Kuukausi: marraskuu 2024
Annika: Kilpaurheilija ja opiskelija
Annika, 26-vuotias työssäkäyvä YAMK-opiskelija ja lentopalloilija: Olen aina pitänyt kaikenlaisista urheilulajeista ja harrastanut lentopallon lisäksi lapsena myös jääkiekkoa ja jalkapalloa. Pelaan myös enemmän tai vähemmän padelia ja sulkapalloa. Lentopallon lisäksi kesäisin vietän lähes kaiken vapaa-aikani Hietaniemen rannalla rantalentopalloa pelaten. Voisikin sanoa, että identifioidun hyvin vahvasti kilpaurheilijaksi, sillä siihen käytän aikaa merkittävästi eniten vuodesta. Lajina lentopallo Lentopallon pariin päädyin jo 6-vuotiaana oman äidin ja isoveljen innoittamana. Lentopallon pelaaminen ja joukkuelajit opettavat jo lapselle todella tärkeitä ryhmä- ja johtamistaitoja, jotka ovat vielä tänäkin päivänä hyödyksi esimerkiksi työ- ja opiskeluelämässä. Lentopallon ja rantalentopallon kautta olen myös saanut todella paljon ystäviä. Vaikka joukkueet ovat vaihtuneet vuosien varrella, ystävyydet ovat säilyneet. Lentopallo on todella taktinen ja tekninen laji. Lajissa riittää opeteltavaa vielä näin 18 vuoden pelaamisen jälkeen. Vaikka perustaidot voi oppia jo nuorena, kehittyminen ei koskaan lakkaa vaan taitoja hiotaan täydellisyyteen asti, välttämättä koskaan sitä saavuttamatta. Jokainen vastustaja on erilainen ja peleissä täytyy mukautua hyvin nopeasti siihen, mitä vastustaja tekee. Lentopallossa tarvitaan myös henkistä vahvuutta, sillä oman yksilösuorittamisen tulee olla huipputasolla, jos peleissä haluaa pärjätä. Nämä paineet tulee sietää ottelusta toiseen. YAMK-opinnot Metropoliassa Lentopallon ulkopuolella työskentelen potilastietojärjestelmien kouluttamisen ja kehittämisen parissa. Oltuani työelämässä YAMK-opintoihin vaaditut kaksi vuotta, lähdin kartoittamaan jatko-opintojen mahdollisuuksia Opintopolusta. Tiesin, että digitaalisuus kaikilla tavoin kiinnostaa, mutta minulla ei ollut tietoa, mitä ammattikorkeakouluilla oli tarjota. Opintopolusta löytyi Metropolian tarjoama YAMK-koulutus digitaalisten palvelujen asiantuntijana sosiaali- ja terveysalalla. Luettuani tästä koulutuksesta lisätietoja, minun oli oikeastaan aika helppo valita tämä koulutusohjelma. Siinä oli kaikkea, mitä toivoinkin jatko-opinnoiltani. Aikataulutuksia Aloitin opinnot syksyllä 2023 ja tämän lisäksi olen tehnyt töitä vaihdellen 80-100% työajan välillä. On sanomattakin selvää, että kilpaurheilun, opintojen ja työnteon yhteensovittaminen on ollut välillä haastavaa. Vaikka vuorokaudessa riittääkin tunteja kaiken suorittamiseen, on tärkeää myös muistaa levätä, palautua sekä ylläpitää sosiaalista elämää. Tavallinen viikko sisältääkin usein normaalin työpäivän, harjoituksia 6-7 kertaa, pelipäivän ja koulutehtävien edistämistä. Päivätyön takia en pääse usein osallistumaan luennoille. Tässä koulutusohjelmassa on ollut erityisen tärkeää minulle se, että opintoja on saanut edistää omalla ajalla, sillä kaikki luennot pystytään tallentamaan ja pystyn katsomaan ne jälkikäteen. Lisäksi kaikki luennot ovat etänä, joka helpottaa kiireistä arkea paljon. Ryhmätöitä on ollut jonkin verran ja osan niistä olen pystynyt suorittamaan sumplimalla omia aikatauluja. Joskus kuitenkin aikatauluhaasteiden ryhmätyön toteuttaminen on ollut mahdotonta, ja tällöin opettajat ovat tarjonneet tenttimismahdollisuutta, joka on sopinut tilanteeseeni hyvin. Opiskelutuki Metropoliassa Koulutusohjelmassa aloitetaan opinnäytetyön ideointi ja suunnittelu hyvin aikaisessa vaiheessa, joka antaa sinänsä enemmän aikaa työn tekemiseen. Opinnäytetyön ohjaajani on ollut hyvin ymmärtäväinen työn etenemisen suhteen, mutta kannustaa ja ohjaa jatkuvasti kuitenkin työstämään opinnäytetyötä eteenpäin. Olen tyytyväinen ohjaukseen myös siltä näkökulmalta, että opiskelijalta vaaditaan työn etenemistä siitä huolimatta, että kilpaurheilu tai muut asiat voivat sitä hidastaa. Olen kuitenkin itse valinnut sovittaa kilpaurheilun ja opiskelun yhteen, eikä tule odottaa, että saisin todella paljon helpotusta opiskeluun liittyvistä asioista. Kilpaurheilijana minun tulee kuitenkin hyväksyä se, etten välttämättä pysty valmistumaan tavoiteajassa, jos haluan pitää huolta myös psyykkisestä hyvinvoinnistani opiskelujen aikana. Tämän vuoksi on ollut helpottavaa tietää, että opintoja voi tehdä enemmän omaan tahtiin, tietyt deadlinet mielessä pitäen. Jaksamisen tekijät Monet kysyvät minulta, että miten jaksan suorittaa opintoja, töitä ja kilpaurheilua samaan aikaan. Niin oudolta kuin se kuulostaakin, lentopallon pelaaminen auttaa minua jaksamaan arjessa. Kun rakastaa lajia, jota pääsee joka päivä pelaamaan, ei arki tunnu raskaalta. Toki jatkuva kommunikaatio sekä oman valmentajan, esihenkilön, sekä tutoropettajan kanssa on myös keskiössä. Urheilijan täytyy myös itse tunnistaa, milloin keventää harjoituksissa ja milloin tulee ottaa vaikka ihan kokonainen lepopäivä harjoituksista. Olen myös huomannut, että itseäni auttaa selkeä aikatauluttaminen siitä, milloin teen koulutehtäviä. Tähän tulee löytää ne omat toimintatavat, mitkä toimivat juuri itselle. On todella tärkeää, että urheilijalla on tukiverkosto, johon tukeutua vaikealla hetkellä ja olen kiitollinen omastani. Terveisiä hakijoille Kilpaurheilu ja tämä koulutusohjelma sopivat erittäin hyvin yhteen sen takia, että opinnot ovat täysin etänä ja kaikki luennot tallennetaan. Mikäli siis ei pääsisi luennolle paikalle töiden tai kisareissun takia, pystyy esimerkiksi vapaapäivänä pureutumaan viikon aiheisiin paremmin. Luentoja ei ole paljoa, vaan enemmän tehdään itsenäisesti töitä. Ryhmätöiden osalta on hyvä valmistautua etukäteen siihen, että joutuu todennäköisesti tenttimään enemmän kursseja, jos oma treenaus- ja kisa-aikataulu ei jousta ryhmätöiden tekemiseen. Ja mikäli tekee ryhmätöitä, tulee niihin panostaa yhtä lailla paljon, oli kilpaurheilija tai ei. Suosittelen kuitenkin ehdottomasti jatko-opintoja, jotta urheilu-uran jälkeenkin on tekemistä. Kannattaa tutkia myös apurahavaihtoehtoja, esim. URA-säätiöltä.
Mikä HUMKK? Urheilijaopiskelija, kysy opolta!
Metropoliassa on meneillään valmistelut huippu-urheilijamyönteinen ammattikorkeakoulu -auditointiin, joka pidetään maaliskuussa 2025. Tässä blogisarjassa puheenvuoroja saavat Metropolian huippu- ja kilpaurheilijaopiskelijat sekä henkilökunta ja yhteistyökumppanit, jotka osallistuvat HUMKK-valmisteluihin. Esittelyssä Paula Lindqvist, pitkän linjan ammattikorkeakouluosaaja ja opinto-ohjaaja Paulalla on laajaa kokemusta opona sekä ammatillisena erityisopettajana toimimisesta, ja jonkin aikaa tutkintovastaavanakin. Työnkuvaan kuuluu myös olla urheilijaopiskelijoiden yhdyshenkilönä. Päivittäinen työ koostuu pitkälti opiskelijoiden ohjaamisesta: opiskelusuunnitelmat, opintotaukojen pitämiseen liittyvät asiat, opiskelurästien huomiointi ja niiden suorittaminen täyttävät monet työpäivät. Opona oleminen ammattikorkeakoulussa on hyvin monipuolista ja eläväistä tekemistä: työnkuva sisältää paljon erityyppistä tekemistä, josta kaikki ei välttämättä edes liity toisiinsa. Silloin on hyvä muistaa, miten nämäkin asiat voidaan sitoa yhteen tapahtumaketjuihin - tai delegoida oikealle taholle yhteistyöllä kollegojen kanssa. Mikä on tämänhetkinen urheilijaopiskelijatilanne Metropoliassa: paljonko heitä on, mitä lajeja he edustavat ja millaisissa asioissa he kääntyvät puoleesi? Pääkaupunkiseudun urheiluakatemia Urheasta on meille päin ilmoitettu noin 30 urheilijaopiskelijasta ja määrä on varmasti isompi, kun lasketaan mukaan muutkin tavoitteelliset kilpa- ja huippu-urheilijat. Metropoliassa on liigatasoisiakin urheilijoita, jotka eivät välttämättä ole hoksanneet statustaan huippu-urheilevina opiskelijoina tai eivät vaan koe tarvetta lisätukeen opinnoissa jo olemassa olevan joustavuuden takia. Tiedottamalla systemaattisesti hops-, tutor- ja opinto-ohjaajia saadaan laajempi ja todellinen tieto huippu-urheilevista opiskelijoista Metropoliassa. Tunnistamista tukee myös urheilijan avoin väylä. Kuvaile tavallista työpäivääsi opiskelijan ja urheilijaopiskelijan asioiden hoidossa Pääsääntöisesti kahta samanlaista työpäivää ei taida ollakaan, vaikka melkein aina on ainakin opiskelijatapaamisia. Perustyöarkeen kuuluu paljon erilaisia tiimipalavereja (esim. Opo-tiimi, Erkka-tiimi) ja kokouksia opiskelijoiden ja opintopsykologien kanssa, Opo-infoja ja vastaavia sessioita sekä esim. opiskelutekniikkainfoja aloittaville ryhmille. Pyrin mahdollisuuksien mukaan myös osallistumaan koulutuswebinaareihin. Erittäin suuri osa työstä on opiskelijoiden, opettajien ja myös ulkopuolisten sähköposteihin vastaamista: hakijoiden, lukioiden opojen, TE-palvelujen ohjaajien kysymyksiin ja tiedusteluihin vastaaminen. Millaisiin urheiluopiskelijan asioihin haluat vaikuttaa ja miten? Ensiksi siihen, että pystytään näkemään erilaiset vahvuudet: ihmiset tuottavat osaamista erilaisilla saroilla, kuten kulttuuri ja taide. Meille opiskelemaan haluavat urheilupainotteiset hakijat ovat meille tärkeitä ja osaamisensa kartuttamisessa nähdään monipuolisuus, jolloin vältytään vastakkainasettelulta: esim. taide vs urheilu - opiskelijahan voi ja usein onkin olla lahjakas molemmissa! Sitten toivoisin ihan hallinnollisia toimenpiteitä. Mikäli Metropoliassa oleva kilpa- tai urheilutaustainen opiskelija tarvitsee harkinnanvaraista opiskeluaikaa urheilun vaatimusten vuoksi uudelleenkin, se olisi yhdenvertaista, koska haluamme kannustaa opiskelijaa onnistumaan kaksoisurassaan, eli samanaikaisesti kahdentyyppisessä osaamisessa. Lisäosaaminen: erityismeriittien (eritysten ansioiden) lisäväylä voisi mahdollisesti tulla myös Metropoliaan, kuten joissakin muissakin korkeakouluissa on. Tätä voisimme selvitellä. Opettajien ymmärrystä on tärkeä kehittää esim. urheilijan ollessa maajoukkueessa tai tiimissä, mitä me oppilaitoksessa emme aina ihan ymmärrä (vielä). Sitoutuminen ja osallistuminen olennaisiin urheiluun liittyviin tapahtumiin ovat tärkeitä urheilijalle, ja urheilevat opiskelijat ovat yleensä hyvin tunnollisia. Opintoaikataulujen on oltava niissä kohdissa entistä joustavampia. Kerro terveisiä Metropoliaan pyrkiville urheilijaopiskelijoille HUMKK-polkunsa alussakin olevana ammattikorkeakouluna Metropolia tekee lujasti töitä ja herkällä korvalla kuuntelee opiskelijoitaan myös tässä asiassa. Urheiluopiskelija-asiassa tehdään jo nyt yhteistyötä METKAn kanssa. Lisäksi: cheerleadereista painonnostajiin, meidän opiskelijoiden urheilulajien kirjo on aivan mahtava! On sellaisiakin lajeja, mitä ei ole tajunnutkaan olevan olemassa, kuten uppopallo (esimerkkinä jo valmistunut opiskelija). Meidän opiskelijoissa on potentiaalia ja osaamista! Urheilulajien opinnollistamista ja myös oman lajin ilosanomaa saa ja kannattaa viedä eteenpäin!