva: Emilia Vihanto