Ei autopilotti, vaan hyvässä ohjauksessa

9.2.2018
Tämä elämä -bloggaajat

Ensimmäinen Tämä elämä -hankkeen pilotti on takana. Neljä päivää nuoria neljästä koulusta viidessä ryhmässä tekemässä, pohtimassa ja hitaammin tai nopeammin lämpenemässä.

Meidän koulumme tulee työpajoihin Tuusulanjärven kulttuurimaisemista. Joka aamu 8.15 bluetooth-kaiuttimet alkavat luukuttaa bussin takaosassa meille opettajille tuntemattomia biisejä. Lisäävät volyymia. Emme tunnista siltikään. Sipsi- ja karkkipussit rapisevat ja Juissia kuluu. Kaikki tämä opettajan luvalla, sillä harvoinhan sitä nyt susirajalta pääkaupunkiin päästään. Vantaa eristää tehokkaasti.

Pajat alkavat. Ensimmäisenä aamuna teinit tarkkailevat tilanteen vaarallisuutta alta kulmien luokkakaverien välittömässä läheisyydessä. Iltapäivällä yhdessä ryhmässä on syntynyt jo lentävä lause ”kova meno”. Työpajojen päätyttyä on nähty tunteiden lämpenemisiä, kuumenemisia, draamaa ja teinikähinää. Ja paljon pohtivia, fiksuja nuoria. Tutustumisia. Spontaania auttamista ja hupaisia tilanteita.

Työpajoja vetäneitä Metropolian ja Helsingin yliopiston opiskelijoita saadaan kiittää paljosta ja suuresti. Välitön asenne, huumori ja hyvä valmistautuminen kantoivat läpi pajojen. Rohkaisevat lauseet ja jokaisen oppilaan saamat henkilökohtaiset kehut oikaisevat jäykemmänkin älykännyniskan. Jos saa yläastelaisen hetkeksi kiinnostumaan, voi alkaa kesyttää nälkäisiä leijonia savannilla pelkät naudankyljykset aseenaan – vanha viidakon sananlasku.

Tämä on ensimmäinen pilotti. Tämä elämä -pelin ensimmäistä versiota päästään kokeilemaan ja kommentoimaan. Kaiken kännykän ruudulta nähneet yläastelaiset ovat lahjomattomia ja suorasanaisia testaajia. Palaute on kuitenkin ollut myös positiivista ja kommenttien pohjalta on hyvä jatkaa. Koodaaja Henri ja graafikko Marie ovat testauspäivänä paikalla. Jäi hieman harmittamaan, ettei heitä esitelty, koska nämä vaatimattomat työn sankarit olisivat ansainneet isot aplodit, liputuspäivän ja nimikkoleivoksen. Aito koodari ja graafikko! Ne tyypit jotka ovat pelin ihan oikeasti saaneet heräämään elämään.

Haasteena tulevissa versioissa on säilyttää pelaajan mielenkiinto, tehdä pelistä riittävän monipuolinen ja palvella perimmäistä tarkoitusta: mitkä ovat minun vahvuuteni? Ja niiden omien vahvuuksien etsimistä on työpajoissa nimenomaan harjoiteltu. Mikä parasta, nuoret ovat niitä itsestään ja toisistaan myös löytäneet.

Meidän järjestäjien palauteplaverissa joku toteaa: ”Tää olisi voinut mennä ihan pieleen”. Ei mennyt. Mitä nyt bussit tulivat kouluille jo maanantaina, kun pajat alkoivat tiistaina. Tai polvi niksahti välituntipaineissa. Kas sellaista on tämä elämä!

En tunnista tätäkään biisiä.

Jussi Paalanen
Projektikoordinaattori, Helsingin yliopisto
Musiikinopettaja, Hyökkälän koulu

Kuvat: Veikko Somerpuro

kehitystyö mobiilipeli musiikki osallisuus pelimusiikki pilottikoulut Tämä elämä työpajat vahvuudet yläkoulu

Kommentit

Ei kommentteja

Kommentoi

Sinua saattaisi kiinnostaa myös nämä

Vahvuuskieli ja tulevaisuuden pohdinnat kolmen nuoren puheessa
17.12.2019 Tämä elämä
Nuorten vahvuuskielestä keskusteleminen on lisääntynyt viime aikoina, ja tässä kirjoituksessa käsittelemme sen kehittämisen ehtoja Tämä elämä -hankkeen järjestämissä työpajoissa. Yläkouluikäiset nuoret osallistuivat neljänä kertana aamupäivän mittaiseen työpajaan, joissa käytettiin positiivisen pedagogiikan käsitteitä. Vahvuuksia tunnistamalla voidaan lisätä nuoren itsearvostusta ja myönteistä kuvaa itsestä. Etenkin erityisoppilaita on tärkeä tukea tarkastelemaan itseään puutenäkökulman sijaan vahvuusnäkökulmasta. Peruskoulun jälkeen siirtymävaiheessa oleva nuori tarvitsee tietoa omista vahvuuksistaan, jotta voisi tehdä valintoja koskien jatkokoulutusta ja ammattia. Vahvuuskielen käyttö lisääntyi työpajajaksolla kaikilla nuorilla sitä mukaa, kun luonteenvahvuuksia käsiteltiin työpajoissa. Eräs osallistujista on kertonut haaveammatikseen muotisuunnittelijan ammatin. Neljäntenä työpajapäivänä nuoret miettivät haaveammattiinsa tarvitsemiaan vahvuuksia, jolloin esimerkkitapauksemme liitti muotisuunnittelijan ammattiin tarvitsemiaan luonteenvahvuuksia. Tämä nuori kertoi, että muotisuunnittelija tarvitsee uteliaisuuden vahvuutta, jotta kiinnostuisi siitä, mitä tuleva muoti tuo tullessaan. Toinen oppilas oli ymmärtänyt, että luonteenvahvuuksia on mahdollista kehittää ja harjoitella. Kahdella nuorella oli havaittavissa vahvuuskielen muuttumista tiedollisista, taidollisista ja osaamista kuvaavista ilmauksista kohti luonteenvahvuuspuhetta. Yksi nuori totesi, että vahvuuksien miettiminen auttaa tulevaisuutta suunnitellessa siten, ettei tule lähdettyä opiskelemaan vahingossa väärää alaa ja huomaamaan ettei pärjääkään siinä. Kaiken kaikkiaan nuorilla oli erilaiset lähtökohdat vahvuuskieleen tutustumisessa. Etenkin akateemisesti heikommin menestyneiden nuorten kohdalla olisi tärkeää huomioida ei-akateemisia taitoja. Ryhmässä toimiminen vaikutti lisäävän vahvuuskieltä ja auttavan osaa nuorista miettimään ja sanoittamaan vahvuuksiaan. Vahvuuksia tunnistamalla itsearvostus ja myönteinen käsitys itsestä vahvistuvat. Vahvuuskieleen tutustuttaminen ja siinä kehittymään auttaminen voi saada nuoret kirkastamaan ajatuksiaan tulevaisuudesta ja tarkastelemaan itseään eri näkökulmasta. Vertaisilla ja aikuisilla oli tärkeä rooli vahvuuskieleen tutustuttamisessa. Työpajojen ohjaajat sanoittivat nuorten vahvuuksia ja kaverit kertoivat nuorille heissä huomaamiaan vahvuuksia. Kaikkien nuorten puheessa esiintyi tulevaisuuspohdintaa ja he liittivät omia ominaisuuksiaan haaveammatteihinsa. Näissä pohdinnoissa näkyi myös luonteenvahvuuksia. Vahvuuskieleen tutustuttaminen voi auttaa nuoria tarkastelemaan itseään eri näkökulmasta siirtymävaiheessa. Nuori tarvitsee siirtymävaiheessa tukea omien kykyjensä, vahvuuksiensa ja mielenkiinnonkohteidensa tunnistamiseen ja sanoittamiseen, jotta voisi kehittää myönteisen minäkäsityksen ja vahvan itsetunnon. Lotta Palosaari, erityisopettaja, Helsingin yliopisto Minna Saarinen, yliopistonlehtori, Helsingin yliopisto Kauko Komulainen, yliopistonlehtori, Helsingin yliopisto

Huomisen koulu – kumppanuuden koulu
2.12.2019 Tämä elämä
Huomisen koulun pihalla yhteisopettajien silmät säteilevät rakkautta ja hyväksyntää jokaiselle oppilaalle toivottaessaan huomenta. Koululaiselle, jonka ujous sallii vain hennon hymyn huulille. Toiselle, joka vastaa luetellen ulkoa oppimansa kolmekymmentä piin desimaalia. Hänelle, jonka äidit riitelivät aamulla. Ja lapselle, joka juoksee ja huutaa innoissaan hammaskeijun tuomaa kolikkoriemuaan. Ohitse ehtii vain luokkakaveri sähköpyörätuolillaan. Yksi oppilas vastaa osoittaen kuvakansiostaan viikonlopun kuulumiset, toisen puolesta puhuu tietokone omaa sukupuolta olevan lapsen äänellä katseella kirjoitettuja ajatuksia. Yksi kertoo omaa äidinkieltä osaavalle opettajalleen matkastaan kameleiden maassa. Alkaa tunnetaitojen tunti. Ensin rauhoitutaan yhteisellä satuhieronnalla. Harjoitellaan itseohjautuvuutta, omien tunteiden tunnistamista, sanoittamista ja hallitsemistakin. Ei ole kiellettyjä tunteita: toiset vain haastavampia kuin toiset. Kateus voi paljastaa sinulle itsellesi tärkeän tavoitteen. Viha puolestaan leimahtaa, kun itselle pyhään ja merkitykselliseen sohaistaan. ”Äitis oli” -lauseen voiman tuntevat kaikki – ja tietävät siksi, ettei sitä käytetä. Aggression tunne ei itsessään tee pahaa: futiskentällä siitä saa energiaa ja potkua. Pitää vain keksiä rauhanomaisia tapoja purkaa sitä. Opettajat yhdessä saavat enemmän aikaan kuin erikseen. Työpajoja, valokuvasuunnistusta, kokonaisuuksien oppimista, oppiainerajat ylittäviä sisältöjä. Luokkaa jaetaan pienempiin osiin: suomen tunnilla scooterit, mopoautot ja prätkät lukevat eri pituisia tekstejä. Matikan tunnilla osa harjoittelee jo murtolukuja vitosluokkalaisten kanssa. Usean aikuisen voimin työrauhaa on enemmän, aikuinen pysyy helpommin roolissaan ja jaksaa työssään paremmin, ihan tutkimustenkin mukaan. Niitä tutkimuksiahan tulevaisuudessa arvostetaan ja luetaan. Vaikka opettaja tekee työtään persoonallaan, kehittää huomisen ammattilainen itseään myös professiossaan uudesta näkökulmasta yhdessä toisten kanssa. Tulevaisuuden koulussa on enemmän resursseja ja opettajilla työrauhaa nauttia työstään. Näin kirjoitti keväällä 2019 opetusministeri ja toisti opetusalan eettistä puheenjohtajaa siinä, että ehjää ei kannata korjata. Ei uudistuksia uudistusten vuoksi. Mutta kaikki kehittäminen ei tarkoita, että vanhassa olisi vikaa. Suomalainen opettaja on korkeasti koulutettu, mutta tutkitusti käy harvemmin täydennyskoulutuksissa kuin kollegansa maailmalla. Avataan silmät sellaisille asenne- ja rakennemuutoksille, jotka tekevät maailmastamme yhdenvertaisemman ja sosiaalisesti sekä ekologisesti kestävämmän. Tulevaisuustutkija Ilkka Halavan mukaan uusi sukupolvi on kultainen sukupolvi, joka lopultakin muuttaa arvopohjaamme. Ekososiaalisesti sivistynyt ihminen näkee rahan vain välineenä eikä pääosassa elämäämme. Kasvatuskumppanuus näyttäytyy paitsi koulun henkilökunnan keskinäisenä vastuunjakamisena myös tavassa kohdata perheitä. Tutkimusten mukaan haastavasti käyttäytyvien lasten ja nuorten tukemiseksi parhaimmat tulokset syntyvät perheisiin vaikuttamalla. Huomisen koulussa toimitaan monialaisesti ja järjestetään mm. vertaisryhmiä huoltajille, lapsille ja nuorille. Mielen hyvinvointia vahvistetaan ja tähän yhteiskunta haluaa satsata. Opettajien lisäksi läsnä olevaa oppilastyötä luokissa tekevät kuraattorit, terveydenhoitajat, puhe-, toiminta- ja fysioterapeutit. Lapsi tarvitsee kokemuksen, että aikuinen, jolle avaudun, on minua varten, eikä vain ohjaa muualle. Missä loikkii digi? Miksei puhe tulevaisuuden koulusta käsittele tekoälyä ja robotismia, koodausta ja hyperalustoja? Se kuuntelee korvat höröllään, mihin suuntaan haluamme teknologiaamme hyödyntää. Kuinka ihminen päättää tulevaisuudessa edelleenkin, valjastetaanko koneita hyvään vai pahaan. Avuksi vai tuhoksi maailmalle? Rauha alkaa rakastavasta katseesta. Lasten silmin koulussa on vain kahdenlaisia ihmisiä: lapsia ja aikuisia. He eivät arvota, kuka tarvitsee mitäkin tukea, eivätkä sitä kulkeeko käytävällä sivistystoimenjohtaja vai siistijä. Koulutuksen ammattilaiset tekevät töitä sen puolesta, että oppilaat oppisivat. Ennen kaikkea elämään toistensa kanssa. Sillä ilman toisiamme, ei meistä kukaan olisi mitään. Unelmat ovat usein universaaleja. Hanna Lampi Eri maalaisten lasten ja nuorten tulevaisuusmielikuvista väitellyt kasvatustieteen tohtori Tämä elämä –hankkeen asiantuntija. Teksti on julkaistu myös Solidaarisuuskalenterissa 2020.

Valintavalmiudet, merkitykset ja tulevaisuuskuvat nuorten koulutusvalintojen keskiössä
18.10.2019 Tämä elämä
Yläkouluikäisten koulutusvalintoja edeltää aina oman elämän haaveiden, merkitysten ja tulevaisuuskuvien pohtiminen. Tulevaisuuskuvat voivat olla hyvin monenlaisia ja ne vaikuttavat nuoren päätöksentekoon. Tätä taustaa vasten nuoren on myös osattava kysyä, missä hän on taitava. Monet tutkijat ovat kiinnostuneet nuorten tulevaisuuteen liittyvistä toiveista ja unelmista. Nuorten tulevaisuuskasvatuksesta virisi keskustelu 1990-luvulla, jolloin tavoitteena oli kehittää tulevaisuuteen orientoitumisen valmiuksia. Tulevaisuustietoisuus on vähittäistä ymmärtämistä siitä, miten nykypäivän päätökset ja valinnat vaikuttavat toteutuvaan todellisuuteen. Tulevaisuuteen orientoituminen on ikään kuin kyky, jota oppilaat kouluissa tarvitsevat yhä enemmän. Tulevaisuusohjaus voisi olla koulujen tavoite tukea nuoria löytämään oman elämänsä suunta ja toisaalta heitä voisi myös rohkaista miettimään erilaisia valintoja. Eritoten nuorilla aikaperspektiivi on lyhyt, ja he keskittyvät vain lähivuosiin ja niiden tapahtumiin. Lyhyt aikaperspektiivi kuvastaa sitä, että nuorten oman tien löytäminen vaatii paljon voimavaroja, eikä pitkälle tulevaisuuteen yltävään ajatteluun riitä resursseja. Nuorilla yläkoululaisilla keskeinen kehitystehtävä on oman identiteetin rakentaminen, johon liittyy muun muassa ammatillisen suunnan löytyminen. Tulevaisuus ei vain tapahdu, vaan sitä tehdään, yhdessä tämän päivän valintojen kautta. Nuoret tarvitsevat valintoihinsa valintavalmiuksia. Näillä tarkoitetaan taitoja, jotka auttavat nuoria tekemään valintoja siirtymätilanteissa. Koulutuspäätös edellyttää valintavalmiuksia ja toisaalta kykyä ymmärtää omia tulevaisuuskuvia. Tulevaisuuteen katsominen edellyttää nuorelta oman elämän merkityksen löytämistä. Nuoren täytyy ymmärtää, mikä minun paikkani elämässä olisi. On mahdollista luoda tulevaisuuskuvia yhdessä nuorten kanssa. Positiivisilla tulevaisuuskuvilla on vaikutusta yksilöiden elämään. Toivon ja oman merkityksen pohtiminen lisäävät mahdollisuutta nähdä oma tulevaisuus mahdollisuuksien kautta. Tulevaisuuden työelämää ajatellen on tärkeää tukea nuoria omien kykyjen eli vahvuuksien tunnistamisessa ja kannustaa heitä aktiiviseen toimijuuteen omassa elämässään. Olennaista on, että nuorilla on elämässään tarkoitus ja tavoite. Nuoret, jotka kokevat elämällään olevan tarkoituksen ja suunnan, ovat muita todennäköisemmin tyytyväisiä ja positiivisia, heillä on todennäköisesti hyvä itsetunto ja tasapainoinen tunne-elämä. Tämän vuoksi kouluissa kannattaa tulevaisuuskasvatuksen ja vahvuuskeskeisen ajattelun avulla helpottaa nuorten valintavalmiuksia vaativien koulutuspäätösten äärellä. Näillä on olennainen vaikutus myös nuorten syrjäytymisen ehkäisyyn. Minna Saarinen Yliopistonlehtori Helsingin yliopisto

Sinua kiinnostavia artikkeleita muista blogeista

Hiljainen kansa puhuu – kuulemmeko me?
21.1.2026 Geroblogi
Suomussalmella viitostien kupeessa olevalla pellolla on yli kolmekymmentä vuotta seissyt Hiljainen Kansa – lähes tuhat hahmoa, jokainen erilainen, jokainen ainutlaatuinen. Kansa seisoo paikallaan, hiljaa ja läsnä, kuin odottaen että joku kuulisi heitä. Teoksen merkitystä on arvuuteltu – kuvaako teos syrjäytyneitä, mykkiä kainuulaisia vai unohdettuja? – mutta taiteilija jättää tulkinnan katsojalle. Itselleni kevätpäivänä Hiljaisen kansan kohdatessani mieleeni nousi kysymys: onko meidän hoivaympäristössämme oma hiljainen kansamme? Moni muistisairas elää arkeaan juuri näin, läsnä, mutta usein ilman omaa ääntä. Heidän tarinansa, toiveensa ja kokemuksensa voivat jäädä hoivan ja kiireen taakse. Kommunikoinnin vaikeutuessa ihmisyys ei kuitenkaan katoa, ja tarve tulla nähdyksi sekä kuulluksi säilyy. Virkolan mukaan Tom Kitwoodin uraauurtava työ tarjoaa teoreettisen perustan yksilölähtöisen hoidon toteuttamiselle muistisairaille. Kitwood kiinnitti huomiota hoivaympäristön vaikutukseen muistisairaan hyvinvoinnille, sen fyysiseen, psyykkiseen ja sosiaaliseen ulottuvuuteen. Yksilölähtöisen hoidon lisäksi hän esitteli käsitteet persoonuus sekä vahingollinen sosiaalipsykologia. (Virkola 2014: 34.) Persoonuus tarkoittaa muistisairautta sairastavien ihmisten minäkuvan tukemista kohtelemalla heitä arvokkaasti ja kunnioittavasti. Persoonuuden fokus on siinä että muistisairas on ensisijaisesti ihminen. Sen tukeminen on yksilölähtöisen hoidon keskeinen tavoite. Hennellyn, Cooneyn, Houghtonin ja O’Shean (2018) mukaan Kitwood (1997) painottaa että muistisairaan kohtelun ihmisenä ilman persoonuutta vaikuttavan negatiivisesti sairauden vaikutukseen sekä sen etenemiseen. Hoitohenkilökunnan kannalta tärkeintä on nähdä jokainen ihminen yksilönä ja voimaannuttaa häntä tukemalla sitä, mitä hän pystyy tekemään (Hobson 2019: 3). Vahingollinen sosiaalipsykologia Vahingollinen sosiaalipsykologia viittaa hoivaympäristön haitalliseen, osin tarkoittamattomaan, toimintaan mikä asiakkaan minuuden lisäksi voi vahingoittaa fyysistä hyvinvointia (Virkola 2014: 34). Nämä persoonuutta murentavat toimintamallit johtuvat usein henkilökunnan osaamisen puutteesta, eivätkä niinkään pahantahtoisuudesta. Käytösmallit syntyvät koska muistisairaat ihmiset ovat näkymättömiä ja harvoin tunnustettuja yhteiskunnassa. Mitchellin ja Agnellin mukaan Kitwood (1997) myös esitti ensimmäisenä, että hoivahenkilökunnan tulee olla roolimalleja muistisairaan kohtaamisessa, jotta muut muistisairaan kohtaavat voivat omaksua yksilökeskeisiä käytäntöjä. (Ks. Mitchell & Agnelli 2015; 47–48.) Kitwood listasi 16 vahingollisen sosiaalipsykologian piirrettä. joista tässä on kahdeksan: voimattomaksi tekeminen – estetään henkilöä käyttämästä jäljellä olevia kykyjä tai tekemästä päätöksiä eristäminen – henkilön eristäminen fyysisesti tai emotionaalisesti esineellistäminen – henkilön kohtelu esineenä, toiminnan kohteena, ei osallistujana epääminen – juoman ja ruoan saamisen aikatauluttaminen, hoivan saamisen viivyttäminen, soittokellon poisto jatkuvan soittamisen takia, palveluiden epääminen rahan säästämiseksi häiritseminen – henkilön huoneeseen meno ilman kutsua, siellä toiminnan, kuten siivoamisen, aloittaminen lupaa kysymättä keskeyttäminen – henkilön toiminnan tai ajatusten keskeyttäminen kiirehtiminen – toimiminen arkitoimien aikana liian nopeasti, ettei henkilö pysty osallistumaan tai puhua niin nopeasti, ettei puhetta ehdi prosessoida pakottaminen – henkilön pakottaminen tekemään jotakin tai osallistumaan johonkin. (Hobson 2019: 6–8.) Itse ainakin tunnistan useamman tapahtuvan työpaikallani päivittäin. Voitko sinä katsoa rehellisesti peiliin ja sanoa, ettet tunnista mitään yllä listattuja piirteitä? Validaatio – kohtaamisen kieli Validaatiomenetelmä on sosiaaliterapeutti Naomi Feilin vuosina 1963–1980 kehittämä muistisairaiden kohtaamiseen tunnetasolla tarkoitettu arvostava ja ymmärtävä vuorovaikutusmenetelmä. Tarkoituksena on luoda luottamuksellinen suhde muistisairaaseen ja kohdata hänet yksilöllisenä merkityksekkäänä tasavertaisena. Validaatiomenetelmästä löytyy yhtymäkohtia niin Erik Erikssonin kehityspsykologian vaiheista, Abraham Maslowin tarpeiden hierarkiasta, Carl Rogersin humanistisesta ja Carl Jungin analyyttisestä psykologiasta kuin Wilder Penfieldin neurotieteellisestä tutkimuksesta. (Uusitalo & Varjonen 2025: 31–32, 71–72.) Uusitalon ja Varjosen mukaan Naomi Feil (1992) on todennut, että muistisairaille on merkityksellistä kaikki mitä he tekevät, sanovat tai käyttäytyvät. Kun muistisairauden edetessä sanat ja puhuminen vähenevät tai loppuvat kokonaan, tarvitaan vuorovaikutukseen toisia menetelmiä. Keskittyminen, intensiivinen läsnäolo, rytmin käyttö, musiikki ja koskettaminen ovat sanattomia menetelmiä, joilla yhteys ja ymmärrys muistisairaaseen saadaan aikaiseksi. Muistisairaalle tuttu ja merkityksellinen musiikki on tärkeä kehollisesti, sosiaalisesti ja emotionaalisesti toimiva vuorovaikutuskeino, jolla muistisairauden myöhäisessäkin vaiheessa saadaan yhteys yksilöön. (Uusitalo & Varjonen 2025: 29, 130–131, 133.) Hyvä esimerkki musiikin voimasta on Prima ballerina Marta Cinta Gonzálezista kuvattu video, jossa hän vuosikymmenten jälkeen alkaa tanssia Joutsenlammen musiikin tahtiin muistaen elegantit liikkeet ja eleet. Tutkimusten mukaan se osa aivoista, jossa musiikilliset muistot säilötään, säilyvät taudeilta muita osia paremmin. Musiikki linkittyy tunteisiin, jolloin tunteiden herättäminen muistisairaissa herättää heidät eloon. (Brut America 2020.) Jotta musiikin kautta tavoitetaan myös omaan maailmaansa kääntyneet muistisairaat, tulee heille tärkeästä musiikista olla tieto. Tätä varten Kanta-Hämeen Muistiyhdistys kehitti Oman elämäni sävelet – musiikki muistisairaan hyvinvoinnin tukena -hankkeessa Musiikkitahto-menetelmän, jossa oma musiikillinen historia tallennetaan myöhempää käyttöä varten (Musiikki ja muisti). Oletko sinä jo täyttänyt oman musiikkitestamenttisi tai ottanut menetelmän työssäsi käyttöön? Muistiystävällinen ympäristö – ihmisyys näkyväksi Virkolan mukaan Kitwood herätti huomaamaan psykososiaalisen arkiympäristön vaikutuksen muistisairaan kokemuksiin. Muistisairaan voimavarat nostettiin keskiöön menetysten ja vajaavaisuuksien sijaan. (Virkola 2014: 35.) Ympäristö on kriittinen tekijä muistisairaiden hyvinvoinnissa ja identiteetin tukemisessa. Muistiystävällinen ympäristö ei ole vain selkeitä opasteita ja kodikkaita värejä, vaan ihmisyyttä tukeva ympäristö. Turvallinen tila, jossa tuttu musiikki, esineet ja kohtaamiset kertovat, että “minä olen tässä” ja “minä olen edelleen minä”. Kun tila kutsuu osallistumaan ja muistot saavat tilaa, ihminen tulee näkyväksi omana itsenään. Tärkeänä osana muistiystävällisyyttä ja identiteetin tukemista on hoivahenkilökunta. Tänä päivänä muistiystävällisyyden lisääntymisen edistysaskeleet ovat vaarassa, henkilömitoituksen aiheuttama kiire voi johtaa muistiystävällisyyden unohtamiseen. Hoitaja voi huomaamatta toimia tehtäväkeskeisesti ja tehokkaasti, samalla heikentäen muistisairaan henkilön kykyjä. Hoitaja napittaa paidan tai kampaa hiukset, sen sijaan että muistisairaalle annettaisiin itse mahdollisuus tehdä tai osallistua arkitoimiin. Se voi tapahtua myös kielenkäytön kautta, kun arjessa henkilöt leimataan negatiivisesti dementikoiksi tai muistisairaudesta kärsiviksi. (Harrison Dening 2024.) Loput kahdeksan Kitwoodin listaamasta 16 vahingollisesta sosiaalipsykologian piirteestä ovat: infantilisointi – henkilön kohtelu lapsena leimaaminen – viittaaminen henkilöön sopimattomasti, kuten kahden hoidettava, haastava, syötettävä, harhaileva syyttäminen – henkilön syyttäminen asioista, kutsuminen laiskaksi tai huomionkipeäksi mitätöinti – henkilön todellisuuden tai tunteiden sivuuttaminen väheksyntä – henkilölle kerrotaan jatkuvasti mitä hän ei pysty tekemään, muistutellaan virheistä, aiheutetaan arvottomuuden tunnetta pilkkaaminen – henkilökunnan nauraminen tai leikinlasku henkilön kustannuksella stigmatisointi – henkilön kohteleminen yhteisön ulkopuolisena, kuten erillisten muistisairaiden yksiköiden avulla huomiotta jättäminen – ohipuhuminen, puheeseen vastaamattomuus petollisuus – valehtelu tai harhaanjohtaminen. (Hobson 2019: 5–9.) Tunnistatko sinä näitä tapahtuvan työpaikallasi? Muistisairaus ei tee kenestäkään näkymätöntä, mutta me voimme tehdä niin, jos emme kuule. Hoivayhteisöissä elää paljon hiljaisia tarinoita, elämäntyönsä tehneitä, rakkauden kokeneita, arjen sankareita, joiden ääni on hiljentynyt mutta ei kadonnut. Semi, Salmi ja Mykkänen (2016: 33) viittaavat Kitwoodiin (1997), jonka mukaan ympäristön vastuulla on pitää yllä muistisairaan identiteettiä tunnetta ja olemassaoloa. Kun ammattilainen pysähtyy kuuntelemaan, kun musiikki tai tuttu tuoksu avaa oven menneeseen, hiljaisuus alkaa puhua. Kohti inhimillistä vaikuttamista Vanhustyön kehittämisessä tarvitaan tekoja, mutta myös asennemuutosta. Päätöksenteossa tulisi tunnistaa, että muistiystävällisyys ei ole erillinen lisäpalvelu, vaan tapa rakentaa koko yhteiskuntaa. Kun suunnittelemme palveluita, hoivayksiköitä ja kaupunkiympäristöjä, meidän tulisi kysyä: tukevatko ne ihmisen minuutta ja osallisuutta vai tekevätkö ne hänestä passiivisen vastaanottajan? Validaatio, musiikkitestamentti ja identiteettiä tukeva ympäristö ovat pieniä sanoja, mutta niissä piilee suuri vaikuttamisen mahdollisuus. Ne kutsuvat meitä rakentamaan hoivaa, joka ei ainoastaan pidä hengissä, vaan pitää ihmisyyden elossa. Kun seuraavan kerran näet Hiljaisen kansan, pysähdy miettimään hoivaympäristömme muistisairaita. Näe heidät, jotka elävät muistisairauden kanssa – yksilöinä, joilla on tarina, tahto ja tunteet. He eivät ole hiljaisia, jos me pysähdymme kuuntelemaan. Muistiystävällinen arki alkaa siitä hetkestä, kun muistamme, että jokaisessa ihmisessä elää ääni, vaikka sanat olisivat jo kadonneet. Meidän tehtävänämme on kuulla ne. Kirjoittaja Katarina Sjöblom, Metropolia Ammattikorkeakoulu, geronomi (AMK), Ikääntyneiden palvelujen kehittäminen ja johtaminen (YAMK) -opintojen avoimen AMK:n opiskelija. Lähteet Alzheimer’s Research Association 2020. Former Ballerina with Alzheimer's Performs 'Swan Lake' Dance. https://www.youtube.com/watch?v=IT_tW3EVDK8 Viitattu 3.12.2025. Brut America 2020. Ballerina with Alzheimer’s Gets Back Memory of Her Swan Lake Dance Routine. YouTube-video. https://www.youtube.com/watch?v=hvvXom7uqUI Viitattu 3.12.2025. Harrison Dening, Karen 2024. What would Tom Kitwood have thought? British Journal of Community Nursing 29 (6), 257–258. https://doi.org/10.12968/bjcn.2024.29.6.257 Viitattu 18.11.2025. Hennelly, Niamh & Cooney, Adeline & Houghton, Catherine & O’Shea, Eamon 2018. The experiences and perceptions of personhood for people living with dementia: A qualitative evidence synthesis protocol. HRB Open Research 1(18). https://pmc.ncbi.nlm.nih.gov/articles/PMC7219284/ Viitattu 17.11.2025. Hobson, Pat 2025. Enabling People with Dementia: Understanding and Implementing Person-Centred Care. Neljäs painos. E-kirja. Cham: Springer International Publishing. Mitchell, Gary & Agnelli, Joanne 2015. Person-centred care for people with dementia: Kitwood reconsidered. Nursing Standard 30 (7), 46–50. https://doi.org/10.7748/ns.30.7.46.s47 Viitattu 17.11.2025. Musiikki ja muisti. Musiikkitahto. https://www.musiikkijamuisti.fi/musiikkitahto Viitattu 7.12.2025. Niittykahvila. Tarina alkoi jo vuonna 1988. Hiljainen Kansa. https://niittykahvila.fi/hiljainen-kansa/ Viitattu 7.12.2025. Semi, Taina & Salmi, Tuija & Mykkänen, Jukka. Yötaivaan toivo. Muistiystävällinen ympäristö tilasta kokemukseen. Espoo: T & J Semi Oy. Uusitalo, Tuija & Varjonen, Tanja 2025. Muistihäviö. Nurmijärvi: Momentum Kirjat. Virkola, Elisa 2014. Toimijuutta, refleksiivisyyttä ja neuvotteluja – muistisairaus yksinasuvan naisen arjessa. Väitöskirja. Jyväskylän yliopisto. Yhteiskuntatieteellinen tiedekunta. https://urn.fi/URN:ISBN:978-951-39-5568-7 Viitattu 17.11.2025.

Kokemusasiantuntijuus ja kokemustieto omaishoidossa – tulevaisuuden voimavarat
27.11.2025 Geroblogi
Omaishoitoa pidetään ratkaisuna hoivakriisiin, mutta miten ratkaista omaishoitajien hyvinvointiin ja jaksamiseen liittyvät haasteet? Kokemusosaamista hyödyntämällä voidaan vahvistaa palvelujen asiakaslähtöisyyttä sekä lisätä ymmärrystä omaishoitajien tuen tarpeista. Samalla voidaan tukea kokemusasiantuntijan hyvinvointia, osallisuutta ja henkilökohtaista kasvua. YAMK-opinnäytetyön tavoitteena oli selvittää, miten omaishoidon koulutetut kokemusasiantuntijat kokevat osallisuutensa ja mitkä tekijät vaikuttavat osallisuuden kokemukseen. Kokemusasiantuntijoiden henkilökohtaisten kokemusten lisäksi haluttiin tuoda esiin omaishoidon kokemusasiantuntijuuden merkitys ja tarkastella kokemustiedon hyödyntämismahdollisuuksia sekä palvelurakenteissa että laajemmin yhteiskunnassa. Omaishoitajat kannattelevat hyvinvointiyhteiskuntaa Väestön ikääntyminen haastaa totutut hoivakäytänteet ja omaishoitajilla on suuri rooli hoivavastuun kantamisessa. Omaishoito on kustannustehokas ja inhimillinen tapa huolehtia hoivaa tarvitsevista (Sosiaali- ja terveysministeriö 2006: 9). Omaishoitajat tarvitsevat jaksaakseen oikein kohdennettua tukea ja palveluita. Halosen (2021) mukaan on tärkeää kehittää omaishoitoperheille suunnattuja palveluita, mutta omaishoitajien tukeminen on moniulotteisuutensa vuoksi haastavampaa (Halonen 2021: 368). Omaishoitajien tukipalveluiden kehittämiseen on perusteltua panostaa, sillä omaishoitajien saamilla tukipalveluilla on todettu olevan vaikutusta omaishoitajien jaksamiseen (Kehusmaa 2014: 32). Omaishoidon kokemusasiantuntijuus ja kokemusperäisen tiedon hyödyntäminen omaishoitajien tukemisessa ja palveluiden kehittämisessä on liian vähän hyödynnetty voimavara. Omaishoitajien hyvinvointiin panostaminen kannattaa, sillä tukemalla omaishoitoa voidaan myös vähentää sosiaali- ja terveyspalvelujen käyttöä (ks. Aaltonen & Edgren & Josefsson & Heikkilä & Ilmarinen 2025: 185). Omaishoidon kokemusasiantuntijasta on moneksi Omaishoidon kokemusasiantuntijat voivat toimia koulutuksensa jälkeen monipuolisesti kokemusasiantuntijan tehtävissä. Tyypillisimpiä tehtäviä ovat vertaistukijana toimiminen sekä kokemustiedon ja omaishoitoymmärryksen lisääminen oman tarinan kautta. Oman tarinan kertominen lisää kokemusasiantuntijan merkityksellisyyden kokemusta ja antaa kuulijoille samaistumispintaa. Henkilökohtaisten kokemusten kuuleminen voi ohjata myös päättäjiä kohti ihmisläheisempiä päätöksiä. Omaishoidon kokemusasiantuntijoita voi työskennellä omaishoitajien tukemiseen ja palveluiden parantamiseen tähtäävissä kehittämistehtävissä. Yhteiskehittäminen onkin tärkeä väylä kokemustiedon hyödyntämiseen. Kokemusosaamiselle on käyttöä myös erilaisissa luottamus- ja vaikuttamistehtävissä. Kokemusasiantuntijuus edistää osallisuutta ja hyödyttää sekä yksilöä että yhteiskuntaa Omaishoidon kokemusasiantuntijakoulutus (OKA®) on prosessi, jonka aikana on mahdollista jäsentää ja käsitellä omaa kokemustaan ja saada siihen toisenlaista perspektiiviä. Kokemusasiantuntijuus antaa vaikeillekin kokemuksille merkitystä sekä vahvistaa yhteisöllisyyttä ja sosiaalisia suhteita. Kokemusasiantuntijatoiminnalla voidaan tuoda asiakasnäkökulmaa kehittämistyöhön sekä tukea yksilön osallisuutta. Omaishoidon koulutettujen kokemusasiantuntijoiden osallisuuden kokemus muodostuu merkityksellisyyden tunteesta, myönteisestä palautteesta, tarpeellisuuden tunteesta, koetusta luottamuksesta, vaikutusmahdollisuuksista sekä yhteisöön kuulumisesta. Kokemusosaamisella on mahdollista rakentaa osallisuutta, joka on sekä väline että itseisarvo (Hirschovits-Gerz 2025: 5). Toisin sanoen omaishoidon kokemusasiantuntijatoiminnan hyödyt ovat monitasoisia. Sen lisäksi että kokemusasiantuntijuus koetaan merkityksellisenä, kokemusasiantuntijat voivat auttaa vertaisiaan, minkä lisäksi kokemustieto voidaan nähdä vastauksena moniin kehittämistyön haasteisiin. Anna kokemustiedolle mahdollisuus Yhteistyö kokemusasiantuntijoiden kanssa haastaa myös ammattilaisia. Haaste kannattaa kuitenkin ottaa vastaan, sillä vaikka se vaatii uudenlaista suhtautumista ja omien asenteiden tarkastelua on se myös mahdollisuus ammatilliseen kasvuun (Hokkanen & Nikupeteri 2015: 44).   Hyödyntämällä omaishoidon kokemusasiantuntijoita osana palvelujen kehittämistä voidaan paitsi tukea kokemusasiantuntijan hyvinvointia ja osallisuutta myös edistää asiakaslähtöisyyttä ja lisätä dialogia ammattilaisten ja kokemusasiantuntijoiden välillä. Kokemustiedon hyödyntäminen voi auttaa vastaamaan moniin omaishoidon kentän haasteisiin, kuten palveluiden saavutettavuuteen, tuen riittävyyteen ja omaishoitajien jaksamiseen. Omaishoidon kokemusasiantuntijoita voi tiedustella Pääkaupunkiseudun omaishoitajat ry:ltä. Lopuksi Opinnäytetyö tuotti lisätietoa omaishoidon kokemusasiantuntijoiden osallisuuden kokemuksen olennaisista elementeistä. Opinnäytetyö toteutettiin laadullisena tutkimuksena, jossa hyödynnettiin monimenetelmäisyyttä. Aineisto kerättiin omaishoidon kokemusaisaintuntijoilta sähköisenä lomakekyselynä (n=15) ja teemahaastatteluilla (n=8). Aineisto analysoitiin sisällön analyysillä, lisäksi hyödynnettiin teoriaohjaavaa analyysitapaa sekä Pienet onnistumistarinat työkalua. Opinnäytetyön tuloksia voidaan hyödyntää omaishoidon kokemusasiantuntijatoiminnan kehittämisessä. Lisäksi tulokset antavat ammattilaisille osviittaa siitä, miten tukea omaishoidon kokemusasiantuntijoiden osallisuutta. Arvostavalla kohtaamisella ja luottamuksen osoittamisella on tässä merkittävä rooli. Osallisuutta on mahdollista vahvistaa yhteisen tekemisen kautta. Tämä kirjoitus pohjautuu opinnäytetyöhön ”Omaishoidon kokemusasiantuntijan roolit ja osallisuus” (Metropolia Ammattikorkeakoulu, 2025). Työ on kokonaisuudessaan luettavissa Theseuksessa. https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2025112429484 Kirjoittaja Johanna Karppinen, Metropolia Ammattikorkeakoulu, sairaanhoitaja (YAMK), ikääntyneiden palvelujen kehittäminen ja johtaminen -tutkinnosta valmistuva opiskelija, joka haluaa kannustaa kaikkia ammattilaisia ja etenkin tulevia ammattilaisia kokemusosaamisen ja yhteiskehittämisen pariin. Lähteet Aaltonen, Mari & Edgren, Johanna & Heikkilä, Rauha & Josefsson, Kim & Ilmarinen, Katja 2025. Ikääntyneiden palvelut. Teoksessa Tynkkynen, Liina-Kaisa & Paatela, Satu & Aalto, Anna-Mari & Keskimäki, Ilmo & Nykänen, Eeva & Peltola, Mikko & Sinervo, Timo & Tammi, Tuukka & Viita-aho, Marjaana (toim.) Tilannekuvia hyvinvointialueilta – muutokset palvelujärjestelmässä sote-uudistuksen alkuvuosina. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 3/2025. 177–189. http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-408-459-8 Halonen, Ulla 2021. Miksi muistisairaiden läheiset eivät käytä palveluja? Gerontologia 35 (4), 356–371. https://doi.org/10.23989/gerontologia.109028 Hirschovits-Gerz, Tanja 2025. Kokemusosaaminen työelämän pitovoiman vahvistajana. Teoksessa Henna Harju (toim.) Kokemusosaamisen voima sosiaali- ja terveysalalla. Diak Työelämä 37 Tampere: Diakonia-ammattikorkeakoulu. http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-493-449-7 Hokkanen, Liisa & Nikupeteri, Anna 2015. Henkilökohtainen, yhteisöllinen ja rakenteistunut kokemusasiantuntijuus. Teoksessa Taina Meriluoto & Leena Marila-Penttinen & Essi Lehtinen (toim.) Osallisuuden ja kokemusasiantuntijuuden käsikirja. Helsinki: Ensi- ja turvakotien liitto. Kehusmaa, Sari 2014. Hoidon menoja hillitsemässä. Heikkokuntoisten kotona asuvien ikäihmisten palvelujen käyttö. omaishoito ja kuntoutus. Sosiaali- ja terveysturvan tutki-muksia 131. Helsinki: Kelan tutkimusosasto. https://urn.fi/URN:ISBN:978-951-669-942-7 Sosiaali- ja terveysministeriö 2006. Omaishoidon tuki. Opas kuntien päättäjille. Sosiaali- ja terveysministeriön oppaita 2005:30. Helsinki. http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe201504225199

Mahdollistetaanko ikääntyneen osallisuutta riittävästi pitkäaikaishoivan päätöksenteossa?
24.9.2025 Geroblogi
Hyvinvointialueet aloittivat toimintansa vuoden 2023 alussa ja vastuu ikääntyneen pitkäaikaishoivan päätöksenteosta siirtyi myös tämän myötä kunnilta hyvinvointialueille. Vielä ei ole paljoakaan tutkimustietoa siitä, mahdollistetaanko ikääntyneen osallisuutta edelleen riittävästi pitkäaikaishoivan päätöksenteossa ja onko ikääntyneellä ollut aidosti mahdollisuus vaikuttaa tehtyihin päätöksiin. Muun muassa näihin kysymyksiin etsittiin vastauksia vanhustyön (YAMK) opinnäytetyössä, joka toteutettiin Kanta-Hämeen hyvinvointialueella. Ikääntyneiden hoivan tarve on kasvanut viime vuosina räjähdysmäisesti. Se on aiheuttanut yhteiskunnassamme suuria haasteita ja vaatinut enenevässä määrin ennalta varautumista ja muuntautumiskykyä ikääntyvän väestön tarpeisiin (Sosiaali- ja terveysministeriö 2020: 11). Hyvinvointialueet aloittivat toimintansa haastavassa tilanteessa. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (2023) tekemässä tutkimuksessa todetaankin, että vastuu vanhuspalvelujen järjestämisestä siirtyi kunnilta hyvinvointialueille sellaisessa tilanteessa, jossa palveluiden järjestämiseen tuovat haasteita väestön ikääntyminen yhdistettynä alan työvoimapulaan (Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 2023: 77). Hyvinvointialueisiin siirtymisen jälkeen ikääntyneet ovat saattaneet resurssipulan vuoksi kokea ulkopuolisuuden tunnetta sekä kohdata epäinhimillisyyttä omassa pitkäaikaishoivansa päätöksenteossa. Järnström (2011) toteaakin, että ikääntyneet myös valitettavan usein arvioidaan muun muassa sairauden vuoksi kykenemättömiksi vaikuttamaan omaan elämäänsä sekä olemaan osallisina omaa hoitoaan koskeviin päätöksiin (Järnström 2011: 259). Tämän vuoksi oli äärimmäisen tärkeä saada ikääntyneen oma ääni kuuluviin heidän osallisuudestaan pitkäaikaishoivan päätöksenteossa ja erityisesti siitä, miten he olivat itse pitkäaikaishoivansa prosessin kokeneet. Aineisto opinnäytetyöhön Aineisto kerättiin marraskuussa 2024 haastattelemalla kuutta ikääntynyttä, jotka olivat muuttaneet pitkäaikaishoivaan Kanta-Hämeen hyvinvointialueella sijaitseviin hoivakoteihin hyvinvointialueiden toiminnan aloittamisen jälkeen. Haastattelut toteutettiin ikääntyneiden luona yksilöhaastattelemalla heitä teemahaastattelun keinoin. Aineisto analysoitiin induktiivisen sisällönanalyysin avulla. Tuloksissa nousi esille kolme pääteemaa: Pitkäaikaishoivan päätöksenteossa subjektina oleminen, objektina oleminen sekä välillinen osallisuus. Tuloksissa korostuivat erityisesti itsemääräämisoikeus, toimijuuden menettäminen sekä rajalliset vaikuttamismahdollisuudet. Rajalliset vaikuttamismahdollisuudet jakautuivat sekä objektina olemisen kokemukseen, mutta myös subjektina olemisen kokemukseen muun muassa läheisten toiminnan ja tuen kautta.   Itsemääräämisoikeus vai toimijuuden menettäminen Subjektina olemisen kokemus nousi esille kuulemisen, vaikuttamisen sekä päätöksenteon kautta. Yhdenvertaisuuden sekä itsemääräämisoikeuden vahvistaminen korostivat subjektina olemisen tunnetta. Ikääntyneet, jotka kokivat itsemääräämisoikeuden toteutuvan, kokivat myös tehdyt päätökset asiakaslähtöisinä ja mieluisina. Subjektina olemisen kokemusta vahvistivat myös läheisten osallistaminen sekä ikääntyneen pitäminen ajan tasalla sekä keskiössä pitkäaikaishoivan prosessissa. Moisanen (2018) myös toteaa, että itsemääräämisoikeus liitetään vahvasti eettiseen toimintaan ja etiikkaan. Hän tuo esille, että mitään toimintaa ei voi pitää asiakaslähtöisenä, mikäli asianomaisella ei ole mahdollisuutta vaikuttaa omiin asioihinsa ja päätöksiin omien voimavarojensa puitteissa. (Moisanen 2018: 93.) Osallisuuden kokemuksen puutteen sekä objektina olemisen tunteen koettiin olevan vahvasti yhteydessä toimijuuden menettämiseen. Tämä korostui siinä, että ikääntyneen omia toiveita sekä mielipiteitä ei kuultu tai huomioitu riittävästi. Olettamus siitä, että ikääntynyt ei enää pystyisi itse omia toiveitaan ja ajatuksiaan tuomaan esille oli nähtävillä sekä virkahenkilöiden että läheisten toimesta. Myös Nikumaa (2024) tuo esille, että ikääntyneet saattavat kokea esimerkiksi muistisairauden vaikuttavan heidän itsemääräämisoikeuteensa. Esimerkkinä hän tuo esille, että jokin ulkopuolinen taho, kuten läheinen tai organisaatio on arvioinut tai määritellyt ikääntyneen itsemääräämisoikeutta, sen astetta ja heikkenemistä. (Nikumaa 2024: 224.) Rajalliset vaikuttamismahdollisuudet ja läheinen päätöksentekijänä Välillisen osallisuuden näkökulmasta ikääntyneet saattoivat kokea vahvaakin osallisuuden tunnetta, vaikka päätöksenteko olisikin tapahtunut välillisesti läheisten tai organisaation toimesta. Tunnetta vahvistivat luottamus läheiseen sekä hänen sanaansa päätöksissä, mutta myös virkahenkilöiden haluun toimia ikääntyneen parhaaksi. Osallisuuden kokemuksen puute saattoi tosin joidenkin kohdalla johtua samoista syistä. Osa ikääntyneistä saattoi kokea, että välillisiä vaikuttamismahdollisuuksia annettiin, mutta viime kädessä päätöksiin ei pystynyt aidosti vaikuttamaan. Näitä olivat esimerkiksi hoivakodin valintaan sekä muuttoon liittyvät aikataulut, mutta myös läheisten kohdalla heidän liiallinen itsenäinen päätösvaltansa. Ikääntyneen osallisuus saattoi jäädä näissä tilanteissa vain osallistumisen tasolle. Nivala & Ryynänen (2013) toteavatkin, että osallistuminen voi tarkoittaa mukana olemista esimerkiksi toisten suunnittelemassa tilanteessa ilman omaa toimintaa (Nivala & Ryynänen 2013). Osa ikääntyneistä koki osallisuutensa jääneen tälle tasolle, ehkä osin läheisten sekä virkahenkilöiden tätä aidosti tiedostamatta. Lopuksi Tuloksissa korostuivat kuulluksi tuleminen sekä itsemääräämisoikeus, mutta myös toimijuuden menettäminen omassa pitkäaikaishoivan päätöksenteossa. Ikääntyneiden kokemukset heidän osallisuudestaan olivat hyvin yksilöllisiä ja erilaisia. Osallisuuden tunne tuli esille myös hyvin subjektiivisena kokemuksena. Vaikka osallisuuden tunne näyttäytyikin usein hyvin subjektiivisena kokemuksena, oli osallisuus sekä sen mahdollistaminen jäänyt aidosti uupumaan joidenkin ikääntyneiden kohdalla. Tuloksiin nojautuen voidaan siis sanoa, että ikääntyneen osallisuutta ei vielä tänäkään päivänä aina riittävästi mahdollisteta. Yhteiskunnallisesta näkökulmasta tässä on siis vielä monelta osin petrattavaa sekä virkahenkilöillä että läheisillä. Tämä kirjoitus pohjautuu opinnäytetyöhön ”Ikääntyneen osallisuus pitkäaikaishoivan päätöksenteossa” (Metropolia Ammattikorkeakoulu, 2025). Työ on kokonaisuudessaan luettavissa Theseuksessa:  https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2025060520599 Kirjoittaja Taina Rauhala, Metropolia Ammattikorkeakoulu, sairaanhoitaja, vanhustyö (YAMK) -tutkinnosta valmistunut opiskelija Lähteet Järnström, Sanna 2011. ”En tiedä, mitä ne ajattelee mun kohtalokseni”. Etnografinen tutkimus asiakkuudesta ja asiakaslähtöisyydestä geriatrisessa sairaalassa. Väitöskirja. Tampereen yliopisto. Moisanen, Kirsi 2018. Asiakaslähtöisen osaamisen johtaminen vanhuspalveluissa. Väitöskirja. Itä-Suomen yliopisto. Kuopio. Nikumaa, Henna 2024. Muistisairaan ihmisen autonominen toimijuus. Väitöskirja. Itä-Suomen yliopisto. Joensuu. Nivala, Elina & Ryynänen, Sanna 2013. Kohti sosiaalipedagogista osallisuuden ideaalia. Sosiaalipedagoginen aikakauskirja. Vuosikirja 2013. Vol. 14. https://journal.fi/sosiaalipedagogiikka/article/view/122317/72652 Viitattu 14.4.2025. Sosiaali- ja terveysministeriö 2020. Kansallinen ikäohjelma vuoteen 2030. Tavoitteena ikäkyvykäs Suomi. Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 2020:31. Helsinki 2020. https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/162462/STM_2030_31_j.pdf?sequence=4&isAllowed=y Viitattu 28.3.2025. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 2023. Iäkkäiden palvelujen järjestämisen tila hyvinvointialueiden aloittaessa. Vanhuspalvelujen tila -seurannan järjestäjäkyselyn tuloksia 2014–2022. Raportti 4/2023. https://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/146291/URN_ISBN_978-952-408-043-9.pdf?sequence=1&isAllowed=y Viitattu 14.4.2025.