Avainsana: tutkimus
Helsingin yliopisto tvärkkaa
Happikaapin ja navakan tuulen huminassa syntyi Tämä elämä -hankkeelle uutta tutkimusta. Kesäkausi avattiin Helsingin yliopiston tutkimusasemalla Tvärminnessä, jossa pohdittiin, ideoitiin, analysoitiin, järjesteltiin, keskusteltiin ja kirjoitettiin hankkeeseen liittyviä gradututkimuksia. Tai mitä nyt aamupalojen, lounaiden, kahvien, päivällisten ja iltapalojen lomassa akateemiselle tutkimukselle jäi aikaa. Tämä elämä -hankkeen tutkimusryhmä oli saanut Helsingin yliopiston kasvatustieteelliseltä tiedekunnalta vetäytymisapurahan. Sen turvin voitiin työskennellä intensiivisesti pari päivää käsittämättömän kauniissa Hankoniemen maisemissa. Luovuutta tukivat myös hirsisauna sekä sen verran kylmä merivesi, että paikalliset ahvenet oppivat rankemmankinpuoleisia akateemisia termejä. Kalliorannat ja raikas merivesi - laadukkaan tutkimuksen metafora Odotettavissa: Navakkaa lännenpuoleista akateemista tutkimusta nuorten käsityksistä omista vahvuuksistaan ja heidän tulevaisuusorientaatiostaan. Aineiston tarjosivat mainiosti menneet alkuvuoden työpajat. Ja kuten ruokaa tutkimusasemalla, aineistoakin oli riittävästi. Jussi Paalanen Projektikoordinaattori, Helsingin yliopisto Musiikinopettaja, Hyökkälän koulu Kuvat: Jussi Paalanen
Yhteiskehittely toimintamuotona
Tämä elämä -hankkeessa kehitetään toimintamallia nuorten perusopetuksessa annettavan opinto-ohjauksen tueksi. Toimintamalli pohjautuu yhteisölliseen kehittämiseen eli yhteiskehittelyyn. Hankkeessa vastataan tarpeeseen luoda nivelvaiheen nuorille toisen asteen opinnoista putoamista ja syrjäytymistä ehkäiseviä, ohjattuun ja itseohjautuvaan oppimiseen soveltuvia toimintatapoja elämänhallintataitojen kehittämiseen ja hyvän elämän valintoihin. Yhteiskehittely toteutuu Tämä elämä -hankkeessa monella tasolla: moniammatillisen ja -tieteisen hankkeen asiantuntijaryhmän kehitystyö toteutuu yhteisöllisesti. Lisäksi eri oppilaitoksista mukaan tulevien opiskelijoiden toiminnassa tavoitellaan yhteisöllistä kehittämistä. Kehitettävään kohteeseen eli toimintamalliin opinto-ohjauksen tueksi sisällytetään myös yhteisöllistä toimintaa ja yhteiskehittämistä. Mitä yhteiskehittämisellä tarkoitetaan ja millainen se on toimintamuotona? Yhteiskehittäminen juontaa juurensa yritysjohtamiseen ja työkulttuurien kehittämiseen, jossa co-creation tyypillisesti tarkoittaa esimerkiksi jonkin palvelun kehittämistä yhdessä ko. palvelun loppukäyttäjien kanssa. Se voi myös viitata joukkoistamiseen (crowdsourcing) ja parveistamiseen eli yhteiskehittelyyn ja -tuottamisen niihin ilmiöihin, joita erityisesti digitaalinen kulttuuri ja erityisesti sosiaalinen media ovat osaltaan edesauttaneet. Suomessa erityisesti Yrjö Engeström on tehnyt pitkään kansainvälisestikin arvostettua yhteiskehittämiseen liittyvää tutkimusta ja teoretisointia. Yhteiskehittämisen yhteydessä puhutaan usein myös ketteryydestä, joka osaltaan viittaa kehittelytoiminnan ja suunnittelun ”normitalkoisiin” eli siihen, että aito kanssakäyminen, asiakasyhteistyö ja muutosvalmius ovat arvokkaampia asioita rajoittavien menetelmien, sopimusneuvottelujen ja suunnitelmassa pitäytymisen sijaan. Tällöin on osattava kuunnella ja arvostaa vuorovaikutukseen osallistuvien näkemyksiä, kokemuksia, ajatuksia ja arvoja. Ja tämä ei olekaan ollenkaan helppoa ja siinä mielessä ”ketterää”, mutta sitä voi oppia. Tästä hyötyvät kaikki yhteiskehittelyyn osallistuvat, sillä myös toisten eri tavoista oppia voi oppia. Toimintamuotona Tämä elämä -hanke palvelee ja auttaa nuoria kohti tulevaisuutta erityisen hyvin, jos siihen sisältyvä yhteiskehittelyn ajatus saadaan toimimaan. Mahdollisuus harjoittaa yhteiskehittelyn taitoja, saada kokemusta yhteiskehittelystä ja toimimisesta toisten, uusienkin ihmisen kanssa, kuulostaa loistavalta. Tämä elämä -toimintamalliin tulee sisältymään myös sellaisten yhteisöllisten taitojen kehittämistä, jotka tukevat ajatusta yhteiskehittelystä. Tätä on muun muassa taiteen eri keinoin toteutettavat luovat yhteisölliset, osin improvisatoriset, harjoitteet. Lähtökohtaisesti hanke kuulostaa siis kerrassaan mainiolta – jäämme innostuneena odottamaan ensi vuoden alun pilotointeja. Sara Sintonen Dosentti, yliopistonlehtori Helsingin yliopisto