Avainsana: Vanhuspalvelut

Kuin hylje palvelutalossa

Hyljerobotti Paroa on jo muutamaan kertaan esitelty Robologissa. Veimme Innohoivan Tarja Bensoudan kanssa Paron Sateenkaari-Kotiin Espooseen reilun viikon ajaksi lokakuussa 2019. Kokeilu on osa yrityksen kanssa Roboreel-hankkeessa suunniteltuja toimenpiteitä. Palvelutalossa on 15 asukasta, jotka ovat etupäässä muistisairaita. Osalla heistä sairaus on jo pitkälle edennyt. Kävimme kokeilun aluksi Paron ominaisuuksia ja käyttöä lyhyesti läpi palvelutalon toimitusjohtajan Tuulikki Pihkala-Perälahden kanssa. Lyhyen esittelyn jälkeen Paroa vietiinkin jo tutustumaan talon asukkaisiin. Suhtautuminen jakautui pitkälti henkilöiden toimintakyvyn mukaan. Toimintakyvyltään heikoimmat eivät pääsääntöisesti juurikaan reagoineet Paroon vaan etsivät enemmän kontaktia tuttuun hoitajaan. Jotkut jopa aluksi hieman pelkäsivät hyljettä ja välttelivät sitä. Toimintakykyisimmät tykkäsivät robotista ja pitivät sitä hauskana. Paro sai kyllä viikon aikana osakseen riittävästi sylissäpitoa, silittelyä, lempeää jutustelua ja ihmettelyä. Aiemmin lemmikkieläimiä omistaneet ja ne, joilla nytkin oli oma pehmolelu, tuntuivat suhtautuvan Paroon positiivisimmin. Myös talossa vierailleet omaiset suhtautuivat Paroon mielenkiinnolla ja ihastuksella. Hyvää mieltä myös henkilökunnalle Henkilökunta koki Paron positiivisena yllätyksenä. Sen nähtiin ilahduttavan asukkaita ja piristävän ilmapiiriä. Robotti myös tuntui helppokäyttöiseltä. Ainoastaan hygieenisyys herätti kysymyksiä ja askarrutti hieman hoito-ohjeista huolimatta. Kokeilu sujui odotusten mukaisesti eikä Paron turkkikaan käsittelyssä likaantunut. Tässä uusimmassa versiossa on kylläkin parannettu turkin antibakteerisia ominaisuuksia. Turkkia voi hoitaa pyyhkimällä kostealla, harjaamalla ja pahimmassa tapauksessa irrottaa pestäväksi. Robotin hankinnan esteenä nähtiin viehättävyydestä huolimatta olevan kallis hinta, noin 5000 euroa. Koettiin, että hinnan suhde robotin tuomaan hyötyyn ei välttämättä tee investoinnista kannattavaa. Robotin ei myöskään nähty vapauttavan henkilökuntaa muihin tehtäviin. Seuraavaksi on tarkoitus kokeilla humanoidirobottia. Katsotaan saako se vanhukset paremmin liikkeelle. Kirjoittaja: Janne Tuominen työskentelee asiantuntijana Omnian tietohallinnossa.

Ikäihmisten teknologia on hauskaa ja tarjoaa elämyksiä

Olimme 6.11.2019 puhumassa Teknologia2019-messuilla siitä, miten nykyteknologialla voidaan mahdollistaa ikäihmisten hyvää elämää. Messuilla toimme esiin esimerkkien kautta miten Vantaan Asolassa sijaitsevassa Foibekartanossa on käytetty muun muassa robotiikkaa, älyrollaattoreja, virtuaalilaseja, tabletteja ja videolähetyksiä. Foibekartano on noin 300 ikäihmisen yhteisö, jossa keskeisenä arvona on tuoda iloa ikäihmisten arkeen ja juhlaan. Foibekartanossa on huomattu, että kokeilemalla uusia asioita ja opettelemalla yhdessä teknologian käyttöä rytmittyvät päivät mielekkäästi ja saadaan mukavaa virtaa, mielekkyyttä ja ennen kaikkea hauskuutta elämään. Porukassa tekeminen yhdistää ja virheillekin on kiva yhdessä nauraa. Messujen jälkeen saimme kannustavaa palautetta kuulijoilta siitä, että nostimme esiin teknologian käyttöön liittyvän ilon ja hauskuuden. Tämä on sinällään hyvin yksinkertainen oivallus. Hauskuushan on lapsille, nuorille ja aikuisille suunnatun teknologian elinehto. Miksi se sitten ei olisi lähtökohtana myös ikäihmisille suunnatussa teknologiassa? Elämän ryppyjä ja naurua digitaalisessa mediassa Messuilla näytettiin valokuvia Foibekartanon elämästä. Yksi valokuvista kuvasi livelähetyksen tekoa. Valokuvan kuvatekstinä olisi voinut olla: Foibekartanon päätalolle kokoontuu värikäs joukko ikäihmisiä ja hyvän elämän valmentajia elämykselliseen hetkeen. 89-vuotias Maija valmistautuu juontamaan livelähetystä. Kamera on jo suunnattuna Maijaan. Parhaimmillaan digitaalisuus yhdistää ihmisiä. Tabletin välityksellä kotona olevat asukkaat voivat osallistua Foibekartanon päätalolla toteutettuun jumppatuokioon. Myös asukkaiden läheiset seuraavat mielellään Kartanon tapahtumia kotoa käsin. Toisessa valokuvassa keskiössä oli sosiaalisesta mediasta innostunut Niilo (95-v.), joka on ottanut jumppaajista kuvia uudella iPhonellaan ja pyytää Foibekartanon hyvän elämän koordinaattori Nadjaa auttamaan häntä twiitin julkaisussa. Kuvan tunnelma on hyvin keskittynyt ja lämmin. Valokuvat, livelähetykset ja twiitit mahdollistavat ikäihmisten elämän näkymisen osana yhteiskunnallista keskustelua. Valokuvissa ja videoissa näkyvät elämän tuomat rypyt ja twiiteissä ikäihmisten ajatukset ja näkemykset.  Niiden kautta ikäihmiset saavat äänensä kuuluville. Ja siinä äänessä kuuluu nauru ja elämäilo. Kuva: Piia Kovalainen Kirjoittajat: Tiina Suvanen on hoitotyön opettaja Variasta ja Ulla Broms on Foibekartanon toimitusjohtaja